torstai 15. marraskuuta 2012

Voi meitä naisia, II

Taannoin facebook-kaverini päivitti statukseensa naisena olemisen "ihanuudesta". Tähän tyyliin: 
kun olet äiti ja nainen, pitää sinun kokata lapsillesi luomua, näyttää aina yhtä hehkeältä, hoitaa lapsia kotona vähintään 3-vuotiaiksi, silti kehittää uraa herkeämättä, olla hyvä ystävä, hyvä vaimo, hyvä miniä ja ja ja... Olla luonnollisen näköinen ja samaan aikaan meikata, huollattaa ripset, muokata vartaloa, jumpata, juosta.. Levätä saat joskus vanhana, ehkä. Onpa tosi kivaa...
Piiiiitkä pitkä statuspäivitys tätä rataa...

Moni kommentoi päivitykseen, että joo, just niin, näinhän se on, vaikeaa olla nainen ja yrittää miellyttää kaikkea ja kaikkien tarpeita jne... 

Jos kirjoittaja olisi ollut mies, olisin raivostunut. 
 
Kun kirjoittaja oli  nuorehko nainen ja äiti, tunsin väsynyttä sääliä ja ihmetystä. Miksi, oi miksi naisten täytyy raahata mukanaan tällaisia marttyyrin raskaita aatoksia? Kukaan, ei kukaan käske meitä olemaan tuon ritirimpsun kaltaisia epätodellisen täydellisiä olentoja. Tai jos käskeekin, niin eiköhän meiltä naisilta löydy sen verran realismia ja järkeä sanoa sellaisille jutuille, että höpöhöpö. 


Miksi ihmeessä me itse teemme tällaisia naiseuden roolien vankiloita?! 

Jos kukaan mieskään (lukuunottamatta vanhan sukupolven jääriä, joiden mielipiteistä meidän ei ihan joka asiassa tarvitse välittää) ei vaadi naiselta tätä kaikkea, niin miksi me itse sitten vaadimme?
 
Haluaisin nähdä statuspäivityksen tähän tyyliin:
Koska olen nainen ja niin säkenöivän fiksu, minä voin itse määrittää omat arvoni, muovata näköiseni elämän ja olla siihen tyytyväinen. Saan olla juuri niin hyvän tai tylsän näköinen kuin haluan, tehdä niin paljon tai vähän kotitöitä kuin haluan, luoda uran tai unohtua omiin aatoksiini, harrastaa tai olla harrastamatta, ja oman ahterini leveys/kapeus on vain ja yksinomaan oma asiani. 
 
Siinä on vain se yksi pieni mutta.

Rohkeus, itsenäisyys ja vastuun ottaminen omasta elämästä ja tekemisistä voi olla rahtusen verran vaikeampaa kuin uhrin ja marttyyrin osan esittäminen. 
 
Minä ainakaan en hetkeäkään suostu ajattelemaan, että olisi pakko sitä, tätä ja tuota, kun niin nyt vaan kuuluu. Olen itse tehnyt valintani ja tulen jatkossakin tekemään. Kaikki ei ihan aina miellytä ja voisihan tuo aviokumppani tehdä vähän enemmän kotihommia, jotta puntit menisivät tasan. Tämän tilanteen kuitenkin olen valinnut. Voisin toki lähteä kävelemäänkin, jos ja kun tilanne ei aina miellytä. Tai sitten voisin vaan jättää ne tiskit, ruuat ja pyykkihommat tekemättä ja katsoa, mitä sitten tapahtuu...
 
Ripset nyt ainakin jätän huollattamatta, enkä pahemmin jaksa miettiä, olenko joka hetki säkenöivän kaunis miestäni varten. En yritäkään muistella kaikkien sukulaisten synttäripäiviä tai järjestää täydellisiä lasten synttärijuhlia. Enkä paljon muutakaan. 
 
Meillä on omasta elämästämme vastuu ja velvollisuus, mutta meillä on myös oikeus nauttia siitä (tai olla nauttimatta). 
 
Rakkautta ja lempeyttä, naiset ♥ 

maanantai 12. marraskuuta 2012

Ei edes tarvinnut vääntää rautalangasta

Kyllästyin siihen, että vuosikausien ystävällisestä ohjeistuksesta, tiukasta saarnaamisesta ja muutamasta megalomaanisesta raivarihepulista huolimatta ei mennyt perille perheen miespuoliselle aikuiselle jäsenelle, ettei niitä valkoisia ja punaisia voi pestä yhdessä. Puhumattakaan kaikista muista mahdollisista variaatioista. 
  
Onhan tämäkin ohje hieman vajavainen, sillä jos eteen tulee vaikkapa violetti vaatekappale, niin miesparka hämmentyy, ja taas on valkoisten pyykkien kohtalo vaakalaudalla... 

Vielä kun osaisi kehittää yksiselitteisen ohjeen tai kommunikoinnin välineen, jotta ei syntyisi aina niitä legendaarisia väärinkäsityksiä miehen ja naisen välille. 
Naisen ei = Miehen kyllä
Naisen ehkä = Miehen tottakai 
Naisen vietetään rauhallinen kotiviikonloppu = Miehen lähdetään reissuun jne... 

Kuvakortit? Viittomakieli? 

Mikä on teidän suhteenne hyvän kommunikoinnin salaisuus?

Nimim. vaikeaselkoinen(ko?)





maanantai 5. marraskuuta 2012

Hyvät treffit

Minulla oli eilen treffit! 

Tapasin naisen, jota nykyään saan harvemmin treffata omassa seurassaan. Oli kivaa ja leppoisaa kävellä hänen kanssaan puistossa, räpsiä kuvia ja olla vaan. Yritin puhua hänelle kauniisti (kuten pari postausta sitten mainitussa runossa kehotetaan) ja suhtautua lempeästi. Ihan nasta tyyppi se on, jos vaan sattuu olemaan hyvällä tuulella ;)  

Lopuksi keitin kotona sille naiselle pullakahvit. 

Treffatkaa tekin joskus ihan vain itseänne - se tekee hyvää.