tiistai 24. toukokuuta 2016

Vihreys

Olen huumaantunut tästä vihreydestä. Se jotenkin tekee maailmasta kolmiulotteisemman. Talvella on usein paitsi harmaata, myös vähän latteaa. Silloin ei ole puidenlehtien tuomaa kerroksellisuutta ja runsautta.

Nyt on lehtien havina tuulessa, lintujen sirputus, lokkien huudot. Nurmikon tuoksu, suunnaton vehreys ja runsaus sekä alkava kukkaloisto. Minä niin nautin. Kävin syömässä työeväät läheisessä puistossa ja ajattelin, että olisipa aina tällaista. Lämmintä, vehreää ja lempeää.

Minä + puistonpenkki + eväät = tyytyväinen mieli. 

Nautitaan! ♥

maanantai 23. toukokuuta 2016

Pettymys, iloinen yllätys ja kiitoksia

Loppuviikko oli tunteiden myllerrystä. Ensin koin ison pettymyksen, kun tulin torjutuksi eräältä itselleni tärkeältä taholta. Olin toivonut jälleennäkemistä jo pitkään, ja tiesin, ettei tällä kyseisellä taholla ollut mitään oikeaa syytä torjua ehdotettua tapaamista. Selitykset kuulostivat tekosyiltä ja niinpä viesti tuntui tältä: "Et ole tärkeä, älä tule."  Oli kuin olisin saanut saavillisen jääkylmää vetää niskaan. En enää yritäkään kutsua perhettäni heille käymään, vaan jään odottelemaan kutsua, jota tuskin koskaan tulee. Harmittaa todella paljon.
 
Harmituksen keskellä rutistelin omia lapsiani ja miestä entistä enemmän. Olin kiitollinen, että minulla on hieno perhe. Tiedän, että olen heille tärkeä, ja se jos mikä on arvokasta!
 
Yksi ystävistä yllätti ex-tempore ja kiikutti lauantai-iltana ihanan muistamisen: pikkupullo Fresitaa ja vaahtokarkkeja! Voi että, olin niin liikuttunut ja ilahtunut. Silloin viimeistään haihtuivat harmin rippeet. Mikä ihana ystävä ♥  Jos jossain, niin ystävien saralla olen ollut todella onnekas.

 
Sunnuntaina lähdin ex-tempore samaisen ystävän kanssa vilttikirppikselle. Istuimme pari tuntia puistossa ja yritimme päästä eroon turhasta tavarasta. Ystävä paremmalla menestyksellä, mutta minun myyntisaldoni oli n. 5 euroa :D  Naisten- ja lastenvaatteille ei vain tuntunut nyt olevan kysyntää. Sää oli kuitenkin hieno ja aika kului mukavasti hyvässä seurassa ja ihmisiä katsellen.
 
Kuopus oli viikonlopun pienessä kuumeessa, mutta tokeni sunnuntaina sen verran, että teimme pienen metsäretken lähelle. Kyseessä on aivan pikkuruinen metsäkaistale, mutta se on i-h-a-n-a. Siellä on lasten rakentamia risumajoja, ihania isoja kiviä, lehtomainen vehreys ja lukemattoman paljon saniaisia ja keijukaistunnelmaa. Olin lumottu. Kuvia lisäilen pikkuhiljaa Instagramiin.
 
Tänä aamuna kirjoitin kiitollisia ja kehuvia terveisiä lapsen päiväkodin johtotasolle. Halusin kertoa miten hienoja ihmisiä heillä on töissä ja miten tyytyväinen olen ollut lapsemme hoitopaikkaan ja heitä hoitaneisiin aikuisiin. Mielestäni on tärkeää antaa positiivista palautetta ja nyt oli sen aika. Kuopuksellamme alkaa pian viimeinen tarhakuukausi ennen kesälomia ja syksyllä edessä olevaa eskaria. Tähän asti hän on ollut parhaissa mahdollisissa käsissä ja olen voinut aina luottaa siihen, että kaikki toimii. Sekin arvokasta kuin mikä.

Mieli avoinna ja kiitollisena kohti uutta viikkoa. Tiedossa tarhan kevätjuhlaa, jalkapallohulinoita ja lämpimiä päiviä ♥

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Havaintoja, ja palkinto

* Joistain asioita sitä vaan pelkää niin, että sydän meinaa karata kurkusta ulos. Sellaisiakin asioita, jotka oikeasti tietää ihan turvallisiksi, mutta tunteen tasolla se pelko kuitenkin salpaa koko olemuksen. Minulle sellainen asia on ihmisille puhuminen. Enkä tarkoita sellaista niitä näitä -puhumista jokuselle ihmiselle, vaan tärkeän faktatiedon välittämistä vaikkapa luokalliselle asiakkaita. Se vain on pelottavaa.
    
* Vaikka olen ollut vastaavassa tilanteessa aiemminkin, niin pelko on silti olemassa. Aina olen selvinnyt (riittävän) hyvin - niin nytkin. Silti tiedän, että ensi kerralla panikoin ihan yhtä vahvasti. Esiintymiskammo ja epäonnistumisen pelko istuu syvällä. 
  
* Ihmiset ovat enimmäkseen hyväntahtoisia ja  ymmärtäväisiä. Kukaan ei odota minun tietävän asioita täydellisesti - vain itselläni on sellainen outo päähänpinttymä, että minun pitäisi olla kaikkitietävä ja kyetä vastaamaan kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan, mitä jollekin pälähtää päähän kysyä. Hupsua ja tarpeetonta kuorman keräämistä omille harteilleen sekin.
 
* Itsensä palkitseminen ja kehuminen on tärkeää. Muidenkin kehut ovat tärkeitä, mutta se isoin juttu on, että todella sallii ne kehut itselleen ja myös taputtaa itse itseään olkapäälle. Tajusin jälleen kerran, että olen ihan hemmetin vajavainen monen asian suhteen niin työ- kuin yksityiselämässäkin, mutta toisaalta kyllä tiedän asioita ihan todella paljon ja hallitsen tehtäväkenttäni ainakin kohtuullisella tasolla. Ja opin koko ajan lisää. Hyvä minä.
 
* Konkreettisesti palkitsin itseni ostamalla pari kivaa juttua. Ja viettämällä illan sohvalla ja aivot off-asennossa - edessä kipollinen juustonaksuja ja lonkerotölkki :D  
  
Hengissäselviämispalkinto. Huomatkaa tyylikäs
lonkerotölkki, joka sointuu farkkuhameen väriin.
Tosin ei sovi enää, koska join sen jo. 

Muistakaa kehua itseänne ja muistakaa, että olette hyviä ja riittäviä! ♥
  

maanantai 16. toukokuuta 2016

Kevään tuoksu sekä viikonlopun plussat ja miinukset

+ Viikonloppuna satoi, mikä oli tervetullutta. Luonto ja ilma raikastuivat. Lisäksi vihreyden määrä oli jotain ihan käsittämätöntä. Ja ne tuoksut... ♥
 
+ Kävin bodypumpissa perjantaina ja se teki niin hyvää. Nyt kun olen päässyt taas liikkumisen makuun, niin se on ehkä paras jaksamista ja hyvää oloa lisäävä tekijä. Liikkumisesta tulee vahva ja freesi olo.
 
+ Sadekävely lauantaina. Kävelin yksin rannassa ja pienen metsän halki. Oli ihanaa kastua litimäräksi ja nuuskutella kaikkia tuoksuja.
 
+ Pitkät ja rauhalliset aamupalat kumpanakin päivänä.
 
+ Pikainen juoksulenkki sunnuntai-iltana. Luonto oli niin raikas ja upea.


- Sade aiheutti sen, että lapset eivät ulkoilleen kovinkaan paljon. Ja kaikki se poikaenergia ahdettuna neljän seinän sisälle -> katastrofi. Oli paljon riehumista, meteliä ja (vanhempien) hermojen menetystä. Uhh...
 
- Riitelimme miehen kanssa eräästä minulle periaatteellisesta asiasta. Emme päässeet lainkaan yhteisymmärrykseen ja näkemyksemme ovat tässä asian turhan kaukana toisistaan. Yhden riitapäivän ja mökötetyn yön jälkeen lopputuloksena oli kuitenkin sovinto ja rauha. Yritän muistella isäni viisaita sanoja, että parisuhde on aina enemmän tai vähemmän kompromissi. Kaikkea ei voi saada ja väkisinkin kahdella ihmisellä on eriäviä mielipiteitä. Täytyy vaan pitää mielessä ne hyvät puolet ja plus-merkkiset asiat ja jotenkin tulla toimeen niiden huonojen puolien kanssa (kunhan ne eivät kasva liian isoiksi möröiksi suhteen tielle).
 
- Tämän viikon työasia pyöri enemmän ja vähemmän mielen päällä koko viikonlopun. Olen hurja jännittämään, enkä oikein osaa päästää irti ja ottaa rennosti. Varmistelen, piipertelen yksityiskohtia, panikoin ja olen varma, että vähintään kuolen - ja sitten toivon, että kunpa kuolisinkin, tai saisin vähintään umpisuolentulehduksen tai joutuisin ufojen kaappaamaksi, tai ihan mitä vaan, että välttyisin siltä mitä jännitän. Höpsöä sinänsä. Olisi kivaa olla cool ja itsevarma esiintyjä.
 
- Kirvojen invaasio. Toin keittiönpöydälle tuomenoksan, mutta pian huomasin, että siinä oli noin tsiljoona kirvaa, jotka uhkaavasti alkoivat valloittaa kotiamme. Yök! Oksat pihalle ja vähän äkkiä... :D  Saa nähdä pystyykö tänä kesänä tuomaan sisälle luonnonkukkakimppuja laisinkaan, kun noita vihulaisia kuulemma on tänä vuonna ennätysmäisen paljon.



Kaiken kaikkiaan vähän valju viikonloppu, mutta sellaista se joskus on. Aina ei ole silkkaa ilotulitusta tai ruusupuskaa. Onneksi tiedän, että niitäkin taas tulee.

Valoisaa viikkoa! ♥


keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Viikon plussia

Koska joskus kannattaa pitää katse kadun aurinkoisella puolella - vaikka väkisin - niin tässä viikon ilahduttavia plus-pisteitä.

 
* Alkuviikon loistava sää. Viis alkaneesta viileydestäkin - tämä aurinkoisuus on ihanaa! 
   
* Esikoisen tämän päiväinen luokkaretki naapurikaupungin puolelle. Tyyppi oli aamulla niin innoissaan, että oksat pois! ♥  
  
* On JO keskiviikko. Ja viikon päästä olen suoriutunut - ainakin hengissä, jos ei muuta - työjutusta, joka j-ä-n-n-i-t-t-ä-ä... 
  
* Eilinen juoksulenkki. Kunto on kasvanut kevään aikana kohisten, sillä olen kahvakuulaillut, lenkkeillyt ja ollut muutaman kerran bodypumpissa. Ensi viikolla alkaa pyöräilykausi, kunhan saan fillarin huollosta. (Miinusta siitä, että polvet ja nilkat eivät tykkää lenkkeilystä.)
  
* Eilen illalla varastin itselleni omaa aikaa ja lähdin valokuvaamaan auringonlaskua. Kuvia en ole ehtinyt tsekata, mutta nautin siitä, että sain olla hetken yksin ja veden äärellä. 
  
* Parvekekukat, jotka hankin maanantaina. Sisääntulon puolelle ruusubegonia + muratti sekä aiemmin hankittu ruukkuruusu. Parvekkeella on muhimassa daalian mukuloita sekä amppeliorvokki. Jotain pientä vielä ehkä hankin. Lisäksi innostuin kylvämään herneitä ja rucolaa, vaikkei yhtään ollut tarkoitus perustaa minkään sortin plantaaseja. Hups - näin mulle aina käy :)  
  
* Olen päättänyt edes joskus olla hametyttö ja pukeutua mekkoon/hamoseen - toteutin sen tänään jo tokaa kertaa tänä keväänä. Oikeastaan olen henkeen ja vereen housujen kannalla, mutta yritän opetella olemaan hameissakin. Niistä on sitä paitsi selkeä etu, jos toimiston lämpötila sattuu huitelemaan välillä 25-30 astetta :D  
   

maanantai 9. toukokuuta 2016

Äitiydestä: Rakkautta ja piikkilankaa

Sitä se äitiys kai on - täyteläistä ehdotonta rakkautta, ja sitten toisaalta repiviä ristiriitoja, riittämättömyyttä ja rumia tunteita.


Eilen oli niitä kaikkia laidasta laitaan. Aamulla lasten onnentoivotukset ja ihanat lahjat ja kortit. Yhtä lahjaa olin muuten hoivannut salaa jo pari päivää, koska muuten pojan kasvattama krassi olisi heittänyt henkensä ennen h-hetkeä. Ja toinen poika kuiskutteli jo paria päivää ennen, että hänen yllätyksensä on ilmapallo - se paljastui ilmapallon muotoiseksi itse näperrellyksi onnittelukortiksi. Jotenkin niin liikuttavaa kaikkineen ♥

Aamupalan sain sänkyyn - kiitos miehen - ja kahvit sain nautiskella rauhassa, kun poikaset jo viilettivät pitkin pihoja.
 
Mutta iltapäivällä iski esikoiseen megalomaaninen mörrimöykky! Kaikki oli huonosti ja väärin. Perheen kanssa jalkapalloillessa jaot olivat väärät, kaikki pelasivat huonosti (paitsi hän, joka vain juputti keskellä kenttää tekemättä mitään). Syytöksiä lensi joka suuntaan: äiti oli ihan ääliö, isä ei osannut jalkapalloa ollenkaan ja pikkuveli pilasi koko pelin. Varoitusten jälkeen poika tuiskahti lopullisesi ja lähti pelikentältä laitaovet paukkuen ja kirosanat sinkoillen.
 
Kotona lohdutteluyritykset päättyivät taas pojan kirosanoihin ja kiukutteluun, joista hermostuin jo siinä määrin, että hänelle tuli pelikielto muutamaksi päiväksi. Meillä saa näyttää tunteita ja purkaa pahaa mieltä, mutta kiroilu ja muiden epäreilu syyttely ei nyt vaan ole asiallista. Sitten olikin vuorossa hysteerinen itkukohtaus, kun olin älähtänyt pojalle jo aika tiukkaan sävyyn. Itse olin kaiken draaman jälkeen ihan puhkipoikki ja valmis irtisanomaan koko äitiyden.
 
Nämä ovat vielä pieniä yhteenottoja ja vasta esimakua teinivuosien draamasta ja ristiriidoista. Mutta herkkänä ihmisenä näihin reagoi isosti ja kaikki ristiriidat vievät hurjasti voimia - olivatpa ne sitten perheen tai ystävien, työn tai minkä tahansa taholta tulevia. Ihmisenä oleminen ei ole aina helppoa. Ja sen sanoin pojallekin - ei ole helppoa olla lapsi ja että äiti kyllä ymmärtää.
 
Perhe on mielenkiintoinen yhdistelmä erilaisia persoonia, reagointitapoja ja tarpeita. Jokaisella on omat kipupisteensä ja historiansa (meillä aikuisilla toki pidempi ja mutkikkaampi), jotka vaikuttavat siihen miten räjähtelemme tai vetäydymme poteroihimme. Ja sitten kaikkien erilaiset tarpeet, jotka huutavat tulla nähdyksi ja tyydytetyksi. Nälkä, jano, tarinat ja höpötykset, tekemisen tarpeet, vessahädät, kaveri-ikävät, tekemisen puutteet, kauppalistat, lenkille pääsemisen tarpeet, oman ajan haluamiset ja tsiljoona muuta päällekkäistä asiaa. Jostain sivustalta tulevat koulumaailman tarpeet ja haluamiset wilma-viestin muodossa. Futis-joukkueen tarpeet, sukulaisten asiat ja mitä kaikkea vielä...  Ai niin, se palkkatyökin pitäisi hoitaa kunniakkaasti. Omat tarpeet ovat usein pudonneet listan viimeiseksi, vaikka niitä niin ponnekkaasti yrittäisikin nostella näkyville ja tehtäväksi.

Äitiys on paitsi rakkautta myös repivää ja rujoa tunnetta. On päiviä ja hetkiä, jotka voisi mieluusti pyyhkiä yli historiasta ja unohtaa. Ja sitten niitä, joita hellii sydämessään ja tahtoo muistaa aina. Kuten se, että pienimmäinen kehui äitiä viikonloppuna näin: "Äiti, sinulla on ihana paita. Ja kaunis pää." ♥

perjantai 6. toukokuuta 2016

Yhtäkkiä

Se tunne iskee joka vuosi. Yhtäkkiä kaikkialla vihertää, livertää, puskee uutta elämää. Linnut visertävät niin, että korvia huumaa. Aurinko paistaa ja valo hellii. Lämpökin tällä erää. Paras aika vuodesta!



Minä vain haluaisin hetkeksi laittaa jarrut päälle ja hidastaa vähän. Että ehtisin nauttia kaikesta, tuijotella vihreitä silmuja rauhassa ennen kuin ne kasvavat isoiksi. Että ehtisin kuljeskella ja katsella, haistella kaikkea ja aistia kevään ihan kunnolla. Tuijottaa ruohonkorsia, laineiden kuvioita veden pinnalla, muurahaisten liikkeitä.

Nyt tuntuu, että juoksen arjen perässä ja samalla tähyilen haikeasti sitä kevättä, johon en ehdi mukaan. Haluaisin heittää vähäksi aikaa arjen sivuun ja elää keväässä ja hetkessä. Ehkä teen sen viikonloppuna ja jätän velvollisuudet hunningolle.

Tämä aika on yhtä aikaa niin ihanaa ja hirveän haikeaa...