keskiviikko 14. elokuuta 2019

Vuoden hortonomi

Olen tässä viime aikoina odotellut tunnustusta herkeämättömästä kasvienhoidostani ja huikaisevan esteettisestä ilmeestä terassillamme ja parvekkeellamme. En nyt edes raaski julkaista kuvia koko lajikekirjosta, ettei rakas lukijakuntani alkaisi potea liiallista kateutta. Mutta siis katsokaa ja ihailkaa: 



Totta puhuen tämä kesä on ollut rimanalitus parvekekukkien suhteen. En ehkä ole ollut ahkerin kukkienhoitaja, mutta silti - on se nyt kumma kun ei saa kukkia pysymään hengissä. Jos en ole kastellut liikaa, niin sitten olen unohtanut kasvit kokonaan. Plus että lajivalinta ei ehkä osunut ihan nappiin. Alemman kuvan verbena on ollut yksi samperin riesa, kun se on pudotellut kukintojaan pitkin parvekkeen lattiaa. Eikä se kukkinut kuin tasan ostohetkellä. Muun ajan se on kyllä kasvattanut lehtiä, mutta ei tuottanut juurikaan kukkia.

Pinkit marketat ovat sikäli sinnikkäitä, että luulin tappaneeni ne kahteenkin kertaan, mutta silti ne eivät ole lopullisesti kuolleet (läheltä pitää kyllä). Ainoat menestyjät ovat ruusubegonia ja muratti. Taidan antaa periksi ja heivata menemään kaikki muut.

Ensi kesänä taidan ostaa taas ne tutun turvalliset petuniat, joiden kanssa en pode isompia ongelmia. Paitsi että inhoan niiden liiskaisten lakastuneiden kukkien nyppimistä. Mutta kai se on jokin hinta maksettava siitä, että ympärillä on jotain kukkivaa :D 

Ps. Odotellaanko sielläkin Vuoden hortonimi -palkintoa? Entä mikä on sinun lempikesäkukkasi?


10 kommenttia

  1. Ihana postaus :) Joo täällä mennään suosiolla petunioitten ja ahkeraliisojen kanssa, sormet tahmeina täälläkin vanhojen kukintojen nyppimisestä. Ihme kyllä ostamani yrtit kukoistavat parvekkeella, sain kukka-alesta kassillisen kolmella eurolla.

    Ihania elokuun päiviä Tuula <3

    T Soili

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin yrtit, onhan mullakin yksi basilika, jonka ostin kaupasta ihan valmiina ja tökkäsin sen vain multaan parvekkeelle. Oon vain unohtanut käyttää sitä ruokiin, hyvä minä :D
      Tosi hortonimi panostaisi tähän aikaan vuodesta syyskukkiin. Mä luultavasti tipun tänä(kin) vuonna siitäkin junasta... toivoton tapaus!

      Ihania elokuisia päiviä Soilille! <3

      Poista
  2. Mä tapan yleensä ihan kaiken, mikä meidän tontille päätyy :D Tämä kesä on mullakin ollut rimanalitus - olisi hauska, jos voisi tänne kommenttopuolelle laittaa vertaistukikuvia...

    Ihanaa loppuviikkoa ja kohta alkavaa viikonloppua Tuula <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi tosiaan hauska, jos tänne kommentteihin voisi liittää kuvia. Vertaistuki tulee tarpeeseen :D Meidän taloissa nimittäinon paljon eläkeläisiä, joilla on kukoistavia kukkameriä. Tunnen itseni heihin verrattuna ihan yhteiskunnan pohjasakaksi :D

      Ihanaa ja kuplivaa viikkistä sinne Emma! <3

      Poista
  3. Verbena on mullekin kauhistus. Ei ne vaan onnistu, eikä kyllä kuuleman mukaan monella muullakaan. Tyhmä kukka ;)
    Lumihiutale on tänä vuonna ollut täällä toinen, jota ei kyllä kauneudesta voi kehua. Raakku mikä raakku, en oo osannut hoitaa..
    Vanhoja kunnon petunioita osaan hoitaa ja miljoonakello on kanssa kiva, lienee itseasiassa petunioiden sukua. Nyppiminen ei kyllä innosta muakaan.
    Äsmarketista nappasin itelle kolmen euron syyshortensian rapulle, se saa mennä syyskukasta. Alkaa into näin syksyä kohti hiipua ja uudet istutukset tuhoaa myyrät. Pah. Ens keväänä koitetaan taas ;)
    Kivaa viikonloppua ja vähän rauhaakin toivottavasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, verbena on yksiselitteisesti tyhmä kukka. En osta enää ikinä. Ehkä mulle sopis paremmin joku muovikukka :D Hortensian oon joskus ostanut syksyksi, mutta sen kukkanuput ei koskaan puhjenneet, vaan kuivuivat vaan. Pöh. Tyhmä sekin. Tai sit mä en vaan osaa mitään...

      Viikkis oli kiva, mutta hitsi miten nää menee niin nopeasti. Hu aamulla pitää taas tsempata töihin. Uhhuh.

      Aurinkoa ja iloa sinne pian alkavaan viikkoon! <3

      Poista
  4. Tämä oli kyllä ihana postaus, ja ihanaa että jollain muullakin on viherpeukalo ollut kateissa tänä kesänä! Sanoin tässä pari viikkoa sitten miehelle ja lapsille, että jos ensi kesänä haaveilen ostavani parveketomaatteja tai -mansikoita, niin muistuttakaa mua tästä kesästä. Kasteltiin ja lannoitettiin, mutta tomaatteja ei näkynyt ensimmäistäkään ja mansikoita tuli ehkä kaksi. Luovutan, ei ole mun juttu. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mulle varmaan kävis just noin :D Näköjään mulle käy vaan ihan helpoimmat kukat, mutta ei mitään hörsöttimiä enää tähän huusholliin... Helppous on in kaikessa :)

      Kivaa alkavaa viikkoa! <3

      Poista
  5. Viherpeukalo kateissa aina täällä!
    Ahdistus iskee, kun joku tuo ruukkukukan tuliaisena - mietin vain, kuinka nopeasti onnistun sen tappamaan taas...
    Vertaistukea siis täältä myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vertaistuesta :) Helpottaa kummasti, etten ole ainoa anti-viherpeukalo. Minä tykkään eniten leikkokukista, kun ne saavatkin rupsahtaa kukittuaan aikansa. Miehellä muuten kesti aika monta vuotta tajuta, että inhoan oikeasti niitä hemmetin tulilatvoja, joita aina sain... :D

      Poista

Ilahdun kaikista ystävällisistä viesteistä ja pikku moikkauksista :)

© Oman katon alla
Maira Gall