maanantai 18. kesäkuuta 2018

Kesälista

Kesäfiilikseen kuuluu se, että tekee tavallisesta arjesta poikkeavia juttuja ja antaa ylimääräisten lankojen päästä irti käsistä. Pitkän pimeän talven aikana ehtii velloa arkirutiineissa enemmän kuin tarpeeksi, mutta kesällä haluaa heivata liiat rutiinit veks ja tehdä kivoja asioita. Huomaa kyllä nurkista, että meillä ei viime viikkoina olla keskitytty siivoamiseen, vaan johonkin ihan muuhun.

Tässä kesälistani ja asiat, joita haluaisin tämän kesän aikana vielä tehdä.


♥ Herääminen jonain aamuna kukonlaulun aikaan, aamukasteessa kävely ja heräävästä luonnosta nauttiminen. Ei ihan helppoa illanvirkulle ja aamuntorkulle, mutta takuulla sen arvoista.

♥ Herneiden ja mansikoiden popsiminen niin, että napa paukkuu.

♥ Saunominen ja uiminen järven äärellä. 

♥ Muutama vaalea raita hiuksiin ja uusien kampausten opettelu. Ponnari ja roikkoletti eivät varmaan ole ainoat vaihtoehdot ;) 


♥ Pitkä pyörälenkki eväiden kera.

♥ Huvipuistoreissu lasten kanssa -> DONE (ja selvisin hengissä)

♥ Pieni kotimaanreissu poikien kanssa. 

♥ Mansikoisen pakastaminen. Viime kesäiset pääsivät loppumaan ihan liian aikaisin. 

♥ Muutama ex-tempore päiväreissu jonnekin kivaan paikkaan, tai ihan vaan huvikseen ajelu ympäri maaseutua.


♥ Uudet perunat ja savukala munakastikkeen kera.

♥ Zumbassa käyminen, pyörälenkit sekä terassijumpat mökillä. Kuntosali saa ehkä odottaa koulujen alkuun. 

♥ Ystävien kanssa terassilla käynti.

♥ Esikoisen 10 v. synttäreiden juhlistaminen. Huikeaa ja ihmeellistä, että pikkutyyppi pääsee jo kaksinumeroisille luvuille! 

♥ Mansikkakakun leipominen. Jos ei muuten, niin ainakin esikoisen synttäreille.


♥ Jonkin itkettävän hyvän kirjan lukeminen.

♥ Chillailu ja turistin leikkiminen omassa kotikaupungissa. Tampere on hieno kesäkaupunki, tulkaa vaikka käymään! (Paitsi että kiitos ratikka- ja sadan muun työmaan johdosta täällä on "hieman" vaikeakulkuista...)

♥ Picnic-reissu uimarannalle lasten kanssa.

♥ Nukkua päiväunia, jos siltä tuntuu.


♥ Pukeutuminen kesämekkoihin ja hamosiin. Jos en jotain mekkoa tänä kesänä käytä, joutaa se lähteä kierrätykseen.

♥ Rusketusrajojen hankkiminen, koska pidän päivetyksestä ja auringosta.

♥ Pieni reissu hyvän ystävän kanssa -> Tilauksessa ;)

♥ Vastaaminen myöntävästi johonkin ex-tempore ehdotukseen.



Mitäs teillä on kesälistalla vai menettekö ihan fiiliksen ja hetken mukana? :)

perjantai 15. kesäkuuta 2018

Melkein lomafiiliksissä

Oikeaan kesälomaan on vielä jokunen viikko aikaa. Silti nämä kesäiset, joskin hieman vaihtelevat säät ovat tuudittaneet jo ihanan rentoon fiilikseen. Loma ei saa olla ainoa ajankohta, jolloin voi tuntea olevansa kesätunnelmissa, vaan niitä itselleen mieluisia juttuja on kiva yrittää mahdollisuuksien mukaan toteuttaa iltaisin ja viikonloppuisin.
 

Tällä viikolla on tuntunut oikeastaan jo ihan lomalta, sillä pojat ovat poikkeuksellisesti olleet mummolassa. Työpäivien jälkeen ei ole ollut yhtään älämölöä, mankumista tai harrastuskuskausta. Omiin kivoihin juttuihin ja ihan vain rentoon olemiseen on kerrankin ollut aikaa. Olen ollut pitkästä aikaa hyväntuulinen ja leppoisa kotona. Luultavasti mies ei edes tunnista minua siksi samaksi ihmiseksi, joka harva se päivää hermoromahtelee ja uhoaa muuttavansa yksin autiolle saarelle seuraavaksi 10 vuodeksi. 
 
Maanantaina kävin pitkästä aikaa zumbassa. Mikä riemastuttava fiilis tanssia (tai "tanssia") Despacitoa, keikuttaa peffaa latinotyyliin tai sinnepäin, ja katsella jumppapaikan Pyhäjärvi-maisemaa!

Tiistaina olimme miehen kanssa villejä ja kävimme iltasella terassilla. Joimme parit drinksut, kävelimme keskustassa ja katselimme ihmisiä. Oli hyväntuulista ja kepeää, ja puhuimme jopa jostain muusta kuin lapsista.



Keskiviikkona sain taputeltua maaliin risteilyvarauksen kaikkine säätöineen. Heinäkuussa koittaa kahden äidin karkumatka Itämerelle. Riemumieli jo etukäteen!
 
Mitäs muuta? Useampana päivänä olen hurauttanut töihin pyörällä. Siitä tulee kivan kesäinen fiilis ja samalla hoituu kuntoilupuoli. Sitä paitsi kun polkee täysillä, pääsee lähes samassa ajassa kuin autolla, jolla joudun tulemaan n.sadan liikennevalon kautta.

Syömingit ovat olleet nekin kesäisiä. Kanasalaattia olen pistellyt varmaan 3-4 isoa annosta. Alkuviikosta ostin valmiiksi grillatun broiskun ja siitä riitti tosi moneen ruokaiseen salaattiannokseen. Yhtenä päivänä kokeilin savukalan lisukkeeksi kesäkurpitsa-halloumipihvejä, ja voi että olivat hyviä ja helppoja. (Jos kokeilet, niin ennen paistamista "taikina" kannattaa valuttaa siivilässä, sillä kesäkurpitsasta irtoaa yllättävän paljon nestettä raastettuna.)


Iltaisin olen syventänyt minun ja sohvan välistä suhdetta. Siihen kolmanneksi pyöräksi otin HBO:n ja olen menossa Handsmaid's Tale -sarjan kakkoskaudella. Eka kausi oli hyvä, tästä toisesta en oikein tiedä. Ensimmäinen noudatteli melko kuuliaisesti Margaret Atwoodin alkuperäistarinaa, mutta kakkonen elää jo itsenäisesti omaa elämäänsä, enkä oikein tiedä mitä ajattelisin. Kun kirja on loistava, suhtautuu tv-sarjaan aina vähän vastahankaisesti ja vertaa sitä siihen alkuperäiseen.
  
Pienestä vastarinnastani huolimatta sarja on toki loistava ja keskustelua herättävä. Naisten oikeudet eivät ole koskaan olleet itsestäänselvyys, eivät edes nykypäivänä, joten on luonnollista, että romaanin ja tv-sarjan aihepiiri herättää vastakaikua.

Mitä sinne kuuluu? Mitä vinkkejä teillä on kesäfiiliksen nostattamiseen työviikolla? Vai joko olette kesälaitumilla?

tiistai 12. kesäkuuta 2018

Kohti henkistä kesäkuntoa: Epämukavuusalueesta ja hyvinvoinnista

Onko pakko mennä epämukavuusaluelle kehittyäkseen ja ollakseen kunnollinen työntekijä ja ihminen? Vai onko parempi pysytellä oman mukavuusrajan sisäpuolella ja ottaa uusia asioita haltuun pienin ja omannäköisin askelin? 

Törmäsin mielenkiintoiseen kirjoitukseen Väestöliiton blogissa: Ei ole pakko mennä epämukavuusalueelle (Anna Salmi). Jo otsikon nähtyäni nyökyttelin, sillä olen aina inhonnut sitä ajatusta, että olisi nykyihmisen perusvelvollisuus mennä jatkuvasti päin pelkojaan tai epämukavuuksiaan ja suorittaa extreme-juttuja.

Herkkä mieli ei kaipaa extremeä

 
Olen aina ollut vähän arkajalka introvertti. Ominta mukavuusaluettani ovat koti, tutut ympyrät ja omat lempipuuhat. En saa erityistä mielihyvää jännittävistä, uusista ja erikoisista jutuista - päin vastoin ne saavat kropan ja mielen ylikierroksille, minkä jälkeen palautuminen on vaikeaa. Tämä liittyy itselläni vahvasti erityisherkkyyteen: Kun muutenkin nappaan ympäristöstä liian paljon kuormittavia ärsykkeitä, en kaipaa niitä enää yhtään enempää väkisin suoritettuina haasteina.



Töissä saan eniten tyydytystä niistä tehtävistä, jotka hallitsen melko sujuvasti. Pienimuotoinen älynystyröiden kaivelu on toki mukavaa, mutta jos työtehtävien suorittaminen vaatii alituista omien rajojen ylittämistä tai jatkuvaa itselle tuntemattomien aihepiirien haltuunottoa, lähinnä ahdistun ja menen lukkoon. Onnistumisen tunteet tulevat siitä, että tietää tehneensä oikein ja saa siitä joskus palautettakin. Oman asiantuntemuksen ja mukavuusalueen ulkopuolella huseeraaminen sen sijaan herättää minussa paremminkin tietoisuuden siitä, että en todellakaan osaa mitään ja olen riittämätön.

Vain epämukavuuden kautta voi kehittyä?

 
Nyky-yhteiskunnassa kuitenkin tunnutaan painottavan sitä, miten pitäisi mennä rohkeasti kohti pelkoja, haasteita ja tietenkin sinne omien mukavuusrajojen ulkopuolelle. Väitetään, että kehitystä voi tapahtua vain epämukavuusalueella ja että on suurin piirtein jokaisen velvollisuus on venyä koko ajan ja yli omien rajojen ihan tuosta vaan.

Media ja yleinen keskustelu nostaa esiin sitä, miten jokaisen ihmisen on hyvä työskennellä omien puutteiden kanssa ja mennä epämukavuusalueelle. Jopa itsen huoltaminen tuntuu olevan velvollisuus, jolla voidaan taata jaksaminen yhä kiihtyvässä työelämän tahdissa. Välillä tuntuu siltä, että omien rajoitteiden yli kasvaminen on lähes jokaisen ihmisen kansalaisvelvollisuus. (Anna Salmi)

Itse en koskaan ole kovin hanakasti lähtenyt omien mukavuusrajojeni ulkopuolelle. Joskus sinne toki on mentävä, sillä väkisinkin sekä yksityiselämässä että töissä tulee eteen tilanteita, jotka eivät tunnu lainkaan omilta ja joita jännittää tai suorastaan pelkää kuollakseen.

Itselleni tällaisia pelkoa herättäviä tapahtumia ovat esim. kaikenlaiset esiintymiset. Jos töiden puolesta pitää kohdata luokallinen ihmisiä, tunnen olevani kuin miinakentällä. Ajan kanssa tällaisiin tilanteisiin ehkä tottuu - joku paremmin, toinen huonommin, ja minä en ehkä täysin totu koskaan.

Epämukavuusalueella oleminen on ihmiselle kuitenkin hyvin stressaava kokemus. Jos siellä joutuu olemaan liian usein, ihminen väsyy ja uupuu. Vaarana on, että pian meillä on ympärillä ihmisiä, jotka yrittävät puskea itseään lähes mahdottomiin odotuksiin ja uupuvat. (Anna Salmi)

Mitä rajojen ylittäminen tekee keholle ja mielelle?


Ajoittainen hallittu poistuminen omalta mukavuusalueelta voi olla sysäys uuden opettelulle tai uusille oivalluksille omasta kapasiteetistaan. Vaikkapa sen etukäteen pelätyn esiintymisen jälkeen voi todeta, että oho, ei se ehkä täydellisesti mennyt, mutta selvisin kuitenkin.

Onnistuneista omien rajojen ylittämisistä voi saada itseluottamusta, mutta väitän, että se ei tapahdu ilmaiseksi. Jokainen venyminen yli omien kykyjen ja rajojen vaatii ponnistelua ja silloin keho käy ylikierroksilla. Jos venymisiä on paljon tai jostain syystä kokee epäonnistuneensa, jää kehon stressitila päälle, eikä tapahtuneesta rajojen ylityksestä synnykään mitään avartavaa ahaa-elämystä, vaan lähinnä sydäntä puristava stressi ja ahdistus.

Liiallinen suorittaminen johtaa stressiin


Asetelma on paljon lempeämpi, jos saa suorittaa arkea/työtä, joka ei jatkuvasti vie yli omien mukavuusrajojen, jonka kokee hallitsevansa riittävän hyvin ja josta pystyy palautumaan vapaa-ajalla ja lomalla. Ainakin meille introverteille erityisherkille on hyötyä siitä, että saamme edetä asioissa omaan tahtiimme ja ottaa asioita haltuun ilman alituista extreme-suorittamisen pakkoa. Omaan tahtiin ja omia rajoja kunnioittaen kehitystä voi tapahtua, toisin kuin elimistön ollessa jatkuvassa hälytystilassa. 

Ihminen voi myös päättää tutustua siihen, millainen on ihmisenä ja toteuttaa asioita, jotka tuntuvat itsestä luontevilta. Jokainen voi kuunnella, mikä on oman kehon kulkemisen tahti ja mistä asioista syntyy nautintoa. Kun ihminen alkaa tunnistaa omaa ominaislaatuaan, hän usein herää eloon. (Anna Salmi)

Ennen lomille lähtöä toivon jokaiselle, myös itselleni, pientä pohdiskelua sen suhteen, missä kohtaa stressijanaa ja (epä)mukavuusaluetta on parhaillaan menossa. Olisiko aika kokeilla sopivan kokoisin askelin jotain uutta ja hieman epämukavalta tuntuvaa? Vai onko jo mittari punaisella ja pitäisi ehdottomasti päästä takaisin mukavuusalueelle turvaan, jotta pysyisi palautumaan kunnolla? Onnistuuko se?


Paikallaan on hyvä olla


Aina ei ole pakko kehittyä, olla elämän aktiivimatkailija ja tarttua joka ikiseen hetkeen (mitä näitä kaikkia viisauksia nyt onkaan). Joskus on hyvä olla paikallaan ja antaa itsensä vain olla.

Varsinkin näin kesällä on ihan ok, jos päivän isoin haaste on herätä, syödä aamupala ja keittää kupillinen kahvia. Ja hei - sen kahvinjuomisen ei ole pakko olla suoritus, jonka aikana tulee aistia joka ikinen kahvin molekyyli ja ilmassa väreilevien sekuntien ainutlaatuinen taianomaisuus. Kahvi on kahvia ja sen voi hörpätä ilman stressiäkin, antaen kropan ja mielen levätä liialliselta aistimiselta ;)  

Lainaukset ovat Anna Salmen tekstistä Väestöliiton blogista.
 
© Oman katon alla
Maira Gall