maanantai 15. syyskuuta 2014

So far, so good - kevyin kantamuksin


Vuosi sitten elämäni oli melkoista tempoilua ja loputtoman pitkää maitohapottavaa ylämäkeä. Vedin perässäni kivirekeä, joka oli täynnä epävarmuutta, ristiriitaa ja uupumusta. Olihan siinä toinenkin puolisko samaa rekeä vetämässä, mutta taisimme vetää eri suuntiin - ja välillä reki veti meitä. Vielä tuolloin en nähnyt tai ymmärtänyt kaikkea sitä, mitä rekeen oli lastattu ja miten mahdottomaksi sen vetäminen lopulta osoittautuisi. Vaikka jo vuosikausia olin tuntenut vetämisen urakan turhan raskaaksi ja manaillut koko projektia, jaksoin silti uskoa (liiankin?) pitkään, että jokin ihme kuitenkin muuttaisi kaiken ja reki alkaisi lipua sujuvasti kohti tasamaata.

Tämän vuoden alussa teimme päätöksen luopua yhteisen tien jatkamisesta. Taakan vetäminen repi meidät hajalle ja oli järkevämpää päästää siitä irti. Ratkaisu ei silti ollut mikään instant-helpotus, vaan kivireki piti vielä jaksaa raahata romuttamolle ja huolehtia siitä, että sinne se jäisikin. Jälkiviisaana voi sanoa, että se oli raskain osuus. Kun oli pitkälle vetänyt ja toivonut, että kulku jossain vaiheessa helpottaisi, ei ollut helppoa myöntää, ettei tästä mitään tulekaan. Alkoi luopumisten ja irtipäästämisten kivulias työstäminen. Ei ollut helppoa luovuttaa unelmistaan - ydinperheestä, yhteisestä kodista ja elämästä, joka pyörii edellämainittujen asioiden ympärillä.

Tuolloin tunsin itseni surkean epäonnistuneeksi. En ollut onnistunut pitämään liittoa kasassa, en saanut pitää sitä kotia, jota rakastin, eivätkä lapseni saisikaan kokea yhtä ehjää (ja muka ainoaa oikeaa?) lapsuutta kuin minä itse. Pelkäsin kaikkea edessä olevaa ja ajanjakso tammikuusta toukokuun alkuun oli täynnä musertavan synkkää surua, vihaa ja pelkoa. Tein avioliittoni ja pitkän elämänvaiheen loppumisen surutyötä ja aika pohjamutia myöten teinkin.



Vaan kuinkas sitten kävikään? Elämä opetti, että myrskyn jälkeen todellakin on poutasää - ei toki ilman satunnaisia pikku sadekuuroja. Ja että kun vain hyppää peloista huolimatta, voi päästä vaikka miten pitkälle. Loppukevään ja kesän mittaan hymy löytyi satunnaisesti ja pitkällisen mustavalkolähetyksen sijaan alkoi näkyä värejäkin. Koin tunteita, joita en muistanut minussa olevankaan ja tiesin tehneeni oikean hypyn. Elvyin pitkästä suruvaiheesta ja tunsin eläväni. Mikä helpotus! Osasin pala kerrallaan päästää irti entisen elämäni asioista ja antaa anteeksi.

Pelkkää autuasta helppoutta elämä ei ole eron jälkeen ollut ja yllätyksiäkin on ollut matkassa. Kivireki on kuitenkin poissa ja sen tilalla on kevyempiä kantamuksia. Senkin olen huomannut, että tuo pitkällinen reuhaaminen reen parissa vahvisti kuntoa. Ja nyt ehkä ymmärrän olla tarttumatta enää uusiin yhtä raskaisiin taakkoihin.  

Joskus elämä voi heittää tielle isoja ja positiivisia yllätyksiä. Pitää vain kulkea avoimin silmin, jotta näkee ne. Ja olla sen verran rohkea, että tarttuu niihin - ja uskaltaa hypätä vaikkei varmaksi tiedäkään mihin ja kuinka pitkälle hyppy kantaa.

Sunnuntaina aion hypätä lentokoneeseen ja matkustaa kohti Barcelonaa. Pieni irtiotto arjen keskellä ja mahdollisuus... niin mille? No vaikka pussailulle. Eihän sitä koskaan tiedä, jos siellä sattuisi törmäämään ihmiseen, jonka kanssa voi suudella vaikkapa juna-asemalla ;) 

Edit. Hesarin juttu siitä miten ero voi tukea naisen onnellisuutta.

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Hyperventiloivan pms-hirviön kotijumppa?

Silloin, kun ei ole mitään tekemistä, tai vastaavasti silloin, kun tekemistä todellakin olisi, mutta sitä yrittää vältellä kaikin konstein, voi vaikka huvittaa itseään tarkastelemalla Bloggerin tilastoja ja hakusanoja, joilla blogiin on löydetty (tai tässä tapauksessa eksytty).   

Hakusana: Syysaskartelut.
Joku ihmispolo tarvitsisi inspiraatiota huikeisiin ja taitaviin syksyisiin askarteluihin. Hänellä on ehkä varattuna erilaisia kuviosaksia, liimoja, glittereitä, tai jotain niin edistyksellisiä askartelutarvikkeita, etten osaa edes kuvitella. Inspiraationlähteen sijaan hän törmää tasan tähän yhteen syksyiseen askarteluun. Ko. askartelusession tuotokset ehkä vihjaavat siihen suuntaan, että minä en ole tuleva Martha Stewart kakkonen.
(Mutta voi miten vauvalta esikoiseni näyttääkään kuvassa... ♥)

Hakusana: Kotijumppaohjeet. Sitäkin on tasan yhden postauksen verran. Ajatelkaa, jos ihan vakituiseen bloggailisin kotijumppaohjeita (saati että kuvaisin itseäni piukeissa trikoissa, ehhehhee!), niin mikä trafiikki täällä kävisikään. Kohta olisin Suomen jumppakuningatar tai piukeapeppuisten pimujen papitar, ja Jutta Gustafsberg'kin jäisi kakkoseksi. Voisin ostaa ökytalon Pyhäjärven rannalta ja antaisin lausuntoja treenaamisesta medialle.

(Näin muuten Jutan tänään kaupassa, juuri kun olin hipelöimässä suklaalevyjä. Hänen läsnäolonsa aiheutti sen, että hipsin vikkelästi kohti sokerittomia kurkkupastilleja, ikään kuin alunperin olisin ihan hupsis vahingossa osunut lähelle suklaalevyjä. Ostin mynthoneita - olikin oikeastaan vähän käheä kurkku...) 

Hakusana: Pms ja hyperventilaatio. Tämä kyllä pistää hyperventiloimaan ihmetyksestä ja miettimään tekstieni sisältöä. Ehkä tuo kertoo blogistani kaiken olennaisen? Itse asiassa tuo sanapari olisi varsin oivallinen koko blogin nimeksi. Ei tulisi kenellekään ennakko-odotuksia älykkäästä sisällöstä. "Pms ja hyperventilaatio - blogi naisen hormonivuoristoradasta ja sen aiheuttamasta elämäntuskasta. Älä lue."
Haku muuten löytää tämän tekstin.  


Hengästyttävän hyperventiloivaa päivää teillekin ja muistakaa, että kunnon askartelusessio tai kotijumppa pitää pms:n loitolla ;) 

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Kun elämä hellii

Tänä viikonloppuna olen saanut nauttia säkenöivästä tyttöseurasta, aika monesta kuohuviinilasillisesta, pirskahtelevasta keskustelusta ja kepeästä juhlinnasta. Kotimatka Tampereelle sujui hieman väsyneissä merkeissä, mutta hymy huulilla. Kiitos Elisa ja P!



Elämästä nauttiminen jatkui kotinurkilla, jossa pääsin jo toista kertaa viikonlopun aikana valmiiseen ruokapöytään (mitä luksusta minulle!) ja nauttimaan hyvistä keskusteluista, puhumattakaan kaikesta muusta. Seura oli - öhöm - hieman eri tyyppistä kuin edellisen illan tyttöseura, mutta vähintään yhtä säkenöivää ja aiheutti lämpimästi läikähteleviä fiiliksiä. 

Olen lucky girl, ja sitä mieltä, että elämän tarjoamiin mahdollisuuksiin kannattaa tarttua  ♥



perjantai 5. syyskuuta 2014

Kuplia!

Oli aikomus näpytellä pirtsakka ja poreileva teksti perjantain suunnitelmista, mutta ihana Elisa ehtikin ensin. Klik


Kassiin on pakattu mekkoja, skumppaa, koruja, meikkejä, suklaata ja muuta syvällisen tärkeää ;)
Poreilevaa viikonloppua kaikille muillekin!

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Viikon varrelta

Kun blogissa on hiljaisempaa, on vastaavasti elämässä yleensä vauhtia - ainakin hitaan hämäläisen herkkiksen mittakaavassa. Sain kupeitteni hedelmät (termi pöllitty Elisalta) kainalooni perjantaina ja se tietää sellaista perushaipakkaa, ettei tarvitse miettiä mitä tekisi. 


Olemme mm. olleet sporttisia ja höntsäilleet pallokentällä, käyneet urheilukisoissa ja kirmailleet leikkipuistossa. Leikkikaveri naapurista vietti ansiokkaasti melkein puoli viikonloppua meillä ja se tuntui olevan win-win -tilanne kaikille. Esikoinen sai kivaa leikkiseuraa, minä pääsin jossain määrin helpommalla ja toivottavasti naapuritkin saivat vähän helpotusta. Hyvät ystävät ovat ihan parhautta sekä aikuisille että lapsille.

Eilen illalla vietin kahdenkeskistä laatuaikaa esikoisen kanssa, kun taas kuopus puolestaan nautti isänsä jakamattomasta huomiosta. Luulenpa, että se teki hyvää kaikille osapuolille. Ja ilmoitus tulevaisuuden naisille: toivonne ei ole menetetty! Eilen illalla esikoinen komensi minut sohvalle ja ilmoitti kattavansa iltapalan ihan itse. Ihan vain siksi, että äiti saisi omaa aikaa <3  Arvatkaa tekikö mieli itkeä silkasta liikutuksesta.
Tosin täytynee varovaisesti todeta, ettei se äidinkään tulevaisuuden toivo kai ole ihan menetetty ;) 

Tänään pääsen (vai joudun?) eskarin ensimmäiseen vanhempainiltaan. Tämä kolumni osui sopivasti kohdalle. Tiedän siis mitä tehdä, jos joku ehdottaa vessapapereiden myymistä ;) 

Koska on jo keskiviikko, on jo oikeastaan melkein perjantai. Silloin kurvaan punaisella salamallani (krhm, siis tylsähköllä perusfarmarilla) kohti Helsinkiä, Elisaa, Pinkkiä ja skumppapullo(j)a. Mukaan pakkaan korkkarit, mekon ja ihan hirween hyvän fiiliksen. Tiedän jo nyt, että tulee ihan huippua! Jos seuraavana päivänä särkeekin päätä, se johtuu vain paljosta nauramisesta ja iltaisesta ulkoilusta raikkaan merellisessä pääkaupungissa.

Ja koska elämä on täynnä yllätyksiä, niin voi olla, että viikonloppu tuo tullessaan vaikka mitä upeaa! (Muutakin kuin sen liiasta naurusta johtuvan päänsäryn, öhöm...)

perjantai 29. elokuuta 2014

Jonakin päivänä

Tajusin juuri, että tämä jokin päivä on tapahtunut jo. Tajusin senkin, että pystyn antamaan anteeksi exälle - ja itselleni - sen kaiken. Olen monia painolasteja kevyempi.


Eilen ja tänään on ollut flunssapäivä kotosalla. (Mr Murphy toki on sitä mieltä, että juuri silloin on sopiva aika heittää kuvioon asiakkaat, joilla on isoja ja akuutteja ongelmia, ja joihin en voi vaikuttaa kotoa käsin...)

Iltapäivällä saan kullannuput luokseni! Valmistaudun valtaisaan puheripuliin ja noin miljoonaan halaukseen ja suukkoon ♥  

maanantai 25. elokuuta 2014

Tilaus

Pari viime viikkoa ovat olleet - muutamaa piristävää poikkeusta lukuun ottamatta - melkoista tahmaamista arjessa ja rutiinissa. Voin myöntää suoraan, että olen kyllästynyt ja jotain tarttis tehrä... Itse en ihan täysin saa kiinni siitä, mitä ja miten pitäisi asioita muuttaa, että maanantaiaamuisen töihin menemisen angstin voisi muuttaa innostukseksi. Oikeastaan ehkä haluaisin tehdä jotain ihan muuta kuin nyt teen. Suorittamisen sijaan haluaisin tehdä sydämelläni, luovasti ja innostuksesta ammentaen.

Rakas Universumi, Jumala tai kuka ikinä otatkaan kopin tästä. Toivelistani ja tilaukseni tulee tässä.

  • Työ, jossa voisin käyttää enemmän luovuutta, sydäntä ja innostusta. Palkka sama tai parempi kuin nykyäänkin - työaika sama tai lyhyempi ;) Voisi sisältää kirjoittamista, organisointia, etätyön mahdollisuuden, luovia ratkaisuja, ihmisten auttamista jossain muodossa ja paljon innostusta.
     
  • Pusuttelua ja toisen kainalossa nyhjäämistä. (You know who I mean...) Riittävästi aikaa tälle, kiitos.

  • Aurinkoisia päiviä. Pois tämä harmaus ja sade - eihän tätä kestä suomalainenkaan!
      
  • Terveyttä. Lapsille ei flunssia, eikä mahatauteja varsinkaan. 
      
  • Ystävien tapaamisia ja piristyksiä arkeen.
      
  • Arjen harmoniaa, hermojen kestävyyttä ja jaksamista läsnäoloon lasten kanssa.

Tässäpä näitä näin alkuun. Toivoisin kaiken tämän toteutuvan mahdollisimman pian. Työjutskan kanssa kestän odotella vuoden-parikin, jos on pakko.
Kiitos jo etukäteen ♥