maanantai 3. elokuuta 2015

Mökkihöperyys

Lomasta leijonanosa kului maalla mökillä (siellä, joka siis toistaiseksi on lähinnä pystyssä olevat seinät, lautakasoja, rikkaruohoa kasvavaa joutomaata jne). Hiljaisuus, rauha ja läsnäoleva luonto vetävät puoleensa, ja mökiltä noita mainittuja löytyy runsaasti. Tosin mainittakoon, että hiljaisuus on suhteellinen käsite kahden pojannappulan läsnäollessa...


Myös viime viikonloppu meni täysin mökillä ja töihinkin hurautin sieltä vasta maanantaiaamuna. Huomenna töiden jälkeen otan taas suunnan sinne ja vietän keskiviikon miniloman merkeissä. Hiljaisuudessa ja peltojen keskellä sitä vaan rentoutuu eri lailla kuin kotona, jossa liikenteen ja naapuruston äänet väkisinkin tunkeutuvat korviin. 

Ehkä olen vakavasti tulossa keski-ikäiseksi, kun en yhtään tunne vetoa kaupungin vilinään, ihmismassoihin ja baareihin notkumaan. Sen sijaan metsässä samoilu, terassilla istuskelu ja taivaanrannan tuijottelu tekevät mielelle hyvää. Aikatauluttomuus, pitkät aamukahvit, luonnon äänet, saunominen ja kenties lasillinen-pari kuivaa siideriä tekevät minusta kuin uuden ihmisen. 
Taivaanrantaa ja pellonreunaa tuijotellessa voi myös haaveksia kaikesta, mitä olisi kiva saada mökin pihalle sitten joskus. Kaikki vaan vaatii niin hurjasti aikaa ja vaivaa (ja rahaa), että toistaiseksi olen onnellinen vain niistä mielikuvista. Rannan ruoppaus, tontin suurimittainen maanmuokkaus, lukuisien rakennusjätekasojen siistiminen, laajojen vesakkojen niittäminen, sokkelin ympäristön viimeistely - pelkästään pihahommia riittäisi vaikka komppanialle. Tontti on enimmäkseen kosteata joutomaata, ja saakin todennäköisesti jäädä enimmäkseen luonnontilaiseksi. Lähemmäs mökkiä voin sitten haaveksia kukkapenkkejä, pensaita ja oleskelupaikkoja. Sitten joskus ;)


Ei ihan mallipuutarha ;)


Naapurin ohrapelto, jossa silmä lepää... 


perjantai 31. heinäkuuta 2015

Heinäkuu

Heinäkuussa

- vietimme paljon aikaa maalla
- kävimme uimarannalla pari kertaa
- saunoimme
- keräsimme monen monta kukkakimppua
- söimme mansikoita
- kävimme keräämässä kesän ensimmäiset mustikat
- emme suunnitelleet mitään
- olimme vain

Lisäksi

- tunsin outoa alavireisyyttä, masiksen poikasta ja suurta melankoliaa
- söin kaiketi kymmenen kiloa karkkia
- luin kasan naistenlehtiä ja paria hyvää kirjaa
- haistelin kesän tuoksuja, ihailin luonnonkukkia ja tuijottelin pilviä (joita riitti)
- hurahdin totaalisesti Instagramiin ja värityskirjoihin
- mietin jälleen kerran mikä minusta tulisi isona



torstai 30. heinäkuuta 2015

Parhaita hetkiä

Elämässä on välillä haastetta ja kivistä ylämäkeä, mutta onneksi on kaikkea upeuttakin.

Se, kun arki ahdistaa ja on ihan pakko juputtaa tiskaamattomista tiskeistä, maksamattomista laskuista, jästipäisistä lapsista, liioista tekemisistä, liian monista lukemattomista kirjoista joita ei tänäänkään ehtinyt lukea, sydänalassa ahdistavista peloista ja muutamasta kymmenestä muusta mielenpäällä pyörivästä mustanpuhuvasta möykystä. Ja kun toinen tulee silloin halaamaan ja sanoo: "Kyllä me selvitään" tai "Minä olen rinnallasi".
 
Illalla se hetki, kun lapset ovat sängyissään ja sitä luulee heidän jo nukahtaneen. Itse istuu sohvalla lukemassa kirjaa, kun lastenhuoneesta kuuluu vienosti: Äiti, sinä olet ihana. - Niin sinäkin kultaseni, vastaan, ja tunnen mielihyvän hyrinää.

Pienet hetket auringossa. Tänä kesänä ne toden totta ovat olleet pieniä hetkiä. Silloin on ollut onnekas, jos on sattunut olemaan paikalla ja on voinut kääntää kasvot auringon hellittäviksi ja sulkea silmänsä ja antaa ajatusten lentää ohi pilvien (jotka tietenkin jo roikkuvat taivaanrannassa valmiina ajelehtimaan valon eteen, murr).
 
Kun puuhailee kotona ja touhujen lomassa katsahtaa olohuoneen sohvalle: mies ja pojat ritirinnakkain katsomassa televisiota kaikessa hiljaisuudessa ja sovussa. Mikään ei voisi korvata heitä ja silloin tajuaa olevansa superonnekas, kun sai takaisin kaiken sen, minkä kerran jo menetti: perheen.

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Pakkolepopäivä

Työt aloitettu ja hengissä olen. Sähköposteista päätellen maailma ehti kaatua muutamaan kertaan lomani aikana. Onneksi en itse sitä huomannut :D  Tein myös periaatepäätöksen (jonka kestävyyden saamme tulevina viikkoina huomata), että työasiat ja niihin liittyvät ongelmat ovat firman ongelmia, eivät minun. Tällä liksalla - jos nyt muutenkaan - EN aio kantaa stressiä työkuvioista sen jälkeen, kun iltapäivällä olen sulkenut toimiston oven takanani. Mieluiten en stressaa myöskään työpäivän aikana, vaan hengittelen ja otan asiat lungisti. Minulla on oma elämäni ja käyn töissä vain pystyäkseni maksamaan laskut (joita sivumennen sanoen on aivan liikaa ja kukkaro huutaa tyhjyyttään kuukaudesta toiseen). That's it. </paasauksen loppu>



Tänään vietän pakkolepopäivää lääkärin määräyksestä. Eilen sain tulehtuneeseen nilkkaani kortisonipistoksen ja tänään on ohjelmassa lepoa, lepoa, lepoa. Kävelen korkeintaan vessaan ja jääkaapille. Vedän buranaa kuurina ja haudon koipea jääpussilla. Sopiva päiväohjelma töiden alkamisen vetelöittämälle tapaukselle.

Viikonloppu on jo melkein nurkan takana ja silloin suuntaamme maalle. Alan olla varma, että tulevista työviikoista ja -kuukausista, arjesta ja kaikesta selviää hengissä, kun muistaa välissä hengitellä, ajatella vahvistavia ajatuksia ja sirotella virkistäviä juttuja pitkin arkea.

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Loppumetreillä

Loma alkaa olla vääjäämättä lopussa. Eilen pakkasimme kimpsut kasaan ja ajoimme maalta kotiin. Pyykkikone on pyörinyt ja samalla ajatukset ovat työstäneet töihinpaluuta. Etukäteen ajattelin, että tässä vaiheessa olisin romuna ja siipi maassa. Haa - en ole! Ehkä korkeintaan vähän haikea ja toki toivoisin, että voisin jatkaa lomailua vielä viikon-pari. Mutta kun tiedän, että huomennakin sataa, niin maailmani ei romahda, vaikka istunkin toimistolla, hahhaa!






Selailin myös kalenteria eteenpäin ja bongailin kaikki syksyn tulevat lomapäivät. Minulla on jemmassa myös pari hajapäivää, jotka ehkä käytän, JOS maailmankirjat menevät sekaisin ja elokuussa iskee jokin mystinen helleaalto (tuskinpa). Aion satsata siihen, että teen illoista ja viikonlopuista mahdollisimman hemmottelevia, mairittelevia ja suorastaan ratkiriemukkaita - no, ainakin arkisella tavalla kivoja ja rentoja - jotta työn ja arkiviikot jaksaa paremmin.

Enää en harmittele sitä, että suuri osa lomasta kului mystisen masennusfiiliksen vallassa. Voimat olivat totaalisen veks, siipi maassa ja olo surkea. Iloa ei ollut edes niissä asioissa, joista normaalisti nautin. Jos sama olo vielä iskee, lupaan mennä lääkäriin juttelemaan, mutta toistaiseksi uskon räpisteleväni pinnalla omin voimin. Ehkä niin vaan kuului olla. Joskus pitää käydä syvissä vesissä ja silloin pitänee hyväksyä, että näillä mennään ja joskus helpottaa (jos ei helpota muutaman viikon jälkeen, suosittelen ehdottomasti lääkärikäyntiä.) En kuulu siihen ihmistyyppiin, joka väkisin vääntää vesisateen auringonpaisteeksi ja koirankakkakasan ruusupuskaksi. P***a on sitä itseään eikä muuksi muutu. Ei ole pakko repiä iloa joka asiasta ja elämässä saa olla surkea, väsynyt ja totaalisen epäonnistunut. Saa kulkea kalpeana varjona ja itkeä vaikka valtamerellisen verran. Kunhan elämä jossain vaiheessa kääntyy jälleen kohti valoisampaa.

Kieltämättä elämä ei ole ollut viime vuosina pätkääkään turvallista, vakiintunutta, saati helppoa (koskapa se olisikaan varsinkaan helppoa?), joten ei ihme, jos mieli joskus oireilee totaaliväsymyksellä. Ehkä minulla on tavallista paksumpi kallo. Sillä jos tämä kaikki on jotain elämänläksyä, niin en näköjään ole mikään tähtioppilas, joka läpäisisi tentin yhdellä kerralla...



Hyvää työhön paluuta kaikille niille, jotka huomenna pukeutuvat hellemekon - krhm, anteeksi tarkoitin siis sadetakin - sijasta toimisto-lookiin ja alkavat purkaa loman aikana kertynyttä sähköpostisumaa. Me selviämme ja pian on taas viikonloppu! Ja uusissa aluissa on aina mahdollisuus, eikö? Leuka pystyyn ja suklaaata mukaan töihin, niin eiköhän se siitä ;) 

torstai 23. heinäkuuta 2015

Toipilas

Viimeinen lomaviikko, ja sen kunniaksi oksennustaudista toipumista - just great. Elämä alkaa voittaa hiljalleen, mutta tauti oli pahimmillaan sen verran raju, että ohjeistin miestä mitä tulee tehdä, jos kuolen (ilmeisesti olen pahasti kipeänä "hieman" dramaattisuuteen taipuvainen, mutta kun kuulo, näkö ja sormenpäiden tuntoaisti katoavat ja keho puskee litratolkulla kylmää hikeä, alkaa helposti jo kuvitella vaikka mitä). Kaiken huippu oli se, että mökin likavesisäiliö oli yllättäen piripintaan täynnä, eikä vessassa voinut käydä. Perfect.

Kaksi menetettyä lomapäivää oksutaudille, mutta onneksi sentään sataa. Voitte vain kuvitella v****ksen määrän, jos ulkona olisi nyt +21 ja aurinkoista! (Enkä edes viitsi mainita miten paljon nämä säät muutenkin jo ottavat pattiin...) Jääkaapissakin odottelisi possupihvejä grillattavaksi sekä helmeilevää roseviiniä, mutta en voi kuin luoda niihin haikeita katseita ja jatkaa jaffan lipitystä.

Ai niin - jos sattumatta löydätte n. 20-25 vuoden takaisia päiväkirjojanne, niin miettikää haluatteko oikeasti lukea teini-ikäisen itsenne tilityksiä tapsojen, mattien ja jarnojen mahdollisista katseista itseenne päin tai teinikännisekoiluista ja niiden katumisista sekä seuraavan perjantain pohdintaa hengessä "pyytäiskö masaa vai ekkua hakemaan pari kaljaa". Nimim. olisi pitänyt jättää lukematta :D




maanantai 20. heinäkuuta 2015

Balanssia

Uusi viikko - ja viimeinen lomaviikko. Sen kunniaksi pitää taas palautella mieleen hyvinvoinnin aakkosia. Elämä on arkea ja arjen pitäisi olla siedettävää, mielellään sopivassa määrin jopa nautittavaa ja voimaannuttavaa. Ainakin sellaista, ettei omasta elämästään kaipaa koko ajan lomalle. Jos se on viikosta ja kuukaudesta toiseen uupumuksen suossa rämpimistä, on jotain vialla. Ja jos jotain on vialla, sen voi yrittää korjata.

Törmäsin naistenlehdessä huippu-urheilijoiden lääkärinä tunnetun Aki Hintsan haastatteluun. Hän on kehitellyt teorian menestyksen ympyrästä. Omassa työssään hän soveltanee ko. teoriaa urheilijoihin ja huippuliikemiehiin, mutta mikäpä ettei sitä voisi soveltaa tavallisen työssäkäyvän äidin arkeenkin.



"Ytimessä on ihmisen oma identiteetti, johon vaikuttavat kuusi osa-aluetta: henkinen hyvinvointi, aktiivisuus, ruokavalio, terveys, biomekaniikka eli liikunta sekä palautuminen eli lepo." (Me naiset 18/2015)

Jokunen osa-alue toimii tällä hetkellä ihan tyydyttävästi, mutta ne, jotka eivät toimi, vaikuttavat perustavalla tavalla negatiivisesti ainakin henkiseen hyvinvointiin ja lepoon (ts. niiden vähäisyyteen). Kun pyrin parantamaan niitä osia, jotka nyt tökkivät, paranee kokonaisuuskin, right? Siispä mietintämyssy päähän ja kädet saveen (tai johonkin). Ja oheinen piirustus jääkaapin oveen muistutukseksi ;) 

(Silti en voi olla ihmettelemättä, että mikä siinä hyvinvoinnissa ja balanssissa olemisessa on niin #¤%&&# vaikeaa. Huoh...)