sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Viimeisimmät

Mikä olisi sopivampi viikon alkuun kuin kiva haaste ilman sen kummempia syvällisiä pohdintoja. Marraskuun synkeys sinällään jo riittää vetämään suupielet viivasuoraksi, joten blogiaihe olkoon nyt kepeämpi. Tämän haasteen nappasin Tiialta   

Viimeisin viesti:
Viestittelin ystävän kanssa lasten säbäpelien tuloksista :)

Viimeisin ruoka: 
Kokkasin isänpäivän kunniaksi slaavilaistyyppistä kanapataa: 1 kg kanan paistileikettä, 2 isoa sipulia, 3 valkosipulinkynttä, 2 eri väristä paprikaa, paseerattua tomaattia, kanalientä, smetanaa, suolaa, pippuria (ja varmaan jotain muutakin, jota en muista). Tarjoillaan riisin ja hyvän salaatin kera. Avot, oli todella hyvää! Ja mikä parasta, sitä riittää seuraavallekin päivälle.



Viimeisin itku:
Turhautumisitku siitä, että vaikka miten olen yrittänyt ja panostanut, niin tavoittelemani asia ei vain etene. Yrittäminen vie ihan hirveästi aikaa ja energiaa - sitä, jonka mieluiten antaisin perheelle tai itselleni. Jos se ei pian johda johonkin, annan vain periksi ja totean, että paskat siitä...

Viimeisin hermostuminen:
Joku lasten tyhmä älämölö tai hölmöily. Niitä riittää. Osan annan mennä ohi korvien, mutta välillä menee hermo.



Viimeisin ostos:
Jos ruokaa ei lasketa, niin argan-öljy. Se tekee hyvää pintakuivahtaneelle iholle.

Viimeisin muutos sisustuksessa:
Ööö… Muutos? Sisustuksessa? Mitä kieltä tämä on? Riittääkö, jos kerron, että ripustin valopallot olkkarin ikkunan yläpuolelle taannoin. Samassa rytäkässä aiheutin sellaisen sisustusmuutoksen kuin sohvan käsinojan murtuminen (koska auttaa ei tartte, s***na ja sohvahan on tarkoitettu kiipeilyyn eikö?). Pitäisiköhän harkita painonpudotusta?? :D

Viimeisin lukemani blogiteksti:
En muista, mutta joku suosikeistani, jotka näkyvät oikeassa sivupalkissa <3

Viimeisin suunnitelma: 
Mennä nukkumaan.

maanantai 4. marraskuuta 2019

Se on vain itsestä kiinni?

Parin viime vuoden aikana olen päämäärätietoisesti lakannut lukemasta ja seuraamasta somessa juttuja oman onnensa sepistä ja unelmantavoittelijoista. Olen tullut suorastaan allergiseksi sellaiselle hehkutukselle, että sen kuin alkaa seurata unelmiaan ja kaikki muu ihanuus seuraa perässä.


Don't get me wrong. Suurin osa voi vaikuttaa omaan elämäänsä ainakin jollain mittakaavalla. Mutta valintoja ei voi tehdä rajattomasti, eikä kaikissa elämäntilanteissa juuri lainkaan. Meillä voi olla taidollisia, terveydellisiä, rahallisia ja sosiaalisia rajoitteita. Perheellisen on mietittävä muidenkin kuin omaa hyvinvointiaan, ja joillakin voi olla mietittävänä ydinperheen lisäksi esim. omien ikääntyvien vanhempien hoivaaminen. Siksi näen punaista, jos joku väittää, että kuka tahansa voi vain hokkuspokkus päättää alkaa seurata unelmiaan, koska se on vain itsestä kiinni!

En tarkoita, että nyt jokaisen unelmoijan pitäisi antaa periksi ja todeta, että paskaakos tässä sitten mitään yrittämään. Osalle isotkin elämänmuutokset ja unelmien perässä kulkeminen voivat olla mahdollisia. Meille muille on tarjolla todennäköisesti ainakin pieniä parannuksia. Elämäntilanteet voivat muuttua ja ajan kanssa voi tulla uusia mahdollisuuksia, joihin tarttua. Vähintäänkin voi yrittää pelata saamillaan korteilla mahdollisimman hyvän pelin.


Itse olen ollut nuorena todella epävarma ja epätietoinen elämän suhteen. En juurikaan luottanut omiin kykyihini, enkä oikein tiennyt mitä lähtisin tavoittelemaan. Suoraan sanoen taisin olla ihan hiton pihalla lähemmäs 30-vuotiaaksi asti ja luultavasti edelleenkin, heh. Teini-iässä saamani nivelreumakin asetti omat reunaehtonsa. Tavallaan onnekkaasti ajauduin alalleni, olen saanut sille koulutuksen ja ollut täyspäiväisesti töissä lähes tauotta vuodesta 1996. Olen ollut pois työelämästä vain vanhempainvapaiden ajan ja heti sen jälkeen muutaman kuukauden työttömyysjakson. Ei siis ihan huonosti, ottaen huomioon etten ikinä ole tiennyt, miksi olisin halunnut tulla.

Nyt tietäisin parikin alaa, joita kohtaan tunnen suurta mielenkiintoa. Senkin tiedän, mitä en ainakaan haluaisi tehdä tai miten en haluaisi elää. Jotkut oivallukset ovat tulleet vain elämänkokemuksen ja itsetuntemuksen kautta, jotkut täysin sattumankauppana. Voi toki kysyä, miksi ne tietyt asiat eivät sattuneet kohdalle jo aiemmin, kun elämä olisi voinut muokkautua ihan erilaiseksi. Mutta sellaista elämä vain on.


Jos olisi itsestä kiinni, tekisin työkseni jotain ihan muuta, asuisin toisella tavalla ja elämäni olisi ehkä hyvinkin eri näköistä. Jos saisin itsekkäästi päättää, saattaisin alkaa opiskella jotain täysin uutta ja rahoittaa elämääni hetken aikaa vaikka kaupan kassalla osa-aikatöissä.

MUTTA tässä vaiheessa onkin perhe, lapset (ja hyvä niin!), tsiljoonat laskut ja lasten tärkeät harrastukset rahoitettavana. On työn ja arjen velvollisuudet, lasten läksyt, kokeisiin luvut, loputon arjen metatyö, kuskaukset ja lukuisat muut puuhat. Suurin osa teistä tietää kyllä, mitä perhearjen pyörittäminen on ja mitä velvollisuuksia se tuo mukanaan.

Tiedän, että joidenkin onnistuu kaikesta arkisälästä huolimatta lähteä opiskelemaan jotain uutta, tehdä osa-aikatyötä tai alkaa valmistaa himmeleitä. Omalla kohdalla en ole löytänyt oman näköistä ja mahdollisuuksien rajoissa olevaa tarttumapintaa toistaiseksi. Toki mietin hetkittäin erilaisia vaihtoehtoja. Mutta realiteetit tyssäävät siihen, ettei niillä vaihtoehdoilla voisi kattaa perheen tämän hetkisiä kuluja edes puoleksi kuukaudeksi.

Omat unelmani ovat tässä vaiheessa aika pieniä. Pistäytyminen viinilasillisille ystävän kanssa (tehty viimeksi viikonloppuna!), paremman kunnon saavuttaminen, oikein hyvän kirjan löytäminen tai että pääsisi karkaamaan yksin hotelliin viikonlopuksi. Siinäpä niitä.

En kuitenkaan sano, että lopettakaa nyt hyvät ihmiset kaikenlainen haihattelu ja isojen juttujen haaveilu. ÄLKÄÄ lopettako. Mutta pliis, älkää sanoko kenellekään tietämättä sen enempää taustoista tai elämäntilanteesta, että kaikkien pitää vain rohkeasti alkaa seurata unelmiaan, niin siitä se onni löytyy.

Ai niin, on minulla muutama hassu isokin unelma! Kun pojat ovat isoja ja maailmalla, haluaisin muuttaa semisti maalle pikkuruiseen taloon lähelle pellonreunaa ja järvenrantaa. Työkseni haluaisin tehdä jotain mielekästä, jossa ei mielenterveys murene joka ikinen viikko sen takia, ettei yksinkertaisesti vain jaksaisi (mutta silti yrittää toki jaksaa, koska sitä vaihtoehtoakaan ei näy). Mutta en pistä elämääni sen varaan, koska unelmien suhteen täytyy olla realisti. Taloja ei ostella vain mielihaluilla, eikä unelmien työpaikkoja ole joka oksalla.

Olenko ihan tappotylsä ja pessimistinen nyhverö? Ajatteletko itse, että kuka tahansa voi saada mitä vain, jos oikein haluaa? Mistä sinä unelmoit? :)

tiistai 29. lokakuuta 2019

Ajatuksia talviaikaan siirtyessä

Pimeys ja kylmyys

Viikonloppuna veivattiin taas kellot (mielestäni) ihan väärään suuntaan. Minulle on yksi lysti, onko aamuisin vielä hetken aikaa valoisampaa, kun kaipaisin valoa nimenomaan iltapäiviin, jotta olisi töiden jälkeen mahdollisuus lenkkeillä edes hetki valoisan aikaan. Tuntuu ihan murskaavalta, että edessä on taas monen kuukauden pimeä putki.

Kylmyyskään ei innosta, enkä saa tipan tippaa lohtua kynttilöistä, kaulahuiveista tai lämpimistä kahvikupillisista. (Valivali.) Ilakoin sitten, kun valo ja lämpö ovat taas täällä. Siihen asti mennään askel kerrallaan ja otetaan käyttöön VPS-menetelmä * aina tarvittaessa.

*) Vittu perkele saatana


Flunssa ja väsymys

Reilu viikko sitten sairastuin perusflunssaan. Sinnittelin töissä särkylääkkeillä, kahvilla ja c-vitamiinilla, vaikka öisin en saanut nukuttua juuri ollenkaan yskimiseltä. Tänään sisuunnuin ja raahauduin lääkäriin. Olin varma, että minulla olisi keuhkoputkentulehdus, mutta eipäs mitä - vika olikin ihan toisaalla ja sain kuulla potevani korvatulehdusta! Kai sitä tällainen nuori tytönheitukka helpostikin voi sairastaa moisia lastentauteja ihan tietämättään ;) 

Uskoisin, että antibioottikuurin myötä pöpö alkaa talttua ja yskänlääkkeen turvin saan taas vähän paremmin unta. Takavuosien unettomuuksien myötä voisikin sanoa, että nukkuminen on ihmisen parasta aikaa ja odotan innolla parempia öitä! Lasten takia valvominen jätti aikoinaan sellaisen muistijäljen, että nykyään jo parikin huonoa yötä tekee sietämättömän olon.

Ärsyttäviä muuten tällaiset pöpöt, jotka tuntee vain sisuksissaan, mutta ulospäin ei näytä yhtään kipeältä. Kuumemittarikaan ei värähdä minulla, ellen ole kuolemantaudissa. Helposti tulee vain mentyä töihin muina naisina, vaikka oikeasti kuuluisi kotiin potemaan...

Ystävykset, jotka mätsäävät toisiinsa ja luonnon väreihin :)

Kevennysyritys

Syksy ja mielialan mollivoittoisuus ovat tehneet sen, että herkut ovat maistuneet ja sen huomaa nyt vyötäröltä kiristävinä housuina ja turpeana olona. Kroppani on sellainen, että jo parin kilon nousu tekee tukalan ja itsestään vieraantuneen olon. Niinpä päätin, että nyt hetkeksi herkut veks ja tilalle paljon enemmän kasviksia. Vaikka suklaa luo illuusion mielihyvästä ja aivosolut huutavat sitä aina vaan lisää, niin eihän se tietenkään onnea tuo. Parin päivän vieroitusoireiden jälkeen huomaa, ettei kuolekaan ilman suklaapatukkaa ja kävelylenkki raittiissa ilmassa on parempi vaihtoehto.

En hylkää silti hiilareita enkä herkkujakaan ihan täysin, mutta yritän järkeistää. Onneksi mielestäni parasta herkkua on esim. ruisleipä paahdettuna, hunajalla siveltynä ja banaaniviipaleilla päällystettynä <3  (Myönnän silti kaipaavani hieman irttareita ja suklaata, mutta tiedän, ettei kaikille mieliteoille aina tarvitse antaa myöden.)



Oletko itse syksyn ystävä ja haittaako pimeys?
 

© Oman katon alla
Maira Gall