perjantai 30. tammikuuta 2015

Lapsista ja aikuisista

* Nykylapset ovat selvästi tiedostavaa porukkaa. Eilen illalla, kun komensin pyysin esikoista hammaspesulle, kuului ärsyyntynyt kivahdus: "Eikö lapsi edes leikkiä saa!". Hahhaa, niin huvituin!

* Esikko alkaa olla myös vitsi-iässä. Tai on ollut jo jonkin aikaa, mutta nykyään oikeasti nauran niille (siitä huolimatta, tai juuri siksi, että ovat niin "helppoja" - tai sitten minä olen se helppo!)

 Poika: Äiti, kerronko vitsin?
 Minä: No kerro vaan.
 Poika: Se meni jo.
 Minä: *raks raks* + naurukohtaus

 Poika: Arvaa kuinka pitkä matka on Merkuriuksesta Aurinkoon?
 Minä: Hmmm.... (ja yritän rakentaa ajatuskuviota valonnopeudesta sun muusta)
 Poika: Yhtä pitkä matka kuin Auringosta Merkuriukseen.
 Minä: naurukohtaus (Joo-o, tosi vanha vitsi, mutta niin vanha äiti, että vanhat vitsitkin tuntuu uusilta)

* Näillä hienoilla vinkeillä alan kuulkaas kasvattaa itseäni! Ihan ekana voisin määrätä itseni jäähylle (40 min.) ja todella yritän olla kiltisti, koska nettikielto kuulostaa jo ihan liian julmalta (niin hyvää kuin se tekisikin)


Hauskaa viikonloppua, allihopa!

torstai 29. tammikuuta 2015

Uneton

Risteilyn jälkeinen arki on ollut tahmeaa - suorastaan kuin kulkisi lumikinosten sijasta Eri keeperissä... Arjessa ei ole valmiita ruokapöytiä, ei ilmaisia viinimaistiaisia eikä yhtään edes piccolo-kuohareita jääkaapissa. Sen sijaan tarjolla on ollut pitkäveteisiä päiviä, huonosti nukuttuja öitä ja arkisia tapauksia, kuten laskujen maksua ja ruokakaupassa hengailua (haukotus).



Olen myös kadottanut - taas vaihteeksi - yöuneni jonnekin. Illalla on vaikea nukahtaa ja herään aamuyöstä vaihtelevasti klo 02-05 enkä enää sen jälkeen saa unta. Voi jösses, että vetää olon veteläksi parikin tuollaista yötä. Saati, kun pohjalla on jo ennestään muuten vaan huonoja öitä. Tai ruotsinristeily, jonka aikana tuli priorisoitua kaikkea muuta kuin nukkumista... Tänään lähden taistoon unettomuutta vastaan isohkolla annoksella magnesiumia ja melatoniinia. Katsotaan heräänkö ensi yönä taas kukkumaan vai saisinko havahtua uuteen päivään hyvin nukkuneena ja pirteänä (suuresti epäilen viimeksimainittua...)

Nukkuminen on kyllä niin tärkeä asia, ja sen puutteen huomaa arjessa ihan kaikessa. Mieli on maassa, kaikki ärsyttää, eikä mistään oikein jaksa innostua. Olen ollut ihmissuden ja naisraivottaren risteytys silmäpusseilla varustettuna. Onneksi edessä on viikonloppu. Uimahallia lasten kanssa, vähän ulkoilua ja relailua. Okei, myös ne lapset, joten unohdetaan se relailu... ;) 


maanantai 26. tammikuuta 2015

* Irti arjesta *

Viikonloppuna olin luksusystävän kanssa luksusristeilyllä. Virkistäydyimme niin tunnollisesti, että nyt olen ihan todella väsynyt ja kulahtanut. Onneksi kuitenkin ostin tax-freestä ihonhoitojuttuja, joiden avulla ehkä voin huijata itseni näyttämään virkeämmältä kuin olenkaan. Ja sitäpaitsi hyvän ystävän kanssa arjesta irtaantuminen kuitenkn antaa potkua arkeen taas pitkäksi aikaa :) 




Ainakin me
- lauloimme karaokea monta biisiä
- teimme muuvseja tanssilattialla
- shoppailimme Tukholmassa (ja podimme pienoista dagen efteriä)
- ihastelimme tukholmalaisten naisten tyyliä (musta takki ja tupsupipo on must!)
- söimme kaksi ihanaa luksusaamiaista ja muuta hyvää
- otimme päiväunet
- puhuimme ja nauroimme sielun kyllyydestä
- pratade svenska och engelska med många menniskor






perjantai 23. tammikuuta 2015

Treenin huipennus

Viime postauksessa kerroin tehokkaat vinkit treenaukseen ja mielenhallintaan. Huomenna aion soveltaa super-kuntoani Tukholman risteilyllä. Ohjelmassa on mm. palautusjuoman nauttumista (tärkeää kaiken treenin jälkeen), analysointia elämästä (ja miehistä), mielenhallintaa tax-freessä ja tasapainon harjoittelua (= korkkarit jalassa tanssimista?). Matka- ja mielenhallintaseurana on sutkautuksissaan niin ketterä Elisa :) 

Totta puhuen en ole ollut ollenkaan hyvässä kunnossa. Viikkokausia vaivannut pöpö huipentui diagnoosiin: poskiontelontulehdus. Pari päivää olin toipumassa kotona, kun ääni oli lähes poissa ja kurkkukipu jotain todella megalomaanista tasoa. Olen tukenut erittäin tehokkaasti kurkkupastilliteollisuutta sekä vetänyt antibioottia ja paria muuta lääkettä, kitannut litrakaupalla kuumaa teetä, huuhdellut sisuksiani nenäkannulla ja pihistänyt kuopuksen Ventolinea. Elämä alkaa ehkä pikku hiljaa voittaa ja risteily varmasti piristää mieltä.

Täältä tullaan Tukholma, bling-bling ja hauskuus!



kuvat: Pinterest



Kuulumisiin!

perjantai 16. tammikuuta 2015

Hitaalla

Olen elänyt viime päivinä kuin hidastetussa filmissä. Ei mitään kiirettä, eikä mitään tapahdu... Keskiviikkona olin pienessä leikkauksessa ja sen jälkeen olen pötkötellyt, maleksinut, hissutellut kaikessa rauhassa. Ehkä jopa teeskennellyt hitusen kipeämpää kuin oikeastaan olenkaan, ihan vain siksi, että olen halunnutkin olla hidas ja laiska. Se "kurjuuden" ylellisyys ;)

Aivot raksuttavat hitaalla ja olen katsellut boksilta kevyttä höttöohjelmaa. Tänään avasin ensimmäistä kertaa blogit ja totesin, että kaikki muut postaavat hirveän filosofisia ja rakentavia juttuja. Minä vain katson Rouva Ministeriä ja mussutan karkkia sohvalla. Joka toinen bloggari on jo ihan kevätfiiliksissä ja on ostanut tulppaaneja tai jopa narsisseja. (Ja mulla on vielä joulutähti ikkunassa...) Ja kaikilla on jotain hienoja aforismeja tai päätöksiä vuoden 2015 varalle. Mulla ei mitään. (Paitsi ne hömppäsarjat boksilla ja jo tyhjentynyt karkkipussi.)

Reilun viikon päästä olen lähdössä risteilylle erään Erityisen Ihanan Bloggarin kanssa ja siihen mennessä pitänee taikoa itsestään esiin jotain muuta kuin verkkareihinsa kulahtanut sohvaprinsessa. Saa nähdä miten käy, vai astuuko laivaan sittenkin laiskanpulskea olento, joka raahaa mukanaan telkkarin ja digiboksin..?

Näitä seuraavia kuvia katsellessa ajattelin, että vau - maailmassa on noin upeita paikkoja! Ja silti minä rakastan omaa sohvaani yli kaiken, hah! Olenko vähän tylsimys :D  





lauantai 10. tammikuuta 2015

Lauantai-illan opit

Lauantai-illan keittiöfilosofiaa á la Tuula. Kuluneita latteuksia, mutta ah, niin tosia (minulle).

Jotta näkisi lähelle, on mentävä kauemmas. Vain siten näkee kokonaisuuden riittävän hyvin.
Jos kulahtaneiden parisuhteiden osapuolet lähtisivät kukin tahoilleen pariksi viikoksi (tai kuukaudeksi, vuodeksi?) ja eläisivät hetken omillaan ja analysoiden itseään ja suhdetta, voisi moni avioero jäädä väliin. Usein vasta kauempaa näkee ongelmakohdat ja pystyy suhteuttamaan asiat oikeisiin mittasuhteisiin.

Joskus etsimäsi asiat voivat löytyä lähempää kuin uskalsit ajatellakaan.
Ei kannata lähteä merta edemmäs kalaan, jos kotijärveltäkin saa mukavan saaliin. Eikä ruoho ole vihreämpää siellä toisella puolella. Ehkä vastaus on jopa sinussa itsessäsi? (Ja tästä nyt ei ota naapurin erkkikään selvää, mutta koittakaa kestää...)

Saat sen mistä luovut. 
Joskus on luovuttava unelmistaan ja päästettävä asioista irti. Sitä voikin ilahtuen yllättyä, kun takaisin tulee jotain vielä parempaa! Jos sen sijaan pitää kaksin käsin kiinni asioista, eikä osaa luovuttaa mistään, ei mitään uuttakaan voi virrata elämään.

Elämä kantaa!
Vaikkei aina siltä tunnu, niin kyllä se kantaa, aina.

Mutta nyt (latteahkojen?) filosofioiden parista takaisin keittiöön... Siellä odottaa lämmin lohipiiras sekä runsas kanasalaatti. Pullo viiniä, toki sekä muutama saunasiideri jääkaapissa. Seurana ystävä ♥

Terv. valaistunut zen-keittiöfilosofinne

torstai 8. tammikuuta 2015

Tänään


6.15 herätyskellon armoton plimputus, aamupesut, puuronkeitot, kevyt pakkelointi, lasten hoputtaminen (pukemaan, syömään, vessaan, hammaspesulle, ulos - kaikissa noin tuhat komentoa per toiminto). Eväiden tekeminen ja kamojen kokoaminen. Esikoiselle luistimet eskariin ja iltapäiväksi uintikamat... Kaikille ne noin viisitoista vaatekappaletta, pipot, hanskat, kaulurit, villasukat, toppavehkeet...

7.50 Auton pikainen harjaus lumesta, pojat autoon. Ensimmäisen pojan tiputus eskariin, jolloin myös muistan, että kotiavain jäi parkkipaikan sähkötolppaan, kuten myös auton lämmityspiuha. Kurvaus takaisin kotipihaan, avaimet ja piuha kyytiin ja kohti tarhaa. Kuopus halasi ainakin sata kertaa ennen kuin pääsin jatkamaan töihin...

8.30 Parkkeeraus työpaikalle. Teeveden keitto, koneen availu, haukottelu * 100. Lisää haukottelua ja hetki lusmuilua somessa. Sitten töitä töitä töitä... haukotus...

9.40 Kahvipaussi. Joku (=minä) ei taaskaan ole ostanut keksiä kahvihuoneeseen. Tyydyn näkkileipään. Lisää töitä (ja vähän somea). Yksi rasittava asiakas. Huomaan myös, etten ole vastannut moniin sähköposteihin, voi kiesus. Enkä vastaa nytkään... bad me.

11.30 Lounastauko. Eväänä ruisleipää (täytteenä kinkkua, juustoa ja muuta perussettiä) sekä pieni rasia salaattia. Syömisen jälkeen edelleen nälkä... Miksen sittenkin kurvannut kaupan kautta ja ostanut jotain ihanan syntisen hyvää ja rasvaista, ja niitä keksejä.

13.30 Kahvitauko (eikä edelleenkään keksiä). Vasta sen jälkeen alan päästä kunnolla vauhtiin työjutuissa...

15.00 Poikkeuksellisen aikainen karkaus työpaikalta. Auton harjaus lumesta (taas), kaasuttelua kohti eskaria, josta esikoisen nappaus kyytiin. Autossa pojalle eväsleipää ja pillimehua. Nopsa kaupassa käynti ja sitten uimahalliin...

16.15 Uimahallin pukkarissa, jossa lapsosen uimakoulun ensimmäinen kokoontuminen. Uimaopettaja on sen näköinen, että ottaisin itsekin mielelläni vastaan henk.koht. uimaopetusta. Ja mikä ihana aksentti..! Ensi kerralla teeskentelen hukkuvaa (okei, lastenallas on jotain metrin syvä... mutta kai siihenkin on mahdollista hukkua...?) Käyn räpiköimässä aikuisten altaassa, jossa tilanne on se, että uimisen sijasta harrastan lähinnä kuviokelluntaa. Kauhea ruuhka ja käytössä vain kaksi rataa kuntouimareille. Ehkä pitäisi alkaa harrastaa sitä vesijuoksua, kun niillä on ihanan väljän näköistä.

18.00 Parkkipaikalla auton harjaus lumesta (jälleen). Kurvailua kotiinpäin räntäsateessa ja ihmettelyä olenko ajoradalla, ojassa vai vastaantulevien kaistalla. Karsea sää, mutta kotiin päästiin onnellisesti. Soitto exälle, joka tuo kuopuksen. Mukilliset kaakaota ja vähän keksiä (vihdoinkin). Pyykit koneeseen. Tiskausta (käsin, kiitos tiskikoneettomuuteni). Kuulumisten vaihtoa exän kanssa.

19.15  Muksuille iltapalaa. Lisää tiskausta. Jälkkäriksi vähän jäätelöä. Lupaan pojille, että saavat iltasadun sijasta katsoa lastenohjelmaa (laiskan äidin syndrooma). Kuopuksen iltasuihku. Vastentahtoista hampaidenpesua. Ja yhtä vastentahtoista pyykkien ripustelua. 

20.50 Muksut petiin, vähän liian myöhään. Esikoinen simahtaa heti, kuopus pongahtelee ylös kuin vieteri... Lasten nukahdettua äidin hiljainen hetki - vähän vihreitä kuulia, facebookia, naistenlehteä.

22.10 eli ihan kohta minäkin kaadun sänkyyn ja todennäköisesti kerrankin en jää vatkaamaan päässäni miljoonaa eri tekemätöntä asiaa vaan simahdan tosi nopeasti...

Hyvää yötä!! 



maanantai 5. tammikuuta 2015

Pitkiä aamukahveja

Tämä pitkä viikonloppu tuntuu olevan yhtä aamukahvien juontia. Tai päiväkahvien, jos nyt tarkkoja ollaan, sillä yksiäkään kahveja en ole juonut aamulla :)  Saa nähdä miten sopeudumme taas aikaisiin aamuherätyksiin sekä työn, päiväkodin ja eskarin rytmittämiin päiviin... En mitenkään erityisen innolla odota normiarkea, vaan voisin kellua näiden laiskojen päivien tunnelmissa vielä pitkään.

lehdet: lehtiapaja.fi


Päiviäni on sulostuttanut se, että pojilla on kasa uusia legoja ja muita leluja, joiden parissa leikkivät melko intensiivisesti. Vastapainoksi he osaavat myös nahistella ja riehua todella rasittavan paljon. Rauhalliset hetket olen käyttänyt naistenlehtien lukemiseen tai hömppäsarjojen katseluun. Erityisesti ilahduttaa Anna, joka tipahtaa mieleni piristykseksi viikottain. Pientä arjen luksusta :)
Tilasin täältä: www.lehtiapaja.fi


Naistenlehdet ovat erityisen sopivaa luettavaa silloin, kun pojat ovat luonani. Aivokapasiteetti ei kerta kaikkiaan tuolloin riitä minkään muun lukemiseen. Keskeytyksiä tulee noin puolen minuutin välein ja leikeissä volyymitasot nousevat aikamoiseksi (sorry, naapurit). Naistenlehtien sisältö ja juttujen rakenne on sellainen, että lukeminen on helppo keskeyttää ja jatkaa voi taas, kun keskeytys on ohi. Kirjoja luenkin lähinnä silloin, kun olen yksin. Silloin voi keskittyä ja venyttää lukuhetkiä juuri niin pitkään kuin hyvältä tuntuu. Kirjapinossa on nytkin vaikka miten monta herkkua, joista meneillään on Esko Valtaojan Kaiken käsikirja. Olen suorastaan ihastunut! Älykästä, huumorintajuista ja fiksua tekstiä - vaikka putoilenkin kärryiltä aika ajoin ;) 


Poden muuten maailmankaikkauden ärsyttävintä virustautia. Kurkku on kipeä jo ainakin kymmenettä päivää ja ääni lähes poissa. Ei auta niin mikään, eikä tähän tietenkään ole mitään lääkettä. Lääkäri "lohdutti", että nyt on liikkeellä viruskantaa, jonka oireisto saattaa jyllätä jopa kuukauden. Kiva tietää...

Vaikkei lääkettä olisikaan, voi itseään onneksi terapoida suklaalla, vihreillä kuulilla ja ajattelemalla kevättä.

torstai 1. tammikuuta 2015

Ensimmäinen

Vuoden ensimmäinen päivä on vähän kuin kirjoittamaton sivu uudessa kirjassa - uusi ja houkutteleva alku uuteen ajanjaksoon. Kuitenkaan sille ei voi kirjoittaa ihan mitä tahansa, vaan sen sisältö riippuu edellisistä osista. Kirjan henkilöt ovat suunnilleen samat ja juonikin kulkee pitkälti samaa rataa. Pieniä säätöjä ja muutoksia voi onneksi tehdä ja päähenkilön sisäinen dialogi ja ajatukset voivat hioutua rakentavammiksi - näin ainakin toivon. 

Itselläni ei ole tapana tehdä lupauksia uudelle vuodelle. En aio viettää tipatonta tai sokeritonta kuukautta, en lupaa harrastaa mitään enempää tai vähempää. Jos jotain lupaisin, niin nukkua voisi enemmän ja stressata asioita vähän vähemmän. Lupausten sijaan heitän ilmaan erilaisia toiveita ja ajatuksia siitä, mitkä asiat tekisivät elämästäni tyytyväisempää ja tasapainoisempaa. Toivon löytäväni niitä korjausliikkeitä, joilla kehoni, mieleni ja sosiaaliset kuvioni löytävät ne uomat, jotka tukevat minun ja poikien hyvinvointia parhaiten. Toivon myös voivani tukea lähipiiriäni oikealla tavalla, olla olkapäänä sitä tarvitsevalle ja kuuntelevana korvana sille, joka on sitä vailla.




Vuosi sitten tähän aikaan olin elämäni ehkä isoimpien kriisien keskellä. Tuolloin en tiennyt mitä kaikkea olisi edessä. Pelkäsin, epäröin, olin kuin pyörremyrskyn silmässä. Avioliitostamme oli jo pitkään ollut kateissa ilo ja yhteisymmärrys, jäljellä vain kyräily, epäsopu ja kasvava katkeruus. Tuohon tilanteeseen olimme päätyneet, kun liian pitkään oli liian paljon kaikkea. Stressiä, väärinymmärryksiä, vääriä valintoja, liian isoja taakkoja, jaksamisen liiallista venyttämistä.

Eron jälkeen löytyi tyydyttävä tasapaino suhteessa itseen, jaksamiseen ja omiin rajoihin. Elämänilokin pilkahteli lupaavasti sieltä täältä. Moni asia loksahti sille kuuluvaan mittakaavaan ja sai uudenlaisen ymmärryksen. Nyt olen (toivottavasti!) selvinnyt pahimmista kapeikoista väljemmille vesille.

Siinä missä viime vuonna hajotettiin monta asiaa, on nyt aika rakentaa. Haluan rakentaa elämääni pysyvien ja vakaiden asioiden varaan. Haluan jotain sellaista, joka ei kaadu kaikissa elämän myrskyissä (vaikka vähän huojuisikin) ja joka toimii tukena ja turvana kaikissa käänteissä. En vielä tarkkaan tiedä mitä se on, mutta ehkä se ajan saatossa selviää. Avain lienee itsessäni ja omissa ajatuksissani. On aika miettiä mihin sisäinen kompassini näyttää (<- todella inspiroiva kirjoitus!).


Pintapuolisemmin ajatellen haluan myös lukea monta hyvää kirjaa, nauraa räkättää ystävien kanssa, seikkailla, ostaa hävyttömän ihanan kesämekon (kunhan se aika tulee!), katsella auringonlaskuja, katsoa hyviä leffoja poikien kanssa, syödä hyviä ruokia ja kuunnella musiikkia, josta pidän.

Vain minä itse voin päättää millaisia ajatuksia ajattelen, mitä sanoja puhun ja miten elämääni suhtaudun. Kuljenko kadun varjoisaa vai valoisaa puolta, millaista sisäistä dialogia kuuntelen ja ajattelenko lasini olevan puoliksi täynnä vai puoliksi tyhjä. En lupaa muuttua zeniläisen tyyneksi, mutta lupaan kiinnittää huomiota asioihin eri tavalla. 

Ihanaa ja oikeanlaista uutta vuotta sinulle! ♥