torstai 31. lokakuuta 2013

Viikon vinkit


Alkuun varoitus. Minä olen viimeinen ihminen, jolta kannattaa pyytää vinkkejä yhtään mihinkään, saati uskoa niitä. Toisekseen, vaikka otsikko onkin "Viikon vinkit", niin voin melko suurella todennäköisyydellä luvata, ettei tästä kuitenkaan tule viikottaista postausta ;)



Mutta tässä nyt kuitenkin, olkaatten hyvät:

Kalaruokavinkki

- mausta lohifile suolalla ja millä nyt haluatkaan
- laita se nahkapuoli ylöspäin uunivuokaan, uuni n. 200 astetta
- kypsennä n. 10 minuuttia, ota sitten nahka pois
- halutessasi rapsuta kalan pinnassa oleva ruskea rasva pois (terveellistähän se on, mutta minusta vähän tympeän makuista)
- kaada kalan päälle sekoitus, jossa on: 1 prk maustamatonta ruokakermaa, 1 pieni purkki piparjuurituorejuustoa, tilliä ja ripaus sitruunapippuria
- kypsennä vielä 10-15 minuuttia tai kunnes kala on sopivan kypsä

Juju on tuo piparjuurituorejuusto - sopii kalan kanssa taivaallisen hyvin!
Kokeile myös näitä:

* ruokakerma + piparjuuritahna (tujakkaa tavaraa, joten käytä varovasti) + sitruunamehu
* ruokakerma + sinappi ( + sitruunamehu) 

Kaikki mainitut kombinaatiot uppoavat meidän pikku nirsopyllyihinkin kuin paraskin herkku!

Suklaavinkki

Minun suklaalempparini tällä hetkellä:

- Pirkan minttusuklaa (ihanan paksuja paloja ja maku vie kielen mennessään)
- Lidlin mansikka-valkosuklaa (tähän voi tulla vakava riippuvuus!)

Tämä ei (valitettavasti) ole maksettu mainos, mutta ko. tuotemerkkien edustajat voivat kyllä mielihyvin lähettää minulle mainittuja suklaita (tai rahakin käy). 

Pölynimurivinkki

Vanha, mutta ah, niin toimiva ja tuoksuva vinkki:

- Tiputa tuoksuöljyä (monta tippaa!) talouspaperinpalaan (pieni palanen riittää) ja imuroi se pölypussiin. Imurointikokemus on huomattavasti pirtsakampi ja paremman tuoksuinen.
- Kokeile myös imuroida lusikallinen vaniljasokeria tai mäntysaippualla kostutettua talouspaperia.

Hajuvesivinkki

Jos tuoksuttelet hajuvesiosastolla eri tuoksuja, älä heitä tuoksulappuja pois. Laita ne alusvaatelaatikkoosi, takintaskuusi, käsilaukkuusi tms. Tuoksut ilahduttavat kivasti arjessa :) 

- - -

Toiveikkain torstaiterveisin, niksi-Tuula ;) 


keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Unettomuudesta

Haukotus... Kellojen siirto on kaiketi saanut meillä vähän rytmit sekaisin, niin perheen pienimmältä kuin sen myötä meiltä isommiltakin.

Väsymys on kaiketi asia, johon jokainen pienen lapsen vanhempi aika ajoin törmää. Täytyy kyllä sanoa, että meillä näitä valvomisia on vuosien saatossa ollut enemmän kuin laki sallii. Sekä esikoinen että kuopus kärsivät vauvoina koliikista ja silloin meillä huudettiin ilta-/yökaudet. Oli rankkaa tajuta, ettei vauva-arki ole (pelkkää) ruusunpunaa, vaan ihan karmeaa valvomista ja avuttomuuden ja riittämättömyyden tunnetta. "Helpon" vauvan kanssa voi kaiketi tuntea itsensä hyväksi ja osaavaksi vanhemmaksi, mutta kun lapsi onkin karjuva koliikkivauva, niin omat taitonsa vanhempana tulee helposti kyseenalaistaneeksi.


Koliikki-iän jälkeen huonot unet sen kuin jatkuivat ja valvomista oli P-A-L-J-O-N. Tiedän ihan tasan tarkkaan millaista on herätä pahimmillaan lähes 20 kertaa yössä - tosin heräämisestä enää ei omalla kohdalla ollut kysymys, kun siinä välissä ei ehtinyt tietenkään edes nukahtaa! Parhaimmillaankin yöt olivat sitä, että lapsi heräsi "vain" viitisen kertaa aina n. 2,5 ikävuoteen saakka. Olen siis valvonut, hyssyttänyt, rauhoittanut, silittänyt, unikouluttanut (tuloksetta) ja ollut väsymyksen kanssa epätoivon partaalla - ja sen yli. Kaksi ja puoli vuotta sitten minulla todettiin keskivaikea masennus, jonka yhtenä syynä oli juuri unettomuudesta johtuva totaalinen voimien loppuminen. (Muita syitä en ala tässä postauksessa eritellä, mutta ehkä vielä joskus kirjoitan Suuren Masennuspostauksen.) Kyllähän siitä yli pääsi lääkkeiden, psykologin sekä ystävien tuella, mutta jälkensä se jätti. Ei niin kiva kokemus... 

Kummassakaan lapsessa ei ole koskaan havaittu mitään "vikaa". Ei ole diagnosoitu allergioita tai mitään muutakaan, mikä selittäisi vauva- ja taaperoaikojen katkonaiset unet. Eikä kukaan ole pystynyt sitäkään sanomaan, miksi unikoulut ovat olleet ihan yhtä tyhjän kanssa. Meillä on aina ollut säännöllinen päivärytmi, turvalliset iltarutiinit ja paljon silityksiä ja läheisyyttä etenkin iltaisin. Kaikkien taiteen sääntöjen mukaan on menty ja kaikkemme tehty.

Ainoa neuvolasta tarjottu selitys oli se, että osa lapsista nyt vaan ei opi nukkumaan kuin ajan kanssa. Sukulaistemme kertoman mukaan sekä siippa että minä itse olimme huonoja nukkumaan elämämme ensimmäiset pari vuotta. Joten tässä suhteessa ainakin geenit ovat periytyneet tehokkaasti...
 

Minua on vuosien saatossa arvosteltu sekä rivien välistä että ihan suoraan. On ollut niitä, jotka ovat kertoneet oman armoitetun mielipiteensä siitä, että "nykyäidit nyt vaan eivät osaa" ja "se on vaan itsestä kiinni, että lapsi nukkuu". Tai että "Lapsi täytyy vaan laittaa suljettuun huoneeseen ja itselle korvatulpat, ei se sinne kuole." Sitten on toki ollut niitä, jotka ovat ihan hyvällä yrittäneet neuvoa kaikenlaista sinänsä ihan hyödyllistä tai muuten vaan tsempanneet. Kiitos heille aidosta tuesta. Tuomitsijoille ja syyllistäjille en valitettavasti osaa vieläkään antaa anteeksi...

Olenkin huomannut, että lasten pitkäaikaisia uniongelmia ja niiden aiheuttamaa järkyttävää väsymystä voi ymmärtää vain toinen saman läpikäynyt. Onneksi tunnen muutaman kohtalotoverin, joita yhtä lailla ärsyttää nämä ihmisten antamat "neuvot", syyllistämiset ja asennevammat. Vertaistuki on usein sitä parasta tukea, sillä kukapa muuten ymmärtäisi yskän niin hyvin kuin samat haasteet läpikäynyt. Kun kuitenkin suurin osa lapsista on varustettu hyvillä unenlahjoilla tai ainakin taipumuksella reagoida unikouluun, on ehkä helppo tuomita ne, joiden kohdalla asiat eivät ole niin onnekkaasti. Hyvin nukkuvan lapsen unista saattaa vanhempi ottaa itselleen kunnian, mutta siinä sivussa ehkä tietämättään aiheuttaa tunnontuskia ja syvää v****usta niille, joilla ei ole yhtä hyvä mäihä. Ikään kuin se olisi vanhempien ansiota, jos lapsi nyt vaan sattuu olemaan normaaliuninen (ja vastaavasti vanhempien vika, jos he eivät "osaa hoitaa hommaa kotiin"). 

Kummankin lapsen kohdalla meillä yritettiin unikoulua parin viikon jaksoissa - esikoisen kanssa 3 kertaa, kuopuksen kanssa kerran. Meidän tapauksessa kyse oli ns. tassutteluversiota, jonka olen kokenut lempeämmäksi kuin silkan huudatuksen (enkä nyt sano, että siinä olisi vikaa, jos kokee, että se sopii parhaiten omalle kohdalle ja omille lapsille - jokainen tuntee itsensä ja lapsensa parhaiten). Tassu-unikoulunkin aikana esikoinen huusi toisinaan niin paljon, että tilanne oli pakko keskeyttää ja rauhoittaa lapsi sylissä (suu vaahdossa lohduttomana itkeminen ja hyperventilointi ei liene ihan sitä "pientä itkahtelua", josta unikouluoppaissa valistetaan olemaan välittämättä). Eikä muuten yhtään helpottanut sekään tieto, että "yleensä unikoulu alkaa tehota viimeistään 4. yönä".

Kun sitten kaikista yrityksistä ja unikouluista ei kuitenkaan ollut hyötyä, koin olevani todella huono ja onneton vanhempi. Vasta ajan kuluminen on antanut perspektiiviä tähänkin asiaan ja saanut ymmärtämään, että vika ei ollut minussa, meissä tai lapsissa sinänsä. Joskus se vain menee niin, että mitään ei ole tehtävissä, vaan ainoastaan aika auttaa.

Esikoisen, 5, kohdalla aika onkin tehnyt tehtävänsä n. puolitoista sitten. Yöllä herätään korkeintaan yhdelle vessakäynnille, jos sitäkään. Mutta kuopus sitten... Hän näkee painajaisia, ölisee, heräilee, saa kiukkukohtauksia öisin. Ou jee. Onneksi näitä pahimman laatuisia öitä on enää melko harvoin. Ja tiedän, että tässäkin asiassa pikkuveikka varmasti seuraa esikoisen jalanjäljissä. Eli joskus vielä helpottaa ja saamme nukkua virkistävää ja levollista yöunta. Ja pahimmasta onneksi ollaan jo päästy yli ja niitä 5-20 heräämisen öitä voi muistella enää kauhunsekaisin tuntein.

Tsemppiä ja voimia kaikille, jotka vielä valvovat öisin! Ajan kanssa se helpottaa ja siitä voi selvitä hengissä - vaikkakaan ei välttämättä täysissä sielun ja ruumiin voimissa ;) 


sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Pirskahtelua Tampereen illassa

Poreita, iloa, rentoutta, saunan lempeyttä, kasvonaamioita, hyvää ruokaa á la Tuula ja Elisa, bling-blingiä, korkojen kopinaa, nahkabyysia, hepeneitä, seuraan liittynyt toinen ihana ystäväni K sekä Elisan ystävä H, kuumia rytmejä tanssilattialla, kaksi salaperäistä italialaista ystävää, kikatusta (itselle), huulikiiltoa, ja luottokortteja rintaliiveissä.
Sitä oli täynnä eilinen Tampereen ilta ♥

Pinkki, ryystimme kuplia sinunkin puolestasi ja olit mielessä! 






Tästä on hyvä tähdätä uuteen viikkoon.
(Paitsi että tulikohan otettua liian kovat löylyt, vai mistä tämä päänsärky johtuu..?)

perjantai 25. lokakuuta 2013

Hengähdys

Tänä viikonloppuna on edessä tarpeellinen ja erittäin odotettu paussi kaikesta tavallisesta ja arkisesta. Vielä tänä iltana pakkaan miehen ja pojat autoon ja vilkutan niiden perään. Lähtevät mummolaan hoitoon koko sakki. Minä aion pakata jumppakassin ja antaudun rytmeille ja hikoilulle zumbassa. Tai etenkin sille viimeiselle. Kiitän myös onneani, ettei jumppasalissa ole peiliä, joten voin ainakin kuvitella olevani tanssilattioiden kuumaverinen kuningatar. (Koska se totuus on ilmeisesti jotain ihan muuta...)

Huomenna aion antaa kyytiä pölypalleroille ja pistän huushollin ojennukseen (tai ainakin sinne päin). Sitten saunasiiderit kylmään ja ruokatarpeet valmiiksi ja odottelen ihanaista Elisaa kylään. Tulee kuulkaa huippuhauskaa ja hihitys hersyy Tampereen yllä ihan takuuvarmasti. Jos kuulette iloista poksahtelua, johtuu se skumpasta ;)  Raporttia seuraa jälkikäteen.





Iloista ja hersyväistä viikonloppua kaikille!

torstai 24. lokakuuta 2013

Totuuksia vanhemmuudesta


kuva: Pinterest

Niinpä!

Yllä olevien lisäksi voisin mainita myös seuraavat:

* Kun äiti köllähtää edes hetkeksi sohvalle, on se välitön signaali lapsille, että nyt heti äkkiä täytyy keksiä jotain kriisinpoikasta tai muuten vaan saada äiti liikkeelle. Äidithän eivät makaa sohvalla.

* Hiljaisuus ja oma rauha on ihan yliarvostettua. Äidit eivät tarvitse sellaista. Siis lasten mielestä (toim. huom.). Jokainen hetki, joka uhkaa täyttyä pelkästä hiljaisuudesta, täytetään äkkiä älämölöllä, puukalikoiden hakkaamisella lattiaa vasten tai mahdollisimman kovaäänisen lelun renkuttamisella. Ou jee...

* Silloin kun olisi aikaa auttaa lasta, apu ei takuulla kelpaa. Mutta auta armias, kun auto on skrapaamatta, työeväät tekemättä ja olet jo myöhässä töistä, niin tietysti juuri silloin lapsoset tarvitsevat äidin apua joka ikisen vaatekappaleen pukemisessa. 

* Veli on sitä varten, että sitä voi heitellä legoilla päähän, rikkoa sen palapelit tai motata naamaan. Äiti on sitä varten, että sille voi huutaa: "Äitiiii, toi kiusaa mua, yhyyy...!"

* Tästä kaikesta huolimatta sitä katselee omia pilttejään kuin kallisarvoisia kruununjalokiviä ja suuria luonnonihmeitä konsanaan (ja sitähän he ovatkin!). Kaiken se kärsii, kaiken se unhoittaa, kaiken se kestää. Ja juuri siitä kaikesta johtuen se on tismalleen niin mielekästä kuin on ♥


Ja hei, se on jo torstai, eli melkeinpä viikonloppu!


keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Eilen - tänään - huomenna

Eilen...

...tuntui olevan elämää pidempi päivä. Väsytti, kyllästytti, haukotutti.
Ei auttanut kahvi, ei suklaa. Kuulin myös, että poikien tarhassa on
tulossa halloween-juhla (juuri kun viime postauksessa ehdin kritisoida
koko juhlaa) ja ilmeisesti pitävät jonkinlaiset naamiaiset. Voi halleluja,
taas on siis edessä naamiaisasujen metsästystä epätoivon vimmalla.

Iloista eilisessä oli se, että sain henkilökohtaisen kompuutterini taas
käyttöön, kun ihana kiltti työkaverini fiksasi sen. Vähänkö olen iloinen
ja kiitollinen!



Tänään...

...on tuikitavallinen keskiviikko. Rutiineja, tavisjuttuja ja normielämää.
Töissä näpyttelyä, kahvin kittaamista, ongelmien ratkomista.
Perunamuusia ja jauhelihakastiketta, pyykkiä ja tiskiä, likaisia sukkia
lattialla ja muuta ei-niin-hehkeää. Sitä samaa kuin tuhansilla muillakin.
Myönnän kaipaavani jotain kohokohtaa, piristystä ja ilon pirskahdusta.
Onneksi tiedän, että sellainen on tulossa viikonloppuna!

 
Huomenna...

...on jo torstai ja se on totta totisesti toivoa täynnä! Kurvailen ympäri
kyliä, sillä käyn hakemassa pari varaamaani lasten talvivaatetta ja
täydennän jääkaapin viikonloppua varten. Huomisesta onkin enää
pieni askel perjantaihin ja silloin on tällä tytöllä hymy kuin hangon
keksillä konsanaan!


PS. Käyttäkää ihmiset heijastinta!
Se on aika halpa henkivakuutus.

Toivoo eräs autoilija, joka ei omista infrapunakatsetta tai
selvänäkökykyä tien yli hyppelehtivien jalankulkijoiden
tai hurjaa vauhtia kiitävien pyöräilijöiden varalta.
Jalan ja pyörällä kulkevat näkevät kyllä autot, mutta me
emme näe teitä, ellette ole varustautuneet valolla
tai heijastimella.

maanantai 21. lokakuuta 2013

Inspiraatiota hakemassa

Viime viikkoisen väri-inspiraation vallassa aloin ihan
tosissaan pohtia, että haluan ja tarvitsen kotiin jotain
uutta. Tällä hetkellä ei budjetti veny isoihin hankintoihin, 
mutta pienilläkin jutuilla saa kivasti uutta ilmettä kotiin.

Tykästyin muutamaan juttuun Espritin nettikaupan sivuilta. 
Pidän kovasti ko. merkin vaatteista, joten tekee mieli kokeilla
näitä sisustustuotteitakin! Harvemmin nykyään ehdin/jaksan 
lähteä kaupungille koluamaan kauppoja, joten arvostan  kaikkea
mitä voi tilata netistä. Kotoa käsin voi rauhassa miettiä hankintoja,
mittailla, fiilistellä ja samalla siemailla vaikka kupposen teetä
Ah, kaikessa rauhassaja ilman tungosta tai jonottamista.

Luulenpa, että tilaukseen lähtee ainakin nämä kivat huopaa
olevat pöytätabletit. Kahdesta tahmatassusta johtuen iso 
pöytäliina on vähän hankala, mutta irralliset tabletit
on helppo viskata pyykkin. 


 Sitten tykästyin tummanharmaaseen kaitaliinaan. Se sopii
myös hyvin yhteen noiden tablettien kanssa. Tykkään 
kaitaliinoista, kun niitä voi pitää pöydällä ihan
sellaisenaan tai yhdistää isompaan pöytäliinaan :)


 Sitten pari muuta kivaa juttua, jotka aion tilata...
Kynttilälyhtyjä ei voi olla liikaa, joten pari tällaista!
(Eihän mulla ole ennestään kuin parikymmentä
erilaista lyhtyä, hmm...)


Ja himoitsemaani keltaista tyynyjen muodossa ♥



Raitaa...

... ja yksiväristä.

Tekisi kyllä mieli kaikkea muutakin, mutta ne finanssit...
Paitsi että kohta voi alkaa laatia toivelistoja joulupukille!
Tosin viime vuosista olen huomannut, että pukki on kyllä
melkoinen ikärasisti, sillä lapset ovat saaneet mielettömät
lahjavuoret, kun taas vanhemmille on tullut vain
pari pikkuista pakettia. Vai ollaanko me vaan oltu tuhmia?!

Jotta tulevana jouluna tulisi juuri ne itselle sopivat lahjat,
ajattelinkin olla omatoiminen ja ostaa ne ihan itse ;)
Voihan sen ajatella niinkin, että se on vähän niinkuin
joulupukin auttamista..?

Yksi kaveri jo hehkutti facebookissa, että kaikki joululahjat
on hommattu. Kadehdittavaa järjestelmällisyyttä! Minäkin
aina ajattelen, että tänä vuonna kyllä teen hankinnat ajoissa,
mutta kuinkas sitten käykään... :D




Toiveissa

Jos voisin pyytää haltijattarelta, pullon hengeltä tai miltä hyvänsä
toiveita toteuttavalta taholta jotakin, niin pyytäisin näitä:

* Vaihteeksi pari rauhallista yötä ilman, että kukaan yskii
keuhkojaan pihalle, oksentaa limaa, ölisee tai kikattaa
kovaäänisesti unissaan tai pyytää päästä pissalle vuoron
perään veljen kanssa. *haukotus*

* Lisää valoa. En kestä tätä kaamosta, joka ei ole kunnolla
edes vielä alkanutkaan.


* Täydelliset syyskengät itselleni. Hyvännäköiset, edulliset ja
hyvät jalkaan. Mission impossible, sillä mulla on todella
hankalat jalat...

* Hyvän hiustenleikkaajan. Siis voi hiuskriisi sentään, kun
on vaikeaa löytää ihmistä, joka osaisi "lukea" tätä mun
pehkoa ja leikkaisi ne sillä tavalla, ettei tarvitsisi aamuisin
puolta tuntia taltuttaa niitä kuin vikuroivaa hevoslaumaa!
Ja toim. huom. se hiusten villeys ei valitettavasti ole mallia
"juuri sängystä noussut ja seksikkäästi sekaisin" vaan
sellainen sekoitus kaikkiin mahdollisiin ilmansuuntiin
sojottavia hapsuja ja yleisilme on kuin jokin
mental case from space...
* Hyppäys suoraan tämän viikon perjantaihin. Voisin jättää
välistä kaikki muut päivät ihan kevyesti, koska tiedän jo nyt,
että ne sisältävät vain tylsyyttä ja arkisuutta. 
Sitä paitsi lauantaina meille tulee Elisa, se tietää 
skumppaaja kevyen poreilevaa fiilistä! ♥

* Last but not least - toivottelen kaikille mitä parhainta
viikkoa ja hymyä huuleen :)


sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Tunnelmia

Terveisiä sieltä sun täältä! Oli kiva viikonloppu, mitä nyt ehkä istumalihakset meinasivat kasvaa kiinni autonpenkkiin, uuh... Mutta joka etapilla oli kyllä erinomaisen mukavaa ja tapasin monen monta ihanaa ihmistä, vau! Oli mukava tavata luova ja taitava Anni, oih! Ne korut, ja se persoona... Suosittelen poikkeamaan hänen pajallaan ♥  Mukaani lähti monta koruihanuutta, joista riittää iloa pitkäksi aikaa :)  Annin puodin kanssa samassa taideruukissa oli monta muutakin hienoa putiikkia, joissa huokailin monenmoisten ihanuuksien äärellä. Kyllä vaan luovia ihmisiä ja heidän teoksiaan  on virkistävää ihailla.


Ja sitten oli aina niin rakas mökki. Se vaan on, kerta toisensa jälkeen, vuodesta  toiseen,  aina  yhtä  sielua  hellivä  ja  raikastava  paikka. Sielunmaisema, piilopaikka ja inspiraation lähde. Mielen ja kehon lepolasse  sekä  alati  vaihtuva  luonnon  taidenäyttely.  Rakastan sitä ehdoitta ja sellaisenaan, omassa riisumattomuudessaan ja aitoudessaan.  Ja  kyllä  vaan  ne  mökkisaunan  löylyt  ovat
maailman parhaat. Tällä kertaa muuten ei tullut edes mieleenkään kastautua vedessä, kumma juttu...





Inspiroivaa ja valoisaa syysviikkoa! 

T. maakuntareissaaja Tuula 

perjantai 11. lokakuuta 2013

Baana kutsuu

Edessä on mitä mainioin viikonloppu, tai näin ainakin on syytä olettaa. Tänään pakkaan itseni, esikoisen ja ison kasan rompetta, kampetta ja matkaevästä autoon. Sitten ajellaan pitkin ja poikin ja matkan varrella tavataan monta kivaa ihmistä, mm. siipan 96-vuotias mummo, ihana Anni ja mun sukulaisia. Jeee :)

 
Parin ensimmäisen etapin jälkeen on tarkoitus päätyä Päijänteen rannalle mökille ja saunoa syksyn viimeiset mökkilöylyt sekä yöpyä rakkaalla möksällä. Helppoa ruokaa, vähän saunalimpparia pojalle ja saunasidu äidille. Paljon ulkoilua ja mökin talviteloille laittoa. Kymmenittäin tai sadoittain zoomailtuja valokuvia talven varalle mökki-ikävää helpottamaan.

Mökkikupista kahvi maistuu maailman parhaimmalta...

Jos nyt ihmettelette miksei meidän perheessä reissata koko porukan voimin, niin siksi, ettei se yksinkertaisesti onnistu eikä se ole edes vaihtoehto. Viimeksi kesällä yritettiin, mutta seurauksena oli kolmas maailmansota. Helpompi on jakautua kahteen eri yksikköön ja toimia kukin tyylillään. Lopputuloksena paljon rennompi mieli kaikilla ja vähemmän ristiriitaa. Toki haaveilen aika-ajoin
siitä, että voitaisiin yhdessä tehdä ja touhuta, mutta kun ei niin ei. Meillä näin, muilla toisin.



Muutenkin nykyään on niin erilaisia perheitä ja elämäntapoja, että itse ainakaan en ihmettele enkä oudoksu juuri mitään. Enemmän ihmettelen sitä ajatustapaa, johon joskus törmää tietynlaisissa kaavoissa elävien ihmisten kanssa keskustellessa. Että kaikkien pitäisi aina tehdä samalla tavoin kuin he itse tekevät ja elää jatkuvassa 24/7 symbioosissa (tai missä lie soosissa) ydinperheen kesken ja tehdä kaikki just tismalleen siten kuin on viimeiset viissataa vuotta tehty. Ei siinä mitään, jos se sopii heille, mutta miksi sen pitäisi sopia samanlaisena kaavana myös minulle? Erilaisuus ja erilaiset ajattelutavat kunniaan, kiitos :)

Hyvää ja avaramielistä viikonloppua ihan joka iikalle ♥
 

tiistai 8. lokakuuta 2013

Omena ja kehu päivässä

Sairastamisessa on jotain outoa hauskuutta silloin, kun ei ole liian kipeä ja saa lepäillä ihan omassa rauhassa. Onneksi lapset ovat olleet terveinä ja tarhassa, joten olen saanut nukkua päiväunia, lipitellä
teekupposia pitkän kaavan mukaan ja olla möllöttää. Huomenna taas suunta toimistolle kera mynthon-arsenaalin. 

Pötköttelyn lomassa olen tehnyt hyvin vähän mitään hyödyllistä. Pari kertaa kurkkasin työsähköpostit todetakseni, ettei minun oikeastaan tarvitsisi. Mieli kuitenkin rauhoittui, kun siellä ei ollut mitään mörköjä odottamassa.

Joskus onkin hyödyllistä vain olla. Aina ei tarvitse touhottaa ja olla tehokas. Mieli ja keho kaipaavat välillä lepoa kaikesta - silloin on parasta siirtää syrjään kaikki pitämiset ja täytymiset. Työrukkaset on joskus hyvä pudottaa käsistään  ja antaa mielen harhailla omia omituisia polkujaan. Voi keskittyä vain teen juomiseen, hengittämiseen ja ikkunasta ulos katseluun. 

Jos mieli on alati valjastettu työn ja "hyödyllisten" asioiden alaisuuteen, ei voi odottaa, että sen syövereistä ikuisesti jaksaa nousta uusia ideoita ja ajatuksia. Kun antaa korvienvälille lepoa ja väljyyttä, voi saada aikaiseksi paljon enemmän kuin jatkuvalla touhotuksella. Lepo ja löysäily venyttävät huomattavasti pipon kireyttä. Parhaimmillaan lepäilystä voi seurata uusia ideoita ja kuvioita. Lepo siis kunniaan!



Muutenkin olen miettinyt paljon sitä, että pitäisi osata karsia omia tekemisiään ja velvollisuuksiaan.
Kun sattuu olemaan varustettu (yli)herkillä tuntosarvilla ja helposti heräävillä syyllisyydentunteilla, käy usein niin, että kuvittelen ihmisten ajattelevan, että on nimenomaan minun velvollisuuteni tehdä sitä tätä ja tota. Ikäänkuin kaikkien (koti)töiden päälle olisi liimattu juuri minun nimilappuni. Vaikka ei ole.

Varsin helposti syyllistymisalttiuteni aiheuttaa senkin, että luulen tehneeni asiat jotenkin pieleen ja että ihmiset ajattelevat minun olevan ihan onneton mählä. Tai jos minua kehutaan jostain asiasta, niin mieleni kääntää asian niin, että oikeasti olen varmaan tosi huono, mutta tuo ei vaan kehtaa sanoa sitä...

En todellakaan tiedä mistä tällaisenkin "lahjakkuuden" olen perinyt, enkä ainakaan haluaisi moista itsensä vähättelyä siirtää eteenpäin lapsilleni.  Siispä yksi kasvatusmottoni on: "Kehu lapsi päivässä". 

Kehun isoista ja pienistä asioista, kannustan ja kiitän. Kummallakin pojistani on taipumus hermostua, jos jokin uusi asia ei mene heti putkeen. Legot ja palapelit lentävät seinälle, jos ei jokin palanen heti loksahda kohdalleen. Eivät kai äitiinsä tulleet...? Pakko on vain kerta toisensa jälkeen yrittää
opettaa kärsivällisyyttä ja uskoa itseensä.

Kyllä sä osaat, usko vaan.
Ei haittaa, jos ei aina onnistu.
Jatka vaan, kyllä se vielä onnistuu.
Äidille olet aina maailman paras.

"Hymyile!"

Siispä omena ja kehu päivässä - pitää lääkärin ja psykiatrin loitolla ;)