perjantai 24. huhtikuuta 2015

Elämän meret

Tänään kosketti toisaalta bongattu kaunis runonpätkä/aforismi:

       Laskin lapseni matkaan kuin laivan merille.
       Ompelin purjeet ja neuvoin väylät parhaani mukaan.
       Tuulille vain en mahda mitään.

        (Kirjoittajaa en tiedä.)


Välillä kyllä tuntuu, että pitää tsempata purjeiden ompelemisessa ja paremminkin voisi selviytyä omasta osuudestaan. Ei voi kuin toivoa, että purjeet tulevat silti olemaan riittävän hyvät.

Vielä onneksi ei tarvitse päästää pieniä laivojaan maailman merille, vaan saa pitää heitä lähellään. Itsekin ehtii miettiä niitä parhaita reittejä...

Suojaisten reittien viikonloppua kaikille!


torstai 23. huhtikuuta 2015

Saippuakupla

Viime päivinä on ollut kulttuurikuplaa, junttikuplaa ja vaikka mitä kuplaa. Hieman ihmetellen olen miettinyt, että joko se nyt valkeni joillekin, että Suomessa on monenlaisia ihmisiä. Tosin, koska en ole viher-vasemmistolainen kulttuurityyppi, enkä siten varmaankaan voi olla kovin älykäs (kuten en olekaan), kaikenlainen ihmettely ja ajattelu on minulle kaiketi turhaa ajanhukkaa. Parempi siis hypätä lantaisiin työsaappaisiin ja tarttua arkea sarvista kiinni.


Sitä ennen kuitenkin kuvaus minun saippuakupla-Suomestani. Kyseisessä kuplassa on todennäköistä nyrjäyttää jalkansa liukastuessaan kylppärin lattialle (joka on liukas koska saippuakuplat), kampittaa itsensä eteisen lattialla lojuviin kurahaalareihin, unohtaa työeväät eteisen pöydälle (josta ne iltapäivällä kävelevät ulko-ovelle vastaan), saada väsymyshepuleita lasten tottelemattomuudelle, lukea Wilma-viestejä ja unohtaa, että kenen mikäkin päivä tänään olikaan ja mitä härpäkkeitä lapsella olisi pitänyt olla mukana, mutta ei siis ole (koska saippuakuplasta johtuva kestoväsymys).

Saippuakulpa-Suomen kansalainen myös taistelee riittämättömien eurojen kanssa, manailee loppunutta pissapojannestettä ja siten paskaista tuulilasia. Ajelee autoa ja ihmettelee sumeaa näkymää, koska on jo unohtanut unohtaneensa täyttää sen mokoman nestesäiliön. (Ja koska univelka on kasvanut melkein yhtä megalomaaniseksi kuin luottokorttilasku ja sumeus asuu jo jossain aivojen syvissä kerroksissa.)

Saippuakupla-Suomen kansalaisen kupla on kuitenkin seitinohut. Sen läpi näkee muutakin kuin oman kuplan seinät. Jokainen saippuakuplalainen tietää myös, että kuplia on kovin erilaisia: isoja, pieniä, toisiinsa limittyneitä ja vaikka minkälaisia. Siten saippuakuplakansalaiselle ei tulisi mieleenkään ajatella, että minun kuplani on ainoa oikea.

Annetaan siis kaikkien kuplien leijua. Ja kuten saippuakupla-Suomalaiset tietävät, jossain vaiheessa se sitkeinkin kupla poksahtaa ja maailma avautuu varsin arkisen näköisenä.

Tiedän, että juuri minun kuplaani edustavia tyyppejä ei uudessa eduskunnassa tule olemaan. Ei sitäkään, jota itse äänestin. Silti hyväksyn vaalituloksen, koska se on kuplaton totuus. Ja mistäs sitä tietää, ehkei se ole yhtään sen hullumpi kuin jokin muukaan vaalitulos?

Hyviä ja erilaisia näkökulmia tarjoavia kirjoituksia mm. täällä, täällä ja täällä.

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Kyselyikäinen ihmettelee

Meillä on monta kyselyikäistä tyyppiä taloudessa.

Kuopus

* Mitä ihmisen mahassa on? Miksi ihmisestä tulee pissaa ja kakkaa?

* Miten ihmisen silmä on rakennettu? Miten se näkee?

* Koska minä kuolen? Mitä ihmisille tapahtuu, kun ne kuolee?

* Kasvaako minulle isona rintakarvoja?

kuva: http://tourdash.com/wp-content/uploads/2014/07/Start_With_Why.jpg

Esikoinen

* Koska minä saan Minecraft-tyyppejä lelukaupasta?

* Saanko pelata Minecraftia?

* Äiti, luetko mulle Minecraft-kirjaa? Saanko kirjastosta uuden Minecraft-kirjan?

Minä

* Miksi pyöräillessä aina on vastatuuli? Menipä sitten kumpaan suuntaan vaan.  

* Mihin pesukoneen nielemät sukat menevät? Ja mistä ihmeestä ne kadonneet tupsahtavat esille juuri silloin, kun on heittänyt pari vuotta pantatut parittomat pois? Mysteeri.

* Miksi lasten jalat kasvavat aina väärässä tahdissa. Syksyllä ostetut välikausikengät olivat sitä kokoa, että niiden olisi pitänyt mahtua vielä keväälläkin. Mutta eivät mahdu.

* Miksi joskus voi puoli tuntia olla maailman pisin ja pitkäveteisin aika. Ja miksi se toisinaan kiitää nopeammin kuin pari minuuttia?

* Miksi jos-, kun- ja mutta-sanat ovat edes olemassa?

--

Mikä sinua ihmetyttää tänään?

torstai 16. huhtikuuta 2015

Sattumuksia (tai sattumattomuuksia)


* Löysin potentiaalisen vaaliehdokkaan. Tosin vielä ehtii muuttaa mieltään moneen kertaan. Mikään ei ole niin pysyvää kuin takinkääntö ja tuuliviiriys.
 

* Olen tankannut töissä alaan liittyvää ruotsinkielistä sanastoa (plus yrittänyt palauttaa mieleen sanojen taivutusta ja millaisia liitteitä tulee mihinkin). Uhh ja ohh. Ihan kuin en olisi ikinä ollut koulun ja lukion ruotsinkielen tunneilla. Suorastaan hemskt ja svårt!

* Olen luonut haikeita silmäyksiä kahteen vaatekaapissani roikkuvaan toppaliiviin. Olen tullut siihen tulokseen, että toppaliivi on ihan epävaate. Minkä kanssa niitä pitäisi käyttää? Ehkä niitä käyttävät vain filmitähdet, joilla on omat stylistit.


* Vaihdoin melkein kaikki kukkamullat ja totesin tappaneeni talven aikana vain yhden huonekasvin. (Muutama kituu siinä hilkulla...) Yhden taas pojat melkein tappoivat, kun epäonninen tulilatva lensi olkkarin matolle tyynynheittelyn seurauksena. Jos kasvit osaisivat puhua, ne luultavasi manaisivat sitä millaiseen maanpäälliseen helvettiin ovatkaan joutuneet.

* Huushollissani vallitsee melkoinen epäjärjestys. Vanhan kotitalon tyhjennys on meneillään ja kaikenlaista tavaraa pitäisi mahduttaa komeroiden syvyyksiin. Kolmion seinät ja kaapit pullistelevat... Tilaa pitäisi raivata myös tavaroille, jotka kuuluvat meille muuttavalle tyypille (ja josta vieläkin salaperäisesti vaikenen).

Lähitulevaisuuden skenaario?


*  Kauhistelen jo etukäteen sitä, että parin viikon päästä pitäisi juhlia kuopuksen synttäreitä. Samana päivänä lapsivieraat ja sen jälkeen aikuisvieraat. Omg ja pyhä jysäys. Että pitikin mennä lupaamaan mitään kemuja...
 
* Bongasin albumista kuviani n. viiden vuoden takaa. Kuvasta katsoi ihan eri ihminen kuin nykyään peilistä. Mihin voi valittaa siitä, että nykyinen peilikuva on paljon leveämpi ja ryppyisempi kuin se viiden vuoden takainen?? Lisäksi vaaka (ja peili) vihjailevat, että olisi syytä lenkkeillä ahkerammin ja mussuttaa herkkuja vähän vähemmän.

* Kaksi limakuutiota [termi Minecraftista] vaatii päästä koneelle, joten adios..! Muistakaa, että räntäsateesta huolimatta ei kannata menettää toivoaan. Kyllä se kesäkin sieltä vielä tulee ja lämpötila nousee juhannukseen mennessä ainakin kaksi astetta.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Viisi vuotta

Pyryharakkani, räkättirastaani, villiviikarini, mussukultani, viliskanttini ja isopieni vauvani täyttää tänään viisi vuotta. Niin rakas, ainutlaatuinen ja ihana. Joskus hermoja riipivä puolivilli ja rasittavuuden huippu. Kotona villiapina, alituiseen pälpättävä papupata - muualla vieraskorea, tottelevainen ja hyväkäytöksinen.
Kuten esikoiseni totesi n. 3-vuotiaana: "Mitä tekisimmekään ilman A:ta - olisimme vain laivoja ilman purjeita."

1 viikko
1 v.
2 v.
3 v.
4 v.
5 v.
Olet opettanut minulle paljon äitiydestä ja rakkaudesta. (Ja myös viliskanttisuudesta, riekkumisesta ja pieruhuumorista.) 
Onnea ihana rakas mussuni!! ♥ 


maanantai 13. huhtikuuta 2015

Viikonlopun anti

* Lauantai oli mitä ihanin kevätpäivä. Olimme lasten kanssa ulkona potkimassa palloa, leikkimässä hippaa ja kiipeilemässä. Hiki tuli ja takit lensivät kaaressa pois päältä. Ihana kevät!



* Joukon isoin "poika" innostui esittämään jalkapallokuvioita vähän liiankin intensiivisesti, sillä seurauksella, että sain jalkapallon suoraan kasvoihini. Auts ja muutama kirosana - mutta oma vikani, mitäs en ollut valppaana. Ja leikeissä nyt vaan joskus sattuu (kuten elämässäkin).

* Pakkasin hieman tavaroita vanhalla talolla, joka parin viikon päästä on jo luovutettu seuraaville asukkaille. Loin haikeita silmäyksiä puutarhaan ja mullasta ylös puskeviin krookuksiin. Sniif. Olo on haikea. Toivon, että saamme vielä joskus kivan pikkupihan (mutta ilman omakotitalon kokoaikaista työleiriä).


* Taistelin muksujen kanssa big time. On käsittämätöntä, etteivät useimmat rutiinit kerta kaikkiaan suju. Aamupukemiset, hampaanharjaukset, ulkovaatteiden pukeminen, lelujen siivoamiset yms. kerta kaikkiaan takkuavat. Ruokakaupalla kuopus tinttasi esikoista naamaan sillä seurauksella, että toista sattui tosissaan ja minua sattui taas henkisesti.
Olenko epäonnistunut kasvattajana vai ovatko lapseni sitä tyyppiä, jotka eivät ehtineet paikalle, kun jaettiin oppimiskykyä, kuuliaisuutta, älyä ja empatiaa? (Ja mikä takuuaika lapsissa on? Vieläkö ne voi palauttaa synnytyssairaalaan?)



* Vaihdoin kukkamultia ja järjestelin kotia hieman. Siistimpi koti - parempi mieli.

* Kävin myymässä lastenvaatteita ja tarpeettomia leluja kirppiksellä. Kolme tuntia ja saldo oli +50 euroa.
 
* Haaveilin. Jaa mistäkö? Kivemmasta kodista, pienestä pihasta, kesästä...

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Somesta ja arkirealismista

Viime aikoina olen jälleen kerran pohtinut paljon some-kuplaa ja sitä miten paljon se eroaa aidosta ja tavallisesta arjesta. Tosin heti alkuun täytyy sanoa, että omat facebook-kaverini ovat varsin maanläheisiä ja realistisia, ja usein näen hyvinkin arkisia päivityksiä uutisvirrassani. Mutta on niitäkin, jotka kulkevat alati kadun aurinkoista puolta, elävät jatkuvassa bling-blingissä ja kyllästävät itsensä shamppanjalla (ainakin jos facebookia uskoo). On uusia taloja, hienoja töitä, matkoja ja merkkikenkiä. Mikäs siinä sinänsä, mutta mitä se antaa kenellekään oikeasti?

Itse peräänkuulutan aitoutta, inhimillisyyttä, arkirealismia. Sitä, että uskalletaan jakaa myös epäonnisia, kipeitä ja negatiivisia asioita. Kenenkään elämä ei voi olla pelkkää yläilmoissa liitämistä, vaan elämään kuuluu sekin, että välillä otetaan perstuntumaa maankamaraan. Miksei voisi kirjoittaa myös siitä, miten kaatuilee, epäonnistuu ja tuntee itsensä pieneksi? Tai siitä miten tylsältä tuntuu, kun avioliitto karahti, lapset eivät ole neuleslipovereissa viulua soittavia lapsineroja (toisin kuin ne tuttavan herrantertut) tai työnteko tökkii ja palkka on huono. Pankkitili tyhjä ja autokin posahti. Noin muun muassa.


En missään nimessä vastusta positiivisuutta, mutta tekopirteyttä ja naminami-filosofiaa kylläkin. Falskiutta, esittämistä, rooleja ja teeskentelyä ehdottomasti. Kulissien ja esittämisen sijaan voisimme olla avoimia, haavoittuvaisia ja aitoja - ja siten antaa itsestämme ulospäin jotain sellaista, johon muut voivat samaistua. Teflonpinta ei ole otollinen kasvualusta, mutta maaperän rosot kylläkin. Tietenkin on eri asia tehdä facebook-päivitys siitä, miten lapsi päräyttelee kirosanoja julkisesti ja oman vanhemmuuden tila lähentelee mutalätäkön pohjaa kuin kertoa viiden ruokalajin illallisesta hienostoravintolassa ja monenko karaatin sormuksen sai aviomieheltään. Mutta kumpiko herättää enemmän myötätuntoa ja samaistumisen mahdollisuuksia? Kumpiko antaa lukijoille tunteen siitä, että ei se ole aina muillakaan niin helppoa? On ihan kiva lukea kerran vuodessa postauksia merkkivaatteista tai etelänmatkan huippukohdista, mutta herranjestas, se kerran vuodessa todellakin riittää.

Itse aloitin facebookissa negatiivisuushaasteen - vastalauseeksi kaikille positiivisuus- ja kiitollisuushaasteille, joissa sinänsä ei ole mitään vikaa. Mutta asioissa on aina monta puolta - myös se negatiivinen, emmekä voi kieltää sen olemassaoloa. Teen negis-päivityksiä hieman kieli poskessa, kertoen joka päivä jotain ei-niin-kivaa. Joskus aiemmin olen tehnyt päivityksiä, jossa ensin kerron asian positiiviseen asuun puettuna, sitten kulisseista riisuttuna versiona. Tyyliin: "Miten ihanaa onkaan ruokailla yhdessä mukavasti lasten kanssa, nauttien ruuasta ja tunnelmasta. Ihana elämä!  -- Realistinen näkemys: Lautasella ranskalaisia ja nakkeja, lapset hilluvat pöydän alla ja mua ottaa päähän."

Get it? Asioilla on aina puolensa. Myös niillä naapurin päivityksillä etelänmatkoista ja shamppanjasta ;)  Ei ole auringonpaistetta ilman varjoja. (Ehkä niillä on oikeasti hirveä lomakriisi, mies juoksee vieraissa ja nainen alkoholisoituu, lapset joutuvat hunningolle ja sitä rataa ;) )

Haastan jokaisen päivittämään facebookiin jotain (inho)realistista, arkista ja aitoa.
Toivotan myös aitoa ja inhimillistä viikonloppua!