lauantai 31. lokakuuta 2015

Latautumista

Tämän postauksen myötä liityn mukaan facebookin TRE-Blogit yhteisöön. Kiitos, että sain tulla mukaan! Tervetuloa kaikille uusille lukijoille - rutistus ja muisku teille pitkään mukana roikkuneille ihanille ♥  
 
Kulunut ja edellinen viikko ovat olleet melko työntäyteisiä ja pitäneet sisällään kaikenlaista ekstraa. Eilen työpäivän jälkeen huokaisin syvään ja päästin irti ainakin pienestä nipusta erinäisiä lankoja. Ehkä ne pysyvät paikoillaan pitelemättäkin. Tänään sain päästää hetkeksi irti myös perhe-elämän hallintaan liittyvistä langoista. Niinpä tämä päivä on ollut pyhitetty paitsi poisnukkuneiden muistamiselle myös oman jaksamisen buustaamiselle.



(Sivujuonteena kannattaa lukea tämä hyvä artikkeli arjen "metatyön" ja lankojen pitelemisen rankkuudesta. Harvemmin tulee ajatelleeksi kaikkea sitä näkymätöntä taustatyötä, jota tulee tehneeksi. Ihmettelee vain, miksi sitä on taas niin väsynyt, vaikkei edes välttämättä ole tehnyt mitään kovin konkreettista...)

Tänään sain nukkua melkein kymmeneen, mikä on ihan luksusta. Mies ja pojat lähtivät käväisemään mummolassa ja minä sain olla monta tuntia ihan yksin. Söin aamupalan ja join kahvit pitkän kaavan mukaan. Hitaasti, haahuillen, kirjaa lukien. Pyjamasta luovuin pitkälti yli puolen päivän. Olin vain. Kuuntelin mieleistäni musaa, hoilotin Sataa salamaa antaumuksella (sori naapurit!), hengittelin Pyhäjärven ilmaa autiolla rannalla, lipitin lasillisen sherryä - ja kenties toisenkin.
 
Joskus sitä tarvitsee aikaa, jolloin voi olla kannattelematta käsissään ja ajatuksissaan yhtään mitään. Jotkut saavat energiaa ja puhtia siitä, kun saavat touhottaa, organisoida asioita ja sosialisoida. Minä lataudun silloin, kun saan olla yksin, hiljaa ja omissa ajatuksissani. Ilman yhtäkään pakollista menemistä, tulemista, viemistä, tuomista tai touhotusta.

Olen ihan varma siitä, että jos jatkuvasti juoksee läpi arkeaan, suorittaa tehtäviä tehtävien perään ja ajatukset täyttyvät tehtävälistoista ja tekemättömistä asioista, niin tuskinpa sinne korvien väliin eksyy mitään uutta tai raikasta. Päin vastoin oleminen alkaa käydä raskaaksi ja tunkkaiseksi. Mutta jos toisinaan saa olla olemassa ilman yhtäkäkään pakkoa, täytymistä ja minuuttiaikataulua, vanne pään ympärillä löystyy huomattavasti ja jaksaa olla kivempi ihminen itselleen ja muille. Näin ainakin täällä :) 

Rentouttavaa ja rauhallista pyhäinpäivän iltaa kaikille! Muistakaa hoitaa ja helliä itseänne ♥ 






perjantai 30. lokakuuta 2015

Viikon varrelta

Tämä viikko on ollut samaan aikaan superpitkä ja kauhean lyhyt. Maanantaina puolipaniikissa viimeistelin työhön liittyviä matskuja ja yritin pitää lankoja käsissäni. Tiistaina anivarhain suuntasin junalle ja kohti Helsinkiä. Päivä kului seminaarissa istuen (ja melkein nukkuen). Ihmettelin miksi ylipäänsä vaivauduin paikalle, kun päivän esitykset osoittautuivat suoraksi paperista lukemiseksi. Yhtä hyvin olisin voinut lukea ne matskut töissä ihan itsekseni. Höh. 

Helsingin ihanuuksia ehdin nähdä pikaisesti paikasta toiseen matkatessa...

Tiistai-ilta kallistui jälleen pienen panikoimisen puolelle, kun jännitin ja valmistelin seuraavaa päivää, jolloin oli vuorossa meidän firman järjestämä koulutuspäivä asiakkaille. Tosin hieman sain lohtua ajatuksesta, että pystyisin ainakin parempaan kuin pelkkään papereista lukemiseen. Ja niin pystyinkin, sillä keskiviikko meni jopa hyvin - ainakin omasta mielestäni. (Siitäkin huolimatta, että sain nukuttua yöllä n. kaksi tuntia, koska vääränlainen tyyny, hotellin äänet, jännitys ja naapurihuoneesta kuulunut sängyn ryskintä klo 03). Keskiviikon pahin kauhuskenaario olisi ollut se, etten olisi saanut jännitykseltäni ja väsymykseltäni puhuttua oikein mitään. Ilmeisesti puhuin kaikesta huolimatta ainakin jotain järkevääkin. Odottelen silti nyt vielä asiakaspalautteita ennen kuin alan tämän enempää hehkuttaa ;)
 
Keskiviikkoiltana kotona vetäisin hatusta kuopukselle halloween-asun tarhan kemuja varten. Vanha lakanakikka sai luvan kelvata. Ja sanottakoon, etten pahemmin välitä halloweenista. Tyhmä ja rienaava krääsäjuhla mielestäni. Torstai oli jo normiarkea ja palauttelua edellisistä päivistä. Työsähköpostin purkamista, koulutuspäivän läpikäymistä työparin kanssa, kotona arkisia hommia ja poikien nujakointien tuomarointia. Illalla pieni lenkki ystävän kanssa ja sen myötä vertaisterapiaa. Tänään töiden jälkeen reissu Lahteen hakemaan siipan autoa, kauppareissu ja viikonlopun ruokaostokset, ja sitten - ahh! - lepo. 
  
Olen huomannut, että pipo pään ympärillä on kiristynyt vähän liikaa, enkä toivo oikeastaan mitään muuta kuin sitä, että saisin olla yksin. Hiljaa, ajatuksissani, ilman tarkoitusta ja päämäärää. Erakko mikä erakko (ja hsp-herkkis). Ajattelin heivata perheen käväisemään mummolassa lauantaina päiväseltään. Sillä aikaa voisin keskittyä hengittämään, olemaan, vanumaan pyjamassa. Paitsi että tietenkin pitäisi imuroida, miettiä ruokalistoja, ensi viikon to do -listoja, perata kaappeja, laittaa ruokaa, ja ja ja... Vaikka toisaalta - kuka käskee? ;)  
 
Kuvassa kolme elementtiä: taivaankappale,
iso häkkyrä ja hyvin likainen hotellin ikkuna. 

Väriterapiaa. 


maanantai 26. lokakuuta 2015

Hyppy epämukavuuteen

Heipä hei ja hyvää alkanutta viikkoa! (Huomaatteko, yritän kuulostaa pirteältä - jee ja hiphei! Oikeasti väsyttää...) Viikonloppu sujahti perheen parissa, hieman ulkoillessa, kokkaillessa ja arkisia asioita tehdessä. Vapaa-ajan lomassa valmistauduin tämän viikon työjuttuihin ja  j-ä-n-n-i-t-i-n...

Joudun - vai pitäisikö yrittää olla positiivinen ja sanoa "saan" - menemään pois omalta mukavuusalueeltani. Ja se alue, jolle astun, on juuri sitä, mitä pelkään, inhoan ja jännitän yli kaiken: esillä oleminen. Ydinminuuteni viihtyy parhaiten, kun se saa nuhjata nurkissa, olla huomaamaton, tehdä taustahommia ja antaa muiden paistatella huomiossa. Seminaareissa hakeudun seinänvierustoille ja lähelle ovea. Jos läsnä on paljon tuntemattomia ihmisiä, pakenen kahvitaukojen ajaksi muka-kiireisen näköisen kännykän räpläämisen taakse.

Olen kyllä sosiaalinen, mutta työasioissa esiintyminen ja sosialiseeraaminen on eri asia - silloin suorituskynnys nousee potenssiin sata ja poden rimakauhua. Usein tunnen ikään kuin teeskenteleväni aikuista ja asiansa tuntevaa työntekijää. Oikeammin tunnen olevani vain hihittävä teini, joka pelkää, että kulissi voi romahtaa hetkenä minä hyvänsä, ja silloin kaikki huomaavat, että eihän tuo tiedä mistään mitään ja mitä ihmettä se täällä tekee... (Hieman pateettista, eikö?)

No, tällä viikolla joudun tekemään sitä pahinta: puhumaan ihmisten edessä. Onneksi pienehkön joukon edessä, mutta silti. Olen jännittänyt viimeiset kaksi viikkoa ja nyt jännitys alkaa tiivistyä siinä määrin, että oksat pois. Olen kuitenkin päättänyt, että tämä nyt on kohdattava ja sillä siisti. Teoriassa jopa tiedän osaavani käsiteltävät aihepiirit ihan riittävän hyvin - osittain jopa kiitettävästi. Silti tiedän, että kun sen tiedon pitäisi tulla ulos suustani ymmärrettävässä ja helposti omaksuttavassa muodossa, sieltä saattaakin tulla epämääräistä mokellusta, takeltelua, eiku-öö-siis -änkytystä ja todennäköisesti teen sen kaiken sydän täysillä tykyttäen ja pyörtymisen partaalla. Kuulostaako kivalta ja rennolta? :D

Palkkioksi olen luvannut itselleni ison viinilasillisen heti paluujunassa (jos pääsen sinne asti enkä ole pyörtynyt pakokauhusta). Kerron sitten miten meni ;)  

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Superhelpot tonnikalapihvit

Vaiheeksi ruokavinkki. Eilen tein tonnikalapihvejä purkkitonnarista - niin helppoa ja nopeaa. Lapsetkin tykkäsivät ja söivät monta! Mietin heti, että miksi ihmeessä en ole keksinyt tehdä näitä aiemmin? Ehdottomasti pääsevät ruokalistalle toistekin.

Kokki tarvitsi palanpainikkeeksi ja hermolääkkeeksi
lasillisen punaviiniä ;)
Ainekset

2 prk öljyyn säilöttyä tonnikalaa
2 kananmunaa
0,5 dl korppujauhoja
1 dl ruokakermaa
2 rkl hienonnettua tilliä
0,5 tl suolaa
ripaus mustapippuria ja sitruunapippuria
(muita mausteita maun mukaan)
öljyä tai voita paistamiseen

Ohjeet

Valuta tonnikaloista öljy ja siirrä kala kulhoon. Murenna rakenne haarukalla ja sekoita joukkoon munat, korppujauhot, kerma ja mausteet. Muotoile seoksesta pihvejä ja paista paistinpannulla tai lettupannulla. Tarjoa lisänä salaattia sekä esim. spagettia tai perunamuusia. Ohjeella tulee n. 14 pihviä, koosta riippuen.
---
Edit. mausteita kannattaa laittaa reiluhkosti. Muuten lopputulos voi olla vähän valjun makuinen.  
 

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Anti-shoppailija ostoksilla - vaatepostaus

Koko syksyn olen huokaillut vaatekaappini äärellä. Joka aamu sama probleemi: ei mitään päälle pantavaa. Vaatekaappini sisältö on rupsahtanutta, nyppyyntynyttä ja historian pölyttämää. (No, en silti alastikaan ole kirmaillut...)

Tähän asti olen tyytynyt vain surkuttelemaan. Puolisen vuotta on menty tosi tiukalla budjetilla, johon ei ole paljon heräte- tai edes järkiostoksia mahtunut. Ja toisaalta inhoan vaatekauppoja. Minä, vaatteet ja vaatekaupat emme selvästikään ole match made in heaven. Vartalotyyppini ei ilmeisesti ole muotisuunnittelijoiden suosikki, koska suurin osa vaatteista pussittaa, kinnaa, harittaa, lötköttää tai muuten vaan on epäsopivaa. Olen myös ennakkoluuloinen, nirso ja vähän ahdasmielinen, mitä tulee omaan pukeutumiseeni.

Eilen kuitenkin sain jonkinlaisen epäjärkevyyskohtauksen ja sisuunnuin toissapäiväisistä parkkisakoista. Ajattelin, että kun nyt kuitenkaan ei ole rahaa, niin ihan sama, jos vingutan ne viimeisetkin. Sitä paitsi vähän ajan päästä pitäisi helpottaa taloudellisesti, kun huushollin toinen aikuisihminen pääsee taas toteuttamaan intohimoaan ja huseeraamaan töiden merkeissä.

Niinpä vaatekauppoja kohti, mars! Ekassa kaupassa olisi ollut yhdet kivat housut, mutta yksien pökien takia en jaksa vaivautua sovituskoppiin. Tokassa löytyi jotain ja änkeydyin sovitukseen neljän vaatekappaleen kera. (Pahoittelut työpäivän jälkeisestä ankeahkosta yleis-lookista, mutta menköön...)


Eka vaate: Harmaa neuletakki. Olen ollut skeptinen näiden suhteen, koska joskus takavuosina vastaava vaate näytti päälläni muumimamman talvipompalta. Mutta tämän kertainen oli jees. Se tuntui jopa lohtu- ja turvavaatteelta. Lähti mukaan :)


Toka vaate: raitaneule, jossa on koristenapit. Istuvuus yllättävän hyvä ja sekin lähti mukaan. Ja koska säihkyvä muotikoordinaattori Elisa sanoo, että raidat ovat hyvä juttu, niin uskon ihan täysillä.


Kolmas vaate: hamonen, jonka kangas oli joustavaa ja vähän villamaista. Tavallaan ihan kiva, mutta epäilin, että tulisiko sitä sittenkään käytettyä. Ei riittävän kiva, ja se jäi kauppaan.


Neljäs vaate: edestä laskostettu paita. Kiva väri, mutta malli epäsopiva. En ostanut.

Lopputulos: omistan kaksi uutta kivaa neuletta. Vielä puuttuu parit housut, joista toiset saisivat olla edustuskelpoiset ja toiset töihin sopivat rennon siistit pöksyt. Ja ehkä joku hame/mekko olisi kiva, jos vaikka joskus haluaisi briljeerata naisellisuudella (vaikka tuskin haluan, nimim. ahdasmielinen skeptikko). Plus ehkä pari paitaa vielä lisää.

Loppupäätelmä: selvisin hengissä ja olen suht tyytyväinen. Muoti- tai vaatebloggaajaa minusta ei silti taida tulla :D  Ja koska kukaan ei sponsoroinut tätäkään postausta, en rupea mainostelemaan mitään liikkeitä ;)

Adios. Nyt viuhahdan hakemaan mukillisen kahvia uuden neuletakin liepeet viuhuen...!

maanantai 19. lokakuuta 2015

Äitiys ja loputon riittämättömyys

Mikä muu asia maailmassa aiheuttaisi niin suurta riittämättömyyden tunnetta kuin äitiys - tai isyys ja vanhemmuus ylipäänsä. Puhun nyt kuitenkin äidin näkökulmasta, koska sattuneesta syystä se on minulle luontevinta.

Kuinka monet kerrat sitä onkaan vajonnut loputtoman avuttomuuden, riittämättömyyden ja syyllisyyden tunteeseen. Kuinka vajavaiseksi sitä voikaan tuntea itsensä pienen ihmisen edessä. Ja kuinka syvä kuilu onkaan sen aikoinaan luodun ihanneäidin mielikuvan ja todellisuuden välillä.

Ennen lasten saamista ajattelin, että minusta ei sitten tule mitään mäkättävää ja motkottavaa äitiä. Minusta tulee reilu, ihana, leikkisä ja osallistuva onnellinen äiti. Sellainen, joka makaa lapsen kanssa lattialla ja kokoaa legoja kaiket päivät. Joka jaksaa aina ja mitä vaan, eikä koskaan suutu. Sellainen kertakaikkisen ihana ja valovoimainen superäiti.

Mistäpä olisinkaan silloin voinut tietää, miten kaikkivoipaista voi olla äidin väsymys tai miten syvä voi olla unettomuuden musta kuilu. En voinut tietää, että pieni kahvihetki ja ilmaisjakelulehden ilmestyminen voisi olla päivän ainoa ilopilkku, ja että lapsen päiväunien katkonaisuus voisi olla pahin painajaiseni ja hermoni totaalisesti katkaiseva tekijä. Tai miten syvää pettymystä voisi aiheuttaa imetyksen vaikeus, oma vajavaisuus ja avuttomuuden tunne kaiken edessä. Ja miten kotipäivien samana toistuva rutiini voisi tuntua pahimmalta vankilalta maailmassa. Puhumattakaan siitä, miten mustia tunteita toisinaan saattoi tuntea pientä lasta kohtaan.

Syyllisyys oli - ja on - armoton kumppani. Se etsii jokaisen pienen erheen ja osoittaa sormella. Saati isommat virheet, niistä se vasta nostaakin metelin. "Miten saatoit karjua niin rumasti lapsellesi, olet huono ja kamala äiti. Ei kukaan äiti ota lastaan tuolla lailla ranteesta kiinni, häpeä! Mikset edes saa lastasi nukkumaan, sinä senkin kelvoton nainen!" Oman syyllisyyden ääni on säästelemätön ja katala. Mutta silti tarpeellinen, sillä se kertoo, että omatunto ja oikeudentaju ovat yhä olemassa, eivätkä ne ole hautautuneet unettomien kuukausien, pyykkikasojen ja tyhjien suklaalevykääreiden alle. Syyllisyyden ääni kertoo milloin on toimittu omia arvoja vastaan. Silti pidemmän päälle se voi aiheuttaa liiallista huonommuuden tunnetta - varsinkin jos sattuu olemaan hyvin herkkä syyllistymään ihan ilman aihettakin...

Vielä pahempaa voi silti olla, jos syyttävä ääni tulee oman itsen ulkopuolelta. Sukulaisten, appivanhempien, sisarusten tai leikkipuistokavereiden ajattelemattomat kommentit voivat upota hyvin syvälle ja aiheuttaa kipeää häpeäntunnetta. Tunnetta siitä, että on huonompi, kelpaamaton ja vääränlainen. Että ei osannut sitten vauvaansa edes syöttää, nukuttaa tai imettää oikein...

Itsekin olen saanut osani muiden äitien kipeää tekevistä kommenteista. Jälkeenpäin olen kuitenkin tajunnut, että todennäköisesti he tunsivat itse huonommuutta jossain asiassa ja käyttivät minua astinlautanaan, jotta pääsivät kohottautumaan vähän ylemmäs. Silti sillä hetkellä se sattui, sillä äitys on herkkä laji ja kaikenlainen aiheetonkin kritiikki uppoaa syvälle.

Enimmäkseen olen kuitenkin kohdannut niitä, joiden kanssa on voinut yhdessä nuolla haavojaan ja tsempata toinen toistaan eteenpäin. Niitä, jotka myös ovat tunteneet pikimustia tunteita vauva sylissään, halunneet karata niin pitkälle kuin pippuri kasvaa - ja siitä huolimatta jatkaneet lapsiarjen taapertamista eteenpäin. Yhdessä on voinut tsempata toinen toistaan silloin, kun vauva on puklannut olohuoneen matolle, taapero piti taas kantaa kainalossa sisälle tai esikouluikäinen sai kiukkuhepulin, kun kirjain meni väärinpäin. Kun muistamme armollisuuden itseämme ja muita kohtaan, ja tsemppaamme toisiamme, on elämä paljon kivempaa.

Maaret Kallio kirjoitti jälleen osuvasti äitiydestä ja sen kipukohdista: Äiti ei saa olla äidille susi. Ei saisikaan, vaan meidän pitäisi olla toisillemme tukipilareita. Siinä missä miehillä on hyvä veli -kerhonsa, meillä voisi olla hyvä sisko -henkisyyttä ja tsemppihenkeä.

"Lapsi kaipaa vanhempiensa rakkautta eniten juuri silloin, kun on vähiten sitä ansainnut. Ihan sama koskee joka ikistä äitiä." 

Kyllä ♥  

perjantai 16. lokakuuta 2015

Kun metsäläinen päivittää itsensä juhlakuntoon

Kukkuu!

Tällä viikolla olen enimmäkseen lymynnyt maalla. Olen nuhjannut villasukissa ja fleece-vaatteissa, tukka pörrössä ja nenä punaisena - niistämisestä ja ulkoilmasta. Olen uppoutunut maalaismaisemiin ja räpsinyt noin 300 kuvaa. Katsellut sumua, aamukuuraista maisemaa, kuunnellut hiljaisuutta ja ollut ilman aikatauluja. Lukenut naistenlehtiä ja latkinut kahvia. Uppoutunut Saara Turusen kirjaan Rakkaudenhirviö ja tykännyt kovasti. Rakentanut risumajaa poikien kanssa ja addiktoitunut touhuun siinä määrin, että jatkoin vielä senkin jälkeen, kun pojat kyllästyivät.


Eilen kuitenkin ajelin takaisin ns. sivistyksen pariin, koska tänään on taas työpäivä ja illalla työporukan pikkujoulut. Sanonpahan vaan, että aikamoinen operaatio muuntautua metsäläisestä edustuskuntoon! Eilen, kun aloin kaivella kaapeista kenkiä, laukkuja, mekkoja, sukkiksia ja tilpehöörejä, meinasi iskeä epätoivo. Teki mieli kapinoida ja palata takaisin villasukkiin ja maalaismaisemiin. Jatkoin kuitenkin kamppailua saadakseni metsäläisestä jälleen ihmisen näköisen.

Tarvittiin suihkua, karvojen sheivausta, kasvojen kuorintaa, kulmakarvojen nyppimistä, hiusten suoristamista, kynsien lakkausta ja pari siideriä. Tekisi mieli sanoa, että joskus on vaivalloista olla nainen. Tai ainakin nainen, joka ei halua olla pikkujouluissa risumajanrakentajan näköinen :)

Suoriuduin urakasta ja tänään näytän taas työssäkäyvältä aikuiselta naiselta, joka kehtaa joten kuten mennä ihmisten ilmoille. Harmi, etten tullut ottaneeksi ennen ja jälkeen -kuvia. Ero olisi ollut melkoinen! Mutta huomenna suuntaan silti takaisin maalle ja asustan itseni villasukilla, kahvimukilla ja kirjalla. Sitä ennen kuitenkin hieman pirskahtelevaa juomaa, hyvää ruokaa, mentalismia ja kepeää meininkiä.

Adios ja aurinkoista syysviikonloppua!



tiistai 13. lokakuuta 2015

Pikapäivitys

Blogi laiskottelee muutaman päivän. Pikaräpsyjä ja fiiliksiä voi käydä kurkkimassa Facebookin ja Instagramin puolella - linkit löydätte tuosta oikealta.

Palaan loppuviikosta, kunhan pääsen tietokoneen äärelle ja saan purettua kuvat kameran muistikortilta. Niitä on miljoona - vähän mopo karkasi :D Take care ja nauttikaa kuulaan kirpeistä syyspäivistä! Puss!

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Liebster award

Sain ihanalta Elisalta Liebster award -haasteen. Kiitos, muru!



Haasteen säännöt:

1. Kiitä tunnustuksen antanutta bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa. Kiitos Elisa! Olet blogimaailman iloinen pirskahdus - teestentelemätön, avoin ja rehellinen. Jaat elämästäsi kauniita paloja ja ilahdutat meitä niin monella tavalla, kiitos siitä. Sen lisäksi olet hyvä ystävä ihan oikeassakin elämässä. Kiitos siitä blogeille!
2. Vastaa sinun nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkitä 11 Liebster Award -tunnustuksen saavaa blogia, joilla on alle 200 lukijaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä valitsemillesi blogeille. [Näiltä osin teen saman kuin Elisa, ja jatkan Kepposen kysymyksillä.]

1. Millainen blogi sinulla on? Onko blogisi muuttunut matkan varrella?
Blogini on vähän kuin ote arkipäivästäni tai päiväkirjastani (jos sellainen olisi). Se on arkea, ruuhkavuosia, elämän ylä- ja alamäkiä, kuralätäköitä ja auringonpaistetta. Pieniä ripauksia sieltä täältä. Haluan kirjoittaa avoimesti ja rehellisesti, paljastamatta kuitenkaan ihan kaikkea. Elämäni pohjavirtaukset näkyvät väistämättä siinä mitä kirjoitan. En osaa teeskennellä, enkä sen puoleen haluaisikaan :) 
Joskus muinaisina vuosina, kun aloin blogata (eka blogini oli "Olohuoneen elämää"), kuvittelin, että siitä ajan kanssa muokkautuisi sisustusblogi. Hah :D  Eri kotini ovat olleet kivoja, mutta eivät sisustusblogimatskua, enkä ikinä pystyisi pitämään kotiani riittävän siistinä. 

(Missä on nro 2? Nyt meni pasmat sekaisin :D )  
 
3. Mitä haluaisit blogissasi kehittää?
Ulkoasua olisi kiva kehittää selkeämmäksi ja visuaalisesti miellyttävämmäksi. Blogger ei ehkä aina veny siihen, mitä haluaisin - enkä toisaalta osaa käyttää kaikkia sen mahdollisuuksia, vaikka olenkin lahjakas Kokeile ja erehdy -metodissa ;)  Html-koodia olisi kiva osata ihan oikeasti. Nyt tajuan vain ne ihan perustavinta laatua olevat koodit.

4. Millaisen neuvon antaisit aloittelevalle bloggaajalle?
Mieti mikä on lähinnä sydäntäsi ja kirjoita siitä. Älä yritä teeskennellä, sillä se näkyy läpi. Ole rehellinen, avoin ja valloittava oma itsesi.

5. Mikä olisi unelma-ammattisi? 
Olisi kiva olla valokuvaaja, kirjoittaja, ravitsemusterapeutti tai tutkija.

6. Paras tapasi rentoutua? 
Lukeminen, oleminen (mieluiten hiljaa, rauhassa ja omissa ajatuksissa), ulkoilu, luonnossa kulkeminen, valokuvaus tai telkkarin katsominen.
  
7. Mistä haaveilet tällä hetkellä? 
Yhteinen lomamatka perheen kanssa olisi kiva, sitten joskus. Nyt haaveilen siitä, että talousasiat olisivat paremmissa kantimissa, eikä tarvitsisi olla koko ajan niin huolissaan. Keväästä ja kesästä haaveilen jo nyt, sillä tämä kylmyys ei ole minua varten...Haaveilen myös siitä, että löytäsin sen oman juttuni - työn/asian/jutun, joka saisi sydämeni sykkimään nopeammin ja tuntemaan, että olen juuri omalla paikallani.
   
8. Paras vuodenaika? 
Kesä, kesä, kesä! Silloin, kun ei ole kesä, haaveilen kesästä. Rakastan lämpöä, valoa, aurinkoa. Sitä, ettei ole aikatauluja, voi kuopsuttaa kukkapenkkiä tai parvekekukkia, istua ulkona ja kääntää kasvot auringon hemmoteltavaksi.
 
9. Oletko jo miettinyt/ostanut joululahjoja? 
Olen miettinyt paria juttua, mutten ole vielä tehnyt mitään asian eteen. Pidän joulusta, mutta en ole sitä tyyppiä, joka hössöttää kovin paljon asian kanssa.
 
10. Paras lahja, jonka olet koskaan saanut? 
Tämä elämäntilanne! Että eron jälkeen löysimme toistemme luo, sittenkin. Rakkaus oli kuitenkin vahvempaa kuin se kaikki muu. Konkreettisista asioista rakastan lasten pikku yllätyksiä ja piirustuksia. Ystävien lähettämät muistamiset saavat sydämeni pakahtumaan. Mikä olisi ihanampaa kuin tulla töistä kotiin ja löytää postilaatikosta jokin ihana pieni ylläri! Ilahdun myös niistä arjen jutuista, joilla mies huomioi minua - skrapaa autoni ikkunat aamuisin tai tuo kupin kahvia, kun vähiten sitä odotan.
 
11. Millä perusteella valitset ne blogit, jotka pääsevät lukulistallesi?

Hyviä blogeja on ihan hirveästi, ja kaikkea en aina muista linkittää blogini listalle. Ne, jotka sinne päätyvät, ovat tavalla tai toisella sellaisia, jotka koskettavat minua. Pidän avoimuudesta, rehellisyydestä, aitoudesta, elämänmakuisuudesta ja rouheudesta. Pidän siitä, että bloggaaja uskaltaa raottaa tuntojaan pintaa syvemmältä ja kertoa mielipiteitään.
Jos blogissa on erityisen hyviä itse otettuja kuvia, annan anteeksi pienen ripauksen kaikesta muusta, mutta pelkät kuvat eivät minulle riitä mielenkiinnon ylläpitämiseksi.

--
 
Seuraavaksi pitäisi keksiä haastettavat, mutta koska tuntuu vähän siltä, että tosi monella tämä on jo ollut, haastan kaikki ne, joita ei vielä ole haastettu ;) 
 

perjantai 9. lokakuuta 2015

Tänään ja huomenna

Tänään niistän supertukkoista nenääni, juon litratolkulla kuumaa teetä (ja juoksen sitten vessassa) ja setvin sähköpostejani tyhjemmäksi. Siistin hieman työpöytääni ja raivaan pois alta kaiken minkä ehdin. Vakuutan itselleni, että tämä ja tuokin homma hoituu - jos ei nyt, niin sitten myöhemmin. Iltapäivällä hurautan postin ja kaupan kautta kotiin. Ruuaksi teen tortilloja ja syön masun täpötäyteen. Illalla istahdan sohvalle Vain elämää -ohjelman pariin, vedän viltin korviin ja olen vain.


Huomenna haluan nukkua pitkään, syödä hitaan ja runsaan aamupalan ja nautiskella raukeudesta. Aion lukea muutaman naistenlehden ja kenties piipahtaa kirjastossa. Höllään vähän pipoa, joka on kiristynyt viime viikkojen aikatauluista ja taloushuolista. Hengitän ja luotan siihen, että kaikki järjestyy jälleen kerran.
 
Edessä on armas ja tarpeeseen tuleva syysloma. Kokonaista neljä päivää vapaata töistä! Ja töihinpaluun haluan tehdä pehmeästi - onhan meillä viikon päästä jo työpaikan pikkujoulukin.

Syysloma on oiva paikka suoda itselleen väljyyttä ja lepoa. Ja ehkä sillekin, että ehtisi tehdä sellaisia mieluisia kotihommia, jotka aina jäävät kaiken muun jalkoihin. Tykkään tavaroiden järjestelystä ja raivaamisesta, mutta perusarkena siihen ei vain ole aikaa. Jospa ensi viikolla ehtisi jotain? Jos ei, niin en pillastu siitäkään. Sitten sen aika on myöhemmin.

Leppoisaa viikonloppua!


keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Nuukailevan martan työeväsvinkki

Pirkanmaan (sala)marttojen sivukonttorista hei!
Tunnustan olevani monien asioiden suhteen hieman pihi. En esimerkiksi heitä pois ruuanjämiä, vaan pyrin hyödyntämään ne aina jossain muodossa. Puuronrippeet voi laittaa sämpylä- tai pannaritaikinaan, ja aterialta ylijääneistä spageteista saa vaikkapa nopean evään seuraavaksi työpäiväksi.

Meillä oli eilen ruokana spagettia ja kanahärdelliä. Kaikki spagetti ei uponnut pieniin (tai isoihin) massuihin, joten pyöräytin niistä pikaisen evään seuraavaksi työpäiväksi.



Ainekset:

jämäspagettia tai muuta pastaa
1-2 porkkanaa
1-2 valkosipulinkynttä
1 sipuli
(kinkkua suikaleina)
pari rkl punaista pestoa
chilimaustetta
inkiväärimaustetta
muita mausteita maun mukaan
rypsiöljyä paistamiseen

Tee näin:

Pyöräytä pilkottu sipuli ja valkosipuli kuumalla pannulla. Ripota sekaan mausteet. Tee porkkanasta suikaleita kuorimaveitsellä ja lisää pannulle. Lisää pesto. Sekoittele hetki. Porkkana saa jäädä al denteksi. Kippaa sekaan spagetit ja avot - valmista! Aikaa meni jokunen minuutti ja rahaa aika vähän.

Vain mielikuvitus on rajana. Pikapastaan voi hyödyntää suunnilleen mitä tahansa, mitä nyt jääkaapista sattuu löytymään.

Hyvää ja kirpeän raikasta syyspäivää!

tiistai 6. lokakuuta 2015

Niin arkea, niin arkea...

Päivät
vain olemisen pakkoa
vailla vähäisintäkään kimallusta.
Velvollisuuksien ikeessä
ei paljonkaan pehmusteita.
Arjen pakkopaidassa
harvoin pitsikaulusta.

Jaksaakseen on opittava katsomaan
kuuntelemaan tarkkaan
josko jossain jotain helähtäisi
jokin pieni sävel lämmin sana
hymyn häivä
ruskojuova pilven raossa.

Ja on, on se siellä.
Aina se kuitenkin on.
Maaria Leinonen 



Tänään piti katsoa tosi tarkkaan, mutta kyllä sieltä löytyi taas kerran. Ja se kaikki oli ihan silmieni edessä.

Se, miten mies tuhteerasi autoni huuruisten ikkunoiden parissa aamulla (ettei minun tarvinnut).
Se, miten kuopus vilkutti valonsäde silmissään tarhaan lähtiessään.
Se, miten esikoinen rutisti kaulasta.
Se, kuinka aurinko paistoi silmiin niin, ettei sitä voinut olla huomaamatta.

Mikä sinulle on se juuri tänään?

lauantai 3. lokakuuta 2015

So far so good

Tähän mennessä viikonloppu on ollut leppoisaa aamukahvia, ulkoilua, mini-picnic, hippaa, kotipizzaa, tuoretta sämpylää, leffailtaa lasten kanssa, karkkiähkyä, saunomista. Leppoisaa ja hyvää. Kiitollisin mielin huomiseen... ♥









torstai 1. lokakuuta 2015

Tapetilla

Aamu valkeni - tai siis EI valjennut, koska oli pimeää - sateisena ja väsyneenä. Mietin jo, että pitänee kaivaa kirkasvalolamppu esille, jos sen avulla saisi teeskenneltyä pirteää. En vain ole yhteensopiva hämärien/pimeiden aamujen kanssa. Saisiko jostain sellaisen ohjelmistopäivityksen itselleen, että pimeinä aamuina sitä pomppaisi pirteänä ja energisenä sängystä ylös?

Eilen illalla muuten hihkuin ja hehkutin innoissani: "Mulla on hyviä uutisia!!" johon mies: "No nyt on historiallinen hetki, kun äidillä on hyviä uutisia". (Jaa että miten niin olen pessimisti? En kyllä ole. Korkeintaan ehkä realisti, joka pitää matalaa profiilia.) Anyway, kaikki odottivat tietenkin, että MIKÄ se hyvä uutinen on. Pidin jännitystä yllä muutaman sekunnin ja henkäisin: "Mä ostin leivoksia." Jotenkin tunsin, että tunnelma tavallaan lässähti ja kaikki olivat ihan että aijjaa... Mitä ne odottivat? Etelänmatkaa? Lottovoittoa? Kummallista porukkaa. Minulle ainakin leivos on todellakin hyvä uutinen :D

Tänään töissä leikimme vähän niinkuin festareita, mutta ilman alkoholia ja bändejä (mikä on tietenkin ihan tylsää). Kiinteistössä on meneillään jokin lämmityssysteemien huolto-operaatio. Vettä ei tule ja näin ollen pihalle on pystytetty bajamajoja, joissa voi käydä tarpeillaan. Sanon vaan, ettei se ole lähekään niin hehkeää selvin päin ja työpaikalla kuin muinaisilla nuoruuden festareilla siiderifiiliksissä ja kun taustalla kuului Eppu Normaalia. Taidan valittaa kiinteistöhuoltoon ja kysyä, että mihin jäivät juomateltta ja bändit?? Ihan mielelläni ravaisin bajamajoissa, jos saisin ensin litkiä sidukkaa ja hytkyä musan tahdissa.

Ehdotus työpaikan
juomatarjoiluksi. 

Eilen oli lapsen repussa koulukuvauksen infolaput. Esikoinen haluaa kaverikuvaan yhden toisen pojan kanssa. Eilen tyypit hilluivat meillä, kuuntelivat musaa kännyköillään, pelasivat ja katselivat pätkän Star warsia. Suunnittelivat katsovansa kaikki SW-jaksot sen toisen pojan kotona (siinäpä maratonia kerrassaan). Ihania pieniä miehiä säteilevine silmineen... Olen niin iloinen, että kummallakin pojalla on kavereita. Siitä on hyvä ponnistaa eteenpäin.

Vaatekaappini kaipaisi myös samanlaista toimenpidettä kuin päänuppini - pitäisi hieman päivittää. Tuntuu, että joka aamu on sama ongelma: ei mitään kivaa päällepantavaa. Olisi kyllä joka lähtöön kotiverkkaria, nuhjupaitaa ja kesämekkoa. Tai juhlavaatetta. (Miksi ihmeessä mulla on niin paljon hienoja vaatteita, kun ulkoilutan niitä ehkä kaksi kertaa vuodessa? Mysteeri...) Mutta kun pitäisi löytää tähän vuodenaikaan sopivaa (=lämmintä) ja siistiä työrompetta, niin ei. On muutama, mutta aina ei haluaisi pukea niitä samoja. Joudun ehkä alistumaan ja menemään vaatekaupoille katselemaan millaisia vaatteita tällä kaudella olisi tarjolla. Luultavasti taas kaikkea sellaista, joka ei pue just mun värejä tai vartalotyyppiä pätkääkään. Tai joissa koen olevani kuin arkinen hernekeitto hienoille perintöposliineille läväytettynä. (Niin, sanoinhan jo, etten ole pessimisti? Korkeintaan realisti...)

kuva: http://tinyurl.com/psrdq5d