perjantai 28. marraskuuta 2014

Upeaa!

Eduskunta äänesti tänään viisaasti! 
Onnea Suomi, onnea rakkaus ♥ 




maanantai 24. marraskuuta 2014

Sponsoroitu video – Lapsen leikkimisen puolesta

Kahden pienen pojan äitinä olen päivittäin tekemisissä leikkien ja pelien kanssa. Aina en ehdi itse osallistua, mutta seuraan aktiivisesti sivusta. Asiaan kuuluu myös ihastella leikkien moninaisia juonenkäänteitä tai hienoja rakennelmia ja piirustuksia. Nykyään yhtenä roolina on myös peliajan rajoittaminen tietokoneella. Esikoinen on ottanut ensiaskeleita pelaamisen maailmaan nettipelien parissa. Yhdessä olemme sopineet, että peliaikaa on korkeintaan kolmena päivänä viikossa, eikä silloinkaan tuntikaupalla.
 
Lasten leikkiminen on nykyään jossain määrin erilaista kuin vielä omassa lapsuudessani. Ennen ei leikeissä ollut ehkä niin valmiita sapluunoita kuin nykyään, ja spontaaneja ulkoleikkejä oli enemmän. En silti voi väittää, että oman lapsuuteni leikit olisivat olleet yhtään sen parempia tai huonompia kuin nykylasten touhut. Sekin on pakko myöntää, että myös tietokonepeleissä on omat hyvät puolensa, eikä niitä voi leimata pelkästään negatiivisiksi. Pelaamisen kautta lapsi voi oppia hyödyllisiä taitoja, ja jos pelataan kaveriporukalla, on se myös sosiaalista.
 
Monia nykyvanhempia kaiketi mietityttää lasten liikkumisen ja ulkoilun määrä sekä lasten oman mielikuvituksen ja luovuuden käyttö. Myös Duracell haluaa korostaa aktiivisen ja vapaan leikkimisen tärkeyttä. Monet lapset ovat jämähtäneet tietokoneiden ja pelikonsoleiden äärelle ulkona leikkimisen kustannuksella. Duracellin mielestä leikki pitää päästää vapaaksi. Olen sikäli samaa mieltä, että leikki ei saa olla vain sisällä tv:n katsomista tai tietokonepelien pelaamista. On aikuisen tehtävä hätistää lapset aktiivisiin ja liikuttaviin leikkeihin.


Muistan kuinka lapsena möyhimme talvisin tuntikausia lumihangessa, kaivoimme tunneleita kinoksiin, laskimme pulkalla, rakensimme lumiukkoja tai leikimme lumisotaa. Sisälle tulimme, kun huulet sinersivät vilusta ja varpaat olivat jäätymisen partaalla – tai äitien käskyt alkoivat raikua paria oktaavia tavallista korkeammalla... Kesällä pyöräilimme ympäri kyliä, kävimme uimassa, leikimme metsässä tai pihassa majaleikkejä, juoksimme hippaa tai milloin mitäkin. Parin kilometrin koulumatkan kävelin, pyöräilin, hiihdin tai potkukelkkailin.
 
Leikkikalujen määrä ja laatu oli kenties hieman eri tasolla kuin nykyään, ja muistan leikkineeni paremman puutteessa käpylehmilläkin. Niin kauan kuin lasten annetaan kehittää itse omia leikkejään, eivätkä aikuiset rajoita heitä liikaa, on heillä mahdollisuus rönsyillä niin paljon kuin sielu sietää. Omista ja lähipiirin lapsista olen huomannutkin, ettei voi valittaa mielikuvituksen puutteesta.
 
Jari Sinkkonen – kasvatusguruni nro 1 – on sanonut leikkimisestä näin: ” Leikki ei ole koskaan työtä, eikä se ole kevyttäkään. Se on luovuuden äiti, tapa olla olemassa ja suhtautua maailmaan. Se on sisäisen autonomian ja elävyyden perusta, väkivallan vihollinen, patologisen narsismin surma. Siksi meillä on vain vähän tärkeämpiä tehtäviä kuin leikin herättäminen ja tilan raivaaminen sille.”

Miten teillä leikitään? Entä kuinka paljon teillä on sallittua pelata tietokone-, konsoli- tai muita pelejä? Oletko joskus ollut huolissasi lapsen/lasten aktiivisuuden ja ulkona leikkimisen vähäisyydestä? Mitä ajatuksia Duracellin video herätti?

 - Tämän postauksen sponsoroi Duracell, mutta sisältö on omasta kynästäni.

lauantai 22. marraskuuta 2014

Tekosyyttömyyttä

Varoitus: älkää lukeko, jos ette halua luopua muutamasta mukavasta tekosyystä... ;)

Itseäni vaivasi (ja vaivaa ajoittain vieläkin) turhien tekosyiden taakse piiloutuminen. Ei muka ollut aikaa, mahiksia, rahaa, vaatteita, tai milloin mitäkin - eikä voinut liikkua riittävästi. Mukamas. Ihmismieli on hieman petollinen ja laiska. On helpompi keksiä pari latteahkoa tekosyytä kuin ottaa oikeasti itseään niskasta kiinni ja kokea epämukavuutta ottaakseen askeleita kohti haluamiaan asioita kuten parempaa kuntoa.


Tässäpä näitä:

En voi lähteä jumppaan, koska minulla on pienet lapset, enkä pääse irti arkirutiineista.
-> Leikkipuisto on mainio toiminnallisen kuntoilun mekka. Hiekkalaatikon reunaa voi käyttää erilaisiin punnerruksiin, steppilaudan korvikkeena tai sillä istuen voi tehdä vatsaliikkeitä. Kiipeilytelineet ovat loputon mahdollisuus erilaisiin lihaskuntoliikkeisiin. Hippaa tai pallopelejä voi leikkiä missä vain ja jos lapsi potkaisee pallon pikkaisen liian pitkälle, niin hyvä - saat vähän lisää liikettä ;)
Miinuksena se, että muut paikallaan nököttävät äidit voivat hieman katsoa pitkään. Mutta hitot siitä. (Sitä paitsi puolen vuoden päästä sinun peffasi on paremmassa kuosissa kuin heidän.) 

En pääse juoksulenkille, koska olen kaiket illat yksin lasten kanssa kotona.
-> Pistä lapset pyöräilemään ja hölkyttele itse perässä. Tai jos lapset pärjäävät 5 minuuttia yksin kotona, se riittää: juokse se viisi minuuttia, sitten kipaise kotona katsomassa, että pallerot ovat hengissä ja juokse toinen 5-minuuttinen. Jne... Tai sovi tuttavaperheen kanssa, että vahditte vuorotellen toistenne lapsia, jotta pääsette lenkkeilemään vuoron perään. Facebookissa huhuilemalla saatat löytää innokkaan ja vastuuntuntoisen lukiotytön vahtimaan lapsiasi sopuhinnalla.

Haluaisin kuntoilla, mutta minulla ei ole aikaa.
-> Höpö höpö. Kuntoilun ei tarvitse olla 2-tuntinen rääkki, vaan 10 minuuttiakin on parempi kuin ei mitään. Punnerruksia, kyykkyjä ja vatsaliikkeitä voi tehdä vaikka kotiaskareiden välissä. Parikymmentä punnerrusta, pyykit koneeseen, parikymmentä kyykkyä, tiskit pois koneesta, muutama minuutti vatsaliikkeitä ja sitten ruuanlaittoon... Got it?

En haluaisi lähteä kuntosalille, koska siellä on epämukavaa, joten en voi siis kuntoilla.
-> Osta kotiin kahvakuula tai pari käsipainoa. Niillä saat jo aikaiseksi ihan hyvän treenin - ainakin paremman kuin naistenlehtien lukeminen sohvalla ;) 

Jumpat ovat aina väärään aikaan, enkä ehdi tunneille.
-> Youtube pursuaa jumppavideoita, joten ei kun hopihopi treenaamaan!

Pienikin panostus oman hyvinvoinnin eteen kannattaa ja samalla kasvaa tunne siitä, että oikeasti voi hallita omaa elämäänsä ja tekemisiään. Emme ole oravanpyörän orjia, ellemme itse niin halua. 

Vieläkö jäi tekosyitä? Jos jäi, niin kertokaa mullekin - niin voin kumota ne. 
Oikeat syyt ovat sitten asia erikseen, ja ne (ehkä) hyväksyn ;)


maanantai 17. marraskuuta 2014

Parempi viikko

Viikonloppu oli melkoista henkistä vuoristorataa. Lienee elämäni yksi suurimpia ristiriitoja, että ulkoisesti minulle ei välttämättä tarvitse tapahtua paljonkaan, mutta korvieni välissä harrastan syöksylaskuja ja vuorikiipeilyä - noin vertauskuvallisesti.

Menneenä viikonloppuna olin toisaalta reipas ja kävin kaksi kertaa lenkillä (juoksin jopa - hyvä minä!), pukeuduin mustaan neulemekkoon ja skoolailin iltaelämässä sekä vietin laatuaikaa itseni kanssa. Toisaalta sitten tein syöksykierteitä ja velloin henkisen eroprosessin mainingeissa big time. Tajusin, että keskinäinen ymmärrys eksän kanssa oli samaa tasoa kuin Venäjän ja lännen poliitikoilla. Toinen sanoi "A" ja toinen kuuli "B", ja sitten ihmeteltiin, että eikö tuo tosissaan tajua. Ymmärtämättömyyden rekisteröin jo liiton aikana, mutta vasta nyt tajuan miten syvää se oli.

Vuoristoradan huipulla ennen syöksylaskua... ;) 


Kun ei tule ymmärretyksi, ei voi tulla oikealla tavalla hyväksytyksi. Ja ellei tule hyväksytyksi, ei voi tuntea itseään paikallaan arvokkaaksi. Kaikki se johtaa sisäiseen ahdistukseen, turhautumiseen ja aggressioon. Ja jos sitä ahdistusta purkaa toiselle, joka jo valmiiksi on pihalla vastapuolen tulkitsemisesta, mennään entistä pahemmin metsään. Kohtaamattomuus ja ymmärtämättömyys arjessa johti moniin ongelmiin ja tie vei vääjäämättömästi kohti eroa.

Nyt jälkikäteen olemme availleet solmuja ja se on arvokasta. Vaikka avioliitto ei ollut pelastettavissa, niin eron käsittelyn kannalta on hyvä, että voimme edes nyt ymmärtää syitä ja seurauksia.

Minä jätän hetkeksi vuoristoradat ja henkiset extremet vähemmälle, vaikkapa näillä hyvillä neuvoilla:
Mark Twainin 9 vinkkiä parempaan elämään

perjantai 14. marraskuuta 2014

Viikon varrelta

Flunssakierre jatkui meillä vielä tälläkin viikolla. Nyt oli vuorossa köhivä ja lämpöilevä esikoinen, jonka takia piti hieman venyttää työkavereiden ja esimiehen (ja omaa) kärsivällisyyttä. Yhtenä päivänä myös Muru auttoi hoitamalla poikaa. Oli jälleen ihana huomata, että he viihtyvät yhdessä ♥  Pojat tykkäävät hänestä aidosti ja päin vastoin.


Yhtenä toipilaspäivänä leivoimme poikien kanssa pipareita. Toisin sanoen kaulitsimme valmistaikinalevyn, paistoimme piparit ja koristelimme ne valmiilla sokerikuorrutteella. Oli hurjan hauskaa ja pojat jaksoivat ihmeen hyvin keskittyä touhuun ja nauttivat siitä täysin siemauksin. (Kuriositeettina mainittakoon, että yksi heikkouteni ovat piparimuotit. Omistan niitä ISON purkillisen ja ostan joka vuosi lisää... Niissä on Sitä Jotakin.) Päivän päätteeksi nautin ensimmäisen jouluisen puuhan kunniaksi mukillisen glögiä - tekipä vaan hyvää. Ja siivosin lattialta noin puoli kiloa strösseleitä ja piparinmuruja.


Sitten olen vellonut hillittömissä pms-tuskissa. Sinänsä lohdullista tietää, että se on pms, eikä esim. harvinaisen hankala luonne - pois se minusta ;)  Olen ollut kiukkuinen, surullinen ja itkuinen. Tuntenut itseni ihan rumaksi ja vanhaksi akaksi. Äksötellyt itselleni ja lapsille, ja syönyt ihan estoitta hirveät määrät suklaata. Parin päivän angstin jälkeen aina elämä kuitenkin voittaa ja voikin todeta olevansa sittenkin ihan jees ihminen, jonka elämä on oikeastaan varsin hyvää. 

Olen myös alkanut skannata sillä silmällä vaatekaapin sisältöä, sillä lauantaina aion ulkoiluttaa jotain mekoistani (mutta mitä niistä??) tyttöseurassa. Ensi viikolla on myös työpaikan pikkujoulu, joten vaatekaapilla saattaa venähtää tovi jos toinenkin. Joskus on ihanaa kohottautua arjen yläpuolelle ja pukeutua nätisti, tupsutella puuteria ja poskipunaa pikkaisen liikaa, ja skoolailla kuohuvalla sekä kohota kuplien mukana jonnekin yläilmoihin. Seuraava päivä hoitaa sitten jälleen jalat maan pinnalle...

Olen myös alkanut miettiä joulua - lähinnä lahjoja ja syömisiä. Ja iloinnut siitä, että puolet omasta joululomastani saan viettää pienten rakkaideni kanssa ja toisen puolikkaan voin omassa rauhassa kääriytyä viltteihin ja uppoutua kirjaan. Tietenkin punaviinilasin, suklaarasian ja vihreiden kuulien kera!

Edessä on viikonloppu, jonka aion täyttää asioilla, joista pidän ja joista saan voimaa. Nukkumista, lukemista, hyvää syömistä, kuntoilua ja rentoa oloa. Unohtamatta sitä lasien kilistelyä tyttöseurassa ;)
Kippis ja hyvää viikonloppua! 

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Sportista ja vaatteista

Viime aikoina olen kunnostautunut ja alkanut liikkua enemmän. Lompsassa on jälleen voimassaoleva salikortti ja lenkkareitakin olen ulkoiluttanut enenevässä määrin. Tuntuu, että kunto nousee palkitsevaan tahtiin ja sen myötä hyvän olon tunne.

Hieman nolona täytyy myöntää, että ulkoiluvaatteita lukuun ottamatta joka ikinen sporttivaatteni on viime vuosikymmeneltä. (Ja tämä on pakko laittaa sulkuihin, mutta osa jopa viime vuosisadan puolelta. Tiedä sitten onko se merkki ko. tuotteiden hyvästä laadusta vai jostain muusta, kuten huonoista shoppailutaidoistani...) Tällä hetkellä minulla on tasan yksi kiva jumppapaita ja yhdet mukiinmenevät housut, eikä se yhtään helpota salille tai ohjatulle tunnille lähtemistä. Jos nimittäin ne kelvolliset ovat pyykissä, niin sitten mietitään vähiten kamalaa vaihtoehtoa, eikä se välttämättä ole omiaan nostattamaan kivaa fiilistä. Pahimmillaan sitä tuijottaa peilikuvaa, joka a) hikoilee kuin parhain sveitsiläinen juusto, b) punoittaa kuin saksalainen turisti ensimmäisenä Aurinkorannikkopäivänään ja c) huomaa, että väärää materiaalia olevat vaatteet eivät hengitä tippakkaan ja liimautuvat ihoon... (Ihoon liimautuminen on ihan jees, jos puhutaan yhdestä tietystä ihmisestä, mutta ei urheiluvaatteista ;) )  

Tulevat lempicaprini?  Klik.

Kaikista kauheimmat jumppavaatekriisit kuitenkin ulottuvat 80-90 -luvuille ja koulun liikuntatunnille. Vielä yläasteen aikana liikunnanopettaja pakotti sisäliikuntavaatteet unohtaneet tytöt alushoususillaan tai sukkahousuissa jumppasaliin. Ou jee. Voin kertoa, ettei ollut mieltä ylentävää hyppelehtiä 40 denierin mummovärisissä sukkahousuissa, joiden alta pilkahteli valkoiset puuvilla-alkkarit - ja liikuntasalin kahtia jakavan verhon takaa puolestaan pilkahteli luokan hihittäviä poikia kurkkimassa tyttöjen puolelle... Voi nolous! Lukiossa en muuten enää unohtanut sisäliikuntavaatteita kotiin, jostain syystä ;) Tosin ehkä silloin jo jumppamaikan moraalikin olisi antanut myöden ja jumppavaatteettomat olisi patistettu kävelylenkille...

Asiaan... Korjatakseni huutavan epäkohdan päätin päivittää sporttivaatteitani tälle vuosikymmenelle (ja -sadalle). Hyvä urheiluvaate on mielestäni kiristämätön, hengittävä, jossain määrin tekninen ja hyvännäköinen. Se tuo liikkumiseen iloa ja korostaa vartalon parhaita puolia. Itseään on kivempi tuijottaa koko seinän kokoisesta peilistä, jos päällä on jotain nättiä ja parhaita puolia korostavaa.

"Never stop dreaming" - niin totta. Klik.
Kuvat ja vaatteet: www.esprit.fi

Tällä viikolla en päässyt sporttailemaan ihan niin paljon kuin olisin toivonut. Tähtihetkeni oli räntäsateessa juostu 30-minuuttinen ja sen jälkeinen autuas olotila. Pystyin, jaksoin ja jopa nautin! Ensi viikolla tilanne lienee himpun parempi ja saatan päästä urheilemaan peräti kaksi kertaa. Sen jälkeen onkin taas oma viikkoni ja voin hikoilla ja kirmailla mielin määrin!

Mikä on sinun lempilajisi? Kuntosali, jumppa, lenkkipolku vai jokin muu?
Entä miksi liikut/et liiku? Jos et, niin haluaisitko? 

perjantai 7. marraskuuta 2014

Sydämellistä

Minulla on tänään hyvin tiivis kumppani 24 tunnin ajan. Se seuraa minua joka paikkaan ja on hyvin lähellä sydäntäni. Kyse on vuorokauden mittaisesta Holter-seurannasta, joka tallentaa sydämeni sykkeet seurantajaksolta. Olen jo pidemmän aikaa kärsinyt rytmihäiriöistä, jotka stressin/unettomuuden aikana äityvät toisinaan varsin ikäviksi. Muutamia kertoja olen käynyt sydänfilmissä, mutta kertaakaan rytmihäiröitä ei ole ilmennyt juuri silloin.


Tällä viikolla olen yrittänyt ihan tarkoituksella stressata, valvoa ja ahdistua, jotta saisin aikaiseksi rytmihäiriöitä. Mutta ne ovat loistaneet poissaolollaan. Huomiseen klo 13:een asti on aikaa keksiä jotain, joka saisi sydämeni menemään ihan sekaisin... Takana pari huonosti nukuttua yötä ja yrityksiä muistella elämäni p***amaisimpia hetkiä. Kahvia olen juonut normaalin kahden mukin sijasta viisi. Eikä muuta kuin pari hassua satunnaista häiriötä. Olen ilmeisesti niin patologisella tavalla kiltti tyttö, että edes sydämeni ei suostu toimimaan vastoin odotuksia (vaikka pitäisi). Huokaus...

Kohta alan soitella exälle ja haastaa riitaa, roikkua vauva.fi-keskustelupalstalla ja kuunnella fuusiojazzia ;) 

Tykyttelemisiin!