keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Siitä tietää, että on kevät

○ Kun herää vähän liian aikaisin, koska on liian valoisaa.
○ Hiuksia lähtee tupoittain ja voi todeta, että on taas vuotuinen karvanlähtöaika.
○ Peiliin katsoessa on nuhjuinen ja kalpean kulahtanut olo. Onneksi on poskipuna!
○ Vaatekaapin sisältö on vähintään yhtä nuhjaantuneen näköinen ja kaikki vaatteet tuntuvat tylsiltä.
 
 
○ Sadepäivät ovat kiva juttu ihan vain siksi, että silloin ilma ei ole sakeanaan katupölypilviä.
○ Sitä huomaa tekevänsä puutarhasuunnitelmia, vaikkei ole edes puutarhaa. Ehkä ne suunnitelmat voi kutistaa parvekkeen kokoisiksi?
○ Tekisi mieli mennä istumaan sinne parvekkeelle, vaikka ulkona on +1 ja sataa.
○ Eteinen on täynnä hiekkaa.
○ Välillä iskee lievä paniikki kalenteria plärätessä ja laskiessa, että lasten 10 kesälomaviikkoa ja meidän vanhempien lomaviikot eivät mitenkään mene yksiin.
 
 
○ Sitä odottaa malttamattomana lämpimämpiä päiviä , jotta voisi vetää ylleen jotain kevyempää.
○ Kuvittelee itsensä jo kesämekkoon ja kävelemään pitkin pellonlaitaa lämpimänä kesäiltana.
○ Alkaa tehdä mieli maalle!
○ Olo on kummallisen levoton ja sitä on kuin kissa pistoksissa. Miauu...!


 Siitä tietää, että on kevät :)


sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Ronaldo-hiuksia ja vaatemylläystä

Viikonlopun antia:
 
○ 1 iso kauppareissu ja ostetut viikonlopun sekä alkuviikon ruuat.


○ 600 grammaa silakkafileitä paistettuna.
 
○ 2 reissua facebook-kirppistavaroiden perässä. Saaliina priimat ja edulliset kevätlenkkarit esikoiselle sekä rahi olkkariin.
 
○ Monta samaiselle fb-kirppikselle tyrkylle laitettua lastenvaatetta ja -kenkää. 
 
○ 1 sangen nolo tilanne, kun avasin oven ventovieraalle kirppistavaroita hakeneelle ihmiselle - ylläni yöpaita, kasvonaamio ja kulmakarvavärjäykset. Säärikarvat rehottaen ja ties mitä. Oh dear... Kun vastassa oli tip top -kunnossa oleva nainen, niin nolouteni oli megalomaaninen :D 

 
○ Reilun tunnin huhkiminen kuntosalilla. Seuraavana päivänä kiristelevät lihakset, auts...
 
○ 82 imuroitua neliötä. Mies on meillä ahkerampi imuroija (vaatii kylläkin enemmän tai vähemmän ystävällisiä kehoituksia, krhm).
 
○ Talvi- ja välikausivaatteiden sortteerausta. Lapset ovat taas talven aikana kasvaneet ulos ulkovaatteista. Ja viime syksyn kengät ovat hajalla. Jännää sekin, että kengät voivat hajota niin monilla eri tavoilla :D  Onko tämä erityisesti poikalasten ominaisuus, että vaatteet ja kengät ovat aina rikki..? 
 
○ Kenkäostoksia kuopuksen kanssa.
 
○ Reipas kävelylenkki ystävän seurassa. Teki hyvää!
 
○ 1 tuhottu punaviinipullo.
 
○ Pellillinen kotipizzaa. Nam :)  
 
○ 2 kpl uuteen uskoon leikattuja hiuksia. Esikoisen halusi Ronaldo-tukan ja oli kuin mikäkin vaativa asiakas. Kuopuksen tukka taas on niin paksu, että meinasi aika ja kärsivällisyys loppua urakassa... En tiedä miten tässä näin kävi, että minusta tuli poikien hiusten leikkaaja, vaikken edes osaa kauhean hyvin :D 
 
○ Auringonpaistetta ja keväistä fiilistä.


Hyvää alkavaa viikkoa ja puhtia & energiaa!

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Perjantain saldo

Sateinen ja harmaa aamu oli varsin ankea. Esikoinen oli selvästi flunssainen ja jäi kotiin lepäämään. Kuopus lähti eskariin, mutta pukiessa sain huono äiti -fiiliksiä, kun tyypillä ei ole sadekeliin sopivia jalkineita ja hanskatkin oli mitä sattuu. (Viikonlopun agendalla lienee välikausivaatteiden ajan tasalle saattaminen, huokaus...)  
Sadekeli ja kipeä lapsi: Saldo -2

Mutta heti kun astuin ovesta ulos, tuntui ilmassa olevan ihan selvästi kevättä. Vaikka sade oli ihan yhtä kylmää kuin marraskuussakin, oli siinä hieno keväinen vivahde. Ja kun pääsin työpaikan parkkipaikalle, kuulin lokkien huudot. Mikä tunne! Kuin lupaus kesästä. Talven aikana sitä turtuu hiljaiseen äänimaisemaan, mutta kevään tullen muistaa miten hienolta tuntuukaan kuulla lintujen äänet, sitten myöhemmin laineiden liplatus ja tuulen suhina puiden lehdissä...  
Parempaan päin, eli saldo -1


Oli niin keväinen olo, että kahvitauoilla uppouduin Pinteresin puutarha- ja terassikuvien maailmaan. Mitä kaikkea sitä voisikaan sitten joskus toteuttaa mökillä. Hyvin haaveiltu on puoliksi tehty, eikö? Ja haaveilla minä osaan - toteutus onkin sitten eri asia...
Saldo jo 0 eli balanssissa

 
Lounaalla pistin menemään juustopekoni-hampurilaisen ranskalaisineen. Jossain verensokeripiikin ja ruokakooman välissä löysin nettikaupasta kaipaamani leopardihuivin ja tilasin sen. Iltapäivällä söin päivän toisen hampurilaisaterian, tällä kertaa kotona (perjantaisin äiti ei kokkaa). Onneksi leopardihuivi mahtuu päälle vaikka vyötärö kiristäisikin :D  Enkä edes jaksanut ajatella jumppaan lähtemistä, sillä sohva ja lepo houkutti enemmän.
Kolme kivaa asiaa, joten saldo +3 (tai jotain sinne päin)

 
Aamuinen flunssapotilas muuntautui myös oksennuspotilaaksi, joten saa nähdä onko edessä koko perheen oksupoksu. Toivon mukaan ei, ja torjun pöpöä punaviinin voimin.
Oksennuksesta miinus, punaviinistä plus, joten saldo edelleen +3 


Kello on noin yksitoista illalla ja huomasin juuri, että pyykkikone on edelleen tyhjentämättä. Siitä ja kodin sotkuista pieni miinus.
Saldo +2.

Plussalla mennään ja hyvä niin. Rentoa viikonloppua kaikille!




torstai 16. maaliskuuta 2017

Avainsanat ja askelmerkit - erityisherkkyydestä

Toisinaan on kausia, kun oma herkkyys ja ympärillä olevien asioiden olemus kolisevat yhteen. Tulee törmäyksiä ja säröjä, kulmia hioutuu ja perustukset järisevät samoin kuin silloin, kun mannerlaatat etsivät paikkaansa kovassa paineessa. Välillä sitä unohtaa omat askelmerkkinsä, sekoaa ja kompuroi. Kunnes taas asettelee askeleensa uudelleen, varovaisemmin ja harkitummin, yrittäen muistaa omat rajansa.
 
Avainsanojani ovat herkkyys ja sen kanssa kompastelu - haavoittuvuus, vereslihalla olo ja väsyminen. Erityisherkkyys on kuin ilman suodattimia kulkemista tai rugbyn pelaamista - suojia ei ole ja iskut tulevat täysillä. Tunteet ja kokemukset tulevat voimalla, niin hyvässä kuin pahassa. Jos ilot ovat intensiivisiä, niin ovat myös murheetkin.


Elämän tummat sävyt ovat minulle tuttuja ja kaihoisalla tavalla kotoisia. Tiedän pohjamudat, karikot ja upoksiin joutumiset. Kahlaan usein syvissä vesissä, mutta toisaalta myös ammennan sieltä asioita, joita en löydä pintavesistä. Ellen olisi melankolinen ja helposti uppeluksiin joutuva, en osaisi seurata läheisiäni sinne, missä he tarvitsevat apua silloin, kun ovat itse joutuneet syviin vesiin.

Avainsanojani ovat myös tietty jääräpäisyys, järkkymättömyys ja vastaan haraaminen. (Minusta tulee mummona varmaan sellainen vastarannankiiski, jota muu suku manailee selän takana.) Jos koen tulleeni kohdelluksi väärin, en ihan hevillä päästä asiasta irti. Jankutan, selvittelen, jankutan lisää, ja pähkäilen ratkaisuja ja syy-seuraus -suhteita loputtomiin. Tarve oikeudenmukaisuuteen on suuri ja luottamukseni pettäminen ei hevillä unohdu.
 
Haluan löytää syyt seurauksille, ymmärtää asiat juurta jaksain ja tietää miksi. Pohdin, pähkäilen, analysoin, mietin. Perässä vetämieni ajatusten massa on joskus kuin valtamerilaiva (ja sen kiskominen käy työstä). Vaikka ulospäin näytän siltä kuin päässäni löisi tyhjää, käy korvieni välissä alituinen ja massiivinen myllerrys. Mitä, miksi, entä jos, mutta kun, ja toisaalta, entä jos noin tai näin, eikö kuitenkin... Joskus lukitun ajatuksiini, enkä tahdo löytää tietä ulos. Kun vaihtoehtoja ja kolikon puolia on niin monia, on valitseminen mahdotonta. Kun yhteen suuntaan kumartaa, pyllistää toiseen - joten olisiko varmempaa vain tököttää paikallaan kuin rautakanki..?


Tiedän olevani joskus sellainen sangen rasittava tyyppi, jota on vaikea ymmärtää. Itsekään en aina ymmärrä itseäni. Vääränlainen, rasittava, omituinen, erilainen - nekin ovat avainsanojani. Siitä seuraa säälimättömyys, ankaruus ja inho itseäni kohtaan. Monta kertaa olen kysynyt, miksi minä olen tällainen, kun kaikki muut ovat tuollaisia - normaaleja?

Kuljen tuntosarvet pystyssä, halusin tai en. Tahtomattanikin puntaroin ilmapiiriä ja reagoin kaikkeen turhankin helposti, joskus panikoin. Peilaan itseäni ympäristön reaktioita vasten ja usein tulkitsen kaikkea kuin piru raamattua - ja helposti ne tulkinnat kääntyvät itseäni vastaan. Kumppanin huokaisun tulkitsen moitteeksi itseäni kohtaan, vaikka toinen ajattelisi vain työasioita. Ja kun joku katsoo pitkään, ei tule mieleenkään, että se katsoisi mielikseen, vaan siksi, että takuulla minussa on jotain vikaa...

Olen kuin prinsessa, jolla on herne patjan alla. Toisaalta se herne voi olla silmieni edessä, enkä näe sitä, koska murehdin mitätöntä asiaa 12 vuoden takaa, kun se yksikin tuntematon heppu kassajonossa puhui ikävään sävyyn... Alituinen asioiden märehtijä, jossittelija, mutkuttelija ja skenaarioiden varmistelija. Pilkunviilaaja, ihmettelijä, varmisteluiden varmistelija.


Toisaalta minusta saa seuraa, jos haluaa katsella pilviä, valon taittumista vesipisarasta tai kuunnella sanojen soljumista hyvin tehdyssä biisissä. Iloni ja onnenhetkeni ovat vahvoja ja läpivalaisevia. Jos varjoni ovatkin pitkiä ja tummia, niin myös valoni on vahvaa ja ylitse hyökyvää. Nauran sydämeni pohjasta, itken silkasta ilosta ja pakahdun onnen tunteista.

Usein pinnistelen kovasti, jotta kaikesta tästä huolimatta näyttäisin ihan tavalliselta, tyyneltä ja itsevarmalta. Vaikka sisälläni myrskyäisi, yritän ulospäin olla tyyni ja hillitty. Kenties vaikutan etäiseltä ja vaikeasti lähestyttävältä, vaikken ole. Voi kunpa olisi se ohjekirja tai selkeä käyttöliittymä...

Juuri nyt yritän jälleen asettaa askelmerkkejäni siten, että voisin hieman paremmin. Olen ollut liiaksi kaikkea. Liikaa avoinna, väsynyt, saatavilla ja ylivirittynyt. On taas aika muistaa se, että omat askeleeni saavat olla vaikka hiirenpipanan kokoisia, vaikka muut menisivätkin kirahvin askeleilla. Koska eihän tätä maapalloa kulkiessa kuitenkaan päädy muuta kuin kiertämään ympyrää, tavalla tai toisella!
 


Pian on viikonloppu ja aion tehdä mahdollisimman paljon asioita, jotka saavat sisikunnan iloitsemaan. Toivottavasti sinäkin ♥ 
 

Muita Erityisherkkyys-aiheisia tekstejä tässä blogissa: #erityisherkkyys.