tiistai 29. joulukuuta 2015

Asioita, joihin voi luottaa

Vaikka maailmantila miten keikkuisi, niin on asioita, jotka pysyvät vakaina - halusimme tai emme. Lohdullista(ko?).

Pyykki - ja tiskikasat eivät ikinä karkaa. Yksikään koirarotu maailmassa ei pärjää uskollisuudesta näille edellä mainituille lojaaleille seuralaisille. Hyvin koulutettu pyykkivuori odottaa emäntäänsä jopa viikkoja (toivottavaa toki on, että kasan emäntä tai isäntä ehtii viettää aikaa sen seurassa vähän useammin).

Pukukoppien peilit kertovat kursailematta sen, minkä kodin pehmeästi valaistussa atmosfäärissä vielä onnistuu uskottelemaan parhain päin. (Joulusuklaita tosin on vielä jäljellä, joten itsepetoksen aika EI ole ohi.)
Ps. Ostin silti kaksi paitaa. Oikeasti piti ostaa perheelle ruokaa. Saivat silmänruokaa, ja onko se nyt niin tarkkaa..? Sitä paitsi lyön vetoa, että muotikoordinaattori Elisa peukuttaa raitoja, olenko oikeassa?


Lukeminen on aina tsiljoona kertaa puoleensavetävämpää kuin huushollaus. Ehkä juuri siksi uskolliset pyykkikasamme ovatkin niin hyvinvoipaisen muhkeita.


Lasten energisyyden aste on varsin suhteellista. Jos kotona pyytää viemään likavaatteet kylppäriin, niin yleensä lapsi kärsii hirvittävästi kasvukivuista tai ei yhtään muuten vaan jaksaisi. Sama ihmistaimi paahtaa menemään Hoplopissa tukka märkänä eikä yhtään lähtisi pois, vaikka mikä olisi.

Samaisen lasten vaiheet . Aina on jokin meneillään. Ensin oli koliikkivaihe. Hampaidentekovaiheet, vierastamiset, uhmat. Nyt on mm. näsäviisasteluvaihe ja jokin esihaistatteluvaihe (jossa sanavalinnat varsin viattomia ja tulen vielä muistelemaan tätä kaivaten). Pienemmällä on ainakin laskemisvaihe. Laskee kaiken - autot, lautaset, karkit, sanoissa olevat kirjaimet, ihan kaiken. Ja minä tulen hulluksi. Auta armias, jos hänet keskeyttää - "etkö tajua että yritän laskea, senkin äiti". Ja myös hidastelu- ja kuurousvaihe. Epäilen, että se kestää jossain määrin ikuisesti.


lauantai 26. joulukuuta 2015

Joulutunnelmaa

Terveisiä leppoisista joulutunnelmista! Kaikki on ollut mukavaa ja pehmoisaa - ja tietenkin myös lasten nahistelua ja jankutuksia. Jouluaattoaamu alkoi perinteisesti riisipuurolla ja sekahedelmäkiisselillä. Sen jälkeen aamupäivän jouluhartaus, jonka jälkeen saimme miehen vanhemmat vieraiksi. Söimme massut täyteen (monta kertaa, uhhuh), ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Itse tykkäsin eniten lohimoussekakusta. Se pääsee joulupöytään toistekin!


Joulupäivä oli lähestulkoon kokonaan pyjamissa löhöilyä, mutta pistimme nenämme myös aurinkoiseen ulkoilmaan. Muuten pojat kokoilivat uusia legojaan, pelasivat uutta pleikkapeliä ja tohelsivat ympäriinsä. Tänään piipahdimme rannassa tuiskussa ja viimassa sekä juoksimme hippaa läkähdyksiin asti. Iltapäivällä sain hieman omaa aikaa, kun perheen miesväki lähti piipahtamaan anoppilassa. Katselin boksilta Pikku naisia, napostelin herkkuja ja nautin hiljaisuudesta. Mannaa sielulle ♥

Parasta on ollut kaiken hössötyksen jälkeinen rauha ja joutulaisuus - siinä määrin kuin lasten kanssa on mahdollista. Ruokaa ei ole tarvinnut kokata, kun on voinut vain lämmitellä joulusapuskoja. Kaapissa on suklaata ja joulunameja komppanialle. Taidan tuudittautua näihin tunnelmiin vielä päiväksi tai pariksi ennen kuin alan suunnitella ulkomaailmaan astumista ;)

Hämärän hyssyisiä tunnelmia teillekin! 





Joulukuvia myös Instagramin puolella.

maanantai 21. joulukuuta 2015

Joulu on jo ovella

Huh ja apua, miten nopeasti joulu tulee! Mutta pikku hiljaa alan päästä tunnelmaan. Lauantaina oli esikoisen todistusten jako, ja vaikka ajattelenkin, että on ihan sama mitä arvosanoja tulee (pääasia on oppimisen ilo ja koulussa viihtyminen), niin olin sydän sykkyrällä, kun ensimmäinen todistus oli niin hieno ♥  Sen jälkeen päivä oli sukulointia lapsuuteni juurilla ja teki hyvää nähdä isää, setää ja veljen perhettä!

 
Sunnuntaina kävin hoilaamassa sydämeni kyllyydestä Kauneimmat joululaulut -messussa. Sitten on ollut kaikenlaista tohinaa. Imuri on hurissut (joku kantaa meille puoli kiloa hiekaa päivässä sisään), uuni pöhissyt kuumana ja auton takakontti täyttynyt ruokaostoksista. Vielä olisi noin tsiljoona asiaa tehtävänä, mutta To do -lista on lyhentynyt ainakin jo lihapullien, lanttulaatikon ja taatelikakun osalta.
 
Kaiken touhotuksen lomassa olen taas muistanut, miten paljosta voin olla kiitollinen. On verhoja silitettävänä, ruokaa laitettavana ja lattioita imuroitavana. On lapsia repimässä hermojani - ja nauraa räkättämässä ja halaamassa ja sanomassa, että "olet maailman paras äiti". Voisi olla toisinkin eikä mikään ole itsestäänselvää. Jos jossain kohtaa jotain olisi mennyt toisin, olisinko nyt tässä? Vuoroin menettämässä hermojani ja vuoroin kiittämässä kaikesta tästä.
 
Senkin tiedostan, että itse teen mahdollisen (joulu)stressini. Ei kukaan ole pyytänyt kokkaamaan yhtään mitään tai laittamaan kotia nätiksi. Mutta kun tiedän, että itselleni joulu tulee juuri hyvistä ruuista ja tarpeeksi siististä kodista, niin haluan tehdä jotain niiden eteen. Olen kuitenkin suht suurpiirteinen enkä jaksa välittää pienistä sotkuista tai jonkin ruuan puuttumisesta. Kunhan on vähän sinne päin noin suunnilleen, mutta kuitenkin tarpeeksi ;) 

Nurkissa pyörii vielä epämääräisiä pussukoita ja jotkin tavarat etsivät paikkaansa. Mutta minulla on resepti niiden aiheuttamaan turhautumiseen - silmälasit veks ja vähän glögiä mukiin, niin maailma näyttää mukavan sumealta. Testatkaa vaikka! (Jos ei ole tarvetta silmälaseille omasta takaa, niin pöllikää vaikka naapurin tai sukulaisen rillit. Kyllä takuulla näyttää sumealta.) 




Ehkä palaan vielä blogiin vielä ennen joulupukin vierailua, mutta jos en, niin olen a) hukannut rillini lopullisesti, b) unohtunut glögikattilan äärelle tai c) unhoittunut automarketin loputtomille käytäville ja odottelen siellä pelastavaa vartijaa (toivottavasti löydän ennen sitä suklaa- ja siiderihyllyille). Hyvää joulun odotusta!

tiistai 8. joulukuuta 2015

Haluaisin

Tällä hetkellä pimeys, koleus ja tylsyys tuntuvat kulminoituvan siinä määrin, että huomaan pakenevani haavemaailmoihin yhä useammin. Haaveilen - ja yritän siinä sivussa näyttää siltä kuin olisin läsnä tässä ja nyt, näpyttelemässä töitä ;)

Haluaisin...

... matkustaa kuukaudeksi Italian tai Espanjan maaseudulle, juoda viiniä, lukea kirjoja ja tuijottaa merelle. Käydä toreilla, syödä pikkuisissa ravintoloissa ja olla ihan huoleton humpukka. Sitten voisin tuntea mystistä sielunyhteyttä johonkin todella originelliin maailmanmatkaajaan, jonka kanssa keskustelisin älykkäästi päiväkausia (vai sopisiko tämä sittenkään introvertille luonteelleni, hmm...)


... tanssia tangoa oikein tulisesti ja sulavasti. Leikitään nyt, että oikeasti osaisin tanssia, enkä vain sekoilla askelissa ja talloa kumppanin varpaille. (Pieni lisätoive: kavaljeerilla valkoinen paitapusero, jossa hihat käärittynä ja alta pilkottaa lihaksikkaat käsivarret. Parransänki ja kevyt partaveden tuoksahdus...)

... kiivetä vuorelle, istua siellä tuntikausia ja katsella maisemaa. Upota mietteisiin ja nauttia hiljaisuudesta.

... kirjoittaa kirjan. Ei hajuakaan miten, mistä tai millä ajalla, mutta haluaisin. Voisin kirjoittaa vaikka siellä Etelä-Euroopan maaseudulla, samalla kun olisin hirween henkinen, valaistunut ja rentoutunut.

... mennä kokovartalohierontaan. Mutta koska arastelen sitä, että ventovieras ihminen hipeltäisi minua ympäriinsä, en mene. Mitä jos se ihminen olisikin ihan urpo ja alkaisi v..ttaa kesken kaiken?

... syödä viiden ruokalajin illallisen juomineen, käydä oopperassa ja juoda shamppanjaa. Hyvässä seurassa ja tosi fiini kolttu päällä.

... olla hetken aikaa sulava seuranainen, joka briljeeraisi sosiaalisella älyllään ja veitsenterävällä huumorillaan. Klo 12 yöllä voisin sitten muuttua takaisin minuksi ja ajaa kurpitsavaunuilla kotiin. (Tämän ja edellisen kohdan voisi myös yhdistää samaan pakettiin, kiitos.)

... hypätä joulun jälkeen suoraan huhtikuun alkuun. Tätä ei tarvinne selittää :)






maanantai 7. joulukuuta 2015

Tunnelmia viikonlopulta

Viime perjantai oli todella tervetullut, sillä koko viikko oli silkkaa väsymystä, pitkää työlistaa, sekasotkua ja kiirettä. Töiden jälkeen kipaisin pikaisesti kodin kautta, vedin ylle nahkabyysat ja sifonkipaidan ja uhmasin hirveää ilmaa suunnatakseni kahden ihanan ystävän seuraan. Söimme, joimme, puhuimme taukoamatta, nauroimme - ja suuntasimme kotiin reilusti ennen klo 23. Tekipä hyvää!


Lauantaina järjestelin kotia, selvitin osan pyykkivuoresta, silitin yhden verhon, imuroin huushollin, kokkasin ja patistin perheen ruokapöytäostoksille. Olin varautunut siihen, ettemme kenties ikinä löydä sekä minun että miehen kriteerit täyttävää ruokapöytää, mutta tadam! sehän löytyi helposti ja vieläpä varsin edullisesti. Pöytä oli poistumassa liikkeen mallistosta ja myytiin murto-osalla alkuperäisestä hinnasta. Mikä tuuri!
 
Kuulin myös, että eräs sukulaiseni oli kuollut ja se veti tunnelmaa miinuksen puolelle. Elämä on niin arvaamatonta, eikä koskaan voi tietää, milloin jonkun näkee viimeistä kertaa. Juttelin puhelimessa hänen vaimonsa kanssa, joka on minulle tosi tärkeä ja rakas. Yritin löytää oikeita sanoja, vaikka tiesin, ettei niitä ole. Tuntuu pahalta heidän perheensä puolesta, kun menettivät puolison, isän ja isoisän.

Sunnuntaina järkkäilin hieman lisää kotia (loppuuko se urakka ikinä?), leivoin pipareita poikien kanssa ja yritin keskittyä linnanjuhliin poikien iltahulinoilta. Ajattelin myös, että olisi ilmeisesti aika alkaa hankkia joululahjoja ja miettiä joulun syömisiä. Tavallaan odotan joulua (=2 viikkoa lomaa), mutta toisaalta inhoan sitä (=järkyttävä kokkaaminen, organisointi ja hulabaloo). Meillä mies ei ole kokkaavaa sorttia eikä oikein osaa ottaa kantaa mihinkään, mikä koskee syömisiä, ostamisia, järkkäilyitä yms. Minäkään en siitä erityisemmin pidä, mutta jonkun on pakko kantaa vastuu - huvitti tai ei.

Kaipaan lapsuuden jouluja, kun sai lukea lahjaksi saamiaan kirjoja ja mättää suklaata. Oli huoletonta ja rauhallista, enkä vielä tiennyt mitä kaikkea sen huolettomuuden takana oli. Kunpa voisin kertoa äidilleni, miten paljon arvostan sitä, että hän jaksoi laittaa ruuat ja luoda rennon joulutunnelman ♥  






Hyvää uutta viikkoa!

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Itsenäisyyspäivä

Hyvää itsenäisyyspäivää! Hyvää 98-vuotispäivää Suomi!


Joskus sitä miettii miten itse olisi selvinnyt - tai selviäisi nyt - jos joutuisi sodan keskelle. Miten kestäisi sen, että miehet ovat rintamalla, ja koska tahansa voisi saada ne ikävimmät mahdolliset uutiset rakkaimpien poismenosta. Miten kestäisi sen, että läsnä olisi jatkuva pelko, kaaos ja tietämättömyys. Miten hirveää olisi elää kuoleman läsnäollessa jokapäiväisessä elämässä. Olisi pelko itsensä, lasten, miehen ja sukulaisten puolesta. Kotimaan ja itsenäisyyden puolesta.

Olen niin kiitollinen, että saamme elää rauhassa, itsenäisessä maassa. Isoisiemme ja -äitiemme sukupolvi teki suuren uhrauksen ja kunniateon vapaan maan puolesta! Kaikki sotilaat, lotat, kotirintaman ahkerat kädet ja jalat, isät ja äidit, villasukankutojat ja kaikki, jotka osallistuivat isoilla ja pienillä teoilla - kiitos Teille!


lauantai 14. marraskuuta 2015

Tällaisena päivänä...

... tuntuu raskaalta ajatella omia lapsia ja sitä, mitä kaikkea he vielä tulevat kohtaamaan. Onko heille vastassa hyvä ja oikeudenmukainen maailma? Sellainen, jossa yhteisistä asioista lähellä ja kaukana huolehditaan hyvässä hengessä ja tasavertaisesti? Vai kohtaavatko he epäreiluutta, levottomuutta, katastrofeja? Henkilökohtaisia kriisejä varmasti, mutta entä globaalisti? Millaisen maailman me heille jätämme? Sotivan, tuhoutuvan, luonnonmullistuksille alttiin, levottoman kaaoksenko? Sellaisen, jossa joutuu pelkäämään ja jossa ketä tahansa voi sortaa uskonnon, ulkonäön tai minkä tahansa satunnaisen seikan perusteella? Jossa ihmisiä kuolee terroristien iskuissa, nälkään, sotiin...


Kunpa joskus oppisimme elämään sovussa, rinnakkain, hyväksyvästi. En toivo mitään muuta niin paljon ♥

Juuri nyt toivon lohtua, valoa ja rohkeutta niille, jotka jäävät kaipaamaan menetettyjä rakkaitaan. Niille, jotka joutuvat elämään levottomuuksien keskellä ja niille, joiden sydämestä puuttuu valoa ja hyvyyttä. Laitan kädet ristiin ja toivon valoa ja hyvyyttä maailmaan!

maanantai 9. marraskuuta 2015

Muutto

Huhheijaa! Kahden viikon päästä saamme käteen uudet avaimet ja edessä on muutto! Niinkin pitkälle kuin pihan yli viereiseen taloon :D  Tulevassa kodissa on yksi huone enemmän, mikä tulee tarpeeseen.

Lapsiperheessä ei voi olla liikaa tilaa ja meillä pojat jo selkeästi kaipaavat omia huoneita. Varsinkin ekaluokkalainen on sen tarpeessa, että saa välillä vetäytyä omiin oloihinsa. Meillä aikuisilla oma tila on melko suhteellinen käsite, kun poikien leikit vyöryvät ihan joka paikkaan ja esikoisen läksypöytäkin on ollut toistaiseksi vanhempien makuuhuoneessa.

Lisätila tulee mainioon rakoon, sillä uudessa työssään mies työskentelee pitkälti kotoa käsin. Nykyiseen asuntoon ei kerta kaikkiaan mahtuisi enää yhtäkään härpäkettä, tietsikkaa tai työpöytää lisää. Uuteen ne varmaan saadaan jotenkin järkevästi junailtua.

Toisaalta olen miettinyt asumista ja huonejakoja siltä kannalta, että tarvitseeko sen noudattaa perinteistä mallia: lasten huone, aikuisten huone, keittiö, olkkari... Kun kuitenkin elämä leviää ympäri asuntoa, niin voisiko ollakin tiloja eri tyyppiseen oleskeluun: työtila (päivällä aikuisen käytössä, iltapäivällä koululaisilla), viihdetila, leikkihuone, syömistila, lepotila jne. Harmi vaan, että aika harva asunto venyy sen tyyppiseen ajatteluun. Asunnot on suunniteltu vanhojen kaavojen mukaan ja sen mukaan sitten mennän. Ihminen sopeutuu asuntoon eikä päin vastoin ;)
 
Mutta oli miten oli, seuraaviksi viikoiksi riittää touhua. Vaikka muuttomatka ei ole pitkä, niin pakata vissiin täytyy (ellen opi kahdessa viikossa leijuttamaan tavaroita ilman halki) ja karsia kaikkea ylimääräistä. Jos jotain positiivista haluaa muuttoruljanssista etsiä, niin juuri se tarpeettoman karsiminen! Hus pois turhat painolastit komeroita kuormittamasta.

Sama karsiminen pätee henkisiin lasteihin, joten muistetaanhan painaa välillä ajatusten delete-nappia ;)




sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Pitkät illat

Pitkät on illat, pitkät on illat, tiheät hämärän villat... (Kirsi Kunnas) Yksi lempparirunoistani, etenkin tähän vuodenaikaan. Pimeys kietoutuu lähelle ja tuppaa ihan iholle ja sieluun saakka. Iltaisin tuntuu siltä kuin koko maailmasta olisi valo lopussa.

Vaikka en pimeydestä varsinaisesti pidä, niin olen löytänyt siitä jotain inspiroivaa. Varjon ja valon suhde, syvyys ja tummuus - se kiehtoo minua juuri nyt. Olen ehkä höppänä ylisentimentaalinen esteetikko, mutta saatan tuijottaa erilaisia yksityiskohtia minuuttitolkulla ja katsella niiden valon, varjon ja syvyyden vaikutelmaa. Olen haaveillut siitäkin, että kunpa osaisin valokuvata ihan aikuisten oikeasti ja tehdä valokuviksi niitä visioita, joita näen sielujeni silmillä jatkuvasti ympärilläni. Osatapa kertoa kuvana se, mitä tuntee ja näkee!   






Eilen saimme miehen kanssa pitkästä aikaa kahdenkeskistä aikaa. Alunperin oli tarkoitus viettää pariskuntailtaa ystävien kanssa, mutta kuten lapsiperheissä tuppaa käymään, niin suunnitelmat eivät aina toteudu. Mutta oikeastaan olikin ihanaa olla vain kahden kotona. Syödä rauhassa, kävellä illan pimeydessä rannalla, saunoa, lipitellä pari lasillista ja katsoa telkkaria myöhään. Aamulla saimme nukkua pitkään ja tein miehelle isänpäivän "hotelliaamiaisen". Mummolassa puolestaan taata sai nauttia huomiosta kaiken keskipisteenä ;) 

Kohta on taas koko poppoo kasassa ja meininki sen mukaista. Nautin vielä viimeisistä hiljaisista minuuteista...

perjantai 6. marraskuuta 2015

Inspiraation tarpeessa

On pieniä asioita, jotka antavat elämään ja arkeen ylimääräisiä plussapisteitä. Enkä nyt puhu mistään perustavaa laatua olevista elementeistä, vaan pikkuruisista inspiroivista jutuista. Blogeista, upeista valokuvista, hienoista biiseistä, sykähdyttävistä kirjoista, hetkeen sopivista aforismeista, ihmisten hymyistä jne...

Viime aikoina olen inspiroitunut vaikkapa näitä:


Uskomattoman upeita Instagram-kuvia Debora Vivan Garralta: instagram.com/deboragarra/. Miten voikin olla niin sykähdyttäviä kuvia (ja mikseivät useammat ole löytäneet hänen seuraajikseen?). Rakastuin ensisilmäyksellä. Menkää ja tykätkää!



A Way to Blue. Facebook-yhteisö, jonne on kerätty kaikkea kaunista - sinistä! KLIK.


Kirjat. Ne jaksavat viehättää aina. Hurahdin ekan kerran kirjastoon ja kirjoihin 7-vuotiaana, kun asuimme kirjaston vieressä. Tällä hetkellä olen viehättynyt Ulla-Lena Lundbergin tyylistä. Luen Jää-romaania ja ihailen hänen tapaansa kuvata henkilöitä. Siinä on jotain erityisen lämmintä.


Tv. Pitkästä aikaa olen hurahtanut useaankin tv-sarjaan. Laitan ohjelmat tallennukseen ja katson sitten, kun on sopivasti väljää aikaa. (Ja joskus käy niin, että ohjelma ehtii poistua verkkoboksilta ennen kuin olen ehtinyt katsoa sen, hah :D )  Suosikkilistalla ovat mm. Roba, Rouva Ministeri, Vain elämää (kohta se loppuu, byyh!), Putous, Haamukirjoittaja, 1001 Rikua (naurua olla pitää!) ja varmaan pari muutakin, joita en nyt muista.


Motto. Elisalta bongattu hieno miete: "Et voi aloittaa alusta uutta elämää, mutta joka aamu voit aloittaa uuden päivän."


Perjantai. Tarvitseeko sitä edes selittää? ;)

--
Ja koska jaettu inspiraatio on tuplasti isompi ilo, niin kertokaa mikä teitä inspiroi!


keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Koivut - ja väsähtänyt olemus

Tänään väsyttää. Isosti. Mies on ollut alkuviikon työreissussa ja minä en näköjään osaa nukkua yksin. Hassua :)  Säpsyn hereille vähän väliä, tarkistan kelloa, ravaan vessassa, kääntyilen, näen pahoja unia... Aamulla kyllä uni maistuisi, vaan silloin pitää alkaa leikkiä pirteää ja vääntäytyä työpaikalle - ja sitä ennen taisteltava lapset koulutielle ja tarhaan.

Töissä tarkistan kaiken tsiljoonaan kertaan, sillä väsyneenä tulee tehneeksi typeriä virheitä. Kirjoittelen mitä sattuu ja sitten hihitän omille kirjoitusvirheilleni (hakulomake -> halulomake,  työväenopisto -> yöväenopisto, tsihihihii ja hohohoo! Älykästä vai mitä?). Haukottelen ja puhelen mitä sattuu. Tavalliset sanat eivät  muistu mieleen ja olen ihan kuutamolla koko nainen... Onneksi teen työtä, joka ei vaikuta suoranaisesti kenenkään hyvinvointiin - korkeintaan aiheutan asiakkaille ylimääräistä hilpeyttä (tai sitten närkästystä).

Illalla mies palaa kierrokseltaan ja ehkä minäkin osaan taas nukkua :)  Siihen asti sinnittelen työkaverin tuomien donitseiden ja kahvin voimin.









PS. Ei mitään hajua, miten koivukuvat liittyvät aiheeseen. Ei sen niin väliä. Tykkään koivuista, eiks se riitä? :)


maanantai 2. marraskuuta 2015

Maanantai

Rentouttavan viikonlopun jälkeen arki koitti jälleen. Lauantai oli ihanan terapeuttista yksinäisyyttä, mikä oli todella tarpeen kaiken hurlumhein ja kiireiden jälkeen. Huomasin viime viikon aikana, että kierrokset kävivät turhan kovalla ja itseään oli vaikeaa saada rentoutumaan. Sunnuntai oli perusjuttuja perheen kanssa. Kotitouhuja, tiskejä, pyykkejä, pieni sunnuntaiajelu, lasten ulkoilua, ruuanlaittoa, telkkaria. Lasten nujakointeja ja kuuroja korvia, mistä seurasi äidin erittäin syviä huokailuja ja mielitekoa kiikuttaa lapset kirpparille... En kiikuttanut kuitenkaan, mutta purin kiukkuenergiaa parin vaatekaapin siivoamiseen.


Pienet hiljaiset hetket käytin kahvin lipittelyyn ja yrityksiin lukea kirjaa. Olen kuitenkin huono lukemaan, jos ympärillä ei ole riittävän paljon hiljaisuutta. On vaikea keskittyä, jos toisella korvalla pitää kuulostella onko poikien riitely oikeaa vaiko johonkin roolileikkiin kuuluvaa muka-nujakointia. Taisin edistyä kokonaista kaksi sivua koko päivän aikana. Ja sanottakoon, että lapset ovat ihania ja rakkaita, mutta se energia ei aina meinaa mahtua neljän seinän sisälle.
 
Tein myös etukäteen kaikki tämän päivän valmistelut, sillä mies lähti työreissuun kukonlaulun aikaan. Itse olen hitaasti käynnistyvää sorttia, ja jos aamun vaatteet, reput ja kamppeet eivät ole valmiina, on aamuinen hermoromahdus melko varma. Nyt oli valmiina omat ja poikien vaatteet, uimahallivarusteet iltapäivää varten ja jääkaapissa riittävästi ruokaa alkuviikoksi. Mies palaa keskiviikkoiltana, jolloin veikkaan vastassa olevan jo ihan kiitettävän kypsän ja räjähtäneen vaimokkeen. Onneksi on tietsikkapelit ja boksilla lapsille mieluista ohjelmaa - niitä voi käyttää, jos tilanne käy ylivoimaiseksi hermoille ;)  





Mainiota uutta viikkoa kaikille!

perjantai 30. lokakuuta 2015

Viikon varrelta

Tämä viikko on ollut samaan aikaan superpitkä ja kauhean lyhyt. Maanantaina puolipaniikissa viimeistelin työhön liittyviä matskuja ja yritin pitää lankoja käsissäni. Tiistaina anivarhain suuntasin junalle ja kohti Helsinkiä. Päivä kului seminaarissa istuen (ja melkein nukkuen). Ihmettelin miksi ylipäänsä vaivauduin paikalle, kun päivän esitykset osoittautuivat suoraksi paperista lukemiseksi. Yhtä hyvin olisin voinut lukea ne matskut töissä ihan itsekseni. Höh. 

Helsingin ihanuuksia ehdin nähdä pikaisesti paikasta toiseen matkatessa...

Tiistai-ilta kallistui jälleen pienen panikoimisen puolelle, kun jännitin ja valmistelin seuraavaa päivää, jolloin oli vuorossa meidän firman järjestämä koulutuspäivä asiakkaille. Tosin hieman sain lohtua ajatuksesta, että pystyisin ainakin parempaan kuin pelkkään papereista lukemiseen. Ja niin pystyinkin, sillä keskiviikko meni jopa hyvin - ainakin omasta mielestäni. (Siitäkin huolimatta, että sain nukuttua yöllä n. kaksi tuntia, koska vääränlainen tyyny, hotellin äänet, jännitys ja naapurihuoneesta kuulunut sängyn ryskintä klo 03). Keskiviikon pahin kauhuskenaario olisi ollut se, etten olisi saanut jännitykseltäni ja väsymykseltäni puhuttua oikein mitään. Ilmeisesti puhuin kaikesta huolimatta ainakin jotain järkevääkin. Odottelen silti nyt vielä asiakaspalautteita ennen kuin alan tämän enempää hehkuttaa ;)
 
Keskiviikkoiltana kotona vetäisin hatusta kuopukselle halloween-asun tarhan kemuja varten. Vanha lakanakikka sai luvan kelvata. Ja sanottakoon, etten pahemmin välitä halloweenista. Tyhmä ja rienaava krääsäjuhla mielestäni. Torstai oli jo normiarkea ja palauttelua edellisistä päivistä. Työsähköpostin purkamista, koulutuspäivän läpikäymistä työparin kanssa, kotona arkisia hommia ja poikien nujakointien tuomarointia. Illalla pieni lenkki ystävän kanssa ja sen myötä vertaisterapiaa. Tänään töiden jälkeen reissu Lahteen hakemaan siipan autoa, kauppareissu ja viikonlopun ruokaostokset, ja sitten - ahh! - lepo. 
  
Olen huomannut, että pipo pään ympärillä on kiristynyt vähän liikaa, enkä toivo oikeastaan mitään muuta kuin sitä, että saisin olla yksin. Hiljaa, ajatuksissani, ilman tarkoitusta ja päämäärää. Erakko mikä erakko (ja hsp-herkkis). Ajattelin heivata perheen käväisemään mummolassa lauantaina päiväseltään. Sillä aikaa voisin keskittyä hengittämään, olemaan, vanumaan pyjamassa. Paitsi että tietenkin pitäisi imuroida, miettiä ruokalistoja, ensi viikon to do -listoja, perata kaappeja, laittaa ruokaa, ja ja ja... Vaikka toisaalta - kuka käskee? ;)  
 
Kuvassa kolme elementtiä: taivaankappale,
iso häkkyrä ja hyvin likainen hotellin ikkuna. 

Väriterapiaa. 


maanantai 26. lokakuuta 2015

Hyppy epämukavuuteen

Heipä hei ja hyvää alkanutta viikkoa! (Huomaatteko, yritän kuulostaa pirteältä - jee ja hiphei! Oikeasti väsyttää...) Viikonloppu sujahti perheen parissa, hieman ulkoillessa, kokkaillessa ja arkisia asioita tehdessä. Vapaa-ajan lomassa valmistauduin tämän viikon työjuttuihin ja  j-ä-n-n-i-t-i-n...

Joudun - vai pitäisikö yrittää olla positiivinen ja sanoa "saan" - menemään pois omalta mukavuusalueeltani. Ja se alue, jolle astun, on juuri sitä, mitä pelkään, inhoan ja jännitän yli kaiken: esillä oleminen. Ydinminuuteni viihtyy parhaiten, kun se saa nuhjata nurkissa, olla huomaamaton, tehdä taustahommia ja antaa muiden paistatella huomiossa. Seminaareissa hakeudun seinänvierustoille ja lähelle ovea. Jos läsnä on paljon tuntemattomia ihmisiä, pakenen kahvitaukojen ajaksi muka-kiireisen näköisen kännykän räpläämisen taakse.

Olen kyllä sosiaalinen, mutta työasioissa esiintyminen ja sosialiseeraaminen on eri asia - silloin suorituskynnys nousee potenssiin sata ja poden rimakauhua. Usein tunnen ikään kuin teeskenteleväni aikuista ja asiansa tuntevaa työntekijää. Oikeammin tunnen olevani vain hihittävä teini, joka pelkää, että kulissi voi romahtaa hetkenä minä hyvänsä, ja silloin kaikki huomaavat, että eihän tuo tiedä mistään mitään ja mitä ihmettä se täällä tekee... (Hieman pateettista, eikö?)

No, tällä viikolla joudun tekemään sitä pahinta: puhumaan ihmisten edessä. Onneksi pienehkön joukon edessä, mutta silti. Olen jännittänyt viimeiset kaksi viikkoa ja nyt jännitys alkaa tiivistyä siinä määrin, että oksat pois. Olen kuitenkin päättänyt, että tämä nyt on kohdattava ja sillä siisti. Teoriassa jopa tiedän osaavani käsiteltävät aihepiirit ihan riittävän hyvin - osittain jopa kiitettävästi. Silti tiedän, että kun sen tiedon pitäisi tulla ulos suustani ymmärrettävässä ja helposti omaksuttavassa muodossa, sieltä saattaakin tulla epämääräistä mokellusta, takeltelua, eiku-öö-siis -änkytystä ja todennäköisesti teen sen kaiken sydän täysillä tykyttäen ja pyörtymisen partaalla. Kuulostaako kivalta ja rennolta? :D

Palkkioksi olen luvannut itselleni ison viinilasillisen heti paluujunassa (jos pääsen sinne asti enkä ole pyörtynyt pakokauhusta). Kerron sitten miten meni ;)  

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Superhelpot tonnikalapihvit

Vaiheeksi ruokavinkki. Eilen tein tonnikalapihvejä purkkitonnarista - niin helppoa ja nopeaa. Lapsetkin tykkäsivät ja söivät monta! Mietin heti, että miksi ihmeessä en ole keksinyt tehdä näitä aiemmin? Ehdottomasti pääsevät ruokalistalle toistekin.

Kokki tarvitsi palanpainikkeeksi ja hermolääkkeeksi
lasillisen punaviiniä ;)
Ainekset

2 prk öljyyn säilöttyä tonnikalaa
2 kananmunaa
0,5 dl korppujauhoja
1 dl ruokakermaa
2 rkl hienonnettua tilliä
0,5 tl suolaa
ripaus mustapippuria ja sitruunapippuria
(muita mausteita maun mukaan)
öljyä tai voita paistamiseen

Ohjeet

Valuta tonnikaloista öljy ja siirrä kala kulhoon. Murenna rakenne haarukalla ja sekoita joukkoon munat, korppujauhot, kerma ja mausteet. Muotoile seoksesta pihvejä ja paista paistinpannulla tai lettupannulla. Tarjoa lisänä salaattia sekä esim. spagettia tai perunamuusia. Ohjeella tulee n. 14 pihviä, koosta riippuen.
---
Edit. mausteita kannattaa laittaa reiluhkosti. Muuten lopputulos voi olla vähän valjun makuinen.  
 

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Anti-shoppailija ostoksilla - vaatepostaus

Koko syksyn olen huokaillut vaatekaappini äärellä. Joka aamu sama probleemi: ei mitään päälle pantavaa. Vaatekaappini sisältö on rupsahtanutta, nyppyyntynyttä ja historian pölyttämää. (No, en silti alastikaan ole kirmaillut...)

Tähän asti olen tyytynyt vain surkuttelemaan. Puolisen vuotta on menty tosi tiukalla budjetilla, johon ei ole paljon heräte- tai edes järkiostoksia mahtunut. Ja toisaalta inhoan vaatekauppoja. Minä, vaatteet ja vaatekaupat emme selvästikään ole match made in heaven. Vartalotyyppini ei ilmeisesti ole muotisuunnittelijoiden suosikki, koska suurin osa vaatteista pussittaa, kinnaa, harittaa, lötköttää tai muuten vaan on epäsopivaa. Olen myös ennakkoluuloinen, nirso ja vähän ahdasmielinen, mitä tulee omaan pukeutumiseeni.

Eilen kuitenkin sain jonkinlaisen epäjärkevyyskohtauksen ja sisuunnuin toissapäiväisistä parkkisakoista. Ajattelin, että kun nyt kuitenkaan ei ole rahaa, niin ihan sama, jos vingutan ne viimeisetkin. Sitä paitsi vähän ajan päästä pitäisi helpottaa taloudellisesti, kun huushollin toinen aikuisihminen pääsee taas toteuttamaan intohimoaan ja huseeraamaan töiden merkeissä.

Niinpä vaatekauppoja kohti, mars! Ekassa kaupassa olisi ollut yhdet kivat housut, mutta yksien pökien takia en jaksa vaivautua sovituskoppiin. Tokassa löytyi jotain ja änkeydyin sovitukseen neljän vaatekappaleen kera. (Pahoittelut työpäivän jälkeisestä ankeahkosta yleis-lookista, mutta menköön...)


Eka vaate: Harmaa neuletakki. Olen ollut skeptinen näiden suhteen, koska joskus takavuosina vastaava vaate näytti päälläni muumimamman talvipompalta. Mutta tämän kertainen oli jees. Se tuntui jopa lohtu- ja turvavaatteelta. Lähti mukaan :)


Toka vaate: raitaneule, jossa on koristenapit. Istuvuus yllättävän hyvä ja sekin lähti mukaan. Ja koska säihkyvä muotikoordinaattori Elisa sanoo, että raidat ovat hyvä juttu, niin uskon ihan täysillä.


Kolmas vaate: hamonen, jonka kangas oli joustavaa ja vähän villamaista. Tavallaan ihan kiva, mutta epäilin, että tulisiko sitä sittenkään käytettyä. Ei riittävän kiva, ja se jäi kauppaan.


Neljäs vaate: edestä laskostettu paita. Kiva väri, mutta malli epäsopiva. En ostanut.

Lopputulos: omistan kaksi uutta kivaa neuletta. Vielä puuttuu parit housut, joista toiset saisivat olla edustuskelpoiset ja toiset töihin sopivat rennon siistit pöksyt. Ja ehkä joku hame/mekko olisi kiva, jos vaikka joskus haluaisi briljeerata naisellisuudella (vaikka tuskin haluan, nimim. ahdasmielinen skeptikko). Plus ehkä pari paitaa vielä lisää.

Loppupäätelmä: selvisin hengissä ja olen suht tyytyväinen. Muoti- tai vaatebloggaajaa minusta ei silti taida tulla :D  Ja koska kukaan ei sponsoroinut tätäkään postausta, en rupea mainostelemaan mitään liikkeitä ;)

Adios. Nyt viuhahdan hakemaan mukillisen kahvia uuden neuletakin liepeet viuhuen...!