perjantai 20. lokakuuta 2017

Nelkytä vuotta ja kakskytä centtiä

Hieman jälkijunassa pukkaa tämä teksti. Mutta minkäs teet, kun en pysy päivien perässä ja aika lipsuu huomaamatta ohi. Hups, ihan yhtäkkiä on jo perjantai!

Viime maanantaina olin mitä flunssaisin ja raihnaisin olento, mutta tsemppasin itseni hetkeksi ihmisen näköiseksi ja liikkeelle kohti Tampereen Tulliklubia. Olin nimittäin saanut Satulinna-Tuijalta kutsun, jota en voinut vastustaa...

 
Voin tunnustaa, että olen hieman heikkona äijämäisen räheään rock-meininkiin. Ja koska Popeda edustaa tuota äijä-rockia parhaimmillaan, halusin ehdottomasti mennä katsomaan 'Popeda - Nelkytä vuotta' -kirjan julkkaritilaisuuden Tuijan kanssa.

Hieman ehkä tunsimme itsemme joukosta erottuviksi kaikkien rock-tyyppien keskellä. Seuraavaan rock-tapahtumaan pitää muistaa pukeutua mustaan ja jättää tukka kampaamatta. Mutta kuten Tuijan kanssa totesimme, niin ehkäpä olemme sisäisesti niin rock, ettei tarvitse ulkoisilla tunnusmerkeillä päteä ;)

Joka tapauksessa oli hauskaa nauttia popedamaisesta meiningistä ja kuulla bändin ajatuksia sekä urastaan että juuri ilmestyneestä Nelkytä vuotta -kirjasta. Minäkin ostin tuoreelta painomusteelta tuoksuvan uutuuden.
 
Kyseessä on ehkä kaikkien aikojen Popeda-historiikki. Kirjan on kirjoittanut Vesa Kontiainen ja sen on julkaissut Bazar-kustannus. Paksuutta opuksella on 568 sivua. Kansien sisällä on tiivistä - muttei tippaakaan tylsää - historiaa bändin vaiheista sekä kattava discografia ja valtava määrä kuvamateriaalia. Suosittelen kaikille suomirock-faneille.



Huipuinta oli, että sain ostamaani kirjaan bändin jäsenten nimmarit. Tarkoitus oli säästää kirja isänpäivä- tai joululahjaksi miehelle, mutta en malttanut millään sinne saakka, vaan innoissani törkkäsin kirjan hänelle käteen heti kotiin tultuani. Mies oli superilahtunut ja innoissaan kirjasta.
 
Vaikka bändi tuntuukin ikinuorelta, niin se kuuluu niihin asioihin, jotka ovat olleet olemassa "aina". Olinhan itse 3 vee, kun bändi aloitteli ensimmäisessä kokoonpanossan! Popedan biisejä on soinut korvissani koko nuoruuteni ja aikuisikäni. Olen hoilannut mukana eräitäkin kappaleita ja jotkin biisit liittyvät tiiviisti tiettyihin elämäntilanteisiin.



 
Sivuhuomiona sanottakoon, että tajusin vasta hiljattain, että Kakskytä centtiä -biisissä ehkä voi tulkita laulettavan jostain muustakin kuin kolikosta, öhöm. Nimim. sinisilmäinen hidas hämäläinen... :D 
 

tiistai 17. lokakuuta 2017

Kiva, kamala, lemppari, inhokki - blogihaaste

Tiistai, lasten syyslomaviikko ja minulla ikiflunssan tainnuttama olo. Huilin pari päivää kotosalla, mutta harmittaa sen puolesta, etten sittenkään taida taipua niihin kivoihin pikkujuttuihin, joita lapsille etukäteen lupasin. Onneksi kummallakin on kuitenkin pari maisemissa olevaa kaveria, jotka eivät ole lentäneet etelän aurinkoon tai kotimaan huvikeskuksiin.

Minä puolestani löysin Fab Forty Something -blogista kivan haasteen, jonka nappasin itsellenikin. Näitä on joskus mukava täytellä.

Kamalin ruoka:
  
Olen melko kaikkiruokainen, eikä minulla ole mitään erityisiä inhokkeja.
 
Herkkuruoka:
  
Kotipizza, tortillat, muheva kalakeitto, kunnon pihvi, kasvissosekeitto, kaalikääryleet, jouluruuat... Tykkään tosi monista ruuista.

Kahviherkku, jolle sanon ei:

Miksi sanoa ei, kun voi sanoa kyllä? En muista sanoneeni "ei" kovinkaan monta kertaa :D 

Kahviherkku, jolle sanon kyllä
:

Kaikelle tasapuolisesti. Kahviherkut ovat kuitenkin melko harvinaisia juttuja, joten silloin kun niitä on tarjolla, sanon aina kyllä.



Telkkariohjelma, jota en katso:
 
En tykkää katsoa väkivallalla mässäilyä tai ihan täysin aivotonta soopaa. Suurin osa realitystä menee myös vähän yli käsityskyvyn.
 
Telkkariohjelma, jonka katson:

Tällä hetkellä Posse, koska lapset haluavat katsoa sitä lauantaisaunan jälkeen. Vaikken itse siitä ihan täysillä pidäkään, niin se on mukava hetki perheen kesken. Muuten telkkaria tulee katsottua varsin vähän. Joskus innostun jostain Netflixin tai Yle Areenan sarjasta, mutta nyt ei ole sellaistakaan meneillään.
 
Inhokkisää:
 
Kolea sadekeli, johon yhdistyy navakka tuuli - hyi kamaluus! En myöskään pidä kylmyydestä, mutta lämpö sen sijaan ei luitani riko. 
 
Lempparisää:

Lämmin ja aurinkoinen kesäpäivä. 

Kamalin musiikki:

Ehkäpä sellainen tilililu-fuusiojazz..? Se on jotenkin ärsyttävää ja ahdistavaa.

Kamalin aika vuorokaudesta:

Maanantaiaamu...Varsinkin tähän vuodenaikaan, kun aamut ovat jo hämäriä.

Paras aika vuorokaudesta:

Se hetki, kun tulee töistä kotiin ja voi heittää vapaalle. Kaikista paras on perjantai-iltapäivä, kun viikon työt ovat takana ja kauppareissukin tehty. Silloin on ihanaa päästää arjen langat käsistään, keittää kahvit ja vain relata hetken aikaa.

Tästä menetän hermot:

Siitä, että lapsille saa jankuttaa samat asiat sataan kertaan ja silti ei mene perille. On turhauttavaa saarnata päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen niitä samoja litanioita. Pese kädet kotiin tullessa, vie lautanen tiskipöydälle, laita takki naulakkoon äläkä lattialle, pese hampaat... Aina samat komentelut. 

Tästä rauhoitun:

Luonnossa oleskelu, hyvä kirja, läheisten antama tuki ja tsemppaus sekä syvään hengittäminen.


Huonoin mieliala:

Jonkin epäonnistumisen jälkeen, kun iskee epäusko ja fiilis siitä, että on läpeensä huono ja tyhmä. Olen myös herkkä verensokerin vaihtelulle sekä liian vähäiselle unelle, joten nälkäisenä ja väsyneenä olen varsin äkäinen. Erityisen paha mieli tulee, jos koen jotain dissaamista tai melodraamaa muiden ihmisten taholta - sellaisesta on vaikea päästä yli. 

Paras mieliala:

Hyvää ystävää nähdessä, luonnossa oleskellessa tai reippaan liikunnan jälkeen. Seesteiset hetket perheen kanssa ovat ihania. Ja jos joku antaa positiivista ja aitoa palautetta, niin leijun sen voimin ainakin metrin maanpinnan yläpuolella :) 

Kodin turhake:

Voileipägrilli, jota tulee käytettyä pari kertaa vuodessa, mutta jota en oikein osaa/raaski heittää poiskaan. Ehkä olisikin aika grillailla hyvät täytetyt voikkarit! 

Paras tavara:

Pojat sanoisivat, että Pleikkari. Miehen mielestä ehkä telkkari. Minun mielestäni ehdottomasti tiskikone ja pyykkikone ;) 

Vaatteet jota en suostu laittamaan päälleni:

En halua pukea päälle mitään liian piukeaa tai niukkaa, enkä toisaalta kovin löysää tai yli-isoa. On myös tiettyjä värejä, joihin en taivu. Kovin trendikkäät vaatteet eivät ole myöskään minun juttuni.  

Vaatteet, joissa viihdyn:

Simppelisti vaikkapa napakat farkut ja kiva neule. Tai kotosalla ihan verkkarit, villasukat ja lämpöinen huppari. Toisaalta viihdyn myös juhlavaatteissa, kun on sen aika.


Haju, jota en kestä:

Pinttynyt hienhaju, viemärinhaju ja pakokaasut. 

Paras tuoksu:

Vastaleikattu nurmikko, lempeä kesätuuli, kukkaketo ja viljapelto. Vastaleivottu pulla, pikkuvauvan tuoksu ja joulun tuoksut.

Kamalin luonteenpiirre ihmisellä:
 
Ilkeys ja pahansuopa kateus, empatiakyvyttömyys ja toisten päälle tallominen omaksi edukseen.

Mukavin luonteenpiirre:
 
Aito ystävällisyys ja vilpittömyys. Se, että haluaa mieluummin tsempata ja nostaa muita ihmisiä kuin painaa heitä alas. Tietty sinisilmäisyys ja toisista hyvän uskominen on mielestäni myös viehättävää.


Napatkaa haaste mukaanne, niin tulen lukemaan :) 
 

perjantai 13. lokakuuta 2017

Arkiviikko paketissa

Taas on tämän viikon arkipäivät vedetty lähes maaliin saakka. Välillä meinasi hieman piiputtaa, mutta saan osittain syyttää itseäni, hyvää kirjaa ja liian myöhään kukkumista. Valvominen ja arki on erittäin huono yhtälö.


Ruuat

Ma: edellisen päivän jämät spagetista ja jauhelihakastikkeesta
Ti: valmispizzat aka. kuraläpät (kyllä vaan ja seliseli :D )
Ke: nakkisoppa, johon käytin luovasti kaikenlaisia jääkaapin vihannesjämiä
To: eilisen jämäkeiton jämät
Pe: tortilloita kana- ja kasvistäytteellä

Viikonloppuna tekisi mieli tehdä pitkästä aikaa risottoa - ehkä sitruunaista kanaa?

Lukemisto

Koska jo kuukausi on mennyt ilman kuntoilua - kiitos flunssan ja pitkän toipumisen - on vastaavasti ollut aikaa lukemiselle. (Näyttää siltä, että en voi valita sekä liikuntaa että kirjoja, vaan se on joko tai.) Tällä viikolla olen lukenut Claire Macintoshin kirjaa 'Annoin sinun mennä'. Se on magneettinen ja pidän siitä, vaikken normaalisti luekaan dekkari-/trillerityyppisiä kirjoja. Ne vain ovat jännittävyydessään vähän liikaa minulle...


 
Ilmiö

Nykyään, kun saan kotiraivarit jostain lasten tolloilusta, niin nuo mokovat saavat hillittömän nauruhepulin. Eilen esikoinen kysyi, että "Äiti, siis harjoitteletko sä jotain sketsiohjelmaa varten? Sä olet todella huvittava ja takuulla voittaisit jonkun skaban tolla esityksellä", päälle hillitöntä naurua. Ilmeisesti siis eivät ainakaan saa mitään vakavia traumoja äidin temperamentin kuohunnasta ja karjahtelusta...

Valokuvainspiraatio

Olen jo pitkään ollut kyllästynyt blogimaailmaa riivaavaan valkoisuustautiin. Monet bloggaajat ja instagrammaajat ylivalottavat kuvansa puhki joko kameralla tai kuvankäsittelyllä. Ihailenkin kuvaajia, jotka osaavat kuvata taidokkaasti kuvata myös tummasävyisempiä kuvia. On upeaa katsoa otoksia, joissa näkyy (omasta mielestäni) koko valokuvaamisen itu: vangita kameralla oma näkemyksensä siitä, mitä valo piirtää esiin.
 
Pakko hehkuttaa täälläkin, mutta käykää ihmeessä lukemassa ja katsomassa Sadun / Talossa no 23 blogia ja sen toinen toistaan upeampia kuvia. Jaksan aina vaan ihastella hänen kuviaan.

Sitten vielä muutama satunnainen inspiraation lähde Instagramin puolelta. Aivan huippuja, joista tykkään aina vaan:

allthatisshe - kekseliäitä, luovia ja hyväntuulisen ilahduttavia kuvia.
aalmadr - unenomaisen pehmeitä ja kauniita yksityiskohtia.
katja_marian - sielua hivelevän kauniita luontokuvia.

Viikonlopun ohjelmassa on kävelylenkkiä, lukemista, telkkaria yksin ja muksujen kanssa (Vain elämää, Gladiaattorit, Posse...), uimahallia ja sen semmoista. Vaatekaappia pitäisi perata ja laittaa myyntiin muutamia omia ja lasten vaatteita. Ensi viikolla pidän muutaman päivän syyslomaa lasten kanssa ja yritän latautua sitä varten ihan erityisen pitkillä päiväkahveilla.

Mitä siellä on suunnitelmissa?



  

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Sellainen episodi

Joka syksyhän niitä tippuu - koulun tiedotteita täitartunnoista ja kihomadoista. Kaikki nämä lapsivuodet olen voinut tyytyä vain lukemaan tiedotteet ja tsekkaamaan lasten päät säännöllisesti.
 
Mutta viime viikon lopulla koitti verkkokalvot pilalle polttanut näky, kun löysin esikoiseni päästä niitä ällötyksiä. HYI hitto ja kymmenen todella rumaa kirosanaa! Perjantain päätteeksi kaavailtu kotoisa perhepäivällinen vaihtui täirumbaksi, jolle ei nyt ihan heti loppua näy.

Onneksi esikoisen päästä löytyneet ötökät olivat laskettavissa yhden käden sormilla. Ja mikä parasta, niitä ei löytynyt muilta. Silti nuo muutamat ällötykset aiheuttivat todella ison show'n, sillä halusin hoitaa homman mahdollisimman hyvin. Kaikki petivaatteet, pyyhkeet, unipehmot, kuulokkeet, takit, pipot, huivit, huput ja viime aikoina käytetyt paidat joko pyykkiin, pakastimeen tai saunaan. Täkit ja tyynyt päätyivät niinikään saunaan useammaksi tunniksi.
 
Sitten alkoi joka ikisen pään kampaus täikammalla ja käsittely asianmukaisella shampoolla. Sanonpahan vaan, että apteekeilla on valta riistää pulassa olevaa tässäkin asiassa. Koko perheelle riittävä puteli * maksoi paikallisessa apteekissa 30 euroa. Johtuen meidän paksuista hiuksista en usko sen edes riittävän toiseen käsittelykertaan meille kaikille... Enpä ihmettele, että apteekkarit keikkuvat hyvillä sijoituksilla ansiotulolistoilla.

*) Uudemman polven täishampoiden teho perustuu siihen, että ne tukahduttavat tai kuivattavat täit. Tällöin ei tarvitse käyttää myrkkyjä, joille täit voisivat kehittää ajan mittaan vastustuskyvyn. 

Joku voisi ajatella, että siinäpä se käsittely sitten onkin, mutta ainakin meillä viikonloppuinen täishow oli vasta alkua. Pelkkä shampookäsittely ja pyykkäysoperaatio sinällään eivät riitä. Täiden munat ovat ihan hemmetin pikkuruisia ja vaikeasti bongattavia. Meillä ne muutamat löytyneet munat ovat olleet n. puolen millin pituisia ja täsmälleen lasten hiusten värisiä lituskoita pötkylöitä. Eivät todellakaan mitään mannaryynin näköisiä ja kokoisia, kuten monessa paikassa kerrotaan. Niiden bongaamiseksi tarvitaan todella kirkas valo ja valpas katse; itse olen käyttänyt kirkasvalolamppua.

Munien löytämiseen ei auta mikään muu kuin hiusten pikkutarkka läpikäynti pienen pieni osio kerrallaan. Ulkonäön perusteella ei välttämättä voi tietää, onko muna vielä elävä vai jo shampookäsittelyssä kuollut. Jos siis löytää munan, se pitää irrottaa hiuksesta kynsillä vetämällä tai leikkaamalla koko hius munineen päivineen. Kun koko perheellä on paksut hiukset, aikaa kuluu ihan kiitettävän paljon.

Vielä tämän ja ensi viikon tsekkailen intensiivisesti perheenjäsenten päitä läpi ja edessä on myös uusintakäsittelyt täishampoolla. Varmuuden vuoksi tämäkin ihan joka ikiselle, vaikka täitä bongattiinkin vain yhdeltä. En nimittäin enää mielelläni näkisi yhtäkään täin ällötystä mönkimässä kenenkään päässä.

Sitten ei voi kuin toivoa, että kaikki muutkin hoitavat osuutensa kiitettävästi! En kyllä ole kovin suopea, jos taas jonkun koulukaverin päästä tai takinhupusta kävelee täi oman lapsen tukkaan tai takkiin... Eräätkin kauhutarinat olen kuullut niistä tapauksista, ettei täitä ole hoidettu ja tartunnan lapset ovat saaneet vapaasi kyläillä, tartuttaen sitten täitä eteenpäin. Argh!

---
Muistutettakoon nyt vielä, että
  1. täitartunta voi tulla kenelle vaan, sekä puhtaaseen että likaiseen päähän
  2. yleisimmin sen saa koulusta tai tarhasta. Täi voi tarttua esim. lähekkäin leikkiessä, tai vaatenaulakossa vierekkäin olevista pipoista, takkien kauluksista, hupuista 
  3. jos yhdelläkin perheenjäsenellä on yksikin täi tai niiden munia, tulee kaikkien päät hoitaa täishampoolla. Myös uusintakäsittely täishampoolla on tarpeen ainakin sille, jolla tartunta havaittiin
  4. lisäksi tulee huolehtia petivaatteiden, pipojen ja muiden pään kanssa kosketuksissa olevien vaatteiden huolellisesta pyykkäämisestä. 
  5. tartunnasta tulee ilmoittaa välittömästi kouluun/tarhaan
  6. tarkista kaikkien päät munien (=saivareiden) ja mahdollisten uusien täiden varalta 1-2 päivän välein seuraavat pari viikkoa.  
Tarkempia ohjeita saa ainakin kouluterveydenhuollosta ja  yleensä Wilmassa on myös seikkaperäinen menettelyohje täitartunnan varalle.
---

Ei niin hilpein terveisin, kauhistunut äiti-ihminen

PS. Oma pää onkin oma lukunsa. Millä hitolla sinne omaan hiuksistoon näkee riittävän tarkasti? No ei niin millään... Tätä menoa jäljelle ei jää yhtään hiusta - sen verran nimittäin niitä vetelen tiheällä täikammalla joka herran siunaaman päivä :D  

tiistai 10. lokakuuta 2017

Työhaasteita

Viime aikoina olen joutunut kohtamaan odottamattomia ja lähes ylitsepääsemättömiä töihin liittyviä haasteita. Tahdonvoimaa on tarvittu ja vaikka olen tehnyt parhaani, olen silti joutunut jo monta kertaa tunnustamaan tappioni.
 
Toisaalta on ollut mukavaa tulla töihin, sillä ovathan haasteet kuitenkin mahdollisuus kehittymiseen, eikö? Tänäänkin olen kamppaillut monen monta kertaa erittäin kiperässä tilanteessa. Voinen kuitenkin olla hivenen ylpeä itsestäni, sillä jo yhden kerran olen voittanut kimurantin ristiriitatilanteen.
 

Olen varma, että jo tämän viikon lopulla osaan tsempata paremmin ja pystyn käymään työpäivän aikana keittiössä vaikkapa kaksi kertaa ilman, että sorrun visuaalisen ärsykkeen aiheuttaman paineen alla. (Sanottakoon, että käyn keittiössä tai sen viereisessä veskissä ihan helkkarin monta kertaa päivän aikana.)
 
Erehtyminen on onneksi inhimillistä ja siitä voi oppia - kuten että mokka on edelleen paras maku ;)

#röyh #kiittikaverit

perjantai 6. lokakuuta 2017

Mahtumisongelma

Välillä arki soljuu omalla painollaan. Sitä herää, suorittaa aamurutiinit, menee töihin ja ahkeroi, kurvaa kotiin ja suorittaa jälleen monenmoisia rutiineja, kunnes joskus kymmenen maissa toteaa, että kas, aika mennä iltapesuille ja nukkumaan. Siinä se päivä menikin, ilman isompia ongelmia ja kriisejä. (Toim. huom. paino sanalla isompia.)

Sitten on niitä päiviä ja kausia, kun kaikki tuntuu tahmaiselta väkisinsuorittamiselta, ja elämä on vain uuvuttava velvollisuuksien putki. Pyykkikasojen setviminen tai kauppakassien raahaaminen ei todellakaan kuulu intohimoihini, eikä mikään muukaan arkinen kotipuurtaminen saa aivoissani heläjämään mielihyvän kelloja.

Sen sijaan olisi isostikin merkitystä sillä, että olisi väljyyttä ja mahdollisuuksia valita omien tekemistensä tai tekemättä jättämistensä välillä. Olisi hauska, jos useammin olisi mahdollisuus valita vaikkapa rauhallinen lukuhetki omassa hiljaisuudessa. Tai ex-tempore tapaaminen kaverin kanssa, leffassa käynti tai kahvilassa istuksiminen. Mutta kun ei ole, ja se on se, mikä saa aikaiseksi kuristavan tunteen siitä, ettei itse mahdu omaan elämäänsä.

Meillä kyllä jaetaan kotitöitä, eikä puunata nurkkia turhantarkkaan tai mielestäni muutenkaan kuluteta aikaa (meille) epärelevantteihin asioihin. Silti törmään jatkuvasti siihen, että omalle itselle ja (suht vaatimattomille, ilmaisille ja helpohkoille) omille tekemisille ei jää aikaa.

Elämäänsä mahtumattomuutta
miettivä bloggaaja.

Eilen päätin jo aamulla, että illalla en tee mitään muuta kuin luen kirjaa. Vaan kuinkas kävikään - oli "yllättäen" kaikenlaista... Luokkakuvatilaus, jonka deadline oli parin tunnin päästä. Esikoisen hukkunut avain, jota yritettiin etsiä kodin seinien sisäpuolelta iltamyöhällä. Hamsteri, joka ei taaskaan halunnut herätä, jotta olisi päässyt vaihtamaan sen pesäpurut. Pyykkikoneeseen unohtuneet pyykit. Parit Wilma-viestit. Oma aika typistyi varttiin ja sekin nukkumisajan kustannuksella.
 
Välillä iskee hyperventilaatiofiilis ja sitä tuntee olevansa vain tyhjä kuori, joka suorittaa arkea läpi. On kyllä ne rakkaat oman perheen ihmiset ja kaikki on tavallaan tarkoituksenmukaista ja hyvää. Mutta kun omat tarpeet eivät mahdu mukaan arkeen, niin tunnun hukkaavan itseni tyystin. Välillä kadehdin kovapintaisempia teflon-naisia, jotka hoitelevat arjen muitta mutkitta ja potematta tällaisia mahtumisongelmia.
 
Minä saan mielihyvän ja merkityksen kokemuksia paitsi rauhallisista hetkistä perheen kanssa (ja herra paratkoon, että ne rauhalliset hetket ovat sukupuuttoon kuolemassa oleva elämänmuoto) myös ja ennen kaikkea omista lempipuuhistani - lukemisesta, hiljaisuudesta, valokuvaamisesta ja väljällä ajalla suoritetusta kuntoilusta. Erityisherkkä introvertti näivettyy elävältä, kun ei saa tarpeeksi sitä omaa vapaamuotoista nyhjäämisaikaa.
 
Ja kyllä. Tiedän, että tätähän tämä on ja näillä pelimerkeillä menee moni muukin. Kunhan märisin ja jaoin tuskan noin niinkuin vertaistuen nimissä ;)

Ps. Saman tyyppistä probleemaa pohdiskeli tahollaan myös Marika.

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Hyvät puolet

Eilen märisin lokakuun pimeyttä ja ankeutta. Tänään päätin, että koska näillä nyt mennään, niin onhan tässä pakko olla jotain hyvääkin. Onhan..? [Syvä hiljaisuus ja aivojen raksutus.]

Saa käyttää pipoa. Kun on kylmää ja sataa, on vähintäänkin fiksua pistää pipo päähän - kätevin tapa selättää bad hair day. (Paitsi että töissä ei edelleenkään ole korrektia pitää pipoa, mikä on sääli.)

Pimeys peittää. Toki tässä on huonotkin puolensa, kuten se ettei mustatakkiset jalankulkijat tahdo näkyä suojatiellä. Mutta noin muuten - vaikka olisi maailman suurin finni otsassa, niin kukaan ei siellä lenkkipolun kelmeässä valo(ttomuude)ssa huomaa mitään. Pimeys on tavallaan turvallista ja siihen voi kietoutua näkymättömiin.
 
Saa mököttää. Kesähelteillä jos sattuu olemaan huono päivä ja se näkyy kilometrin päähän, on kontrasti vallitsevaan säähän turhan suuri. Syyspimeillä on suorastaan normaalia olla enemmän tai vähemmän pahantuulinen. Ja koska on pimeää, ei kukaan edes huomaa. Eilen illalla v****i kuin viiriäistä ja painelin kiukusta puuskuttaen parin korttelin ympäri. Kadut olivat autiot ja vaikka vastaan olisi joku tullutkin, niin tuskin olisi pimeydessä nähnyt vihaista noita-akan ilmettäni.
 
Peittävien vaatteiden käyttäminen. Isot takit, valtaisat kaulaliinat, pipot sun muut vermeet pitävät huolen siitä, ettei pömppömaha näy eikä maksa vaivaa vetää vatsaa sisään.
 
Kotoisa lämpö. Kun ulkona sataa vaakasuoraan, tuulee pohjoisnavalta ja on muutenkin hyytävää kuin ryssänhelvetissä, niin kodin lämpöön on ihana tulla. Jopa silloin kun vastassa on kaksi riehuapinaa ja mies, joka tilittää angstisesti niiden apinoiden kaikki edesottamukset viimeisen puolen tunnin ajalta. (Jolloin jälleen kerran voi todeta, että maapallokaan ei taida pyöriä, jos äiti ei sitä ole koko ajan vartavasten pyörittämässä...)

Suklaa, suklaa, suklaa. Pätee aina ja kaikkina vuodenaikoina, kaikissa olosuhteissa.


Mitä hyviä puolia itse löydät syksystä?

tiistai 3. lokakuuta 2017

Lokakuu

Sinne meni syyskuu - tuo viimeinenkin kesän rippeissä löyhästi roikkuva kuukausi. Tilalle tuli lokakuu, vääjäämättömästi kohti pimeyttä kuljettava kuukausi. Kevään ja valon lapsi on jälleen kerran kauhuissaan, kun edessä oleva kaamos tuntuu kammottavalta mustalta aukolta, joka ahmaisee kitaansa ja möyhentää kaikki voimat veks.


Minusta ja syksystä tuskin koskaan tulee ylimpiä ystävyksiä, mutta yritän silti muistaa syksyn plus-puolet (öö, mitä ne olikaan..?) ja ottaa niistä ilon irti. Kaamokseen valmistautuessa pitää muistaa myös kaikki mahdolliset selviytymistä auttavat konstit. Tänä aamuna kaivoin esille kirkasvalolampun ja söin aamupuurot tiiviisti sen äärellä. Varsinkin tällaisina harmaina ja auringottomina kausina valon määrä jää ihan liian pieneksi, mikä on omiaan painamaan mielialan nollalukemiin.
 
Yritän myös mahduttaa iltoihin edes pientä ulkoilua. Jos ei ehdi kävellä pitkästi, niin korttelin ympäri on parempi kuin ei mitään. Raitis ulkoilma antaa hyvää mieltä ja keuhkot saavat happiannoksen. Sitä paitsi jos vaakasuorassa tuleva sade ja viima ei saa kroppaa hereille, niin sitten ei mikään ;)
 
Kunhan tokenen poskiontelontulehduksesta ja lääkekuurit ovat ohitse, jatkan kuntoilua. Alkusyksystä sain päälle hyvän tsempin kuntosalilla ja jatkan pienen takapakin jälkeen taas eteenpäin. Vaikka kuntosalille vääntäytyminen ja siellä rehkiminen vaatii joskus itsensä ylittämistä, niin se ehdottomasti kannattaa. Hyvä lihaskunto auttaa arjessa ja parempi yleiskunto pitää mielen paremmin tasapainossa kuin sohvanpohjalla makoilu. Lisäksi saan hyvän mielen siitä, jos huomaan saavani tuloksia joko parempina suorituksina tai hivenen kiinteämpänä kroppana.
 
Tasapainoinen ja järkevä ruoka on toimivan arjen yksi peruskivi. Hyvä ruoka - parempi mieli.
Enkä pode omantunnontuskia, jos toisinaan napsin suklaata tai muita pieniä (koko on suhteellinen käsite) makeita herkkuja.

Vitamiinit ovat jokapäiväistä rutiinia, ja niistä käytän C- ja D-vitamiineja sekä ubikinonia näin pimeään vuodenaikaan. Hyvät rasvahapot napsin hyvälaatuisen kylmäpuristetun luomurypsiöljyn muodossa - mielestäni luonnollisin ja edullisin tapa saada hyvää tekeviä ja oikeassa muodossa olevia rasvoja. Hyvä vaihtoehto on myös rasvainen kala tai pähkinät. Tiesittekö, että omega-3 vaikuttaa paitsi kolesteroliin ja elimistön tulehdusreaktioiden hillintään, se myös auttaa ehkäisemään stressiä ja masennusta. Lusikallinen rypsiöljyä aamuin illoin ei ehkä maistu hyvältä, mutta hei - jos on kestänyt parit synnytykset, niin sitten kestää ihan mitä vaan ;)  Sitä paitsi paraskin rypsiöljypullo maksaa max. 6 euroa ja siitä riittää melkoisen pitkäksi aikaa.



Aurinko ja lämpö olisi ihan jees, mutta nyt mennään sillä mitä annetaan. Kyllä tästäkin taas yli mennään! Ja jippii, pimeysputken päässä meitä odottaa piristävän loskainen ja ikuisuuden pitkä harmaa kevätkausi, sitä odotellessa ;)
 
Tsemppiä pimeydessä kulkijoille!

Ja vielä muistutus itselle ja muille: Muista etsiä heijastin.

perjantai 29. syyskuuta 2017

Lääkärin käskystä

Kahden viikon niistämisen ja kurjan olon päätteeksi raahauduin eilen lääkäriin. Hyvä että menin, sillä päällä on ihan kunnon poskiontelotulehdus. Lääkearsenaalin lisäksi lääkäri määräsi lepoa. Tein työtä käskettyä ja vedin puolentoista tunnin unet alkuillasta. Luulen, että se lepokäsky ulottuu koko viikonloppuun ja jätän kaikki reuhaamiset nyt tekemättä. Olkoon vaan pölypalleroita nurkissa, mutta tämän työpäivän jälkeen minä vain huilaan.

Tämä mukavan ylellinen tuotekokonaisuus kustansi rapsakat 70 euroa. Jippii...

Vaikka pidänkin itseäni lahjakkaana laiskottelijana, niin olen myös sen verran velvollisuudentuntoinen, etten ihan helpolla osaa naruja päästää käsistäni. Aina olisi jotain lasten läksyjä, akuutteja pyykki- ja tiskikasoja, toimitettavaa sinne sun tänne ja muuta arjen sälää. Kun tiedän, että jotain tarttis pakosti tehdä, niin on vaikea vain levätä.
 
Miehille tuntuu olevan huomattavasti helpompaa pudottaa hanskat käsistään ja antaa kaiken olla levällään. Itseltä semmoinen ei luonnistu, koska monessa asiassa kärsijä olisi ensisijaisesti lapsi. En voi jättää kotiläksyjä tarkistamatta ja lukuläksyjä kuuntelematta, koska silloin opelta tulisi huutia. Välillä onkin melkein ikävä tarhavuosia - eipä ollut silloin päivittäistä wilman kyttäämistä tai läksyjen kuulusteluja iltaisin...
 
Viikonloppuna aion kuitenkin unohtaa kaiken sellaisen, mihin kenenkään maailma ei kaadu. En todellakaan imuroi, en järkkäile paikkoja enkä leivo tai kokkaa. Aion linnoittautua sänkyyn kirjan kanssa aina kuin suinkin mahdollista. Lapset pelatkoon pleikkaria niin paljon kuin sielu sietää, kunhan itse saan hiljaisuutta ja lepoa.
 
Siinäkin muuten viisastuin, että kun ensi kerralla iskee flunssa, niin en kyllä enää hölvää rahojani kaikenmaailman vitamiineihin ja sinkkisuihkeisiin - niistä huolimatta lentsu iski. Ensi kerralla sijoitankin rahani viisaasti suklaaseen, joka on sitä paitsi paljon halvempaa ja sen nauttimisesta tulee sentään hyvä mieli ;)
Viikonlopun ohjelma




maanantai 25. syyskuuta 2017

Kiitollisuushaaste

Ihana Marika Kinttupoluilta heitti minulle kiitollisuushaasteen - jee ja kiitos! Tarkoitus on kertoa kiitollisuudenaiheista viikon varrelta. Minulla viime viikko oli kauttaaltaan flunssaisen tukkoinen ja olo oli kurja. Mutta vastapainoksi kipeälle ololle löytyi ilopilkkuja ja kiitollisuuden aiheitakin.


Maanantai
Jään kotiin yskäisenä ja umpinuhaisena flunssapotilaana. Oikeastaan mukavaa, kun ei ole omia aamukiireitä ja ehtii lähettää lapset koulutielle ajan kanssa. Olo on kipeä ja väsynyt, mutta mikäs on lukiessa kirjaa ja blogeja sekä tuijotellessa Netflixiä.
Aamusella on myös aikaa tehdä paremmin tuttavuutta hamsterilapsen kanssa. Ensimmäistä kertaa saan ujon pikkutouhottajan kädelleni ja vitsit miten suloinen se on! Hamsujen kanssa pitää vaan alkuun olla hyyyyvin kärsivällinen, jotta pikkuinen otus saa tottua uuteen ihmiseen kaikessa rauhassa.

Tiistai
Toinen saikkupäivä ja olen kiitollinen riittävästä kahvivarastosta ja cappucino-jauheesta, josta saa helposti loihdittua samettista kahviherkkua. Luen Cecilia Ahernin kirjaa 'Muistojen kerääjä'. Olen iloinen myös postilaatikkoon tipahtaneesta arvontavoitosta, kun Leena Lumi -blogista napsahti lisää lukemista. Ihana ylläri ja mielenkiintoinen kirja, joka pääsee lukuvuoroon seuraavaksi. Kiitos Leena!



Keskiviikko
Parin flunssapäivän jälkeen taas töissä. Olen kiitollinen aamulla löytämästäni parkkipaikasta ja siitä, ettei tarvitse pysäköidä maksullisille paikoille. Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin joutua maksamaan siitä, että pääsee töihin... Kotona olen kiitollinen siitä, että jääkaapissa on edellisen päivän makkarakeittoa ruuaksi ja säästyn kokkaamisen vaivalta.

Torstai
Kaulahuivi- ja villasukkakiitollisuus. Töissä on niin kammottavan kylmää, että ilman lämpöisiä lisävaatteita jäätyisi kalikaksi. Muuten työt sujuvat ihan mukavasti ja meneillään on monta mielenkiintoista juttua. Siitäkin on kiitollinen olo, että autossa on vielä tilkka bensaa, vaikka tilillä ei olekaan enää rahaa.


Perjantai
Tämä viikonpäivä nyt vaan on kaikessaan niin mukava. Töissä tietää, että pian helpottaa ja pääsee huilimaan ja viettämään viikonloppua. Kotona säästyn inhoamaltani ruuanlaitolta, sillä meillä on jo perinteeksi muodostunut hampparipäivä. Illalla vaivun sohvalle ja olen jonkinlaisessa koomassa katsellen paria tallennusta boksilta ja selaillen somea.

Lauantai
Mies ja lapset lähtevät maalle, minä jään yksin kotiin. Flunssainen olo harmittaa, mutta olen kiitollinen hiljaisesta kodista. Juon pitkiä päiväkahveja, mutta hieman myös järjestelen paikkoja ja pyykkään. Nukun päiväunet ja illalla saunon pitkän kaavan mukaan. Syön namia ja nautin pari lasillista viiniä - telkkarissa on höpsö hömppäelokuva, jota ei voi ottaa ihan tosissaan. Mutta juuri tähän olotilaan passeli. Ihanaa, nautin!



Sunnuntai 
Viivyn aamukahvipöydässä pitkään ja hartaasti. Viikonloppuaamuissa parasta on sanomalehtien lukeminen ja kahvin ryystäminen kaikessa rauhassa. Ei ole kiire ja välillä voi vain vaipua ajatuksiinsa kaikessa rauhassa. Ryhdistäydyn sen verran, että imuroin koko huushollin ja pistän keittiön tiptop-kuntoon. Iltapäivällä lähden buranan voimin ulkoilemaan ihanan aurinkoiseen säähän ja otan kameran mukaan.
 
Flunssaa lukuunottamatta ihan passeli viikko, johon voi olla varsin tyytyväinen.
--

Heitän haasteen eteenpäin Sutkautus-Elisalle, Satulinna-Tuijalle ja Rouva Kepposelle. Saa ottaa vastaan, muttei oo pakko ;)


sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Metsän siimeksessä

Nuhjuisen ja tukkoisen viikon huipennus oli tänään, kun päätin tunkkaisesta olosta huolimatta lähteä nauttimaan aurinkoisesta syyssäästä. Kävelin pitkin rantoja, hissukseen ja vailla kiirettä. Kunto ei kyllä olisikaan kestänyt yhtään enempää vauhtia. Suuntasin yhteen lempipaikkaani. Veden ja pellon väliselle rytikköiselle metsäkaistaleelle, jossa tuntuu siltä kuin olisi yksin koko maailmassa. Hengittelin, katselin, olin vain hissukseen. Teki hyvää.

Menkää tekin metsään :)


 



tiistai 19. syyskuuta 2017

Tylsyys

Koko viikonloppu meni nuhanenäisenä ja flunssaisen nuhjuisessa olossa. Sama jatkuu ja olen toista - ja toivottavasti vikaa - päivää saikulla. Päiväohjelmana on ollut lähinnä ryystää c-porejuomaa, niistää nenää ja lötköillä väsyneenä ympäriinsä.

  

Eilen havahduin pitkästä aikaa omituiseen, lähes vieraaksi käyneeseen tunteeseen. Minulla oli tylsää. Yleensä arki on aamukiireitä, työntekoa, iltapäiväkiireitä ruuanlaittoineen, harrastuskuskauksineen ja läksykuulustelemisineen. Mutta yhtäkkiä ei ollut mitään noista. Ja arvatkaa mitä? Se oli mielestäni riemastuttava tunne! Ah, ihana tylsyys.

Onneksi poden sellaista pöpöä, joka ei kaada kuumehoureisena vällyjen alle eikä vedä ihan puolikuoliaaksi. Olo on sillä tavalla siedettävä, että olen jaksanut lukea kirjaa, löhötä sohvalla viltin alla ja katsoa vähän telkkaria.
 
Mielestäni ihminen tarvitsee joskus täysin tyhjää aikaa. Sellaista ohjelmoimatonta, väljää ja tavallaan turhaa aikaa, jolloin ehtii jopa pöllämystyä ja hivenen turhautua. Aivot ja keho ansaitsevat toisinaan tyhjää tilaa ja aikaa, jolloin ei tarvitse koko ajan suorittaa. Itse tulen varsin mainiosti toimeen yksinäisyydessä, hiljaisuudessa ja toimettomuudessa. En pitkästy kovin helposti, vaan nautin siitä, että saa vain olla. Ottaa kirjan käteen, jos siltä tuntuu. Tai vain tuijottaa ulos ikkunasta ja ryystää kahvia ja piirrellä paperille merkityksettömiä kuvioita. Joskus se toimettomuus näköjään tulee flunssan muodossa.
   

Olen muuten myös ehtinyt vähän tutustua hamsterilapseen, joka tuntuu olevan hereillä juuri silloin, kun kaikki normaalin aikataulun mukaan ovat poissa kotoa. Ihastuttava tapaus, josta ehkä kertoilen lisää myöhemmin.


Huomenna suunta taas töihin - villapaita, kaulahuivi ja kaikin puolin ulkoiluolosuhteisiin kelpaavat vaatteet päällä. Täytyy toivoa, että ylikylmä ilmastointi ei saa aikaiseksi mitään mälsää jälkitautia (kun tämän flunssan se kaiketi aiheutti, murrr).

Nautitko itse tylsyydestä ja toimettomuudesta? Vai oletko toiminnan ihminen, joka ei malttaisi olla aloillaan?
 

perjantai 15. syyskuuta 2017

Viikkokatsaus

Hirveästi on pitänyt postata yhdestä jos toisesta aiheesta, mutta loppumetreillä ne ovat kuitenkin lipsuneet käsistä. Saatte sen sijaan pläjäyksen sekalaista sorttia.


Olen tapellut lapsen kanssa, joka käy läpi esiteinimäisiä tunnekuohuja. Koulu ja läksyt eivät maistu, äiti on ihan k**ipää ja elämä peetä. Huokaus. Ei varmaan ole helppoa olla kolmosluokkalainen, mutta ei se äidinkään rooli ole aina kevyttä. Tunnen myös syyllisyyttä siitä, että esikoisena poitsu joutuu kokemaan kaiken paljon rankemmin kuin pikkuveljensä. Hänen kohdallaan me vanhemmatkin kohtaamme kaikki uudet jutut ensimmäistä kertaa ja olemme usein hukassa. Kuopuksen kohdalla monet asiat menevät jo lungimmin.

Olen ollut esikoisen vanhempainillassa. Nyt kun kummankin lapsen opet ja luokkatilat on nähty, voin olla todella tyytyväinen siitä, että heillä on fiksut ja juuri oikeanlaisen tuntuiset opettajat. Tsempit ja kiitokset kaikille opeille, että olette olemassa ja teette tärkeää työtä!
 
Tapasin kerrassaan mukavan blogikamun, kun Meidän elämää -blogin ihana Anu kutsui minut mukaansa hikoilemaan todella haastavalle toiminnalliselle treenitunnille. Saatoimmekin todeta, että harvoin sitä tapaa ihmistä ekaa kertaa niin, ettei pysty puuskutukseltaan edes puhumaan kunnolla :D  Uudet treffit kenties vähemmän hengästyttävissä merkeissä ;)  Kiitos Anu, että pyysit mukaan. Olit kyllä tosi rautainen mimmi ja sain todella tsempata, että pysyin perässä edes jotenkuten. Oli huippua, ja nähdään taas! 




 
Olen iloinnut uudenlaisesta kuntoiluinnostuksesta. Elokuussa kaivoin esiin uuden - tai oikeastaan kivikautisen vanhan - treeniohjelman. Sen myötä salilla käyntiin on tullut ihan uudenlaista boostia, haastetta ja tuloksia. Vaikka paino ei ole tippunut yhtään, niin kropassa huomaa jo nyt pieniä orastavia muutoksia. 

Tunsin ensi kertaa syysväsymyksen oireita. Aamuisin ei enää ole yhtä helppo herätä (jos nyt muulloinkaan) ja pimenevät illat eivät tunnu kivalta. Myös flunssa koputtelee ovella - kiitos työpaikan ylitehokkaan ilmastoinnin, joka saa sukat pyörimään jalassa.

Viikon työpukeutuminen on yllämainitusta syystä ollut farkut tai muut paksuhkot housut, t-paita, pitkähihainen paita ja sen päällä vielä mahdollisimman paksu neulepaita. Kaulassa huivi ja jalassa villasukat. Silti hytisyttää. Seuraavaksi alan vaatia työsuhdepilkkihaalaria.

Olen sisustanut perheenlisäystä varten. Juu, vauva tulee - nimittäin hamsterilapsi :)  Lemmikkihamsua on odotettu jo pitkään ja hartaasti ja tänään se viimein kotiutuu. Ihanaa!

Mukavaa viikonloppua kaikille!

tiistai 12. syyskuuta 2017

Elämä on lajittelukeskus

Näin syksyn tullen muistuu taas mieleen, että elämä lapsiperheessä on yhtä lajittelua. Aikana ennen lapsia riitti, kun pari kertaa vuodessa vaihtoi muutaman toppatakin ja kesämekon paikkaa. Nykyään saa lajitella koko ajan.

Noin puolet lasten vaatteista on aina jollain lailla hajalla, mutta poiskaan ei välttämättä kannata laittaa. Siispä lajitellaan ne a) siisteihin kouluvaatteisiin ja b) rymyvaatteisiin, joilla voi lähteä vaikka rampeille kaatuilemaan.
 
Puolet vaatteista on myös koko ajan pieneksi jääneitä, joten niitä lajitellaan 1) pikkuveljelle kierrätettäviin, 2) myyntiin kelpaaviin, 3) Uffin laatikkoon meneviin ja 4) autoräteiksi kelpaaviksi. Näitä kasoja sitten siirrellään luovasti 80 neliöisessä asunnossa paikasta toiseen, kunnes niille on järjestetty järkevä loppusijoituspaikka.

Eräätkin jemmoista esiin kaivetut kumpparit,
jotka kummallisesti olivat kesän aikana kutistuneet...

Sitten on kausivaatteiden kierrätyssysteemi. Meillä lasten kausivaatteet (takit, housut, pipot ynnä muut) ovat sullottuna lasten huoneiden yläkaappeihin. Siellä käy iso kuhina tähän aikaan vuodesta. Toinen iso kuhina tulee siinä vaiheessa, kun pakkaskelit alkavat - tai tätä nykyä paremminkin sohjokelit. Kesäiset vermeet menevät yläkaappiin ja välikausitakit ja -housut siirtyvät yläkaapista eteisen kaappiin. Luultavasti suurin osa takeista ja housuista on joko jäänyt pieneksi tai reikiintynyt, joten niihin sovelletaan kierrätyslajittelusysteemiä.
 
Pihavarastossa (= jopa 1 neliön kokoinen kanahäkkikoppero) on varastoituna suurin osa kengistä, joita ei kuluvana kautena tarvitse. Sielläkin käy nyt kova kuhina, kun kattoon asti ulottuvista pinoista yritetään epätoivon vimmalla kaivaa ne kengät, jotka kyllä pitäisi olla olemassa, mutta missä ¤%&#@  ne ovat?? Jos ne löytyvätkin, ne ovat tietenkin jääneet pieniksi ja niistä on kärjet potkittu sillä tavalla rikki, ettei niitä puoli vuotta sitten ostettuja 60 euron popoja voi myydä edes eteenpäin.
 
Kaiken vaatemylläyksen keskelle onnistuin kehittelemään kuopuksen huoneen uudelleenjärjestelyn. Turhaksi jääneet lelut pitäisi saada myyntiin, järkkäillä valtaisat legomassat jotenkin järkevämmin ja muutenkin raivata tilaa uusille jutuille.
 
Sitten olisi vielä kaikki se muu - pikkulapsivuosien valokuvien lajittelu, keittiön kaappien järjestely, oma tuskaisen sekava vaatekaappi, ynnä muut lukuisat lajitteluprojektit, jotka kuuluvat kategoriaan "pitäisi järjestellä ihan just nyt heti, mutta resurssipulasta johtuen aikataulu venyy n. 10 vuotta eteenpäin".
 
Jos meillä muuten haluaa päästä saunaan, täytyy sieltä lauteilta raivata pois kuusi isoa Ikea-kassillista sekä kaksi jättimäistä jääkiekkokassillista tavaraa. Sinne on varastoitu kaikki ne tarpeelliset kamat, jotka eivät mahdu huushollin kaappeihin eivätkä pihavarastoon. Niiden lisäksi on vielä maalle varastoitua kamaa, koska ne eivät mahdu edes sinne saunaan... Niitä sitten kätevästi ja ekologisesti roudaillaan pitkin maanteitä parisen kertaa vuodessa.
 
Eli ihan pikkainen toive kaikille arkkitehtiopiskelijoille: jos omaatte vähänkään kunnianhimoa, niin asukaa kuukausi-pari lapsiperheessä pahimpaan lajittelu- ja mylläysaikaan. Voisi vaikka saada jotain ideoita siitä, miten harrastavan lapsiperheen kamat saisi mahtumaan edes jotenkin sinne seinien - ja mielellään jopa kaappien - sisäpuolelle. Vaihtoehtona on tietenkin vain rakentaa hieman isompi sauna ;)
 

torstai 7. syyskuuta 2017

Omakehu

Kuinka usein sitä muistaa kehua itseään? Olla tyytyväinen tekemistään asioista ja iloinen toimivista perusjutuista?
 
Entä kuinka usein sitä sen sijaan sortuu parjaamaan itseään - sotkuisesta kodista, tekemättömistä töistä, lasten tarkastamattomista läksyistä ja lukematta jääneistä iltasaduista? Töissä tehdyistä pikkuvirheistä, miinussaldoista ja vastaamattomista meileistä.
  
Sanoisin, että itselläni vaaka kallistuu jälkimmäisen puolelle ja turhan usein moitin itseäni. Ihan vain tasapainottaakseni tilannetta on aika hieman kehaista itseäni. Sillä kukapa sen kissan hännän nostaisi, ellei kissa itse. Eikö?


Tänäänkin jaksoin nousta aamusella sängystä, vaikka maan vetovoima ja vällyjen kutsu oli ihan vastustamaton. Jaksoin herätellä lapset ja kuunnella nurkunat, patistella hammaspesulle ja aamupalalle, käskeä vaatteet päälle ja hoputella koulutielle.
 
Töissä näpyttelin meilejä, vastailin puhelimeen ja pyörittelin ohjelmistotestejä. Keittiössä ohimennen pyyhiskelin pöydille levinneet kahvinpurut ja muut sotkut. Luin siinä ohessa taas jonkun elämänmuutoksen tehneen tyypin ylistystä siitä, miten ei enää ikinä aio tehdä mitään sellaista, mihin hän ei tunne poltetta. Pahus, olisi jäänyt meikäläiseltäkin työpaikan keittiö siistimättä, jos olisin jäänyt odottelemaan sisäistä paloa ;) 
 
Töiden jälkeen kurvasin hakemaan yhden kirppisostoksen ja köröttelin iltapäiväruuhkassa. Kotona jälleen kerran patistelin lapset syömään ja pukemaan päälle harrastusvehkeet. Lähetin lapsosen ja miehen futistreeneihin vesisateeseen (eikä yhtään harmittanut jäädä kotiin), hoitelin tiskit ja pyykit, imuroin isoimmat roskat, tsekkasin vielä lasten läksyt ja raivasin saunan lauteet, jotta päästiin lämmittelemään löylyihin.
 
Iltasella jaksoin jälleen kerran silitellä, lukea lapsille kirjaa, kehua, lukea iltarukoukset ja laittaa peitot ojennukseen.

Taputan itseäni olalle ja lupaan palkita itseni jollain kivalla tekemisellä viikonloppuna. Koska todellakin ansaitsen sen <3



Muistakaa tekin kehua itseänne! 

Huomaatteko, olen myös jaksanut postata tällä viikolla joka päivä! Itsekehu siitäkin ;) 

#postauspäivässä

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Joukkojenhallinnasta henkilöstön johtamiseen

Lasten olemassaolon aikana on tullut venyttyä jos jonkinlaiseen rooliin. Ensin sitä oli tietysti ihan vain läheisyyden ja rakkauden antaja, kävelevä maitobaari sekä jätehuoltaja =kakkavaippojen logistiikan hoitaja. Aika pian myös ammattimainen yövalvoja, sairaanhoitaja ja yleisviihdyttäjä. Sitten rooleihin tuli mukaan kokki, keksijä, kiipeilyteline, hc-siivooja, tuutulaulujen laulaja, vaatehuoltaja ja autonkuljettaja. Oikeastaan sellainen yleisnainen jantunen, jolta käy melkein mikä vaan, ja jos ei käy, niin sitten opetellaan.
 
Lasten uteliaisuuden ja tiedon kasvaessa on pitänyt itsekin venyttää omien (jo kutistuneiden) yleissivistyksellisten tietotaitojen rajoja. Niin miten ne järvet oikeastaan syntyivätkään, entä maailman kielet? Kuinka suuri on avaruus ja kuinka paljon maailmassa on hiekanjyviä?

Vielä vuosi-pari sitten poikien kanssa pärjäsi pitkälti armeijamaisella käskytyksellä, ja edelleenkin tämä on toki vahvassa roolissa. Tule tänne, pese hampaat, syö puuro, pue vaatteet, nyt mennään. Sanoisin sitä joukkojenhallinnaksi. Pikkutyypit pitää saada toimimaan halutulla tavalla mahdollisimman tehokkaasti, mikä sivulauseella sanoen on tietenkin ihan mahdotonta. Aika usein on tarvittu kovaa jöötä, vääpelimäistä karjuntaa ja joskus kovennettua rangaistusta = arestia ja kivojen juttujen pois jättämistä.

Arjen logistiikkaa.


On pitänyt hallita logistiikkaa, kun joukkoja on siirrelty paikasta toiseen, aikataulutettu ja sumplittu kaikkia mahdollisia ja mahdottomia asianhaaroja. Tätä menoa minut - tai meidät kaikki äidit - voisi melkeinpä palkata pienen kuljetusyrityksen logistiikkaa pyörittämään.

Muonituskomppania toimessa. Joo, miinusta muovikasseista,
kun logistiikan suunnitteluosaston prosessit pääsivät tässä kohtaa pettämään...



Viime aikoina mukaan on tullut uusia osaamisalueita, kun joukkojenhallinnasta ja pikaratkaisuiden keksimisestä on pitänyt ottaa harppauksia kohti pitkäjänteisiä henkilöstön johtamisen taitoja. Nykytilanteessa tarvitaan leadershipiä - ihmisten johtamista - yhä vahvemmin.
 
Varsinkin 3-luokkalainen on jo jonkin aikaa ollut siinä vaiheessa, että pelkkä simppeli käskytys ei riitä. Tarvitaan yhä enemmän psykologista silmää ja taitoa motivoimiseen. Kun poika velloo toisinaan huonommuuden tunteissa, esipuberteettia muistuttavissa tunnekuohuissa ja henkisissä kasvukivuissa, tarvitaan erityistä hienotunteisuutta ja psykologiaa - tai toisaalta hetkittäin ronskia eteenpäin lykkimistä. Erityisherkän lapsen kanssa operoiminen muistuttaa toisinaan dynamiittipötkön kanssa toimimista. Pitää visusti varoa, ettei räjähdä silmille. Ja joskus räjähtää silti - jos ei muuten, niin omat hermot.
 
Viime aikoina on jouduttu tappelemaan tekemättömien läksyjen ja motivaation puutteen kanssa. Nyt jo, oli ensimmäinen kauhistunut ajatukseni. Jos nyt on tällaista, niin mitä sitten myöhemmin? Mutta ei auta kuin siirtyä joukkojenhallinnan taidoista henkilöstöjohtamisen pariin. Yrittää valaa tyyppeihin motivaatiota ja uskoa omiin kykyihinsä. Löytää piilevät taidot, kaivaa esiin oppimisen halu ja ymmärrys siitä, miksi koulua käydään ja töitä tehdään. Pitää löytyä tsemppihenkeä ja haluttuihin tuloksiin pääsemistä.
 
Eilen illalla umpiväsyneenä käydyn läksytaistelun jälkeen totesin, että taidan tarvita opintoja johtajuudessa. Missä olisi se opisto, jossa tarjotaan muuntokoulutusta joukkojenhallinnan taidoista leadershipiin ja henkilöstön viisaaseen johtamiseen?

Henkilöstö toimessaan. Esimies seuraa olkapään takaa ;)


PS. Leadershipin ohella äidin toki pitää hallita management, eli perheen toiminnan ja toimintaprosessien johtaminen. Siitä kenties toisella kertaa ;)
  

tiistai 5. syyskuuta 2017

Arboretum

Hatanpään arboretum - siinä paikka, johon en ihan heti kyllästy. En voi kuin kehua maasta taivaaseen puiston kauneutta, jälleen kerran. Kukkaistutukset, puusto ja kulkureitit tarjoavat määrättömästi silmänruokaa ja mielenrauhaa.

(Tampereen kaupunki saa halutessaan sponssata tätä harjoittamaani mainontaa vaikka parilla skumppapullolla, toim. huom. ja vinkvink. Öhöm.)

Sijainti on ihanteellisesti parin kilometrin päässä Tampereen ydinkeskustasta ja melkeinpä työmatkani varrella. Parkkipaikkoja löytyy ja julkisillakin pääsee melkein viereen.


Jos satun fillarilla polkaisemaan töihin, saatan ajella pienen mutkan kautta puiston läpi. Ihan vain siksi, koska siellä on niin kaunista.

Puistossa on pieni kesäkahvila, joka ainakin toistaiseksi on vielä viikonloppuisin auki. Siellä voi varautua hieman persoonalliseen otteeseen ja melko pieniin tiloihin. Kauniina päivänä saa melkein poikkeuksetta jonottaa. Iso plussa olisikin isommat tilat ja paremmin organisoitu myyntitiski.
 
Viikonlopun kuvasatoa ohessa, mutta suosittelen mieluummin raahautumaan paikan päälle. Puistossa on nähtävää kaikkina vuodenaikoina. Toukokuulta pitkälle syksyyn on aina jotain kukkivaa, ja muina aikoina voi ihailla Pyhäjärven maisemia sekä upeita puita ja puiston kerroksellisuutta.




Toim. huom. 2, kuvan pullon oli tyhjännyt joku muu.