maanantai 23. syyskuuta 2019

Ajan kulku

Oletteko muut huomanneet, että aika käyttäytyy nykyään ihan oudosti. Se poukkoilee, hypähtelee ja säntäilee. Koko ajan sillä on kiire eteenpäin. (Onko se sitten se sama kiire, joka pistää työelämässä puuskuttamaan ja uupumaan ihan tyystin..?)

Vene Pyynikinrannassa

Parhaiten - tai pahiten - ajankulun huomaa siitä, että taas on syksy. Vaikka vastahan se oli. Vai oliko se jo toissavuoden syksy, jota ajattelin..? Eikä mene enää pitkästi, kun kohta jo kaavitaan jouluruuan rippeitä ja melko pikapuoliin sen jälkeen on jo ensi kesän lomatkin hurahtaneet ohi! 

Ajan kiitämisen huomaa siitäkin, että enää meillä ei ole syliin tunkijoita. Hyvä jos kolmas- ja vitosluokkalaisia saa edes ohimennen halata! Jos tungen liian lähelle, minut tuupitaan hetimiten pois, koska "mä oon hei jo 11-vuotias ja sä et enää voi olla mussa kiinni". Painia kyllä voi ja se lienee vitosluokkalaisellekin sopiva tapa saada fyysistä läheisyyttä. 

Syksyinen köynnös

Kolmasluokkalainen on saanut ekat puhelinsoitot tytöiltä! (Tämä on sitten kyllä top secret…) Koska ne alkaa pimpotella ovikelloa ja pyytää ulos? Itse pääsin siihen vaiheeseen vasta ala-asteen lopulla ja silloinkin pyysin aina ihailemani pojan siskoa* ulos - ja toivoin, että se poikakin olisi tullut siinä sivussa... Ei puhettakaan, että olisin muitta mutkitta soittanut sille pojalle tai pyytänyt suorasukaisesti ulos. 

*) Siskottomat pojat olivat siten vähän niin kuin mission impossible. 

Oma peilikuva sentään käyttäytyy yleensä siivosti. Mutta ihan vain siksi, että peilin edessä sitä osaa kääntää kasvot oikein, jotta näyttäisi vähiten kamalalta. Mutta auta armias, jos ottaa vahinkolaukauksen selfiekameralla tai näkee oman peilikuvansa näyteikkunasta - ja ennen kuin tajuaa, että se peilikuva olen minä, ehtii taivastella, että onpas siinäkin väsyneen näköinen naisihminen... 

Mökkikahvit ja mustikkapiirakkaa

Aika kiitää ja taas olisi aika kaivaa esiin toppatakkeja, pipoja, hanskoja, syksykenkiä. Kumpikin lapsi on jo ehtinyt hukata takkinsa. Grr, miten se on edes mahdollista!? Ja takuulla ovat kaikki muut asusteet kutistuneet tai kadonneet ajan laukatessa kesän yli. Siitä voinee päätellä, että tämän äiskän aika tulee kulumaan taas marketin käytävillä oikeita vermeitä metsästämässä... 

Enkelin siivet

11 kommenttia

  1. Joo, mustakin tuntuu, että toisinaan (esim. just nyt) päivät on tosi pitkiä, mutta vuodet ihan liian lyhyitä. Välillä ihan ahdistaa, kun hairahdun ajattelemaan, kuinka monta lyhyttä vuotta enää on elämää mahdollisesti jäljellä. Helpommalla pääsee, kun ei ajattele.

    Tsemppiä vermeiden metsästykseen <3. Muistan hyvin ne ajat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin työpäivinä tunnit aamusta iltapäivään menee paaaljon hitaammin kuin työpäivän jälkeen. Oon varma, että tähän liittyy jokin inhottava kiky-juoni, jota ei vain ole paljastettu kansalle... Koska ei muuten voi olla mahdollista, että vapaa-ajan tunnit menee hupsis vaan ihan huomaamatta!

      Musta tuntuu, että nykyään ajattelen aiempaa enemmän niitä jäljellä olevia vuosia. Että kauanko tässä vielä saa sätkiä mukana. Saako elää sopivasti, liian vähän vaiko liian paljon? Ehtiikö nähdä kun lapset kasvavat aikuiseksi ja löytävät toivottavasti oman paikkansa elämässä? Ehdinkö ITSE löytää oman paikkani (mikä ikinä se onkaan)? Pääsenkö Firenzeen ja ruska-Lappiin ja Espanjaan viinitilamatkalle? Yms yms...

      Toivon sulle just nyt ihania hetkiä ruskan keskelle ja hienoja zen-hetkiä tuntureilla <3 Kahvimuki-kippis sinne!

      Poista
  2. Tää oli kyllä munkin elämään jotenkin osuva kuvaus. Viikot ja kuukaudet menee sellaista vauhtia eteenpäin että hirvittää. Meidän toka- ja viideluokkalaiset kyllä viihtyvät vielä sylissä (johtuisiko siitä että ovat tyttöjä), mutta tiedostan kyllä hyvin että kauaa ei mene kun tuo kuopus (5,5v.) ei enää anna niitä ihania aamu- ja iltarutistuksia. Vaikka nämä ruuhkavuodet tuntuu välillä raskaalta, niin nämähän ovat ne vuodet, joita vanhana kaipaa <3 Haikeaa.

    PS. Syysvermeiden metsästys on meillä jo aloitettu (vanhat tosiaan on kutistuneet mystisesti), ja Cittarin tyhjistä hyllyistä päätellen ei olla ainoita. :P Että sinne jonon jatkoksi vain!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin luulen, että vanhana näitä vuosia kaipaa (tietyllä tavalla kaipaan jo nyt, vaikka elän hässäkän keskellä parastaikaa!). Välillä tämä kaikki on järkyttävän kuluttavaa ja väsyttävää. SAmalla ihanaakin, kun lapset on vielä kotona ja siipien suojassa. Näistä vuosista jää kuitenkin ne parhaat muistot <3

      Heh, todellakin oli Cittarissa tyhjät hyllyt, kun eräänä iltana epätoivoisesti yritin löytää pojille hanskoja. Ei ollut??!! Teki mieli saada itkuraivari siellä käytävillä, kun niille hanskoille olisi ollut kipeä tarve retkipäivää varten. Argh...

      Poista
  3. Aika menee siivillä, sen huomaa tässäkin iässä. Meillä kun on ikäeroa...kääk. Samaistun mietteisiisi myös tyttären ja hänen lastensa kautta; ainainen kiire ja jatkuva vaatteiden metsästys. Minä olen aikamoinen kirppishai ja bongailen pikkutytöille (ja isommallekin) tuon tuosta huippulöytöjä alueemme nettikirppiksiltä. Tuntuu, ettei enää juuri mitään osteta uutena ja se on aivan mahtava juttu.
    Mukavaa syksyä sulle siltikin - yritetään ottaa iisisti ja hengitellä syvään syksyisen kuulaita ilmoja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin on muuten mahtava juttu, että on kirppikset ja kierrätys! Toisaalta ihmetyttää, että jos pistän fb-kirppikselle myyntiin halvalla hyväkuntoisia vaatteita, niin eivät juurikaan mene kaupaksi?! Onneksi on kavereita, joille voi kierrättää ja samalla hörppiä päiväkahvit :D

      Tosiaan, hengittely ja syksyn kuulaista keleistä nauttiminen täytyy muistaa. Vaikken syksyfani olekaan, niin nämä värit ja syksyinen valo on jotain tosi hienoa. <3

      Poista
  4. Ajankulku ei noudata fysiikan lakeja. Yksittäinen päivä tuntuu välillä niiiin piiiitkältä, mutta sitten kuukaudet ja vuodetkin vaan vilistävät hetkessä ohitse. Minun esikoinen on kohta 15v, perheen pisin ja kohta myös perheen karvaisin. Joskus onnistun kiristämään häneltä halauksen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halausten kiristys :D Sitä minäkin joskus teen - "teen pannaria, jos halaat mua kunnolla". Onko se sitten jokusen vuoden päästä sitä, että lupautuu lainaamaan autoaan, jos lapsi vain alentuu halaamaan äitiään? Ajankulku on kyllä epäloogista ja poukkoilevaa. Ei päde mitkään fysiikan lait siihen, vaikka toista väittäisivät :)

      Poista
  5. Tämä: "jos ottaa vahinkolaukauksen selfiekameralla tai näkee oman peilikuvansa näyteikkunasta - ja ennen kuin tajuaa, että se peilikuva olen minä, ehtii taivastella, että onpas siinäkin väsyneen näköinen naisihminen". Mä aina mietin meidän perheselfieitä katsoessa, että pitääkö tonkin naisen aina tunkea niihin mukaan :D Tykkään paljon enemmän siitä vessan peiliin jäädytetystä still-kuvasta, minkä pystyy itse valitsemaan!

    Vaatteiden ja vermeiden metsästys täälläkin meneillään, huoh. Meillä on kasvupyrähdysvaihe päällä, lapsi kasvoi yhdessä kuukaudessa melkein 2 cm! Yritä nyt siinä sitten pysyä mukana... Pitäisi tietty jaksaa luuhata kirpparit läpi säännöllisesti, mutta jotenkin olen ihan tosi surkea kirpparilla kävijä. Mikä on ihan tyhmää, koska näissä lapsen vaatejutuissa siinä kyllä säästäisi ihan älyttömän paljon!

    Meillä onneksi saa vielä halata ihan niin paljon kuin haluaa ja lapsi tekee sitä itsekin omatoimisesti. Mä halaankin koko ajan varastoon sitä päivää silmälläpitäen, kun se muuttuu kielletyksi :)

    Ja nyt lähetän sulle virutaalihalauksen ja toivottelen kivaa kohta alkavaa viikonloppua ❤

    VastaaPoista
  6. Ah, mä tunnistan niin hyvin nuo kauppakeskusten peilit, joissa vilahtaa väsynyt ja vähän vanhan (joskus kiukkuisenkin) näköinen nainen. Ja se kulkee aina samaa tahtia kuin minä! Ihme juttu.
    Aika kulkee just noin. Viikonloput menee vuorokaudessa ja arkipäviä on ainakin kahdeksan putkeen! Ihme juttu tääkin.
    Otetaan litratolkulla kahvia, välillä suklaata ja salaa punkkua ja koitetaan jaksaa. Tsemppiä!

    .

    VastaaPoista

Ilahdun kaikista ystävällisistä viesteistä ja pikku moikkauksista :)

© Oman katon alla
Maira Gall