perjantai 30. syyskuuta 2016

Viikon saldoa

○ 1½ työpäivää, 3½ kotipäivää kipeän lapsen kanssa.

○ Yksi yskivä ja kuumeileva lapsonen, joka puhua pölpöttää koko hereilläolonsa ajan. Sikäli ei siis liene kyseessä mikään kuolemantauti, kun energiaa riittää (äidin makuun liiaksikin).

○ Edellä mainitusta syystä yksi mielenterveydeltään horjuva aikuinen, joka etsii kadonneita korvatulppiaan.


○ Yksi kameran välähdys puolikkaan työpäivän jälkeen kotiin ajellessa. Siitä johtuen yksi kiukustunut autoilija, joka odottaa epämiellyttävää postia. Kyllä on epäreilua sillä lailla vaaniskella melkein viatonta autoilijaa jostain pakettiauton uumenista. Mikseivät mokomat tule kasvokkain sakottelemaan. Saisi autoilija edes jonkinlaista hyvitystä meneteyille rahoille, kun näkisi jonkun (toivottavasti) miespuolisen komean otuksen univormussaan.

○ 3 jumppaa, mikä on ennätys n. 8 vuoteen. Mahdollista vain siksi, että kotipäivien aikana ehdin tehdä pyykit, tiskit ja ruuat pois alta. Heti miehen irtauduttua töistään saatoin sännätä jumppasalille. Kävin zumbassa (ohjaaja katsoi sekoiluani melko epätoivoisesti, vaikka omasta mielestäni olin ihan Dancing Queen), functional trainingissa (muistutti armeijan simputusta ja meinasin kuolla) sekä step-jumpassa.

○ 2 kpl oikuttelevia polvia. Ilmeisesti kroppani alkaa vihjailla - eikä niin kovin hienovaraisesti - että se tosiaan on keski-ikäinen ja osat alkavat kulua... Auts.

○ Liian monta syötyä herkkua. Ikävä kyllä epäilen, etteivät jumpat kompensoi syötyjä suklaa- ja karkkimääriä.

○ Yhtäkkiä kadonnut valo ja tilalle tullut sade ja synkeys. Missä aurinko? Ja missähän se kirkasvalolamppuni olikaan? (Ja mistä löytäisin sen 15-20 minuuttia, joka sen äärellä istuskeluun vaadittaisiin, että vältyttäisiin liiemmiltä pimeän kauden masennuksilta.)

Edessä on kaksi viikonloppupäivää, joiden saldoon luulisin mahtuvan vielä vähän liikkumista sekä huushollausta, kävelylenkki syksyisessä luonnossa ja ihan takuulla Vain elämää -jakso (herkkujen kera, mutta sovitaanko, että ne eivät jää vyötärölle, vaan niiden kalorit haihtuvat suoraan jonnekin universumin mustaan aukkoon). 

tiistai 27. syyskuuta 2016

Säihkyntää ja paluu arkeen

Viikonloppuun mahtui huhkintaa siivousrätin kanssa, leipomista ja itsensä puunausta. Ilta oli kuplia ja ystävien seuraa, mikä teki todella hyvää. Minulla on takuulla maailman ihanimmat ja hauskimmat ystävät ♥  Emme päätyneet tanssimaan saakka, vaan pulppuilimme sohvan ja herkkujen äärellä. Dagen efter olin silti aika väsynyt ja päivä kului lähinnä sohvalla koomaillessa ja herkkuja syödessä.



Jos muuten haluatte kokeilla superhyvää suolaista herkkua, niin suosittelen tätä voileipäkakun reseptiä. Se oli taivaallista! Kuvassa näkyvä Fiorellino Prosecco oli myös aivan luvattoman hyvää. 

Eilinen oli taas juoksemista arjen perässä. Iloisiakin yllätyksiä päivään mahtui. Mies oli ostanut minulla kukkia ja suklaata. Olen ollut viime aikoina niin superväsynyt, iloton ja kiukutteleva, että ilmeisesti ukkeli näkee parhaaksi pehmitellä raivotarta ;)  Miehen työpäivät ovat koko syksyn olleet myöhään iltaan saakka venyviä, ja yön yli -reissuja on luvassa enenevässä määrin. Se taas vaikuttaa paljon minunkin jaksamiseeni.

Toisekseen ehdin kuin ehdinkn zumbaan. Se on jotain mitä rakastan, vaikka minulla onkin kaksi vasenta jalkaa. Ei sen niin väliä, vaikkei kuviot menekään ihan kohdilleen. Musiikki, hyvä fiilis ja hikoilu ovat pääasia. (Eipä sillä - haaveissani näen silti itseni tanssilattioiden kuningattarena... :D )


Tänään on ohjelmassa lasten syysflunssapöpö nro 3 ja olen kuopuksen kanssa kotona. Onneksi on kahvia ja vielä vähän herkkuja. Pikkutyyppi höpöttää taukoamatonta pulinaansa ja saa minut kaipaamaan työpaikan keskittynyttä hiljaisuutta :) 

Lähden Afrikan tähteä metsästämään ja sitten palkitsen itseni päiväkahveilla nro 2.

perjantai 23. syyskuuta 2016

Täsmäisku

Joko viikko on taas mennyt? Vasta äskenhän tein postauksen ihquista miehistä, ja päivämäärä väittää, että siitä on tasan viikko. Elämä on ollut täynnä kiirettä ja härdelliä, huh. Mies on tehnyt vielä tavallistakin pidempiä työpäiviä, mikä on vaikuttanut koko perheeseen: minä olen ollut superväsy omien töideni ja kaikkien kotihommien kanssa. Kun lisäksi yrittää olla lapsille läsnä mahdollisimman paljon, jäävät omat perustarpeetkin sivuun, puhumattakaan mieliteoista ja kivoista jutuista. Useampana yönä heräsin kiljuvaan nälkään, kun illalla en yksinkertaisesti enää jaksanut laittaa itselleni mitään syötävää...

Pimenevät aamut ja illatkin alkavat selkeästi painaa kropassa. Reagoin melko voimakkaasti valon määrään. Eilinen syyspäiväntasaus lienee jonkinlainen käänne, josta alkaa kuukausien taistelu pimeyden aiheuttamaa väsymystä vastaan. Missäs se kirkasvalolamppu olikaan..?

Onneksi on viikonloppu ja minulla on tiedossa varsinainen täsmälääke väsyneen mielen ja kropan piristämiseksi: naisten ilta! ♥  Tiedossa on skumppaa, naurua, syömistä, hyvää seuraa ja kuplimista! Tänään ja huomenna pistän kodin siistiksi, tai sen verran siistiksi kuin jaksan - loput hoitukoon hämärällä kynttilänvalolla. Leivon vähän suolaista ja makeaa, otan esiin kuohuviinilasit ja virittelen tunnelmaa. Ennen iltaa laitan itselleni kasvonaamion, hiukset isoille rullille ja juon pitkät rauhoittavat päiväkahvit. Sitten kaivan vaatekaapista kivat vaatteet, laitan korviin ja kaulaan bling-blingiä ja pistän fiilismusan soimaan. Olen varma, että tulee ihana ja virkistävä ilta! Ehkä niin virkistävä, että sunnuntaina olen ihan tööt ja puolikuollut... :D 

Suloista viikonloppua kaikille!


perjantai 16. syyskuuta 2016

Ihquimmat miehet

Jatketaan haastelinjalla, sillä sain Satulinnan Tuijalta ihanan haasteen - kiitos!

Idea: "Alunperin haaste on lähtenyt Nonnula-blogista, ja tarkoituksena oli listata kuumiksia eli niitä julkisuuden henkilöitä, todellisia tai fiktiivisiä, jotka saavat sydämen väpättämään normaalia enemmän tai muuten vain huokailemaan :) "

Ah, miehet - nuo elämämme suola ja pippuri - ja joskus sipuli, joka saa itkemään; tai liian tulinen chili, joka saa lieskat lentämään suusta... Mitäpä tekisimme ilman heitä. Oman kotimiehen lisäksi on hyvä olla niitä etäältä ihailtavia tapauksia ;)  Ah ja oh, tässä listani. 



Aragorn. Need I say more? No sanon kumminkin. Puolustaa heikompiaan, taistelee pahiksia vastaan ja on vaan hot. Lääh ♥  Jostain syystä en kylläkään innostu Viggo Mortensenista muissa rooleissa (tai sitten olen katsonut vääriä leffoja?).


Jatketaan fiktiivisillä hahmoilla: Pierre Bezuhov Sota ja rauha -tv-sarjasta. Ulkonäöllisesti ei niin vetävä, yläluokkaiseen yhteisöön hieman sopeutumaton, mutta -ah- niin älykäs ja hyväsydäminen mies. Sieluani raastaa, kun raasu päätyy naimisiin kylmän ja juonittelevan bitchin kanssa. Vaikutuksen minuun tekee hänen arvomaailmansa, hiljainen rohkeutensa ja kultainen sydämensä. Voisin myös mainita saman tv-sarjan Andrei Bolkonskyn. Ah, tsekatkaa vaikka: klik ♥


George Clooney. Ah, niin charmantti.


Colin Firth. Niin charmatti hänkin, että oksat pois. Erityisen ihana Mr. Darcyna ja Rakkautta vain -elokuvan Jamiena ♥

Laitan haasteen eteenpäin siten, että kaikki, jotka tunsivat jonkin pienen väpinän näiden miesten kohdalla, voivat tehdä vastaavan postauksen. Ja muutkin. Tulen mielelläni katselemaan komistuksia muiden blogeihin ;)



torstai 15. syyskuuta 2016

Sellaisia päiviä

Joskus vain on sellaisia päiviä, että...

... ei tekisi mieli nousta sängystä ollenkaan.
... kroppa tuntuu tonnin painoiselta vastentahtoiselta möykyltä.
... sielussa korventaa melankolia, väsymys ja pettymys.
... elämä tuntuu ihan vääränlaiselta, kaikilla muilla kaikki asiat ovat paljon paremmin (ja sukatkin puristavat).

... sitä istuu eteisen lattialla ja antaa kyynelten tulla, aina vaan, kunnes muistaa että seuraava aamu tulee olemaan tuskaa, kun yrittää tihrustaa maailmaa turvonneiden silmäluomien läpi.
... miettii miksei osaa edes itkeä sievästi. Miksi on sellainen, että osaa itkeä vain epäesteettistä räkäitkua, joka turvottaa koko naaman. Ja sitten itkee sen takia vähän lisää.

... muistaa jossain vaiheessa katsoa kalenteriin ja toteaa, että on pms-aika.
... on ollut alitajuisesti fiksu ja ostanut jemmakarkkipussin, jonka vetäisee kerralla - ja jatkaa itkemistä, koska silmäturvotuksen lisäksi sitä on kohta muutenkin melko turvonnut.


Ah ja voih tätä naisen elämää. Suosiolla annan itseni luulla, että olen maailman paskin, epäonnisin ja kaltoin kohdelluin olento. Illalla aion (taas) syödä kaikki tämän seutukunnan lohtuherkut, istun sohvalla ja tunnen eksistentiaalista tuskaa. Parin päivän päästä pakkaan kuntosalikamppeet ja näytän maailmalle närhen munat - paitsi jos 1) olen itkenyt niin paljon, etten kehtaa lähteä sinne salille, 2) jos pitää taas roudata jotakuta treeneihin, päivystää keittiössä tahi miettiä muita kotitaloudellisia käytännön probleemeja.


tiistai 13. syyskuuta 2016

MakroTex-haaste - Syyskuu

Taidan olla jonkinlaisessa ideavajeessa, kun en keksi mitään kirjoitettavaa. Jos kirjoittaisin arjestani, toistaisin vain itseäni samalla kaavalla. Jos kertoisin ajatuksiani arjesta tai mistä tahansa, se olisi juuri nyt jotain todella sekavaa (kauppalista, öö, ruokaa, öö, pyykit, öö, myöhässä, kiire..). Joten kun omia postausideoita ei synny, niin mennään sitten jonkun muun keksimillä hyvillä aiheilla.

Pieni lintu -blogissa pyörii MakroTex-valokuvahaaste. Tällä viikolla aiheena syyskuu. Joten syyskuuta saamanne pitää, var så god! Kuvat ovat viime lauantai-illalta.  

Vaikken ole varsinaisesti syysihminen, niin vielä tämä vaihe on ihan jees. Mutta sitten myöhemmin, kun aamut ovat säkkipimeitä ja jo iltapäivästä hämärtyy, minun tekisi mieli linnoitautua sohvannurkkaan seuraaviksi kuukausiksi. Sekin aika koittaa melko pian, joten nautitaan nyt näistä alkusyksyn olosuhteista. Tällä kertaa ne ovat jopa varsin aurinkoiset ja suotuisat ♥  









maanantai 12. syyskuuta 2016

Blogtember #12 - kolme kirjaa

Rakastan kirjoja! Ainoa ongelma asiassa on se, että muu elämä häiritsee yleensä niiden lukemista. Tämä vuosi on kuitenkin pitkästä aikaa ollut erinomainen lukuvuosi. Ensinnäkin pojat ovat jo sen ikäisiä, etteivät vaadi ihan taukoamatonta huomiota. Toisekseen olen onnistunut löytämään monta mieluisaa kirjaa.

Kirja, jonka juuri luin: Ruma kassa / Piia Leino.

Aivan mainio, hykerryttävä, viihdyttävä, hauska. Samalla kepeä ja ajatuksia sisältävä. Ihana. Tämän vinkin bongasin Marikan poluista :)


Kirja, jota luen parhaillaan: Paljaana / Mari Koppinen

Jari Sillanpään elämästä kertova kirja. Kirja on mukava ja helposti lähestyttävä. Se ei pyri olemaan mikään kronologinen kaikenkattava järkäle, vaan pilkkoo Jarin elämää sopivan kokoisiin paloihin aiheittain. Ihan jees, jos on Siltsu-fani. Ja minä vähän olen.


Kirja, jonka haluaisin lukea: Napoli-sarja / Elena Ferrante

Luin taannoin ns. Napoli-kvartetin ensimmäisen osan Loistava ystäväni. Rakastuin, koukutuin, lumouduin. Aivan täysin! Kirja imaisi niin täysin mukaansa, että elin ja hengitin sen henkilöiden mukana. Tämä oli ehkä paras kirja tänä vuonna. Ikävä miinuspuoli on se, että muita kolmea osaa ei vielä ole suomennettu - megakriisi!



Mitä kivaa sinä olet lukenut tai luet parhaillaan?

perjantai 9. syyskuuta 2016

Blogtember #10 - Päivä elämästäni

Blogtember-haasteen teemana "A day in your life" - päiväni kuvina. Päätin olla hirween kapinallinen ja postata jo tänään, vaikka on 9. päivä. Kuvat ja tapahtumat ovat eiliseltä torstailta.

6.30. Herätys! Väsyttää ja ahdistaa, vihaan aamuja. Ensin hoidan omat aamupesut ja tukan kesyttämisen, sitten herätän lapset, jotka vastustavat moista brutaalia toimenpidettä viimeiseen saakka. Lasten hammaspesut ja pukemiset.


7.10. Naamioin itseni hieman pirteämmän näköiseksi. Cc-voide, valovoide, poskipuna, meikkipuuteri, ripsari ja yläluomen rajaus ovat vakiomeikkini arkisin. Vaihdan yökkärin sivistyneempiin vaatteisiin. Yleensä valitsen ne edellisenä iltana. Joskus se jää aamuun, ja silloin kyllä iskee itkupotkuraivari, kun väsyneet aivot eivät yhtään osaa päättää mitä pitäisi pukea päälle...


7.30. Meillä syödään kaurapuuroa joka arkiaamu. Minun annokseeni kuuluu höysteeksi aina raejuustoa ja marjoja tuoreeltaan tai pakastimesta.

7.50. Säntäilyn ja panikoinnin jälkeen kaikilla on ulkovaatteet (melkein) päällä ja olemme (melkein) valmiit kohtaamaan ulkomaailman eli koulu- ja työpäivän. Saatan kuopuksen eskarin pihaan ja odottelen poitsun kanssa kellojen soittoon saakka.


8.00. Normaalisti starttaan koti työpaikkaa. Nyt kurvaan työterveyslääkärin kautta. Flunssa on jatkunut kohta jo pari viikkoa ja haluan varmistaa, onko poskionteloissa oleva ällötuntemus tulehdusta vai onko tämä vain normaalia virusflunssaa. Ei löydy mitään mainittavaa, joten jatkan tee- ja cee-linjalla. Erityismaininta siitä, että lääkäri on komea.


9.10. Töissä. Löydän parkkipaikan sisäpihalta, mikä on tähän kellonaikaan jo suoranainen ihme. Avaan työkoneen, asetun aloilleni ja otan mukillisen teetä. Mieluiten kuitenkin olisin supervoimia omaava olento, joka voisi sormia napsauttamalla teleportata itsensä kotiin nukkumaan.

9.50. Alan olla valmis aamukahvikupposeen. Hitaasti heräävä elimistö saisi shokin, jos tunkisin siihen kofeiinia yhtään aikaisemmin. Yleensä syön myös hedelmän välipalaksi näihin aikoihin.

...töitä, töitä, haukottelua, facebookin tsekkaus, töitä, nälkä, töitä...


11.40. Menen keittiöön syömään evääni. Tällä kertaa listalla on S-marketin tiskistä napattu savulohipatonki.

...töitä...

13.30. Alkaa tehdä mieli kahvia, joten käyn tankkaamassa mukini. Sitä juodessa selaan facebookia ja blogeja.

...töitä, haukottelua, väsyttää, voisiko tää jo loppua...


15.35. Karkaan töistä etuajassa ja miinussaldo sen kuin pullistuu... Onneksi meillä ollaan joustavia. Ehkä jään vielä joskus töihin asumaan näiden aikaisten karkaamisten vastapainoksi.

15.55. Kotona. Lämmitän esikoiselle edellisen päivän ruuanjämät. Seuraa n. viisikymmentä kehotusta a) mennä ruokapöytään ja b) syödä eikä tuijottaa telkkaria. Sama määrä kehotuksia treenivaatteiden päälle vaihtamisesta.

16.20. Esikoisen kaverin äiti kurvaa pihaan ja nappaa pojan kyytiin ja kohti säbätreenejä (uusi harrastus, jee!). Minä alan vääntää kasvissosekeittoa muulle perheelle. Hirveä pilkkominen, oh dear. Porkkanat jäävät tietenkin liian isoiksi ja kypsyvät turhan hitaasti. Kuopus ilmoittaa jo valmiiksi inhoavansa ko. ruokaa.


17.15. Soppa on valmista ja pääsemme syömään. Kuopus todella inhoaa ruokaa. Minä tykkään ja mieskin nyökkii hyväksyvästi. (Ps. ensi kerralla ostan kyllä Koskenlaskijaa, enkä tyydy saksalaisketjun versioon.)

17.30. Pyykit koneeseen, siistimistä, niistämistä, venymistä ja vanumista. Kuopuksen eskarikaveri - vanavedessään pari muuta naapuruston poikaa - pimpottelee oven takana ja pyytää päästä meille. Minä ohjaan nassikat määrätietoisesti ulos leikkimään. Niin kauan kuin ulkona on kiva sää, en halua kaistapäistä nelipäistä lapsilaumaa meille hihkumaan. Haluan pitää kiinni edes jonkinlaisesta hiljaisuudesta ja rauhasta vapaa-aikanani (silläkin uhalla, että saan jonkinlaisen maineen naapurustossa).

18.00 Lähden kuopuksen kanssa läheiselle pallokentälle potkimaan palloa. Mukaan liittyy pojan eskarikavereita. Suunniteltu peli kutistuu päämäärättömäksi potkimiseksi, mikä on flunssakuntoni kannalta varsin jees.

19.00 Kotiin. Alan (hyvin hitaasti) harkita iltapalan valmistelua. Ts. räplään hetken kännykkää ja aivosoluni yrittävät asettua paikoilleen ja jonkinlaiseen harmoniaan. Ilmeisesti onnistun muuttumaan näkymättömäksi facebookini kanssa, sillä lopulta mies laittaa lasten iltapalatarpeet pöytään. Väsyttää niin paljon, että marmatan ihan vähän (tai paljon, näkökulmasta riippuen).

19.45. Poikien iltasuihkut ja hammaspyykit. Nuorempi tyyppi ehtii simahtaa sillä aikaa, kun minä olen suihkussa. Luen esikoiselle pätkän kirjaa ja sitten hyvät yöt... Mies tulee lenkiltä ja minä haaveilen, että samperin flunssa menisi ohi ja pääsisin itsekin liikkumaan (ja pois kotihärdellistä).



20.30. Hiljaisuus. Tsekkaan valmiiksi poikien seuraavan päivän vaatteet. Samoin omat vaatteeni. Siistin eteisen vaatekasoja, laitan pyykit kuivumaan, syön iltapalaa ja selaan facea sekä Yle Areenaa (en löytä mitään kivaa tällä kertaa). Silmät rähmivät ja punoittavat. Silmätulehdus??

21.30. Muistan, että tiskikone on vielä tyhjentämättä, mega-argh! Mies tekee vielä(kin) töitä, joten puran tiskit ja siivoan tiskipöydän. Kirjoittelen hetken tätä postausta, sitten hammaspesulle ja nukkumaan. Sängyssä olen 22.30. Hyvää yötä!


torstai 8. syyskuuta 2016

Blogtember #8 - kotikierros

Löysin Blogistanian uumenista Blogtember-haasteen ja päätin osallistua valikoivasti. Joka päivä en jaksa postata haasteen mukaisesti, mutta postaan tämän tiimoilta niinä päivinä, kun aihe on sopiva. Tänään aiheena kotikierros.

Asumme aso-kodissa, jossa on 4 huonetta ja keittiö. Plussaa on vieressä oleva koulu ja eskari. Puistoon ja rannalle on alle kilometri ja kaupat parin kilsan päässä. Miinusta on vieressä kulkeva vilkas tie, jonka meteli häiritsee toisinaan. Sisustamiseen suhtaudun siten, että hankitaan se, mikä on välttämätöntä ja that's it. En jaksa sen kummemmin sisustella tai laittaa kotia. Ajattelen omasta kodistani niin, että se on asumista varten, eikä showroom. (Tiettyjä kivoja ja maalaisjärkisiä sisustusblogeja saatan silti sujuvasti lukea/katsella.)


Eteinen sai taannoin hieman uutta ilmettä, kun bongasin kirppispalstalta uuden peilin ja maton. Tämä nurkka eteisestä näyttääkin nyt ihan kivalta. Muuten koen, että meidän eteinen on epäkäytännöllinen ja toimimaton. Pitäisi keksiä jokin keino organisoida vaatesäilytys paremmin, mutta eteisen kaappi on väärän tyyppinen ja hankaloittaa säilytystä - kenkien ja takkien paikka on ikuisuusongelma.


Yllä esikoisen huone, jossa on myös poikien kerrossänky. Kuopuksella on oma pikkuinen huoneensa, mutta toistaiseksi pojat haluavat nukkua samassa huoneessa. Kuvaushetkellä huone oli ihmeen siisti, koska olin juuri käskenyt poikia keräämään irtolelut. Pinkit lakanat sen sijaan näyttävät vähän oudoilta poikien sängyissä. Ehkä taloudenhoitajamme on ollut laiskalla päällä ja jättänyt poikaväriset lakanat pesemättä, krhm... :D  Päiväpeitteetkin voisi olla ihan jees juttu. 


Makuuhuone. Kuvassa verhot näyttävät mustilta, mutta oikeasti ovat violetit, samoin kuin vasemmalla oleva matto. En ole makkariin kovin tyytyväinen, sillä se on liian ahdas. Huoneessa on myös miehen työpöytä (oikealla) ja sänky ei mahdu olemaan kuin tuolla lailla vasten seinää. Minä joudun kömpimään sänkyyn omalle paikalleni miehen yli, mikä on tooodella ärsyttävää. Mikseivät huoneet voisi olla sen verran isoja, että niissä mahtuisi oikeasti olemaan kaikkine tarpeineen?


Keittiötä ja ruokailutilaa. Pöydän siivosin kuvan ottamista varten. Muuten se on yleensä sekoitus kierrätyspistettä, ruokapöytää ja sekalaista edestakaisin ajelehtivaa rompetta. Kuvan valo on mitä on, kun kännykkäkamera ei ymmärtänyt valo-olosuhteita oikein...


Olohuoneeseen olen tyytyväisin - etenkin silloin, kun se on siivottu. Pidän olkkarin valoisuudesta ja siitä, että ikkunat antavat kahteen suuntaan. Hankintalistalla on rahi, jota voisi pitää lisäistuimena, divaanimaisena lisäosana sekä tarjottimen laskualustana. (Paitsi ettei meillä ole tarjotinta, mutta haluaisin sellaisen ison, johon voisi lastata kaikkea hyvää telkkaria katsellessa. Vyötärökin kiittäisi...) 

Kuvaamatta jäi kuopuksen huone (erittäin pieni ja erittäin sotkuinen) ja vessa- ja kylpytilat. Seuraava järjestettävä huone olisikin ns. naisten vessa, eli se veski, jossa ovat kaikki mun naiselliset tilpehöörit, purnukat, meikit sun muut. Siellä on vain  yksi pieni peilikaappi, ja mihin se muka riittää?! Kaikki sinne mahtumaton krääsä on toistaiseksi varastoitu kaikenlaisilla hätäratkaisuilla, jotka eivät kestä päivänvaloa :D

Tällaista meillä. Napatkaa haaste mukaanne, jos huvittaa :)  On aina kiva kurkkia muiden koteja, olivatpa ne sitten tarkasti sisustustettuja tai arkisen tavallisia.


maanantai 5. syyskuuta 2016

Mikä on tarpeeksi?

Viikonloppuna satuin selailemaan iltapalalla ikivanhasta lehtipinosta käteen osunutta Kotivinkkiä (tai vastaavaa). En hirveästi valehtele, jos väitän, että kuulin kellojen kilisevän ja tunsin miten olkapäälläni hyppeli joku otus ja vaati erityishuomiota silmiini osuneelle lauseelle:


Siis hetkinen?! Sieluni oikein hyppi innosta, kun tajusin, että tämä on Tärkeää! Olenko ikinä pysähtynyt miettimään, mikä minulle on tarpeeksi? Ehkä en. Toki olen miettinyt paljonkin sitä, mikä minulle on tärkeää, mutta en sitä mikä on riittävästi

Ja totta - jos ei ole määritellyt tai päivittänyt omaa käsitystään siitä, mikä on riittävästi, ei tiedä milloin se oma "tarpeeksi" tulee täyteen. Sitten helposti käy niin, ettei koskaan tunne olevansa/omistavansa/tekevänsä tarpeeksi. Juoksee aina vain sen mielikuvan perässä, että enemmän pitäisi olla, jotta olisi riittävästi. Ja sitten kuitenkin tuntee olevansa ihan riittämätön ja mitätön. 

Se on vähän sama kuin juoksisi kilpailussa, jossa ei tiedä matkan pituutta. Aina vain juoksisi ja juoksisi, varmuuden vuoksi vielä vähän, kun ei tietäisi missä on maali. Lopulta olisi pakko lopettaa, kun voimat loppuisivat ja silti olisi epätietoinen, että tuliko nyt juostua tarpeeksi. Tulisi syyllisyys, että olisi sittenkin pitänyt jaksaa enemmän ja varmaan tämä meni nyt ihan huonosti... 

On eri asia juosta, kun tietää matkan pituuden ja luonteen. Sitä juoksee, jakaa voimansa matkan mukaan, tekee parhaansa ja sitten tulee maaliin. Se siitä ja enempää ei tarvitse - se oli tarpeeksi. 

Tätä haluan miettiä, sillä uskon, että tässä voi olla jälleen yksi avain itsensä ja elämänsä hyväksymiseen. Kun tiedän, mikä minulle riittää missäkin asiassa, ei tarvitse ylisuorittaa (tai toisaalta päästää itseään liian helpolla). Voin lopettaa juoksemisen maalin saavutettuani, enkä uuvuta itseäni juoksentelemalla kilometritolkulla, vaikka 100 metriäkin olisi riittänyt. 

Monissa asioissa tiedän jo nyt tekeväni tarpeeksi (ja joskus käyttäväni oikopolkuja, sillä se on arjen käytännöllisyyttä eikä elämä ole mikään sääntökilpailu). Silti on niin paljon sellaista määrittelemätöntä, jossa en todellakaan tiedä mikä on minulle tarpeeksi. Kun mietin ne asiat uusiksi ja päätän mikä on missäkin asiassa juuri minulle riittävästi, ei tarvitse tehdä enempää kuin on tarpeen. 

Riittävän hyvää viikkoa kaikille! ♥  

perjantai 2. syyskuuta 2016

Viikkokriisikatsaus

Jos jokin on varmaa, niin pienten (ja joskus isojenkin) kriisien olemassaolo. Tällä viikolla kriisilistalla seuraavaa - ei kuitenkaan kovin vakavaa, joten höllentäkäämme ote paniikkinappulalta, etenkin kun on perjantai.

Flunssakriisi
Ensin oli kuopus, sitten ihan lievästi esikoinen (ei sairaslomatarvetta) ja sitten minä. Ei noussut lämpö, vaan laski jonnekin 35 asteeseen ja olin yhden päivän puolikoomassa kotona. Nenäkannulla huuhtelin sisuksistani noin puolisen litraa räkää pois. Se on muuten epäseksikkäintä touhua, mitä nyt ihan äkkiseltään tulee mieleen...  


Lenkkarikriisi
Kuopukselta hajosi taas lenkkarit ihan tuosta vaan. Eilen illalla raahauduin muksujen kanssa flunssakoomassa automarkettiin. Kenkähyllyt olivat täynnä jo välikausi- ja talvikenkiä. Mrr! Jostain jämäkenkien seasta löysin muutamat parit oikean kokoisia lenkkareita. Halvat olivat kuulemma huonot jalassa, joten piti sitten ostaa ne kalliit. Ellei olisi ollut täyttä kenkäpassia ja 50% alennusta, niin olisi kyllä sydän itkenyt... Sitten kotona iski kriisi, että olisiko sittenkin pitänyt ostaa jo ne vk-kengät ja olinko nyt taas ihan tyhmä ja pihalla oleva äiti. 

Ripsivärikriisi
Olen jo vuosikausia käyttänyt vain ja ainoastaan Kanebon - vai onko se nykyisin Sensai? - ripsiväriä. Sitä ei saa ihan omilta nurkilta, vaan pitäisi vääntäytyä Tampereen keskustan tavarataloihin. Tietenkään en jaksa sitä vääntäytymistä, vaikka käyn töissä keskustan liepeillä. Laiska minä. Kun monta kertaa vedellä jatkettu vanha ripsari kerta kaikkiaan loppui, oli pakko nöyrtyä lenkkarireissulla marketin ripsarihyllyjen äärelle. Hirveä valikoima kaikenlaisia ihmevärejä ja yhdistelmähylsyjä (pohjustus+väri, kuitupidennys+väri, ihmeitä+elämäuusiksi...). Siinä oli kuulkaa nainen ihmeissään, kunnes tempaisi mukaan kohtuuhintaisimman ja simppeleimmän näköisen kapistuksen. Ei kyllä voita Sensain 38 ikipäivänä, hmph. Ensi kerralla kyllä vaivaudun sinne tavarataloon. Nyt kriiseilen joka aamu sen Maybe-maybe not -ripsarin kanssa ja manaan omaa laiskuuttani.

Lapset kyselee -kriisi
Lapsilta tulee aina hirveän kinkkisiä kysymyksiä. Tiukimmat tulevat yleensä iltaisin, kun olen jo puolittain karkaamassa poikien huoneesta ja hipsimässä kohtii omaa aikaa. Eilen illalla vanhempi tyyppi kysyi kuumottavan kysymyksen: "Mitä tarkoittaa seksuaalinen?"  Niin, tota joo, siis öö, asiahan on sillä tavalla että öö.. Sain selitettyä jotain ehkä suht sekavaa, mutta luultavasti lapsi nappasi sieltä välistä ainakin jotain suht järkevää. Seksuaalisuus on niin iso ja järkälemäinen asia, että miten ihmeessä selität sen lapselle parissa minuuttissa ja lapselle sopivalla tavalla? Voisiko äitiyspakkauksessa olla jokin tietosanakirja kaikista kinkkisistä asioista ja kysymyksistä, joita lasten kanssa tulee eteen? Että kun lapsonen saa päähänsä kysellä vaikkapa juuri seksuaalisuudesta, niin sieltä voisi lukea vastauksen suoraan, ja voisi olla vielä ikäluokittain sopivat vastaukset.

Hyvää - ja mahdollisimman vähäkriisistä - viikonloppua! ♥