perjantai 26. toukokuuta 2017

Hymyilevä helatorstai ja koskettava hetki

Eilen pakkasin itseni ja pojat autoon, sitten suunta Päijät-Hämeeseen. Matkalla perinteiset taukopaikat, puskapissat ja kännykkäkuvat kauniissa maisemissa. En ikinä kyllästy kuvaamaan noita paikkoja. Kuvasarjan viimeinen kuva on lapsuuteni paikkakunnalta, muut matkan varrelta. Maisemat olivat niin ihanan keväisen vihreitä, että oli nautinto ajella halki maaseudun.
 
Puskapisujen suhteen olen muuten kehittänyt Taktiikan - kyllä, isolla T:llä. Yhdessä paikassa pysähdytään ajan kanssa, sieltä ei ole kiire pois. Ihastellaan maisemia ja räpsitään kuvia. Ja käydään siellä puskassa. Jos pysähdyksen jälkeen joudutaan autojonon hännille, niin tietää jo valmiiksi, että suurin osa niistä kääntyy pian muualle. Toinen pysäytys on sitten kiireisen puskapisun pysäytys - äkkiä auto tutulle pysähdyspaikalle, jätän moottorin käyntiin, minä pikavauhdilla puskaan, n. 5 sekunnissa takaisin autoon. Jos hyvä tuuri käy ja olen ajoittanut etukäteisajon ja nopeuden oikein, ei takaa ehdi tulla hidastelijoiden jonoa (tiedättehän ne papparaiset, jotka köröttelevät 20 km alinopeudella ja vetävät perässään kilometrin letkaa...), vaan pääsen jatkamaan omaan tahtiini melkein tyhjällä tiellä. Muutenkin puskapissat ovat jo niin ominta alaani, että voisin kirjoittaa asian tiimoilta opaskirjan :D


Muuten päivään kuului rakkaiden ihmisten ja yhden höpönassun koiran tapaamista. Oli paljon hyvää mieltä, naurua, veljenvaimon loihtimat herkkupöydät ja hyvänmielen hyrinää. Kyläilyjen lomassa kävimme äitini ja isovanhempieni haudalla. Olen ihan varma, että he kaikki katselivat meitä sieltä jostain pilvenreunalta ja hymyilivät meille hyväksyvästi. Vaikka pojat eivät koskaan ehtineetkään nähdä äitiäni, niin luulen, että heille on välittynyt jonkinlainen kuva hänestä. Ainakin se, että jos mummo eläisi, niin hän rakastaisi poikia hurjan paljon ♥   
 
Television äärellä en ehtinyt paljon päivystää, mutta näin koskettavia hetkiä presidentti Koiviston hautajaisista. Kyllä se liikutti ja sai juhlallisen haikealle mielelle. Koskettavinta oli katsoa, kun Tellervo Koivisto seisoi tyttärensä kanssa haudalla ja heitti jäähyväisiksi punaisen ruusun. Se hetki, kun jäljelle jäävä puoliso seisoo haudan äärellä, on musertavan surullinen ja liikuttava. Siihen tiivistyy niin tavatonta yksinäisyyttä ja kuoleman lopullisuutta. En voinut olla miettimättä, että kuka minun hautani äärellä aikanaan seisoo...  
  
Iloinen päivä sai ehkä hieman mietteliään lopun, kun pyörittelin tuota asiaa vielä nukkumaan mennessäkin. Keväisessä päivässä oli läsnä uuden elämän vehreys sekä haikeat ajatukset poismenneistä ja siitä, ketä vierellämme kulkee loppuun saakka. Kuitenkin päällimmäiseksi jäi tyytyväinen ja hyvä mieli. On turvallinen olo, kun maailmassa on ihmisiä, joiden kanssa tuntee merkityksellistä yhteyttä.





Yhden työpäivän pyräyksen jälkeen onkin jo viikonloppu. Ja siitä on enää pieni matka lasten kesälomaan ja omaan tulevaan seikkailuun, josta myöhemmin lisää ;) 
 

maanantai 22. toukokuuta 2017

Annos kesää

Viikonloppu oli ihanan kesäinen. Oli suorastaan yllätys, että lämpötila kipusi yli 20 asteen, kun etukäteen oli luvattu n. 15 astetta. Onneksi olimme maalla ja sai olla pihalla niin paljon kuin lystäsi. Kotona "kaupungissa" kun joutuu aina ihan miettimällä miettimään, että minne sitä lähtisi, jos haluaa ulos. Taloyhtiön piha on melko onneton pläjäys, jossa ei viihdy oikein kukaan... 
  

Kesäinen fiilis oli aivan fantastista hemmottelua kaiken kylmyyden jälkeen. Auringossa oli suorastaan kuuma ja vielä kuumempi tuli, kun huhki pihahommissa. Olin myös niin "fiksu", että vedin kyllä jalkaani kumisaappaat, mutta niiden kaveriksi hameen. No, arvatkaa miltä jalat näyttivät sen jälkeen, kun sääret olivat kohdanneet parin tunnin ajan kuivia puunrankoja, pajukkoa ja ties mitä edellisvuotisia piikkikasveja. Eipä sillä, että sääret nyt muutenkaan olisi ihan missikamaa, mutta nyt ne näyttävät siltä kuin olisin ollut kissatappelussa :D 
 
Ihan järkyttävä määrä hommaa olisi edelleen tehtävänä ja uhosin, että hommaan vielä kymmenen kiloa dynamiittia - sitä se tontti nimittäin lähinnä kaipaisi. Mutta tulipahan reuhattua, vaikka luulen kyllä, että työn tulos on kasvanut umpeen rikkaruohoa, kun seuraavan kerran pääsen mökille... Pitänee suhtautua pihahommiin lähinnä kuntoilun kannalta. Ja onhan ne jotkut rikkaruohotkin ihan kauniita (ainakin jos kumoaa pullollisen viiniä)







Nautitaan auringosta ja vihreydestä, joka vihdoin humahti päälle oikein kunnolla ♥  

perjantai 19. toukokuuta 2017

Pääasiat kunnossa

Eilen pääsin istahtamaan kampaajan tuoliin. Oli aikakin, sillä jo viikkoja peilistä tuntui katsoneen joku harmaan ja latistuneen näköinen varhaismummeli. Pakkohan se olkapäällä kärkkyvä mummoihminen oli vielä vähäksi aikaa karkottaa kauemmas odottelemaan vuoroaan. (Tulkoon kehiin sitten joskus vuonna 2070.)
  
Olen jo pitkään käynyt samalla luottokampaajalla, Jormalla ♥  Olen sitä mieltä, että jokaisella tulisi olla oma jorma, joka tietää naisen hiusten ja mielen ominaispiirteet. Oma kampaajani on oppinut hyvin tuntemaan hiusteni laadun ja käyttäytymisen. Hän tietää miten sitä pitää käsitellä ja mitä ei voi tehdä. Minulla on paksuhkot, luonnontaipuisat ja pinnaltaan karvaisen kuivat hiukset. Sade, tuuli, aurinko, tähtien asento - suunnilleen ihan mikä vaan - saattaa saada ne villiintymään ja pörhistymään miten sattuu ja ihan omia aikojaan.
  
Mitä pidemmät hiukseni ovat, sitä helpommin ne pysyvät kuosissaan. Kun hiuksen paino vetää sen suoraksi, on elämä siltä osin helpompaa. Lyhyenä se alkaa helposti vetää ärsyttävälle säkkärälle. Mutta tällä kertaa päätin, että nyt saa lähteä se 10-15 sentin reuhka niskasta roikkumasta. Tulkoon sitten pörröä ja säkkärää, mutta minä haluan keveyttä!
 
Värikin meni vähän uusiksi. Laitettiin lämmintä kultakuparia vanhan keskiruskean päälle. Ja kun väri oli valmis, laitettiin vielä vaaleaa matrix-raitaa kaikkialle hiuksiin. Värissä on elävyyttä ja varsinkin auringonvalossa nuo värivivahteet huomaa hyvin. Tykkään tosi paljon. Kuvissa hiukset ovat vielä kampaajan föönauksen ja muotoilun jäljiltä. Itse en osaa niin hyvin niitä laittaa.

Pesen hiukseni  yleensä kahden päivän välein. Käytän kosteuttavia shampoita sekä kosteuttavia tai rakentavia hoitoaineita. Hoitoainetta huuhdellessa jätän ihan inasen verran ainetta hiuksiin. Kerran-pari viikossa käytän hiusnaamiota, joka on paksumpaa ja hoitavampaa. Jo jonkin aikaa olen käyttänyt TRESemmén shampoota ja hoitoainetta. Naamiot ovat Garnierin. Myös mm. Bonacure on mieluinen merkki. Marketista saatavilla tuotteilla siis mennään.
 
Ihan ehdoton pörhöisten hiusten ykköskaveri on Schwartzkopfin Miracle Oil hoitoöljy ja sen nimiin olen vannonut jo monta vuotta. Se siloittaa karheaa hiuksen pintaa ja vie pahimman pörröisyyden. Keveä öljy antaa kivasti myös kiiltoa ja pehmeyttä. Muotoilutuotteista käytän hivenen muotovaahtoa sekä päälle hiuslakkaa.
 
Föönata en osaa, enkä edes omista hiustenkuivaajaa! Annan hiusten kuivua siten, että harjailen sitä välillä sileämmäksi tai pistän hiuslenksulla löyhästi kiinni. Jos haluan muotoilla tukkaa parempaan kuosiin, laitan isot tarrarullat hivenen kosteisiin hiuksiin. Tuolla kikalla hiuksiin saa aavistuksen loivan aaltoilun ja hiuksen pinta jää sileämmäksi kuin ilman rullia. Ja jos pitää oikein tiptop-kunnossa olla, turvaudun suoristusrautaan. Paksulla ja itsepäisellä tukalla se on tosin sen luokan operaatio, että tarvitaan vähintään yksi kylmä viinilasillinen ja asenne, että tästähän mennään läpi ;) 
  
Onko sinulla luottokampaajaa ja mitä hiusrutiineja sinulla on? 
 
Kohti vapaapäiviä aurinkoisissa merkeissä, vaikka se luvattu viikonlopun lämpö taitaakin lässähtää taas vain lööppien höpöjutuiksi. Nautitaan silti ;)    
 

tiistai 16. toukokuuta 2017

Aurinkoa, ja mörkö menneisyydestä

Viikonloppu oli ihanan aurinkoinen ja sunnuntai jopa lämmin, ja pelailimme futista paitahihasillaan. Sama aurinko jatkuu edelleen tällä viikolla, vaikka hitusen viileämpänä. Vihdoinkin sitä kaivattua vihreyttäkin alkaa siintää puissa. Jo on aikakin.
  
Äitienpäivän muistamiset olivat ihania. Lapset intopiukkine onnitteluineen ja kortteineen - voi sitä rakkautta ♥  Sain myös aamiaisen sänkyyn, ruusuja ja suklaata. Kakun olin Tee se (melkein) itse -naisena ostanut kaupan pakastealtaasta. Oikein hyvä äitienpäivä oli.


Muuten jouduin viikonloppuna jonkin omituisen aikasilmukan, infernaalisen tunnemyrskyn ja menneisyyden mörköjen haaviin. Kaikki alkoi yhdestä satunnaisesta puolitutusta ihmisestä, joka jostain syystä on ärsyttänyt minua kovasti. Ko. ihminen ei ole ikinä millään lailla loukannut minua tai aiheuttanut mitään harmia, joten olen itsekin ihmetellyt omaa mielipahaani ja kiukutteluani. Mutta tällä kertaa kiukku nousi sellaisiin sfääreihin, että oksat pois... Kotona olin kuin mikäkin drama queen ja vedin hernettä nenään siihen tahtiin, että kumma kun en jo tukehtunut kiukkuuni ja omituiseen kostonhimooni. Raivostutti, itketti ja teki mieli mennä kuristamaan se viaton ihmispolo, josta olin niin kovin kiukustunut.
 
Lopulta pysähdyin vetämään henkeä ja tajusin, että tuo minua ärsyttänyt ihminen jollain ulkoisella piirteellään muistutti eräästä teinivuosien tytöstä. Ja tuo tyttö puolestaan oli osaltaan mukana kuviossa, joka satutti minua aika kovastikin. Sattuneeseen kuvioon liittyi niin suurta häpeän tunnetta, noloutta, pettymystä ja särkynyt sydän, etteivät ne tunteet oikein tahtoneet edes mahtua silloisen teinin päähän. Hirveää oli joutua tilanteeseen, jossa tuli syrjäytetyksi ja nolatuksi julkisesti. Tuo toinen tyttö täysin coolisti ja säälimättä syrjäytti minut ja sai jälleen kerran näytetyksi "paremmuutensa" muiden silmissä. Minä puolestani tunsin olevani muiden silmissä itse mitättömyys ja tuo toinen tyttö oli kuin tyytyväinen suupieliään nuoleva kissa, joka oli onnistutut viemään kermakupin toiselta.
  
Olin jo ennen tuota episodiakin jostain syystä varma, että olen huono, en kelpaa, en osaa ja olen jotenkin vääränlainen. Kun vielä tulin syrjäytetyksi tärkeässä asiassa, se alleviivasi tuota kaikkea huonommuuden tunnetta. Siitä tuli ikään kuin pysyvä maamerkki omalle kelpaamattomuudelleni.
  
Itse tapahtuma oli jo pyyhkiytynyt jonnekin muistin syviin unohtuneisiin kerroksiin, mutta valtaisa häpeän ja huonommuuden tunne tuli pintaan sen myötä, kun tuo puolituttu ihminen ulkoisilta ominaisuuksiltaan toi mieleeni häivähdyksiä menneisyydestä. Hyvää on se, että nyt ei enää tarvitse potea ikäviä tunteita ketään viatonta puolituttua kohtaan, vaan voin kohdistaa kiukkuni siihen oikeasti tapahtuneeseen episodiin.
 
Vaikka sanotaan, että menneisyyden vääryydet on hyvä antaa anteeksi, niin olen eri mieltä. Kaikkia vääryyksiä ei mielestäni tarvitse antaa anteeksi, jos aidosti ei tunnu siltä. Pakotettu anteeksianto ei ole aito, eikä siten vapauta. Jos väkisin yrittää antaa anteeksi siinä uskossa, että voi sitten päästää irti, tekee itseään kohtaan väärin. Mutta voin kylläkin antaa itse itselleni anteeksi, ettei minulla silloin ollut parempia taitoja käsitellä tilannetta tai lohduttaa itseäni riittävästi. Itsemyötätunnon avulla voin kohdistaa omiin ikäviin muistoihini myönteistä valoa ja lohtua, ja siten ajan kanssa tehdä sovinnon tapahtuneen kanssa.
  
Isompi juttu onkin sitten käsitellä sitä alituista huonommuuden ja alemmuuden tunnetta, joka on ollut elämässäni läsnä aina... Mahtaako sen käsittelyyn riittää edes koko elämä? Ehkä kerron sen teille sitten aikanaan, kun bloggaan - tai vloggaan tai kertoilen jollain tulevaisuuden formaatilla tai härpäkkeellä - rollaattorin ja raksuttavan seinäkellon ääreltä ;) 





perjantai 12. toukokuuta 2017

Kaunista viikonloppua

Viikonloppu ei tullut yhtään liian aikaisin. Muutaman pätkäviikon jälkeen tavallinen täysi arkiviikko tuntui melko työläältä. Ehdin ilmeisesti tottua jo liian helppoon. Tänä viikonloppuna yritän muistaa huilia paljon, tuntea sohvan vetovoiman ja vastata siihen. Aion myös unohtaa autuaasti kaikki lasten kertomat salaisuudet. Sunnuntaina olen sitten aidosti iloisen yllättynyt ;)  Tiedän jo nyt, että lasten muistamiset ovat liikuttavuudessaan huippuluokkaa. Varaudun myös jakamaan sänkyyn kannetun aamupalani lasten kanssa, kuten joka vuosi. Mikä siinä onkin, että se äidin voileipä on parempi kuin oma? Mutta mikä toisaalta olisi ihanampaa kuin jakaa hyvät jutut :)
  
Näiden kuvien myötä toivotan lempeää viikonloppua ja hyvää äitienpäivää! ♥  Lempeyttä ja iloa kaikille!





keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Nuoruuden aakkoset

Bongasin SatunNaiselämää-blogista tällaisen ihanan haasteen. Nuoruus ja nostalgia, ah ♥ 

Arvosanat.
Aukioloajat. Osuuskauppa meni kiinni arkisin klo 17 ja lauantaisin klo 13.
Aurinko tuntui paistavan nuoruudessa aina.

Beverly Hills 90210.
Bileet. Ne ekat kotibileet jonkun rinnakkaisluokkalaisen luona, ekat taskulämpimät kaljat ja hihityttävät hiprakat. Enpä sano muuta kuin omg ja voi niitä aikoja...

C-kasetit ja veljen Commodore 64 - se c-kasettien nauhoittamisen "onni ja autuus" sekä tietokonepelien latautumisen odottaminen, odottaminen, odottaminen... Nykynuoriso pääsee naurettavan helpolla, sanon minä :D 

Dingo. Ei kaivanne selityksiä.
Disko. Se tunne, kun toivoi samaan aikaan, että joku hakisi hitaalle. Ja kuitenkin pelkäsi, että jos joku hakee, niin iik miten sitä tanssitaan? Yleensä ei haettu :D 

Englanti oli maa, jossa olin ensimmäistä kertaa ilman vanhempia ulkomailla. Olin 3 viikkoa kielikurssilla kaverin kanssa Brigtonissa. Oi niitä viikkoja papukastikkeiden parissa :D  Joskus kyllästyimme isäntäperheen äidin ikuisiin papuihin ja piilotimme kastikkeet serviettiin. Sen jälkeen lähdimme paremmille murkinoille Burger Kingiin.  

Englannissa vuonna 1990.

Farkut piti olla 501 Levikset. Muistan vieläkin, kun luokalle tuli uusi poika, joka oli (olevinaan) cool ja pukeutui viisnollaykkösiin. Pian puolella luokan pojista oli samat farkut. Ja kohta tytöilläkin. Minulla on vieläkin jossain muistojen laatikossa jotkut nuoruuden farkut, joihin nykyään mahdun suunnilleen pohjetta myöten.
 
Girlpower. Sitä riitti. Poikien suhteen olin toivottoman ujo, vaikka heistä unelmoinkin päivät pitkät. Mutta tyttöjen kanssa minä hengasin - ellen uppoutunut kirjoihin ja linnoittautunut omaan huoneeseeni.

Kotipihalla kaverin kanssa, olisikohan ikää 7 v.
Minä vasemmalla.

Hevoset
Historia oli inhokkiaineeni ja inho johtui opettajasta, joka käyttäytyi ja puhui sovinistisesti.  Jälkeenpäin harmittaa, että tuon henkilökemian takia inhosin koko ainetta, enkä sitten oppinutkaan niitä historian kulmakiviä kovin hyvin.
 
Ikävä. Nuoruudessa(kin) tunteet olivat isoja ja dramaattisia. Ikävöin hurjasti kaikkea mahdollista ja mahdotonta - lempihevosiani, kuvitteellisia poikaystäviä, asioita, joita en tiennyt olevan olemassakaan...
Isovanhemmat ja sukulaiset  ylipäänsä olivat vahvasti läsnä.
 
Järviset. Niillä hiihdin kilometrin jos toisenkin. Välillä hiihdin kouluunkin. En tosin ollut erityinen hiihtofani, mutta sitä nyt vaan tekivät kaikki.
 
Kesäloma.
Kirjat ja kirjasto ♥
Kivipesty oli tietyn aikakauden pop, mitä tuli farkkuihin. Nyt ne näyttävät aika - hmm - kivikautisilta.
 
Laiturilla hengailu venesatamassa.
Libis alias Liebfraumilch oli ainoa valkoviini, jonka tiesin nimeltä. Nuoruudessani Alkot olivat palvelutiskeillä varustettuja myymälöitä, joista myyjä ojensi tiskin takaa asiakkaan nimeltä pyytämiä juomia. Ei ollut tietoakaan nykyisestä palvelukulttuurista - Alkon myyjiä sai suunnilleen pelätä, sen verran yrmeitä pullonvartijoita he olivat :D 
Läksyt.
  
Mökki. Kesämökki oli ihana paikka ja siellä vietimme paljon aikaa kesäisin. Oli uimiset, saunomiset, pihaleikit ja tuntikausien lojuminen kirjojen parissa. Viikon paras hetki oli lauantaisin, kun kapusin kerrossänkyyn, mussutin lauantaikarkkipussini ja luin Villivarsaa tai Hevoshullua, jota olin säästänyt varta vasten tätä hekumallista lukuhetkeä varten.
 
Napakymppi.
Neonvärit.
New Kids on the Block eli Nyykkärit oli kova sana. Näin heidän keikkansa Lahdessa ja voi sitä hysteriaa... Muistan pukeutuneeni revittyihin farkkuihin ja kaikenlaiseen teinisälään, joka nyt näyttää hirveältä. Aioin muuten naimisiin Jordanin kanssa, mutta jostain kumman syystä se ei koskaan toteutunut...
Äidin kanssa etelänreissulla.

Opettajat. Niitä oli ihania, kamalia, ihan hirveitä ja neutraaleja. Mieleenpainuvimpia olivat ne ihanat ja ihan hirveät. Muistan vieläkin pelottavan fysiikan open, jota yritin aina piileskellä muiden selän takana. Kerran olimme parini kanssa aiheuttaa oikosulun jotain sähköpiiriä rakentaessa ja voi kiesus sitä opettajan läksytystä...
Otsaheitto. Sitä tupeerattiin, lakattiin, tupeerattiin lisää jne. Noin puolet nuoruudestani nyhjäsin otsahiusten kanssa :D
 
Permanentti. Kuudennella luokalla halusin leikata pitkän tukkani ja ottaa lyhyet permanentatut hiukset. Kadun sitä vieläkin. Melkeinpä voisin sanoa, että koko nuoruuteni olisi ollut onnellisempi, jos kampaaja olisi kieltäytynyt ko. operaatiosta...
Pihaleikit.
Potkukelkka.
Purjehduskengät.
  
Q - pihalla kuin kuu. Sitä taisin olla aika useinkin nuoruudessani.
 
Ratsastus. Olin heppatyttö läpi ala-asteen. Taisimme olla hyvää ilmaista työvoimaa, sillä lapioimme p***aa ja hoidimme hevosia tuntikausia viikoittain. Palkaksi taisimme saada tyyliin puoli tuntia ilmaista ratsastusta kerran kuussa. Reilu meininki :D  
 
Soittotunnit.
Suosikki-lehti.
Suudelmat. Ensimmäisen sellaisen sain 14-vuotiaana. Hampaat kolisivat yhteen ja jännitin, että meneeköhän tämä nyt yhtään oikein. Sukat eivät varsinaisesti pyörineet jalassa, mutta olihan se jännittävä kokemus - ja ehkä hapenpuutteen takia vähän pyörryttäväkin :D 
 
Teinikalenteri.
Tupeeraus.
Tuubisukat.
Twist-naru.

Minä ja kaverin koira. Tukkatyyli lähes sama :D
Huomaa tyylikkäästi verkkareiden päälle vedetyt sukat...

Ujous.
Unelmat. Niitähän riitti. Osa leijui pilvissä, osa vähän lähempänä maan pintaa. Minusta piti tulla Miss Maailma (165 sentin varrellani ja ei niin missimäisellä ulkonäölläni), laulaja, näyttelijä ja vaikka mitä. Luojan kiitos tuli ihan vaan tavis. 
 
V-televisiosarja. Muistatteko sen pelottavan scifi-sarjan? Hui kauhistus. Se oli kamala, mutta silti piti katsoa...
Veli Puolikuu oli yksi lemppariohjelmistani.
Viiden pennin irtokarkit.
Välitunnit.
 
X-files. Tämä ajoittuu melko myöhäiseen nuoruuteeni, mutta ai että, rakastin sarjaa pari ensimmäistä kautta. Sitten homma lässähti ja tulin siihen lopputulokseen, että pitäkööt mysteerinsä.
  
Yleisurheilua harrastin pienesti. En saanut koskaan minään sortin valmennusta, enkä itsekään tietenkään tajunnut mistään mitään - tuskin edes ymmärsin omaa lahjakkuuttani silloin. Olin silti meidän huudeilla ihan voittamaton 100 metrillä. 
Ylioppilaskirjoitukset. 

Zoo. Muistan varhaisteinivuosien reissun Kolmårdenin eläinpuistoon äidin kanssa ja ensimmäisen laivamatkani. Jo silloin tajusin, että ruotsalaiset vaan ovat niin tyylikkäitä ja cooleja.

Åland, Ahvenanmaa. Siellä käytiin luokkaretkellä ja voi että muistan vieläkin sen ihanan raikkaan merituulen, pannukakun ja ensimmäisen maistamani lonkeron :D

Äitiä vastaan taisi tulla kapinoitua hiljaisesti ja välillä vähän kovampaakin. Anteeksi, taisin välillä aiheuttaa ylimääräisiä sydämentykytyksiä...
  
Öljy. Aurinkoöljyä lääpittiin pintaan kesäisin, että olisi saanut vielä paremman rusketuksen. Ei ihme, että nyt alan näyttää ryppyiseltä rusinalta, kun korvensin itseäni armotta vuosikausia auringonpaahteessa. Mutta täytyy sanoa, että kyllä minä siitä nautinkin :)
 




maanantai 8. toukokuuta 2017

Fun and fabulous (in my dreams)

Haaveissani olen tosi hauska, eläväinen ja suosittu. Näen ystäviäni usein ja meillä on aina tosi hihityttävän ihanaa. Vähän niin kuin Sex and the City -sarjan naisilla.
 
Todellisuudessa olen kärttyisä, kodin ja työn välille sidottu ja ehdin nähdä kavereitani - ööö... milloinkohan viimeksi olikaan..? Ja kun nähdään (peruttuamme ensin seitsemän kertaa, koska aina joku tai jonkun lapsi sairastuu), niin valitetaan siitä miten kamalaa ja haastavaa elämä on.

kuva: HBO

Haaveissani minulla on ihana ja siisti koti, jossa ollaan kaiket illat ihan hygge hygge ja halitaan ja pelaillaan trivial pursuitia kynttilänvalossa ja hyvässä hengessä.   

Todellisuudessa kotini on pieni, tyhmä ja huonosti organisoitu. Siivoamiseen ei ole läheskään tarpeeksi aikaa ja sen kyllä huomaa. Ja jos trivialia joskus harvoin pelataankin, niin se päättyy vääjäämättä jonkun itkupotkuraivariin. Silloin vannon, ettei ikinä enää. Että pelatkoon vaan omassa huoneessaan tabletilla Clash Royalea tai ihan mitä vaan...

kuva: https://www.carpetright.co.uk

Haaveissani olen aina kivasti pukeutunut ja minulla on oma selkeä tyyli.

Todellisuudessa laahaan n. kymmenen vuotta jäljessä kaikista trendeistä, eikä minulla yleensä ole varaa ostaa niitä vaatteita mitä tarvitsisin. Talvitakkini ovat n. 8 vuoden ikäisiä ja todella nyppyisiä. Mutta kun rahat menevät aina kaikkeen muuhun - bensaan, lääkkeisiin, auton osiin, ruokaan, lasten vaatteisiin ja harrastuksiin. Olen homssuinen. Ja oma tyyli.. mitä se on, jotain syötävää..? 
    
Haaveissani minulla on tosi kivat ja rakastettavat lapset, ja perhe-elämä soljuu mukavasti. Korkeintaan naljaillaan leikkisästi ja ollaan ihan laav laav ja piis piis. Kirjoittelen blogiin siitä, miten ihana perhe mulla on ja omat lapset parasta mahdollista seuraa.
  
Todellisuudessa lapset eivät tottele ja tekevät koko ajan jotain typerää (viime viikolla paljastui esim. velaksi ostelua, pissaleikkejä eskarissa sekä iltapäiväkerhossa vaarallisia sytkärileikkejä - tässä yhteydessä peräänkuulutan kyllä muiden vanhempien ja iltapäiväkerhon ohjaajien vastuuta. Haloo!!?). Yleensä kaikki ovat väsyneitä ja ärtyisiä ja minä olisin valmis hyppäämään mihin tahansa lentokoneeseen ja palaamaan takaisin joskus 15 vuoden päästä. Kai ne muksut jo silloin ovat muuttaneet pois kotoa..?

Haaveissani harrastan myös jotain tosi coolia, kivaa tai haastavaa, kuten cross fitiä, modernia tanssia tai vaikkapa edistynyttä viininmaistelua. Teattereissa ja leffoissa käyntiä tietysti myös sekä luen koko ajan sivistystä henkiviä kirjoja.
   
Todellisuudessa raahaudun kerran-pari viikossa kuntosalille, jossa riuhdon ärtyneenä ja kiukkuisena sen minkä jaksan. Sielläkin v***ttaa, kun on aina jonkun hikinen ahteri nenän edessä, ruuhkaa laitteissa ja äänekkäästi ähkiviä pöljiä (tiedoksi vaan, että kyllä ne isommatkin painot saa laskettua hiljaisestikin, olen kokeillut!). Viiniä maistelen juon kyllä - sohvalla ylirasittuneena maaten, ja ihan sama miltä se maistuu. Ja telkkarista pyörii jotain mitä sattuu - minä kuitenkin surffaan facessa ja aivot ovat zombie-asetuksella.
   
Haaveissani olen siis tosi fun and fabulous.
  
Todellisuudessa... Niin no, miten sen nyt ottaa  :D 

perjantai 5. toukokuuta 2017

Kesähaaveita

Olen kevään lapsi ja rakastan tätä vuodenaikaa. On ihanaa huomata kaikki tervetulleet pienet muutokset luonnossa - pienen pienet silmujen alut puiden oksissa, maasta varovaisesti esiin puskevat uudet alut ja pinnan alla väreilevä energia. Sitten se yhtäkkinen BOOM, kun kaikki muuttuu vihreäksi viikossa ja päällä on ihan täysi kevät   Ja sitten se aika, kun kaikki on vielä niin kovin uutta, tuoretta ja sisuksia myllertävän ihanaa.
 
Tänä vuonna kevät on ollut aikamoista säiden keikkumista, eikä koko huhtikuun aikana oikein saanut kiinni kevätfiiliksestä. Tällä viikolla aurinko vihdoinkin on lämmittänyt ja tuonut kuplivan keväistä oloa. 
  
Olen jo toiveikkaasti tunkenut paksuimmat villapaidat kaapin perukoille ja kaivanut esiin muutamia keväisempiä vaatteita. Ihan ensimmäisenä en kuitenkaan ole pukeutumassa kesäisiin vaatteisiin, sillä olen ihan auttamaton vilukissa. Mutta kunhan tästä vielä hivenen lämpenee, niin caprit, hameet ja t-paidat pääsevät taas käyttöön.
 
Haaveilen jo siitä, että voi mennä ulos miettimättä pukeutumista pitkän kaavan mukaan ja varautuen kaikkiin mahdollisiin sään vaihteluihin. Tykkään siitä fiiliksestä, kun tarvitsee laittaa vain kengät jalkaan ja – tadaa – olet ulkona! Pois jää kaikki se kaulahuivien, pipojen, hanskojen, takkien ynnä muun metsästäminen h-hetkellä. Voi sitä helppoutta, kun lapsetkin voi tuupata pihalle ilman pitkän kaavan pukeutumissessiota ja taistelua siitä, että tarvitaanko niitä ulkohousuja vai ei. Ja lasten mielestähän niitä ei ikinä tarvita, vaikka sataisi räntää...
 
Ja entäs se fiilis, kun istuskelee parvekkeella tai mökin ulkorappusilla t-paidassa ja farkkusortseissa, siemailemassa jättikokoista kahvimukillista. Tai tapsuttelee paljain varpain pihalla ja keräilee maljakkoon kukkia. Tai istuu ystävän kanssa lämpimällä kesäterassilla viinilasillisen äärellä…
 
Kesähaaveet tekevät sen, että alkaa tehdä mieli katsella kesäisiä vaatteita erilaisiin tilanteisiin.
Espritin verkkokauppa ei petä ja nytkin löysin sieltä paljon kivoja vaatteita. Espritin laatu on mielestäni hyvä - tosin hintakaan ei ole ihan H&M tasoa. Kovin montaa hutia en ole sieltä ostanut - kaikki ovat olleet OK laatuisia ja kestäviä arkikäytössä.
 
Ohessa minun suosikkejani kesän menoihin - maalle, kaupungille, terassille, reissuihin ja yleiseen kesäfiilikseen :)  Mikä näistä on sinun suosikkisi?






Kuvan tuotteet: Denimhame, pusero, kengät,
laukku, korvakorut.





Nyt ei muuta kuin odottelemaan, että viikonlopun kylmä säärintama antaa meille armoa ja tulisi pian kesäiset fiilikset!




tiistai 2. toukokuuta 2017

43

Tänään raksahti mittariin 43 vuotta, jestas :)  Elämäni aikana olen edennyt välillä yhden askeleen eteen ja kaksi taakse, kompuroinut ja kaatunut. Toisinaan olen ottanut gasellinloikkia ja leijunut pari metriä maanpinnan yläpuolella - joskus laskeutunut hallitusti ja joskus mätkähtänyt rähmälleni.   
 


Minulla on ollut onni saada paljon hyviä ystäviä ja paljon hullunhauskoja muistoja. Olen juhlinut pikkutunneille ja tanssinut pöydillä. Joskus olen uinut nakuna Hietaniemen rannalla kesäyönä ja tehnyt kaikenlaisia hullutuksia. Ja välillä olen sitten hautautunut kotisohvalle ja kirjapinojen alle.  
 
Olen ihastunut lukemattomia kertoja, rakastunut joitakin kertoja syvästi, ja rakastanut aidosti muutamaa. Olen suudellut niin, että tuntuu varpaissa asti ja tuijotellut maailmaa ruusunpunaisten lasien läpi. Ja toisinaan olen itkenyt valtamerellisen kyyneleitä pettymyksen takia.
 
Olen saanut kaksi ihanaa (ja vilkasta!) poikaa sekä rinnalleni miehen, jonka edessä uskallan olla täysin oma itseni - hyvässä ja pahassa. Olen nähnyt sateet, auringonpaisteet, myrskyt ja tyvenet. Joskus olen ollut ihan pimeässä ja luullut katoavani sinne iäksi, ja päässyt taas päivänvaloon.
 
Vuoristoratani on joskus vähän äkkiväärä ja mutkia täynnä. Joskus katselen, kun muut puksuttelevat eteenpäin hieman tasaisemmalla kyydillä - mutta hei, vuoristoradassa on joskus aika hauskaakin :)  Tärkeintä ei sitä paitsi ole päämäärä (joka meillä kaikilla on loppujen lopuksi sama), vaan matkanteko!
 
Monessa asiassa olen vielä ihan untuvikko. Sekin on ihan jees. Jos jotain haluan oppia, niin hetkeen tarttumista, hälläväli-asennetta ja hieman pelkoja päin menemistä. Toisaalta myös armollisuutta ja sitä, että joskus (tai enimmäkseen) on OK olla omalla mukavuusalueellaan. Haasteet ja epämukavuuden kohtaaminen ei ole kaikkien juttu ainakaan koko aikaa.
 
Olen kevään lapsi, joskus vähän höselö, sinisilmäinen ja tunteet edellä menijä. Juuri nyt on hyvä päivä ♥

PS. Aluksi mietin, että kehtaanko julkaista tällaisen postauksen, ja  että onko tämä jotenkin itsekeskeistä. No, onhan se, mutta hei, onko sen niin väliä ;D
 

maanantai 1. toukokuuta 2017

Vapputunnelmia

Vappukynnet ja kuplajuomaa.

Vappuviikonloppu on sään puolesta ollut omituinen sekoitus keskitalvea (la-su satoi räntää ja kylmä tuuli toi terveiset pohjoisnavalta) ja kevättä. Vappupäivä on ollut aurinkoinen ja lumikasatkin onneksi sulivat pois. 
  
Muuten ollaan menty herkut edellä ja melko rennolla kaavalla. Vappu on siitä ihana juhla, ettei ole mitään pakollisia suorittamisia tai paineita. Ruuat ovat simppeleitä ja tunnelma tulee ilmapalloista ja serpentiineistä. Ja niistä kamalista korvia raastavista vappupilleistä, joita sorruin ostamaan pojille. Trööt!!
 
Ohessa hirveesti (huonoja) kuvia, kertokoot ne enemmän... 

Iloista vappupäivän iltaa kaikille! ♡

Vappuaaton asu - mustavalkoista pilkkua ja raitaa,
sekä kalpeat kanankoivet ja kotisukat :D

Äiti kiduttaa lapsiaan odotuttamalla
valokuvien takia...

Nainen, joka ei ole koskaan oppinut iskemään silmää.
Mutta skåål!



Mitä viehättävin vappusää.
 
Vappusali. Oli kamalaa...!


Kippis ja hölkynkölkyn!