tiistai 29. joulukuuta 2015

Asioita, joihin voi luottaa

Vaikka maailmantila miten keikkuisi, niin on asioita, jotka pysyvät vakaina - halusimme tai emme. Lohdullista(ko?).

Pyykki - ja tiskikasat eivät ikinä karkaa. Yksikään koirarotu maailmassa ei pärjää uskollisuudesta näille edellä mainituille lojaaleille seuralaisille. Hyvin koulutettu pyykkivuori odottaa emäntäänsä jopa viikkoja (toivottavaa toki on, että kasan emäntä tai isäntä ehtii viettää aikaa sen seurassa vähän useammin).

Pukukoppien peilit kertovat kursailematta sen, minkä kodin pehmeästi valaistussa atmosfäärissä vielä onnistuu uskottelemaan parhain päin. (Joulusuklaita tosin on vielä jäljellä, joten itsepetoksen aika EI ole ohi.)
Ps. Ostin silti kaksi paitaa. Oikeasti piti ostaa perheelle ruokaa. Saivat silmänruokaa, ja onko se nyt niin tarkkaa..? Sitä paitsi lyön vetoa, että muotikoordinaattori Elisa peukuttaa raitoja, olenko oikeassa?


Lukeminen on aina tsiljoona kertaa puoleensavetävämpää kuin huushollaus. Ehkä juuri siksi uskolliset pyykkikasamme ovatkin niin hyvinvoipaisen muhkeita.


Lasten energisyyden aste on varsin suhteellista. Jos kotona pyytää viemään likavaatteet kylppäriin, niin yleensä lapsi kärsii hirvittävästi kasvukivuista tai ei yhtään muuten vaan jaksaisi. Sama ihmistaimi paahtaa menemään Hoplopissa tukka märkänä eikä yhtään lähtisi pois, vaikka mikä olisi.

Samaisen lasten vaiheet . Aina on jokin meneillään. Ensin oli koliikkivaihe. Hampaidentekovaiheet, vierastamiset, uhmat. Nyt on mm. näsäviisasteluvaihe ja jokin esihaistatteluvaihe (jossa sanavalinnat varsin viattomia ja tulen vielä muistelemaan tätä kaivaten). Pienemmällä on ainakin laskemisvaihe. Laskee kaiken - autot, lautaset, karkit, sanoissa olevat kirjaimet, ihan kaiken. Ja minä tulen hulluksi. Auta armias, jos hänet keskeyttää - "etkö tajua että yritän laskea, senkin äiti". Ja myös hidastelu- ja kuurousvaihe. Epäilen, että se kestää jossain määrin ikuisesti.


lauantai 26. joulukuuta 2015

Joulutunnelmaa

Terveisiä leppoisista joulutunnelmista! Kaikki on ollut mukavaa ja pehmoisaa - ja tietenkin myös lasten nahistelua ja jankutuksia. Jouluaattoaamu alkoi perinteisesti riisipuurolla ja sekahedelmäkiisselillä. Sen jälkeen aamupäivän jouluhartaus, jonka jälkeen saimme miehen vanhemmat vieraiksi. Söimme massut täyteen (monta kertaa, uhhuh), ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Itse tykkäsin eniten lohimoussekakusta. Se pääsee joulupöytään toistekin!


Joulupäivä oli lähestulkoon kokonaan pyjamissa löhöilyä, mutta pistimme nenämme myös aurinkoiseen ulkoilmaan. Muuten pojat kokoilivat uusia legojaan, pelasivat uutta pleikkapeliä ja tohelsivat ympäriinsä. Tänään piipahdimme rannassa tuiskussa ja viimassa sekä juoksimme hippaa läkähdyksiin asti. Iltapäivällä sain hieman omaa aikaa, kun perheen miesväki lähti piipahtamaan anoppilassa. Katselin boksilta Pikku naisia, napostelin herkkuja ja nautin hiljaisuudesta. Mannaa sielulle ♥

Parasta on ollut kaiken hössötyksen jälkeinen rauha ja joutulaisuus - siinä määrin kuin lasten kanssa on mahdollista. Ruokaa ei ole tarvinnut kokata, kun on voinut vain lämmitellä joulusapuskoja. Kaapissa on suklaata ja joulunameja komppanialle. Taidan tuudittautua näihin tunnelmiin vielä päiväksi tai pariksi ennen kuin alan suunnitella ulkomaailmaan astumista ;)

Hämärän hyssyisiä tunnelmia teillekin! 





Joulukuvia myös Instagramin puolella.

maanantai 21. joulukuuta 2015

Joulu on jo ovella

Huh ja apua, miten nopeasti joulu tulee! Mutta pikku hiljaa alan päästä tunnelmaan. Lauantaina oli esikoisen todistusten jako, ja vaikka ajattelenkin, että on ihan sama mitä arvosanoja tulee (pääasia on oppimisen ilo ja koulussa viihtyminen), niin olin sydän sykkyrällä, kun ensimmäinen todistus oli niin hieno ♥  Sen jälkeen päivä oli sukulointia lapsuuteni juurilla ja teki hyvää nähdä isää, setää ja veljen perhettä!

 
Sunnuntaina kävin hoilaamassa sydämeni kyllyydestä Kauneimmat joululaulut -messussa. Sitten on ollut kaikenlaista tohinaa. Imuri on hurissut (joku kantaa meille puoli kiloa hiekaa päivässä sisään), uuni pöhissyt kuumana ja auton takakontti täyttynyt ruokaostoksista. Vielä olisi noin tsiljoona asiaa tehtävänä, mutta To do -lista on lyhentynyt ainakin jo lihapullien, lanttulaatikon ja taatelikakun osalta.
 
Kaiken touhotuksen lomassa olen taas muistanut, miten paljosta voin olla kiitollinen. On verhoja silitettävänä, ruokaa laitettavana ja lattioita imuroitavana. On lapsia repimässä hermojani - ja nauraa räkättämässä ja halaamassa ja sanomassa, että "olet maailman paras äiti". Voisi olla toisinkin eikä mikään ole itsestäänselvää. Jos jossain kohtaa jotain olisi mennyt toisin, olisinko nyt tässä? Vuoroin menettämässä hermojani ja vuoroin kiittämässä kaikesta tästä.
 
Senkin tiedostan, että itse teen mahdollisen (joulu)stressini. Ei kukaan ole pyytänyt kokkaamaan yhtään mitään tai laittamaan kotia nätiksi. Mutta kun tiedän, että itselleni joulu tulee juuri hyvistä ruuista ja tarpeeksi siististä kodista, niin haluan tehdä jotain niiden eteen. Olen kuitenkin suht suurpiirteinen enkä jaksa välittää pienistä sotkuista tai jonkin ruuan puuttumisesta. Kunhan on vähän sinne päin noin suunnilleen, mutta kuitenkin tarpeeksi ;) 

Nurkissa pyörii vielä epämääräisiä pussukoita ja jotkin tavarat etsivät paikkaansa. Mutta minulla on resepti niiden aiheuttamaan turhautumiseen - silmälasit veks ja vähän glögiä mukiin, niin maailma näyttää mukavan sumealta. Testatkaa vaikka! (Jos ei ole tarvetta silmälaseille omasta takaa, niin pöllikää vaikka naapurin tai sukulaisen rillit. Kyllä takuulla näyttää sumealta.) 




Ehkä palaan vielä blogiin vielä ennen joulupukin vierailua, mutta jos en, niin olen a) hukannut rillini lopullisesti, b) unohtunut glögikattilan äärelle tai c) unhoittunut automarketin loputtomille käytäville ja odottelen siellä pelastavaa vartijaa (toivottavasti löydän ennen sitä suklaa- ja siiderihyllyille). Hyvää joulun odotusta!

tiistai 8. joulukuuta 2015

Haluaisin

Tällä hetkellä pimeys, koleus ja tylsyys tuntuvat kulminoituvan siinä määrin, että huomaan pakenevani haavemaailmoihin yhä useammin. Haaveilen - ja yritän siinä sivussa näyttää siltä kuin olisin läsnä tässä ja nyt, näpyttelemässä töitä ;)

Haluaisin...

... matkustaa kuukaudeksi Italian tai Espanjan maaseudulle, juoda viiniä, lukea kirjoja ja tuijottaa merelle. Käydä toreilla, syödä pikkuisissa ravintoloissa ja olla ihan huoleton humpukka. Sitten voisin tuntea mystistä sielunyhteyttä johonkin todella originelliin maailmanmatkaajaan, jonka kanssa keskustelisin älykkäästi päiväkausia (vai sopisiko tämä sittenkään introvertille luonteelleni, hmm...)


... tanssia tangoa oikein tulisesti ja sulavasti. Leikitään nyt, että oikeasti osaisin tanssia, enkä vain sekoilla askelissa ja talloa kumppanin varpaille. (Pieni lisätoive: kavaljeerilla valkoinen paitapusero, jossa hihat käärittynä ja alta pilkottaa lihaksikkaat käsivarret. Parransänki ja kevyt partaveden tuoksahdus...)

... kiivetä vuorelle, istua siellä tuntikausia ja katsella maisemaa. Upota mietteisiin ja nauttia hiljaisuudesta.

... kirjoittaa kirjan. Ei hajuakaan miten, mistä tai millä ajalla, mutta haluaisin. Voisin kirjoittaa vaikka siellä Etelä-Euroopan maaseudulla, samalla kun olisin hirween henkinen, valaistunut ja rentoutunut.

... mennä kokovartalohierontaan. Mutta koska arastelen sitä, että ventovieras ihminen hipeltäisi minua ympäriinsä, en mene. Mitä jos se ihminen olisikin ihan urpo ja alkaisi v..ttaa kesken kaiken?

... syödä viiden ruokalajin illallisen juomineen, käydä oopperassa ja juoda shamppanjaa. Hyvässä seurassa ja tosi fiini kolttu päällä.

... olla hetken aikaa sulava seuranainen, joka briljeeraisi sosiaalisella älyllään ja veitsenterävällä huumorillaan. Klo 12 yöllä voisin sitten muuttua takaisin minuksi ja ajaa kurpitsavaunuilla kotiin. (Tämän ja edellisen kohdan voisi myös yhdistää samaan pakettiin, kiitos.)

... hypätä joulun jälkeen suoraan huhtikuun alkuun. Tätä ei tarvinne selittää :)






maanantai 7. joulukuuta 2015

Tunnelmia viikonlopulta

Viime perjantai oli todella tervetullut, sillä koko viikko oli silkkaa väsymystä, pitkää työlistaa, sekasotkua ja kiirettä. Töiden jälkeen kipaisin pikaisesti kodin kautta, vedin ylle nahkabyysat ja sifonkipaidan ja uhmasin hirveää ilmaa suunnatakseni kahden ihanan ystävän seuraan. Söimme, joimme, puhuimme taukoamatta, nauroimme - ja suuntasimme kotiin reilusti ennen klo 23. Tekipä hyvää!


Lauantaina järjestelin kotia, selvitin osan pyykkivuoresta, silitin yhden verhon, imuroin huushollin, kokkasin ja patistin perheen ruokapöytäostoksille. Olin varautunut siihen, ettemme kenties ikinä löydä sekä minun että miehen kriteerit täyttävää ruokapöytää, mutta tadam! sehän löytyi helposti ja vieläpä varsin edullisesti. Pöytä oli poistumassa liikkeen mallistosta ja myytiin murto-osalla alkuperäisestä hinnasta. Mikä tuuri!
 
Kuulin myös, että eräs sukulaiseni oli kuollut ja se veti tunnelmaa miinuksen puolelle. Elämä on niin arvaamatonta, eikä koskaan voi tietää, milloin jonkun näkee viimeistä kertaa. Juttelin puhelimessa hänen vaimonsa kanssa, joka on minulle tosi tärkeä ja rakas. Yritin löytää oikeita sanoja, vaikka tiesin, ettei niitä ole. Tuntuu pahalta heidän perheensä puolesta, kun menettivät puolison, isän ja isoisän.

Sunnuntaina järkkäilin hieman lisää kotia (loppuuko se urakka ikinä?), leivoin pipareita poikien kanssa ja yritin keskittyä linnanjuhliin poikien iltahulinoilta. Ajattelin myös, että olisi ilmeisesti aika alkaa hankkia joululahjoja ja miettiä joulun syömisiä. Tavallaan odotan joulua (=2 viikkoa lomaa), mutta toisaalta inhoan sitä (=järkyttävä kokkaaminen, organisointi ja hulabaloo). Meillä mies ei ole kokkaavaa sorttia eikä oikein osaa ottaa kantaa mihinkään, mikä koskee syömisiä, ostamisia, järkkäilyitä yms. Minäkään en siitä erityisemmin pidä, mutta jonkun on pakko kantaa vastuu - huvitti tai ei.

Kaipaan lapsuuden jouluja, kun sai lukea lahjaksi saamiaan kirjoja ja mättää suklaata. Oli huoletonta ja rauhallista, enkä vielä tiennyt mitä kaikkea sen huolettomuuden takana oli. Kunpa voisin kertoa äidilleni, miten paljon arvostan sitä, että hän jaksoi laittaa ruuat ja luoda rennon joulutunnelman ♥  






Hyvää uutta viikkoa!

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Itsenäisyyspäivä

Hyvää itsenäisyyspäivää! Hyvää 98-vuotispäivää Suomi!


Joskus sitä miettii miten itse olisi selvinnyt - tai selviäisi nyt - jos joutuisi sodan keskelle. Miten kestäisi sen, että miehet ovat rintamalla, ja koska tahansa voisi saada ne ikävimmät mahdolliset uutiset rakkaimpien poismenosta. Miten kestäisi sen, että läsnä olisi jatkuva pelko, kaaos ja tietämättömyys. Miten hirveää olisi elää kuoleman läsnäollessa jokapäiväisessä elämässä. Olisi pelko itsensä, lasten, miehen ja sukulaisten puolesta. Kotimaan ja itsenäisyyden puolesta.

Olen niin kiitollinen, että saamme elää rauhassa, itsenäisessä maassa. Isoisiemme ja -äitiemme sukupolvi teki suuren uhrauksen ja kunniateon vapaan maan puolesta! Kaikki sotilaat, lotat, kotirintaman ahkerat kädet ja jalat, isät ja äidit, villasukankutojat ja kaikki, jotka osallistuivat isoilla ja pienillä teoilla - kiitos Teille!