sunnuntai 18. elokuuta 2019

Puutostiloja

Kesäloman loputtua ja sxxxxn (en ole valmis lausumaan sitä vielä ääneen) hivuttautuessa lähemmäs huomaan kärsiväni taas kaikenlaisista puutostiloista. On keskittymiskyvyn, löysien hetkien ja pitkien aamukahvihetkien puutetta. Sitten on puutetta kaikenlaisesta lasten romppeesta ja kamppeesta, sekä rahanpuutetta sen myötä, kun niitä saa haalittua. Kalenterissa alkaa olla tilanpuutetta, kun rivit ovat varattuna kuskauksille, vanhempienilloille ja harrastuspalavereille.

Mutta se, mistä eniten kärsin, on oman tilan ja ajan puute arjessa. Kun on henkeen ja vereen hiljaisuutta rakastava introvertti, on joskus vaikeaa sopeutua siihen, että arjen joka hetki täyttyy minua tarvitsevilla ihmisillä ja asioilla. Don't get me wrong. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ne asiat ja ihmiset ovat minulle tärkeitä.


Kun arki on sitä, että aamusta iltaan hetkeni täyttyvät alituisella suorittamisella ja kanssaihmisten impulssien ja höpötysten kuuntelulla, omaehtoiselle olemiselle ei tahdo jäädä tilaa. Tänäänkin minua on seurattu vessaan saakka ja oven läpi olen kuunnellut miten monelta kantilta ajatellen on ihan mahtavaa, että Teemu Pukki teki hattutempun. (Hieno juttu, mutta saisinko pissata rauhassa.) Aamukahvia juodessani yksi tuijotti sentin päässä naamastani, ihan vain siksi, että tiesi minun ärsyyntyvän ennen pitkää. Ja kun toivoin, että jengi voisi olla hetken hiljaa, niin hetken pituudeksi riitti noin viisitoista sekuntia.

Huolehdin kyllä laumastani ja sen asioista varsin tunnollisesti. Haluan, että kaikkien asiat ovat riittävässä järjestyksessä - läksyt tehty, ruokaa masussa, oikeanlaiset vaatteet päällä, harrastus- ja kaveriasiat reilassa. Haluan kuulla tärkeät jutut ja höpötykset, rapsuttaa selät iltaisin nukkumaan mennessä sekä halata mennen tullen. Huolehdin, että nuhanenillä on lämmintä juotavaa ja lohtua. Kyselen (kuulemma liikaakin), että onhan kaikki varmasti reilassa.

Vastapainoksi haluan käydä rauhassa vessassa, juoda kahvini hiljaisuuden vallitessa ja haahuilla syvällä omissa ajatuksissani. Haluan istua saunassa ilman, että kukaan sanoo minulle sanaakaan. Toivon niin kovin, että voisin joskus olla täysin tarpeeton muille ja läsnä vain itselleni. Joskus toivon, että äideillä olisi kaukosäädin perheen hallintaan. Käyttäisin eniten mute- ja pause-nappeja.

Tiedän kyllä, että joskus tulee aika, kun huollettavia ei enää pyöri nurkissa ja saan haahuilla kotona luultavasti ihan ypöyksin. Senkin tiedän, että tulen kaipaamaan tätä aikaa ja kainaloon rutisteltavia lapsia. Tavallaan tunnen sen kaipauksen nahoissani jo nyt. Se kaikki ei kuitenkaan poista oman itseni kaipuuta juuri nyt.

Vitamiinien puutteeseen voi napsia pillereitä, mutta miten ihmeessä saisi tyydytettyä hiljaisuuden ja oman ajan tarpeen?

18 kommenttia

  1. Tsemppiä käynnistymisvaikeuksiin ja tasapainonhakuun; varmasti balanssi vielä löytyy kun pahin alkurykäisy on ohitse. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä :) Toivotaan, että helpottaa, vaikka luulenkin, että tämä on enemmän tai vähemmän pysyvä tila niin kauan kunnes lapset lentävät pesästä (tai muuttuvat sitä ennen puhumattomiksi teineiksi) :D
      Mukavaa alkanutta viikkoa <3

      Poista
  2. Voi luoja, miten osasit pukea just nyt sanoiks mun tän viikon ajatukset???
    Voin aivan täydestä sydämestäni allekirjoittaa tuon kaiken.
    Viikko töissä, vain 1 vp, ja 4/5 sairaana, jolloin kaikki se aika jonka olin aatellu "omakseni" menikin sitten tietenkin vähän erilailla.
    Ja tosiaan kyse ei oo isitä ettei rakastais, hoivais, välittäis. Vaan siitä että missä valissä ne omat akut saa ladattua.
    No, ihmeesti sitä venyy, ehkäpä alkavalla viikolla olisi iltavuoropäivänä hiljainen aamu puolison ollessa töissä ja lasten koulussa. Ellei toinen kulkutauti tuu ja alota rumbaa alusta.

    Mä mietin myös jo aikaa jolloin tupa tyhjenee, ja sitä miten siitäkin sitten selviää. Kun omat pikkuiset onkin jo niin isoja, että lähtevät luomaan omaa elämää enkä mä voi suojella ja pehmittää. Olla vaan taustatukena silloin kun sitä tarvitaan ja halutaan. Meillä esikoinen on 4v päästä jo armeijassa, pelottavan lähellä on sekin aika.

    Toivon, että sulle järjestyy aikaa jolloin saat juoda kahvis ihan rauhassa, kuunnella omia ajatuksia, levätä muiden tarpeista ja ennen kaikkea käydä rauhassa veskissä. ;)
    Toivottavasti jo tällä viikolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan meille kummallekin rauhallisia ja hiljaisia omia hetkiä :) Kun on ihan henkeen ja vereen riippuvainen siitä, että joskus olisi täysin hiljaista ja tekemätöntä aikaa, niin onhan tämä aikamoista tasapainoilua... Mutta hetki ja päivä kerrallaan, ehkä vielä ennen eläkepäiviäkin saamme hiljaisia hetkiä :D

      Tsemppiä ja iloa viikkoon <3

      Poista
  3. Puss Tuula!
    Toivon sinne tsemppiä ja puutostilojen vähenemistä. Samaa toivon kyllä itsellenikin, vaikka nyt tuntuu että pitkä kesäloma täytti energiavarantoja ja puutostilat ovat vähäisempiä kuin aikaisimpina kesinä.

    Just asking....voisitko olla hiukan liian tunnollinen, ottaa rennommin ja antaa välillä omalle omalle ukkoselle vastuuta? Meillä naisilla on usein taipumusta multitaskata liikaa, kun miehet eivät sitä (muka ??) osaa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, että mulla tuppaa usein olemaan niin, että teen asioita, vaikka mieskin voisi. (Ja miksi ne perhanan ukot ei opi, vaikka kuinka jankuttaa samoja asioita vuodesta toiseen??) Sitä en vaan tiedä, että miten nuo puhumista rakastavat miespuoliset perheenjäsenet saisi joskus hiljennettyä - en minä vaan lapsena ollut niin kova höpöttämään kuin omat lapset ovat?! :D Ilmeisesti ovat perineet miehen puhegeenit ja huomionhakuisuuden...

      Puss ja iloa viikkoon <3

      Poista
  4. kai ne nyt jonkun minuutin jo selviävät ilman sinua? Vaikka sen verran että saunotat herrat ensin ja menet sitten henkilökohtaisiin löylyihin heidän jälkeensä?
    Tai vartiksi kävelylle, ulos ja hiljaisuuteen (joo, se ei ole sama asia kuin olla oman kodin hiljaisuudessa, mutta kuitenkin)

    Meidän nuoriso on itsekin hiljaista ja omaa tilaa tarvitsevaa, mutta höpövaiheessa tehokas oli myös päättäväisesti sanottu "nyt on mun oma kahvihetki, mä tuun kun olen valmis, sä pystyt kyllä sen ajan odottamaan" (siis olenhan mä toki vieläkin ihan mäntti-ääliö kun en heti hyppää, vaan juon kahvia /teetä, enkä ole jatkuvasti palvelusvuorossa...) Olennaista on tietysti, että se hetki ei voi kestää kovin pitkään ja sitten on mentävä ja sanottava, että nyt olen tässä ja kuuntelen. (tai etsin kaiken kadonneen)

    Nyt kun nuo höpöttelevät vähemmän, hiljaisemmin ja asiallisemmin, huomaan tulleeni täysin allergiseksi kaikelle hölinälle. Eilen valitsin pidemmän iltakävelyn, etten joutuisi kuuntelemaan edelläkulkevan perheen riekkumista. (ja oikeasti, minulla ei ole mitään, ei yhtään mitään lapsukaisia vastaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minäkin ihmettelen, että mikä tuota miesväkeä riivaa, kun ovat niin huomiostani riippuvaisia. Pitäisi olla imarreltu moisesta kiintymyksestä, mutta aika usein se ärsyttää. Lapset ovat ilmeisesti perineet isänsä ekstroverttiluonteen ja puhumisen paljouden. Minä olen luonteeltani jonkinlainen kuuromykkää ja kuoreensavetäytyvää kotiloa muistutava otus. Kun muut ovat hölösuisia takiaisia, niin ristiriita on isohko. Argh.

      Jos kotona on lisäkseni yksikin toinen perheenjäsen, niin yleensä se toinen haluaa jollain lailla kommunikoida. Jos ei muuten, niin ottamalla katsekontaktia vähän väliä (ja sekin osaa olla varsin ärsyttävää, kun toinen osaa tehdä sen melko suurieleisesti). Ratkaisuna mun pitäisi muuttaa telttaan lähipuistoon tai sitten pitäisi olla niin iso asunto, ettei toisista olisi näkö- tai kuulohavaintoa. 80 neliössä se on näköjään turkasen vaikeaa :D Saa nähdä ratkaiseeko murrosikä asian ja tekee noista tuppisuita?

      Joskus olen kotona kuulokkeet päässä ja kuuntelen musaa. Se vaimentaa vähän niitä muita hölinöitä. Joskus menen vessaan istumaan ihan muuten vaan. Luultavasti tarvitsisi äänieristetyn ja sisältä lukittavan pankkiholvin, johon voisin piiloutua...

      Poista
  5. Ymmärrän niin tuskasi <3 Kuten olen kirjoittanutkin, en kestä itsekään meteliä, puhetta, äksöniä tai muuta, introvertti luonne siis. Kuten tuolla yllä kirjoittikin joku, ehdottaisin itsekin, että kokeilet kertoa heille, että nyt on mun hetki, antakaa olla rauhassa. Olen kokeillut tuota itsekin silloin kun isompi pikkutyttö ovat meillä hoidossa. Olen välillä ihan puhki kaikesta siitä aktiviteetista ja puheripulista ja silloin kerron että menen nyt sohvalle vähän pötköttämään ja sinä saat tehdä jotain ihan itsekseni. Se kyllä toimii. Tosin voi olla aivan eri asia, kun on äiti-lapsi...
    Voisivatko miehet lähteä yhdessä jonnekin ja jäisit kotiin?
    Meillä tytär kamppailee ihan näiden samojen asioiden kanssa, kun tulee rättiväsyneenä töistä ja pikku-höpöttäjät pyörii jaloissa...
    Tsemppiä sulle ja toivon mukaan löydät jonkin ratkaisun <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo omat hiljaiset hetket onkin käytössä ja saatan sanoa, että mua ei saa nyt häiritä. MUTTA kun varsinkaan 9-vee ei edelleen oikein sitä ymmärrä - ellei sillä ole pleikkaohjain kädessä ja peliaikaa taas on pakko rajata. Joskus, jos koko perhe sattuu olemaan jossain muualla, vaikka futailemassa ulkona, otan kaiken ilon irti hiljaisuudesta, jota yleensä ei kauaa kestä :D

      Kiitos tsempeistä! <3

      Poista
  6. Ymmärrän hyvin. Omat hetket sen muun hölinän (joka tällä hetkellä mulla työ ja koulu) on tärkeitä. Rakastan sitä, että aamuisin saan olla tunnin ennen lähtöä ihan täysin yksin. Sillä mä jaksan. Vaikka ei uskoisi, kun kuitenkin olen niin ekstroverttikin :)
    Jäin miettimään ihan käytännön tasolla, että mitä voisit tehdä asialle. Ja aika moni muukin on samaa vähän vihjannut... kyllä ne pärjää hetken. Mitä jos ihan puhutte ja sä "ilmoitat" että tarvitset joka toinen päivä jonkun ajan (vaikka puoli tuntia), jolloin se aika on sun ja teet mitä haluat, mitä tykkäät, mitä tarvitset. Lähdet vaikka kotoa, jollei muuten onnistu.
    Onnistuisiko puhumalla niin, että mieskin oikeasti ymmärtäisi, että sun hyvinvointi on siitä omasta pienestä hiljaisesta ajasta kiinni?
    Jotenkin ajattelisin, että jokaisella on tuollaiseen ihan oikeus ja tarve.
    Voi, kun asian järjestyisi jotenkin ja sun olo tuon suhteen vähän helpottaisi. Mutta tosiaan, vähän omaa vaatimusta, osittain omista vaateista/tavoista relaamista ja uskoa siihen, että miekkoset kyllä pärjää. Ensin tovin, kohta jo pidemmän tovin <3 Tsemppiä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo mulla onkin ollut käytössä jo pidemmän aikaa. Ilmoitan, että oon omassa kuplassa ja että mulle ei saa puhua, paitsi jos taivas putoaa. Sit kuulokkeet korville ja omat musat päälle. Yleensä muut jatkaa hölinöitään, mutta mä en sit vaan kuule sitä :D Meillä tilannetta ehkä hankaloittaa se, että koti on 80neliötä ja jos kaikki on kotona samaan aikaan, niin rauhaa ei vaan ole.

      Toki joskus on hetkiä, että pojat ovat kavereidensa kanssa ja mies lenkillä. Oi sitä autuutta. Mulla vaan on niin kovin suuri yksinäisyyden tarve, että se ei perhe-elämässä täyty koskaan. Ja kun muut on vielä ekstroverttejä ja varsin puheliaita, plus kaikenlaisia selviteltäviä asioita tulee vähän väliä, niin yhtälö on mulle vähän miinuspuolinen...

      Kiitos tsempeistä! <3 Ehkä jo 10 vuoden päästä helpottaa ;)

      Poista
  7. Mä niin ymmärrän sua Tuula <3 Vaikka en yhtä introvertti olekaan, kuin sinä (en ole ihan varma mikä olen, varmaan jotain sieltä väliltä), niin tiedän ihan täysin sen tunteen, kun haluaisi vaan huutaa kaikille lähellä oleville, että OLKAA HILJAA JA ANTAKAA MUN OLLA! Mulla on tosin jo helpottanut "pahimmista" vuosista; lapsi kyllä edelleen mielellään höpöttää solkenaan, mutta viihtyy myös itsekseen pitkiä aikoja tai pyytää kaverin kylään. Ja myönnän suureksi häpeäkseni, että varsinkin loma-aikaan meillä kyllä ruutuaika paukkuu pahasti yli; se antaa mulle aikaa olla itsekseni, lukea kirjaa kaikessa hiljaisuudessa tai tehdä jotain muita juttuja rauhassa. En usko lapsen menevän pilalle tästä!

    En anna mitään sen kummempia ohjeita, jokaisella on se tilanne ihan omansa ja myöskin tavat selvitä niistä. Ja kyllä se mua ainakin välillä pahimpina hetkinä vähän auttaa, että muistan tämän olevan muutaman vuoden kuluttua jo historiaa. Sitten me soitellaan niille ja ruinataan, että tulisitko käymään ja höpötetään ne ihan hajalle puhelimessa omilla mummojutuillamme :)

    Ihanaa viikonloppua Tuula <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä :)
      Minäkin ajattelen usein, että muutaman vuoden päästä mä luultavasti toivon, että lapset höpöttäisivät mulle, mutta ovatkin siinä vaiheessa sulkeutuneita teinejä :D

      Se hiljaisuuden tarve on vaan joskus niin fyysinen, että melkein sattuu, kun kaipaa täydellistä rauhaa... Meillä koko miesväki on hyvinkin puheliasta sakkia ja heillä on tarve purkaa asioita, kysellä, höpötellä tai pahimmissa tapauksissa vain tuottaa jotain epämääräistä mölinää (huoh). Ja kun melkein aina on JOKU kotona, vaikka pari muuta olisikin menossa, niin mun hiljaisuus ei toteudu läheskään siinä määrin kuin haluaisin. Mutta ehkä sit joidenkin vuosien päästä tilanne on jo ihan toinen :)

      Ihanaa ja aurinkoista viikkoa Emma! <3

      Poista
  8. Tunnistan tilanteen, mutta meillä tuo alkaa olla jo ohitse. Teiniltä pitää lypsää jokainen lause erikseen ja pienemmätkin menevät ja tohottavat aika paljon itsekseen.

    Minusta jokaisella on oikeus siihen edes pieneen omaan rauhaa ja hetkeen. Poikasi ovat sen verran isoja, että pärjäävät kyllä hetken ilman äitiä ;)

    Onhan nämä koulunaloitusviikot aina sellaiset ähkyviikot. Pitää varustella lapsia, päällystää kirjoja, aloitella harrastuksia, mutta onneksi se siitä yleensä tasaantuu, kun rutiinit muotoutuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat kyllä varsinaisia ähkyviikkoja. Omissa töissä ruuhkia, koulusta pukkaa lomakkeita ja jos vaikka mitä asioita tehtäväksi, kuopuksen kanssa pitää tarvitaan hieman tehostettua tukea asioissa, on harrastuskuskauksia ja ja ja...
      Oon samaa mieltä, että meidän pojat ovat sen ikäisiä, että pärjäävät ilman äitiäkin. Mutta käytännössä näköjään tarvitsevat huomiotani hyvinkin paljon, puuh... Osansa on varmaan luonne-eroilla, kun introvertti ei oikein jaksa venyä ekstroverttien jatkuvaan höpötykseen. Eikä varsinkaan kuopuksen keskittymiskyky veny siihen, että malttaisi pitää asioita sisällään sen aikaa kun äiti yrittää ladata akkuja :D
      Jokapäiväistä (kauhun) tasapainoilua asioiden kanssa...

      Poista
  9. Etenkin juuri viime päivinä niin olen samaistunut tähän. Viime viikolla oli tosi kärttyinen, koska tuntuu, ettö koko ajan joku haluaa multa jotain. Odotin kuin kuuta nousevaa tätä viikkoa, jolloin pojat on isällään ja mies viikon reissussa. Saan olla YKSIN! Pari päivää ollut kyllä kaverin seurassa suuren osan ajasta, mutta illat edes hiljaa.
    Irinan sanoin "mä haluun olla yksin, haluun olla hiljaa..."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irina sanoo just hyvin. Tuota yksin hiljaa olemista on aika vähän. Toki voi aina lähteä lenkille, mutta en mä jaksais lenkkeillä alvariinsa. Kotona on aina joku. Tai sata asiaa, jotka ois pakko tehdä. Tänään ois vanhempainiltaa, lapsen jääkiekkopaitojen nimilapun ompelua, lippulappusten täyttämistä, (epäilemättä) lasten läksyjen tsekkausta, ruuanlaittoa... Ja pälpätystä. Huoh.

      Tsemppiä meille! <3

      Poista

Ilahdun kaikista ystävällisistä viesteistä ja pikku moikkauksista :)

© Oman katon alla
Maira Gall