tiistai 18. kesäkuuta 2019

Missä välissä?

Nuorempana sitä ajatteli jotenkin niin, että näillä main elämä olisi melkoisen seesteistä. Sitä kävisi töissä, joisi iltapäivisin töiden jälkeen kupposen teetä (vaikken  edes erityisesti pidä teestä) sekä rupattelisi miehen kanssa sivistyneesti päivän kuulumisista ja meneillään olevista kirjoista. 

Kaksi kertaa viikossa sitä kävisi jumpassa, tapaisi ystävättäriä säännöllisesti kahvittelun merkeissä ja tekisi vähän hyväntekeväisyyttä. Kaiken kaikkiaan sitä olisi tosi zen, aikuinen ja elelisi siistissä ja järjestelmällisessä elämässään tyytyväisenä. Välillä ehkä vähän kotoisasti riitelisi lattialla lojuvista sukista, jotka tietenkin pienen naputuksen jälkeen löytäisivät vastedes tiensä pyykkikoriin. Siistissä kodissa olisi kaapit ojennuksessa, paperit mapeissa, ikkunat puhtoiset ja raidattomat sekä pankkisaldot hyvällä mallilla. 


Mutta kun näille kilometreille on päässyt, huomaakin ihmettelevänsä, että missä ihmeen välissä kaikki elämän zen ja siisteys olisi pitänyt toteuttaa ja miten? Entä se tasapainoinen ja sydäntä vuosienkin jälkeen sykähdyttävä parisuhde, joka tarjoaisi ne sivistyneet keskustelut? Ihan hyvä meillä on näinkin, mutta sydäntä tykyttää ikävällä tavalla lähinnä se, että toinen kuorsaa yöt ja päivisin se osaa olla hetkittäin maailman ärsyttävin

Ja missä hiivatin välissä kaikkien vauvakirjojen, veropapereiden, kuittien, autopapereiden, huoltokirjojen, vanhojen äänestyslipukkeiden ja lasten koulutodistusten oli tarkoitus järjestyä siksi siistiksi kansioiden rivistöksi, jonka mielessäni näin? 

Entä puhtaat ikkunat, pölyttömät sängynaluset ja kivan poikamaiset lastenhuoneet? Oikean kokoiset urheiluvälineet, järkevä ajanhallinta ja kiertävä ruokalista? Sivistyneistä keskusteluista kumppanin kanssa ja säännöllisistä ystävättärien tapaamisesta en nyt enää edes viitsi mainita... Ihan utopiaa. 


Kamppailen vuodesta toiseen kuin kuohuvassa koskessa taisteleva uimataidoton. Juuri kun saan vähän haukattua happea, vyöryy päälle havainto siitä, että lapsi tai sen avain/puhelin/polkupyörä on hukassa, jääkaappi ammottaa tyhjyyttään tai puhtaat alkkarit ovat lopussa (ja jäljellä on vain joko mummopöksyjä tai epämukavia stringejä - miksi mulla edes on niitä? - joten toivoa sopii, ettei ainakaan juuri sinä päivänä kuolla kupsahda ja päädy jonkun itseään nuoremman lääkärin ihmeteltäväksi). 

Wilma-viestinnän suhteen sentään on juuri nyt kesäinen suvantovaihe, mutta sen tilalla on lasten etähallinnan mahdottomuus. Kun itse istuu skype-palaverissa ja yrittää saada selvää heprealta kuulostavista asioista, ja toisella aivopuoliskolla viestittää kadonneen lapsen kavereille ja niiden vanhemmille, alkaa olo luisua vahvasti epätoivon puolelle ja tajuaa järjestäytyneen elämän olleen alun alkaenkin ehkä vain kaunis illuusio... 


Jos jotain hyvää tästä kaikesta voi keksiä, niin vaikkapa sen, että lehdenmyyjille minulla on aina naseva kysymys: "Mulla on kokopäivätyö, perhe ja kaksi harrastavaa poikaa. Mä en ehdi lukea edes elintarvikepakkauksia ja ostin siksi vahingossa alkoholitonta olutta. Niin että missä välissä mun olisi tarkoitus ehtiä lukea naistenlehtiä?". Kukaan lehtimyyjä ei ole vielä keksinyt siihen vastausta, joten tilaamatta on jäänyt. 

Onko teillä elämä ja sen palikat hallinnassa, vai tuntuuko elämä omituiselta kaaosten sekamelskalta, josta ei ota hullukaan selvää? 

25 kommenttia

  1. Voi todellakin!! KIITOS!!! Myötätuntoa ja samaistumista ihan koko kropan voimalla. Niin totta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa siltä, että siellä on toinen kaaosten keskellä selviytyjä. Tsemppiä meille kaikille - ehkä tää vielä tästä järjestyy harmoniaksi!? <3 Kiva kun kävit kommentoimassa :)

      Poista
  2. samaistun täysillä! Erityisesti tuo kuohuvassa koskess räpistelevä uimataidoton on juuri sitä, millaiseksi oloni usein tunnen.

    Elämä on niin grrr:n paljon elämämpää kuin on osannut kuvitella. Ja ne omat kyvyttömyydet seuraavat mukana aina ja kaikkialle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, grrr todellakin. Voi kun joku olisi tämän kaiken avuttomuuden ja kyvyttömyyden ja sekamelskan jotenkin sanoittanut ja antanut tähän jotain briiffausta (tai ojentanut käteen opuksen "Miten selvitä selvittämättömästä" tms). Vai pystyisikö sitä edes briiffaamaan sen kummemmin kuin että 'elämä on välillä ihan saakelin vaikeaa, koeta roikkua mukana'?

      Tsemppiä! Ja muistetaan, että meitä uimataidottomia räpistelijöitä on muitakin <3

      Poista
  3. Mä oon jotenkin hyväksynyt että tää on tätä. Nyt on näin. Ja nyt kun pojat isompia, elämä on niin paljon helpompaa...vaikka härdelliä toki vieläkin. Tsemppiä meille kaikille. Ja kun muistais että elämä on tässä ja nyt kuitenkin. Ok näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisautta on hyväksyä se, mitä ei voi muuttaa :) Mulla on sen hyväksynnän kanssa vielä hieman työstettävää. Elämä on kyllä niin sählää, että tuntee olevansa kuin täi tervassa... Ainakin sen tästä oppii, että kun on hyviä kausia, niin niistä nauttii ihan täysillä :D

      Ihanaa juhannuksen aikaa! <3

      Poista
  4. Tartun sun tekstissä yhteen nykyhetken samaistumisen kohteeseen, joka on se, että miten tosiaan voikin olla niin, että ne kaikki kivat alkkarit on useimmiten pesussa ja on pakko tehdä valintoja pelkkien huonojen vaihtoehtojen välillä.
    Mun tapauksessa edellämainittuja on
    - kivikovat keinokuitupitsiset, nyttemmin jo ihan liian matalat, pötsimakkaran alle ikävästi asettuvat "osta 3 - maksa 2"- hipsterit
    - entiset lempparit, nyttemmin liki puhki harsottuneet pöksyt, joiden vyötärökuminauha on mallia "vähän väsynyt"
    - ne, joiden lahkeensuissa on piukka ja joustamaton reuna, joka tyrehdyttää verenkierron nivusisssa, kun vähänkin aikaa istuu

    Ja siis kaikista näistä seuraa just se "Miksi mulla edes on näitä?"-kysymys. Vähän sama kuin se, että olen aikanaan säästänyt paperireseptejä, joiden nurkkaan olen kirjoittanut "huono".

    Ihanaa juhannusta Tuula ja ollaan kuulolla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo huonojen reseptien arkisto on jaksanut naurattaa mua pitkin päivää :D Mä aikani keräilin reseptejä, mutta oon heittänyt kaikki pois, kun a) en jaksa pitää niitä järjestyksessä ja b) en ikinä kuitenkaan noudata mitään reseptejä (ja sen kyllä huomaa!)

      Meillä taitaa olla samanlainen alkkarivarasto. Muistan muuten ikuisesti, kun mun entinen kampaajani kertoi, että hänellä on periaatteena pitää aina tiptop-alusvaatteita. Ajattelin jo silloin 15 vuotta sitten, että VAU, minäkin haluan olla tuollainen. Mutta en ole päässyt vielä ajatusta pidemmälle... :D

      Ihanaa ja rentouttavaa juhannusta sinnekin! <3 Koitetaan kestää hyttyset ja muistetaan riittävä nesteytys ;)

      Poista
  5. Olen Tuula niin iloinen, ettet lopettanut bloggaamista, sillä sun postauksien lukeminen tuottaa joka kerta niin paljon iloa!<3

    Joo, tuollaista se on, ja tavallaan muuttaa vaan muotoaan lasten kasvaessa.;) Yksi slogan, jonka voisi allekirjoittaa harvasepäivä, olisi "Elämä on kaaos".:))) Tässä kohtaa, kun lapset on jo suht isoja, toinen paperilla aikuinen, olen yleensä itse se, joka tekee päivistä sellaisia kuin ne ovat, kiireisiä tai leppoisia, jotain siltä väliltä, riippuen pääni sisällä olevista vaatimuksista ja asioista, joita haluaisin ehtiä joskus tekemään. Eilinen oli taas sellaista hösöttämistä, aamun seesteisestä hetkestä huolimatta, että tänään yritän olla järkevämpi ja lukea vaikka kirjaa, jonka eilen löysin kirjahyllystä.:)

    Zen-hetkiä päivääsi!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että.. kiitos ihan mielettömän paljon ihanista sanoista! <3 Just mm. ihanien blogikamujen takia tätä ehdottomasti kannatti jatkaa :)

      Elämä todellakin on kaaos... Sitä aina välillä jo kuvittelee kesyttäneensä sen sekasotkun, mutta seuraavat kaaokset ovat aina kulman takana odottamassa - jos ei kotona, niin sitten töissä, ja pahimmillaan kummassakin yhtaikaa :D Ei auta kuin räpistellä mukana.

      Ihanaa, lämpöistä ja rentouttavaa juhannusta! <3 Kiva kun oot täällä mukana!

      Poista
  6. Kiva kun olet jatkanut kirjoittamista :)

    Meillä (mulla) sama, tuntuu että välillä on todellakin ne palikat totaalisen ja pahemman kerran hukassa, mutta yritän opetella olemaan välittämättä. Välillä tietty tulee niitä hepulikohtauksia, mutta vähenemässä määrin, ehkä ikä tuo siihenkin helpotusta?

    Samaaan hengenvetoon on kyllä todettava että lähipiiriin on juuri tullut todella huonoja uutisia, joten sekin tuo perspektiiviä omaan elämään ja siihen että kaikki on oikein oikein hyvin juuri näin ja nyt.

    Antaa niiden muiden (kenen?) pitää mapit ja mattojen hapsut järjestyksessä. Ihanaa juhannusta ja kesää muutenkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot oikeassa, että isommassa mittakaavassa niillä mapeilla, papereilla tai muulla sellaisella ei ole juurikaan merkitystä. Silloin jos kukaan ei ole pahasti sairas ja kaikilla on ruokaa sekä vaatteita, ollaan jo hyvällä mallilla :)

      Silti olisi ihanaa joskus saada sellainen tunne, että arki ja elämä on hallinnassa ja asiat lipuvat myötävirtaan siihen suuntaan, johon toivoisikin niiden menevän. Mutta ehkä se vaan on niin, että elämä on kuohuva koski ja ihmisen tehtävä on räpistellä siinä parhaansa mukaan. Kai se suvantokin vielä joskus tulee :)

      Ihanaa kesää! <3

      Poista
  7. Been there... ja sitä rataa. Ja hei, kato mua nyt! Ne kolme härdelliaiheuttajaa on yhtäkkiä isoja ja Maailmalla. Simsalabim, tuo kaikki sun haikailema on tässä! Hehe...tai sit Ei:) Mutta siis: ajatuksena kyllä. Ainakin rauha ja sees ja muulla ei väliä. Mä oon vaan alottanut aiemmin ja siksi saanut poikaset pesästä. Ja usko pois, vielä sä kaipaat tota kaikkea!
    Vielä hetki ja elämä on erilaista kuin nyt. Muutoksia ON luvassa.
    Ihanaa juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin kaipaan tuota, että olisi rauha ja sees. Edes sisäisesti, edes joskus. Ettei olisi koko ajan sitä, että juoksee omilla voimavarojen äärirajoilla... Senkin tiedän, että tulen kaipaamaan sitä, kun lapset ovat juuri tämän ikäisiä kuin nyt. Ja sen, että tulen aina harmittelemaan sitä, että asianhaarojen takia olen itse niin väsynyt, etten jaksa aina ihan täysillä nauttia siitä :( Tai siis nautin kyllä, mutta huolien ja väsymyksen alle jää paljon arjen iloja. Mutta sitä tämä kai vaan on. Epämukavuuksien ja epävarmuuksien sietämistä...

      Kiitos tsempeistä ihana Helmi! <3

      Poista
  8. Härdelliä piisaa. Kaikki lapset kouluineen ja harrastuksineen, liikkuvaiset työt, vanha puutalo pihoineen... Onhan tämä aikamoinen kaaos, jos sitä siitä vinkkelistä katselee. Ja kaaokselta usein tuntuukin, tai ainakin työläältä.

    Mutta olen yrittänyt viime vuosina höllätä sieltä mistä se onnistuu. Ottaa aikaa myös omille jutuilleni, koska muuten elämä ei vaan tunnu oikein elämisen arvoiselta.

    Yllättävän hyvin ehdin lenkille, taidenäyttelyyn, lukea kirjoja, tavata ystäviäkin... En nyt alvariinsa, mutta riittävästi kuitenkin. Entistä enemmän lapset, etenkin nuo koululaiset, huolehtivat jo itse itsestään. Ja kaikeksi onneksi kuvioissa on puoliso, joka hanskaa kyllä koko paketin, vaikka minä olisin viikon omilla teilläni. Pikkuhiljaa huusholli alkaa pysyä edes aavistuksen paremmassa järjestyksessä, kun lasten lelut ja askartelut eivät enää ajelehdi kaikkialle. Välillä järjestyy jo aikaa erinäisiin organisointi- tai pihanraivausprojekteihinkin, kun en ole enää kenellekään korvaamaton.

    Kiireen määrä on viime vuosina vain kasvanut töideni muuttuessa vaativammiksi ja lasten sekä heidän harrastustensa määrän kasvettua... Mutta jollakin hassulla tavalla väljyys kaiken ympärillä tuntuu kuitenkin lisääntyneen. Tai ehkä se lisääntyminen on tapahtunut eniten omassa päässäni. Nukutut yöt, isot lapset, riittävästi omaa aikaa sekä töiden että vapaa-ajan tiimoilta.

    Tykkään tästä elämänvaiheesta. Tuntuu, että elämän palikat ovat niin hyvin hallinnassa kuin ne nyt ylipäänsä tällä setillä voivat olla.

    Ihanaa kesää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa oikeastaan aika ihanalta, vaikka toki varmasti on on kaaosta ja työläyttäkin. Mutta jos kaiken yllä on se fiilis, että palikat ovat hallinnassa ja tykkää elämästään kokonaisuudessaan, niin se on jo hurjan iso juttu <3

      Itselläni on tällä hetkellä niin monta epämukavuusjuttua (osa pitkäkestoisia, osa vasta mukaan tulleita), että kokonaisvaltaisesta hyvästä olosta ei oikein voi puhua. Ja se uuvuttaa. Mutta toisaalta asioilla on tapana jollain tavalla järjestyä ennen pitkää. Ja kenties ne mapitkin vielä joskus eläkeiässä järjestyvät :D Askel kerrallaan elämää eteenpäin...

      Ihanaa kesää ja aurinkoa! <3

      Poista
    2. Sydän.

      Ja hyvä huomio ja muistutus, elämä voi jossakin vaiheessa tuntua olevan nätissä järjestyksessä, mutta koskaan emme pysty ennakoimaan kaikkia tulevia juttuja ja ikäviäkin yllätyksiä.

      Voimaa epämukavuusjuttujen kanssa.

      Poista
  9. Nyt täytyy sanoa, että osu ja upposi!
    Siis elän ilmeisesti symbioosissa kanssasi, meidän elämä kuulostaa kyllä juuri tuolta.
    Mietinkin, että miten hiivatissa kaikki asiat ja tavarat voivat olla jatkuvasti muuten hukassa.
    Ja sitäpaitsi, kun meillä asustaa vielä kaksi teiniä, niin sukat ja kalsarit aina pyykissä, siis he kun ei saa vahingossakaan sitä pyykkikonetta itse päälle.


    Mutta siis aikansa kutakin, jossain vaiheessa tätä tulee vielä ikävä;)
    Aurinkoista viikkoa Tuula, kaiken härdellin keskelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että muillakin on tätä samaa problematiikkaa. Tai kiva ja kiva - eihän tätä sählää nyt varsinaisesti kenellekään toivo :D
      Eilen muuten pääsin yhden askeleen eteenpäin yhden mapin kanssa. Keittiön kaapista oli pakko etsiä yksiä papereita ja jotta pääsin niihin käsiksi, oli pakko romahduttaa yksi pino. Ohimennen rei'itin parikymmentä aanelosta, eikös se ole jo melkein kuin puoliksi tehty? :D Ehkä jo ensi vuonna saan ne sinne oikeaan mappiin.

      Aurinkoa ja iloa sinnekin, härdelleistä viis! <3

      Poista
  10. Tästähän on joskus aikaisemmin ollutkin puhetta; että kaikesta kaaoksesta huolimatta mulla on jotenkin hirveän hyvä olla tämänhetkisessä elämäntilanteessa. Johtuu siitä, että sitä ei-kaaosta (eli itsekseen olemista) oli niin pitkään nuorempana, että kun vihdoin löysin onnen ja sain myös lapsen siihen samaan syssyyn, en hermostu niin pahasti kaikista niistä arjen ärsyttävistä jutuista. Tai siis usein kyllä hermostun, myönnän sen kyllä, mutta palaudun aika nopeasti. Haluaisin niin jollain taikasauvalla saada sullekin aikaiseksi tämän saman tunteen ja olotilan <3 (okei, kysy multa uudestaan marraskuussa, kun sataa räntää ja on koeviikko meneillään...)

    En ole oikein pysynyt mukana blogipuolella nyt kesällä (just kirjoitin aiheeseen liittyen), joten en ehtinyt vastata sun edelliseen postaukseen mitään. En ole ollut lapsen kanssa reissussa ulkomailla kahdestaan koskaan, jostain syystä ei ole käynyt mielessäkään. Me reissataan niin harvoin mihinkään, että sen aina haluaa tehdä koko perheen voimin. Mutta sain sun alkukesän reissusta ihan HIRVEÄN HINGUN lähteä ensi kesäkuussa heti koulujen lopun jälkeen pojan kanssa kahdestaan johonkin. Mies on aina alkukesän vielä töissä ja vaikka nautinkin siitä, että saa "olla rauhassa" kotona, niin jotenkin nyt ajatus siitä, että lähdetään johonkin altaalle makaamaan kahdestaan tuntuu ihan superhyvältä ajatukselta. Kiitos siis ideasta, olen jo alkanut googlailemaan ja miettimään, että mihin me lähdetään :)

    Ihanaa kesäkuun vikaa viikkoa Tuula-ystäväiseni! Mulla vielä jatkuu ne huolet, mistä viestiteltiin alkukesästä, joten katsotaan nyt miten tämä kesä tästä etenee. Mutta ollaan yhteydessä tavalla tai toisella!! Pus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kauhea, mä olen ihan vallan unohtanut vastailla näihin kommentteihin... Vissiin kesä sun muu aiheuttaa moisen jaksamattomuuden/huomaamattomuuden.

      Mä suosittelen just sitä, että heti alkukesästä lähtee jonnekin pois arjesta. Mieluiten sen verran kauas, että siellä on valmiit ruokapöydät ja riittävän lämmintä :) Sillä lailla saa kesään edes sen viikon aurinkoa, vaikka sitten Suomen kesäsäät olisikin mitä sattuu (kuten just nyt).

      Mä luulen, että musta ei ikinä tule sellaista arjen kanssa yhteensopivaa äitihahmoa. Nautin hiljaisuudesta ja rauhasta, ja sitähän nyt vaan ei ole :D Tykkään kyllä siitä, että on lapset ja tää perhesählä, mutta joskus se kaikki vaan menee oman sietokyvyn yli.

      Mukavia kesäpäiviä sinnekin! <3 Täällä nyt ainakin tällä hetkellä sataa kaatamalla, mutta kai se on vaan mentävä sillä mentaliteetilla, että irti otetaan kaikki ilo, mitä vaan lähtee :D

      Poista
  11. Voi kaaos, tuttu juttu.
    KAton tässä keittössä ympärilleni ja mietin että mikä hitto on kun kaikki tasaiset pinnat täyttyy jollain rojulla???
    Itse kipuilen kun napanuoraa täytyy venyttää lasten kasvun myötä. 16,5v ja 15v eivät enää mene samalla kaavalla kuin monta vuotta, ja mä mietin osataanko me antaa sopiva määrä vapautta ja vastuuta, huomioa ja omaa tilaa.
    Toki olen mestaristressaaja, joten ehkä kannattais vähä hellittää oman pään sisällä, ja nauttia tästä ajasta, kun nuorison kanssa ei isompia ongelmia ole.

    Kiirekin on yksi piru ja itse olen hyvä tekemään sitä lisää.
    On aivan hyvä idea leipoa, kokata, pestä mattoja ja sulattaa pakastin. Kahden tunnin aikana, koska sitten pitääkin olla jo töissä. Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa.

    Ihanaa että jatkoit bloggailua.
    On mukava lukea nasevia tekstejäsi, huomata että monet muutkin painivat samojen ongelmien/asioiden/ajatusten kanssa. Kiitos!<3

    P.s. nyt mä meen siivoamaan alusvaatelaatikosta ne hätävarakamalatkalsarit roskiin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että käyt ja kommentoit. Tää on se yksi hyvä syy, miksi bloggaamista kannatti jatkaa :) Että saa kivoja ja fiksuja kommentteja kivoilta tyypeiltä.

      Mulla tulee toisinaan (kerran kuussa pms-hepuleissa) noita kuningasideoita, että just sulattaa pakastimen, pesee mattoja ja muutenkin räjäyttää koko kämpän parissa tunnissa. Sitten meneekin pari päivää/viikkoa toipuessa moisesta häsellyksestä :D Toisaalta nuo hormoni-impulssit on mun ainoa toivo saada edes jotain tehoja irti. Muuten olen lähinnä laiskiaisen tasolla...

      Lempeitä ja mukavia kesäpäiviä Sumi! <3

      Poista
  12. Kyllä, ihanaa että jatkoit bloggaamista. Tää oli tosi hyvä ja ajatuksia herättävä kirjoitus.
    Miettimällä mietin ja tajusin että mun elämä on ällistyttävän hyvin kasassa ja ikä tärkeintä; ehdin lukea kaikki naistelehdet. Suurin kiitos tähän kai se, etten käy kodin ulkopuolella töissä. Tää kaikki kotitouhu ei siis kaadu niskaan yhtä rankasti kuin muuten kaatuis.
    Pitänee olla kiitollinen siis. JA olenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kyllä välillä miettinyt, että työssäkäynti yhdistettynä perhe-elämään on semivarma parisuhteiden ja mielenterveyden tuhoaja (ainakin nykyaikana kaikissa työelämän paineissa). Ihan hullua touhua... Tosin oon varma, että sunkin työssä on kyllä tekemistä ja stressiäkin. Mutta jos ehtii naistenlehdet lukea, niin se on jo iso plussa :D

      Muiskut ja kivaa sunnuntai-iltaa! <3

      Poista

Ilahdun kaikista ystävällisistä viesteistä ja pikku moikkauksista :)

© Oman katon alla
Maira Gall