torstai 28. marraskuuta 2013

Working girl & byysat

Huhheijaa mikä viikko. Suhausta, sumplimista ja sotkua..! Mistähän saisi a) siivoojan, b) kokin, c) yleisen organisaattorin, joka pyörittäisi tylsät paperihommat ja pitäisi arjen hallinnassa? Jos vaikka sitten ehtisi itse Elää vähän enemmän ja täydemmin. Ovathan nämä ruuhkavuodet melkoista aikaa, kun samaan aikaan pitäisi pystyä olemaan tehokas töissä, pyörittää koti vasemman käden pikkurillillä, yrittää kasvattaa suht järkeviä jälkeläisiä, pyrkiä edes jollain lailla huolehtimaan omasta kunnosta ja jaksamisesta sekä pitää koko arkinen pakka jotenkin kasassa. Mission impossible? (Ja mikähän siinäkin on, että aina kun näitä pohdin, niin kuulen appiukon ja parin muun sukulaisen kuvitteellisen äänen olkapääni vierestä: "Kyllä ennen vanhaan naiset pärjäsivät niin paljon paremmin!" Aaargh...)

Kavereita ei juurikaan ehdi tavata, saati että näkisi joskus sukulaisia. Ja harrastukset? Mitä ne on? Minun piti muka yrittää huvikseni opiskellakin, mutta sen olen suosiolla joutunut heivaamaan mappiin "Asiat, joita mahdollisesti voi harrastaa eläkkeellä?". Mihinkään kirjaan en ole ehtinyt tarttua ikuisuuksiin ja naistenlehdenkin lukeminen tuntuu olevan mahdotonta - koska lukeva äiti on lapsille signaali siitä, että nyt sen kimppuun voi mennä kiipeilemään (tai vaihtoehtoisesti rikkoa vaikka äidin lempilautasen), niin eiköhän se lukeminen jo lopu... Siitä kyllä pidän kiinni, että kerran-pari viikossa karkaan jumppaan tai vähintään lenkkipolulle!

Elisan pyynnöstä: Tuula ja nahkabyysat ;)
(Tiukahko ilme johtuu hampaiden välistä sihistyistä
valokuvausohjeista siipalle, mutta kuvanlaadusta päätellen
eivät sihinät menneet perille, heh :D )

Perjantaina on työpaikan pikkujoulut, jee - ja ai kamala! Kaikki toiminta, johon mahdollisesti liittyy viinilasin kallistelua, on sinänsä mahdottoman mukavaa, mutta se jälkitila onkin sitten eri asia... Ja koska olen ensimmäistä kertaa siinä tilanteessa, että olen työyhteisön ainoa nainen, niin jännityksellä odotan illan puheenaiheita. Formulakisat ja suomalaiskuskien potentiaali? It-maailman uusimmat käänteet ja x härpättimen ominaisuudet? Jonkin tietokonepelin y-levelin juonenkäänteet? Päädynkö kenties höpöttämään yksin vessan peilin eteen..? Jos näette Tampereen yössä naisen, joka rupattelee oman peilikuvansa kanssa, niin tuupatkaa se vaikka taksiin ja kotimatkalle ;)

Kävi miten kävi, ainakin mulla on hienot nahkabyysat ja uusi tukka!

Nyt metsästämään jostain laatikon kätköistä ehjiä sukkahousuja sun muita tykötarpeita huomista varten...

Loppuun kuitenkin sitaatti eräältä suomalaiselta mäkihyppääjältä: "Kun ihminen nukkuu, sille ei tapahdu mitään. Mutta kun se ei nuku, se voi saada vaikka kalan." 

tiistai 26. marraskuuta 2013

Äitiyspakkaus

Noin viisi ja puoli vuotta sitten sain äitiyspakkauksen hypisteltäväkseni. Se tuntui kuin joululta keskellä kevättä! Hihkuin riemusta, kun sormeilin pikkuruisia bodeja ja muita ihanuuksia. Yhä edelleen ajattelen, että äitiyspakkaus on mainio asia. Paitsi että se tarjoaa hypistelemisen ilon, se auttaa huomattavasti vauva-arjen alkutaipaleella - varsinkin jos ei ole ison vauvavatsan kanssa jaksanut vaappua pitkin markettien käytäviä hamstraamassa vaatteita ja härpäkkeitä.
(Sivuseikkana muuten mainittakoon, että nykyään meillä säilytetään äitiyspakkauksen laatikossa joulukoristeita.)

Silti tekisi mieli ehdottaa nykymallin äitiyspakkaukselle vaihtoehtoa. Se olisi pakkaus nimenomaan äidille, ei vauvalle kuten nykyinen pakkaus. Pakkaus auttaisi läpi valvomisten, äitiyden haasteiden ja epätoivon hetkien.

Esikoinen alkutaipaleellaan ♥


Ehdotukseni pakkauksen sisällöksi:

- suklaata (paljon!)

- palveluseteleitä, joilla voisi ostaa lastenhoitajan palveluita pahimpien yövalvomisten aikaan

- mahdollisesti myös varamummo, joka olisi ihanan lämpöinen vanhanajan mummeli, joka paistaisi lapsille piparkakkuja ja halaisi väsynyttä äitiä sekä jakelisi ehtymättömiä ja lempeitä viisauksia joka tilanteen varalle (ja osaisi olla hiljaa silloin, kun se on viisainta)

- vauvan käyttöopas; mielellään sellainen versio, josta puuttuisi mm. sellaiset lausahdukset kuin "äiti oppii pian tunnistamaan vauvansa itkun eri sävyt ja tarkoitukset". Ai oppii vai? Minä en ole oppinut vieläkään ja olen ollut äiti melkein 5,5 vuotta. Ajattelin pitkään olevani jotenkin viallinen äiti, kun en "edes" tällaista seikkaa tajunnut...

- uhman sieto-opas: kun oma hokema "yritä ymmärtää, yritä ymmärtää" ei enää tepsi, tarvittaisiin jotain järeämpää (rauhoittavia? litra viskiä?)

- korvatulpat; tarpeen varsinkin silloin, kun lapsi on uhmaiässä tai sisarukset tappelevat 90% ajasta

- kahvipaketteja monen vuoden tarpeiksi

- nyrkkeilysäkki, johon voisi purkaa pahimmat ketutukset

- nukahtamislääkkeitä niiden aikojen varalle, kun yövalvomiset jäävät päälle, vaikkei niihin olisi enää mitään tarvetta 

- - -

Mitä itse ehdotatte lisättäväksi äitiyspakkaukseen?

PS. Ostin tänään elämäni ensimmäiset (teko)nahkabyysat, Elisan innoittamana taannoiselta retkeltämme Tampereen yöhön ;) 

perjantai 22. marraskuuta 2013

Perjantai ja viimeisin kriisi

Ah, ihana perjantai! Se on kuin hyvä ystävä, joka saapuu hartaan odotuksen jälkeen ja levittää ympärilleen helpotusta, iloa ja rentoa oloa. Tänään iltapäivällä klo 15.30 minä karkaan etuajassa töistä - vaikka mikä olisi - henkäisen syvään ja kietoudun viikonlopun tunnelmaan. Ruokalistalla on ranskanperunoita ja kalapuikkoja (enkä todellakaan aio lukea yhtäkään luomuruoka/terveysvalistusjuttua ainakaan tänään). Minä pääsen helpolla ja lapset & mies tykkäävät - hyvä mieli kaikilla! Sitten kotoilua, lötköilyä, siivousajatuksia ja lisää lötköilyä. Huomenna kenties voi harkita tarttuvansa johonkin hyödylliseen puuhaan, paitsi jos lötköily kaikesta huolimatta kiilaa tarvelistalla ykköseksi.

Pikkujouluasu?
kuva: Pinterest

Sitten viimeisimpään kriisiin: pikkujouluvaatekriisi!!! Ensi viikon perjantaina on työpaikan pikkujoulut ja minä olen ihan kysymysmerkkinä, että mitä semmoisiin laitetaan päälle? En ole ollut minkään työpaikan pikkujouluissa sitten vuoden 2007. Saati sitten, että nykyisessä työyhteisössä olen ainoa nainen. Että ei ehkä ihan miniminimekkoa, verkkosukkiksia eikä 12 sentin korkoja, eikä varsinkaan napaan asti ulottuvaa kaula-aukkoa (muutenhan tietty laittaisin sellaiset, ihan saletisti, uskokoon ken tahtoo...). Miesten kanssa ei  sitä paitsi voi jakaa sitä "voi hitsi, mitä sä aiot laittaa päälle?"-tuskaa. Että vaikeeta on ja elämän ongelmallisuus suorastaan vyöryy päälle.

Voi ehkä olla, että täytyy kurvata vaatekauppaan lähipäivinä. Mikä muuten on ihan syvältä - ensin sitä äheltää ahtaassa sovituskopissa omat vaatteet pois, sitten kiemurtelee niihin sovitettaviin vaatteisiin, jolloin huomaa, että ne ovat sittenkin kokoa liian pienet (miksei se vaatekokomerkintä voi olla vakio ja tarkoittaa samaa joka kaupassa?), sitten taas ne liian pienet vaatteet pois, omat päälle, paluu vaaterekeille, takaisin pukukoppiin ja koko homma alusta, ja tämän kaiken suoritat pari-kolme-neljä kertaa. Huhhuhhh!!! Sitten voikin todeta, että per***le täältä mitään löydy ja ajaa hikisenä ja väsyneenä kotiin, tyhjin käsin.

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Metsässä II

Muutama kuva lisää eiliseltä metsäkävelyltä. Pitäisi mennä useammin metsään (kuvaannollisesti kyllä menenkin harva se päivä).

Menossa on kova endorfiinibuumi. Koko ajan tekisi mieli reuhata kahvakuulan kanssa, hillua zumbassa, punnertaa ja äheltää. Tänään aion mennä bodypumpiin! Siihen lajiin olin koukussa joskus silloin, ennen lapsia. Simppeliä, mutta haastavaa ja rankkaa. Tiedossa on kipeitä lihaksia alkuviikolle...







Minua ei haittaa tämä leuto ja pitkä syksy. En kaipaa lunta tai pakkasia, enkä varsinkaan loskaa. Parina viime vuotena talvi on tuntunut ikuisuuden pituiselta. Kiduttavia pakkasia ja lumikinoksia, yyyyh... Tämä leutous sopii minulle paremmin.


lauantai 16. marraskuuta 2013

Metsässä

Kävin tänään pitkällä kävelyllä kuopuksen kanssa. Kävelimme puolitoista tuntia ristiin rastiin ja tulimme kotiin punaposkisina. Teki hyvää, varsinkin kun ulkona oli outo valoilmiö ja sää oli ihana :)




 
 

perjantai 15. marraskuuta 2013

Perjantai

Tapahtunut so far... 

6.45 Herätyskellon piipitys ja sen vaientaminen hetkeksi.

6.55 Ahterin hinaaminen ylös sängystä. Väsyttää... Kuopuksella kävi pikkuinen vahinko yöllä, vaihdettiin lakanoita, lohduteltiin. Joku saisi nyt lohduttaa minua. Voihan vee ja haukotus...

7.00 Aamupesuja, puuronkeittoa, pukemista. Poikkeuksellisesti koko porukka syö aamupalan kotona. Normaalisti pojat syövät tarhassa klo 8.

8.15 Esikoinen lähtee iskän matkassa tarhaan.

8.30 Minä ja kuopus lähdemme lääkärille kontrolliin.

9.00 Lääkäriaika, joka venyykin melkein tunnin mittaiseksi. Lääkäri ei ole ihan vähäpuheisinta tyyppiä (onneksi) ja asiat polveilevat sinne tänne.

10.00 Menoksi kohti tarhaa. Kuopukselle rusinoita ja kehuja siitä, miten reipas poika hän oli lääkärillä.

10.20 Kuopus jää tarhaan, jossa selvästi harmittaa luopua äidin seurasta ja sujahtaa leikkeihin, kun tilanne on vähän poikkeuksellinen.

10.30 Kurvaan pikkumarkettiin hoitamaan työpaikan kahvitarvikeostoksia. (Työkaverit ovat pyytäneet mm. hirttoköyttä ja viinaa, joita en (taaskaan) löydä.)

11.00 Vihdoin töissä. Mukillinen kahvia kitusiin ja työsähköpostien selvittelyä. Onneksi ei mitään katastrofeja. Yleensä ne tulevatkin perjantaina vasta klo 15.15...

12.00 Lounastauko (pinaattikeittoa ja näkkäriä).

12.20 Näpyttelyä, ihmettelyä, satunnaisia huokauksia (asiakkaat ovat aina väärässä), työkaverin huokauksien kuuntelua (senkin mielestä asiakkaat ovat todellakin väärässä).



Tästä eteenpäin... 

12.45 Lisää näpyttelyä, haahuilua, kysymysmerkkinä olemista, lievää epätoivoa ja pakokauhua... Kahvin hörppimistä, salaa facebookissa roikkumista (tai ei kai siinä ole mitään salaista, takuulla joku jostain näkee mitä teen).

15.30 Aikomus lähteä kaupan kautta kotiin.

15.50 Viikon megaostokset (stessikäyrä nousee pelkästä ajatuksesta ja Visa-parkaa käy sääliksi).

16.30 Kotiin ja ruuanlaittoon. Jotain helppoa ja nopsaa, kuten mustaamakkaraa, perunamuusia ja kasviksia.

n. 17 Pyykkejä, tiskejä, raivausta. Hengittelyä. Poikien riitojen tuomarointia. Huokauksia, väsymystä ja helpotusta.

18.45 Jumppakassin pakkaus.

19.00 Auton nokka kohti jumppapaikkaa.

19.15 Zumbaa!

20.15 Kohti kotia ja suihkua. Poikien iltasadut, lötköttelyä, kenties pirtsakan "palautus"juoman nauttimista. Yritys katsoa "Vain elämää", joka tuskin kuitenkaan onnistuu (ne iltasadut sun muut).

viim. 23 Nukkumaan... ♥

- - -

Normipäivä :) 




maanantai 11. marraskuuta 2013

Tyytyväinen



Tällä hetkellä olen niin tyytyväinen

- postissa tulleisiin verhoihin (iik, ihanat!)
- lasinpohjalla olevaan viinitilkkaan
- siihen, että jaksoin heilutella kahvakuulaa, vaikka sohvanpohja olisi houkuttanut enemmän
- jyllääviin endorfiineihin, jotka ovat ihan parasta huumetta
- siihen, että jääkaapissa on ruokaa, vaikka pankkitilin saldo ei mieltä ylennä
- omaan perheeseen ja siihen, että se on pysynyt kasassa vaikeuksista huolimatta ♥ 
 
Näihin tunnelmiin... Hyvää yötä! 
 

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Sunnuntaitunnelmia

Isänpäivä on sujunut varsin leppoisissa tunnelmissa - mitä nyt kuopus herätti klo 6.30. Ja koska ansioituneesti oli isän vuoro nukkua, niin minä hinasin väsyneen olemukseni pystyasentoon, voi haukotus... Olen muutenkin kuin jyrän alle jäänyt, sillä toissapäivänä päätin kaivaa kahvakuulan esiin kellarin pölyistä. Hyvä päätös, mutta auh sentään, huomaa treenanneensa! Täytyy kyllä ylistää kyseistä rautapalloa. Kompakti väline, joka on aina saatavilla ja jolla voi treenata silloin kun itselle sopii. Sen avulla saa todella tehokkaan ja monipuolisen treenin. Miinuspuolena mainittakoon, että treenaaminen on syytä suorittaa lasten ollessa nukkumassa - painava liikkeessä oleva kahvakuula on aika riskaabeli lähistöllä heiluville pikkuihmisille...Plus että pari päivää treenaamisen jälkeen saattaa näyttää vaappuvalta ankalta, joka ähkii joka askeleella. Ja jos kyllästyy treenaamaan sillä, sen saa kätevästi piilotettua kaapinperukoille tai kesällä sitä voi pitää ovenpidikkeenä ;)
 
Koska tunsin treenanneeni kuin paraskin sporttipimu, olen keskittynyt lopun aikaa hiilihydraattien tankkaamiseen (karkkia, sipsiä, kääretorttua, hik...). Palautuminenhan on tärkeää ja muuten voisi iskeä ties mikä katabolia tai muu hirviö.. right? Palautumista olen edistänyt myös punaviinillä (rentouttaa mukavasti) ja lötköilemällä sohvanpohjalla. Kyllä kuulkaa kunto nousee kohisten.  

Huomenna on edessä paluu arkeen ja miten se tuntuukin tulevan aina liian nopeasti? Minun puolestani viikonloppu voisi olla kolmipäiväinen, niin että ehtisi elää enemmän ja suorittaa vähemmän. Haaveilen siitä, että vielä joskus olisi taloudellisesti mahdollista alkaa tehdä lyhyempää työviikkoa/työpäivää.




Mukavaa viikon alkua!
 

torstai 7. marraskuuta 2013

Levikset ja hermot repee

Jos lasten tehtävä on kiihdyttää vanhempien verenpaineiden nousu tappiinsa, repiä hermot riekaleiksi ja järkyttää mielenterveyttä perustavalla tavalla, niin siinä ainakin meidän muksut ovat onnistuneet. Voi huokaus...




Kun muutamia vuosia sitten tuskailin esikoisen alkaneen uhman kanssa, että kauankohan tätä mahtaa kestää, niin joku kommentoi: "Kun se kerran alkaa, se ei lopu ikinä. Ehkä korkeintaan muuttaa muotoaan ajan saatossa." Taisi olla oikeassa... 

Nykyään etenkin kuopus on kunnostautunut uhmaamisessa, kiukuttelussa sekä sääntöjen ja tavaroiden rikkomisessa. Ei auta rauhallinen selitys tai pitkäjänteinen kasvatus, ei hermojen menetyksen jälkeinen karjahtelu, ei (äidin) itku, ei mikään. Juuri kun on päässyt sanomasta jotain valistavaa vaikkapa vaatteiden pukemiseen liittyen, niin sen jälkeen voikin olla varma, että lapsi EI tee niin kuin on pyydetty. Tai jos on kieltänyt kiipeämästä pöydälle, niin ihan varmasti se kiipeää ja todennäköisesti vielä tulee pää edellä alas. Voi huokaus (nro 2)...

Eilen illalla tunnin aikana kuopus ehti rikkoa lempilautaseni (heitti lattialle), seistä olohuoneen lasipöydällä (ehdottomasti kiellettyä), heittää telkkarin kaukosäätimen lattialle, melkein repiä kirjaston dvd-levyn kannen rikki, hajottaa isoveljen leikit * 5, lyödä isoveljeä legoilla päähän, huitoa nyrkillä minua, vetää eteisen lattialle kaikki pinoissa olleet vaatteet, olla tottelematta kaikkia mahdollisia pyyntöjä ja mitähän kaikkea muuta... Ja tämä on ihan normimeininki.

Myönnän, että eilisen kohkaamisen keskellä meni hermot, ihan totaalisesti. Karjuin keuhkojen täydeltä, että nyt riittää ja uhkasin viedä lapset kirpputorille myytäväksi ja muuttaa itse ulkomaille. Hirveän kypsää ja aikuismaista käytöstä..? No ei. Pitkä lenkki kaverin kanssa onneksi helpotti ja lopulta saatiin sopu aikaiseksi lasten kanssa.

Silti jäi kaivelemaan, että miten tämä lastenkasvatus voikin olla näin vaikeaa? Että kaikista hyvistä yrityksistä huolimatta lapsi ei tunnu oppivan sääntöjä ja hyviä tapoja. Voi huokaus (nro 3)...

Olen yrittänyt antaa positiivista palautetta ja kehuja aina, kun niihin on vähänkään ollut aihetta. Olen tsempannut ja yrittänyt palkita hyvistä asioista. Olen selitänyt juurta jaksain ja yksinkertaistaen, jankuttanut kerta toisensa jälkeen, mutta alkaa olla neuvot ja jaksaminen vähissä.

Mistä niitä kilttejä ja hyvin käyttäytyviä lapsia saa? Vihjeitä otetaan vastaan.

Siihen asti syön suklaata ja yritän hengittää hermojen ja peliverkkareiden - eikun levisten - repimisen keskellä...

tiistai 5. marraskuuta 2013

Saat sen mistä luovut

Tunnustan joskus lukeneeni Tommy Hellstenin kirjan Saat sen mistä luovut. Siinä sinänsä ei ole mitään tunnustamista, vaan ehkä siinä, etten silloin saanut kiinni kirjan ydinajatuksesta. Miten niin saan sen mistä luovun? Tosin edelleen täytyy tunnustaa, etten enää tarkkaan muista kirjan sisältöä, mutta aina välillä mieleeni on pulpahtanut tuo kysymys: miten muka voi saada jotain mistä luopuu? 

En vieläkään tiedä miten, mutta tiedän, että mahdollista se on.

Olin nimittäin jo mielessäni tehnyt Vakaan Päätöksen ja luovuttanut eräästä isosta asiasta. Kyseinen asia oli takunnut, jumittanut ja harmistuttanut elämääni pidemmän aikaa. Lukuisista yrityksistä huolimatta se ei tuntunut helpottuvan. Koin, että olin tehnyt kaikkeni ja venynyt riittävän pitkään, eikä minusta olisi enää yhtään enempiin venymisiin. Niinpä ajattelin, että "Selvä juttu, tämä on tässä, en halua enkä tarvitse tätä enää, luovutan koko asiasta". Voimat olivat veks ja ainoa järkevä keino tuntui olevan muuttaa suuntaa ihan totaalisesti.

Ja mitä tapahtuikaan? En tiedä mikä ihmeen voima universumissa pisti asiat ihan uuteen uskoon, mutta tehtyäni luopumispäätöksen, kaikki muuttui melkein kuin taikasauvan iskusta. Plop vaan, ja tämä ennen niin takkuileva asia sujuu nyt kuin tanssi! (No, muistakaamme, että ruusuilla tanssiessa voi välillä saada piikin jalkapohjaan, mutta se on pientä entisiin vaikeuksiin verrattuna.)

Elämä ON ihmeellistä. Olen todella kiitollinen ja iloinen tästä käänteestä. Kiitos elämälle ♥

Välillä tuntuu, että universumi antaa juuri niitä asioita, joita on ollut vailla. Juuri pahimmassa rahapulassa saattaa tulla yllättävä parin kympin ylläri, kauppareissulla ale-korista hyppää syliin ihan puolivahingossa ne puuttuneet kurahanskat tai tuttava siivoaa varastoaan ja haluaa antaa juuri sen kapistuksen, jota itse on ollut vailla. Sen perusteella olenkin päättänyt, että kannattaa toivoa ja pyytää (vaikka vain hiljaa mielessään), niin saattaa saadakin. Toimisiko sama luopumisen kanssa? Kun on tarpeeksi tuskastunut ja väsynyt jonkin asian kanssa, niin siitä voi ja saa päästää irti. 

Tälle illalle on luvassa jokin myrskyn tapainen. Jee! Vaikka inhoan marraskuista pimeyttä, niin myrskyistä, tuiverruksista ja kovista tuulista tykkään (ainakin yleensä). Niissä on jotain puhdistavaa voimaa. Kynttilät palamaan, villasukat jalkaan, teetä lämpiämään ja suklaata poskeen. Ai niin - ja miehelle tekstiviesti, että toisi tullessaan punaviiniä ;)