torstai 31. joulukuuta 2015

Vuosi 2015

Vuoden viimeinen päivä. Siihen liittyy aina haikeutta, liikutusta ja odotusta. Toiveita seuraavalle vuodelle ja arjen soljumiseen. Puolilta öin itken taas vuolaasti, koska se nyt vaan on niin tunteisiin käyvää ja pakahduttavan liikuttavaa.

Tämä vuosi on ollut hyvä. Alkuvuodesta perhe palasi yhteen ja sitä yhteenpaluuta oltiin pohjustettu jo loppusyksystä 2014, vaikka silloin emme sitä ehkä vielä tienneet. Elämä oli enimmäkseen arkea - töitä, pyykkejä, ruuanlaittoa ja muuta tavallista.

Ystäviä olen ehtinyt nähdä paljon vähemmän kuin haluaisin. Samoin liikkuminen ja omaan hyvinvointiin panostaminen on ollut aivan liian vähäistä. Arjessa on tuntunut olevan ihan liikaa töitä ja pakollisia kotihommia. Perheen kanssa vietetty aika on turhan usein ollut kiireistä kokkaamista, pyykkivuoren purkamista ja ainaista hosumista arkiaskareiden kanssa. Jos jotain saisin toivoa seuraavalle vuodelle, se olisi väljempi arki.

Elisan pyynnöstä: raitapaita ja timangikoru.
Bonuksena eteerinen tuijotus.


Kesä jäi muistoihin todella sateisena ja viileänä. Minä olin jotenkin lamaantunut, uupunut ja pohjamudissa suurimman osan kesälomastani. Todellakin toivon, että ensi kesä toisi korvauksen viime kesän harmaudesta! Aurinko, valo ja lämpö ovat niin tärkeitä. Kesä on lyhyt ja sen aikana olisi hyvä saada akut ladattua pitkän ja pimeän talven varalle. Eli toivelistalle lämmin kesä!

En ole tehnyt varsinaisia uudenvuoden lupauksia, enkä tee niitä nytkään. Toiveita voi silti heitellä tulevan vuoden varalle ja yrittää kiinnitää huomiota itselleen tärkeisiin asioihin. Minä toivon enemmän aikaa itselleni - kuntoilua, väljyyttä arkeen ja ystävien näkemistä. Vähemmän kiirettä, hosumista ja stressiä. Enemmän aikaa myös lapsille.

Mitä te toivotte vuodelle 2016?

Näihin tunnelmiin ja kuviin. (Jatkan eteeristä tuijottelua, tai sitten en...) Hyvää ja antoisaa uutta vuotta! Tuokoon se tullessaan kaikkea hyvää ja itse kullekin tarpeellista! ♥


tiistai 29. joulukuuta 2015

Asioita, joihin voi luottaa

Vaikka maailmantila miten keikkuisi, niin on asioita, jotka pysyvät vakaina - halusimme tai emme. Lohdullista(ko?).

Pyykki - ja tiskikasat eivät ikinä karkaa. Yksikään koirarotu maailmassa ei pärjää uskollisuudesta näille edellä mainituille lojaaleille seuralaisille. Hyvin koulutettu pyykkivuori odottaa emäntäänsä jopa viikkoja (toivottavaa toki on, että kasan emäntä tai isäntä ehtii viettää aikaa sen seurassa vähän useammin).

Pukukoppien peilit kertovat kursailematta sen, minkä kodin pehmeästi valaistussa atmosfäärissä vielä onnistuu uskottelemaan parhain päin. (Joulusuklaita tosin on vielä jäljellä, joten itsepetoksen aika EI ole ohi.)
Ps. Ostin silti kaksi paitaa. Oikeasti piti ostaa perheelle ruokaa. Saivat silmänruokaa, ja onko se nyt niin tarkkaa..? Sitä paitsi lyön vetoa, että muotikoordinaattori Elisa peukuttaa raitoja, olenko oikeassa?


Lukeminen on aina tsiljoona kertaa puoleensavetävämpää kuin huushollaus. Ehkä juuri siksi uskolliset pyykkikasamme ovatkin niin hyvinvoipaisen muhkeita.


Lasten energisyyden aste on varsin suhteellista. Jos kotona pyytää viemään likavaatteet kylppäriin, niin yleensä lapsi kärsii hirvittävästi kasvukivuista tai ei yhtään muuten vaan jaksaisi. Sama ihmistaimi paahtaa menemään Hoplopissa tukka märkänä eikä yhtään lähtisi pois, vaikka mikä olisi.

Samaisen lasten vaiheet . Aina on jokin meneillään. Ensin oli koliikkivaihe. Hampaidentekovaiheet, vierastamiset, uhmat. Nyt on mm. näsäviisasteluvaihe ja jokin esihaistatteluvaihe (jossa sanavalinnat varsin viattomia ja tulen vielä muistelemaan tätä kaivaten). Pienemmällä on ainakin laskemisvaihe. Laskee kaiken - autot, lautaset, karkit, sanoissa olevat kirjaimet, ihan kaiken. Ja minä tulen hulluksi. Auta armias, jos hänet keskeyttää - "etkö tajua että yritän laskea, senkin äiti". Ja myös hidastelu- ja kuurousvaihe. Epäilen, että se kestää jossain määrin ikuisesti.


lauantai 26. joulukuuta 2015

Joulutunnelmaa

Terveisiä leppoisista joulutunnelmista! Kaikki on ollut mukavaa ja pehmoisaa - ja tietenkin myös lasten nahistelua ja jankutuksia. Jouluaattoaamu alkoi perinteisesti riisipuurolla ja sekahedelmäkiisselillä. Sen jälkeen aamupäivän jouluhartaus, jonka jälkeen saimme miehen vanhemmat vieraiksi. Söimme massut täyteen (monta kertaa, uhhuh), ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Itse tykkäsin eniten lohimoussekakusta. Se pääsee joulupöytään toistekin!


Joulupäivä oli lähestulkoon kokonaan pyjamissa löhöilyä, mutta pistimme nenämme myös aurinkoiseen ulkoilmaan. Muuten pojat kokoilivat uusia legojaan, pelasivat uutta pleikkapeliä ja tohelsivat ympäriinsä. Tänään piipahdimme rannassa tuiskussa ja viimassa sekä juoksimme hippaa läkähdyksiin asti. Iltapäivällä sain hieman omaa aikaa, kun perheen miesväki lähti piipahtamaan anoppilassa. Katselin boksilta Pikku naisia, napostelin herkkuja ja nautin hiljaisuudesta. Mannaa sielulle ♥

Parasta on ollut kaiken hössötyksen jälkeinen rauha ja joutulaisuus - siinä määrin kuin lasten kanssa on mahdollista. Ruokaa ei ole tarvinnut kokata, kun on voinut vain lämmitellä joulusapuskoja. Kaapissa on suklaata ja joulunameja komppanialle. Taidan tuudittautua näihin tunnelmiin vielä päiväksi tai pariksi ennen kuin alan suunnitella ulkomaailmaan astumista ;)

Hämärän hyssyisiä tunnelmia teillekin! 





Joulukuvia myös Instagramin puolella.

maanantai 21. joulukuuta 2015

Joulu on jo ovella

Huh ja apua, miten nopeasti joulu tulee! Mutta pikku hiljaa alan päästä tunnelmaan. Lauantaina oli esikoisen todistusten jako, ja vaikka ajattelenkin, että on ihan sama mitä arvosanoja tulee (pääasia on oppimisen ilo ja koulussa viihtyminen), niin olin sydän sykkyrällä, kun ensimmäinen todistus oli niin hieno ♥  Sen jälkeen päivä oli sukulointia lapsuuteni juurilla ja teki hyvää nähdä isää, setää ja veljen perhettä!

 
Sunnuntaina kävin hoilaamassa sydämeni kyllyydestä Kauneimmat joululaulut -messussa. Sitten on ollut kaikenlaista tohinaa. Imuri on hurissut (joku kantaa meille puoli kiloa hiekaa päivässä sisään), uuni pöhissyt kuumana ja auton takakontti täyttynyt ruokaostoksista. Vielä olisi noin tsiljoona asiaa tehtävänä, mutta To do -lista on lyhentynyt ainakin jo lihapullien, lanttulaatikon ja taatelikakun osalta.
 
Kaiken touhotuksen lomassa olen taas muistanut, miten paljosta voin olla kiitollinen. On verhoja silitettävänä, ruokaa laitettavana ja lattioita imuroitavana. On lapsia repimässä hermojani - ja nauraa räkättämässä ja halaamassa ja sanomassa, että "olet maailman paras äiti". Voisi olla toisinkin eikä mikään ole itsestäänselvää. Jos jossain kohtaa jotain olisi mennyt toisin, olisinko nyt tässä? Vuoroin menettämässä hermojani ja vuoroin kiittämässä kaikesta tästä.
 
Senkin tiedostan, että itse teen mahdollisen (joulu)stressini. Ei kukaan ole pyytänyt kokkaamaan yhtään mitään tai laittamaan kotia nätiksi. Mutta kun tiedän, että itselleni joulu tulee juuri hyvistä ruuista ja tarpeeksi siististä kodista, niin haluan tehdä jotain niiden eteen. Olen kuitenkin suht suurpiirteinen enkä jaksa välittää pienistä sotkuista tai jonkin ruuan puuttumisesta. Kunhan on vähän sinne päin noin suunnilleen, mutta kuitenkin tarpeeksi ;) 

Nurkissa pyörii vielä epämääräisiä pussukoita ja jotkin tavarat etsivät paikkaansa. Mutta minulla on resepti niiden aiheuttamaan turhautumiseen - silmälasit veks ja vähän glögiä mukiin, niin maailma näyttää mukavan sumealta. Testatkaa vaikka! (Jos ei ole tarvetta silmälaseille omasta takaa, niin pöllikää vaikka naapurin tai sukulaisen rillit. Kyllä takuulla näyttää sumealta.) 




Ehkä palaan vielä blogiin vielä ennen joulupukin vierailua, mutta jos en, niin olen a) hukannut rillini lopullisesti, b) unohtunut glögikattilan äärelle tai c) unhoittunut automarketin loputtomille käytäville ja odottelen siellä pelastavaa vartijaa (toivottavasti löydän ennen sitä suklaa- ja siiderihyllyille). Hyvää joulun odotusta!

torstai 17. joulukuuta 2015

Top 5

Inspiroiduin Elisan postauksesta Viisi parasta. Hyviä ideoitahan kannattaa matkia, eikä keksiä polkupyörää uudelleen ;)

Arki on ollut melkoisen kuluttavaa ja omat tarpeet ovat varsin monena päivänä hukkuneet kaiken muun alle. Jotain plussia kuitenkin olen löytänyt - jee sille!

1. Taannoin harhauduin Sokoksen kosmetiikkaosastolle aikeenani ostaa vain jokin halpis vartalovoide. No kappas, sattui kohdalle vakuuttava myyjä ja ostinkin Nivea-purkin lisäksi varsin hinnakkaan kasvoseerumin. Olen kyllä ihastunut kyseiseen Bioeffect-tuotteeseen, joka tulee Islannista ja edustaa ihan uudenlaista kosmetiikkaa. Ei lisäaineita, vain luonnonmukaisia aineksia ja isoja lupauksia.

Sitä en sitten tiedä pystyykö seerumi taistelemaan arkeani vastaan ja pitämään alkavat ryppyni edes jotenkin aisoissa (mutta jos ei, niin siitä ei voi seerumia syyttää, vaan elämän raskautta)

Yritys olla eteerinen kaukaisuuteen
tuijottaja. Öö... ehkei tulisi minusta
eteerismuodikasta bloggaajaa :D :D 

2. Tiskokone! Pari vuotta hurahtikin ilman tiskaria, joten lähes hypin innosta, kun sellainen saapui meille. Tosin mainittakoon, että viikon verran se seisoi pakkauksissaan eteisessämme. Nyt se on siirtynyt jo keittiöön ja ehkä se vielä ennen joulua tajuaa kytkeytyä kiinni...?

3. Kampaaja toissapäivänä. Uusi hiusväri teki terää. Ja tukka alkaa olla siinä pituudessa, että sen saa jo hyvinkin ponnarille. Ehkä voisi alkaa harjoitella lettejä ja kaikenlaisia väkerryksiäkin? (Mutta millä taidoilla, hah...? Joskus olen yrittänyt, mutta tulos näyttää harvalta harakanpesältä.)

4. Joulumenu, jonka sain pähkittyä valmiiksi. Siis noin ajatustasolla. Toteutukseen on vielä matkaa :D  Ei mitään ihmeitä, mutta muutamia perinteisiä jouluruokia ja pari uutta kokeilua. Joulupöytään tulevat vieraiksi appivanhemmat.

5. Kirjapino, joka odottaa lukemista. Toivon, että joulunpyhinä olisi aikaa vain lojua ja rauhoittua. Lukea kirjoja, nukkua pitkään ja olla vaan.


sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Historiankirjat uusiksi ja muuta viikonlopun antia

Täällä uusi ihminen, hei! Pipon löysäys vaati yhteensä 400 km ajamista, naisverkoston (=kahden loistoystävän) ja yhden läsnäolleen (viattoman) miehen seuraa, muutamia viinilasillisia ja naurunräkätystä.

Suunnitelmissa oli mm. Lucia-esitys ystävän miehelle saunan vilvoittelutauolla (kaljapullot kynttilöinä), mutta oluet päätyivät muuhun tarkoitukseen - ehkä hyvä niin. Jostain syystä mies ei ollut pahoillaan, vaikkei nähnytkään spektaakkelia... Sen sijaan saimme kulttuuriannoksen, kun kävimme katsomassa taitavan Open voice -kuoron joulukonsertin. Siitä oli hyvä jatkaa vähintään yhtä kultturellien aiheiden parissa herkullisessa illallispöydässä ja siellä saunassa.

Kaiken kaikkiaan oli hulvatonta, kuten aina tuossa seurassa. Mainittakoon myös, että maailmanhistoria tuli oikaistuksi muutamilta osin ja voittekin tästä lähtien kysyä meiltä mm. jääkauden yksityiskohdista, erityisesti liittyen hämäläisiin. (Paljastettakoon, että he eivät historiankirjoituksista poiketen koskaan lähteneet pakoon jäämassoja, vaan jäivät odottelemaan jäiden vetäytymistä niille sijoilleen. Se ehkä selittää tietyn hitauden ja vähäpuheisuuden...)

Kiitos naiset (ja se viaton miesuhri), teitte minusta uuden ihmisen! ♥

Illan emäntä on pettämätön kokki ♥
Ps. Kippis ja hurraus ilmastosopimukselle! Mahtavan hieno juttu.

perjantai 11. joulukuuta 2015

Jouluangsti

Joulu se tulla jollottaa... (Anteeksi, näin tuon maailman karmivimman lauseen jossain ja nyt se on takertunut takaraivooni. Jolloti jolloti, apua ja aargh..!)

Minua ei kyllä yhtään jollotuta, eikä varsinkaan hymyilytä enkä vahingossakaan tunne kuplivaa odotusta. Viime päivät olen märissyt ja murissut. Että odottakaa te vaan valmista joulupöytää ja rentoa joululomaa, toivottavasti ehditte elvyttää minua sitten, kun olen tuupertunut pöydän alle, valivali...

Muuttosotkut ja arjen hässäkät ovat olleet megalomaanisia ja nielleet minut ihan kokonaan. Sitten heti perään tulla jollottaa se joulu - lupia kyselemättä ja ihan vaan röyhkeästi. Mitä se sellainenkin on, hmph. Minä en ole tehnyt vielä mitään joulujuttuja, siis mitään. En ole toivottanut sitä tervetulleeksi, kun en edes kutsunut sitä. Silti se vaan tulee.


Jouluun ei ole kahta viikkoakaan ja tiedän, että työlista olisi ihan loputon, jos sellainen olisi. Lahjat, ostamiset, ruuat, sumplimiset... kaikki levällään kuin jokisen eväät. Tekisi mieli vetää peitto pään yli, ottaa peiton alle evääksi monta tönkkää punaviiniä ja kömpiä esiin joskus helmikuussa. (Jos blogini hiljenee, olen joko tuupertunut joululistan alle tai jollottelen siellä peiton alla - jälkimmäinen vaihtoehto on kyllä parempi.)

Tietenkin sitä voisi tehdä sopimuksen itsensä kanssa, että ostaisi kaiken valmiina, eikä hössöttäisi. Silti se ostaminen ja hankkiminenkin on ärsyttävää sumplaamista. Enkä vain osaa päästää kaikista naruista irti.

Tekisi kyllä mieli kokeilla mitä tapahtuisi, jos lakkaisin tekemästä mitään. En enää sumplisi arkijuttuja, en edes joulua, laskisin irti kaikista vastuista ja arjen pyörittämisistä. Ottaisiko joku muu ne narut vai tulisiko joku lapsiperhevirallistaho tarkastamaan parin viikon löysäilyn jälkeen, että miksei ole muistettu lasten lelupäiviä, teemakoulupäiviä, deevitamiineja ja tarhatätien joululahjoja. Ja miksei varsinkaan ole huolehdittu lasten jouluilosta ja lahjoista. Melkein olen varma, että vähintään EU:lla on jokin sellainen taho, joka vaanii ikkunoiden takana vanhempien kunnollisuuden astetta.

Huomenna kuitenkin otan ja lähden jollottamaan Helsinkiin tapaamaan ystäviä. Ehkä otan sen viinitönkänkin mukaan ;)

Terveisin, arjen anti-kuningatar

kuvan lähde: http://www.huffingtonpost.com/2014/10/07/angry-cat-garfi-photos_n_5948950.html

tiistai 8. joulukuuta 2015

Haluaisin

Tällä hetkellä pimeys, koleus ja tylsyys tuntuvat kulminoituvan siinä määrin, että huomaan pakenevani haavemaailmoihin yhä useammin. Haaveilen - ja yritän siinä sivussa näyttää siltä kuin olisin läsnä tässä ja nyt, näpyttelemässä töitä ;)

Haluaisin...

... matkustaa kuukaudeksi Italian tai Espanjan maaseudulle, juoda viiniä, lukea kirjoja ja tuijottaa merelle. Käydä toreilla, syödä pikkuisissa ravintoloissa ja olla ihan huoleton humpukka. Sitten voisin tuntea mystistä sielunyhteyttä johonkin todella originelliin maailmanmatkaajaan, jonka kanssa keskustelisin älykkäästi päiväkausia (vai sopisiko tämä sittenkään introvertille luonteelleni, hmm...)


... tanssia tangoa oikein tulisesti ja sulavasti. Leikitään nyt, että oikeasti osaisin tanssia, enkä vain sekoilla askelissa ja talloa kumppanin varpaille. (Pieni lisätoive: kavaljeerilla valkoinen paitapusero, jossa hihat käärittynä ja alta pilkottaa lihaksikkaat käsivarret. Parransänki ja kevyt partaveden tuoksahdus...)

... kiivetä vuorelle, istua siellä tuntikausia ja katsella maisemaa. Upota mietteisiin ja nauttia hiljaisuudesta.

... kirjoittaa kirjan. Ei hajuakaan miten, mistä tai millä ajalla, mutta haluaisin. Voisin kirjoittaa vaikka siellä Etelä-Euroopan maaseudulla, samalla kun olisin hirween henkinen, valaistunut ja rentoutunut.

... mennä kokovartalohierontaan. Mutta koska arastelen sitä, että ventovieras ihminen hipeltäisi minua ympäriinsä, en mene. Mitä jos se ihminen olisikin ihan urpo ja alkaisi v..ttaa kesken kaiken?

... syödä viiden ruokalajin illallisen juomineen, käydä oopperassa ja juoda shamppanjaa. Hyvässä seurassa ja tosi fiini kolttu päällä.

... olla hetken aikaa sulava seuranainen, joka briljeeraisi sosiaalisella älyllään ja veitsenterävällä huumorillaan. Klo 12 yöllä voisin sitten muuttua takaisin minuksi ja ajaa kurpitsavaunuilla kotiin. (Tämän ja edellisen kohdan voisi myös yhdistää samaan pakettiin, kiitos.)

... hypätä joulun jälkeen suoraan huhtikuun alkuun. Tätä ei tarvinne selittää :)






maanantai 7. joulukuuta 2015

Tunnelmia viikonlopulta

Viime perjantai oli todella tervetullut, sillä koko viikko oli silkkaa väsymystä, pitkää työlistaa, sekasotkua ja kiirettä. Töiden jälkeen kipaisin pikaisesti kodin kautta, vedin ylle nahkabyysat ja sifonkipaidan ja uhmasin hirveää ilmaa suunnatakseni kahden ihanan ystävän seuraan. Söimme, joimme, puhuimme taukoamatta, nauroimme - ja suuntasimme kotiin reilusti ennen klo 23. Tekipä hyvää!


Lauantaina järjestelin kotia, selvitin osan pyykkivuoresta, silitin yhden verhon, imuroin huushollin, kokkasin ja patistin perheen ruokapöytäostoksille. Olin varautunut siihen, ettemme kenties ikinä löydä sekä minun että miehen kriteerit täyttävää ruokapöytää, mutta tadam! sehän löytyi helposti ja vieläpä varsin edullisesti. Pöytä oli poistumassa liikkeen mallistosta ja myytiin murto-osalla alkuperäisestä hinnasta. Mikä tuuri!
 
Kuulin myös, että eräs sukulaiseni oli kuollut ja se veti tunnelmaa miinuksen puolelle. Elämä on niin arvaamatonta, eikä koskaan voi tietää, milloin jonkun näkee viimeistä kertaa. Juttelin puhelimessa hänen vaimonsa kanssa, joka on minulle tosi tärkeä ja rakas. Yritin löytää oikeita sanoja, vaikka tiesin, ettei niitä ole. Tuntuu pahalta heidän perheensä puolesta, kun menettivät puolison, isän ja isoisän.

Sunnuntaina järkkäilin hieman lisää kotia (loppuuko se urakka ikinä?), leivoin pipareita poikien kanssa ja yritin keskittyä linnanjuhliin poikien iltahulinoilta. Ajattelin myös, että olisi ilmeisesti aika alkaa hankkia joululahjoja ja miettiä joulun syömisiä. Tavallaan odotan joulua (=2 viikkoa lomaa), mutta toisaalta inhoan sitä (=järkyttävä kokkaaminen, organisointi ja hulabaloo). Meillä mies ei ole kokkaavaa sorttia eikä oikein osaa ottaa kantaa mihinkään, mikä koskee syömisiä, ostamisia, järkkäilyitä yms. Minäkään en siitä erityisemmin pidä, mutta jonkun on pakko kantaa vastuu - huvitti tai ei.

Kaipaan lapsuuden jouluja, kun sai lukea lahjaksi saamiaan kirjoja ja mättää suklaata. Oli huoletonta ja rauhallista, enkä vielä tiennyt mitä kaikkea sen huolettomuuden takana oli. Kunpa voisin kertoa äidilleni, miten paljon arvostan sitä, että hän jaksoi laittaa ruuat ja luoda rennon joulutunnelman ♥  






Hyvää uutta viikkoa!

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Itsenäisyyspäivä

Hyvää itsenäisyyspäivää! Hyvää 98-vuotispäivää Suomi!


Joskus sitä miettii miten itse olisi selvinnyt - tai selviäisi nyt - jos joutuisi sodan keskelle. Miten kestäisi sen, että miehet ovat rintamalla, ja koska tahansa voisi saada ne ikävimmät mahdolliset uutiset rakkaimpien poismenosta. Miten kestäisi sen, että läsnä olisi jatkuva pelko, kaaos ja tietämättömyys. Miten hirveää olisi elää kuoleman läsnäollessa jokapäiväisessä elämässä. Olisi pelko itsensä, lasten, miehen ja sukulaisten puolesta. Kotimaan ja itsenäisyyden puolesta.

Olen niin kiitollinen, että saamme elää rauhassa, itsenäisessä maassa. Isoisiemme ja -äitiemme sukupolvi teki suuren uhrauksen ja kunniateon vapaan maan puolesta! Kaikki sotilaat, lotat, kotirintaman ahkerat kädet ja jalat, isät ja äidit, villasukankutojat ja kaikki, jotka osallistuivat isoilla ja pienillä teoilla - kiitos Teille!


perjantai 20. marraskuuta 2015

Niitä päiviä

Tää niitä aamuja on kun en tiedä 
kannattaako nousta vai jäädä 
vetää peitto yli pään 
ja hautautua alle kivisen kuoren... 


Tähän päivään sopii hyvin Pave Maijasen biisi Elämän nälkä. Sitä elämän nälkää tosin odotellessa... Päässä liikaa ajatuksia, ulkona harmaus ja räntäsade.

Joskus sitä tuntee olevansa Elämä-nimisen firman toimitusjohtaja, työntekijä, projektipäällikkö, sihteeri, logistiikkapäällikkö, kuljettaja, hallintojohtaja, terveysvastaava, ravintoloitsija, hankintapäällikkö, tekninen vastaava, kasvatusammattilainen, siivoustyönjohtaja ja -tekijä samassa persoonassa, hallituksen puheenjohtaja ja noin sata muuta asiaa... Siinä sivussa erään toisen firman asiakastuki ja asiakaspalvelusta vastaava.
 
Uhh. Tuleeko kenellekään muulle sellainen tunne, että liika on vain liikaa? Että joskus olisi ihan kiva heittää kaikki roolit huis hiiteen ja olla huoleton humpukka? Että joku muu tulisi, huolehtisi, tekisi.

Onneksi edessä on sentään viikonloppu. Meillä on ohjelmassa pakastimensulatusta, vanhojen nurkkien putsausta, pakkaamista ja monenmoista ruljanssia. Maanantaina saamme uuden asunnon avaimet ja sitten alkaa sellainen rähinämeininki, ettei tosikaan. Onneksi on viikko aikaa, muuten olisimme pulassa. Kaikki romppeet pitää saada uuteen asuntoon ja vanha siivottua puts plank -puhtaaksi hellantaustoja ja vaihtoilmaventtiilejä myöten. (Arvatkaa kuka ei pidä suursiivouksesta ja kiireestä...)

Tänä iltana kuitenkin aivojen nollausta työviikon aikana kertyneistä lasteista. Katsomme lasten kanssa leffaa ja dippailemme terveellisiä ja epäterveellisiä juttuja. Ja ehkä saatan illan pimetessä nautiskella lasillisen-pari punaviiniä ;)

Elämännälkäistä viikonloppua!

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Sillä on merkitystä!

Tänä aamuna aivan loputon väsymys. Ulkona harmaata ja ilmassa vesitihkua. Koleus tunkeutuu luihin ja ytimiin. Ankeaa, pimeää, ällöä. Mielessä tekemättömiä töitä, ajattelemattomia asioita ja näkemättömiä unia.

Saavun töihin ja laahustan ulko-ovea kohti. Miten tästäkin päivästä jaksaa taas selvitä läpi. Tupakalla ollut mies saa sauhuttelunsa päätökseen, asettuu ovelle odottamaan minua ja tullessani kohdalle avaa sen. Katsoo silmiin ja sanoo "Hyvää huomenta". Iso pala väsymystä katoaa ja tilalle tulee jotain lämmintä ja iloista. Vastaan kiitokset ja huomenet. Hymyilenkin ja olen pikkaisen otettu.

Jos joskus mietit onko juuri sinun hymylläsi, sanoillasi tai teoillasi merkitystä, niin on niillä!

Hyvä postaus täällä: eevakolu.fi/joku-kuulee/ 




maanantai 16. marraskuuta 2015

Metsään meni

Viikonloppu oli vähän sellainen... Äimistystä maailman tilanteesta ja suruakin. Ihmetystä siitä mihin tämä maailmamme on menossa ja me sen mukana. Toisaalta oli ihan tavallista viikonloppua touhuineen. Lieviä hermojen menetyksiä tulevaa muuttoa ajatellessa, mutta sen vastapainoksi piipahdus metsässä.

Minusta on huippua, että kumpikin lapsi pyöräilee jo sen verran hyvin, että heidän kanssaan voi lähteä pienille retkille. Vielä keväällä ja kesällä piti hölkätä kuopuksen fillarin perässä, varoa ja olla valppaana, ottaa välillä koppi. Tai vähintään liennytellä kiukkuista polkijaa, jonka pyörä ei suostunut tottelemaan tai ylämäki yllätti voimat... Nyt voin itsekin pyöräillä ja riittää kun huutelen ohjeita ja vähän katson, ettei kukaan kohella liiemmin.

Kävimme tekemässä parin kilometrin lenkin. Pysähdyimme kuntoilupaikalle syömään evästä ja riekkumaan kuntoilutelineissä (tai pojat roikkuivat, minä katselin ja otin valokuvia). Metsässä en ikinä kyllästy. Aina on eri näköistä ja oloista, vaikka olisi miten tuttu paikka. Metsän fiilis on ihana ja rauhoittava, ilma täynnä happea ja ympärillä tuhansia yksityiskohtia, jotka vain odottavat huomatuksi tulemista.





Nyt viikon töihin ja hommeleihin... Jospa ne yksi kerrallaan avautuisivat solmuista.
Puhtia uuteen viikkoon!


lauantai 14. marraskuuta 2015

Tällaisena päivänä...

... tuntuu raskaalta ajatella omia lapsia ja sitä, mitä kaikkea he vielä tulevat kohtaamaan. Onko heille vastassa hyvä ja oikeudenmukainen maailma? Sellainen, jossa yhteisistä asioista lähellä ja kaukana huolehditaan hyvässä hengessä ja tasavertaisesti? Vai kohtaavatko he epäreiluutta, levottomuutta, katastrofeja? Henkilökohtaisia kriisejä varmasti, mutta entä globaalisti? Millaisen maailman me heille jätämme? Sotivan, tuhoutuvan, luonnonmullistuksille alttiin, levottoman kaaoksenko? Sellaisen, jossa joutuu pelkäämään ja jossa ketä tahansa voi sortaa uskonnon, ulkonäön tai minkä tahansa satunnaisen seikan perusteella? Jossa ihmisiä kuolee terroristien iskuissa, nälkään, sotiin...


Kunpa joskus oppisimme elämään sovussa, rinnakkain, hyväksyvästi. En toivo mitään muuta niin paljon ♥

Juuri nyt toivon lohtua, valoa ja rohkeutta niille, jotka jäävät kaipaamaan menetettyjä rakkaitaan. Niille, jotka joutuvat elämään levottomuuksien keskellä ja niille, joiden sydämestä puuttuu valoa ja hyvyyttä. Laitan kädet ristiin ja toivon valoa ja hyvyyttä maailmaan!

torstai 12. marraskuuta 2015

Elämän tarkoitus - ikävän karkoitus?

Sain Nainen talossa -blogin Katjalta haasteen. Kiitos, tämä lämmitti mieltä kovasti ja ilahdun aina, jos joku muistaa minua tällaisilla jutuilla!

Tämä haaste on vähän niitä tavallisia haasteita syvällisempi. Minulle on varsin tyypillistä pyöritellä asioita vähän joka kantilta, pinnalta ja syvältä, uudestaan ja uudestaan. Rakastan omissa ajatuksissa haahuilua ja syntyjen syvien miettimistä. Tämä haaste on siis siltäkin kantilta mieluinen.



1. Mistä olet kiitollinen juuri nyt?
Olen niin paljosta kiitollinen. Ensimmäisenä ja päällimmäisenä ovat mies ja lapset. Kerran tämä perhe tässä kokoonpanossa jo lipsahti käsistäni. Arvostin toki perhettä jo ennen avioeroakin, mutta tämä re-union on kuin suuri yllätyslahja universumilta. Toinen mahdollisuus ja ainutlaatuinen asia. Olen siitä sanattoman kiitollinen.

Olen kiitollinen myös ystävistä ♥, työpaikasta, vuodenajoista, auringosta (missä lienetkin), ihanista ihmisistä, autosta, joulutortuista (söimme ekat tänään), kodista, kirjoista, musiikista, puunoksista, kastepisaroista heinänkorsissa, naurusta, vitseistä, villasukista, tähdistä, pilvistä... Kiitoksen aiheita on tuhansia - pitää vain katsoa ympärilleen ja lakata ajattelemasta, että mikään olisi itsestään selvää.

2. Minkä valinnan tai asian haluaisit muuttaa elämässäsi jos pystyisit?
Jos voisin kertoa parikymppiselle minälleni jotain, sanoisin: "Ota askeleita, ole rohkea, kurkottele! Sinä osaat kyllä, vaikka epäröitkin. Kukaan muukaan ei tiedä asioita sen paremmin. Epävarmuus on ihan ok, eikä tarvitse olla täydellinen! Jos tunnut haluavan jotain, mene sitä kohti, oikeasti. Luota elämään - se kantaa!"

Olen ollut varsinkin nuorempana liian varovainen unelmissani, enkä ole uskaltanut tavoitella asioita. Olen ajatellut etten osaa enkä pysty. Herkkiksenä en tajunnut, että kyllä ne kovanaamatkin epäröivät, mutta eivät vain näytä sitä. Sitten kuvittelin, että olen ainoa huono, osaamaton ja riittämätön. Enkä uskaltanut ottaa askeleita mihinkään, koska olin kauhusta jähmettynyt. Pelkäsin hirveästi mokaamista ja sitä, että nolaisin itseni. Miten höpsöä :)  (Ja silti aika inhimillistä.)

Silti uskon, että näillä tehdyillä valinnoilla elämä on mennyt siten kuin on tarkoituskin. Tämä on kuitenkin "vain" elämää, ei sen enempää.

3. Mikä on sinun mielestäsi elämän tarkoitus?
Ikävän karkoitus? ;)  
Ajattelen, että tarkoitus on tulla omaksi itsekseen ja löytää balanssi itsensä ja maailman välillä. Vaikka se oma minä roikkuukin mukana alusta lähtien, niin kumma kyllä aidoimman ja omimman itsensä saattaa löytää vasta jossain puolimatkassa tai myöhemminkin. Itse alan pikku hiljaa päästä jyvälle siitä kuka ja millainen olen. Alan hahmottaa mistä asioista oikeasti voin tinkiä ja mistä en, mitkä ovat arvoni ja mitkä asiat saavat minut sykkimään. Mitä kestän ja mitä en, mihin haluan vielä kurkottaa ja minkä voin unohtaa.

Elämän tarkoitusta lienee pohdittu aikojen alusta saakka. Filosofit, nuotiolla istuskelijat, kirjailijat, tavalliset tallaajat - kaikki ovat yrittäneet etsiä ja selittää elämän tarkoitusta. Onko sitä löytynyt ja mikä se on? En tiedä, eikä sen ehkä ole väliäkään. Yksinkertaisimmillaan elämän tarkoitus voisi olla ihan vain elää.

Jos siitä haluaa syventää, niin voihan sitä saman tien pelata saamillaan korteilla mahdollisimman hyvin. Aina eivät pelikuviot mene niin kuin etukäteen kuvitteli - yhtäkkiä sitä huomaa että hyvä kortti osoittautukin huonoksi tai matkan varrella säännöt muuttuivat. Pelikaverit saattavat tehdä omia soolokuvioitaan ja välillä ottaa pannuun. Mutta kuten kaikissa peleissä, tärkeintä ei välttämättä ole lopputulos vaan itse pelaaminen: reilusti, hyvässä hengessä ja nauraminenkin on välillä ihan suotavaa ;)  

 ---
En tiedä missä kaikkialla tämä on jo kiertänyt, mutta heitän elämän tarkoituksen ja ikävän karkoituksen seuraaville:

Elisa
Marika
Pinkki
Soili
Helmi Nainen
Teija

Haasteen säännöt:

The Starlight Blogger Award is to highlight and promote Inspiring Bloggers.
Here are the rules for the Starlight Blogger Award:
1. Thank the giver and link their Blog to your post.
2. Answer the 3 questions given to you.
3. Please Pass the award on to 6 or more other Bloggers of your choice and let them know that they have been nominated by you.
4. Include the logo of the award in a post or on your Blog please never alter the logo and never change the rules.


maanantai 9. marraskuuta 2015

Muutto

Huhheijaa! Kahden viikon päästä saamme käteen uudet avaimet ja edessä on muutto! Niinkin pitkälle kuin pihan yli viereiseen taloon :D  Tulevassa kodissa on yksi huone enemmän, mikä tulee tarpeeseen.

Lapsiperheessä ei voi olla liikaa tilaa ja meillä pojat jo selkeästi kaipaavat omia huoneita. Varsinkin ekaluokkalainen on sen tarpeessa, että saa välillä vetäytyä omiin oloihinsa. Meillä aikuisilla oma tila on melko suhteellinen käsite, kun poikien leikit vyöryvät ihan joka paikkaan ja esikoisen läksypöytäkin on ollut toistaiseksi vanhempien makuuhuoneessa.

Lisätila tulee mainioon rakoon, sillä uudessa työssään mies työskentelee pitkälti kotoa käsin. Nykyiseen asuntoon ei kerta kaikkiaan mahtuisi enää yhtäkään härpäkettä, tietsikkaa tai työpöytää lisää. Uuteen ne varmaan saadaan jotenkin järkevästi junailtua.

Toisaalta olen miettinyt asumista ja huonejakoja siltä kannalta, että tarvitseeko sen noudattaa perinteistä mallia: lasten huone, aikuisten huone, keittiö, olkkari... Kun kuitenkin elämä leviää ympäri asuntoa, niin voisiko ollakin tiloja eri tyyppiseen oleskeluun: työtila (päivällä aikuisen käytössä, iltapäivällä koululaisilla), viihdetila, leikkihuone, syömistila, lepotila jne. Harmi vaan, että aika harva asunto venyy sen tyyppiseen ajatteluun. Asunnot on suunniteltu vanhojen kaavojen mukaan ja sen mukaan sitten mennän. Ihminen sopeutuu asuntoon eikä päin vastoin ;)
 
Mutta oli miten oli, seuraaviksi viikoiksi riittää touhua. Vaikka muuttomatka ei ole pitkä, niin pakata vissiin täytyy (ellen opi kahdessa viikossa leijuttamaan tavaroita ilman halki) ja karsia kaikkea ylimääräistä. Jos jotain positiivista haluaa muuttoruljanssista etsiä, niin juuri se tarpeettoman karsiminen! Hus pois turhat painolastit komeroita kuormittamasta.

Sama karsiminen pätee henkisiin lasteihin, joten muistetaanhan painaa välillä ajatusten delete-nappia ;)




sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Pitkät illat

Pitkät on illat, pitkät on illat, tiheät hämärän villat... (Kirsi Kunnas) Yksi lempparirunoistani, etenkin tähän vuodenaikaan. Pimeys kietoutuu lähelle ja tuppaa ihan iholle ja sieluun saakka. Iltaisin tuntuu siltä kuin koko maailmasta olisi valo lopussa.

Vaikka en pimeydestä varsinaisesti pidä, niin olen löytänyt siitä jotain inspiroivaa. Varjon ja valon suhde, syvyys ja tummuus - se kiehtoo minua juuri nyt. Olen ehkä höppänä ylisentimentaalinen esteetikko, mutta saatan tuijottaa erilaisia yksityiskohtia minuuttitolkulla ja katsella niiden valon, varjon ja syvyyden vaikutelmaa. Olen haaveillut siitäkin, että kunpa osaisin valokuvata ihan aikuisten oikeasti ja tehdä valokuviksi niitä visioita, joita näen sielujeni silmillä jatkuvasti ympärilläni. Osatapa kertoa kuvana se, mitä tuntee ja näkee!   






Eilen saimme miehen kanssa pitkästä aikaa kahdenkeskistä aikaa. Alunperin oli tarkoitus viettää pariskuntailtaa ystävien kanssa, mutta kuten lapsiperheissä tuppaa käymään, niin suunnitelmat eivät aina toteudu. Mutta oikeastaan olikin ihanaa olla vain kahden kotona. Syödä rauhassa, kävellä illan pimeydessä rannalla, saunoa, lipitellä pari lasillista ja katsoa telkkaria myöhään. Aamulla saimme nukkua pitkään ja tein miehelle isänpäivän "hotelliaamiaisen". Mummolassa puolestaan taata sai nauttia huomiosta kaiken keskipisteenä ;) 

Kohta on taas koko poppoo kasassa ja meininki sen mukaista. Nautin vielä viimeisistä hiljaisista minuuteista...

perjantai 6. marraskuuta 2015

Inspiraation tarpeessa

On pieniä asioita, jotka antavat elämään ja arkeen ylimääräisiä plussapisteitä. Enkä nyt puhu mistään perustavaa laatua olevista elementeistä, vaan pikkuruisista inspiroivista jutuista. Blogeista, upeista valokuvista, hienoista biiseistä, sykähdyttävistä kirjoista, hetkeen sopivista aforismeista, ihmisten hymyistä jne...

Viime aikoina olen inspiroitunut vaikkapa näitä:


Uskomattoman upeita Instagram-kuvia Debora Vivan Garralta: instagram.com/deboragarra/. Miten voikin olla niin sykähdyttäviä kuvia (ja mikseivät useammat ole löytäneet hänen seuraajikseen?). Rakastuin ensisilmäyksellä. Menkää ja tykätkää!



A Way to Blue. Facebook-yhteisö, jonne on kerätty kaikkea kaunista - sinistä! KLIK.


Kirjat. Ne jaksavat viehättää aina. Hurahdin ekan kerran kirjastoon ja kirjoihin 7-vuotiaana, kun asuimme kirjaston vieressä. Tällä hetkellä olen viehättynyt Ulla-Lena Lundbergin tyylistä. Luen Jää-romaania ja ihailen hänen tapaansa kuvata henkilöitä. Siinä on jotain erityisen lämmintä.


Tv. Pitkästä aikaa olen hurahtanut useaankin tv-sarjaan. Laitan ohjelmat tallennukseen ja katson sitten, kun on sopivasti väljää aikaa. (Ja joskus käy niin, että ohjelma ehtii poistua verkkoboksilta ennen kuin olen ehtinyt katsoa sen, hah :D )  Suosikkilistalla ovat mm. Roba, Rouva Ministeri, Vain elämää (kohta se loppuu, byyh!), Putous, Haamukirjoittaja, 1001 Rikua (naurua olla pitää!) ja varmaan pari muutakin, joita en nyt muista.


Motto. Elisalta bongattu hieno miete: "Et voi aloittaa alusta uutta elämää, mutta joka aamu voit aloittaa uuden päivän."


Perjantai. Tarvitseeko sitä edes selittää? ;)

--
Ja koska jaettu inspiraatio on tuplasti isompi ilo, niin kertokaa mikä teitä inspiroi!


keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Koivut - ja väsähtänyt olemus

Tänään väsyttää. Isosti. Mies on ollut alkuviikon työreissussa ja minä en näköjään osaa nukkua yksin. Hassua :)  Säpsyn hereille vähän väliä, tarkistan kelloa, ravaan vessassa, kääntyilen, näen pahoja unia... Aamulla kyllä uni maistuisi, vaan silloin pitää alkaa leikkiä pirteää ja vääntäytyä työpaikalle - ja sitä ennen taisteltava lapset koulutielle ja tarhaan.

Töissä tarkistan kaiken tsiljoonaan kertaan, sillä väsyneenä tulee tehneeksi typeriä virheitä. Kirjoittelen mitä sattuu ja sitten hihitän omille kirjoitusvirheilleni (hakulomake -> halulomake,  työväenopisto -> yöväenopisto, tsihihihii ja hohohoo! Älykästä vai mitä?). Haukottelen ja puhelen mitä sattuu. Tavalliset sanat eivät  muistu mieleen ja olen ihan kuutamolla koko nainen... Onneksi teen työtä, joka ei vaikuta suoranaisesti kenenkään hyvinvointiin - korkeintaan aiheutan asiakkaille ylimääräistä hilpeyttä (tai sitten närkästystä).

Illalla mies palaa kierrokseltaan ja ehkä minäkin osaan taas nukkua :)  Siihen asti sinnittelen työkaverin tuomien donitseiden ja kahvin voimin.









PS. Ei mitään hajua, miten koivukuvat liittyvät aiheeseen. Ei sen niin väliä. Tykkään koivuista, eiks se riitä? :)