lauantai 14. marraskuuta 2015

Tällaisena päivänä...

... tuntuu raskaalta ajatella omia lapsia ja sitä, mitä kaikkea he vielä tulevat kohtaamaan. Onko heille vastassa hyvä ja oikeudenmukainen maailma? Sellainen, jossa yhteisistä asioista lähellä ja kaukana huolehditaan hyvässä hengessä ja tasavertaisesti? Vai kohtaavatko he epäreiluutta, levottomuutta, katastrofeja? Henkilökohtaisia kriisejä varmasti, mutta entä globaalisti? Millaisen maailman me heille jätämme? Sotivan, tuhoutuvan, luonnonmullistuksille alttiin, levottoman kaaoksenko? Sellaisen, jossa joutuu pelkäämään ja jossa ketä tahansa voi sortaa uskonnon, ulkonäön tai minkä tahansa satunnaisen seikan perusteella? Jossa ihmisiä kuolee terroristien iskuissa, nälkään, sotiin...


Kunpa joskus oppisimme elämään sovussa, rinnakkain, hyväksyvästi. En toivo mitään muuta niin paljon ♥

Juuri nyt toivon lohtua, valoa ja rohkeutta niille, jotka jäävät kaipaamaan menetettyjä rakkaitaan. Niille, jotka joutuvat elämään levottomuuksien keskellä ja niille, joiden sydämestä puuttuu valoa ja hyvyyttä. Laitan kädet ristiin ja toivon valoa ja hyvyyttä maailmaan!

maanantai 9. marraskuuta 2015

Muutto

Huhheijaa! Kahden viikon päästä saamme käteen uudet avaimet ja edessä on muutto! Niinkin pitkälle kuin pihan yli viereiseen taloon :D  Tulevassa kodissa on yksi huone enemmän, mikä tulee tarpeeseen.

Lapsiperheessä ei voi olla liikaa tilaa ja meillä pojat jo selkeästi kaipaavat omia huoneita. Varsinkin ekaluokkalainen on sen tarpeessa, että saa välillä vetäytyä omiin oloihinsa. Meillä aikuisilla oma tila on melko suhteellinen käsite, kun poikien leikit vyöryvät ihan joka paikkaan ja esikoisen läksypöytäkin on ollut toistaiseksi vanhempien makuuhuoneessa.

Lisätila tulee mainioon rakoon, sillä uudessa työssään mies työskentelee pitkälti kotoa käsin. Nykyiseen asuntoon ei kerta kaikkiaan mahtuisi enää yhtäkään härpäkettä, tietsikkaa tai työpöytää lisää. Uuteen ne varmaan saadaan jotenkin järkevästi junailtua.

Toisaalta olen miettinyt asumista ja huonejakoja siltä kannalta, että tarvitseeko sen noudattaa perinteistä mallia: lasten huone, aikuisten huone, keittiö, olkkari... Kun kuitenkin elämä leviää ympäri asuntoa, niin voisiko ollakin tiloja eri tyyppiseen oleskeluun: työtila (päivällä aikuisen käytössä, iltapäivällä koululaisilla), viihdetila, leikkihuone, syömistila, lepotila jne. Harmi vaan, että aika harva asunto venyy sen tyyppiseen ajatteluun. Asunnot on suunniteltu vanhojen kaavojen mukaan ja sen mukaan sitten mennän. Ihminen sopeutuu asuntoon eikä päin vastoin ;)
 
Mutta oli miten oli, seuraaviksi viikoiksi riittää touhua. Vaikka muuttomatka ei ole pitkä, niin pakata vissiin täytyy (ellen opi kahdessa viikossa leijuttamaan tavaroita ilman halki) ja karsia kaikkea ylimääräistä. Jos jotain positiivista haluaa muuttoruljanssista etsiä, niin juuri se tarpeettoman karsiminen! Hus pois turhat painolastit komeroita kuormittamasta.

Sama karsiminen pätee henkisiin lasteihin, joten muistetaanhan painaa välillä ajatusten delete-nappia ;)




sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Pitkät illat

Pitkät on illat, pitkät on illat, tiheät hämärän villat... (Kirsi Kunnas) Yksi lempparirunoistani, etenkin tähän vuodenaikaan. Pimeys kietoutuu lähelle ja tuppaa ihan iholle ja sieluun saakka. Iltaisin tuntuu siltä kuin koko maailmasta olisi valo lopussa.

Vaikka en pimeydestä varsinaisesti pidä, niin olen löytänyt siitä jotain inspiroivaa. Varjon ja valon suhde, syvyys ja tummuus - se kiehtoo minua juuri nyt. Olen ehkä höppänä ylisentimentaalinen esteetikko, mutta saatan tuijottaa erilaisia yksityiskohtia minuuttitolkulla ja katsella niiden valon, varjon ja syvyyden vaikutelmaa. Olen haaveillut siitäkin, että kunpa osaisin valokuvata ihan aikuisten oikeasti ja tehdä valokuviksi niitä visioita, joita näen sielujeni silmillä jatkuvasti ympärilläni. Osatapa kertoa kuvana se, mitä tuntee ja näkee!   






Eilen saimme miehen kanssa pitkästä aikaa kahdenkeskistä aikaa. Alunperin oli tarkoitus viettää pariskuntailtaa ystävien kanssa, mutta kuten lapsiperheissä tuppaa käymään, niin suunnitelmat eivät aina toteudu. Mutta oikeastaan olikin ihanaa olla vain kahden kotona. Syödä rauhassa, kävellä illan pimeydessä rannalla, saunoa, lipitellä pari lasillista ja katsoa telkkaria myöhään. Aamulla saimme nukkua pitkään ja tein miehelle isänpäivän "hotelliaamiaisen". Mummolassa puolestaan taata sai nauttia huomiosta kaiken keskipisteenä ;) 

Kohta on taas koko poppoo kasassa ja meininki sen mukaista. Nautin vielä viimeisistä hiljaisista minuuteista...

perjantai 6. marraskuuta 2015

Inspiraation tarpeessa

On pieniä asioita, jotka antavat elämään ja arkeen ylimääräisiä plussapisteitä. Enkä nyt puhu mistään perustavaa laatua olevista elementeistä, vaan pikkuruisista inspiroivista jutuista. Blogeista, upeista valokuvista, hienoista biiseistä, sykähdyttävistä kirjoista, hetkeen sopivista aforismeista, ihmisten hymyistä jne...

Viime aikoina olen inspiroitunut vaikkapa näitä:


Uskomattoman upeita Instagram-kuvia Debora Vivan Garralta: instagram.com/deboragarra/. Miten voikin olla niin sykähdyttäviä kuvia (ja mikseivät useammat ole löytäneet hänen seuraajikseen?). Rakastuin ensisilmäyksellä. Menkää ja tykätkää!



A Way to Blue. Facebook-yhteisö, jonne on kerätty kaikkea kaunista - sinistä! KLIK.


Kirjat. Ne jaksavat viehättää aina. Hurahdin ekan kerran kirjastoon ja kirjoihin 7-vuotiaana, kun asuimme kirjaston vieressä. Tällä hetkellä olen viehättynyt Ulla-Lena Lundbergin tyylistä. Luen Jää-romaania ja ihailen hänen tapaansa kuvata henkilöitä. Siinä on jotain erityisen lämmintä.


Tv. Pitkästä aikaa olen hurahtanut useaankin tv-sarjaan. Laitan ohjelmat tallennukseen ja katson sitten, kun on sopivasti väljää aikaa. (Ja joskus käy niin, että ohjelma ehtii poistua verkkoboksilta ennen kuin olen ehtinyt katsoa sen, hah :D )  Suosikkilistalla ovat mm. Roba, Rouva Ministeri, Vain elämää (kohta se loppuu, byyh!), Putous, Haamukirjoittaja, 1001 Rikua (naurua olla pitää!) ja varmaan pari muutakin, joita en nyt muista.


Motto. Elisalta bongattu hieno miete: "Et voi aloittaa alusta uutta elämää, mutta joka aamu voit aloittaa uuden päivän."


Perjantai. Tarvitseeko sitä edes selittää? ;)

--
Ja koska jaettu inspiraatio on tuplasti isompi ilo, niin kertokaa mikä teitä inspiroi!


keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Koivut - ja väsähtänyt olemus

Tänään väsyttää. Isosti. Mies on ollut alkuviikon työreissussa ja minä en näköjään osaa nukkua yksin. Hassua :)  Säpsyn hereille vähän väliä, tarkistan kelloa, ravaan vessassa, kääntyilen, näen pahoja unia... Aamulla kyllä uni maistuisi, vaan silloin pitää alkaa leikkiä pirteää ja vääntäytyä työpaikalle - ja sitä ennen taisteltava lapset koulutielle ja tarhaan.

Töissä tarkistan kaiken tsiljoonaan kertaan, sillä väsyneenä tulee tehneeksi typeriä virheitä. Kirjoittelen mitä sattuu ja sitten hihitän omille kirjoitusvirheilleni (hakulomake -> halulomake,  työväenopisto -> yöväenopisto, tsihihihii ja hohohoo! Älykästä vai mitä?). Haukottelen ja puhelen mitä sattuu. Tavalliset sanat eivät  muistu mieleen ja olen ihan kuutamolla koko nainen... Onneksi teen työtä, joka ei vaikuta suoranaisesti kenenkään hyvinvointiin - korkeintaan aiheutan asiakkaille ylimääräistä hilpeyttä (tai sitten närkästystä).

Illalla mies palaa kierrokseltaan ja ehkä minäkin osaan taas nukkua :)  Siihen asti sinnittelen työkaverin tuomien donitseiden ja kahvin voimin.









PS. Ei mitään hajua, miten koivukuvat liittyvät aiheeseen. Ei sen niin väliä. Tykkään koivuista, eiks se riitä? :)


maanantai 2. marraskuuta 2015

Maanantai

Rentouttavan viikonlopun jälkeen arki koitti jälleen. Lauantai oli ihanan terapeuttista yksinäisyyttä, mikä oli todella tarpeen kaiken hurlumhein ja kiireiden jälkeen. Huomasin viime viikon aikana, että kierrokset kävivät turhan kovalla ja itseään oli vaikeaa saada rentoutumaan. Sunnuntai oli perusjuttuja perheen kanssa. Kotitouhuja, tiskejä, pyykkejä, pieni sunnuntaiajelu, lasten ulkoilua, ruuanlaittoa, telkkaria. Lasten nujakointeja ja kuuroja korvia, mistä seurasi äidin erittäin syviä huokailuja ja mielitekoa kiikuttaa lapset kirpparille... En kiikuttanut kuitenkaan, mutta purin kiukkuenergiaa parin vaatekaapin siivoamiseen.


Pienet hiljaiset hetket käytin kahvin lipittelyyn ja yrityksiin lukea kirjaa. Olen kuitenkin huono lukemaan, jos ympärillä ei ole riittävän paljon hiljaisuutta. On vaikea keskittyä, jos toisella korvalla pitää kuulostella onko poikien riitely oikeaa vaiko johonkin roolileikkiin kuuluvaa muka-nujakointia. Taisin edistyä kokonaista kaksi sivua koko päivän aikana. Ja sanottakoon, että lapset ovat ihania ja rakkaita, mutta se energia ei aina meinaa mahtua neljän seinän sisälle.
 
Tein myös etukäteen kaikki tämän päivän valmistelut, sillä mies lähti työreissuun kukonlaulun aikaan. Itse olen hitaasti käynnistyvää sorttia, ja jos aamun vaatteet, reput ja kamppeet eivät ole valmiina, on aamuinen hermoromahdus melko varma. Nyt oli valmiina omat ja poikien vaatteet, uimahallivarusteet iltapäivää varten ja jääkaapissa riittävästi ruokaa alkuviikoksi. Mies palaa keskiviikkoiltana, jolloin veikkaan vastassa olevan jo ihan kiitettävän kypsän ja räjähtäneen vaimokkeen. Onneksi on tietsikkapelit ja boksilla lapsille mieluista ohjelmaa - niitä voi käyttää, jos tilanne käy ylivoimaiseksi hermoille ;)  





Mainiota uutta viikkoa kaikille!