perjantai 28. huhtikuuta 2017

Kontrasteja

Viikko on ollut hurlumheitä. Lapsia harrastuksiin ja pois sieltä, sinne sun tänne. Säntäilyä, muistamisia ja ruoka-angsteja kaiken keskellä - että onko pakko aina laittaa ruokaa ja käydä kaupassa, yök.
 
Sitten oli yksi työjuttu, jota taas jännitin ja panikoin ihan hullun lailla. Olen täysin epämukavuusalueellani silloin, jos pitää olla vähänkään esillä. Nyt piti vetää aamupäivä luokalliselle ihmisiä ja pelkäsin tilannetta ihan järjettömän paljon. Aiheen tiesin, mutta esillä olo ja ryhmälle puhuminen hyydyttää aivoni ja saatan yhtäkkiä unohtaa kaiken tietämäni. Noissa tilanteissa olen myös kiusallisen tietoinen omista maneereistani ja ihmisten katseista (apua, miksi tuokin katsoo noin kriittisesti, hui kamala, tuo haukottelee, joten olen varmaan supertylsä jne).
 
Aivot surraavat etukäteen, h-hetkellä ja jälkikäteen niin hurjaa vauhtia tippaleipävuoristoradassa, että olen aivan ylikierroksilla ja uuvuksissa tuollaisten juttujen jälkeen. Mutta selvisin ja siitä olen hurjan tyytyväinen! Ehkä ensi kerralla jännitän 1% vähemmän ja mahdollisesti jo vuonna 2745 olemme siinä pisteessä, että nautin esiintymisestä ;) 
 

Sitten on toisaalta ollut yhden asian suhteen oivallus ja päätös, josta olen supertyytyväinen. Pitkällisen vaatimattomasti noin neljä vuotta kestäneen pähkäilyn jälkeen päätin, että voi taivas, ei tämäkin voi olla näin vaikeaa. Sitten vain KLIK ja huomasin tehneeni jotain, josta seuraa vielä jotain superkivaa muutamien viikkojen päästä. Tekisi mieli hyppiä silkasta innosta, ja olen kuulkaa hyppinytkin! Sisällä kuplii ja hihityttää.

Paniikin ja innostuksen välimaastossa olen ollut vähän sellainen liikaa virtapiikkejä saanut duracell-pupu - tärisee ja surisee kauheasti, muttei mainittavasti etene mihinkään suuntaan.

Onneksi edessä on vähän normaalia pidempi viikonloppu. Sitä tarvitaan tämän arkiviikon kontrastien tasaamiseen. Olen ihan tyytyväinen, jos saan vain rouskuttaa sohvalla nakkeja, syödä (kenties kaupan) perunasalaattia ja lipittää pari lasia skumppaa.

Tänä vuonna tämä vapun seutu kyllä pääsi vähän yllättämään ja tuli ihan salakavalan nopeasti. Yhtään en ole ehtinyt mukaan siihen tyypilliseen hilpeän keväiseen tunnelmaan, joka yleensä minut valtaa näihin aikoihin. Osuutensa on kyllä kylmällä säälläkin. Jälkijunassa siis körötellään, mutta ehkä se oikea kevään lapsi -fiilis sieltä vielä tulee.

Kepeää ja valoisaa viikonloppua!




 

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Ihmettelen...

Ihmetys 1.
Miten tämä sää voi olla niin loputtoman kylmä. Ilmeisesti neljä vuodenaikaa on historiaa ja tilalle olemme saaneet kaksi vuodenaikaa: 10 kuukauden pituinen jakso, jolloin lämpötila on jotain +5 asteen alapuolella. Ja sitten on n. 2 kuukautta aikaa, jolloin pitäisi olla kesä, mutta joka on vitsikkäästi pari astetta lämpöisempi kuin ne edeltävät 10 kuukautta. Ehkä kahtena päivänä on oikeasti lämmintä. Silloin jo pienen ihmisen toivo herää, että nytkö se kesä alkaa. Kunnes taas alkaa vihmoa jäätävää sadetta, parvekekukat paleltuvat ja pihalle levitetty viltti lilluu kaatosateen jälkeisessä mudassa...
 
Tänään on satanut räntää ja kaipaan toppatakkia. Ei voi kuin ladella muutaman ruman sanan ja toivoa, että pankkitilille ropsahtaisi yhden etelänmatkan verran rahaa.


Ihmetys 2.
Kuvitelmissaan sitä aina näkee kaikenlaisia idyllejä. Niin kuin vaikka lasten synttärit: ryhmä iloisesti nauravia lapsosia leikkimässä kiltisti ja syömässä herkkuja sulosuihinsa. Kunnes koittaa h-hetki ja muistaa, että ei perhana, täähän olikin tätä täyshelvettiä...

Sunnuntaina menetin hermojani Big Time, kun kuopuksen luokan kaikki pojat oli kutsuttu synttäreille. (Mikä lie hulluuskohtaus mulla olikaan, kun päätin, että on ihan ok kutsua kaikki).  Pari täysin pitelemätöntä pikkuriiviötä sai aikaiseksi sen, että noin puolelle vieraista taisi jäädä se fiilis, että synttäreillä vaan kiusattiin. Jälleen kerran sanon itselleni: Ei. Enää. Ikinä! Tai ainakin ensi kerralla pistän kutsukorttiin, että jos lapsesi ei osaa käyttäytyä ryhmätilanteissa, niin älä herran tähden tuo sitä synttäreille.
 

Ihmetys 3.
Koskahan sitä oppisi aikuinen ihminen olemaan jännittämättä ja panikoimatta tiettyjä tilanteita. Tiedän selviäväni niistä, koska olen aikaisemminkin niin tehnyt. Mutta silti aivot viestittävät jotain sellaista kuin: juokse, tai muuten kuolet! Olet hengenvaarassa tai vähintään nolaat itsesi lopuksi iäksesi! Pakene! Tai saa nyt ainakin sydäri tai burn out.
 
Yritä siinä sitten ja esittää asiansa osaavaa ammattilaista, kun paniikkipissattaa vartin välein ja ulkonäkö on varmaan kuin peuralla ajovaloissa...





Jatkan ihmettelyä, pistän loton vetämään ja alan selata matkatoimiston nettisivuja ;) 

torstai 20. huhtikuuta 2017

Alkuviikon ilot

Otsikkoon tuli 'alkuviikko', vaikka tässähän mennään jo voiton puolella kohti viikonloppua. Silti tuntuu ihan alkuviikolta, kiitos pääsiäisen ja lyhyen arkiviikon.
 
Joskus on ilo kohdata ihmisiä ja paikkoja, joissa on aikaa olemiselle. Sitä on niin tottunut siihen, että kaikkialla on aina niin kiire, että yrittää siivota itsensä pois tieltä mahdollisimman pian - ettei olisi häiriöksi tai kenenkään jaloissa turhaan pyörimässä. Mutta kun tuleekin vastaan tilanne, jossa toinen kysyy, että istuisitko alas ihan rauhassa ja ottaisitko vaikka kupin kahvia, niin kylläpä tulee hyvä mieli. Vaikka tällä ihmisellä oli varmasti paljon tekemistä, niin minulle välittyi fiilis, etten ollut tiellä ja hän halusi hetken pitää minusta huolta (vaikkakin työnsä puolesta, mutta silti).


Ilahduin myös siitä, että on asiansa osaavia ammatti-ihmisiä, joilla on napakka ja varma ote. Itselle tulee turvallinen olo, kun tietää, ettei vaikeita päätöksiä tarvitse tehdä itse. Tämä tunne tuli siitä, kun olin kontrollikäynnillä reumalääkärilläni ja hän jälleen kerran hoiti asiat tehokkaasti, varmasti ja silti ihanan lämpöisesti. Tähän asti käyttämäni lääke menee vaihtoon ja se teettää kaikenlaista sählinkiä, mutta tuli tunne, että olen hyvissä käsissä.
   
Vastuuta ottavat aikuiset ilahduttavat myös. Kimppakyydit ja toisten lasten perään katsominen vaan on jotain niin hienoa, että oksat pois! Ihan kaikkialle ei tarvitse suhata itse, kun jonkun toisen vanhempi tarjoutuu katsomaan perään, kuskaamaan ja huolehtimaan. Meillä ei ole koskaan ollut turvaverkkoja arjessa omasta takaa, joten tuollaiset pienet teot lämmittävät mieltä tosi paljon.




Vaikka maailmassa tapahtuu paljon ikävää, niin silti on tunne, että on olemassa lämpimiä ja välittäviä ihmisiä. He puurtavat keskellämme ja hoitavat omaa tonttiaan ja siinä sivussa katsovat vähän naapurinkin perään. Iso kiitos kaikille arjen enkeleille, että tästäkin viikosta on löytynyt monta hyvän mielen hetkeä! ♥   
 
Mikä sinua on ilahduttanut tällä viikolla?


maanantai 17. huhtikuuta 2017

Pääsiäisen tunnelmia

Pääsiäinen on ollut hyisen kylmää pohjoistuulta, mökin jälleennäkemistä talven jälkeen ja tunnelmia epäuskosta (lunta melkein enemmän kuin koko talven aikana!) rentoon oloon. Masu täynnä suklaamunia ja tonkallisia kahvia. Tällä kertaa enemmän kuvia kuin tekstiä... Ihanaa pääsiäisviikonlopun jatkoa! Nautitaan kylmästä huolimatta ;) 







  












torstai 13. huhtikuuta 2017

Pääsiäisen suunnitelma & Innostus

Torstai on toivoa täynnä, ja nyt ihan erityisesti. Pian voi heittää hanskat tiskiin neljäksi päiväksi. Keli nyt tulee olemaan kaikkea muuta kuin keväistä, mikä on harmi, mutta minkäs teet. Ei muuta kuin pipo visusti päähän ja nokka kohti aurinkoa (joka luultavasti menee pian lymyämään lumipyrypilvien taakse). Vapaa on kuitenkin vapaata, vaikka sitten talvikelin kera.
 

Meillä ei tänä(kään) vuonna suunnitella lampaanpaisteja tai hienoja menuita. Me nimittäin lähdemme huomenna maalle! Ekaa kertaa tänä vuonna ja olen todella innoissani. Monet teistä varmaan tietävät, että rakastan maalla oloa ja mökkeilyä. Mielessäni siintää jo se ihana maalaisrauha ja hiljaisuus.
 
Pääsiäisenä fokus on simppelissä syömisessä ja mökin kuntoon laittamisessa. Kyllä se pääsiäistunnelma saa luvan tulla ranskalaisilla perunoilla ja nakeillakin, kun niin päättää. Meillä maalla ei ole kunnon keittiötä, joten ruokapuoli on aina hieman sumplimista. Viime kesän lopulla sähkögrillikin päätti ryhtyä eläkkeelle. Sähköhella kyllä löytyy, mutta kun sitä varsinaista keittiötä ei ole ja elämme osittain lautakasojen ja maalipurkkien keskellä, niin oleminen on vähintäänkin hieman boheemia.
 
Pääsiäisen fiilistä aion luoda ruukkunarsisseilla, pajunoksilla ja suklaamunilla, jotka aion Kepposen ohjeilla kääriä servetteihin. Sitten vaan ollaan, herkutellaan suklaalla ja touhutaan mökkiä kevätkuntoon. Haaveilen jo pitkistä päiväkahveista, maalaisilman hengittämisestä ja lintujen konsertin kuuntelemisesta. Toppavaatteet visusti päällä aion istuksia mökin portailla ja vain katsella ja kuunnella luontoa.




Olen myös ihan huippuinnoissani, sillä huomenna alkaa Fotojoogaa mielelle -verkkokurssi

"Mietitkö koskaan, miksi joku kuva vaikuttaa sinuun vahvasti?
Etsitkö keinoa löytää itsestäsi luovuutta?
Voiko tunteita ja valokuvaamista yhdistää?
 
Kurssilla opitaan tunnistamaan omia tunnetiloja itse otetun valokuvan kautta. Jokainen valokuva sisältää oman tarinansa. Tarina muodostuu pienistä yksityiskohdista
ja niiden havaitsemisesta: kurssi kehittää omaa herkkyyttä kiinnittää huomiota niihin asioihin, jotka kuvaan tallennettuna välittävät tarinan ja tunteen."

Olen ihan täpinöissäni ja olen varma, että edessä on hurjan inspiroivia viikkoja ja uusia näkökulmia valokuvaukseen :)  Mukaan ehtii vielä, joten klikatkaa ihmeessä mukaan, jos valokuvaus ja siinä kehittyminen kiinnostaa!
 
Ihanaa ja lempeää pääsiäisen aikaa kaikille! Muistakaa syödä tarpeeksi pääsiäisherkkuja ja pitää ne pipot päässä ♥  Puspus!


tiistai 11. huhtikuuta 2017

40 ajatuksia herättävää kysymystä

Löysin nämä hienot kysymykset Sannin Neljäntienristeys-blogista. Pakkohan tämä oli napata itsellekin.


Kuinka vanha olisit, jos et tietäisi oikeaa ikääsi?

Vaihtelee hetkittäin, mutta keskimäärin tunnen olevani n. 37-vuotias - toisaalta välillä 25 ja joskus noin 100. Oikeasti täytän tänä keväänä 43.
 
Kumpi on pahempi, epäonnistuminen vai yrittämättä jättäminen?

Minun mielestäni epäonnistuminen. Se vaan v***ttaa niin paljon enemmän. Minä en usein edes yritä ihan turhan takia, vaan ne asiat, joihin ryhdyn, ovat minulle oikeasti tärkeitä. Joten jos epäonnistun, niin kyllä se sitten ottaa päähän ihan todella. Toisaalta jo ennen yrittämistä punnitsen tarkoin, että mikä on onnistumiseni mahdollisuus ja kannattaako yrittää vai ei.
 
Jos elämä on niin lyhyt, miksi teemme asioita joista emme pidä, ja jätämme tekemättä asioita joista pidämme?

Omassa tapauksessani lähinnä aikapulan takia. Työn ja lapsiperheen ristitulessa ei vain jää läheskään aina aikaa omille tärkeille jutuille. Totta kai mieluummin lukisin, valokuvaisin ja kävisin kuntosalilla kaiket illat kuin käyttäisin aikani kotitöihin. Mutta ilman niitä kotitöitä taas lapsiperheen maailma ei pyöri. Jotkin asiat, kuten matkustaminen, jäävät tekemättä taas ihan vaan rahan puutteen vuoksi.

Mikä on se yksi asia, jonka haluaisit muuttaa maailmassa?

Haluaisin lopettaa ihmisten tahalliset pahat teot ja luonnon tuhoamisen.

Jos onnellisuus olisi rahaa, millainen työ tekisi sinusta rikkaan?

Kirjojen lukeminen, kuntosalilla käyminen ja valokuvaaminen :)  Ihme juttu, etten ole vielä rikas.

Teetkö sitä mihin uskot vai tyydytkö vain tekemääsi?

Sekä että ;) 
 
Jos ihmisen keskimääräinen elinikä olisi 40 vuotta, eläisitkö elämäsi toisin?

En välttämättä enää edes olisi hengissä... Jälkiviisaus on kuitenkin paras viisaus - joskin melko hyödytöntä - eli sen valossa sanoisin, että tekisin montakin valintaa eri tavalla.
 
Oletko enemmän huolissasi siitä, teetkö asiat oikein vai teetkö oikeita asioita?

Sekä että, sillä olen huolissani noin suurin piirtein kaikesta mahdollisesta.
 
Jos voisit antaa vastasyntyneelle lapselle yhden neuvon, mikä se olisi?

Nuku ja hymyile paljon, niin elämä sujuu paljon paremmin (myös vanhemmillasi).

Rikkoisitko lakia, pelastaaksesi sinulle rakkaan ihmisen?

Todellakin.
(Alkuun muuten luin, että "rikkoisitko laSia...". Näin itseni jo rikkomassa rakkaita lasilautasiani pelastaakseni lähimmäiseni hengen :D  ) 
 
Oletko koskaan nähnyt hulluutta jossakin, jossa olet myöhemmin nähnyt luovuutta?

Kyllä.
 
Minkä asian tekisit eri tavalla kuin useimmat ihmiset?

Varmaan paljonkin, mutta vain pienesti, koska en halua erottua liiaksi joukosta ;) 
 
Mitä yhtä asiaa et ole tehnyt vaikka haluaisit?

Matkustanut yksin.
 
Mikä pidättelee sinua?

Pankkitilin saldo ja perheen tarpeet.
 
Pidätkö kiinni jostakin, josta tulisi päästää irti?

Varmaan paljostakin.

Jos sinun tulisi muuttaa uuteen kaupunkiin tai maahan, mikä se olisi ja miksi?

En haluaisi muuttaa. Jos nyt jonnekin olisi pakko, niin jonnekin lämpimämpään maahan.
 
Painatko hissin nappia useammin kuin kerran? Luuletko todella, että se saa hissin liikkumaan nopeammin?

En paina. Yleensä sitä paitsi kävelen portaat, jos mahdollista.  
 
Olisitko mieluummin huolestunut nero vai iloinen typerys?

Luultavasti olen huolestunut typerys, vaikka se ei ollutkaan vaihtoehto. Jos noista kahdesta pitää valita, niin luultavasti olisin mieluummin iloinen typerys, sillä luultavasti se olisi (itselle) helpompaa kuin olla alati huolissaan vaikkakin nero.
 
Miksi sinä olet sinä?
 
Koska kasvoin tiettyjen ihmisten, tarinoiden ja kokemusten keskellä. Sain tietyt geenit ja olen kohdannut asioita, jotka ovat muokanneet minua juuri minuksi.


Oletko ollut sellainen ystävä, jonka haluaisit itsellesi?

Luulisin, että useimmiten. Haluaisin kyllä antaa enemmän aikaani ystävilleni.
 
Mistä olet eniten kiitollisin?

Lapsista.

Menettäisitkö mieluummin kaikki vanhat muistosi kuin menettäisit kykysi luoda uusia muistoja?

Olisiko mitään lohduttomampaa kuin menettää kyky luoda uusia muistoja? Tosin kyllä minä niitä vanhojakin muistoja mielelläni vaalin ja rakastan, enkä niistä ehdoin tahdoin luopuisi.
 
Onko mahdollista tietää totuutta ennen totuuden haastamista?

Mielestäni ei. Sen takia en oikein osaakaan kunnioittaa yhden totuuden toitottajia, jotka eivät kestä totuutensa kriittistä tarkastelua. Totuus kestää aina kyseenalaistamisen.

Onko pahin pelkosi koskaan toteutunut?

Ei onneksi.
 
Muistatko sen hetken viisi vuotta sitten, kun olit todella järkyttynyt?

Olihan noita järkytyksen hetkiä varmaan silloinkin, mutta ei - en muista.

Onko sillä enää väliä?

Luultavasti ei.

Mikä on onnellisin lapsuuden ajan muistosi?

Kesä ja mökillä olo. Kaikki ne tärkeät ihmiset ja yhdessäolo, sauna, järvi ja huolettomuus. Isän paistama savukala ja äidin marjamehu. Lempikirjat, mustikkapiirakka ja heinänkorteen kerätyt metsämansikat ♥ 
 
Mikä tekee siitä niin erityisen?

Se tietty tunnelma. Tunne siitä, että maailma oli siinä - turvallisena, kasassa ja kaikki tärkeät jutut olivat läsnä.
 
Millaisena hetkenä olet viimeksi tuntenut olevasi liekeissä?

Viikonloppuna luonnossa, kun valokuvasin kaikkea mielestäni kaunista.
 
Jos ei nyt, milloin?

Myöhemmin tällä viikolla ;) 

Jos et ole vielä saavuttanut sitä, mitä sinulla on menetettävää?

Kun edes tietäisi ensin, että mitä pitäisi saavuttaa...

Oletko koskaan ollut jonkun kanssa puhumatta mitään ja silti tuntenut, että olet juuri käynyt elämäsi parhaan keskustelun?

Useinkin! Vaikka olen ulkoisesti hiljaa, niin pääni sisällä saattaa olla meneillään vilkas ja hyvä keskustelu - joko itseni tai jonkun muun kanssa. Introverttiyden hyviä puolia ;) 
 
Miksi uskonnot, jotka tukevat rakkautta, aiheuttavat niin paljon sotaa?

En usko, että yksikään uskonto sinänsä on aiheuttanut sotaa, vaan ihmiset. Vaikka uskonnolla olisi hyvä tarkoitus, sen kannattajissa löytyy aina ihmisiä, joiden vaikuttimet eivät ole hyviä ja he haluavat käyttää uskontoa omien pyrkimystensä välineenä.

Onko mahdollista tietää varmasti, ilman epäilyksiä, mikä on hyvä ja mikä paha?

En usko, että on. Epäily, kriittisyys ja asioiden tarkastelu monelta kannalta johtaa parempaan lopputulokseen kuin sokea usko ilman epäilyjä.


Milloin viimeksi marssit pimeään vain heikon valon kanssa, joka lähti ideasta johon todella uskoit?

Täytyy sanoa, etten muista. Pelkään pimeää, sekä konkreettisesti että kuvaannollisesti. Tarvitsen valonheittimen, että uskaltaudun sinne pimeän puolelle...

Jos tietäisit, että kaikki tuntemasi ihmiset kuolisivat huomenna, kenet tapaisit tänään?

Olisin visusti lasteni kanssa. Hengittäisin heidän tuoksuaan, silittelisin ja tekisin kaiken mitä he toivovat. (Jestas, tässä kohdassa täytyy ajatella jotain muuta tai alan itkeä...) 
 
Milloin on aika lopettaa riskien ja palkintojen laskeminen, ja tehdä sitä, mikä tuntuu oikealta?

Riippuu vähän asiasta, mutta yleisesti ottaen laskelmointi ei kuulu omaan repertuaariini. Jos joku ei tunnu hyvältä, en pääsääntöisesti sitä tee (lukuun ottamatta tiettyjä velvollisuuksia, jotka nyt vaan kuuluvat elämään).
 
Jos opimme virheistämme, miksi pelkäämme tehdä virheitä?

Koska virheiden tekeminen voi satuttaa tai vähintään nolostuttaa. Virheet voivat myös haavoittaa muita tai vahingoittaa esim. työpaikkaa jollain tavalla.

Mitä tekisit eri tavalla, jos tietäisit että kukaan ei tuomitse?

En osaa sanoa. Tekisin paljonkin eri tavalla, mutta niiden asioiden tekemättä jättäminen ei ole oikeastaan kiinni muiden tuomitsemisesta, vaan käytännön asioista kuten rahasta.
 
Milloin viimeksi huomasit hengityksesi äänen?

Viime yönä, kun nenä oli tukossa ja heräsin oman hengitykseni ääneen.
 
Mitä rakastat?

(Jätän nyt sanomatta, että perhettä, koska se on aikalailla selvää.)
Lukemista, hyviä tarinoita, luontoa, valokuvaamista. Pieniä luovia tekoja ja visuaalisuutta. Bloggaamistakin.

Onko mikään viimeaikaisista toimistasi ilmaissut tätä rakkautta?

On. Viikonloppuna ehdin hieman räpsiä kuvia. Samoin luin loppuun yhden hyvän kirjan.
 
Muistatko viiden vuoden päästä, mitä teit eilen? Entä toissa päivänä? Päivää ennen sitä?

Olisi hyvin epätodennäköistä, että muistaisin mitään mainituista päivistä. Tosin jos toissapäivältä saaliiksi jääneet valokuvat jäävät elämään jonnekin levynkulmalle ja katson niitä, saatan muistaa sen päivän tunnelmat.
 
Päätökset tehdään tässä hetkessä. Teetkö ne itse vai annatko toisten tehdä ne puolestasi?

Sekä että.


Kysymykset alun perin Hidasta elämää -sivustolta.

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Viikonloppu vuoristoradassa

Huhheijaa. Melkein tekisi mieli sanoa, että onpa ihanaa, kun viikonlopun jälkeen koittaa maanantai ja voi palata töihin lepäämään. Vaikkei se töissä olo oikeasti ihan lepoa olekaan, niin ainakin taukoa lasten uskomattomista energiapurkauksista, uhmasta ja riidoista.
  
Perjantaina olin juhlistamassa ystävän opiskelu-urakan loppumista. Oli pirskahtelevaa, mutta kumma kyllä seuraava päivä meni vähän väsyneissä merkeissä. Ilmeisesti kävi niin, että muutama postaus takaperin mainittuja aivoja aktivoivia juomia tuli nautittua muutama liikaa... Myös valvominen yli oman mukavuusrajan aiheuttaa sen, että uni on lopulta levotonta ja seuraava päivä menee harakoille.
 

Lauantai meni väsymyssumussa ja lasten sanaharkkoja ja uhmailua selvitellessä. Meillä on nykyään isoja haasteita sekä esikoisen marttyyrikohtausten kanssa (minä olen ihan huono ja surkea, eikä kukaan rakasta minua...) että kuopuksen yleisen uhmittelun ja tottelemattomuuden kanssa. Mitä tahansa pyytääkin, niin mitään ei tapahdu. Syömiset, pukemiset, lähtemiset - kaikki yhtä toivotonta taistelua lapsen kanssa, joka ei vaan reagoi. En tiedä onko maailmassa mitään niin hidasta ja raivostuttavaa kuin eskarilainen, jota vaan ei kiinnosta... Käsitteet 'nopeasti' ja 'reippaasti' eivät selkeästi ole tavoittaneet hänen käsityskykyään.
 
Sunnuntaina oli taas isoja taistoja ja uhmakohtauksia yhtä aikaa ja vuoron perään kummankin lapsen kanssa. Riitoja, hermoja riipivää uhmakkuutta ja sääntöjen rikkomista. Aika usein tuntuu, että lapsiarki on yhtä kivireen vetämistä ja työntämistä. Kyydissä istuu lapsia, jotka eivät tunnu haluavan mennä sinne minne pitäisi - kohti arjen rutiineja, jotka nyt vaan ovat välttämättömiä. Ulkoilut, syömiset, arjen tekemiset - ihan kuin yrittäisi pakottaa vastentahtoista hanhilaumaa liikkeelle! Ne kuvittelevat ilmeisesti loppunsa koittavan, jos tottelevat. Vaikka oikeasti päämäärä on vain pitää heidät suunnilleen hengissä.
 
Kyllä taas hermoja koeteltiin ja jopa mies, joka ei ihan pienestä hätkähdä, puhalteli ja mietti, että onpa raskassoutuista. Saati sitten minä, joka reagoin paljon vähemmästäkin, kompastelen lillukanvarsiin ja rasitun jatkuvasta älämölöstä big time... Noiden isojen vääntämisten ja arjen perässä kiskomisen jälkeen tulee aina sellainen olo, että on kuivaksi rutistettu rätti. Ja jostain täytyisi kuitenkin aina löytää se energia arjen pyörittämisen jatkamiseen. Vaikka nyt sitten 50% perheestä tuntuukin olevan aika lailla välinpitämättömiä siitä arjen pyörimisestä...
 
 
Illalla otin oman hetkeni ja lähdin ulos. Vain minä ja kamera. Keväinen luonto ja uskomaton äänimaisema kaikkine lirkutuksineen. Tiesin heti, että tästä tuokiosta minä taas lataan akkuni vähäksi aikaa. Vaikka välillä on hemmetin vaikeaa ja energiat ovat täysin lopussa ja mieli maassa, niin kuitenkin on pystyttävä, jaksettava, mentävä eteenpäin. Otettava voimaa pienistä hetkistä sieltä ja täältä. Uskottava, että vielä joskus arki on helpompaa ja että omat voimat sittenkin kantavat.
 
Tunnustan, että jaksamiseni on ollut niin vähissä, että todennäköisesti olisin saanut lievän masennusdiagnoosin, jos olisin vaivautunut menemään lääkäriin. Mutta tiedän, ettei kukaan ulkopuolinen voi korjata arkeani ja jaksamistani. Ei yksikään lääkäri, ulkopuolinen neuvo, terapeutti tai masennuslääke korjaa väsymyksen syitä. Oireisiin tiedän lääkärien kirjoittavan masennuslääkkeitä (ja joissain tilanteissa ne ovatkin paras apu), mutta kun en halua vain peittää oireita vaan porautua syihin, sinne mistä kaikki oikeasti on lähtöisin. Se ei ole helpoin tie, mutta se on minun tieni ja joskus taas minä ja elämäni olemme vahvemmalla maaperällä. Ihan vaikka vain kiusallani ja näyttääkseni, etten ole nujerrettavissa.
  


Yksi terapeuteistani on luonto. Sen tunnelmat, äänet, yksityiskohdat, tuoksut... Eilen värisin mielihyvästä, kun kuljin rauhassa ja nautin kevään merkeistä ja järvelle palanneista linnuista. Taivaalla lensi kurkiauroja matkalla pohjoiseen. Miten liikuttavaa sekin! Ja joutsenet ♥
 
Vaikka erityisherkkyydessä on omat ikävät haasteensa ja jaksamisen kanssa saa usein taistella, niin kyllä minä iloitsenkin siitä. Kun tulee eilisen illan kaltaisia hetkiä, jolloin saan olla hetken rauhassa, hengittää ja vain olla omilla ehdoillani, palaan omaksi itsekseni. Nautin pienistä asioista, jotka ovat minulle oikeastaan todella isoja.
 
Voimaannuttavaa pääsiäisviikkoa meille kaikille!
 

perjantai 7. huhtikuuta 2017

Kosmetiikkatunnustuksia

Jos joskus joudun meikkaamaan muiden nähden, toivon aina, ettei kukaan kiinnitä huomiota meikkaustaitoihini (=taidottomuuteen), välineisiini ja kulahtaneisiin meikkeihini. Tunnustan tässä nyt kaikenlaista, minkä tiedän olevan ihan väärin - mutta silti olen varma, etten ole ainoa näine tapoineni, enhän? 
  
Kauneussyntejään miettivä
hämmentynyt bloggaaja
 
Ripsarin jatkaminen vedellä. Tekeväthän tätä kaikki muutkin? Kun ripsari alkaa olla lopussa, jatkan sitä tipoittain vedellä. Ja kas, vasta joskus parin kuukauden jälkeen joutuu pakosti menemään ripsariostoksille. Tosin siihen mennessä se vanha ripsari on jo aika lirua...
 
Jaa mitkä siveltimet? Minulla ei ole yhtäkään kunnon meikkisivellintä. Meikkivoiteen levitän sormilla ja viimeistelen vaahtomuovisienellä. Silloin harvoin, kun käytän silmämeikkiä, levitän luomivärit ihan vaan sillä pienellä vaahtomuoviapplikaattorilla, joka yleensä tulee luomivärin mukana. Joskus olen turvautunut vanupuikkoihin - huonolla menestyksellä, joten ei kannata kokeilla. Poskipunalle on olemassa yksi iso ja ikivanha suti. Puuterit levitän rasian omalla levittimellä.
 
Ikivanhat meikit. Tänä vuonna olen ostanut ainakin meikkivoidetta ja meikkipuuteria - oli pakko. Mutta mites ne muut..? Kulmakarvakynä ja kajalit 2-3 vuotta sitten ostettuja (and still kicking). Huulipunia, joiden ikä on 1-10 vuotta. Aurinkopuuteri n. 4 vuoden takaa. Joe Blascon peitevärin (vai hemmetti, onkohan se meikkivoide??) ostin esikoista odottaessani, eli ikää n. 9 vuotta.
Että aikas vuosikertameikkejä alkavat olla.
 
Sama meikkaustapa kuin 20 vuotta sitten. En juurikaan ole muuttanut meikkaustapaani sitten varhaisaikuisuuden. Jos kokeilen jotain muuta, näytän ihan pöljältä. Ainakin omasta mielestä. Ehkä muiden mielestä voisin näyttää siltä, että olen siirtynyt tähän päivään? :D 
 
Nuukuus. Vaikka tietäisin tarvitsevani jotain tuotetta, saatan nuukailla ihan viimeiseen saakka sen ostamisessa. Toki jos raha kasvaisi puissa, ostaisin vaikka joka päivä uusia tuotteita.
 
Jos sitten tuleekin vikaostos, niin se harmittaa ihan pohjattomasti. Tällaisia ovat olleet muutamat kotimaisen nimeltä mainitsemattoman kosmetiikkajätin seerumit, joiden luulin olevani iholleni hyväksi. Mutta kävikin niin, että sain niistä naaman täyteen ärsyyntyneen näköisiä näppylöitä. Eka kokeilu ei edes riittänyt, vaan menin ostamaan toisenlaisen seerumin. Sen kanssa sama näppyinen naama. Kun lopetin ko. seerumit, niin ihokin alkoi taas parantua. Harmittaa todella, enkä ihan hevillä osta ko. valmistajan hoitotuotteita enää.
 
Laiskuus. Olen hirveän laiska hoitamaan vartaloa, jalkojani ja käsiäni. Kasvoille nyt on pakko tehdä ne jokapäiväiset pesut ja rasvaamiset. Mutta kaikki ylimääräinen, kuten naamiot, ovat vähän liikaa minulle.
 
Tällaisia kauneussyntejä täällä. Mites teillä muilla?
 
 

Uutiskatsaus nro 2

Kun nyt pääsin uutisrintamalla vauhtiin ja bongasin taas aivan vastustamattomia juttuja (niiden kamalien uutisten vastapainoksi), niin olkaapa hyvät perjantain kunniaksi.

Tamperelaismies eksyi Tsekissä ja tölväili humalassa (Aamulehti)

Uutinen kuin suoraan Kummelista. Tamperelainen n. 60-vuotias mies autoili Tsekeissä, mutta koska hänen karttansa oli muinaisen Tsekkoslovakian ajoilta, hän eksyi. Eksyminen alkoi (ymmärrettävästi) ahdistaa ja mies otti lohdutuksekseen "muutaman" ryypyn. Sitten hän törmäsi liikennemerkkiin, löysi poliisin ja kysyi tietä. Poliisi puhallutti miehen ja tulos oli 2 promillen humala. Hups! Sakkotuomio, ajokielto ja maahantulokielto. Olisikohan kannattanut ostaa se navigaattori tai edes uusi kartta? Näh, mitäs suotta. Täsä ny mitää navikaattoreita oo ennenkään tarvittu nääs...
 
Tuomio: Ikävä uutinen, mutta en voinut olla nauramatta maha kippurassa tätä lukiessa (anteeksi vain...)
 
Glitterpeppu on uusin villitys (Iltasanomat)
 
Jos päätät (jostain kumman syystä) hankkia edellisessä uutiskatsauksessa mainitun (alamittaisen) paitamekon, niin eipä hätiä mitiä vaikka peffakannikat vähän vilkkuisivat. Itse asiassa kun liimaat takalistoosi lasten askartelutarvikkeista löytyviä kimalteita, olet suoraan trendien aalloilla. 
 
Muistinkin juuri, että meiltähän löytyy arsenaali glitterputkiloita, jotka tältä istumalta lähden pöllimään lapsilta. Huiskin glitterit peffaani ja eikun kuvaamaan takalistoa instagramiin. Ja blogiin. Ja faceen. Ja perustan sen snäptsätinkin. Nih. Ja voisin lähteä vielä baariinkin, kerta! (Paitsi että se paitamekko puuttuu, mutta normaali paitapusero saa kelvata. Näkyy peffa ainakin.) 
   
Tuomio: Jhaa mitä hhäh..? *sniffailee glitterliimahuuruja*
 
Viininmaistelu aktivoi aivoja paremmin kuin matemaattinen tehtävä (Iltalehti)

Need I say more? "Viininmaistelu on ihanteellista harjoitusta aivoille..."  En jaksanut lukea pidemmälle, mutta tuossahan se pointti jo tulikin. Joko saa lähteä töistä, että voi mennä ostamaan aivoja aktivoivia tuotteita?
  
Tuomio: Erittäin hyvä ja takuulla luotettava uutinen. Ihan varmasti on!
 
Kuvan narsissi ei lähteideni mukaan liity millään lailla tässä
mainittuihin tapauksiin tai uutisiin.

Ajankohtaiskatsauksen uutisankkuri toivottaa teille mitä parhainta viikonloppua!
 

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Uutiskatsaus

Hyviä (tai huonoja?) uutisia! Säästän aikaanne ja kerron kaikenkarvaisia uutisia ja juttuja n. viikon varrelta.
   
Luvassa ensimmäisiä kuvia mustasta aukosta! (Tiede-lehti)
  
Tänään on käynnistynyt maailmanlaajuinen yritys kuvata galaksimme ytimessä sijaitsevaa mustaa aukkoa, tai tarkemmin sanoen sen liepeillä näkyvää ns. tapahtumahorisonttia. Mustan aukon sisäänhän ei voi nähdä, koska edes valo ei pääse sieltä ulos. Kuvausprojektiin osallistuu samanaikaisesti 9 eri observatoriota ympäri maailman. Projektin tulos toivottavasti on nähtävillä joskus loppuvuodesta.
 
Koska olen innostunut kaikesta avaruuteen liittyvästä, hihkuin innosta tämän uutisen luettuani. Huikean mielenkiintoista!
 
Tuomio: ehdottomasti hyvä uutinen
  
Kevään paras hankinta: mekko joka tilanteeseen (Iltalehti)
  
Jos nyt kuumeisesti mietit, millainen vaate kannattaa ehdottomasti hankkia kevääksi, niin Iltalehti tietää asian puolestasi. Osta paitamekko. Kaupan päälle saat takuuvarman huomiota, koska näytät siltä kuin olisit muistanut pukea päällesi pelkän yläosan ja unohtanut housut kotiin.
 
Kuva pöllitty IL:n sivuilta.

Tuomio: Ihan urpo juttu. Kertokaa mitä työssäkäyvän naisen kannattaa oikeasti ostaa, ilman että tuntee kulkevansa puolipukeisena yöpaidassa. (Wtf, miksi edes kerroin tämän ns. uutisen? Äkkiä eteenpäin!)
  
7 kysymystä, joilla pääset irti virheiden murehtimisesta (Kodin kuvalehti)
 
Kaikille murehtijoille helpotukseksi: lue jutun kysymykset ja suhteuta murheesi sen jälkeen uudelleen. Omiin murheisiini sopii suurimmaksi osaksi jo eka kysymys: "Kuka edes huomasi virheesi? Ketä kiinnostaa?" Niinpä. Eipä varmaan kukaan, eikä ketään kiinnosta. Ja vaikka kiinnostaisikin, niin ehkä onnistuin pöhköllä mokallani jollain lailla viihdyttämään jonkun päivää :D 
 
Tuomio: Ehdottoman hyvä juttu, ainakin kaltaiselleni ikimurehtijalle.
  
Tutkijat ovat keksineet kännyköihin näytön, joka korjaa itse itsensä (Tekniikan maailma)
 
Joskus tulevaisuudessa ei ehkä ole enää katastrofi, kun kupeittemme hedelmät, alias lapset, pudottavat puhelimensa sillä seurauksella, että näyttö menee rikki. Mikäli nyt keksitty näyttötekniikka saadaan joskus tuotantoon (järkevästä hinnasta nyt puhumattakaan), niin näyttö korjaa itse itsensä. Kätevää!
 
Tuomio: Hyvä uutinen (mutta vain silloin, jos kustannus on järkevä. Muuten nuo pikku tihulaiset jatkavat näyttöjensä tuhoamista ja me sen kuin tuskailemme tyhjennetyn lompakkomme äärellä).
 
Miksi ihmeessä me meikkaamme? (Nyt.fi)
 
Artikkelissa kerrotaan mm. ilmiöstä nimeltä beauty boys eli meikkaavat miehet, sekä evoluutiobiologisia syitä siihen, miksi me naiset meikkaamme. (No tietenkin siksi, että houkuttelisimme vastakkaista sukupuolta.)
  
Tuomio: Mielenkiintoinen juttu ja tuli pohdittua taas niitä oman meikkaamisen syitä. Että houkuttelenko tässä nyt (sitä samaa vanhaa) miestä vai vahvistanko meikillä identiteettiäni vai mitä? Joka tapauksessa viettänen huomennakin sen kymmenen minuuttia vessanpeilin edessä ;)   
 
Toivotan uutiskatsauksesta mukavat illanjatkot ja näkemiin! Mikä oli mielestäsi paras uutinen? Tai mihin kiintoisaan juttuun olet itse törmännyt viikon varrella?
   
T. Uutisankkurinne Tuula
 

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Kierrosluvut / Erityisherkkyydestä

Ihan niinkuin autoilla, on meillä ihmisilläkin yksilölliset ja ihanteelliset kierroslukumme. Jotkut vääntävät hyvin matalilla kierroksilla, toiset vähän korkeammilla. (Tämä ei liene autoteknisesti ajatellen kovin tarkka väite, mutta ei anneta sen nyt häiritä.) Kun kierrokset ovat meille ihanteellisella tasolla, tuntuu eteneminen vaivattomalta ja mukavalta. Erityisherkillä ihmisillä tuppaa helposti menemään ylikierroksille, jos tekemisiä tai aistiärsykkeitä on liikaa. Silloin alkaa ns. moottori kuumeta, eikä se tee hyvää. Toisaalta liiallinen löysäily alikierroksillakaan ei ole hyväksi.

Erityisherkkyydestä puhuttaessa kuulee toisinaan termit "ylivirittyminen" ja "alivirittyminen". Nuo kuvaavat juuri niitä äsken mainitsemiani vertauskuvallisia kierroslukuja.

"Hermojärjestelmän herkkyys ilmenee mm. tavallista herkemmin ja voimakkaammin kohoavina stressihormonitasoina  [...] Liika stimulaatio aiheuttaa erityisherkälle helposti lyhyt- tai pitkäkestoisen ylivireystilan (muutamasta tunnista useisiin päiviin)."

Minulle käy helposti juuri noin, kun päivissä ja viikoissa on ollut liikaa tekemisiä, aikatauluja tai ärsykkeitä kuten melu, rauhattomuus, keskeytykset. Joskus mieluisatkin tekemiset heittävät kropan ja mielen ylikierroksille, kun innostuessaan ahnehtii liikaa. Jos liialliset tekemiset ovat vastentahtoisia, on ylivirittyminen lähes varmaa.
  
Tänä viikonloppuna muistui taas mieleen ylivireyden huonot puolet. Viime viikkojen aikana minulla on ollut turhan vähän tyhjiä hetkiä ja hieman liikaa kaikkea suorittamista. Olen juossut tekemisten perässä siinä määrin, etten ole oikein itse pysynyt perässä. Minuus on ollut vähän hukassa ja olo sen mukainen - valju, kiukkuinen ja ahdistunut.
 
Kuvittelin, että viikonloppu olisi korjannut tilanteen, mutta kuinkas kävikään. Jatkoin juoksemista, enkä osannut hellittää. Lauantaina kävin aamusalilla ja vedin tiukan treenin, juoksin kaksi kertaa kauppa-asioilla, perkasin pyykkikasoja, järjestelin, tein pitkän reippaan kävelylenkin, mietin poiken harrastuksiin liittyviä aikatauluja ja kaiken lisäksi syynäsin ja nipistelin vartaloani pahansuovasti ja tuomiten, mistä tuli lopullisen uupunut ja paha mieli. Illalla, kun olin istahtamaisillani sohvan syvyyksiin, päätin sittenkin pestä kylppärin kaakelit. (Kuka hullu sellaistakin nyt lauantai-iltana ryhtyy tekemään?!)

Kun lopulta pääsin sinne sohvalle, en osannut lähteä nukkumaan järkevään aikaan, vaikka silmät lupsahtelivat kiinni. Kun vihdoin pääsin sänkyyn, meni yö levotonta koiranunta nukkuen. Säpsähtelin hereille vähän väliä, murehdin samoja pikkuasioita moneen kertaan ja lopulta stressaannuin siitä, etten saanut nukuttua. Ihan selvät ylikierroksethan siinä pauhasivat pääni sisällä ja kropassa. Heräsin entistä väsyneempänä ja nahistuneempana.

"Yliviretuntemuksia voivat olla esim. [ote]
  •     sisäinen tärinä tai lepatus
  •     tavallista herkempi liikuttuminen tai itkuisuus
  •     rytmihäiriöt
  •     aivosumu, epätodellinen olo
  •     keskittymisvaikeudet, muistivaikeudet
  •     loppumaton ajatusmyllerrys
  •     univaikeudet (ylivireestä tai ylikuormittumisesta johtuvat)
  •     ahdistuneisuuskohtaukset, paniikkikohtaukset, sosiaaliset pelot"


Sunnuntai onkin mennyt melko laiskoissa merkeissä. Olen lähinnä juonut kahvia, järjestellyt valokuvia tietokoneella ja miettinyt uutta blogi-ilmettä. Kaikki asioita, joista pidän, kun niitä saa tehdä omaan tahtiinsa. Olo on sumuinen ja väsynyt, mutta nyt taas muistan, että kierroksia pitäisi saada alas jollain konstilla.

Kalenteri näyttää uhkaavasti täyttyvän lasten harrastuksista, kun pian koittaa ylimenokausi talven ja kesän harrastusten välillä. Tiedossa on roudaamisia sinne ja tänne, hankalia aikatauluja ja sumplimista monenmoisten ehtimisten kanssa. Vaikka tekisi hurjan hyvää nähdä ystäviä ja tehdä jotain itselle mieluista, niin en uskalla buukata enää yhtäkään menoa, tai saan hermoromahduksen pelkästä ajatuksesta.
     

Minulla taitaa olla ikuisena haasteena pitää kierrosluvut itselleni sopivina. Työssäkäynnin ja lapsiperheen puristuksessa se ei aina ole helppoa - joskus suorastaan mahdotonta. Kodin siisteydestä en enää jaksa niuhottaa, vaikka sotkut joskus ärsyttävätkin. Kukaan ei tiettävästi ole sairastunut kodin epäjärjestyksen takia, mutta uupumuksen ja lepäämisen puutteen takia on hyvinkin mahdollista pimahtaa tavalla tai toisella (been there). Seuraavaksi pitänee alkaa tinkiä ruuasta - kai valmisruuallakin pysyy hengissä? - ja jättää joskus lasten harrastuksia väliin. Kaikkea ei vain jaksa.

Ja ennen kaikkea, arjessa pitää muistuttaa itselleen: hengitä ja rauhoitu - kaikki on hyvin ♥

Onko teillä muilla taipumusta olla ylivireystilassa ja kärsiä sen sivuvaikutuksista?
 

Lainaukset: Erityisherkän elämää / Suorittamisesta, ylivireydestä ja alivireydestä