perjantai 20. marraskuuta 2015

Niitä päiviä

Tää niitä aamuja on kun en tiedä 
kannattaako nousta vai jäädä 
vetää peitto yli pään 
ja hautautua alle kivisen kuoren... 


Tähän päivään sopii hyvin Pave Maijasen biisi Elämän nälkä. Sitä elämän nälkää tosin odotellessa... Päässä liikaa ajatuksia, ulkona harmaus ja räntäsade.

Joskus sitä tuntee olevansa Elämä-nimisen firman toimitusjohtaja, työntekijä, projektipäällikkö, sihteeri, logistiikkapäällikkö, kuljettaja, hallintojohtaja, terveysvastaava, ravintoloitsija, hankintapäällikkö, tekninen vastaava, kasvatusammattilainen, siivoustyönjohtaja ja -tekijä samassa persoonassa, hallituksen puheenjohtaja ja noin sata muuta asiaa... Siinä sivussa erään toisen firman asiakastuki ja asiakaspalvelusta vastaava.
 
Uhh. Tuleeko kenellekään muulle sellainen tunne, että liika on vain liikaa? Että joskus olisi ihan kiva heittää kaikki roolit huis hiiteen ja olla huoleton humpukka? Että joku muu tulisi, huolehtisi, tekisi.

Onneksi edessä on sentään viikonloppu. Meillä on ohjelmassa pakastimensulatusta, vanhojen nurkkien putsausta, pakkaamista ja monenmoista ruljanssia. Maanantaina saamme uuden asunnon avaimet ja sitten alkaa sellainen rähinämeininki, ettei tosikaan. Onneksi on viikko aikaa, muuten olisimme pulassa. Kaikki romppeet pitää saada uuteen asuntoon ja vanha siivottua puts plank -puhtaaksi hellantaustoja ja vaihtoilmaventtiilejä myöten. (Arvatkaa kuka ei pidä suursiivouksesta ja kiireestä...)

Tänä iltana kuitenkin aivojen nollausta työviikon aikana kertyneistä lasteista. Katsomme lasten kanssa leffaa ja dippailemme terveellisiä ja epäterveellisiä juttuja. Ja ehkä saatan illan pimetessä nautiskella lasillisen-pari punaviiniä ;)

Elämännälkäistä viikonloppua!

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Sillä on merkitystä!

Tänä aamuna aivan loputon väsymys. Ulkona harmaata ja ilmassa vesitihkua. Koleus tunkeutuu luihin ja ytimiin. Ankeaa, pimeää, ällöä. Mielessä tekemättömiä töitä, ajattelemattomia asioita ja näkemättömiä unia.

Saavun töihin ja laahustan ulko-ovea kohti. Miten tästäkin päivästä jaksaa taas selvitä läpi. Tupakalla ollut mies saa sauhuttelunsa päätökseen, asettuu ovelle odottamaan minua ja tullessani kohdalle avaa sen. Katsoo silmiin ja sanoo "Hyvää huomenta". Iso pala väsymystä katoaa ja tilalle tulee jotain lämmintä ja iloista. Vastaan kiitokset ja huomenet. Hymyilenkin ja olen pikkaisen otettu.

Jos joskus mietit onko juuri sinun hymylläsi, sanoillasi tai teoillasi merkitystä, niin on niillä!

Hyvä postaus täällä: eevakolu.fi/joku-kuulee/ 




maanantai 16. marraskuuta 2015

Metsään meni

Viikonloppu oli vähän sellainen... Äimistystä maailman tilanteesta ja suruakin. Ihmetystä siitä mihin tämä maailmamme on menossa ja me sen mukana. Toisaalta oli ihan tavallista viikonloppua touhuineen. Lieviä hermojen menetyksiä tulevaa muuttoa ajatellessa, mutta sen vastapainoksi piipahdus metsässä.

Minusta on huippua, että kumpikin lapsi pyöräilee jo sen verran hyvin, että heidän kanssaan voi lähteä pienille retkille. Vielä keväällä ja kesällä piti hölkätä kuopuksen fillarin perässä, varoa ja olla valppaana, ottaa välillä koppi. Tai vähintään liennytellä kiukkuista polkijaa, jonka pyörä ei suostunut tottelemaan tai ylämäki yllätti voimat... Nyt voin itsekin pyöräillä ja riittää kun huutelen ohjeita ja vähän katson, ettei kukaan kohella liiemmin.

Kävimme tekemässä parin kilometrin lenkin. Pysähdyimme kuntoilupaikalle syömään evästä ja riekkumaan kuntoilutelineissä (tai pojat roikkuivat, minä katselin ja otin valokuvia). Metsässä en ikinä kyllästy. Aina on eri näköistä ja oloista, vaikka olisi miten tuttu paikka. Metsän fiilis on ihana ja rauhoittava, ilma täynnä happea ja ympärillä tuhansia yksityiskohtia, jotka vain odottavat huomatuksi tulemista.





Nyt viikon töihin ja hommeleihin... Jospa ne yksi kerrallaan avautuisivat solmuista.
Puhtia uuteen viikkoon!


lauantai 14. marraskuuta 2015

Tällaisena päivänä...

... tuntuu raskaalta ajatella omia lapsia ja sitä, mitä kaikkea he vielä tulevat kohtaamaan. Onko heille vastassa hyvä ja oikeudenmukainen maailma? Sellainen, jossa yhteisistä asioista lähellä ja kaukana huolehditaan hyvässä hengessä ja tasavertaisesti? Vai kohtaavatko he epäreiluutta, levottomuutta, katastrofeja? Henkilökohtaisia kriisejä varmasti, mutta entä globaalisti? Millaisen maailman me heille jätämme? Sotivan, tuhoutuvan, luonnonmullistuksille alttiin, levottoman kaaoksenko? Sellaisen, jossa joutuu pelkäämään ja jossa ketä tahansa voi sortaa uskonnon, ulkonäön tai minkä tahansa satunnaisen seikan perusteella? Jossa ihmisiä kuolee terroristien iskuissa, nälkään, sotiin...


Kunpa joskus oppisimme elämään sovussa, rinnakkain, hyväksyvästi. En toivo mitään muuta niin paljon ♥

Juuri nyt toivon lohtua, valoa ja rohkeutta niille, jotka jäävät kaipaamaan menetettyjä rakkaitaan. Niille, jotka joutuvat elämään levottomuuksien keskellä ja niille, joiden sydämestä puuttuu valoa ja hyvyyttä. Laitan kädet ristiin ja toivon valoa ja hyvyyttä maailmaan!

torstai 12. marraskuuta 2015

Elämän tarkoitus - ikävän karkoitus?

Sain Nainen talossa -blogin Katjalta haasteen. Kiitos, tämä lämmitti mieltä kovasti ja ilahdun aina, jos joku muistaa minua tällaisilla jutuilla!

Tämä haaste on vähän niitä tavallisia haasteita syvällisempi. Minulle on varsin tyypillistä pyöritellä asioita vähän joka kantilta, pinnalta ja syvältä, uudestaan ja uudestaan. Rakastan omissa ajatuksissa haahuilua ja syntyjen syvien miettimistä. Tämä haaste on siis siltäkin kantilta mieluinen.



1. Mistä olet kiitollinen juuri nyt?
Olen niin paljosta kiitollinen. Ensimmäisenä ja päällimmäisenä ovat mies ja lapset. Kerran tämä perhe tässä kokoonpanossa jo lipsahti käsistäni. Arvostin toki perhettä jo ennen avioeroakin, mutta tämä re-union on kuin suuri yllätyslahja universumilta. Toinen mahdollisuus ja ainutlaatuinen asia. Olen siitä sanattoman kiitollinen.

Olen kiitollinen myös ystävistä ♥, työpaikasta, vuodenajoista, auringosta (missä lienetkin), ihanista ihmisistä, autosta, joulutortuista (söimme ekat tänään), kodista, kirjoista, musiikista, puunoksista, kastepisaroista heinänkorsissa, naurusta, vitseistä, villasukista, tähdistä, pilvistä... Kiitoksen aiheita on tuhansia - pitää vain katsoa ympärilleen ja lakata ajattelemasta, että mikään olisi itsestään selvää.

2. Minkä valinnan tai asian haluaisit muuttaa elämässäsi jos pystyisit?
Jos voisin kertoa parikymppiselle minälleni jotain, sanoisin: "Ota askeleita, ole rohkea, kurkottele! Sinä osaat kyllä, vaikka epäröitkin. Kukaan muukaan ei tiedä asioita sen paremmin. Epävarmuus on ihan ok, eikä tarvitse olla täydellinen! Jos tunnut haluavan jotain, mene sitä kohti, oikeasti. Luota elämään - se kantaa!"

Olen ollut varsinkin nuorempana liian varovainen unelmissani, enkä ole uskaltanut tavoitella asioita. Olen ajatellut etten osaa enkä pysty. Herkkiksenä en tajunnut, että kyllä ne kovanaamatkin epäröivät, mutta eivät vain näytä sitä. Sitten kuvittelin, että olen ainoa huono, osaamaton ja riittämätön. Enkä uskaltanut ottaa askeleita mihinkään, koska olin kauhusta jähmettynyt. Pelkäsin hirveästi mokaamista ja sitä, että nolaisin itseni. Miten höpsöä :)  (Ja silti aika inhimillistä.)

Silti uskon, että näillä tehdyillä valinnoilla elämä on mennyt siten kuin on tarkoituskin. Tämä on kuitenkin "vain" elämää, ei sen enempää.

3. Mikä on sinun mielestäsi elämän tarkoitus?
Ikävän karkoitus? ;)  
Ajattelen, että tarkoitus on tulla omaksi itsekseen ja löytää balanssi itsensä ja maailman välillä. Vaikka se oma minä roikkuukin mukana alusta lähtien, niin kumma kyllä aidoimman ja omimman itsensä saattaa löytää vasta jossain puolimatkassa tai myöhemminkin. Itse alan pikku hiljaa päästä jyvälle siitä kuka ja millainen olen. Alan hahmottaa mistä asioista oikeasti voin tinkiä ja mistä en, mitkä ovat arvoni ja mitkä asiat saavat minut sykkimään. Mitä kestän ja mitä en, mihin haluan vielä kurkottaa ja minkä voin unohtaa.

Elämän tarkoitusta lienee pohdittu aikojen alusta saakka. Filosofit, nuotiolla istuskelijat, kirjailijat, tavalliset tallaajat - kaikki ovat yrittäneet etsiä ja selittää elämän tarkoitusta. Onko sitä löytynyt ja mikä se on? En tiedä, eikä sen ehkä ole väliäkään. Yksinkertaisimmillaan elämän tarkoitus voisi olla ihan vain elää.

Jos siitä haluaa syventää, niin voihan sitä saman tien pelata saamillaan korteilla mahdollisimman hyvin. Aina eivät pelikuviot mene niin kuin etukäteen kuvitteli - yhtäkkiä sitä huomaa että hyvä kortti osoittautukin huonoksi tai matkan varrella säännöt muuttuivat. Pelikaverit saattavat tehdä omia soolokuvioitaan ja välillä ottaa pannuun. Mutta kuten kaikissa peleissä, tärkeintä ei välttämättä ole lopputulos vaan itse pelaaminen: reilusti, hyvässä hengessä ja nauraminenkin on välillä ihan suotavaa ;)  

 ---
En tiedä missä kaikkialla tämä on jo kiertänyt, mutta heitän elämän tarkoituksen ja ikävän karkoituksen seuraaville:

Elisa
Marika
Pinkki
Soili
Helmi Nainen
Teija

Haasteen säännöt:

The Starlight Blogger Award is to highlight and promote Inspiring Bloggers.
Here are the rules for the Starlight Blogger Award:
1. Thank the giver and link their Blog to your post.
2. Answer the 3 questions given to you.
3. Please Pass the award on to 6 or more other Bloggers of your choice and let them know that they have been nominated by you.
4. Include the logo of the award in a post or on your Blog please never alter the logo and never change the rules.


maanantai 9. marraskuuta 2015

Muutto

Huhheijaa! Kahden viikon päästä saamme käteen uudet avaimet ja edessä on muutto! Niinkin pitkälle kuin pihan yli viereiseen taloon :D  Tulevassa kodissa on yksi huone enemmän, mikä tulee tarpeeseen.

Lapsiperheessä ei voi olla liikaa tilaa ja meillä pojat jo selkeästi kaipaavat omia huoneita. Varsinkin ekaluokkalainen on sen tarpeessa, että saa välillä vetäytyä omiin oloihinsa. Meillä aikuisilla oma tila on melko suhteellinen käsite, kun poikien leikit vyöryvät ihan joka paikkaan ja esikoisen läksypöytäkin on ollut toistaiseksi vanhempien makuuhuoneessa.

Lisätila tulee mainioon rakoon, sillä uudessa työssään mies työskentelee pitkälti kotoa käsin. Nykyiseen asuntoon ei kerta kaikkiaan mahtuisi enää yhtäkään härpäkettä, tietsikkaa tai työpöytää lisää. Uuteen ne varmaan saadaan jotenkin järkevästi junailtua.

Toisaalta olen miettinyt asumista ja huonejakoja siltä kannalta, että tarvitseeko sen noudattaa perinteistä mallia: lasten huone, aikuisten huone, keittiö, olkkari... Kun kuitenkin elämä leviää ympäri asuntoa, niin voisiko ollakin tiloja eri tyyppiseen oleskeluun: työtila (päivällä aikuisen käytössä, iltapäivällä koululaisilla), viihdetila, leikkihuone, syömistila, lepotila jne. Harmi vaan, että aika harva asunto venyy sen tyyppiseen ajatteluun. Asunnot on suunniteltu vanhojen kaavojen mukaan ja sen mukaan sitten mennän. Ihminen sopeutuu asuntoon eikä päin vastoin ;)
 
Mutta oli miten oli, seuraaviksi viikoiksi riittää touhua. Vaikka muuttomatka ei ole pitkä, niin pakata vissiin täytyy (ellen opi kahdessa viikossa leijuttamaan tavaroita ilman halki) ja karsia kaikkea ylimääräistä. Jos jotain positiivista haluaa muuttoruljanssista etsiä, niin juuri se tarpeettoman karsiminen! Hus pois turhat painolastit komeroita kuormittamasta.

Sama karsiminen pätee henkisiin lasteihin, joten muistetaanhan painaa välillä ajatusten delete-nappia ;)




sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Pitkät illat

Pitkät on illat, pitkät on illat, tiheät hämärän villat... (Kirsi Kunnas) Yksi lempparirunoistani, etenkin tähän vuodenaikaan. Pimeys kietoutuu lähelle ja tuppaa ihan iholle ja sieluun saakka. Iltaisin tuntuu siltä kuin koko maailmasta olisi valo lopussa.

Vaikka en pimeydestä varsinaisesti pidä, niin olen löytänyt siitä jotain inspiroivaa. Varjon ja valon suhde, syvyys ja tummuus - se kiehtoo minua juuri nyt. Olen ehkä höppänä ylisentimentaalinen esteetikko, mutta saatan tuijottaa erilaisia yksityiskohtia minuuttitolkulla ja katsella niiden valon, varjon ja syvyyden vaikutelmaa. Olen haaveillut siitäkin, että kunpa osaisin valokuvata ihan aikuisten oikeasti ja tehdä valokuviksi niitä visioita, joita näen sielujeni silmillä jatkuvasti ympärilläni. Osatapa kertoa kuvana se, mitä tuntee ja näkee!   






Eilen saimme miehen kanssa pitkästä aikaa kahdenkeskistä aikaa. Alunperin oli tarkoitus viettää pariskuntailtaa ystävien kanssa, mutta kuten lapsiperheissä tuppaa käymään, niin suunnitelmat eivät aina toteudu. Mutta oikeastaan olikin ihanaa olla vain kahden kotona. Syödä rauhassa, kävellä illan pimeydessä rannalla, saunoa, lipitellä pari lasillista ja katsoa telkkaria myöhään. Aamulla saimme nukkua pitkään ja tein miehelle isänpäivän "hotelliaamiaisen". Mummolassa puolestaan taata sai nauttia huomiosta kaiken keskipisteenä ;) 

Kohta on taas koko poppoo kasassa ja meininki sen mukaista. Nautin vielä viimeisistä hiljaisista minuuteista...

perjantai 6. marraskuuta 2015

Inspiraation tarpeessa

On pieniä asioita, jotka antavat elämään ja arkeen ylimääräisiä plussapisteitä. Enkä nyt puhu mistään perustavaa laatua olevista elementeistä, vaan pikkuruisista inspiroivista jutuista. Blogeista, upeista valokuvista, hienoista biiseistä, sykähdyttävistä kirjoista, hetkeen sopivista aforismeista, ihmisten hymyistä jne...

Viime aikoina olen inspiroitunut vaikkapa näitä:


Uskomattoman upeita Instagram-kuvia Debora Vivan Garralta: instagram.com/deboragarra/. Miten voikin olla niin sykähdyttäviä kuvia (ja mikseivät useammat ole löytäneet hänen seuraajikseen?). Rakastuin ensisilmäyksellä. Menkää ja tykätkää!



A Way to Blue. Facebook-yhteisö, jonne on kerätty kaikkea kaunista - sinistä! KLIK.


Kirjat. Ne jaksavat viehättää aina. Hurahdin ekan kerran kirjastoon ja kirjoihin 7-vuotiaana, kun asuimme kirjaston vieressä. Tällä hetkellä olen viehättynyt Ulla-Lena Lundbergin tyylistä. Luen Jää-romaania ja ihailen hänen tapaansa kuvata henkilöitä. Siinä on jotain erityisen lämmintä.


Tv. Pitkästä aikaa olen hurahtanut useaankin tv-sarjaan. Laitan ohjelmat tallennukseen ja katson sitten, kun on sopivasti väljää aikaa. (Ja joskus käy niin, että ohjelma ehtii poistua verkkoboksilta ennen kuin olen ehtinyt katsoa sen, hah :D )  Suosikkilistalla ovat mm. Roba, Rouva Ministeri, Vain elämää (kohta se loppuu, byyh!), Putous, Haamukirjoittaja, 1001 Rikua (naurua olla pitää!) ja varmaan pari muutakin, joita en nyt muista.


Motto. Elisalta bongattu hieno miete: "Et voi aloittaa alusta uutta elämää, mutta joka aamu voit aloittaa uuden päivän."


Perjantai. Tarvitseeko sitä edes selittää? ;)

--
Ja koska jaettu inspiraatio on tuplasti isompi ilo, niin kertokaa mikä teitä inspiroi!


keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Koivut - ja väsähtänyt olemus

Tänään väsyttää. Isosti. Mies on ollut alkuviikon työreissussa ja minä en näköjään osaa nukkua yksin. Hassua :)  Säpsyn hereille vähän väliä, tarkistan kelloa, ravaan vessassa, kääntyilen, näen pahoja unia... Aamulla kyllä uni maistuisi, vaan silloin pitää alkaa leikkiä pirteää ja vääntäytyä työpaikalle - ja sitä ennen taisteltava lapset koulutielle ja tarhaan.

Töissä tarkistan kaiken tsiljoonaan kertaan, sillä väsyneenä tulee tehneeksi typeriä virheitä. Kirjoittelen mitä sattuu ja sitten hihitän omille kirjoitusvirheilleni (hakulomake -> halulomake,  työväenopisto -> yöväenopisto, tsihihihii ja hohohoo! Älykästä vai mitä?). Haukottelen ja puhelen mitä sattuu. Tavalliset sanat eivät  muistu mieleen ja olen ihan kuutamolla koko nainen... Onneksi teen työtä, joka ei vaikuta suoranaisesti kenenkään hyvinvointiin - korkeintaan aiheutan asiakkaille ylimääräistä hilpeyttä (tai sitten närkästystä).

Illalla mies palaa kierrokseltaan ja ehkä minäkin osaan taas nukkua :)  Siihen asti sinnittelen työkaverin tuomien donitseiden ja kahvin voimin.









PS. Ei mitään hajua, miten koivukuvat liittyvät aiheeseen. Ei sen niin väliä. Tykkään koivuista, eiks se riitä? :)


tiistai 3. marraskuuta 2015

Syksyn sävyt

Marraskuu. Päivä hämärtyy jo iltapäivän puolella. Silloin, kun ehkä ehtisi raahautua lenkille, on jo sysipimeää. Aamulla töihin startatessa hieman valostuu, muttei enää kauan. Tänään onneksi on havaittavissa ilahduttava valoilmiö, mutta joskus on päiviä, kun tuntuu olevan pimeää koko ajan.

Olen kevään lapsi ja rakastan lämpöä ja valoa. Elämä sykkii minussa vahvimmin kevään ja kesän aikana. Heräävä luonto, esiin puskevan uuden elämän voima, ilmassa hyrräävä Se Jokin - siinä kaikessa on vallatonta ja vastustamatonta energiaa. Kesän valo, vehreys, runsaus ja lämpö ovat parasta hemmottelua.


Yleensä syksyisin moottorini alkaa yskähdellä ja käydä vajailla kierroksilla. Pimeys, harmaus ja synkkyys saavat minut apeaksi. Kylmyys, viima ja koleus viimeistelevät coctailin, ja tekisi mieli haistattaa pitkät tälle maailmankolkalle. Ja muuten - pahinta mitä tiedän, on skrapata autonikkunoita jäätävässä viimassa, nilkat loskassa, koko olemus luita ja ytimiä myöden umpijäässä. Tarhalainen takapenkillä hytisee, itsellä on sormet umpijäässä ja skrapatessa onkin kulunut enemmän aikaa kuin osasi odottaa ja kaikki myöhästyvät... Hrrr...!!! Ja entäs sitten ne vuodenvaihteen jälkeiset kiduttavan pitkät kuukaudet - en edes ajattele sitä vielä.

Nyt olen ihan tarkoituksella yrittänyt bongailla syksyn hyviä puolia. Syksyssä kieltämättä on upeaa rosoisuutta, syvyyttä ja rouheutta. Tummia sävyjä ja talvilevolle käyvän luonnon hetkellistä kuolemista. Luopumista ja riisumista. Itse asiassa syksyssä on enemmän hienouksia kuin muistinkaan. Siinä missä kesä on vehreä ja kepeä, syksyssä on sielukasta syvyyttä ja kontrastia, luopumista, rosoa ja alakuloa. Sitäkin sielu ja mieli tarvitsee. Syksy antaa ikään kuin luvan olla itsekin rosoinen. Pimeinä ja kylminä iltoina saa vetää pipon syvälle päähän ja näyttää vaikka kotipeikolta, eikä kukaan huomaa mitään :D  Ja lenkin jälkeen on niin ihanaa käpertyä sohvalle teemukin tai punaviinitilkkasen kera.

Sytytkö sinä syksystä? Mitkä ovat lempijuttujasi tässä vuodenajassa?










maanantai 2. marraskuuta 2015

Maanantai

Rentouttavan viikonlopun jälkeen arki koitti jälleen. Lauantai oli ihanan terapeuttista yksinäisyyttä, mikä oli todella tarpeen kaiken hurlumhein ja kiireiden jälkeen. Huomasin viime viikon aikana, että kierrokset kävivät turhan kovalla ja itseään oli vaikeaa saada rentoutumaan. Sunnuntai oli perusjuttuja perheen kanssa. Kotitouhuja, tiskejä, pyykkejä, pieni sunnuntaiajelu, lasten ulkoilua, ruuanlaittoa, telkkaria. Lasten nujakointeja ja kuuroja korvia, mistä seurasi äidin erittäin syviä huokailuja ja mielitekoa kiikuttaa lapset kirpparille... En kiikuttanut kuitenkaan, mutta purin kiukkuenergiaa parin vaatekaapin siivoamiseen.


Pienet hiljaiset hetket käytin kahvin lipittelyyn ja yrityksiin lukea kirjaa. Olen kuitenkin huono lukemaan, jos ympärillä ei ole riittävän paljon hiljaisuutta. On vaikea keskittyä, jos toisella korvalla pitää kuulostella onko poikien riitely oikeaa vaiko johonkin roolileikkiin kuuluvaa muka-nujakointia. Taisin edistyä kokonaista kaksi sivua koko päivän aikana. Ja sanottakoon, että lapset ovat ihania ja rakkaita, mutta se energia ei aina meinaa mahtua neljän seinän sisälle.
 
Tein myös etukäteen kaikki tämän päivän valmistelut, sillä mies lähti työreissuun kukonlaulun aikaan. Itse olen hitaasti käynnistyvää sorttia, ja jos aamun vaatteet, reput ja kamppeet eivät ole valmiina, on aamuinen hermoromahdus melko varma. Nyt oli valmiina omat ja poikien vaatteet, uimahallivarusteet iltapäivää varten ja jääkaapissa riittävästi ruokaa alkuviikoksi. Mies palaa keskiviikkoiltana, jolloin veikkaan vastassa olevan jo ihan kiitettävän kypsän ja räjähtäneen vaimokkeen. Onneksi on tietsikkapelit ja boksilla lapsille mieluista ohjelmaa - niitä voi käyttää, jos tilanne käy ylivoimaiseksi hermoille ;)  





Mainiota uutta viikkoa kaikille!