torstai 26. helmikuuta 2015

Kun samaan aikaan tapahtuu liikaa ja liian vähän...

Olen uuden kynnyksellä. Taas. Edessä on isoja ja pieniä muutoksia - ihania, toivottuja, yllättäviä mutta myös stressaavia. Nyt on menossa se vaihe, kun tuntuu että samaan aikaan on kauhea haipakka ja silti ei vielä tapahdu mitään. Kun jotain isoa on suunnitteilla, ovat aivoni ennen konkretiaa ehtineet laukata jo muutaman kymmenen mailia kuin pitelemätön hevoslauma. Ehkä olisi aika rauhoitella laumaa ja kertoa sille, että ei mitään hätää... 


Muutoksiin liittyy aina jossain määrin luopumista. Kun mukaan tulee jokin uusi kuvio, väistyy sen tieltä jotain vanhaa. Tuota vanhaa, tuttua ja turvallista saattaa ikävöidä ja kipuilla sen menettämisen kanssa. Niin nytkin. Vaikka tiedän, että luopuminen on tällä(kin) kertaa järkevää ja kokonaiskuvion kannalta hyväksi, niin kaipaan, haikailen, jossittelen ja mutkuttelen. Mitäs jos sittenkin... mutta kun... entä jos kuitenkin olisi ollut niin tai noin... Luopuminen on samaan aikaan ison helpotuksen ja suuren surun paikka.

Yksi aikakausi päättyy lopullisesti.Vanha kirja sulkeutuu ja uusi avautuu. Vai onko vanha sittenkään luettu kokonaan loppuun, vai olikohan tämä uusi kuvio vain sivujuonne moniosaisessa teoksessa..? Se selviää teille jossain vaiheessa ;) 

Ehkä minullekin selviää kesään mennessä, että loppujen lopuksi tämäkin elämänmuutos meni ihan hyvin ja välivaiheetkin päänsärkyineen olivat loppujen lopuksi ihan peace of cake.



Terv. elämänmatkaaja ja vinhojen tuulien riippuliitäjä Tuula

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Menossa jonnekin

Ajatella, olemme koko ajan matkalla. Paitsi että matkaamme huimaa vauhtia universumissa auringon kiertoradalla, olemme jatkuvasti menossa kohti uusia arjen sattumuksia ja suurempia päämääriä. Aina - tai useimmiten - emme itsekään tiedä, mikä on suunta ja päämäärä. Emme tiedä mitä matkan varrella tapahtuu tai pääsemmekö edes perille, sinne jonnekin, jota emme itsekään tiedä.


Minäkin matkaan tavalla tai toisella kohti kymmeniä erilaisia päämääriä: töihin, kotiin, kauppaan, lenkille, uusiin ihmissuhteisiin, kylään, tapahtumiin, elämän suuriin ja pieniin käänteisiin, arjen sattumuksiin. Koskaan en oikeasti voi tietää mihin päädyn - ruokakaupan sijaan ex-tempore kirpputorille, ikuisen avioliiton sijaan eroon, imurointi vaihtuu kyläilyreissuun jne... Joskus sitä eksyy, tekee u-käännöksiä tai ajaa levähdysalueelle. Joskus moottoritie vaihtuu hiljaiseksi kylätieksi.


Matkalla saattaa tapahtua odottamattomia käänteitä - tietyömaa, rengasrikko, satunnainen kulkija ojentamassa kukkakimpun (kiitos sille nuorelle naiselle keskustorin laidalla joskus pari vuotta sitten - muistan vieläkin ilolla!). Elämä kulkee toisinaan halutulla tavalla, mutta välillä tempoilee ihan omille urilleen. Voimme yrittää ohjailla ja tehdä korjausliikkeitä, mutta tie vie mihin vie... Ei voi kuin luottaa siihen, että matka on juuri sellainen kuin pitääkin ja määränpää on ihan okei.

En tiedä mihin nyt olen menossa, mutta uskon, että johonkin positiiviseen. Roikun mukana punaisessa langassa ja katson mitä tuleman pitää... ;) 



Kuvat Pinterestistä - mistä nyt tänään satuin pitämään.

maanantai 23. helmikuuta 2015

Helmiä

Elämässä on aina sekä valoa että varjoa, helmiä ja sikoja, aurinkoa ja pilviä. Se on kuin jin ja jang, elämän tasapaino. Paljon ratkaisee se, miten kiitollinen pystyy olemaan hyvistä asioista ja miten hyvin jaksaa kestää varjot, siat ja pilvet - ja muistakaamme, että varsinkin pienet sianporsaat voivat olla oikeastaan ihan söpöjä ja ilman varjoa paahtuisimme rusinoiksi ;) 



Viime viikon helmiä olivat ainakin:

* Pojilta saadut suukot ja tunnustukset: "Äiti, sinä olet maailman rakkain". Voiko enää ihanampaa tunnustusta olla? ♥

* Pari kertaa suoriuduin lenkille ja vuorottelin kävelyä ja juoksua. Se on melkein yhtä tehokasta kuin juokseminen ja sykkeet pysyvät korkealla. Lisäksi lenkin kesto saattaa pidentyä, kun ei näänny heti ensimmäisen vartin aikana puolikuoliaaksi. Sopii minun kaltaisilleni, joille ei ole syntymälahjaksi annettu loistokkaita hapenotto-ominaisuuksia...



* Lisääntyvä valo, joka on suorastaan ihmeellistä! Parina iltapäivänä oli tarpeen käyttää aurinkolaseja autoillessa :)

* Ihmissuhteet, joissa voi nähdä punaisen langan vielä senkin jälkeen, kun luuli jo kadottaneensa langanpään ikuisiksi ajoiksi.

* Hyvä ruoka ja varsinkin kunnon pihvi pitää naisen tiellä (ja sen jälkeiset lasilliset saavat hihittämään kuin teinitytön konsanaan).

*  Todella rento viikonloppu, päiväsaunominen, päiväunet ja kaikenlainen lötköttely tekivät hyvää.



Inspiroivaa ja valoisaa viikkoa!
 

torstai 19. helmikuuta 2015

Kateus - katala kaveri vai hyvä vieras?

Ping! Siinä se taas oli - kateuden salakavala pistos ja ärsyynnys. "Miks tollakin on tuommoiset bambin silmät ja upea olemus, ja miksei mulla oo?"  Facebook-profiili, johon törmäsin äsken ihan sattumalta ja tunsin kateuden hulmahtavan ylitseni. Edellisen kerran sama fiilis tänään, kun kuulin kaverin ostaneen vanhan talon ihanalta paikalta. Pinngg!! "No kyllä mäkin haluun?!"

Kateus lienee meille kaikille tuttu vieras. Joskus sen piston saa tuntea lievempänä, joskus kipeämpänä. Nuorempana soimasin itseäni kateuden tuntemisesta, sillä kysehän on jostain ihan hirveänkamalasta alhaisesta tunteesta. Vai onko? Jos pysähtyy miettimään miksi kadehtii, voi löytää itselleen arvokkaita johtolankoja, jotka voivat johtaa pohtimaan mitä haluaisi omassa elämässään muuttaa.



Minä tunnustan kadehtivani ainakin
- eheitä perheitä (olen niitä harvoja eronneita omassa kaveripiirissäni, aargh)
- keijukaismaista luonnonkauneutta (itse en voi lähteä ulos ilman jonkinlaista restaurointia)
- uusien autojen omistajia
- rauhallisten lasten vanhempia (omani ovat toisinaan ihan hemmetin rasittavia villiapinoita; pakollinen lisäys: rakkaita silti)
- perheitä joissa isovanhemmat tai muut "ekstrat" osallistuvat arjen pyörittämiseen
- hyvin palkattuja, työssään menestyviä ja työstään nauttivia
- erityisen lahjakkaita ihmisiä.

Uh, siinäpä vasta lista! Mutta en häpeä tunnustaa kadehtivani. Enkä missään nimessä toivo pois toisen hyvää - eihän se ole minulta pois. Päin vastoin se voi osoittaa, että se saattaisi olla minullekin mahdollista (no okei, monikaan listan asioista ei ole mahdollinen oikeasti, mutta ei anneta sen nyt häiritä). Voin myös iloita siitä, että toisella on jotain hyvää ja tärkeää. Jaettu ilo on paras ilo.

Miksi kadehdin, ja miksi juuri noita asioita? Osassa asioita lienee taustalla ajatus siitä, mikä olisi "hyvää" elämää. Ydinperhe saman (mielellään ison) katon alla, läsnäolevat arjen auttajat, ei-hajoilevat autot ja riittävä määrä rahaa helpottaisivat takuulla arkea suuressa määrin. Kun kahlaa arjessa ilman toista aikuista, laskee jatkuvasti euroja sekä päiviä seuraavaan palkkapäivään, pelkää seuraavan autoremontin laskua ja tuntee kaatuvansa arjen haasteiden alle, on helppo sortua kadehtimaan niitä, joilla ao. asiat näyttävät ainakin ulospäin sujuvan paremmin. Silti tiedän, että jokaisella on omat haasteensa ja vastuksensa - niilläkin, jotka asuvat väljästi kuten minäkin haluaisin, ajavat uudenkarhealla Volvolla tai voivat ostaa lapsille uudet ulkohaalarit ilman talouden sortumista.

Toisaalta tämä on minun elämääni ja ihan ok sellaisenaan. Ja tiedän, että jotkut kadehtivat minuakin (luoja tietää miksi :D ). Mutta mikä sitten avuksi, jos tuntuu, että kateus on ylitsehyökyvää?
Jos huomaa kadehtivansa, siihen on olemassa vastalääke, [Susanna] Lundell sanoo.
"Kiitollinen ihminen ei tunne kateutta. Kateellinen näkee sen, mitä itseltä puuttuu, kun kiitollinen näkee, mitä itsellä on. Kun keskittyy oman elämän hyviin puoliin, kateus vähenee."
Listataanpa siis kiitollisuuden aiheita: terveet lapset, työpaikka, auto (vaikkakin hajoileva), ystävät (ja niitä minulla on paljon!), riittävä terveys, kyky nauttia pienistä arjen asioista ja varmaan paljon muutakin. En siis kadehdi sosiaalisia kuvioita, koska olen tyytyväinen omiini. Voisin haluta olla hyvässä fyysisessä kunnossa ja six-packin, mutta en kadehdi niitä keneltäkään, koska tiedän että voisin ne itsekin saada (esteenä on lähinnä oma laiskuus). Enkä kadehdi ns. hyvää asemaa työelämässä tai muiden aviomiehiä (koska niissä kaikissa kuitenkin on omat isot haasteensa, eheh :D ).

Tiedän, että voin tehdä kateuslistan asioille jotain. En voi kenties saada ko. asioita, mutta voin työstää kateutta mielessäni. Ajatella vaikkapa, että ison talon siivoaminen on oikeastaan todella helvetillistä ajanhukkaa. Tai että ehjässäkin perhe-elämässä on omat isot haasteensa. Minullahan on tällä hetkellä loppujen lopuksi jopa omaa aikaa silloin, kun pojat ovat isällään. Tällaista luksusta minulla ei ollut avioliiton aikoina. Eikä nykyään tarvitse kokata ihan niin paljon ;)  Ja loppujen lopuksi oma elämäni on tällaisenaankin ihan riittävän siedettävää.

Uskallatko tunnustaa kadehtivasi? Mitä?

Täällä hyvä artikkeli kateudesta.


keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Kotipäivä

Tänään olen viettänyt kuopuksen kanssa pyjamapäivää kotona. Pojalla on astma ja jos sattuu iskemään yskä, niin sitten yskitään BIG time. Näin parhaimmaksi jäädä risaisen ja yskäisen yön jälkeen kotiin. Vaikka uskon, että tarhan hoitajatkin osaavat asiansa, niin itse ehkä tunnistan paremmin sen milloin on aika ottaa hengitystä avaava lääke. Muutenkin on parempi ottaa varman päälle, vaikka sitten omatunto koputtelisikin, kun töissäkin pitäisi olla...

Minulla taitaa olla menossa vaaleanpunainen kausi, sillä mieli tekee kaikkea pinkkiä ja hentoa vaaleanpunaista. Pinkki on pirtsakka ja naisellinen. Ja tämä lisääntyvä valo on jotain aivan fantastista! Ehkä jossain vaiheessa heräilen talvikoomasta ja alan tuntea muutakin kuin tylsistymistä ja väsymystä :)  Pitkästä aikaa myös muutama kotikuva.





Pirtsakkaa päivää ja pinkkejä ajatuksia kaikille!


maanantai 16. helmikuuta 2015

Hyvä lataus

Uusi viikko alkoi (yhtään liioittelematta) noin sata kertaa vahvemmissa kantimissa kuin edellisen viikon arkipäivät. Viikonlopun aikana latasin akkuja ja mm. söin laskiaispullia, kyläilin lasten kanssa ja ihailin ystävän upouutta hienoa taloa, mussutin namia, ulkoilin muksujen kanssa, saunoin, hörpin kaverin kanssa kahvia Hoplopissa ja annoin lasten telmiä itsensä väsyksiin. Tein myös sovinnon, jota edeltäen esitin kylmänviileää tavoittamatonta olentoa. Sain myös kukkia ja vähän pusuja (mutta ei siitä sen enempää, vielä)  ;) 

Jälleen kerran vahvistui usko siihen, että kaikki järjestyy ja elämä kantaa. Välillä sitä itse heiluu kuilun partaalla ja kuvittelee putoavansa, mutta onko siinä alla oikeasti rotko, johon voi pudota? Vai onko se vain heijastus omista peloista, vaikka oikeasti alapuolella on ihan tukeva maaperä? Kuinka paljon pelkäämme olemattomia asioita ihan turhaan? Ja kuinka paljon kulutammekaan energiaa siihen pelkäämiseen ja stressaamiseen. Ollapa varustettu delete-nappulalla, jolla voisi poistaa turhat ja ylimääräiset ajatussolmut.



kuvat: Pinterest
Hyviä mielen maisemia kaikille uuteen viikkoon!






torstai 12. helmikuuta 2015

Torstain inspiraatio

Huh, olen hyvin iloinen siitä, että huomenna on perjantai ja sitten viikonloppu. Olen kulkenut liimaa kengänpohjissa ja kymmenen kilon painot nilkoissa.  Kaipaan kepeyttä ja virkeyttä.

Näillä kuvilla vähän virtaa ja energiaa: 







kaikki kuvat Pinterest-boardiltani





tiistai 10. helmikuuta 2015

Alkuviikon haaste

Uusi viikko on alkanut työntäyteisenä ja ehkä heiman ahdistavana. Työasiat pyörivät mielessä vapaallakin (ja päin vastoin). Tästä eteenpäin lähetän universumille pyynnön, että asiakkaat eivät keksisi mitään vaikeaa ja meitä liiaksi työllistävää. Pistän tilaukseen vain helppoja ja nopeita keissejä, kiitos ♥  

Sitten mukavampiin asioihin! Kelorannan Teija heitti minulle haasteen. Kiitos :)

Tässä Teijan kysymykset minulle:

1. Ihanin/mukavin/paras matkakohde ikinä?
Lapsuuteni/nuoruuteni maisemat ja isäni kesämökki Päijänteen rannalla. Se vaan on ♥  
Jos nyt jokin muu pitäisi valita, niin menee vaikeaksi... Mikään ulkomaan matkakohde ei ole ollut  ylitse muiden. Toki pidemmissä reissuissa on luksusta yöpyä hotellissa, kun ei tarvitse miettiä ruuanlaittoa, pyykkejä ja muuta tylsää.  


2. Onko sinulla haaveita, joita haluaisit vielä toteuttaa tässä elämässä? (No ihan kaikkein salaisimpia ei tässä nyt tarvitse :)
Haluaisin vielä joskus löytää työn/ammatin/paikan maailmassa, jonka tuntisin ihan läpikotaisin omakseni. Mutta valitettavasti en vielä nelikymppisenäkään tiedä mikä minusta pitäisi tulla isona. 
Pienempiä haaveita on paljonkin: matkustella jonkin verran, olla huoleton, lukea paljon hyviä kirjoja... Haluan myös vanheta jonkun tietyn ihmisen rinnalla :)  Ja viettää mahdollisimman paljon aikaa maalla ja vapaalla.
 
3. Joku ärsyttävä asia, joka todellakin ÄRSYTTÄÄ? 
Liialliset äänet, hajut ja muut aistiärsykkeet. Johtunee erityisherkkyyden mukanaan tuomasta taipumuksesta kokea jotkin aistiärsykkeet vähän liiankin isosti. 
 
4. Kesä tekee tuloaan, onko sinulla jo suunnitelmia?
Haluaisin lomailla tavallista pidempään, jos suinkin mahdollista. 3-4 viikkoa ei tunnu riittävän pitkältä... En aio liiemmin matkustella, vaan nauttia Suomen kesästä (oli se sitten mitä tahansa). Rakastan sen vehreyttä ja valoisuutta. Haluan hengata rannalla lasten kanssa, lukea, juoda erittäin pitkiä aamukahveja jne. :) 
 
5. Kerro joku kiva lapsuusmuisto! 
Kesämökkeily! Mökillä oli aina hurjasti tekemistä, vaikkei ollut liiemmin mitään lelujakaan mukana. Oli metsiköt, rantakivikot ja järvi. Uimiseen sai kulumaan tuntikausia ja välillä polskimme läheiselle kallionkielekkeelle hengailemaan. Joskus rakensimme lautan, jotta saimme uitettua eväät perässämme :)  Ja usein oli aikuisia+lapsia mökkivieraina. Aikuisten jorinoita ja laulamista nuotion ympärillä oli ihana katsella. Ne olivat sellaisia ikuisen pitkiä, huolettomia kesiä ♥  
 
6. Mitä harrastat? Muutakin kuin bloggailua :)
Yritän liikkua mahdollisuuksien ja jaksamisen mukaan. Lisäksi rakastan kirjoja ja hyviä leffoja (kotona katsottuna). Viihdyn kotosalla hissutellen - järjestelen tavaroita, puuhastelen, olen vaan :)  
 
7. Parasta bloggaamisessa? Mitä itse olet saanut tästä?
Minulle bloggaaminen on omien ajatusten jäsentämistä ja järjestämistä paikoilleen. Jos joskus saan mukavaa palautetta teksteistäni, on se juuri sitä parhautta minkä takia tähän helposti jää koukkuun. Monista bloggaajista on tullut tuttuja virtuaalisesti ja joistain ihan oikean elämän ystäviäkin!
-- 

Sitten minun kysymykseni (kepeitä ja ei-niin kepeitä sekaisin):

1. Mistä tulet ja mihin olet menossa?
2. Parasta juuri nyt?
3. Mistä haaveilet?
4. Lempipaikkasi?
5. Oletko koti- vai reissuihminen?
6. Salainen paheesi?
7. Mitä tarvitsisit elämääsi enemmän?

Ja kysymykset+haasteen heitän seuraaville: Elisa, Pinkki, HelmiNainen ja Milla. Olkaa hyvät, mutta ei mitään paineita ja ei ole pakko vastata :) 




perjantai 6. helmikuuta 2015

Aikomuksia

Viikonloppuna aion

-- ostaa tulppaaneja
-- juoda pari lasia punaviiniä
-- istua ja hengittää
-- käydä kävelyllä
-- lukea jotain nautinnollista
-- nukkua pitkään
-- siivota kotona
-- saunoa rauhassa
-- syödä terveellisesti ja vastapainoksi vähän herkutella
-- suhtautua itseeni lempeästi.

kuva: Pinterest

Muistakaa tykätä itsestänne ja tehdä jotain mikä saa elämän tuntumaan mukavalta!

torstai 5. helmikuuta 2015

Inspiraatio

Olen ollut viime aikoina superväsynyt. Maan vetovoima todellakin kiskoo puoleensa - suupieliä, kehoa ja mieltä. Mutta pientä innostustakin on ilmassa. Liekö lisääntyvän valon ansiota, mutta olen alkanut potea hillitöntä sisustus- ja järjestelyvimmaa. Mitään ei (vielä) ole tapahtunut, kiitos alakuloisuuden ja vetämättömyyden, mutta sitäkin enemmän olen kuolannut kuvia Pinterestistä ja blogeista.

Viikonloppuna, kun koittaa minun oma aikani, aion ensinnäkin tarttua imurin ja pölyhuiskan varteen ja siivota sekä järjestellä antaumuksella. Tekisi myös mieli heittää reissu Ikeaan, mutta pankkitilini saattaa olla eri mieltä... Tunnen itseni ja tarpeeni jo sen verran hyvin, että tiedän olevan mahdotonta selvitä vain parinkympin serviettiostoksilla... ;)

Olohuonetta pitäisi vaikka uusilla sohvatyynyillä. Tarvitsisin myös paremman tv-tason. Perintölipastoni ei ole ihan paras siihen tarkoitukseen. Lisäksi haluaisin hieman stailata poikien huonetta ja etenkin järjestää eteistä käytännöllisemmäksi.

Etenkin näinä toppavaateaikoina angstailen harva se päivä eteisen ahtautta. En voi käsittää miten tässä ilmastossa eteiset suunnitellaan 1x1m kopperoiksi. Siinä sitten pitäisi pukeutua/riisuutua lasten kanssa sekä säilyttää kengät ja talvivaatteet - impossible!! Jokainen arkkitehtiopiskelija voisi viettää vähintään kuukauden pikkulapsiperheessä. Josko ne eteiset vaikka muuttuisivat oikeasti käytännöllisiksi ;) 

Unelmieni eteinen voisi olla tällainen. Lisänä siinä tosin
pitäisi olla iso vaatekaappi takeille, saappaille yms.
Tuollainen yhdistetty penkki+kenkäteline olisi mainio.


Tämä olisi mainio ratkaisu poikien taideteosten
esillepanoon.


Olohuoneeseen kaipaan lisää selkeyttä -
ja viherkasveja!

Ehdottomasti kotini kaipaa järjestämistä ja organisointia.
Tavarat ja romppeet paikoilleen - ja ylimääräiset veks...


Kuvat Pinterest-kokoelmistani

maanantai 2. helmikuuta 2015

Matka

Elämä on matka, ei päämäärä.

Elämässä - kuten matkallakin -  saa ja pitää joskus eksyä, koska silloin voi löytää sivukujilta jotain odottamatonta ja hienoa.



Saa kokeilla ja erehtyä.

Ei ole yhtä ja ainoaa oikeaa matkaa/elämää. Tyylejä on yhtä monta kuin ihmisiäkin.

Elämään mahtuu monta etappia. Jos yksi menee mönkään, voi seuraava jo ollakin parempi.

Kannattaa luottaa vaistoihinsa ja kysellä kanssakulkijoilta, sillä kartoista ja kirjoista ei löydy läheskään kaikkea kokemisen arvoista.

Mene ja kokeile! Naura, nauti ja heittäydy - ainakin välillä ;)

kuvat: Pinterest


Jokainen elämä on omanlaisensa seikkailu ja sellaisenaan ainutlaatuinen ja arvokas. 

Kuten matkoilla, ei elämässäkään kannata ottaa asioita liian vakavasti. Mitä siitä, jos et saanutkaan aurinkoista päivää rannalla. Sait tilalle ehkä jotain muuta arvokasta.

Joskus on sallittua kääntyä takaisin ja lähteä kulkemaan samaa polkua, jota joskus luuli vääräksi. 

Olipa oma tiesi mikä hyvänsä, nauti hyvistä näköaloista, yritä kestää kolhut ja muista, että matkasi on kaikesta huolimatta - ja juuri siksi - ainutkertainen ja oikeanlainen.

Hyvää elämänmatkailua!