sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Lasten kanssa reissaamisesta ja fiiliksiä Kreikasta

Kuten ehkä Instan storien puolelta jotkut huomasivat, olin tovi sitten lasten kanssa lomareissulla Kreikassa. Viikko pois arjesta teki hyvää ja sai mm. aikaiseksi taas blogi-inspiraation :) Mutta miten sitten päädyin lähtemään reissuun yksin lasten kanssa, eikä koko perheen kesken, kun etelänlomat kuitenkin vahvasti mielletään perhematkoiksi?


Vaikka aluksi ajattelinkin, että olisipa ihanaa lähteä ekaa kertaa etelään perhereissulle, koko homma tyrehtyi heti alkuun, kun ajattelin mitä rumbaa se olisi. Vilkkaat poikalapset sekä ekstrovertti mies, jolla on tarve puhua paljon sekä kaikkien temperamentit, jotka räiskähtelevät kukin omalla tavallaan. Kun vielä tuppaan olemaan sekä arjessa että lomalla koko konkkaronkkaa vetävä matkanjohtaja ja päävastuullinen general manager, niin lopputuloksena olisi voinut olla kolme suht tyytyväistä isoa ja pientä miestä, mutta yksi täysin uuvahtanut äiti...

Olen sillä tavalla herkkis, että tarvitsen mahdollisimman paljon hiljaisuutta, rauhaa ja omaa aikaa. Aina sitä mahdollisuutta ei ole, mutta mitä enemmän on ihmisiä, tapahtumia ja ääniä, sitä helpommin kuormitun ja lopulta poksahdan kuin liian täyteen puhallettu ilmapallo (ja tiedätte millainen surkea näky se pallonriekale on).  Miellän myös olevani suht itsenäinen, enkä kaipaa sitä, että rinnallani olisi koko ajan toinen aikuinen. Kamalinta mitä tiedän, olisi se, että hiihtelisin 24/7 samanlaisissa tuulipuvuissa käsikynkkää miehen kanssa... hulluus iskisi jo parin tunnin päästä! Kun joka tapauksessa jaamme arjen, on joskus ihanaa päästä erilleen.



Matkakohteeksi valikoitui pakettimatka Kreikan Zakynthokselle - saarelle manner-Kreikan länsipuolella. Siinä yhdistyi suht inhimillinen lentoaika (3,5 tuntia), vehreys, kiva hotelli ja melko järkevä hinta.

Eniten jännitin siirtymisiä - ajomatka lentokentälle klo 02 yöllä, turvatarkastukset lasten (aka Urpo ja Turpo) kanssa, lennot, yms - mutta ne menivät loistavasti. Toinen iso jännityksen aihe oli se, että mitäs sitten, jos jotain ikävää tapahtuu ja minä olen yksin vastuussa... Esikoisen lievää vatsapöpöä ja kuopuksen pienoista kaatumishässäkkää lukuun ottamatta mitään ei tapahtunut - huuh!


Hotellina meillä oli perheiden suosiossa oleva all-inclusive -paikka rannan vieressä. Vaikka ruokien tasoa ei voinut pitää huikeana (ellei ole englantilainen ja/tai rakasta papuja sekä munakokkeleita), niin ratkaisu toi helppoutta. Missään vaiheessa ei tullut sellaista oloa, että olisi pitänyt stressata syömään lähtemisten kanssa. Sen kuin vain haki ruokaa ja välipalaa silloin kun siltä tuntui. Pojat elivät viikon enimmäkseen pizzalla ja ranskalaisilla, minä kreikkalaisella salaatilla ja satunnaisilla viinilasillisilla. Ja kahvilla! Mikä siinä onkin, että Kreikassa kahvi on niin hyvää?

Hotellissa oli ihana uima-allasalue, jossa viihdyimme joka päivä useamman tunnin. Rantakin oli vieressä, mutta tuuliset päivät ja viileähkö merivesi eivät houkutelleet uimaan kuin ihan pikaisesti pariin otteeseen. Huone siivottiin ja pyyhkeet vaihdettiin joka päivä - mitä luksusta, kun ei itse tarvinnut puunata paikkoja! Ihmiset olivat ihan hurjan ystävällisiä ja palvelutaso hyvä. Suositus siis Zakynthokselle ja Tsilivi Beach hotellille, jos joskus sinne päin maailmankolkkaa lähdette :)



Tekemisiä en suunnitellut etukäteen millään tavalla, paitsi että varasin valmiiksi jeeppisafarin yhdelle päivälle. Se olikin huikea retki, jossa kuski ajelutti meitä ja pientä unkarilaisporukkaa läpi koko saaren. Poikkesimme mm. korkeimmalle vuorenhuipulle pilvien tasolle, näimme kuuluisan Shipwreck Beachin näköalatasanteelta, teimme veneretken sinisille luolille ja saimme pulahtaa viilentävään meriveteen suoraan veneestä. Offroad-reiteillä oli hienoista jännitystä ja aivan käsittämättömän kauniita maisemia.

Muuten vietimme aikaa mm. ihan huikean hienolla minigolf-radalla, vesipuistossa, kylillä hengaamalla, futiskentällä, uimalla, pötköttelemällä... Karkkia ja herkkuja taisi mennä ihan joka ikinen päivä, mutta lomalla saa vähän rötväillä.


Itselleni mieluisinta reissussa oli arjesta pois pääseminen. Viikko ilman pyykkivuoria, hukkuneita avaimia/puhelimia/lapsia, ruokalistoja ja kauppareissuja sekä ainaista venymistä ja omien tarpeiden hautaamista. Vaikka matkallakin toki oli omat velvollisuutensa - lähinnä lasten pitäminen hengissä ja suurin piirtein näköetäisyydellä - niin sain hengähdystaukojakin.

Ihan pienten lasten kanssa en itsekseen reissuun lähtisi, mutta alakouluikäiset ovat jo mainiota matkaseuraa. Esikoinen on vahva uimari ja kuopuskin pärjää hyvin sellaisessa vedessä, jossa jalat kaiken varalta ottavat pohjaan. Pojat voi joissain tilanteissa jättää hetkeksi yksin hotelliin ja kerran teinkin vajaan tunnin kävelyn rannalla, kun hermoja alkoi kiristää. Myöskään esikoisen lievä vatsapöpö ei ollut katastrofi, koska hän pystyi osittain lepäilemään huoneessa itsekseenkin. Kuopus taas kävi välillä omin nokkineen pelaamassa futista hotellin viereisellä kentällä.


Hetkittäin tunsin itseni hieman kummajaiseksi lasten kanssa matkustaessani, sillä toki suurin osa muista matkailijoista oli kokonaisia perheitä. Monilla oli mukana isovanhemmat tai ystäväperhe, jotkut olivat reissussa pienellä yhden lapsen ydinperheellä. Hotellin ravintolassa illallispöytään sijoitettaessa kuulin useammin kuin kerran kummastuneen äänensävyn: "Only three persons?". Välillä olisi tehnyt mieli ripustaa kaulaani kyltti, että on mulla mieskin ja lapsilla isä, mutta se nyt on kotona ja tekee töitä ja moderni nainen kai voi matkustaa miten lystää - että ei tähän nyt mitään miestä tarvita kädestä pitelemään... :D  

Kaiken kaikkiaan kokemus oli vahvasti plus-merkkinen ja tekisin reissun uudestaan koska tahansa. Jos nyt jokin vinkki pitäisi antaa vastaavanlaisen reissun varalle, niin a) matkusta vain uimataitoisten lasten kanssa, b) muista ottaa omia pieniä hetkiä, c) hengitä ja d) muista maitohappobakteerit ja pöpöjen torjunta kuten omakohtainen joka-aamuinen fingerporillinen ouzoa ;)

Ihana minä ja kamala minä.

Oletko itse ollut reissussa ihan vaan lasten kanssa tai lähtisitkö joskus vastaavalle matkalle?

13 kommenttia

  1. Ihana kuulla, että lomareissunne oli onnistunut! Upeita maisemia Zakynthoksella.

    Minusta voi hyvin reissata ja tehdä perheessä muutenkin juttuja eri kombinaatioilla. Meitä kun on viisi, niin välillä tekee niin hyvää olla vaikka vaan yhden lapsen kanssa kahdestaan. Meillähän on nykyisin sellainen tilanne, että teini ei ihan joka jutusta enää innostu. Viime kesänä hän halusi mieluummin jäädä kotiin kuin lähteä muun perheen kanssa Ruotsin risteilylle. Talvella teini halusi jäädä hiihtoreissuksikin kotiin, mutta sitten ulkoporeammeen houkutus sai hänet mukaan.

    Minä olen käynyt jokaisen pojan kanssa kahdestaan ulkomaanreissulla. Kerran olin kahden pojan ja ystäväni ja hänen pojan kanssa reissussa ja oltiin koko jengi samassa huoneistossa. Jos olen jonkinmoisissa rahavaroissa tulevaisuudessa, niin olen ajatellut, että voisi mennä jokaisen pojan kanssa peruskoulun päättymisen kunniaksi reissuun. En tosin tiedä, että kuinka innokkaita teinipojat ovat matkustamaan kahdestaan äitinsä kanssa. Tänä keväänä esikoiselta jäi Sveitsin reissu väliin, kun hän alkoi ronklaamaan siitä, että sukulaisten luona pitäisi nukkua äidin kanssa samassa vuodesohvassa :D :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eri kombinaatioilla reissaaminen on hyvästä. Mitä pienempi porukka, sitä enemmän se tuo joustavuutta reissaamiseen (tai niin minä sen ainakin koen). Ja tuo on varmaan totta, että mitä isommaksi lapset tulevat, niin sitä herkemmin ne isoimmat teinit jäävät kotiin.

      Itse olin pari vuotta sitten kaksistaan esikoisen kanssa. Tämä taanoinen Kreikan reissu oli alunperin tarkoitus tehdä kaksistaan kuopuksen kanssa, mutta lopulta vei voiton se ajatus, että pojista on myös seuraa toisilleen ja minä saan silloin helpommin niitä omia hetkiä :) Kaksistaan kuopuksen kanssa olisin luultavasti ollut vastausautomaatti koko hereilläoloajan :D

      Poista
  2. Ihan ensiksi täytyy sanoa, että ymmärrän niin hyvin ihmisiä, jotka haluaa olla rauhassa, yksin, hiljaisuudessa, vähän erakkona. Täällä on nimittäin yksi sellainen. Mieskin tietää sen, ja on niin ihanaa, kun voi sanoa ihan rakkaudella että lähdeppäs nyt jonnekin että saan olla yksin. Tai että menen itse nyt jonnekin, että saan olla itsekseni. On suorastaan järkyttävää, että niin monet kieltävät nämä tunteet.
    Meilläkin on reissattu vaikka miten vuosien mittaan. Mies hiihtelee ja leijasurffailee omilla matkoillaan, koska minusta ei ole seuraksi kumpaankaan kun en oikein hallitse noita. Minä puolestani olen matkannut paljon äitini kanssa, joka on myös ihana ystävä ja hyvä matkakkumppani. Pari vuotta sitten oltiin Samoksella äidin, tyttäreni ja hänen lastensa kanssa. Sehän on jokaisen perheen päätös, millä kombolla milloinkin mennään eikä kaikkien tarvitse tykätä samoista asioista. Kuulostaa just hyvältä, kun olit poikien kanssa :)
    Paikka näyttää upealta, laitetaan tämä Kreikanlistalle.
    Kesäiloja ja lämpimiä päiviä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma rauha ja omat jutut on ihan a ja o, jos luonteessa on ripauskin herkkyyttä tai introverttipiirrettä. Mutta olen huomannut myöskin, että monet sen kieltävät ja tekevät väkisin kaiken yhdessä, vaikka joskus olisi parempi tehdä hetken aikaa kukin omia juttujaan.

      Meillä miehelle on vuosien varrella tullut selväksi, että minulla on joskus hetkiä, jolloin ei kannata edes puhua pukahtaa minulle. Oikein kuormittuneena kun en kestä sanan puolikastakaan... Ja minä puolestani tiedän, että urheilu-uutisten aikaan muut ovat hiljaa :D

      Zakynthos oli tosi kaunis ja ainakin tähän aikaan vuodesta täynnä kukkia. Silmänruokaa sai joka paikassa mihin vain katsoikin ja ruusutkin olivat valehtelematta vauvan pään kokoisia <3

      Ihania kesäpäiviä Maarit sinulle myös! <3

      Poista
  3. Hei!

    Olen yh ja reissanut lasten kanssa ihan alusta asti, siis ihan päiväkoti-ikäisestä lähtien. En ole kokenut uimataidottomuutta ongelmaksi enkä myöskään lasten nuorta ikää.
    En myöskään koskaan olen kohdannut hämmennystä ja ihmettelyä reissukokoonpanostamme eikä se ole minua itseäänkään häirinnyt - mietinkin, että onko kokemuksesi enemmän omaa asennetta kuin todellista tilannetta.

    En ole koskaan uskaltanut jättää alakouluikäisiä yksin hotellille - olen kerran todistanut tilannetta, kun hotellissa tuli palohälytys (toki turha sellainen) ja tilanne oli todella kaaottinen, en missään nimessa haluaisi laittaa omia lapsiani siihen tilanteeseen.
    Olen lasten kanssa aina reissannut asenteella "lasten kanssa reissussa ja yksin heistä vastusssa", ts. oma hengähdystaukoni on ollut se viinilasillinen parvekkeella lasten mentyä nukkumaan. Lomareissut ovat olleet minulle irti arjesta, totaaliyh:na iso juttu on jo se, ettei tarvitse pyykätä, kuskata, kokata ja pääsee päivittäin valmiiseen aamiaispöytään. Paljon olemme reissanneet ns. omatoimimatkoja, mutta aina olen ollut tarkka siitä, että aamiainen on hotellilla.

    Tarkoitus ei ollut olla negatiivinen. Ja kiitos matkavinkistä, Kreikassa en ole koskaan ollut lasten kanssa - tosin tuskin enää haluavat reissata äidin kanssa, täysi-ikäisyyden kynnyksellä :)
    Lasten kanssa reissatessa ehkä tärkein asia reissussa on hotelli ja sen sijainti. Satsaan aina hotelliin, vaikka se matkabudjetissa tuntuukin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin hotelli on tärkeä. Sijainnin pitäisi olla suht lähellä keskustaa (ja se keskusta ei saa olla mikään megakokoinen) ja max parisataa metriä rannasta. Se helpottaa kummasti reissuarkea.

      Meillä kaikilla on varmaan ne eri jutut, jotka koemme vaivalloisiksi ja hankaliksi. Kun lapset olivat pieniä, koin etten missään nimessä olisi halunnut lähteä reissuun heidän kanssaan. Mutta nyt kouluiässä ja uimataitoisina (kuopuksella se on tosin vielä heikohko taito) on paljon helmpomaa reissata. Uima-altaalla voi itsekin hengittää ja hetkiseksi uppoutua kirjaan, kun ei tarvitse haukkana kytätä vieressä, ettei joku painu veden alle. Ja silti tietenkin siinä on aina se jatkuva vastuu, jota ei voi heittää nurkkaan. Mutta vähän enemmän huolettomuutta se tuo, kun lapset ovat tuon ikäisiä ja kaikki toimii joustavammin. Paljon kiinni varmaan omasta ja lasten luonteestakin, että mikä ikä on se hyvä reissuvaihe.

      Meille äiti-ihmisille nuo reissut ovat kyllä siitä ihania, ettei tarvitse matkan aikana ajatella arjen rutiinien pyörittämistä. Ihan mahtavaa saada ruuat valmiina ja pyykitkin pyöritellään sitten vasta kotona :)

      Mukavaa kesää! <3

      Poista
  4. Zakynthos on leppoisa paikka! Se kyläpahanen jossa me muutama vuosi sitten olimme, oli viehättävän kotikutoinen (tarjoilija unohti joka ilta tuoda jotain tilaamistamme juomista.)
    Shipwreck Beach on upea paikka, yksi ehdottomasti supermieleenjääneistä kokemuksista, vaikka menimmekin sinne jollain ääliömäisellä merirosvoristeilyllä. Mutta ranta itsessään!

    Meidän ekat perhereissumme ulkomaille olivat sellaisia "puoli sukua mukana" -tyyppisiä juttuja, ja minulle niihin aikoihin oli tärkeää päästä irti lapsenhoito- ja kodinhoitovastuusta. Mitä enemmän aikuisia mukana, sitä parempi - se oli mottoni niihin aikoihin.

    Kun muksut kasvoivat, matkoista tuli meille aikuisille parisuhtenehoitolomia. Kouluikäiset lapset puljasivat altaalla keskenään, me lojuimme jossain altaan nurkalla, jossain varjoisessa kulmauksessa torkkumassa, lukemassa ja puhumassa.

    Olen itse pitänyt lasten /koululaisten kanssa keskenään reissaamista usein vähän vaivalloisena: useammalla kuin yhdellä on riesanaan matkapahoinvointia ja/tai migreeniä ja menen jotenkin ihan puihin jos joku alkaa kesken reissun yökkiä...en siis ole yksin uskaltautunut koko kolmikon kanssa kovin pitkälle. (eikä matka yhtään mihinkään ole kivaa kenellekään kun minä alan stressata ja ahistua.)

    En olisi itse osannut pitää sitä lomana, kun olisin stressannut yli normaalien stressikertoimieni kaikkea mahdollista ja muutamaa mahdotontakin asiaa.
    (ollaan sentään me kerran oltu Tallinnassa muutama päivä keskenään lasten kanssa ja jotain kotimaanjuttuja tehty)

    Viime kesänä oltiin ensimmäistä kertaa liikkeellä vajaalla kokoonpanolla, kun yksi nuorista jäi kesätöihin. Silloin taidettiin ekan kerran jättää nuoriso pidemmäksi aikaa - siis useammaksi tunniksi - keskenään hotellille.

    Tänä kesänä pitäisi lähteä matkaan teinin kanssa kaksin. Saas nähdä mitä siitä tulee - kumpi meistä ahistuu enempi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, mä ymmärrän niin hyvin tuon, että joistain asioista voi stressata sen verran, että kierrokset ja stressikertoimet menevät ihan punaiselle. Ja mitä useampi lapsi, sitä enemmän niitä potentiaalisia stressitilanteita on. Kahden kanssa vielä pärjään (kun otan ne parit viinilasilliset), mutta kolme olisi jo vähän sellainen, että menisin jossain stressikäyrien rajoilla..

      Minua stressasi hetkittäin se, että jompikumpi tuntui väsyvän eri jutuista. Kuopus mankui vesipuistossa jo vartin jälkeen, että koska lähdetään ja kamala paikka. Esikoinen taas rakasti olla siellä. Ja päin vastoin esim. minigolfissa. Asiat, joita itse rakastin (kukat, valokuvaaminen, maisemien ihailu) saivat pojat huokailemaan ja mankumaan todella äänekkäästi ja nämä kauniiden asioiden bongailut saivat luvan olla todella nopean tehokkaita...

      Mutta kiehtovaa varmasti lähteä reissuun kaksin teinin kanssa. Teinien kanssa voi olla jo aika joustava (paitsi jos niillä tulee joku angsti päälle) ja touhuta kaikkea kivaa. Mihin menette? :)

      Poista
    2. Me mennään Maltalle viettämään aktiivilomaa. Teini tosin kauhistui, kun nimesin loman sillä nimikkeellä, mutta mitä muutakaan se on, kun se itse haluaa opetella surffaamaan ja sukeltamaan ja ties mitä muuta.

      Minä istun varmaan sydän syrjälläni jollain laiturilla ja rytistelen pyyhkeitä lievässä paniikissa :)

      Poista
  5. Ai että! Tartuin suunnilleen muutamaan ensimmäiseen lauseeseen ja ajattelin, että "vihdoin joku toinen".
    Me teimme reissun Lontooseen, minä, mies ja Ipana (18v) ja itselle tuli myös sellainen en jaksa- fiilis kun en halua olla mikään palkattu matkanjohtaja, joka ottaa huomioon jokaisen tarpeet ja pohtii minne, missä ja milloin. Kun tuntuu, ettei kellään muulla ole mielipidettä eikä edes järkeä kun seuraavat perässä kuin lampaat.
    Sanoinkin yhdessä kohtaa, että jos hyppään sillalta jokeen, tulisitte varmaan sokkona vaan perässä ettekä edes harkitsisi pelastamista.

    Mutta ihana reissu teillä on ollut!! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, just tuo sama fiilis on mulla reissuissa (joita siis tähän asti ollut lähinnä kotimaan yhden-kahden yön hotellireissut, koska pidempiä en jaksaisi koko poppoolla). Sitä on just se matkanjohtaja, joka vetää muuta porukkaa perässään, keksi tekemiset, hankkii liput/maksaa varaukset, ottaa selvää asioista - ja muut sen kuin seuraavat perässä. Pidemmän päälle se on tosi raskasta ja joskus olisi ihanaa olla vaan se perässävedettävä :)

      Lasten kanssa reissatessa lähtöasetelma on alusta pitäen se, että minä hoidan homman, ja siten tavallaan "helppoa", kun ei edes oleta, että kukaan muu ottaisi vetovastuuta. Hauska reissu oli kyllä (mutta silti vähän haaveilen, että joku kerta vielä lähden yksin :D ).

      Poista
  6. Kuulostaa kyllä niin siltä, että teidän reissukokoonpano oli paras mahdollinen tarjoamaan sulle myös sitä omaa rauhaa ja hetkiä, kun ei tarvi edes puhua kenellekään mitään. Vaikka voi sitä toki olla puhumatta silloinkin, kun se toinen on vieressä, mutta jotenkin luontevampaa silloin, kun on yksin :).

    En tiedä, olisinko uskaltanut lähteä poikien kanssa yksin ulkomaille. Vähän veikkaan, että en. Mutta ekstovertti-mies on onneksi aina ollut matkoilla hyvä vaistoamaan niitä tilanteita, kun mun sosiaalisuuskiintiö alkoi täyttyä. Sanoi vaan, että "Jaahans pojat, näyttää siltä, että meidän on aika lähteä johonkin, että äiti saa olla rauhassa". Eikä mennyt yleensä kauaakaan, kun oli se yksinäisyyskiintiö puolestaan täynnä ja aloin jo toivoa, että tulisivat takaisin.

    Ja siis se matkanjohtajan roolikin on väsyttävä, mutta omalla kohdallani en silti näe vaihtoehtoja, koska en vaan kertakaikkiaan pystyisi lähtemään rauhallisin mielin reissuun, jonka varaukset ukkeli olisi hoitanut. Kääk.

    Ja huvitti toi, että se mikä toisen mielestä on kivaa, on toisen mielestä just tyhmää.
    Niin kävi meillekin yhdellä Rodoksen reissulla. Nuorempi, valokuvauksesta silloin innostunut, halusi lähteä johonkin raunioille ja vanhempi oli sitä mieltä, että "Ei todellakaan lähdetä mitään kivikasoja kuvailemaan". Tai kun nuorempi halusi mennä perhoslaaksoon perhosia ihmettelemään, vanhempi jäi juomaan cokista sisääntuloportin kahvilaan, kun ei kuulemma perhoset paljon kiinnosta.

    Ihana mun mielestä toi ensimmäinen kuva pojista. Ja näköaltasanteelta otettu mahtavan kaunis kuva puolestaan saa edelleen vetämään suonta jaloista. Hrrrr.

    All inclusivea en ole koskaan kokeillut, mutta kuulostaa kyllä houkuttelevalta. Hotellien aamupalat Kreikassa ei vaan koskaan ole mitään tuoreiden ainesten taivaita olleet ainakaan mun kokemuksen mukaan, vaan ennemminkin tosiaan englantilaisen maun mukaan mahdollisimman värittömiä.

    Ihanan oloinen reissu teillä kyllä kuulostaa olleen <3. Riittää varmasti pojillakin muisteltavaa pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon muuten todella samaa mieltä hotellien aamupaloista - aika värittömiä. Suomen hotelleissa ne taas ovat melkein parasta koko hotelliyöpymisessä <3 Joten olisi kreikkalaisilla vähän opittavaa meiltä ;)

      Minulle on perheessä jostain kumman syystä langennut vähän sellainen rooli, että vedän aina tuota konkkaronkkaa perässäni ja muut vain tulevat jäljessäni kuin sätkynuket. Jos minä en tee mitään, ei tee kukaan muukaan. Joten siinähän sitten suunnittelet, varaat, maksat, sumplit, otat selvää, hoidat aikataulut, päätät lähtemiset ja tulemiset ja ihan kaikki. Toisella on vaan "juu, päätä sä, kaikki käy" -asenne. Ja mikäs siinä, kivahan se varmaan on, kun toinen tekee ja hoitaa kaiken, ja itse vaan ilmaantuu paikalle, kun pitää lähteä :D Joskus hämmästyin ihan todella, kun yksi miespuolinen työkaveri oli sumplinut naapurimaahan kokoukseen lähtiessä kaikki aikataulut ja siirtymien aikataulut valmiiksi maksettuine bussilippuinen. Itse vasta suunnittelin tekeväni sen, mutta hän oli jo klikkaillut asiat valmiiksi. Ajattelin vain, että hänellä on kyllä onnekas vaimo :D

      Tällä erää haaveilen, että lähtisin seuraavan kerran yksin reissuun. Mutta voi olla, että sydän heltyy ja otan kuitenkin pojan/pojat mukaan. Kun eipähän nuo enää kauhean monta vuotta ole siinä vaiheessa, että äidin kanssa haluaisivat mihinkään reissuihin.

      Halit ja kivaa viikkoa ihanuus! <3

      Poista

Ilahdun kaikista ystävällisistä viesteistä ja pikku moikkauksista :)

© Oman katon alla
Maira Gall