torstai 2. heinäkuuta 2015

Risteilyraportti

Maanantaina pakkasimme junaan kaksi aikuista, kaksi viliskanttia ja pari kassillista (äidin) vaatteita. Sitten suunta kohti Turkua ja lasten ekaa risteilyä. Junamatka oli kuopuksen ensimmäinen ja leikkivaunun ansiosta se sujui varsin rattoisasti. Tosin jos VR haluaa kehittämisvinkkejä tarjolla olevien leikkivälineiden suhteen, niin puoleeni voi mieluusti kääntyä (vink vink nro 1) ;)

Vielä tässä vaiheessa seesteinen
äiti-matkustaja...
Perillä satamassa piti odotella 1½ tuntia laivaan pääsyä, mikä taisi olla koko reissun tuskaisin osuus. Täysi terminaali, ei mitään tekemistä ja poikien hinku päästä pian laivaan -> kiukuttelua, väsymystä ja turhautumista. Sinnikäs odotus (ja yhden hepuloivan tapauksen kesyttäminen) palkittiin hytissä, josta oli merinäkymä (tosin jos Silja Line haluaa kääntyä puoleen ikkunanpesukonsultoinnin suhteen, niin sekin käy - vink vink nro 2).




Laivan parasta antia oli lasten kannalta pallomeri (5 v) ja pelikonsolit (pian 7 v). Aikuisten mieleen olivat ehkä aamiais- ja lounasbuffet - tai olisivat olleet, jos pienemmät matkaseuralaiset olisivat olleet hieman pidemmällä maltilla varustettuja. Tämänkin suhteen voisin mielelläni antaa konsultointiapua varustamoille - kun lapset saataisiin viihtymään paremmin syömisen ajan, niin aikuisillakin olisi kivempaa (ja hyvällä mielellä kukkaronnyörit tunnetusti ovat löyhemmällä ja laivayhtiö nettoasi hieman enemmän - vink vink nro 3). Esim. se hieman tökki, että osa ruuista loppui aika pian, ja kun lasten kanssa syöminen ja sählääminen kestää normikansalaisia pidempään, niin myöhästyimme hätäisimpien alta... Syömisen aloitustakin voisi porrastaa siten, ettei olisi kilometrin pituista jonoa ruokatiskeille. Lapsille jaettiin värityskansiot ja kynät, mutta ainoastaan seurueen 5v-tyttö innostui siitä. Pojille voisi kehittää jotain muuta viihdykettä, sillä värittäminen ei tosiaankaan ole ihan top50:n joukossa (vink vink nro 4).

Lasten leikkiosasto oli ihan jees, mutta pienillä parannuksilla siitäkin saisi vielä paljon viihtyisämmän ja monipuolisemman. Ja jos vaikkapa sijoittaisi jonkinlaisen lastennurkkauksen ruokailun yhteyteen, niin luulenpa, että kaikki viihtyisivät paremmin (vink vink nro 5).

Risteilyllä viihdytti Marko Maunuksela ja esikoiseni kanssa kävin tyylikkäästi (?) pyörähtelemässä (=huojumassa epätahdissa) parketilla. Olen vakaasti päättänyt tehdä parhaani, jotta saisin istutettua poikiin edes pienen tanssikärpäsen pureman ja että he osaisivat hamassa tulevaisuudessa pyörittää ladyja herrasmiehen ottein. Startti on nyt siis otettu. (Itse tykkäisin tanssia, mutta mies taas ei - mikä saa minut ihan hiukkasen vihertymään kateudesta, kun katselen tanssiparketilla liihottavia kellohelmaisia naisia partnereidensa käsivarsilla...)


Ruokahetkien pelastus oli pyötä laivan keulaosassa,
josta oli mainiot näkymät merelle.
Lasten ikiomat drinkit, nam!

Kaiken kaikkiaan risteily oli mukava ja lapset tykkäsivät. Kuitenkin - jostain kumman syystä - mietimme ystäväperheen äidin kanssa, että ensi kerralla lähdemme naisporukalla K18-teemalla ;)  Tällä kertaa kuitenkin tärkeintä oli tarjota lapsille jotain arjesta poikkeavaa ja reissata pienesti yhdessä perheen kanssa.

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Esikoisen synttärit ja kesän eka sortsipäivä

Eilen vietimme esikoisen kaverisynttäreitä. Oikea synttäripäivä on vielä edessä, mutta kemut pidettiin tässä vaiheessa ennen kuin kaikki ovat pyrähtäneet kesälaitumille mummoloihin, mökille ja reissuihin. Pari kutsuttua ei päässyt, mutta kasassa oli viisi kaveria sekä omat pojat. Mikä vilinä ja vauhti!

Ohjelmassa oli makkaranpaistoa ja herkkuja laavulla. Olin varannut muutakin ohjelmaa, mutta kukaan ei halunnut leikkiä tietovisaa, valokuvaajaa tai muutakaan. He keksivät itse omat leikkinsä ja mm. tekivät kaarnaveneitä puunpalasista, oksista ja puidenlehdistä. Juoksivat hippaa, piilosta ja löysivät "kultaa" kivien pinnasta :)  Me vanhemmat laskimme päitä taukoamatta ja yritimme pysyä laskuissa mukana, kun pikkutyypit vilistivät valonnopeudella paikasta toiseen. Meille hieman stressaavaa, mutta lapsilla näytti olevan mukavaa. Ja huh - kukaan ei pudonnut järveen, eksynyt metsään tai loukannut itseään.

Makkaranpaisto on keskittymistä vaativaa
ja vakavaa touhua :D
Tänään sai vetää ensimmäistä kertaa sortsit jalkaan. Mikä ihana lämpö ja aurinko! Mieli virkistyi vahvasti plussan puolelle, kun tuntui kesältä eikä vähälumiselta talvelta.

Huomenna pakkaamme laukut, hyppäämme junaan ja junasta laivaan. Sitten seuraavat 23 tuntia laivalla pallomeren, tax-freen ja buffetin merkeissä. Enimmäkseen varmaan ensiksi mainitun parissa ja buffet jäänee hätäiseksi hotkaisuksi ;)  Matkaseurana on tuttavaperhe ja heidän melkein saman ikäiset lapsensa. Tosin jännitettävää riittää loppumetreille, sillä Miehelle saattaa tulla tärkeä työhön liityvä tapaaminen - tai sitten ei. Saamme tietää vasta huomenna lähdenkö minä yksin lasten kanssa vai pääseekö koko perhe matkaan. Voi stressi... Eka laivamatka meille ikinä, joten pitäkää peukut pystyssä, että pääsemme kaikki laivalle!

Nyt lakkaamaan varpaankynsiä ja miettimään huomista garderobia, adios...! Sillä ON väliä millaiselle mekolle lapset jäätelönsä kaatavat ;) 

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Lomaa kohti laskeutumista

Enää yksi työpäivä jäljellä ennen kesälomaa. Iik! Tähän loppumetreille olisi varmaan syytä kehitellä jonkinmoinen stressi, jotta loma sitten tuntuisi sitäkin leppoisammalta ja kontrasti työpäiviin olisi mahdollisimman suuri. Right? Stressiä voisi vetää vaikkapa siitä millaisen lomaviestin muotoilee sähköpostiin (klik) tai siitä, ettei ylipäänsä stressaisi, mistä nyt takuulla tulee stressi (klik). Tai että varmasti perheessä kaikilla on kivaa ja kaikki saa kaikkea haluamaansa.
Okei, lopetan ennen kuin sekoan ajatuksissani tämän enempää - ja alan stressata...

Minun lomasuunnitelmani nro 1 on se, etten tee lomasuunnitelmia. En oikeastaan edes odota mitään ihmeitä, koska silloinhan sitä voi parhaimmassa tapauksessa vain yllättyä positiivisesti. Toisaalta ilmassa roikkuu kaikenlaisia vienoja toiveita, kuten että voisi lukea paljon, ulkoilla, päästä uimaan järveen (jos ne mokomat nyt lämpiävät inhimmillisiin mittarilukemiin) ja olla röllötellä. Pitkiä aamukahveja, leppoisuutta ja väljiä aikatauluja. Ystäviä olisi hauskaa nähdä aina päivän fiiliksen mukaan ja mennä muutenkin sen mukaan mikä hyvältä tuntuu.

Jos armas ajokkini selviää odotettua pienemmällä remontilla ja minä pelättyä pienemmällä laskulla, aion päivittää vaatekaappia muutamilla hepeneillä. Tuskailen jatkuvasti samojen puutteiden kanssa, joten ehkä sille asialle voisi joskus tehdäkin jotain. Kun kaapeista löytyy kivoja vaatteita, jotka sopivat omaan tyyliin ja fiilikseen, tuntuu elämä - ja loma! - huomattavasti mukavammalta. Esim. Espritillä on hyviä aleja, joista löytäisin itselleni vaikka mitä kivaa.

Hämmästytän itseänikin roikottamalla vaatekaapissa pukimia, joita käytän ehkä kerran vuodessa. Juhlavaatteet ovat tietenkin oma lukunsa, mutta minullapa on vaikkapa pino t-paitoja, joita en käytä ikinä. Miksi ne sitten ovat vaatekaapissa? Jaa-a, sen kun tietäisi itsekin. Vielä joskus haluaisin saada vaatevaraston, jossa joka ikinen vaate olisi mieluinen ja kaikki sopisi kaiken kanssa yhteen. Siihen lienee vielä matkaa, mutta jostain on aina hyvä aloittaa.
Rantakelit antavat odottaa itseään, mutta
sellaistan sattuessa haluaisin nämä
biksut - klik
Ihan mun näköinen hamonen - klik
Paita moneen menoon - klik
Olalle rento kassi - klik
Ranteeseen iso koru - klik

Jos kukkaprintit eivät sytytä vaatteissa,
voi silti ottaa trendikkäät kukat osaksi
kokonaisuutta korun muodossa - klik

Nyt laskemaan viimeisiä työtunteja, adios...!


maanantai 22. kesäkuuta 2015

Onnea ja epäonnea

"Kun juhannus tuntuu onnelliselta, odottaa kotimatkalla jo epäonni."
Uusi pirkanmaalainen sananlasku, sukua sanonnalle: itku pitkästä ilosta. 

Juhannus oli sadetta ja kylmää, aurinkoa ja lämmintä. Selviytymisleiriä ja nautiskelua. Lasten sujuvaa leikkiä ja nujakointia vuorotellen. Hieno kokko, joka roihusi komeasti kaatosateesta huolimatta. Pari turhaa napinaa tyhjästä (menkat, you know) ja monta kivaa hetkeä vastapainoksi. Järven tuijottelua, kauriiden bongailua  - joku oli tilannut ne juoksemaan terassin ohi juuri kun ruokailimme - kurkien, kuovien ja joutsenten katselua. Kaiken kaikkiaan monta ihanaa hetkeä perheen kanssa, hyvä mieli ja luontoelämyksiä.

Koska lukeudun (mielestäni) muinaisten selviytyjämökkiläisten heimoon, jotka selviytyvät suht karuissakin olosuhteissa, en hätkähdä vaikkei käytössä olekaan luksuskeittiötä tai valmista pakettia. "Keittiö" on toistaiseksi kasa epämääräistä rakennussälää ja keittiöesitteitä. Kaikki muutenkin vähän huiskin haiskin, kesken ja vaiheessa. Ruuanlaitosta selvittiin mikrolla ja pikkugrillillä plus sillä, että mies kävi kiehauttamassa perunat vanhempiensa luona. Piha on erilaisia kasoja: kivi-, savi-, lauta- ja rakennusjätekasoja. Sitten on nokkos-, horsma- ja lupiiniviljelmiä, joista viimeksi mainittu on suosikkini. Ehkä joskus kymmenen vuoden päästä on jotain muutakin tai ainakin ne kasat ovat toivon mukaan muuttaneet muotoaan.

Mutta jottei nyt liian helppoa ja kivaa olisi ollut, niin paluumatkalla auto alkoi ns. keittää ja eihän siinä muu auttanut kuin kikkailla jollain konstilla lähimmälle huoltsikalle. (Tai "huolto"asemalle. Nykyään niiltä ei saa edes tyhjää vesikanisteria tai muovipulloa tositarpeeseen, murrr.) Vähän lisää kikkailua ja jäähdytinnesteen lisäämistä, sitten tuttu autokorjaaja hätiin ja diagnoosina kannen tiivisteen rikkoutuminen. Auto hinaukseen, itselle tilapäiskyyti ja iso harmitus. Lomabudjetista ei nyt tulekaan vain pikkuruinen vaan miinusmerkkinen. Kiukuttaa, mutta tuleepahan nyt sitten pakkopyöräiltyä ja kiinteytettyä pakaroita fillaroidessa ;)  Ja kun ei ole autoa, niin kauppareissutkin voi ottaa kuntoilun kannalta. Ou jee.


perjantai 19. kesäkuuta 2015

Hyvää juhannusta!

Olen tällä hetkellä keskellä pusikoita ja peltoja. Luultavasti varustautuneena pitkillä kalsareilla, villasukilla, lämpimällä takilla ja pipolla. Ehkäpä kokkaan perheelle gourmet-elämystä minigrillillä ja mikroaaltouunilla, ja ateria nautitaan hienosti pahvilautasilta. Tai sitten olen sisällä ja nautiskelen kevyehköä valkkaria, luen Olli Jalosta (jonka päähenkilökin viettää juuri näillä sivuilla juhannusta) ja yritän olla kuuntelematta miten lapsilla ei - mukamas - ole mitään tekemistä.


Mukaan on pakattu perhe-Alias, Afrikan tähti ja Kimble. Kirjoja lapsille ja aikuisille. Värikyniä ja paperia. Villasukkia. Ruokaa (aika makkara- ja lihapainotteista). Jonkun muun leipomaa pullaa ja vähän namia. Eli kaikkea mitä leppoisana mökkiviikonloppuna voi tarvita. Nettiä tai telkkaria ei ole, joten käytämme mielikuvitusta ja olemme läsnä ilman ruutuja. Todennäköisesti saunomme pitkän kaavan mukaan ja lapset saavat ruiskia pusikoita ja toisiaan vesipyssyillä.

Historiallista on se, että olemme ensimmäistä kertaa ko. mökillä yötä - ja ylipäänsä perheenä yhdessä. Ihan huippua, joten jee ja skool sille!



 Ihanaa ja rentoa juhannusta kaikille!

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Melkein juhannus

Eipä uskoisi, että parin päivän päästä on juhannusaatto. Sää on kuin Grönlannissa. Vaikka mistäs tiedän, kun en ole siellä koskaan ollut. Jääkarhut sentään puuttuvat.

Meillä on suunnitelmat vieläkin hieman auki, mutta oltiinpa missä vain ja tehtiinpä sitten mitä hyvänsä, niin muistilistaan kuuluu monta paria villasukkia, pipo ja hyvää lukemista. (Ja sopivasti valkkaria, mutta sitähän ei voi semi-kunniallinen äiti-ihminen ääneen sanoa, mutta supistaan se tälleen sulkeissa.)



Viime vuoden juhannuksen vietin tiiviisti kotona. Silloin oli alle +10 astetta lämmintä ja jossain päin Suomea satoi räntää. Minä saunoin pitkän kaavan mukaan, nökötin sohvalla viltin alla, katsoin leffoja ja herkuttelin. Tänä vuonna suunnitelma - ja sää - voi olla pitkälti samanmoinen höystettynä perheen kera, mutta paikka selvinnee sitten sen mukaan mihin nenä näyttää. Lapsille vielä pitäisi haalia jotain tekemistä ajan ratoksi. Hankintalistalla on ainakin Alias junior ja pihakroketti.

Tällä viikolla olen todennut senkin, että jatkossa en kyllä yhtään valita niinä päivinä, kun maksan jumalattoman suuruiset autovakuutukset, ajoneuvoverot sun muut autoiluun liittyvät laskut. Maanantaista lähtien olen ollut hetkellisesti autoton ja kyllä kuulkaa on vaivalloista. Normaalisti työmatka kestää 10-20 minuuttia autolla. Maanantainen bussimatka kotiin kesti tunnin. Tunnin!!? Ellen olisi karannut töistä yli puoli tuntia etuajassa, olisi koko kesäkerho ehtinyt mennä kiinni. Muina päivinä olen todennut pääseväni näppärämmin fillarilla, olkoonkin, että vaihtovaatteet pitää roudata mukana ja suihkutella kummassakin päässä hiet veks ja fillarikin alkaa olla rikki poks -kunnossa. Lisämaustetta on tuonut hurrikaanin kaltainen vastatuuli, jonka voittaminen vaatii täyslaidallisen naisellista kiukkuenergiaa.


Tänään mies ja kuopus palaavat maalta ja voi että olen iloinen jälleennäkemisestä - auton kanssa ;)