perjantai 14. helmikuuta 2014

Hyvää ystävänpäivää!

Minusta suomalainen ystävänpäivä on kiva. Amerikkalaistyylistä romanttisen rakkauden päivää en niinkään kaipaa. Rakkauttahan voi juhlia muutenkin niin monena päivänä: tapaamisen vuosipäivänä, kihlapäivänä, hääpäivänä... Mutta ystävyys! Niin tärkeä asia, että kyllä sillä pitääkin olla oma päivänsä!

Ostin taannoin tulppaanikimpun. Siitä oli pitkä ilo. En nakkaa kukkia pois, kun ne alkavat näyttää kulahtamisen merkkejä. Nautin viimeiseen saakka ja tutkailen ruttuisia muotoja. Niissä on hauskaa särmää. Toivottavasti minuakin joku tarkkailee rakastavan lempeästi silloinkin, kun olen kurttuinen ja rupsahtanut.






Hyvää ystävänpäivää!


torstai 13. helmikuuta 2014

Oksu-poksu

Eilen oli sarjassamme "puheluita, joita et halua". Päiväkodilta soittivat kesken työpäivän, että mahtaisinko päästä pikaisesti hakemaan lapsia, kun kuopus oli vetänyt kaarioksennukset päiväkodin lattialle. Ou jee. Eipä auttanut kuin kurvata tarhan kautta kotiin huimasti etuajassa. Loppupäivän meidän oksu-poksu makasi sohvalla tai patjalla lattialla varsin vaisuna - erittäin harvinaista, että jatkuva puheenpölpötys oli kerrankin tauolla.

Eiliset tunnelmat

Tänään piipahdin töissä muutaman tunnin järkkäilemässä ja sitten kaupan kautta kotiin ja kassiin vino pino pinaattilättyjä, mustikkakeittoa, pullapitkoa, limpparia ja vähän namia. Potilas oli onneksi jo paremmassa kunnossa ja lopulta piipahdettiin pikaisesti pihallakin. Kohta pitänee järjestää arvonta, että mennäkö huomenna tarhaan+töihin vai ottaako varman päälle ja olla suosiolla kotona... 

Tänään jo touhutaan paremmalla mielellä. 


Poikien kanssa käytyjä keskusteluja:

kuopus: Minutta tulee itona kaivinkone.
minä: Ai tarkoitatko, että sinusta tulee kaivinkoneen kuljettaja?
kuopus: EII kuljettaja. Kaivinkone. Minutta tulee kaivinkone.
minä: Öö, jaha.

-


esikoinen: Minä aion isona harrastaa pianonsoittoa?
kuopus: Minä hallattan kaivinkonetta.
minä: Öö, selvä.

-

Se on hyvä, kun on pienestä pitäen päämäärät selvänä ;)  Minä en vieläkään tiedä, mikä minusta tulee isona.



tiistai 11. helmikuuta 2014

Varovainen paluu

Hei rakkaat lukijat! (Oletteko vielä siellä?)

Yritän palailla pikku hiljaa. Ihan varovasti ja pala kerrallaan. Monena päivänä on ollut ikävä tänne, mutta en ole uskaltanut! Hui... Mitä sanon? Osaanko enää? Kiinnostaako männynkäpyjäkään? Mistä ihmeestä kirjoitan?

Tekisi mieli sanoa miljoona asiaa, mutta en ihan vielä voi. Ja sittenkin kun voin, en tiedä haluanko. Enkä tiedä onko edes tarpeen sanoa kaikkea mitä haluaisi. Opettelen päästämään irti. Elämä on syntymistä ja kuolemista, saamista ja luopumista. On sitä, että napataan asioista kiinni ja joskus päästetään irti. Minulla on edessäni monien luopumisten vuosi. Pakko päästää irti, vaikkei ehkä haluaisikaan. Unelmista, illuusioista, pitämisistä ja täytymisistä, tärkeistä palasista, pikkujutuista, elämän perustuksista... Moni asiaa joutuu sivuun, halusin tai en.

Tuntuu kuin minua riisuttaisiin. Asioita ympäriltäni on napsittu pois ja sama jatkunee. Huis pois ja viuhh! Mielenkiinnolla, pelolla ja jännityksellä odotan mitä jäljelle jää.  

Survival kit. Kiitos ihana E!
Yksi asia, mikä ei tule poistumaan, ovat ystävät. Kaikki ne rakkaat ihanat mussukat... ♥  Niistä pidän kiinni niin kauan kuin henki pihisee!  Mitä olisi ihminen ilman ystäviä ja hengenheimolaisia ja kokemuksia siitä, ettei ole ihan yksin täällä tallustamassa. Hyvä ystävä on kultaakin kalliimpi - saati jos niitä on monta! Kuulostan jo imelältä, mutta olen hemmetin onnekas tyttö!

Tällä viikolla juhlitaan ystävänpäivää. Mikä mainio viikko siis putkahtaa takaisin blogimaailmaan. Taisi olla pisin taukoni ikinä - eikä sekään niin hirveän pitkä ;)