sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Hiihtoa ja hiljainen kylänraitti

Terveisiä pellonreunasta ja metsistä! Viikonloppu oli rentouttava ja etäännytti arjesta niin hyvin kuin nyt viikonloppu suinkin voi rentouttaa. Maaseudun hiljaisuudessa ja hiihtoladulla mieli lepäsi. Ensimmäistä kertaa koko perhe onnistui olemaan samaan aikaan hiihtämässä - vaikkakin kahdella eritasoisella reitillä - ilman yhtäkään itkupotkuraivaria tai kiukuttelua. Ihan mahtavaa!
 
Vaikka maalle lähtö tietää aina järjetöntä varustelurumbaa - neljän ihmisen hiihtovälineet, ulko- ja sisävaatteet, ruuat ja tsiljoonat muut vehkeet - niin vaivannäkö kannattaa. Maalla rentoutuu ja mieli lepää. Tästä on hyvä ponnistaa uuteen viikkoon.
 






torstai 11. tammikuuta 2018

Tällä viikolla

Olen

- ollut sekä innoissani että vähän kauhuissani uusvanhasta työstä. 
- kokeillut uunijuureksia feta-twistillä. Pinkille kiitos inspiraatiosta!
- ollut melko reipas ja ottanut esille seuraavan päivän vaatteet jo edellisenä iltana.
- käynyt kuntosalilla.
- reippaillut pari iltakävelyä kauppaan pikkuostoksille.
- todennut, että lupa liikkua vain pikkuisen johtikin kohtuullisen runsaaseen liikkumiseen.
- ihaillut valkoista talven ihmemaata ja huokaillut ihastuksesta. 
- löytänyt kivenjärkäleitä kuopuksen koulurepusta. Paitsi etteivät ne ole kiviä, vaan dinosauruksen munia. Perheenlisäystä siis odotellessa...




Aion

- tavata huomenna ystäviä (jos kaikki taivaankappaleet ovat suotuisia eikä kenenkään perheeseen tule oksennustautia, influenssaa tahi muuta inhokkia).
- lähteä maalle.
- kaivaa esiin sukset ja hiihdellä ympäri ämpäri kuin nuori varsa konsanaan (paitsi etteivät varsat hiihtele enkä minä ole nuori).




Hyvää laskeutumista viikonloppuun!

maanantai 8. tammikuuta 2018

Vähemmän on enemmän (kuin ei mitään)

Kuntoilu ja oma kuntotaso alkaa yhä enemmän hiipiä mieleen, kun viimeisetkin joulupyhien rippeet on juhlittu ja edessä on arkiputki. Suklaarasioiden ja Netflixin äärellä kunto ei nyt varsinaisesti kohentunut, joten olisiko aika taas tehdä jotain..?
 
Syksyn aikana sain päälle kohtalaisen hyvän kuntoiluputken. Sen katkaisi viikkokausien flunssa- ja yskäputki, mutta senkin jälkeen tsemppasin itseni takaisin sporttifiiliksiin. Mutta sitten tuli joulu - valmistelut lahja- ja ruokaostoksineen, paketoimisineen ja kokkaamisineen. Sitten konvehtirasiat, jokuset viinipullot, loputtomat jouluruuat ja sohvan vetovoima.
 
Parin-kolmen viikon kuntoilutauon jälkeen tunnen oloni pöhöttyneeksi sokerihiireksi ja täysin noobieksi kuntoilun suhteen. Pelkkä ajatus salitreenistä saa aikaiseksi ahdistuskohtauksen ja vastustusreaktion. Salille - onko pakko, yök, en halua!
 
Kuntoilun suhteen olen ollut kaikkea mahdollista salifanaatikosta täydelliseen sohvaperunaan. On ollut kausia, jolloin pisin liikkumani matka on ollut kirjahyllyn kautta jääkaapille ja takaisin sohvalle. Ja toisinaan taas niitä kausia, kun olen treenannut salilla 3-4 kertaa viikossa sekä siihen päälle jumppia, työmatkapyöräilyä ja palauttavaa kevyttä liikuntaa. (Haikeana ajattelen vieläkin sitä kroppaa, jonka aikanaan sain tuon kaiken kuntoilun sivutuotteena.) 


Keksi-ikäinen kuntoliikkuja ja sen lenkkimaisema.


Suhtautumiseni liikkumiseen tuppaa helposti olemaan "Täysillä ja verenmaku suussa". Se sinänsä asettaa jo kynnyksen melko korkealle silloin, kun pitäisi palata totaalilaiskuudesta kuntoilun pariin. Kunnes hoksasin, että mikä tahansa pienikin kuntoilu on parempi kuin ei mitään. Jos treenaan kotona 5-10 minuuttia kehonpainolla, se on jo parempi kuin pelkkä sohvapötköttely. Kävely korttelin ympäri on fiksumpi valinta kuin sisällä pysyttely koko illan ja marmattaminen siitä, että on muuttunut kalpeaksi ja lötköksi olmiksi.
 
Viime viikolla otin itseäni niskasta kiinni ja päätin kuntoilla kotona, edes vähän. Jaksoin peräti parikymmentä kyykkyä sekä 5 punnerrusta, kunnes sain itkupotkuraivarin. Keho ja mieli pisti hanttiin sille, että tein jotain muuta kuin istuin käsi karkkipussissa. Päätinkin, että kai noin "hirvittävän" rääkin jälkeen saa ottaa iltasiiderin. (Krhm, mutta vain yhden...)

Viikonloppuna lupauduin kävelylenkille ystävän kanssa. Kävelimme vakioreitin, n. 1h 15 minuuttia. Lisäksi intouduin tekemään puolen tunnin setin jonkinlaista self-made venyttely-joogaa. Teki hurjan hyvää kumpikin ja tunsin välittömästi itseni energisemmäksi ja pystyvämmäksi.
 
Tänä iltana totesin, että miksi lähteä autolla kaupalle, kun onhan minulla jalatkin. Esikoinen halusi lähteä seuraksi ja niin vain hänkin jaksoi kävellä 5,5 kilometriä. Olisiko niin, että kuntoilu ruokkii kuntoilua? Kun ottaa ensimmäisen askeleen, niin toinen seuraa perässä melkein itsekseen.

Päätin myös ottaa käyttöön päivän liikkeen. Se on mikä tahansa venyttely- tai kuntoliike, jonka voi tehdä mahdollisen muun kuntoilun lisäksi. Sillä tavoin tulisi tehtyä vähintään se yksi liike päivässä, ilman isompia vaatimuksia tai paineita. Ja kun kerran on tehnyt sen yhden liikkeen, niin kenties sen vanavedessä toinenkin..?
 
Pienestä palasta on helpompi aloittaa kuin haukata kerralla koko kakku. Kun aloittaa edes jotain, oli se sitten venytys tai kävely korttelin ympäri, niin seuraavana iltana ehkä haluaa tehdä saman. Ja sitä seuraavana kenties jo kaksi korttelia jne...

Askel kerrallaan liikkeelle ja kohti parempaa kuntoa. Unohdetaan tänä kevätkautena bikinikunnot sun muut ulkonäkökeskeiset hömpötykset. Bikinikuntohan on sitä, että vetää biksut päälle ja menee rannalle - as simple as that. Mutta sitä tärkempää on oma hyvinvointi, virkeys ja jaksaminen arjessa. Sitä kohti - once again ;)