torstai 22. kesäkuuta 2017

Kiiltokuvista ja todellisuudesta

Eilinen Maaret Kallion blogi oli taas niin hyvä, että saatoin vain nyökytellä. Lukekaa itse, ellette jo ole niin tehneet.
  
Minä kyllä pidän kauneudesta ja esteettisistä kuvista. Olen Instagramin suurkuluttaja ja katselen loputtoman määrän kauniita fiilis- ja lifestylekuvia, luontokuvia, ruokaa, muotia, graafisia kaupunkikuvia... Makuni on kuvien suhteen varsin laaja. En vain voi sille mitään, että viehätyn kuvien maailmasta niin syvästi. Joitain kuvia saatan tuijottaa pitkäänkin. Annan silmän viehättyä kuvan tunnelmasta, yksityiskohdista ja hienosta sommittelusta. Joitain instagraamaajia suorastaan fanitan, sillä heidän kuvissaan on Sitä Jotain - suorastaan maagista ja vangitsevaa syvyyttä.
 
 
Tällä kaikella on se kääntöpuoli, että oma nuhjuinen elämä alkaa helposti näyttää ala-arvoisen epäkelvolta. Oma koti pursuaa kenkiä, jalkapalloja, kiviä, papereita, ryönäpinoja, tiskejä yms., eikä ole ollenkaan niin kuin somen kuvavirrassa näkyvät vimpan päälle kodit. Kyllähän siinä väkisin iskee ajatus, että minä vain en osaa ja ne kaikki muut osaa...
   
Järjellä ajatellen tiedän, että somen kuvavirrassa on myös paljon lavastettua. Ei kukaan (eihän??) lapsiperhe oikeasti asu kliinisen valkoisessa kodissa, jossa joka ikinen legoukkokin on tarkasti aseteltu omille paikoilleen. Eikä kenenkään ruokapöytä oikeasti tursuile kirsikkapiiraita, joiden päälle leijuu loppumaton virta tomusokeria. Tuskin ne pöydällä retkottavat kukatkaan ovat oikeasti juuri niillä sijoillaan - tai sitten jossain on keksitty kukkalaji, joka kukoistaa aina vaan ilman vesipisarankaan koskettamatta niiden varsia.



Itsekin kuvaan toisinaan (ainakin omasta mielestäni) kauniita kuvia. Saan siitä mielihyvää, jos onnistun ottamaan otoksen, joka tyydyttää silmääni valoineen, varjoineen, sävyineen ja tunnelmineen. Tiedän kuitenkin, että omienkin kuvieni takana on paljon vaivannäköä, tuskaa ja hikeä. On asettelua ja rajaamista, valotuksen korjausta, yksityiskohtien kanssa nysväämistä. On ajatuksissa pyöriviä huolenpoikasia, elämänkriisejä ja murhetta. On taustalla möyriviä parisuhderiitoja, marmatusta ja nalkutusta. Kun lopputuloksena on kuitenkin suht siloinen ja kaunis kuva, josta on rajattu ulkopuolelle kaikki kaaos, niin kukapa niitä murheita ja sotkuja kuvan takana voisi aistia.
  
Kun seuraavan kerran tekisi mieli ärsyyntyä tai tuntea alemmuudentunnetta täydellisten kuvien äärellä, kannattaa hengittää syvään ja ajatella, että se on vain eräänlaista fantasiaa. Jonkun ajatus siitä, mitä kauneus voi olla. Ja tärkeää sellaisenaan. Omaa elämää ei kuitenkaan tule peilata kiiltokuvia vasten, vaan muistaa, että täydellisimpienkin kuvien takana on kuitenkin se ihan tavallinen elämä.



Jotta nyt olisin oikein ristiriitainen, niin tässä postauksessa on juuri sitä siloiteltua ja lavastettua kuvamaailmaa. Mutta kun katsotte kuvia, voitte ajatella, että niitä ottaessa koko muu huusholli oli nurinkurisen sekainen. Minulla päällä jonkinlainen ahdistus ja ärsyynnys. Ja harteilla paljon huolia ja murheita... Mikään ei välttämättä ole siltä miltä näyttää. Nauttikaamme kauneudesta, mutta muistetaan, että sen takana on kuitenkin sitä tavallisuutta, arkisuutta ja normaalia elämää isoine ja pienine rosoineen.
 
Vastapainona kaikelle hehkeydelle vaikkapa tämän postauksen kuvat ;) 
 
Näihin tunnelmiin ja kohti juhannusta! Onko se rosoa vai kiiltokuvaa, sen päättäköön jokainen itse ♥ 

Ps. Edelleenkään en ole saanut ilmoittautumisia skumppasponsoreilta, joten ihan ite ostin.

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Viikonlopun top-jutut

Viikonlopun alkaessa olin kutakuinkin tyhjiin puserrettu. Aloin olla varma siitä, että oikeasti kuuluisin etelän lämpöön, uima-altaiden ja valmiiden pöytien äärelle - sellainen elämä sujuisi minulta ihan luonnostaan ;)  Muutama vapaapäivä maalla kuitenkin tasasi vähän mielialaa. Mahdollisesti muutaman suklaalevyn, namipussin ja siideritölkin siivittämänä kestän loman alkuun saakka...
 
Viikonlopun huippujutut olivat:
 
○ Kesäisen vihreä luonto. Ei tarvinne enempää selityksiä.
 
○ Neljä upeaa naista, jotka tapasin lauantaina Tampereella. Nanni/Suortuva,  Tuija/SatulinnaSatu/Talossa no 23 ja  Taina/Mansikkatilan mailla - kiitos ihanasta seurasta! ♥  Vaikka näin heidät kaikki ensimmäistä kertaa, niin juttu luisti ja olo oli kotoisa. Bloggaamisen tähtihetkiä ovat olleet juuri ne kerrat, kun on tämän harrastuksen kautta kohdannut uusia ihania ihmisiä.
 
○ Lukeminen. Hetkittäin saatoin syventyä kirjaan. Tällä hetkellä menee Elena Ferranten 'Those who leave and those who stay'. Tämä Napoli-sarjan kolmas osa ei tällä hetkellä ollut helposti saatavilla suomeksi, joten tankkaan englanniksi. Aloitin liian myöhään ja kirjaston eräpäivä jo häämöttää - saa nähdä miten käy...
 
○ Kahvi. Mielellään yhdistettynä kirjaan. Arkena kahvin kaverina on useimmiten some tai sanomalehti. Viikonloppuisin yritän hakeutua kirjan pariin.
 
○ Sauna. Vielä kun pääsisi löylyistä pulahtamaan järveen, niin se olisi piste iin päälle.

 
○ Uudet perunat.
  
○ Pohjamudat. Niitäkin tarvitaan ja siellä on joskus terapeuttista rypeä hetki. Jos lätäkkö ei ole kovin iso, kuten tällä kertaa ei ollut, niin kurat voi melko pikaisesti pudistaa harteiltaan ja jatkaa kuin ei mitään lätäkköä olisi koskaan ollutkaan. Korkeintaan pussit silmien alla kertovat jotain siitä, että tulipa kierittyä hetki pohjalla.
 
Lasten mobiilivehkeet. Joskus niitä on kiittäminen siitä, että saa itse hiljaisia hetkiä.
 
Herkut ja viini. Ne nyt vaan ovat sopivassa määrin elämää nostattava tekijä.
 
Luonnonkukat. Kun mökkitontilla ei toistaiseksi kasva mitään istutettua, niin iloitsen luonnonkukista. Voikukat, lupiinit, koiranputket - ne vain ovat niin hurjan kauniita.




sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Vloggaus - naistenlehtitunnelmia munattomasti ja sokerittomasti ;)

Terkkuja maalta ja naistenlehtien ääreltä. Pikaisella selauksella nousi esiin useampia seikkoja, joihin peilaten en totta tosiaan taida olla naistenlehtien ihannenainen :D



Kuvausavustajana toimi jälleen ansiokkaasti meidän 8-vee. Olisi muuten kuulemma pitänyt puhua spinnereistä ja varsinkin kiittää siitä, että katsoitte. "Ei ihme, ettet saa seuraajia, kun et pahoitellut alussa pitkää taukoa, etkä edes kiittänyt katsojia." Niin, että anteeksi ja kiitos ;) 
 
Edit. En muuten ole trooppisen sadekuuron keskellä, vaan puolet perheen miesväestöstä suihkutteli iltapesulla samaan aikaan - järkky lorina :D 

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Jos vain hengittäisi

Lomaviikon jälkeen on ollut yllättävän vaikeaa sopeutua tavalliseen arkeen, töihin, aikatauluihin ja tekemisiin. Paljon helpompaa oli tottua etelänviikon rentouteen ja nenän eteen kannettuihin aterioihin.


Olen ollut pinna kireällä, ärtynyt ja kiukkuisa naisolento. Kroppakin otti ja palautui normaalin turvonneeseen olotilaansa alta aikayksikön.

Bloggaajan pipoa kiristää...

Tänään tulimme maalle. Otan lasillisen (tai neljä) viiniä ja yritän muistaa miten löysätään kiristävää pipoa. Jos vain kuuntelisi linnunlaulua, tuijottaisi pilviä ja kuuntelisi sisintään. Jos vain hengittäisi syvään.



(Meanwhile, otan edelleen vastaan skumppasponsoreita, tahi voin nimellistä korvausta vastaan pitää silmällä tyhjillään olevia lukaaleja Kreikassa...) 


keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Kuopusliikutus, blogimietintö ja muita viikon ihmetyksiä

Kuopusliikutus

Viikon isoin liikutus oli, kun kuulin kuopuksen mietteistä etelänreissuni ajalta. 7-vee oli mm. pohdiskellut ja toivonut, että voi kunpa se äiti saisi siellä matkalla kerrankin rentoutua kunnolla, kun arjessa äidillä on aina niin hirveän paljon hommia. Voi mun pientäni... ♥


Keittiöihmetys

Työpaikan tiskirätti ei ollut lomani aikana osannut pyyhkiä ympäriinsä lennelleitä kahvitahroja, kahvinpuruja (miksi ne muuten eivät osu sinne suodatinpussiin, vaan aina pöydille??) tai näkkärinmuruja. Niin ikään noin tusina likaista kahvikuppia ei ollut osannut kävellä itsekseen tiskikoneeseen. Mihin joutuisikaan työpaikka, jos lomailisin vaikka kuukauden? Paitsi että heinäkuussa lomailenkin. Ehkä siivoaminen on sen verran haasteellista puuhaa, että vain fiksu nainen kykenee siihen muiden töidensä lomassa. Krhm.

 
Kynsi-ilmiö
 
Viikon loma Välimeren lämmössä aiheutti sen, että koko talven lohkeilleet ja liuskoittuneet kynteni aivan kukoistivat - kiiltelivätkin kuin olisi ollut paksu geelilakkakerros, vaikkei ollut. Samoin kynsissäni aina olleet "rypyt" oikenivat. Vaan kuinkas kävikään - Suomeen palattuamme meni noin neljä päivää, kun kynsiparat olivat taas omat rypistyneet itsensä...

Jos pysyvästi asuisi etelässä, niin mitenköhän hehkeiksi mahtaisivatkaan iho, kynnet ja hiukset tulla? Kyllä väitän, että lämmössä ja auringossa on helpompi olla kaunis kuin täällä kalvakassa Pohjolassa, jossa aurinko luimistelee suurimman osan vuotta jossain horisontin tienoilla. Minäkin näytän 11 kk vuodesta olmin ja zombien kalpealta risteytykseltä.
 
Blogimietintö
 
Paljon on puhuttu blogien kaupallistumisesta ja sen pohdintaan törmäsin myös Emmi Nuorgamin postauksessa. Itse en jaksa kovin kaupallisia blogeja seurata. Kivat tuotteet kivoissa blogeissa saatan noteerata. Mutta jos blogi on täynnä pelkkää kaupallisessa mielessä tuotettua mainontaa, euron kuvat silmissä kiiluen, niin minä klikkaan itseni muihin sfääreihin varsin pian. Enkä nyt kritisoi sitä, että joku ansaitsee ropoja blogillaan - minun juttuni ei vain ole ole lukea pelkkiä mainoksia, vaan haluan aitoja juttuja ilman taustalla pyöriviä euroja ja niiden valtaa.
  
Tuli kuitenkin mieleen tuota linkkaamaani postausta lukiessani, että kyllä se bloggaamminen on edelleen mahdollista ihan ilman mainostulojakin. Silloin saa horista - tai olla horisematta - mitä mieleen sattuu juolahtamaan. Ei tarvitse olla riippuvainen, jos ei halua, ja bloggaaminen voi olla vain hauska harrastus. Sitähän se oli yleisesti ottaen vuosikausia, ennen kuin tämäkin touhu keksittiin kaupallistaa.
  
Vaikka itsekin myönnän joskus haaveilleeni siitä, että olisihan se ihanaa olla bloggaaja ihan työkseen, niin kuitenkin olen ihan hitokseen iloinen siitä, etten ole. Ei se oman blogin pyörittäminen kuitenkaan tee sen vapaammaksi kuin palkkatyössä käyminen. Sen sijaan, että olisi sidottu työnantajaan, onkin sitten sidottu niihin vaippamerkkeihin, käsirasvoihin tahi lisäravinteisiin sun muihin. Riippuvaisia ollaan yhtä kaikki ja sen lauluja laulellaan, jonka kuusen juurella istutaan...

(Toim. huom. Marikan blogissa jo esiin tullutta skumppasponsorointia kyllä harkitsen vakavasti, anyone..?)
  
Näihin mietteisiin... Nautitaan auringosta, kun sitä vaihteeksi on tarjolla ♥ 


tiistai 13. kesäkuuta 2017

Kreikan reissun fiiliksiä 2/2

Oikeastaan tämän postauksen piti tulla jo eilen, koska kovasti yritin venyä Pinkin haastamaan Postaus päivässä, kaksi parhaassa -vauhtiin. Mutta eihän siitä mitään tullut. (Marikan kommenttilootassa muuten myös huhuilimme blogeillemme skumppasponsoreita, vastauksia odotellaan edelleen. Toim. huom.)
 
Pahoittelut megalomaanisesta kuvatulvasta. En vain malta olla postaamatta vielä vähän reissukuvia...
Tällä kertaa enimmäkseen kukkia, sillä niitä Pargassa riitti. Valehtelematta ruusut olivat vastasyntyneen vauvan pään kokoisia, päivänkakkarat lähes kämmenen kokoisia ja ihmeköynnökset käsittämättömän suuria ja kauniita. Esikoinen ei ihan jakanut innostustani kasveihin. Tyyppi joutui vähän väliä hoputtamaan tyhmää äitiä, joka ihmetteli pensaiden keskellä, että onkohan tämä joku villiorkidea vai mikä ihme, ja katsopas vaan miten hieno atsalea.

Pargan kujat olivat kapeita, mäkisiä ja täynnä silmänruokaa.











Tietääkö joku nimen tälle pensasmaiselle kasville?


Sitruunoita!

Kilpikonna, joka pelasti lapsen känkkäränkkäisen päivän.
Olut, joka pelasti äidin iltapäivän.
PS. Piti olla pieni olut, mutta mulla menee sekaisin oikeat ja
vasemmat, pienet ja suuret...



Matkaraportointi päättyy tähän ja siirryn takaisin arkimoodiin - töiden, 24/7 höpötyksen, pyykkikasojen ja loputtomien kauppareissujen putkeen.
  
Kreikka, ehkä näemme vielä joskus!

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Parga pähkinänkuoressa 1/2

Viikon loma Kreikassa on takana. Muistona on kännykän ja kameran muistikortti pullollaan ihania kuvia, rusketus ja (vielä ehkä hetken aikaa) rento mieli. Loma oli kaikin puolin onnistunut ja kohde oli meille esikoisen kanssa ihan nappivalinta.

Näkymä Pargan linnoitukselta alas kaupunkiin.
 
Viikon tekemiset ja tekemättömyydet ovat mielessä vielä suloisena sekamelskana. Uintia, hiekkaa, aurinkorasvaa, hetkittäistä lukemista (jos lapsi oli puhumatta sen pari minuuttia, heh), äidille hieman kylmää olutta, lapselle loputtomasti limpparia, rentoilua, kävelyä ympäriinsä. Merituuli kasvoilla, hymyilevät ihmiset, ateriat ravintoloissa ja pakahduttava ilon tunne... Sitä kaikkea oli viikko täynnä, ja paljon enemmänkin.
 
Pienestä koostaan huolimatta Parga antaa paljon. Ainakin, jos ei ole mikään ekstremen ja vilkkaiden turistirysien ystävä. On hiekkarantoja ja uintimahdollisuuksia, on idyllinen rantakatu ja lukuisia kahviloita ja tavernoita. Kuntoilun ystäville löytyy patikoitavaa sekä pikkukaupungin kujilla että pienillä vaelluspoluilla. Rantoja löytyy kävelyetäisyydeltä 1-3 (riippuen kävelykunnosta ja hotellin sijainnista). Vene- tai taksimatkan päästä rantoja on valittavissa vielä lisää.
 
Kooltaan Parga on sellainen, että kaikkiin paikkoihin pääsee kätevästi kävellen ja tekemistä on lapsen kanssa juuri sopivasti viikon reissulle. Toki olisimme takuulla viihtyneet pidemmänkin aikaa. Ei ollut varsinaisesti himokiire päästä kotiin ja arkirutiineiden keskelle ;) 
 
Jos nyt joku kysyisi, että mikä lomassa oli parasta, niin en osaisi tyhjentävästi vastata. Kaikki. Pikkukaupungin kauneus, luonnon vehreys ja valtaisan kauniit kukat, lämpö, aurinko ja ilmapiiri. Se, ettei ollut aikatauluja. Äitinä arvostin sitä, että ruuat tulivat nenän eteen kannettuina ja joku muu petasi vuoteen sekä lakaisi hiekat lattialta.

Sekin ilahdutti, että 8v sai todella paljon positiivista huomiota. Lempiravintolaksemme muodostui Bacchos-taverna, jonka sisäänheittäjä ja tarjoilijat heittivät yläfemmaa ja kutsuivat poitsua "my best friendiksi" aina, kun kävelimme paikan ohi tai pistäydyimme syömään. (Samaan aikaan joku naisjulkkis Suomessa paheksui ravinloissa aterioivia lapsiperheitä. Hieman eri meininki...)  Itse sain muutaman hienotunteisen kohteliaisuuden, Madam, you have beautiful eyes, jotka lämmittivät mieltä. Kukapa ei pitäisi siitä, että tulee huomioiduksi kauniilla tavalla.
 
Toivon pääseväni Kreikkaan uudelleen vielä joskus. Kuvat kertokoot lisää ;) 

Acheron-joella, joka tunnetaan myös tarujen Styx-virtana, johon Achilles kastettiin.



Kukkaloisto oli silmiä hivelevää.

Valtoksen kilometrin pituinen hiekkaranta.




Matkan pieniä iloja - edulliset viinilasilliset ;)



 

tiistai 6. kesäkuuta 2017

Terveisiä lomasta

Moikkaus täältä Kreikan auringon alta. Loma on ihanaa, kaukana arjen rutiineista. Ennen kaikkea se on kuitenkin mielentila ja päätös - ajatus siitä, ettei tarvitse suorittaa, tehdä tai hössöttää. Jos tänään myöhästyy jostain, niin tehdään se sitten huomenna. Jos huvittaa. Osaisikohan tämän mielentilan saavuttaa joskus kotonakin?


Tunnustan, että hetkittäin tuskastun alati fidget spinnereistä paasaavaan 8-veehen, mutta samat teemat taitavat päteä globaalisti. Sympaattinen putiikinpitäjä totesi jaloissaan pyörivästä pojanpojastaan: "He always talks and never stops. I go grazy!" :D  Silti olen iloinen, että tuo höpöttävä mussu on mukanani, sillä jaettu ilo on paras ilo. Tosin matkakumppani ei ihan täysin jaa iloani upeasti kukkivista pensaista, sitruunspuista ja eksoottisista rikkaruohoista. (Juu, wannabe-hortonomi täällä.)

Olen saanut paljon aurinkoa ja lämpöä, minimisti rusketusta (kiitos överin suojakertoimen, riittäisiköhän vähempikin?) ja sopivasti ruokaa ja viiniä. Tällä konseptilla jatketaan - paitsi nyt se rusketus kehiin vihdoinkin!