perjantai 28. syyskuuta 2018

Kalastuksesta, auttamishalusta ja luonnosta

Niinhän sitä sanotaan, että kaikki paitsi kalastus on turhaa. Ja että kalamies on eri mies. Ilmeisesti on myös niin, että kalamies tuntee toisen samanmoisen ja puolia pidetään, kun on tarvis.

Esikoisesta on tämän syksyn aikana kuoriutunut intohimoinen kalamies. Ensin hän höpötti päivät pääksytysten virveleistä, kaloista, vieheistä ja ties mistä. Lopulta oli pakko mennä virveliostoksille ja alesta löytyikin ihan kelpo väline kohtuuhinnalla. Pelikonsolit jäivät äkkiä sivuun, kun poika alkoi viettää aikaansa rannoilla virveliä heitellen.



Kunnes eräänä päivänä poika soitti itkuisena, että virveli oli varastettu ihan nenän edestä. Poika oli pistäytynyt puskapisulla ja siinä samassa joku oli napannut virvelin ja juossut karkuun. Ihan käsittämätöntä, että joku varastaa lapselta ja keskellä kirkasta päivää!

Asiasta suivaantuneena laitoin paikalliseen facebook-ryhmään ilmoituksen, josko joku olisi nähnyt tapahtuneen tai bongaisi jostain varastetun virvelin. Päivitys sai hurjan monta sympatiseeraavaa tykkäystä ja kommenttia, vaikkakaan ei silminnäkijöitä tapahtuneelle.

Mutta mikä ihmeellisintä - monta eri tahoa ilmoitti haluavansa lahjoittaa pojalle uuden virvelin! Ihan noin vain, silkasta auttamishalusta poikaa kohtaan, ja jotta hyvä harrastus voisi jatkua. Hieman taisi muuten herkkiksellä äiti-ihmisellä mennä roskia silmiin viestejä lukiessa...



Yksi avuntarjoajista oli tamperelainen kalastustarvikeliike Nippon Verkko Oy. Poikkesimme liikkeessä ja poika sai lahjoituksena uuden virvelin. Kiitos! Aivan käsittämättömän hieno ja lämmin teko, että he halusivat tällä tavalla auttaa. Ilman heidän lahjoitustaan olisi pojan virvelöinnit lykkääntyneet varmaankin ensi kevään puolelle. Uusi väline pääsi välittömästi käyttöön, sillä navakasta tuulesta huolimatta poika suuntasi vakaasti rannalle. Nippon Verkon Facebook-sivuista kannattaa muuten käydä tykkäämässä, jos perheestä löytyy kalastusfaneja ;)  Ihan loistava palvelu ja valikoima!

Varkaus oli pojalle jossain määrin järkytys ja siinä varmasti meni palanen luottamusta ihmisiä kohtaan. Mutta niin sai vahvistusta sekin, että vastapainoksi on hyvää tarkoittavia ihmisiä, jotka haluavat pyyteettömästi auttaa. Kiitos siitä! Uskon, että tämä kokemus jää mieleen ja toivon mukaan siitä kumpuaa myös vastavuoroista auttamishalua.

Iltapäivät kuluvat jälleen kalastuksen merkeissä - ja minä odotan kauhulla, että milloin se tulee kotiin jonkun hauenvonkaleen kanssa. Mitä ihmettä sellaiselle edes kuuluu tehdä? :D 




Pojan kalastusharrastus on minullekin mieluisa juttu, sillä sen varjolla pääsen pojan seurassa rymyämään rannoille kameran kanssa. Ei ole yhtään niin noloa pyllistellä jossain kivenkoloissa kameran kanssa, kun ei ole ihan ypöyksinään :D

Joko muuten olet huomannut Ylen sivuilla olevan Mennään metsään -kampanjan? Se juhlistaa metsää sekä suomalaisia jokamiehenoikeuksia. Omat metsäkäynnit voi merkitä laskuriin ja siten edistää jokamiehenoikeuksiemme pääsemistä Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle.

Minusta ainakin jokamiehenoikeudet ja metsässä liikkuminen ovat niin hieno ja arvokas juttu, että merkitsin kaikki tähän astiset metsäkäyntini kampanjan ajalta laskuriin. Peukut pystyyn, että päädymme Unescon listalle. Ja erityisesti sille, että meillä aina olisi yhtä hienot jokamiehenoikeudet!

Tänäkin viikonloppuna ajattelin mennä metsään ja bongailla, josko vielä löytyisi puolukoita. Luonnossa mieli lepää ♥

torstai 27. syyskuuta 2018

Syntilista - ja vähän hyveitä

Kenelläpä meistä ei olisi isompia ja pienempiä syntejä. Osa on sinänsä harmittomia, vaikkakin omaatuntoa kaihertavia. Tai sitten niitä ylimääräisiä kiloja aiheuttavia syntejä, kuten herkkujen mussutus. Osa sitten harmillisempia, kuten vaikka turhan raskas kaasujalka sekä turha motkotus ja valitus (krhm).

Minä otin mallia Tuijan Satulinna-blogista ja laitoin syntien vastapainoksi mukaan myös hyveenpoikasia.

Herkuttelusyntini: Rakastan makeaa! Heikko kohtani ovat irtokarkit ja suklaa. Voin helposti vetää kerralla suklaalevyn tai ison pussillisen irttareita. Sanottakoon kuitenkin, että yritän nykyään vähän hillitä pussikokoja.

Hyve: Ajattelen niin, että jos suurin osa suuhun menevästä ravinnosta on suht järkevää, niin kyllä sinne voi vähän herkkujakin upota. Kohtuus kaikessa.


Ihonhoitosyntini: Perusrutiinit ovat suht kunnossa, mutta kosmetologilla käyn ihan hävettävän harvoin, ehkä kolmen vuoden välein. Olisi myös syytä satsata laadukkaisiin hoitosarjoihin, mutta en vaan raaski hölvätä rahaa tuotteisiin, joiden toimivuudesta en voi olla täysin varma. Siksi käytän lähinnä vain markettikosmetiikkaa, koska niillä hinnoilla hutiostos ei harmita ihan niin paljon. Mustapäiden ja satunnaisten finnien puristelu on myös synti, josta pitäisi päästä eroon.

Hyve: Putsaan ja rasvaan kasvot joka aamu ja ilta.  

Siivoussyntini: Jos nyt olette seuranneet blogiani paria postausta pidemmälle, niin tiedätte kyllä. En ole siivousfani, eikä asia ole prioriteettilistani kärjessä. Voisi kai sanoa, että harteillani ovat kaikki mahdolliset siivoussynnit, joita nyt ikinä voi keksiä.

Hyve: Jos jotain puunaan, niin tiskipöytää ja ruokapöytää. Ne yritän pitää säällisen siisteinä.  



Hiussyntini: Tässä kohtaa olen mielestäni melko synnitön. Hiuslaatuni on paksu, 'karvainen' ja luonnontaipuisa, joten ilman perushyviä tuotteita näyttäisin sähköiskun saaneelta peikolta - ja näytän niistä huolimatta :D  Käytössä on kampaajan suosittelemat, joskin edulliset pesu- ja hoitoaineet sekä hiuksia siloittava luottotuote.

Erityishyve: En koskaan föönaa hiuksia, vaan ne saavat kuivua omia aikojaan. Suoristusrautaakin käytän nykyään aniharvoin. 


Ystävyyssyntini: Tähän voisi laittaa selitteeksi avainsanat: ruuhkavuodet, ajanpuute ja introvertti luonne. Siinäpä syyt siihen, että näen ystäviä ihan liian harvoin. Puhelimessakin tulee puhuttua lähinnä muutaman lähimmän ystävän kanssa. Facebook, messenger ja WhatsApp pelastavat vähän, vaikka eiväthän ne korvaa oikeaa kontaktia.

Hyve: Yhtä hyvää ystävää näen yleensä viikottain, koska asumme lähekkäin ja käymme yhteisillä lenkeillä. 



Pukeutumissyntini: En ole erityisen tyyliorientoitunut. Eli syntini on varmaan se, etten ole tippaakaan tyylikäs, vaan näytän jostain 90-luvun takahikiältä pöllähtäneeltä.

Hyve: Ostan suht harvakseltaan vaatteita, eli en siltä osin jätä suuren suurta hiilijalanjälkeä. 

Parisuhdesyntini: Tähän vastaaminen pitäisi varmaan jättää miehelle, mutta en suoraan sanoen ehkä haluaisi kuulla kaikkea :D  Luulen, että jäkätän liikaa, olen väsyneenä täysi ihmishirviö, enkä ole tippaakaan romanttinen. Kaipaan melko vahvasti omaa tilaa ja aikaa, joten kun lapset yhdeksään mennessä lapset ovat sängyssä, en jaksaisi enää muuta kuin vaipua jonkinlaiseen yksinäiseen koomatilaan. Siitä ei paljon irtoa iloa toiselle puoliskolle...

Hyve: Kelpaako tähän se, että ostan joskus miehelle pari tölkkiä sen lempiolutta?

 *

Viime aikoina olen turvautunut varsin paljon haastepostauksiin, koska oma ideapankki on joko tyhjä tai sitten ne ideat ovat niin suuria, etten saa työstettyä niitä valmiiksi asti. Olen silti ihan varma, että kaikkien näiden solmuun menneiden aivosolujen ja kiirepäivien takana on ihan oikeita ajatuksiakin. Ehkä, tai sitten ei. Hengatkaa silti mukana ;) 

Ps. Joko olette käyneet tykkäämässä Facebook-sivuista? Yritän taas muistaa olla aktiivisempi sielläkin puolella ja vähintään linkittää uudet postaukset, ehkä joskus jotain muutakin :) 


tiistai 25. syyskuuta 2018

Elämäni numeroina

Kuinka moni muistaa lapsuudenkotinsa puhelinnumeron? Siis sen lankanumeron? Meillä se oli 4-numeroinen ja muistan sen ikuisesti. Samoin muistan 20 vuoden takaisen työpaikkani hälytyskoodin ja lapsuudenystäväni syntymäpäivän, vaikka emme ole olleet missään tekemisissä 25 vuoteen.

Joskus tuntuu, että pääni on muutenkin hassujen satunnaisten asioiden säilytysarkisto. Siellä pyörii kaikenlaisia hajanaisia yksityiskohtia ja numeraalisia muistoja vuosien takaa.

Tuulannelin blogissa oli tämä hauska numerohaaste, jonka halusin itsekin tehdä. Siispä elämäni numerot: 

1 kerta naimissa ja 1 kerta erottu. Silti yhdessä.
2  lastemme määrä ja meille juuri sopiva luku. 
3  kahvimukillista päivässä on just passeli.
4  paikkakuntien määrä, joilla olen asunut.


5  vuotta nykyistä työtä takana. Tässä vaiheessa viimeistään sitä tajuaa, ettei ikinä tule oppimaan kaikkea sitä, mikä olisi tarpeen...
6  korkein kerros, jossa olen asunut. Ikkunasta katsoessa huippasi ja parvekkeella koin lähes kuolettavaa korkeanpaikankammoa.
7  liikuntakertojen määrä viime viikolla.
8  mielestäni aikaisin ihmillinen heräämisaika. Toteutuu valitettavasti korkeintaan viikonloppuisin. Muina päivinä joudun mukautumaan aamuvirkkujen yhteiskunnan vaatimuksiin.
10  vuotta äitiyttä takana. Joka viikko huomaan, että olen vanhempana edelleen ihan keskeneräinen, mutta toisaalta jo hirveän paljon viisaampi kuin vuosia sitten.
12  osoitteet, joissa olen koko elämäni aikana asunut. Viimeistä Helsingin asuntoamme en olisi malttanut jättää ja itkin sieltä lähtiessämme. Ja yksi muutto elämäni aikana mursi sydämeni...


13,5  pikajuoksuennätykseni sadalta metriltä muinaisilta nuoruusvuosilta. Taisin olla 14-vuotias tuon juostessani.
14  rappusten määrä lapsuudenkodissani ylä- ja alakerran välillä. Kellariin oli 12 rappusta ja ulkoportaita oli 6. Miksiköhän muistan tällaisenkin? :D 
19  vuotta siitä, kun tapasimme miehen kanssa. Päivämäärä oli 19.9.1999.
39  kengännumeroni. Pituisekseni naiseksi koen, että minulla on isohko jalka. Pysynpähän jalat maanpinnalla ;) 
44  ikäni, vaikka välillä se tahtoo unohtua ja taannoin väitin itseäni sujuvasti 42-vuotiaaksi.  
165  senttiä hämäläistä keski-ikäistä naista löytyy minussa.
2488  se lapsuudenkotini puhelinnumero.


Millaiset olisivat omat elämäsi numerot? 


maanantai 24. syyskuuta 2018

Hylly kerrallaan

Tiedättekö sen tunteen, kun kodin säilytystilat ovat hyvässä järjestyksessä ja kaikki löytyy kätevästi. Kun nurkissa ei ole turhaa roinaa ja kaikilla tavaroilla on jokin merkitys. Kun järjestys, värit ja muotokieli imartelee silmää ja sykkii tasapainoisessa harmoniassa mielen ja kehon kanssa.



No en minäkään tiedä. (Ja siis onnittelut, jos sinä tiedät sen tunteen! Olen ehkä vähän kateellinen.)

Mikäli nyt yhtään olen ymmärtänyt, niin kodin tavaroiden epäjärjestys ja turha tavara on ikuisuusongelma. En ihan äkkiä keksi ketään ystävää tai tuttavaa, joka sanoisi kirkkain silmin, että kodin kaapit ja tavarat ovat täydellisessä järjestyksessä. Enkä oikeastaan ihmettele, että kodin järjestyksen ympärille on kehkeytynyt ammattikunta, joka tekee elantonsa sillä, että neuvoo ihmisiä järjestämään tavaroitaan. (Tai no, ihmettelen vähän, koska tämäKIN aihe kuuluu mielestäni enimmäkseen kategoriaan arki- ja maalaisjärjen käyttö.)

Itse syytän epäjärjestyksestä a) ajanpuutetta, b) huonoja säilytystiloja ja c) liiallista tavaramäärää. Jossain määrin nuo kaikki toki kulkevat suloisensotkuisesti käsi kädessä. Jos olisikin aina ihanteellisesti aikaa pistää kukin tavara omalle paikalleen - tai poistaa se käytöstä saman tien, jos sille ei ole tarvetta - niin tuskin päätyisin kerta toisensa jälkeen tilanteeseen, että kaapit ovat täynnä tavaraa, mutta ei ole mitään päällepantavaa tai oikeaa tarviketta.

Jos säilytystilat olisivat oikeanlaiset, niin ne tukisivat järjestyksen ylläpitämistä. Mutta kun joka kerta pitää siirtää kaksi eri paitapinoa pois tieltä, jotta saa sen aluspaidan aseteltua omalle paikalleen kaapin takaosaan, ei se oikein motivoi.

Koska meillä ei ainakaan tällä hetkellä ole resursseja tai haluja lähteä uusimaan kodin kaappeja, on ainoa keino karsia tavaraa ja yrittää järjestää se mahdollisimman järkevästi. Ja koska olen ilmeisen epämarttamainen, en edes villeimmissä päiväunissani kuvittele huiskivani koko huushollia kerrasta kuntoon.

Minä päätin edetä täysin ilman mitään filosofioita, aatteita tai sen kummempia hifistelyjä. Hylly kerrallaan kohti parempaa järjestystä, ja ihan omaan tahtiin.

Viikonloppuna aloitin omasta vessastani. (Tai no, käy siellä muutkin, mutta naisvessan siitä tekee se, että siellä säilytän kaiken kosmeettisen tilpehöörin ja naamioin itseni ihmisen näköiseksi aamuisin.) Vaikka pari kuukautta sitten raivasin sen mielestäni melko totaalisesti, löysin silti kasan tarpeetonta:


Roskiin lensi kasa purkinpohjia tai itselleni täysin sopimattomia tuotteita. Korut sain kiertoon sellaiselle, joka niitä tarvitsee. Tämä ei vielä ole paljon, mutta onpahan alku. Seuraavaksi ehkä lasten ulkovaatteiden kimppuun, koska taitaa kylmät syksykelit pukata päälle nyt ihan tosissaan. Veikkaan reissuja kaupan ulkohousu- ja hanskaosastolle.

Toivon, että projektin edetessä toteutuu myös yksi motoistani: Do more of what makes you happy. Kun aikaa menee vähemmän sälän pyörittämiseen, jää toivon mukaan enemmän tilaa ja aikaa kivoille jutuille. Tai onpahan ainakin ne siistimmät kaapit ;) 

Ps. Ekan taulu on ollut veskin hyllyllä jo ikuisuuden, mutta nyt se sai silauksen kullanväristä kynsilakkaa.  Elämässä pitää olla vähän blign blingiä.

keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Syksyn mielenkiintoisimmat tietokirjat


Ikuinen dilemmani on se, että maailmassa on niin paljon mielenkiintoisia kirjoja ja ihan liian vähän aikaa. Varsinkin silloin, kun vielä työskentelin kirjastossa, oli tuo ongelma ihan käsinkosketeltava. Silmieni edestä virtasi sadoittain kutkuttavia kirjoja, mutta vain murto-osa päätyi itselleni lainaan. Eikä niistäkään kaikkia ehtinyt millään lukea.
 
Ohessa kolme superkiinnostavaa tietokirjaa, jotka ihan ehdottomasti haluan lukea. Jos en syksyn aikana, niin viimeistään sitten vaikka joulunpyhinä. Kaikki ovat tämän vuoden jo ilmestyneitä tai tulossa olevia uutuuksia.

Lihastohtori 2 : hautaa humpuuki : tutkitulla tiedolla tavoitteisiin / Juha Hulmi (Fitra)

Treenaaminen, terveys ja hyvinvointi ovat todella kiinnostava aihealue. Kyseessä on kuitenkin aihepiiri, josta liikkuu valtava määrä humpuukitietoa. On jos jonkinlaista ihmedieettiä, -ton-ruokavaliota ja hölmöjä treenivillityksiä. Kaikesta tietomassasta voi olla joskus olla vaikea erottaa varteenotettavaa faktatietoa.

Juha Hulmi on liikuntatieteiden vahva ammattilainen ja kaikki hänen jakamansa tieto perustuu tiukkaan ja tutkittuun faktatietoon. Parasta on, että hän kirjoittaa yleistajuisesti ja vetävästi.  Tämän haluan ehdottomasti lukea!

Syksyn kirjasuosikki

Suosittelen muuten seuraamaan Juha Hulmin blogia, jos treenaaminen ja hyvintointi kiinnostaa:
https://lihastohtori.wordpress.com/

Lisätietoa kirjasta: Fitra


Tiitinen : vakoilijoita ja veijareita / Pekka Ervasti & Seppo Tiitinen  (Otava)

Vakoilu- ja tiedusteluaihe kutkuttaa tavallisen ihmisen mielikuvitusta. Mitä kaikkea sellaista tapahtuukaan pinnan alla, josta suojelupoliisi on hyvinkin perillä, mutta meillä muilla ei ole aavistustakaan? Tänään julkaistu kirja raottaa Seppo Tiitisen muistoja Supon päällikkönä sekä eduskunnan pääsihteerinä.

Tämän voisin ostaa miehelle lahjaksi vaikkapa isänpäivänä tai jouluna - vaikka perimmäisenä tarkoituksena olisi päästä lukemaan kirja itse ;)   

Syksyn kirjasuosikki
Lisätietoa kirjasta: Otava


Kotirintama / toim. Martti Turtola  (WSOY)

Varsin monilla meistä on perheenjäseniä tai sukulaisia, jotka ovat eläneet sotavuodet läpi joko sota- tai kotirintamalla. Kovin moni ei ole tainnut olla halukas kertomaan varsinkaan niistä sotatantereiden rankoista muistoista. Minä en koskaan kuullut edes toisen käden tietoa niistä ajoista. Kotirintamalla olleet sen sijaan joskus ovat kertoilleet lyhyesti muistojaan.

Martti Turtolan toimittama ja lokakuussa ilmestyvä 'Kotirintama' raottaa sitä, millaista elämä on ollut noina vuosina ja miten on selvitty mm. pula-ajoista. Tämä saattaa olla pilkahdus omien isovanhempien elämään vuosikymmenien taakse.

Historia ei ole vain niitä tapahtumia, joista luemme sanomalehtien sivuilta. Se on myös tavallisten ihmisten elämää, tapahtumia ja arkea. Tuo kaikki vaikuttaa ja elää jossain muodossa edelleen meissä, joiden isovanhemmat tai vanhemmat syntyivät tai elivät sotavuosina.

Syksyn suosikkikirja
Lisätietoa kirjasta: WSOY


Kiinnostuitko jostain kirjasta? 
Onko itselläsi jokin kirja tai kirjoja, jotka ehdottomasti haluaisit lukea lähiaikoina?

maanantai 17. syyskuuta 2018

Maanantaisia

Voisin melkein väittää, että ihmisellä on vain tietty määrä tahdonvoimaa per päivä. Se on vähän kuin pankkitilillä oleva raha - saldon voi joskus hetkellisesti ylittää, mutta sitten menee miinukselle ja siitä sakotetaan.

Tahdonvoimaa voi siis käyttää X määrää per vuorokausi. Mitäs sitten, kun jo ennen aamukahdeksaa käytin luultavasti n. 95% tahdonvoimastani siihen, että sain kaksi alakoululaista pukemaan ulkohousut *, koska ulkona satoi kaatamalla.

 * = lapsen mielenterveyttä järkyttävä asia, koska "kenelläkään muulla" (??) ei enää ole ulkohousuja...

Auta armias, kun päästään tästä pari kuukautta eteenpäin ja lapsi haluaisi lähteä kouluun pelkillä college-housuilla pakkasista huolimatta. Riittääkö tämän äidin tahdonvoima ja auktoriteetti enää siinä vaiheessa? :D

Tekisikin mieli kysyä sieltä ruudun toiselta puolelta, että olenko ainoa äiti, joka traumatisoi jälkikasvunsa pakottamalla käyttämään noloja ulkohousuja?

Mitäs muuta tänään?

Iltapäivälehti kertoo Julia Thorénista, joka on kirjoittanut kirjan säästämisestä. Kirjoittaja paljastaa miten jokainen voi säästää 10000 euroa vuodessa. Näistä säästövinkeistä olen maininnut aiemminkin.

Missä kymppitonnini, vaikka juon lähestulkoon aina itsekeitettyä kahvia?


"Säästäminen oli hänestä [Julia Thurénista] helppoa.
– Jätin kahvilassa pullan ostamatta ja otin välillä eväät töihin. Pikku hiljaa luovuin uusien vaatteiden ostamisesta ja pyöräilin yli puolet vuodesta ja säästin bussilipuissa monta sataa euroa, hän kertoo kirjassaan."
(IS, 17.9.2018)

Edelleen ihmettelen, miksi en ole säästänyt kymppitonnia vuodessa, vaikka minulla on lähes poikkeuksetta omat eväät ja kahvilassakin käyn maks. kerran kuukaudessa. Vielä enemmän ihmettelen sitä, että tällaisista, omasta mielestäni itsestäänselvistä maalaisjärjen varassa roikkuvista kansalaistaidoista edes kirjoitetaan kirjoja.

Sitäkin mietin, että miksi en ole itse tajunnut kirjoittaa kirjaa? Olisiko aiheellista kirjoittaa vaikkapa aiheesta "Mudattoman kodin salaisuus : miksi eteisen matto kannattaa imuroida joka päivä syksyn rapakeleillä, ja miten teet sen?". Tai miten olisi vielä järisyttävämmät säästökeinot: "Säästä vuodessa 1 000 000 euroa - jätä ostamatta Ferrari ja osta vain Porsche, sekä muut elämääsi mullistavat säästövinkit".

Tämän postauksen näpyttelyyn ja hömppäuutisten selailuun muuten taisin käyttää loputkin tahdonvoimani. Jaksan tahtoa enää lähinnä sohvalla pötköttämistä sekä isoa kahvimukillista (toim. huom. itse keitettynä eikä mitään kahvilan sikakallista lattea - mikä säästö!).

PS. Tajusin juuri, että arkisin juon kaikki kahvini töissä, enkä kuluttele omia kahvinpuruja. Niin että sitäkin suuremmalla syyllä: missä hiivatissa ovat lukuisat kymppitonnini??

torstai 13. syyskuuta 2018

Missä olen huono

Meissä kaikissa on lukuisia hyviä ja huonoja puolia - ja sitten vain neutraaleja piirteitä, jotka sinänsä eivät ole kumpaakaan. Joskus on ihmisestä kiinni, miten omat tai toisen ihmisen ominaisuudet kokee. Toinen voi kokea olevansa superhuono jossain asiassa, joka toisen näkökulmasta voikin olla ihan hyväksyttävä piirre. 

Blogimaailmassa etenkin haluaisimme näyttää lähinnä edustuskelpoista puoltamme ja jättää mainitsematta känkkikset, kateuden pistot, parisuhderiidat ja oman mielen synkeydet. On helpompi esitellä valoisina näyttäytyviä asioita kuin avautua ehkä kipeiltäkin tuntuvista puolista. Niin kovin inhimillistä.

Toisaalta joskus on hyvä raottaa niitäkin elämänalueita, joita yleensä piilottelee tai häpäilee. Sen takia tämä blogeissa kiertävä "huonoushaaste" on mielestäni hyvä mahdollisuus levittää ripaus inhimillisyyttä blogien kimmeltävään maailmaan. Ei sillä, että itse olisin kovin kiiltokuvamainen muutenkaan :D

Itse keksisin romaanin verran huonoja puolia, mutta jätetään nyt näihin viiteen kohtaan ;)



Olen tosi huono optimisti.
Eli toisin sanoen taidan olla vähän pessimisti. Olen aina ollut jossain määrin melankoliaan taipuvainen ja huonoina hetkinä olen varsinainen mörrimöykky, joka puhisee, että ei tästä elämästä sitten mitään tullut ja pieleen meni kaikki ja ärrinmurrin...

Harrastan tätä märinää lähinnä itsekseni, kotiväelle ja joskus lähimmille ystäville. Joskus ärsyttää tämä oma pessimistinen mustamaalailuni, mutta toisaalta ärsyynnyn vielä enemmän kaikenlaisesta pakko-optimismista ja naminami-filosofiasta. Joskus elämä nyt vaan tökkii ja (aiheelliselle) negatiivisuudelle ja pahallekin mielelle pitää olla tilaa.

Olen huono antamaan anteeksi.
Vaikka yritänkin ymmärtää toisen ihmisen vaikuttimia ja käyttäytymisen syitä, loukkaannun verisesti, jos väärään kohtaan tökätään. Olen huono sietämään varsinkin aikuisen ihmisen huonoa käytöstä tai loukkaavia sanoja. Ja kun kunnolla loukkaannun, en ihan kevyesti osaa antaa anteeksi. Vaikka ulospäin sanoisinkin ne anteeksiannon sanat, niin sisimmässäni voin olla loukkaantunut pitkäänkin, kun en pääse irti haavoitetuksi tai väärinymmärretyksi tulemisesta. Kerran rikottua ei enää saa ehjäksi, vaan särö pysyy. Toisaalta joskus siitä säröstä voi ajan kanssa kasvaa ymmärrys itseään kohtaan - ehkä se kohta, jota haavoitettiin, onkin itselle niin tärkeä, että sitä sietääkin suojella.

Olen huono sietämään epävarmuutta.
Niin kauan kuin en tiedä miten jokin asia tulee menemään, olen kuin tulisilla hiilillä. Vatvon asiaa edestakaisin, jossittelen ja panikoin. Käyn läpi kaikenlaisia mahdollisia ja mahdottomia skenaarioita (ja koska olen pessimisti, tietysti keskityn niihin huonoihin mahdollisiin vaihtoehtoihin). Heti kun sävelet ovat selvät - vaikka sitten huonot sellaiset - on helpompi olla. 
 
Minulta puuttuu hoivavietti.
En ole varsinaisesti hoivaajatyyppiä ja välillä tunnen itseni vähän epänaiselliseksi sen takia. Pikkulapsivuodet olivat suoraan sanottuna kamalia, koska 24/7 hoivaaminen ei tullut minulta varsinaisesti ihan luonnostaan. Tunsin kyllä ne paineet ja odotukset selkänahassani, ja sitten syyllistin itseäni, koska en ole lämpöisen hössöttävä kanaemo. Rakastan kyllä tärkeitä ihmisiäni, mutta en vaan tunne vetoa hoivaamiseen.

Usein naisilta edelleen tunnutaan odottavan sitä, että hoivataan luontevasti omat ja naapurin lapset, ja tietenkin sukulaiset - miehestä nyt puhumattakaan. Työpaikalla pitäisi olla jonkinlainen ilmapiirin kohottaja ja lämpöinen emohahmo. Mutta tässä kohtaa ei vaan natsaa, enkä ole maailmaa syleilevän äidillinen.   

Olen ihan mahdoton huushollaaja.
Minulta taitaa puuttua kaikki mahdolliset sisustus-, siivous- ja kokkausgeenit. Olisi ihanaa, jos olisi siisti ja kauniisti sisustettu koti, mutta en vain osaa enkä jaksa. Välillä tunnen tästä omantunnon pistoja - varsinkin silloin, jos kyläilen kauniisti laitetussa kodissa, jossa on itseleivotut korvapuustit ja kaikki sointuu yhteen. Silloin on pienoinen kontrasti palata omaan kotiin, jossa edes pakastepullia paistellaan aniharvoin. Joskus esikoiseltamme tuli noottia, että "kaikilla" muilla on hienot kodit ja meillä ihan tyhmä. Joopa joo, ehkä niillä ihan kaikilla muilla on äidit, joilla on hoiva- ja sisustusvietti kohdillaan :D 
 
Tällaisia huonommuuksia täällä - joko sinä olet uskaltautunut raottamaan omiasi?

maanantai 10. syyskuuta 2018

Kesäinen viikonloppu mökillä

Viikonloppuna oli mahdollisuus nauttia ehkä viimeisistä kesäisistä keleistä. Ja mikä olisi sen parempi paikka kuin mökki. Vaikka sinne lähteminen tarkoittaa aina roudaussirkusta ja paikoilleen asettumisen vaivannäköä, niin se kannatti tälläkin kertaa. 


Pakkasin matkaan itseni lisäksi pojat, pari kassillista ruokatarpeita, lautapelejä ja vaatteita laidasta laitaan. Loppujen lopuksi takkeja ja paksumpia vaatteita ei tarvittu, vaan mentiin enimmäkseen t-paidoilla ja verkkareilla. Esikoisella tosin uikkarit taisivat olla käytetyin vaate - ne eivät ehtineet edes kuivahtaa käyttökertojen välissä. Minä ja kuopus tyydyimme lähinnä katselemaan laiturilta ja pulahdimme pikaisesti vain löylyjen välissä. 

Perjantai-illasta sunnuntai-iltapäivään sai kölliä järvimaiseman rauhassa, raikkaissa pohjoistuulissa, lempeässä auringonpaisteessa ja mökkisaunan lämmössä. Aamulla oli ihana herätä, tallustella laiturille ja pestä kasvot kylmällä järvivedellä. Sitten aamupala hissukseen ja kahvit kaikessa rauhassa. 

Illat ja yöt olivat muuten jo ihan pelottavan pimeitä. Kun vilkkaalla mielikuvituksella varustettu naisihminen yöpyy mökillä yksin lasten kanssa, niin siinä ehtii kuvitella jo kaikki mahdolliset ja mahdottomat möröt, ryöstäjät sun muut. Oli hieman kuumottavaa käydä puskapisulla, kun pimeys ympärillä tuntui hyökkäävän päälle.   

Ja koska lasten kanssa aina voi jokin mennä hullusti, niin sunnuntaina iski pienoinen jännitysnäytelmä. Kuopus alkoi oksentaa puoliltapäivin melko rajusti ja iltapäivän mittaan aloin miettiä, että millähän ihmeen konstilla tästä vielä päästään 100 kilometriä kotiin... Tauti oli onneksi sen verran lyhyt ja ytimekäs, että alkuillasta päästiin onnistuneesti kotimatkalle - ämpärin kera ja hieman jännitystä matkassa. 

Tämän viikon aloitin toipilaan kanssa kotosalla. Huomenna taas verstaalle, mutta yritän säilyttää mukanani edes pienoisen tuulahduksen järvituulia ja rentoa mieltä. 

Hyvää uutta viikkoa! 









torstai 6. syyskuuta 2018

Lisävinkit kuntoilumotivaatioon

Kenestäkään meistä ei ole olemassa varmuuskopiota tai varaversiota. Siksi omasta hyvinvoinnista ja kunnosta huolehtiminen on ensiarvoisen tärkeää. 

Tutkimukset osoittavat jatkuvasti, että liikumme liian vähän. Liikumattomuus on todellinen terveysriski sekä yksilö- että yhteiskuntatasolla. Onneksi kuitenkin pienillä korjausliikkeillä saa aikaiseksi jo ison vaikutuksen.

Jos kuntoilun aloittaminen takkuaa, niin tsekkaa kuntoon ainakin perusasiat ja ota käyttöön lisävinkit.

Muista ennen kaikkea:
Loppujen lopuksi on kyse arvoista ja asioiden priorisoinnista. Jos sinulta kysytään tärkeimpiä arvojasi ja niihin kuuluu terveys, niin muista myös tehdä konkreettisia asioita sen eteen.  


Nuku ja syö riittävästi
Unettomana ja nälkäisenä urheilee korkeintaan toimintaleffojen utopistinen sankari. Tavallinen ihminen tarvitsee sopivan vireystilan, jotta jaksaa motivoitua kuntoilusta. Huolehdi siis perusasiat mallilleen, ennen kuin aloitat mitään isompaa kuntoiluprojektia.

Syömisessä terveellinen ja järkevä linja pitää huolen siitä, että jaksat kuntoilla. Salaatinlehdet eivät takuulla pidä sinua liikkeellä, mutta ei toisaalta kannata ihan koko lounasbuffetiakaan vetäistä kerralla ;)

Kuntoilumotivaatio

Suunnittele etukäteen milloin kuntoilet
Varaa kalenteriin aikaa kuntoilulle. Suhtaudu merkintöihin samalla hartaudella kuin työtapaamisiin tai sovittuihin deadlineihin. Niistäkään ei lipsuta.

Mistä voisit luopua?
Jos aika ei muuten riitä, niin mieti kuuluuko päiviisi jotain, josta voisit luopua? Facessa roikkuminen, kodin ylenmääräinen siivoaminen, tv-maratonit? Muista, että kuntoilun ei tarvitse viedä päivästäsi aikaa tuntitolkulla, vaan jo 10-15 minuuttia on parempi kuin ei mitään. Jos on aikaa katsella pari tuntia tv:tä tai lukea kirjaa, saat takuulla mahdutettua myös pienen treenin päivääsi ;)

Merkitse toteutuneet kuntoilut muistiin
Käytä jotain sporttisovellusta (Heiaheia, Sporttracker yms) tai merkitse toteutuneet liikkumiskerrat  vaikka kalenteriin. Itselläni tämä toimii kannustimena ja myös totuuden peilinä. On palkitsevaa nähdä kuntoilumäärien karttuminen.

Unohda olkapäältäsi huutelevat pirut
Vaikka koulun liikuntatunnit olisivat olleetkin kamalia ja takaraivossasi kaikuisi liikunnanopen negatiivinen palaute, niin unohda ne! Pystyt siihen kyllä, sillä olet aikuinen ja sinun ei tarvitse olla vuosikymmenien takaisten asioiden vanki tai kärsiä epäammattimaisen open ääliöimäisyyksistä koko ikääsi. Ansaitset parempaa! Tiedän - voi olla helpommin sanottu kuin tehty... 
 
Palkitse itsesi
Muista palkita itsesi saavutetuista tavoitteista ja etapeista. Mieti etukäteen, mikä palkinto voisi olla. Leffailta, uusi paita, hemmotteluhetki? Vähintäänkin muista kehua itseäsi ja olla tyytyväinen joka ikisen suorituksen jälkeen. 

Panosta kivoihin kuntoiluvaatteesiin
On huomattavasti kivempi sporttailla hyvin hengittävässä ja kivan näköisessä vaatteessa. Toimiva vaate ei aina ole edes kallis. Itse käytän paljon H&M:n edullisia toppeja sekä Lidlin kuntoiluvaatteita. 

Seuraa aktiivikuntoilijoita somekanavissa
Se mitä näet paljon, muuttuu jokapäiväiseksi. Jos Instagram-feedissäsi pyörii joka päivä sporttipäivityksiä, siitä alkaa muodostua jonkinlainen normi ja itsestäänselvyys. Itse inspiroidun tosi paljon muiden sporttipäivityksistä ja seuraan mm. Anna Saivosalmea, Joosua Visuria ja Lotta Haralaa.

Ennen kaikkea: muista olla itselleni kiltti ja tehdä niitä asioita, jotka tekevät terveydellesi hyvää ♥


Aiemmat sporttiaiheiset vinkit ja tekstit TÄÄLTÄ

tiistai 4. syyskuuta 2018

Syksyn paras omenapiirakka

Jos nyt kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, niin lue silti eteenpäin. Voisin nimittäin vannoa, että tässä tulee ihan paras omppupiirakan ohje. 

Sain viime viikolla pari isoa kassillista omppuja ja olen soseuttanut niitä pakkaseen. Mikään ei ole parempi aamupala kuin kaurapuuro ja sen päälle marjoja tai omenasosetta.

Sosemaratonin ohessa tein eilen omenapiirakan. Koska olen huono a) noudattamaan valmiita reseptejä ja b) varsinkin hankkimaan oikeita raaka-aineita, piti taas vähän säveltää. Hyvää tuli!
 
Syksyn paras omenapiirakka

Taikina:

200 g pehmeää voita
2 dl sokeria
3 dl kaurahiutaleita
3 dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta

4-5 keskikokoista omenaa. Omaan makuuni parhaiten käyvät kirpeähköt lajikkeet.

Täyte:

1 prk sitruuna-limerahkaa
1 prk kermaviiliä
2 kananmunaa
½ dl sokeria
(kanelia)

Vuoka n. 20 * 30 cm 

ihana omenapiirakka

○ Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kaurahiutaleet, jauhot ja leivinjauhe.
○ Nypi taikina murumaiseksi.
○ Painele 2/3 taikinasta vuoan pohjalle.
○ Palastele omenat lohkoiksi ja asettele limittäin taikinan päälle.
○ Sekoita täytteen aineet keskenään ja kaada omenalohkojen päälle.
○ Lisää loput 1/3 taikinasta täytteen päälle.
○ Paista 175 asteisessa uunissa 40-50 minuuttia, kunnes piirakka näyttää sopivan kypsältä.


Ps. Vaikka otsikkoon se kavala s-sana lipsahtikin, niin roikun silti kynsin hampain kiinni loppukesässä :D

maanantai 3. syyskuuta 2018

Välitila

Syyskuu. Joillekin jo täysi syksy, kynttilöiden, tunnelmallisten iltojen ja inspiraation aika. Minulle taas omituinen välitila. Ei enää kesä, ei vielä syksy.

Kapinoin aina syksyä vastaan, enkä halua hypätä sen kyytiin ennen kuin on ihan pakko. En yhtään jaksaisi vielä innostua kynttilöistä, en pimeistä illoista enkä kaulaliinoista, palttoista tai villasukista. En halua vetää ylleni yhtäkään neuletta, ja mieluiten kulkisin kesämekoissa.


Onneksi tälle viikolle on luvassa vähän lämpöä ja voin hetken aikaa roikkua kesän rippeissä. Ei ole kiire syksyyn, kun sitä joka tapauksessa on edessä kuukausikaupalla. Minulle syksy tarkoittaa masentavia pimeitä aamuja, märkänä kiiltävää asfalttia ja alituista palelemista. Illat ovat pimeitä ja työssäkäyvä ei paljon valoa näe varsinkaan kellojensiirron jälkeen. (Voisikohan siitäkin jo päästä eroon?)

Tiedän kyllä, että syksyssä on ne kauniitkin hetket. Mutta minkäs teet - kun on kesäihminen, niin mieli halajaa lämpimiä kuukausia.

Muutenkin olen välitilassa. En oikein tiedä mistä olen tulossa ja minne menossa. Ihan kuin jumittaisin liikennevaloissa, joissa joka suuntaan on pelkkää punaista. Muut suhauttelevat ohi ja minä vain jumitan. Tekisi mieli antaa periksi, mutta kun ei pääse oikein mihinkään suuntaan.

Kaikesta huolimatta tänä aamuna oli kaunista. En edes fillaroinut töihin tuhatta ja sataa, vaan jumituin ihan vapaaehtoisesti nauttimaan maisemista pariin otteeseen. Seurakseni sain yliseurallisen eläkeläisen, jolta olisi tullut juttua vaikka miten paljon. Minulta koeteltiin pyöränkumit ja kaikki. Karkasin, ennen kuin hän alkoi kokeilla reisilihaksiani, joita ilmeestä päätellen olisi halunnut hiplata :D

Kaunista ja kesäistä viikkoa! ♥  (Huomaatteko, en vielä suostu toivottelemaan syksyä...)




© Oman katon alla
Maira Gall