sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Paidat ulkoilemassa

Jos haluat perehtyä a) naisen logiikkaan ja b) naisen oikeuteen muuttaa mieltään koska tahansa ja mistä asiasta tahansa, niin kannattaa lukea ;)

Jo aiemmin viikolla suunnittelimme poikkeavamme lauantaina viinilasillisilla muutaman ystävän kanssa. Vaan kuinkas kävikään. Perjantaina kaktus muutti kurkkuuni ja olo oli lähes katastrofaalisen väsynyt ja aivotoiminta miinuksen puolella, mikä ei ollut yhtään kiva juttu, sillä perjantai oli kakofonisen kauhea työpäivä. Päätin, etten lähtisikään lasillisille, vaan lepäisin lauantai-illan sohvan uumenissa, joten ei muuta kuin tekstarit ystävile, että emmää lähdekään.
 
Vaan kuinkas sitten kävikään. Myöhemmin lauantaina sain ystävä K:n tekstiviestin, suunnilleen näin: "Harmi juttu se kurkkukipu. Löysin just alesta kivan bilepaidan ;)". Mietin asiaa noin viisi sekuntia ja muistin, että minullakin on yksi kiva paita, jota en ollut vielä ulkoiluttanut. Vastasin, että okei, lähden mä siinä tapauksessa. Sitten vielä tekstari ystävä A:lle, että suunnitelma muuttui taas ja lähden mä sittenkin.


Kävi ilmi, että K:n paita oli todellakin ulkoiluttamisen arvoinen. A:llakin oli hieno paita, joka ei vielä aiemmin ollut päässyt ulos. Lopputuloksena siis kolme uutta ulkoilutettua paitaa (eivät menneet hukkaan, mikä on tietysti säästöä) ja kolme virkistynyttä mieltä (jos ei lasketa sitä, että sunnuntaina väsytti). Ja illan/viikon tähtihetki: ehkä pelastimme yhden vauvan (oli jätetty baarin ulkopuolelle vaunuihin ihan liian pienissä vaatteissa -> ilmoitus poliisille, jotka kävivät tarkistamassa tilanteen).

Voisiko lopputulemana olla se, että aina kannattaa a) ostaa paitoja (varsinkin alesta), b) ulkoiluttaa niitä (ettei niille tule paha mieli) ja c) pitää silmät avoinna, sillä silloin voi pelastaa (melkein) maailman.


perjantai 28. maaliskuuta 2014

Vaihteeksi pinnallinen kriisi

Viime aikoina olen kriiseillyt kaikkea syvällistä, joten saanko välillä märistä pinnallisista asioista?

Olen potenut housukriisiä ainakin pari vuotta. Hoitovapaa-aikojen ansiosta vaatekaappi oli pitkään hyvin varustettu lököverkkareiden ja ikivanhojen rönttöfarkkujen osalta. Töihin palatessa ostin kiireellä ensimmäiset vastaan tulleet farkut (sekin oli kriisi sinänsä) ja parit lisää, kun vaihdoin työpaikkaa. Minulla on nyt yhdet siistit farkut, yhdet snadisti liian piukeat farkut (niitä kehtaa pitää pitkän paidan kanssa) ja yhdet semisti röntöt farkut. Niitä kaikkia pidän töissä. Luojan kiitos ei tarvitse edustaa, ja työkavereina on joukko rentoja it-tyyppejä.

Kotikäyttöön on sitten kasa epämääräisellä tavalla lurahtaneita housuja ja farkkuja. Sitten on parit housu-housut (siis niinkuin suorat housut) ajalta ennen lapsia. Ne lienevät aika out. Ja näytän niissä tyhmältä.

Ai niin, ja nahkabyysat minulla on siltä varalta, että joskus vielä haluan lähteä lasillisille ja pitää yrittää näyttää coolilta (mitä en kylläkään oikeasti ole).

Keväisen auringon kirkkaudessa olen tuntenut itseni ihan hirveän epänaiselliseksi, kulahtaneeksi ja virttyneeksi. Ihan kamalaa. (Ja ei ihme, että ero tuli, hahhah :D ) Tänään kamalaakin kamalamman työpäivän jälkeen marssin Alkoon (Vinho verdeä, aah..!) ja hetken mielijohteesta Seppälään. Sovitin yksiä housuja, ja koska ne menivät päälleni jotenkuten siedettävästi ja maksoivat alessa 10e, ostin ne. Eivät ne silti hyvät ole. Mutta paremmat kuin ne 10 vuotta vanhat housuhousut.

Vinho verde, joka mutkan kautta johdatti
minut housukriisin keskelle...
(kuva: Pinterest)


Samalla muistin, miksi vihaan housujen ostamista. Kroppani ei sovi nykyiseen housumuotiin yhtikäs! Minulla on muodokkaat reidet - ne eivät ole tikut, vaan niissä on lihasta. Minulla on myös epä-tikkumaiset sääret. Ja vaikka vatsan päällä löllyy raskausajoilta muistoksi jäänyt rasvamakkara, niin usein kaikki reisistä sopivat housut ovat vyötäröltä ihan lötköt. Yritäpä siinä sitten ostaa näitä nykypöksyjä, jotka on ilmeisesti tehty tikkujalkaisille naisille. 

Legginsit ja muut piukkikset ovat ihan nou-nou. Näytän niissä siltä kuin olisin unohtanut pitkät kalsarit jalkaan. Hameet ja mekot ovat myös poissa laskuista (paitsi juhlissa), koska tunnen itseni liian pynttäytyneeksi. Entäs sitten tämä haaremihousumuoti ja printtihousut - EIII. Mä olen elänyt jo ysärin enkä kaipaa sitä. Jos oikein alkaisin avautua, niin kertoisin kasarista, jolloin meillä päin oli muotia puoleen väliin kainaloita ulottuvat farkut. Ja ehdottomasti piti vetää resorisukat lahkeiden päälle. Vielä parempi, jos sukat olivat neonväriset. Repikää siitä. Silloin taisin elää tyylin huipulla ;)     

Mutta siis a-p-u-v-a!! Minulla ei ole tyyliä. Ei makua. Ei housuja. Kuulostaa siltä, että tarvitsen tyylikonsultin. Ja sitä vinho verdeä!

torstai 27. maaliskuuta 2014

Liima, jesari, paalinaru - parisuhteen koossapitävä voima?

Viimeisen parin vuoden ajan olen miettinyt pääni puhki ja enemmänkin, miksi jotkut parit vaikuttavat suhteellisen onnellisilta ja pysyvät yhdessä vaikeuksista huolimatta, kun taas toiset päätyvät eroon. Miksi joillain on Se Jokin, joka saa suhteen kestämään, vaikka välillä tekisikin mieli heittää hanskat tiskiin? Ja miksi meillä ei ollut Sitä Jotakin - tai miksi se loppui kesken?

Meidänkin suhdettamme on yritetty lujittaa ja paikata. Kun liima loppui, yritettiin käyttää jesaria ja hätätilassa paalinaruakin - noin kuvaannollisesti sentään. Pariterapiassa yritimme saada ulkopuolista näkökulmaa asioihin, olemme puhuneet, emme ole puhuneet, olemme vääntäneet rautalangasta ja ratakiskosta, kestäneet monet kriisit ja vaikeudet, kitkutelleet eteenpäin ja vaikka mitä. Silti kävi kuten kävi. Välillä olen miettinyt, että jos olisimme sinnitelleet muutamia vuosia eteenpäin, niin olisimmeko onnistuneet löytämään kadonneen liimapurkin ja saaneet asiat pysymään paremmin koossa. Sitä en tiedä ja toisaalta jossittelu lienee turhaa. Tarina meidän välillämme päättyi kuten päättyi. Ihmisiä ja asioita ei voi pakottaa.

Kuva: Pinterest


Ihmiset ovat erilaisia. Ihmiset muuttuvat. Siinä kaksi asiaa, jotka jo erikseenkin saavat aikaiseksi hankausta ihmissuhteissa. Saati jos ne kaksi jo alkujaan erilaista ihmistä kasvavat ja muuttuvat vuosien saatossa siten, että eivät enää tunnista ja ymmärrä toisiaan.

Seurustelimme monta vuotta, elämä oli melko helppoa. Ei mainittavia haasteita tai ylämäkiä. Sitten naimisiin, muutto toiselle paikkakunnalle, kaksi lasta muutaman vuoden sisään, talon ostaminen, roolien ja suhteen tasapainon muuttuminen, hankauksia työelämässä, talouskriisejä, oma kriiseilyni mm. masennuksen kanssa ja sen jälkimainingeissa henkinen inventaario sekä tarve pistää asioita uuteen järjestykseen. Siihen päälle erilaiset perhetaustat, eri "kielellä" puhuminen, kohtaamattomuus arjessa ja ymmärryksessä. Yksilöinä kummassakaan ei välttämättä ole mitään vikaa, mutta yhdessä: kuin kaksi ulkoavaruuden asukkia, jotka eivät ymmärrä toistensa kieltä, tarkoitusta tai olemassaolon syytä.

Se liima, joka meillä oli seurusteluaikoina, ei enää ollut riittävän koossapitävää lapsiperheen haasteissa. Joillain ehkä on parempaa ja kestävämpää liimaa, tai sitten niillä toisilla on paremmin yhteensopivat palikat alunperinkin, eikä liimaa tarvita niin paljon. Ehkä me olimme kuin kaksi palapelin palaa, mutta eri peleistä. Emme sujahtaneet vaivattomasti toistemme lomaan, vaikka miten yritimme. Jos olisimme jatkaneet palojen runnomista väkisin yhteen, olisi jotain mennyt rikki tai sitten osat olisivat lerpattaneet surullisesti ja yhteensopimattomasti puoliksi kiinni toisissaan. Sellainen ei ole oikean palapelin idea. 

Olen vannonut - kautta kiven ja kannon - että varsinkaan täällä en ala kaataa likavesiä kenenkään niskaan, haukkua toista osapuolta tai pyrkiä itse pyhimykseksi tunkion päälle. Kaksi ihmistä yritti parhaansa, jotain hyvääkin saimme aikaiseksi, ja tähän asti se riitti. Tästä eteenpäin kumpikin voi tehdä parhaansa niillä korteilla, joita elämä päivittäin jakaa.

Lycka till, meille molemmille ♥
  

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Hyvää tasa-arvonpäivää!

Me saamme
  • käydä töissä
  • valita itse vaatteemme
  • paljastaa pintaa tai olla paljastamatta
  • valita puolisomme
  • harrastaa 
  • hassutella
  • ajaa autoa
  • käydä kouluja
  • päättää itse haluammeko yrittää saada lapsia
  • hoitaa sairaudet valitsemallamme lääkärillä
  • päättää itse omasta vartalostamme
  • elää sinkkuna tai parisuhteessa miten itse parhaaksi näemme
  • valita elämänpolkumme
  • omistaa itse omat rahamme
  • määrätä omista asioistamme
  • syödä vatsamme täyteen
  • olla itsenäisiä
  • elää täyspainoista elämää näiden ja monien muiden asioiden kanssa.
Minna Canth, tasa-arvon edelläkävijä.

Kaikille tämä ei ole mahdollista.

Arvostetaan sitä mitä meillä on. Ja pyritään siihen, että muillakin asiat olisivat yhtä hyvin kuin meillä. Älähdetään vääryksistä tasa-arvoa ja ihmisyyttä vastaan. Muistetaan pitää itsestämme meteliä ja vaatia, että naisenkin euro olisi samanarvoinen kuin miehen.

Hyvää tasa-arvon päivää ♥ 

tiistai 18. maaliskuuta 2014

#Onni

Olen onnekas! Hirveän monessa asiassa, mutta erityisesti siinä, että minulla on ihania, upeita, lämpöisiä Ystäviä!

Olen saanut viime aikoina NIIN paljon tsemppaavia voimantoivotuksia ja välittäviä viestejä. Tuntuu, että minua kannatellaan ja minusta välitetään niin monella suunnalla. Se on upea tunne se! Kiitos kaikki ihanat ♥

Eilenkin tipahti postiluukusta ilahduttava paketti. Siellä oli ihana itse tehty kortti ja kahdet JUURI minun näköiseni korvikset. Voi että. Tänään minulla korvissa maailman hienoimmat ketut ja hyrisin tyytyväisyydestä :) 




Kiitos Anni

Minä niin rakastan olla NAINEN.
Ajatelkaa nyt. Jos olisin mies ja eroamassa, niin ehkä korkeintaan joku kaveri lähtisi seuraksi ryyppäämään pullon kossua ja örveltämään jotain sekavaa (kuitenkin puhuvat pelkistä autoista ja vanteista ja siitä miten Ilves tippui taas). Seuraavana päivänä kaamea kapula ja pätkivä muisti.

Sen sijaan voin vaikkapa ripustaa hienot korut korviini ja - tsippadii - kääntää nenän kohti aurinkoa. Välillä voin nyyhkiä ystävien olkapäitä vasten, analysoida parisuhteen problematiikkaa ja päättää kaikesta huolimatta - tai ehkä juuri siksi - oppia tästä kaikesta jotain.


  

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Everyone needs a plan B!

Minulla on uudet suunnitelmat vasta hiomisvaiheessa, mutta onneksi Plan B auttaa ;) 


Eilen kävi ♥ystävä kahvikupposella. Hän toi tullessaan eroavan naisen selviytymispakkauksen: nenäliinoja, suklaata, kahvia, Sisu-pastilleja, kukkia sekä Aasi-pelin (hahhaa). Unohdinkohan jotain? Ai niin - purkkilihapullia niiden päivien varalle, kun niitä nenäliinoja tarvitsee. Ja tietysti sen Plan B:n! Parasta oli tietysti loistoseura ja maailmanparannus.

Suunniteltiin mm. facebook-tempaus. Vastapainoksi kaikenlaisille rintasyöpätietoisuustempauksille (oikeasti aika tyhmille sellaisille) voitaisiin lupautua kopeloimaan naistuttavien tissit. Tai sitten miestuttavien - krhm - tiedätte kyllä mitkä. Se olisi sellaista aitoa välittämistä ja oikeaa toimintaa, eikä mitään ihme koodikieltä. Sitten voitaisiin haastaa kaikki muutkin kaverit kopeloimaan toisiaan. Loistava ajatus..?  

Olen tehnyt muutakin kuin ahertanut Plan B:n parissa. Tänään mm. söin hirveän kasan raakaa kukkakaalia, porkkanaa, terveys-smoothieta, paprikaa, manteleita ja kaikkea muuta superterveellistä. Uuteen elämäntilanteeseen tarvitsee rutkasti vitamiineja ja hivenaineita! Sitten laukkasin hiki päässä esikoisen fillarin perässä. Käytiin kaupalla ja laukattiin takaisin (ostokset repussa, lääh...).

Vastapainoksi kaikelle terveellisyydelle leivottiin tiikerikakku ja ollaan syöty irtokarkkeja. Ja mulla on muuten menossa jo päivän toinen kasvonaamio! Olen myös lukenut erokirjoja (tai yhtä, ne toiset odottavat pinossa) ja päättänyt, että minä hyödynnän tämän p***an ja käännän sen vielä (vuosien saatossa) parhaakseni. Se mikä meni nyt pieleen, ei saa pilata loppuelämääni.

Että pois alta oksat ja männynkävyt - täältä tulee Plan B -nainen. Välillä ehkä ojien ja allikoiden kautta, mutta kuitenkin ;)


perjantai 14. maaliskuuta 2014

Päiväkävelyitä

Viime päivinä olen lähinnä haahuillut ympäriinsä, vailla päämäärää ja tarkoitusta. Joskus kai sillekin on paikkansa. Toissapäivänä vein itseni retkelle Pyhäjärven rantaan. Repussa kamera, eväsleipä ja mehupullo. Eilen tein saman poikien kanssa metsäpoluilla. Luonnolla on rauhoittava vaikutus ja asiat asettuvat paremmin omiin uomiinsa.

Kevät on aina ollut minulle riemukasta aikaa, mutta nyt en osaa nauttia. Haikeus, luopuminen ja särkyminen - niistä tuli tämän vuoden teema. Olo on kuin vereslihalla ja vailla kaapuja tai kulisseja. Paljaus, unelmien riisuminen, rajulla kädellä kitkeminen - näillä nyt mennään. Katsotaan sitten myöhemmin, mitä jäljelle jäi.

Blogeissa kiertää ilo/onni -aiheinen haaste. Siinä kuvataan joka päivä jokin asia, mikä tuottaa iloa. Harkitsen lähteväni mukaan (mutta kenties omalla tyylilläni). Toisaalta vastustan sitä, että paskimpinakin hetkinä pitäisi väkisin keksiä jotain iloista. Silloin kun paistaa, nautitaan siitä. Kun taas tulee räntää niskaan, yritetään kestää. Yleisesti ottaen vastustan yltiöpositiivisuutta ja sitä, että aina pitäisi nähdä vain asioiden valoisat puolet. Sellainen ajattelu ikäänkuin kaventaa ihmisyyden ja estää myös henkisen kasvun - sitä ei voi tavoitella, ellei joskus mene rikki, kulje pohjamudissa ja kokoa itseään uudelleen.

Toki huonoinakin hetkinä on syytä muistaa, ettei elämä sentään tähän lopu ja joskus vielä koittaa paremmatkin päivät. Tällä hetkellä nautin kävelyistä luonnossa ja valokuvaamisesta. Etten nyt ihan 110% synkkikseltä vaikuta ;) 



 


 






keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Lääkärin määräyksestä

Olen viime päivinä ollut kuin rekan alle jäänyt. Vailla puhtia ja intoa - sitäkin väsyneempi, itkuisempi ja uupunut. Oli pakko tunnustaa itselleen - ja mikä pahinta: työkavereille - että juuri nyt en jaksa tehdä töitä. Lääkärin määräyksestä keskityn loppuviikon ajan nukkumiseen, lepäämiseen ja kivojen asioiden tekemiseen.

Naistenpäiväkortti ystävältä ♥


Totta puhuen keräsin rohkeutta pari päivää, vaikka tiesin, että nyt on seinä vastassa. Ei ole helppoa tunnustaa muille omaa väsymystään ja uupumustaan. Tuntuu, että jaksamista, pirteyttä ja pärjäämistä arvostetaan yhteiskunnassamme niin paljon. Yleinen mentaliteetti on se, että "hymyillään vaik syän märkänis" ja "eteenpäin, sanoi mummo lumihangessa". Pärjätä pitää, vaikka mikä olisi. Kuitenkin, kun jonkin itseään painavan asian saa sanottua, olo helpottuu. Niin nytkin. Kukaan ei kohotellut kulmakarvojaan tai vähätellyt olotilaani. Sain kehotuksen ottaa iisisti ja levätä rauhassa. Esimies kertoi käyneensä saman prosessiin (avioeron) läpi muutamia vuosia sitten eikä ihan helpoimman kautta.

Lääkärillä sitten romahdinkin täysin. Heti vastaanotolle päästyäni purskahdin itkuun ja nyyhkytin kuin vallaton kevätpuro konsanaan. Aina ei ole helppoa olla se, joka itkee joka paikassa, olipa aihe sitten iloinen tai surullinen... Kuinka monet kerrat olenkaan kyynelehtinyt lääkäreiden luona! Pitäisi ehkä etukäteen kirjoittaa kirje, jonka vaan voisi lykätä lääkärille ja keskittyä itse pelkkään itkemiseen... huokaus. Pääasia kuitenkin, että loppuviikoksi järjestyi lepoa ja lääkäri kehotti keskittymään ennen kaikkea nukkumiseen ja kivojen asioiden tekemiseen.

Joten seuraavana ohjelmassa on rauhallinen metsäkävely ja sitten pitkät päiväunet.

Terv. voimia keräävä ylitunteellinen itkijänainen

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Herkkyydestä

Taannoin kirjoitin HSP:stä. Aiheesta löytyy jo melko paljon tietoa netistä, jonkin verran kirjallisuuttakin. Erityisherkille on oma yhdistyksensäkin. Hienoa, että tietoisuus tästä aiheesta lisääntyy! Jonkin verran on jo kirjoiteltu aiheesta mediassakin, ja toivon, että määrä lisääntyy edelleen. 

Itselleni erityisherkkyyden "löytäminen" on ollut uudenlainen avain itseni ymmärtämiseen. Tajuan nyt niin paljon paremmin itseäni ja sitä, miksi joskus vastoinkäymiset tuntuvat liiskaavan minut kuin kastemadon vasten asfalttia. En olekaan vääränlainen tai hullu, vaan minun hermostoni ja tunnepuoleni vain sattuu olemaan sellainen, että koen kaiken suuresti ja vahvasti.

Erityisherkällä on tavallista herkemmät "tuntosarvet" ja hän kokee asiat ja aistiärsykkeet voimakkaammin kuin ei-herkkä. Siinä missä ns. normi-ihminen voi kohauttaa olkapäitään vaikkapa kauppojen jouluryysikselle, niin erityisherkkä joutuu helposti aivan jaksamisensa äärirajoille. Tavallinenkin kauppareissu voi joskus olla vähän liikaa, kun ärsykkeitä tulvii joka puolelta - mainoskuulutuksia, taustamusiikkia, lasten itkua, ryysimistä, tönimistä, ihmisen stressaantuneet katseet, pitkä kauppalista, kassajonotus... AAaapppuuuaaaa!!! Tuntuu kuin pää halkeaisi siitä kaikesta. Liika on vain liikaa ja autossa pitää hengitellä vähän aikaa, jotta selviytyy taas elävien kirjoihin.



Erityisherkän elämä voi olla melkoista tasapainoilua, ettei joutuisi ylivirittyneeseen tilaan ärsyketulvan keskellä. Esim. kovat äänet, kirkkaat valot, ympärillä oleva ihmisten "kuhina", liikenne, emotionaalinen stressi ja monet muut tekijät voivat aiheuttaa sen, että erityisherkältä ikäänkuin sulakkeet poksahtavat. Silloin ei auta kuin vetäytyä hiljaisuuteen ja yksinäisyyteen tasaantumaan. Jos se ei ole mahdollista, niin sisäinen ahdistus voi kasvaa todella suureksi.

Lapsiperheen elämä tuntuu välillä ylivoimaiselta. Kun takana on keskittymistä vaatinut työpäivä, niin kotona pitäisi saada tasoitella tilannetta hetken aikaa yksin ja hiljaisuudessa. Mutta kun vastassa on kaksi vaahtosammutinta jatkuvine höpötyksineen (sinänsä niin suloisia ja ihania juttuja tarhapäivän käänteistä), keskinäiseine kahakoineen, ja mies, joka haluaa puolessa tunnissa suoltaa ulos koko sanallisen arkkunsa patoutuneen sisällön, ruuanlaitot, pyykkikasat, jatkuvat vaatimukset monelta suunnalta, niin olen aivan raato. Ja kun suhteen toinen osapuoli on kaikkea muuta kuin herkkä (hän itse totesi olevansa "HHP", Highly Hard Person, mikä pitää hyvin paikkansa) niin ristiriidat ovat melkoisen itsestäänselviä. Ei-herkän voi olla vaikea ymmärtää sitä, että herkkis todella tarvitsisi oman tilansa ja aikansa pysyäkseen tasapainossa.

Itselläni erityisherkkyys ilmenee mm.
  • kuuloaistin herkkyytenä - en kestä melua tai jatkuvaa taustaääntä; tarvitsen paljon hiljaisuutta.
  • kaikkien aistien yhteiskuormituksena - esim. Hullut Päivät ovat pois laskuista, kun en kestä kaikkia niitä kirkkaita värejä, ääniä, tungosta, ryysimistä, ihmisten hajuja, hässäkkää, kaiken liiallisuuta.
  • emotionaalisena herkkyytenä - kuljen tuntosarvet pystyssä ja aistin esim. ihmisten ja ryhmien fiilikset heti huoneeseen tultuani, imen helposti toisten ihmisten negatiiviset tunteet itseeni, syyllistyn helposti pienistä vihjaisuistakin, menen tolaltani jos minulle töksäytellään asioita päin naamaa, liikutun herkästi ja tunteet hyökyvät ylitseni Suuren suurina. Ja joskus kuormitun ihan vain omia aikojani, omista tunnetiloistani.

Tästä kaikesta johtuen minulla on suuri oman ajan ja tilan tarve. En kerrassaan jaksa jatkuvaa sosiaalisuutta, kuormitusta ja kaikenlaista säätämistä. Asioiden pitäminen mahdollisimman simppelinä, ennustettavana ja helposti hallittavana tuntuu olevan erityisen tärkeää minulle. 

Välillä elämä on melkoista tasapainoilua jaksamiseni kanssa, mutta toisaalta iloitsen herkkyyden hyvistä puolista. Huomaan pienet ja kauniit asiat ja osaan nauttia niistä paljon. Aistin ihmisistä, jos he ovat aitoja ja rehellisiä (en tosin aina, sillä saatan sinisilmäisyyttäni haksahtaa narsistisiin tyyppeihin). Koen asiat ja tunteet usein suuresti, eikä tunne-elämääni voi moittia ainakaan tasapaksuksi. Saan todella suurta iloa musiikista, taide-elämyksistä, elokuvista ja kirjoista. Töissä olen tunnollinen ja pyrin tekemään asiat mahdollisimman hyvin.

Joskus toivoisin, että minulla olisi vähän paksumpi nahka - erityisherkiltä tuntuu usein puuttuvan se suojaava kerros ulkomaailmaa vastaan - jotta kaikki asiat eivät hetkauttaisi elämääni pois kiertoradaltaan niin helposti. Aina ei ole niin mukavaa joutua jokaisen puhaltavan tuulen riepoteltavaksi.

Ja jotta asia ei olisi niin yksioikoinen, niin erityisherkkäkin voi olla varsin ekstrovertti, uskalias ja elämyshakuinen. Jos matkassa on mukana satunnaista elämyshakuisuutta - kuten minulla (ja huom. vain satunnaista :D ) - niin tasapainoilu alivirittyneisyyden (=tylsyyden ja tympääntymisen) ja ylivirittyneisyyden (=stressaantuminen, asioiden meneminen "yli") kanssa on varsin tarkkaa arpapeliä.

Welcome to my life ;)

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Hyvää naistenpäivää!

Erittäin myöhäinen naistenpäivän tervehdys!



Naiset ♥

Mitä olisikaan maailma ilman naisia! Pehmeitä, lujia, sitkeitä, taipuvaisia vaan ei helposti katkeavia, viisaita, lämpöisiä, elämän kantajia, kasvattajia, työntekijöitä, johtajia, oman polun kulkijoita, rakastavia, laajakatseisia. Ystäviä, siskoja, tätejä, kummeja, mummoja, äitejä, kanssakulkijoita, naapurintätejä, kaupankassoja, kirjastontätejä. Maailma pullollaan upeita ja tärkeitä naisia!

Kukin omanlaisensa, kukin yhtä upea ja arvokas. Jokaisella oma tarina ja oma tie kuljettavanaan. Kaikilla meillä sama elämänlanka käsissämme. Toivottavasti osaamme siitä langasta kutoa jotain ainutkertaista, hienoa ja omalla tavallaan tärkeää. Olkoon se lanka pitkä ja vahva, lämmittäköön se suloisesti ja tuokoon se jokaiselle mukanaan juuri niitä asioita, joita on tarpeen.

Suuret ja lämpöiset halaukset kaikille upeille naisille!


perjantai 7. maaliskuuta 2014

Kukin tyylillään

Tänään vihdoin romahdin sängynpohjalle työpäivän jälkeen. Parina päivänä olen raahautunut töihin karsean flunssan uhallakin, kun on ollut vähän niinkuin moraalinen pakko. Tänään töiden jälkeen en tehnyt kerrassaan mitään. Paitsi illansuussa selailin viime viikkoista Anna-lehteä (mikä sopii sisältönsä puolesta höttöaivoilleni tällä hetkellä oikein hyvin).

Hieman kohottelin kulmakarvojani lukiessani juttua kauneussalongin asiakkaista ja heidän ottamistaan hoidoista. Yksi nainen kertoi käyttävänsä keskimäärin 400 euroa kuussa kauneuteen. Siis 400!! Ripsi- ja kynsihuoltoihin, hiuksiin yms... Minä käytän vuositasollakin vähemmän (ja sen kyllä huomaa). Olin melkein järkyttynyt. Ja siis jos minulla olisi tuollainen määrä ylimääräistä rahaa kuukausitasolla, niin hitsi vieköön - olisimme välttyneet monelta vyön kiristämiseltä, ja ehkä sitä olisi voinut viedä lapset kerrankin edes risteilylle!



Sitten yksi toinen nainen piti tärkeänä sijoittaa rahansa kauneushoitoihin, sillä "se on kuin panisi rahaa säästöön - - Ihon hoitaminen on sijoitus tulevaisuuteen." Öö, okei... Ja sitten se osuus, joka sai kulmakarvani kohoamaan entisestään: "Minulle on kaikista tärkeintä, että näytän kauniilta mieheni silmissä. Se on isoin motivaationi kauneushoitoihin."

No. Jokaisella on oikeus ajatella ja elää sen mukaan kuin parhaaksi näkee. Miksiköhän minulle ei ole ikinä tullut mieleen, että elämäni top viitoseen - tai edes top viiteenkymmeneen - pitäisi mahtua kauneushoitoja ja hyvältä näyttämistä? Saati, että tärkeintä olisi näyttää miehen silmissä kauniilta? Mistä päästäänkin kysymykseen, että onko miesten mielestä vaimon tärkein ominaisuus ulkoinen kauneus?

Ja hei - ehkä meidänkin liitto olisi pelastunut, jos minulla olisi ollut riittävästi ymmärrystä kauneudenhoidon tärkeydelle ;)  Käyn kosmetologilla ehkä parin-kolmen vuoden välein. Meikit sutaisen aamulla naamaan 5 minuutissa. Kerran viikossa heitän naamaan kuorinta-ainetta ja jos muistan, käytän naamiota. Että ei ihme, jos avioliitto ei kestänyt, hahhahaa!

PS. Terveisiä sinne Anna-lehden toimitukseen (vaikka tuskin blogiani luettekaan), että mieluummin lukisin naisista, jotka panostaisivat mieluummin vaikka itsensä henkiseen kehittämiseen. Ja aviomiehistä, joille tärkeintä on vaimon älykkyys ja empaattisuus, eikä se, että tekoripset ovat kohdillaan heti aamusta. Voi tsiisus...


sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Mie romahin!

Okei, kylvösuunnitelma tehty - joko mie nyt saan romahtaa? Tai mitä sitä kyselemään, mie romahin jo.

Pistetään nyt samaan romahdukseen kaikki mahdollinen, minkä varmaan jo olette rivien välistä lukeneetkin. Meidän (love)story ei mennyt ihan niin kuin alkuperäisessä käsikirjoituksessa oli tarkoitus. Sen minkä elämä kerran yhdisti, elämä myös erottaa. Tänä vuonna paitsi täytän 40, myös eroan, muutan pois kodistani (siitä, jossa minun piti elää loppuelämäni) ja alan viettää puolet ajasta erossa lapsistani. Sounds like a great plan?

Tämän viikonlopun ohjelmaan on kuulunut lähinnä saavikaupalla itkemistä (ehkä voisin alkaa itkijänaiseksi ihan ammatikseni - pistäkää tilaukset sähköpostitse) ja itsesäälissä rypemistä. Vielä enemmän itkin, kun kävin katsomassa yhtä vuokrakämppää. Se oli k-a-m-a-l-a! 70-lukulainen kerrostalo, tahmeat muovimatot, pinttynyt haju (tupakkaa, ruuankäryä ja jotain ällöttävää mitä en edes osaa kuvailla). Vaikken sitä ota suin surminkaan, niin sieluni silmin jo ehdin nähdä itseni ja lapsipoloiset yskimässä ja kakomassa siinä hajussa, vellomassa surkeudessa ja kaikkea sellaista, mitä itsesääliin vajonnut mielikuvitus ikinä voikaan saada aikaiseksi. Jos sieltä pois muuttava nainenkin kertoi, in bääd inglis, että "tis smeel meiks mii soou sik - - baat ai hooup juuu vil teik tis, tis is ö veeeri guut houm", niin eh - ei kiitos!

Jos joku näkee jossain tällaisia mukeja myytävänä, niin vinkatkaa minulle heti. Tarvitsen ehdottomasti yhden kappaleen! 


Nyt lähden joko a) itkemään tai b) karsimaan vaatekaappia - tai mieluiten molempia...

Ensi postauksessa ehkä taas niitä kylvöjä ;)  Tämä oli maaperän lannoittamista, sillä kuten ehkä tiedätte, yksikään kukka ei kuki ilman kunnon annosta p****a!