tiistai 19. syyskuuta 2017

Tylsyys

Koko viikonloppu meni nuhanenäisenä ja flunssaisen nuhjuisessa olossa. Sama jatkuu ja olen toista - ja toivottavasti vikaa - päivää saikulla. Päiväohjelmana on ollut lähinnä ryystää c-porejuomaa, niistää nenää ja lötköillä väsyneenä ympäriinsä.

  

Eilen havahduin pitkästä aikaa omituiseen, lähes vieraaksi käyneeseen tunteeseen. Minulla oli tylsää. Yleensä arki on aamukiireitä, työntekoa, iltapäiväkiireitä ruuanlaittoineen, harrastuskuskauksineen ja läksykuulustelemisineen. Mutta yhtäkkiä ei ollut mitään noista. Ja arvatkaa mitä? Se oli mielestäni riemastuttava tunne! Ah, ihana tylsyys.

Onneksi poden sellaista pöpöä, joka ei kaada kuumehoureisena vällyjen alle eikä vedä ihan puolikuoliaaksi. Olo on sillä tavalla siedettävä, että olen jaksanut lukea kirjaa, löhötä sohvalla viltin alla ja katsoa vähän telkkaria.
 
Mielestäni ihminen tarvitsee joskus täysin tyhjää aikaa. Sellaista ohjelmoimatonta, väljää ja tavallaan turhaa aikaa, jolloin ehtii jopa pöllämystyä ja hivenen turhautua. Aivot ja keho ansaitsevat toisinaan tyhjää tilaa ja aikaa, jolloin ei tarvitse koko ajan suorittaa. Itse tulen varsin mainiosti toimeen yksinäisyydessä, hiljaisuudessa ja toimettomuudessa. En pitkästy kovin helposti, vaan nautin siitä, että saa vain olla. Ottaa kirjan käteen, jos siltä tuntuu. Tai vain tuijottaa ulos ikkunasta ja ryystää kahvia ja piirrellä paperille merkityksettömiä kuvioita. Joskus se toimettomuus näköjään tulee flunssan muodossa.
   

Olen muuten myös ehtinyt vähän tutustua hamsterilapseen, joka tuntuu olevan hereillä juuri silloin, kun kaikki normaalin aikataulun mukaan ovat poissa kotoa. Ihastuttava tapaus, josta ehkä kertoilen lisää myöhemmin.


Huomenna suunta taas töihin - villapaita, kaulahuivi ja kaikin puolin ulkoiluolosuhteisiin kelpaavat vaatteet päällä. Täytyy toivoa, että ylikylmä ilmastointi ei saa aikaiseksi mitään mälsää jälkitautia (kun tämän flunssan se kaiketi aiheutti, murrr).

Nautitko itse tylsyydestä ja toimettomuudesta? Vai oletko toiminnan ihminen, joka ei malttaisi olla aloillaan?
 

perjantai 15. syyskuuta 2017

Viikkokatsaus

Hirveästi on pitänyt postata yhdestä jos toisesta aiheesta, mutta loppumetreillä ne ovat kuitenkin lipsuneet käsistä. Saatte sen sijaan pläjäyksen sekalaista sorttia.


Olen tapellut lapsen kanssa, joka käy läpi esiteinimäisiä tunnekuohuja. Koulu ja läksyt eivät maistu, äiti on ihan k**ipää ja elämä peetä. Huokaus. Ei varmaan ole helppoa olla kolmosluokkalainen, mutta ei se äidinkään rooli ole aina kevyttä. Tunnen myös syyllisyyttä siitä, että esikoisena poitsu joutuu kokemaan kaiken paljon rankemmin kuin pikkuveljensä. Hänen kohdallaan me vanhemmatkin kohtaamme kaikki uudet jutut ensimmäistä kertaa ja olemme usein hukassa. Kuopuksen kohdalla monet asiat menevät jo lungimmin.

Olen ollut esikoisen vanhempainillassa. Nyt kun kummankin lapsen opet ja luokkatilat on nähty, voin olla todella tyytyväinen siitä, että heillä on fiksut ja juuri oikeanlaisen tuntuiset opettajat. Tsempit ja kiitokset kaikille opeille, että olette olemassa ja teette tärkeää työtä!
 
Tapasin kerrassaan mukavan blogikamun, kun Meidän elämää -blogin ihana Anu kutsui minut mukaansa hikoilemaan todella haastavalle toiminnalliselle treenitunnille. Saatoimmekin todeta, että harvoin sitä tapaa ihmistä ekaa kertaa niin, ettei pysty puuskutukseltaan edes puhumaan kunnolla :D  Uudet treffit kenties vähemmän hengästyttävissä merkeissä ;)  Kiitos Anu, että pyysit mukaan. Olit kyllä tosi rautainen mimmi ja sain todella tsempata, että pysyin perässä edes jotenkuten. Oli huippua, ja nähdään taas! 




 
Olen iloinnut uudenlaisesta kuntoiluinnostuksesta. Elokuussa kaivoin esiin uuden - tai oikeastaan kivikautisen vanhan - treeniohjelman. Sen myötä salilla käyntiin on tullut ihan uudenlaista boostia, haastetta ja tuloksia. Vaikka paino ei ole tippunut yhtään, niin kropassa huomaa jo nyt pieniä orastavia muutoksia. 

Tunsin ensi kertaa syysväsymyksen oireita. Aamuisin ei enää ole yhtä helppo herätä (jos nyt muulloinkaan) ja pimenevät illat eivät tunnu kivalta. Myös flunssa koputtelee ovella - kiitos työpaikan ylitehokkaan ilmastoinnin, joka saa sukat pyörimään jalassa.

Viikon työpukeutuminen on yllämainitusta syystä ollut farkut tai muut paksuhkot housut, t-paita, pitkähihainen paita ja sen päällä vielä mahdollisimman paksu neulepaita. Kaulassa huivi ja jalassa villasukat. Silti hytisyttää. Seuraavaksi alan vaatia työsuhdepilkkihaalaria.

Olen sisustanut perheenlisäystä varten. Juu, vauva tulee - nimittäin hamsterilapsi :)  Lemmikkihamsua on odotettu jo pitkään ja hartaasti ja tänään se viimein kotiutuu. Ihanaa!

Mukavaa viikonloppua kaikille!

tiistai 12. syyskuuta 2017

Elämä on lajittelukeskus

Näin syksyn tullen muistuu taas mieleen, että elämä lapsiperheessä on yhtä lajittelua. Aikana ennen lapsia riitti, kun pari kertaa vuodessa vaihtoi muutaman toppatakin ja kesämekon paikkaa. Nykyään saa lajitella koko ajan.

Noin puolet lasten vaatteista on aina jollain lailla hajalla, mutta poiskaan ei välttämättä kannata laittaa. Siispä lajitellaan ne a) siisteihin kouluvaatteisiin ja b) rymyvaatteisiin, joilla voi lähteä vaikka rampeille kaatuilemaan.
 
Puolet vaatteista on myös koko ajan pieneksi jääneitä, joten niitä lajitellaan 1) pikkuveljelle kierrätettäviin, 2) myyntiin kelpaaviin, 3) Uffin laatikkoon meneviin ja 4) autoräteiksi kelpaaviksi. Näitä kasoja sitten siirrellään luovasti 80 neliöisessä asunnossa paikasta toiseen, kunnes niille on järjestetty järkevä loppusijoituspaikka.

Eräätkin jemmoista esiin kaivetut kumpparit,
jotka kummallisesti olivat kesän aikana kutistuneet...

Sitten on kausivaatteiden kierrätyssysteemi. Meillä lasten kausivaatteet (takit, housut, pipot ynnä muut) ovat sullottuna lasten huoneiden yläkaappeihin. Siellä käy iso kuhina tähän aikaan vuodesta. Toinen iso kuhina tulee siinä vaiheessa, kun pakkaskelit alkavat - tai tätä nykyä paremminkin sohjokelit. Kesäiset vermeet menevät yläkaappiin ja välikausitakit ja -housut siirtyvät yläkaapista eteisen kaappiin. Luultavasti suurin osa takeista ja housuista on joko jäänyt pieneksi tai reikiintynyt, joten niihin sovelletaan kierrätyslajittelusysteemiä.
 
Pihavarastossa (= jopa 1 neliön kokoinen kanahäkkikoppero) on varastoituna suurin osa kengistä, joita ei kuluvana kautena tarvitse. Sielläkin käy nyt kova kuhina, kun kattoon asti ulottuvista pinoista yritetään epätoivon vimmalla kaivaa ne kengät, jotka kyllä pitäisi olla olemassa, mutta missä ¤%&#@  ne ovat?? Jos ne löytyvätkin, ne ovat tietenkin jääneet pieniksi ja niistä on kärjet potkittu sillä tavalla rikki, ettei niitä puoli vuotta sitten ostettuja 60 euron popoja voi myydä edes eteenpäin.
 
Kaiken vaatemylläyksen keskelle onnistuin kehittelemään kuopuksen huoneen uudelleenjärjestelyn. Turhaksi jääneet lelut pitäisi saada myyntiin, järkkäillä valtaisat legomassat jotenkin järkevämmin ja muutenkin raivata tilaa uusille jutuille.
 
Sitten olisi vielä kaikki se muu - pikkulapsivuosien valokuvien lajittelu, keittiön kaappien järjestely, oma tuskaisen sekava vaatekaappi, ynnä muut lukuisat lajitteluprojektit, jotka kuuluvat kategoriaan "pitäisi järjestellä ihan just nyt heti, mutta resurssipulasta johtuen aikataulu venyy n. 10 vuotta eteenpäin".
 
Jos meillä muuten haluaa päästä saunaan, täytyy sieltä lauteilta raivata pois kuusi isoa Ikea-kassillista sekä kaksi jättimäistä jääkiekkokassillista tavaraa. Sinne on varastoitu kaikki ne tarpeelliset kamat, jotka eivät mahdu huushollin kaappeihin eivätkä pihavarastoon. Niiden lisäksi on vielä maalle varastoitua kamaa, koska ne eivät mahdu edes sinne saunaan... Niitä sitten kätevästi ja ekologisesti roudaillaan pitkin maanteitä parisen kertaa vuodessa.
 
Eli ihan pikkainen toive kaikille arkkitehtiopiskelijoille: jos omaatte vähänkään kunnianhimoa, niin asukaa kuukausi-pari lapsiperheessä pahimpaan lajittelu- ja mylläysaikaan. Voisi vaikka saada jotain ideoita siitä, miten harrastavan lapsiperheen kamat saisi mahtumaan edes jotenkin sinne seinien - ja mielellään jopa kaappien - sisäpuolelle. Vaihtoehtona on tietenkin vain rakentaa hieman isompi sauna ;)