maanantai 12. elokuuta 2019

Ja niin alkoi arki

Huolettomat kesälomapäivät sekä vanhempien että lasten osalta ovat takana. Pitkät aamukahvit, laiskat lukuhetket ja retket uimarannalle ovat vain muistoissa. Konkreettisia muistoja olen kerännyt paitsi kameran muistikortille myös vyötärölle. Tuokin muhkura tuossa on se kiva päivä, jolloin syötiin hodareita kaveriperheen kesken. Vai onkohan se sittenkin se eräskin viinipullo helteisenä viikonloppuna..?

Itse olen totutellut töihin jo reilut 2 viikkoa. Eka viikko sujui vielä muun perheen lomaillessa, mikä toi tietenkin hieman lempeyttä pahimman kriisin keskelle. Ja viime viikolla, kun koulu alkoi torstaina, saattoi sen ottaa pehmeänä laskuna normiarkeen. Tällä viikolla mennäänkin jo täydellä teholla. On lukujärjestyksen mukaiset koulupäivät, harrastukset ja täyteläiset työpäivät.

Huhheijaa, pitää vaan muistaa hengittää ja yrittää luovia läpi arjen esteratojen kuin metsäkauris. Yleensä kyllä huomaan olevani paremminkin kömpelö virtahepo, joka ryskii sinne tänne pääsemättä oikein mihinkään...

Loman aikana tutustuin pitkästä aikaa itseeni hieman lempeämmän näkökulman kautta. Olin leppoisa ja kiva - myös itselleni. Mutta auta armias, kun arki alkoi, hyökkäsi taas kireä arki-Tuula kehiin. Muutamaan otteeseen olen hieman joutunut keskustelemaan itseni kanssa, että millainen ihminen oikeastaan haluan olla. Tai paremminkin en halua olla. Liikennevaloissa meinasin eräänä päivänä pillahtaa itkuun, kun tajusin, että olin kovaa vauhtia asettamassa etusijalle omaa parin tunnin luppoaikaani sen sijaan, että olisin lähtenyt katsomaan yli 100-vuotiasta yksinäistä sukulaista - enkä todellakaan halunnut olla sellainen tyyppi. Joskus sitä meinaa arjen häsellyksessä unohtaa asioiden oikean marssijärjestyksen...


Tänään törmäsin muuten jokasyksyiseen ilmiöön. Kirjastosta hamstrasin muun lukemiston ohessa keittokirjoja. Tiesin jo lainatessani, että todennäköisesti en kokkaa niistä yhtäkään reseptiä. Olen siihen ihan liian laiska. Vaikka teoriassa jokin ruoka näyttää ja kuulostaa tosi hyvältä, ei minulla kuitenkaan ole aikomustakaan hankkia tuoretta korianteria, Västerbotten-juustoa tai munakoisoa. Enkä jaksa mitään vaikeaa ja mutkikasta, vaan ruuan pitää olla nopsaa ja helppoa. Kokkailen kuitenkin samoja jauhelihakastikkeita, pikapastoja ja lihapallukoita kuin aina ennenkin. Muun ajan manaan, että mitä ihmeen ruokia muka maailmassa on olemassa!

Mutta mistäs sitä tietää, saattaahan se olla, että tänä vuonna tempaisen ässän hihasta ja kokkaan edes kerran syksyssä jotain ihan uutta ;)


8 kommenttia

  1. Lempeää arkea sinne Tuula <3 Mä jään odottamaan sun reseptivinkkejä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Arjen lempeyttä toivon minäkin. Tai vaikkei se lempeää yleensä olekaan, niin toivoisi itselleen sellaista sopivaa hippi/hälläväli-asenennetta. Reseptejä voi jostain syystä joutua hieman odottelemaan... ;D
      Mukavaa viikkoa ja huisin ihanaa pian tulevaa ekaa työpäivää!!

      Poista
  2. Niin tuttu tunne tuo omantunnon pistos, kun joskus lähden vartavasten naapurikuntaan kuvailemaan järvenrantaa ja sen jälkeen mietin, ajanko suoraan kotiin vai voisinko kenties kurvata sittenkin lapsuudenkotini kautta ihan vaikka vaan pikaisesti kysymässä mitä kuuluu, kun itse ihan hyvin tiedän, kuinka kivalta se tuntuu, kun omat pojat yllättäen putkahtaa ovelle, soittaa tai laittaa viestiä. Ja jos päätän olla menemättä, tuntuu nykyään aina vaan pahemmalta ja itsekkäämmältä, kun koskaan ei voi tietää, kuinka paljon aikaa on vielä/enää jäljellä, ja koska koittaa se hetki, kun ei enää olekaan ketään, ketä tervehtiä (tosin lähtöjärjestystä ei voi etukäteen tietää, mutta ihan niin synkäksi en nyt ajatellut heittäytyä).

    Ja heh: "ei minulla kuitenkaan ole aikomustakaan hankkia tuoretta korianteria, Västerbotten-juustoa tai munakoisoa". Ei mullakaan :D.
    Yllätin kuitenkin itseni sunnuntaina ensinnäkin tekemästä ihan oikeaa ruokaa ties kuinka pitkän tauon jälkeen. Ja vieläpä niinkin villisti, että käytin lasagnessa jauhelihan tilalta nyhtökauraa. Oujee. Ei kuulemma maistunut jauhelihalta (no miten voisikaan?), mutta vatsa tuli paljon pienemmästä annoksesta täyteen johtuen ehkä kauran isommasta proteiinimäärästä jauhikseen verrattuna. Oli siis samalla myös jonkun sortin säästöruokaa, joten annan itselleni siitä täydet pisteet :).

    Täällä edelleen pohdin sitä, miten ihmeessä yksi arkitunti voi tuntua niin pitkältä ja yksi lomapäivä kulua niin hirveän nopeasti...

    Semppiä meille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai se kertoo jotain venytetystä jaksamisesta ja sietokyvyn ylittymisestä, kun jokaisesta lisävenymisestä meinaa tulla kriisi. Näin ainakin itselläni. Arki osaa välillä olla julmaa, kun asioita tuntuu yleensä olevan enemmän kuin jaksamista. Mutta kyllä se silti kirpaisee, kun tajuaa ettei jaksa aina nähdä edes niitä tärkeitä ihmisiä...

      Mä voisin joku kerta yrittää olla yhtä villi ja korvata lasagnessa jauhelihan nyhtökauralla :D Veikkaan kyllä, että miesväkeen se ei uppoa kovin hyvin, mutta kai niitä pitää vähän yrittää kouluttaa vähän vegempään suuntaan. Muuten taidan ottaa kokkailun suhteen iisisti ja menen sieltä missä aita on matalin. Muut hoitakoot ne eksoottiset lisämausteet ja erikoisainekset :D

      Ja semppiä tosiaan meille! Kyl se (ehkä) tästä <3

      Poista
  3. Kyllä tämä arki on sellaista että väkisinkin alkaa hermot kiristellä, varsinkin jos on tällainen takakireä luonne kuten allekirjoittanut. :D Aina sitä miettii että ottaisi rennomman asenteen, mutta eipä sitä luonteelleen mitään voi.

    Meillä kolmesta lapsesta harrastaa tällä hetkellä vain yksi (pienin), tosin hänellä onkin jo kaksi harrastusta, mutta silti illat tuntuu hiukan helpommilta kuin joinakin vuosina. Jotenkin ihan mukavaa että tytöt meillä ovat perineet äitinsä luonteen ja arvostavat kotona oloa kovastikin :) Ehtiihän sitä sitten myöhemmin jos jokin kipinä johonkin harrastukseen iskee. Vaikka kyllä tässä äiti-ihmisenä kiirettä riittää ihan tuossa ruokahuollossa ja pyykinpesussa. Muuten koti onkin kuin pommin jäljiltä...

    Kovasti tsemppiä sinnekin arjen pyörteisiin. Kyllä me selvitään!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä meidän pitää perustaa joku takakireiden äitien oma skumppakerho helpottamaan kiristyneitä hermoja :D Se on kyllä niin totta, että ei sille luonteelleen mitään voi ja sitten sitä kiristelee omia ja muiden hermoja arjessa...

      Oon samaa mieltä, että ruoka- ja pyykkihuollossa sinänsä on ihan riittävästi. Kuitenkin siinä sivussa tulee väkisinkin vielä kaikenlaista wilma-viestiä, läksyasioita, kaveriasioita, kuskauksia ja vaikka sun mitä. Muut asiat hoitukoon sitten jaksamisen (tai lähinnä jaksamattomuuden) mukaan.

      Tsemppiä! <3 Ihan hyvin me kuitenkin vedetään.

      Poista
  4. Arki on alkanut täälläkin, ihan täysillä. Kyllä me tästä taas selvitään, kunhan välillä muistaa haukata happea ja ottaa edes pieniä hetkiä ihan vaan itselle. Uusia ruoka-aineksia en minäkään hanki, perusjauheliha ja broileri on tuttua ja turvallista ja HELPPOA, tietää mitä tulee ja että porukka syö... Hyvää arkea sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just se ruuan helppous on tärkeää, ja tieto siitä, että ruoka kelpaa syöjille. Meillä varsinkin pienempi on vähän nirsonpuoleinen toisinaan ja välillä suorastaan ihmettelen, että valoenergiallako se elää, kun ruokaa menee ajoittain tosi vähän :D

      Joo, päätetään niin, että kyllä me selvitään! Hyvää arkea ja tsemppiä sinne <3

      Poista

Ilahdun kaikista ystävällisistä viesteistä ja pikku moikkauksista :)

© Oman katon alla
Maira Gall