torstai 2. elokuuta 2018

Kehopositiivisuudesta

Iloitsen siitä, että nykyään ollaan kovasti positiivisia oman ja muiden ihmisten kehon suhteen. Hyväksytään paremmin muhkuroita ja kiloja sekä annetaan kaikkien kukkien kukkia.
 
Paitsi että miten se nyt sitten oikeasti menee..? Ulottuuko se positiivisuus ja hyväksyntä omaa napaa pidemmälle, jos edes sinne?

Keski-ikäinen tavispallerobloggaaja metsästämässä kehopositiivisuuden arvoituksia.

Mikäli oikein tulkitsen, niin kansan mielestä pieni ylipainoisuus on jees ja oikeastaan parasta. Se on hyväksyttävää ja ymmärretäävää, jopa turvallista. Kukapa sitä nyt ei joskus sortuisi liian moneen sidukkaan, irttareihin ja sipseihin. Se on vain elämää, joten hyväksytään vaan ne kilot, piis änd laav änd hästäg kehopositiivisuus. Vielä parempi on, jos toisella on lisäkiloja ihan pikkaisen enemmän kuin itsellä. Silloin voi itse ottaa rauhassa pari suklaapalaa lisää.

Mutta pahus vieköön, jos se pikkuisen pullukka menee ja laihtuu normipainoon! Kyllä pitäisi hälytyskellojen soida, koska anoreksia kolkuttelee ovella. Ei päde enää kehopositiivisuus ja vihanuolia lentelee niskaan. Mokoma ilonpilaaja anorektikko, miksei se nyt voinut vain hyväksyä itseään ja olla #kehopositiivinen? 
 
Entäs sitten kaikenmaailman urheilijat ja itserakkaat fitness-ihmiset! Ei herttilei, sehän on ihan sairasta ja kertoo ainoastaan siitä, ettei ihminen ole sinut itsensä kanssa, yrittää olla parempi kuin muut ja sitähän nyt ei voi suvaita. Kaikenlainen kuntourheilu on ilmiselvä merkki jostain ymmärryksen ulottumattomissa olevasta häiriöstä, jota ei vaan voi hyväksyä. Lopettaisivat moisen kuntoilun ja kohkaamisen, niin sitten heihin voisi ehkä suhtautua taas #kehopositiivisesti. 
 
Entä mitäpä tulee hoikkiin ja laihoihin sinänsä terveen painon rajoissa oleviin ihmisiin? Anoreksiaa ilmiselvästi! Kyllä on takuulla anoreksia sellaisella, joka ei ole pullukka. Sairasta meininkiä ja sellaiseen ei tietenkään tarvitse kehopositiivisuuden ulottua. Kyllä pitäisi psykiatrille ja pakkosyöttöön viedä, että saataisiin niistäkin tavispalleroita (mieluiten lievästi ylipainoisia tai ainakin samanpainoisia kuin itse) ja siten olla yhdessä #kehopositiivisia.

Oletteko muuten huomanneet, että on ihan ok, jos hieman ylipainoinen esittelee kehopositiivisuuden merkeissä vartaloaan ja koettaa löytää suunnan kohti kehopositiivista hyväksyntää. Mutta voi taivaan vallat, jos laiha ihminen laittaa itsestään somekuvan ja yrittää hakea sitä samaa, niin johan puhkeaa someraivo. Siitäkin huolimatta, että sillä laihalla voi olla vaikka mitä kehotraumoja. Mutta niitä ei lasketa, koska laihuus.

Kuvassa keski-ikäinen tavispallero bloggaaja jumppaa kaikkineen päivineen. Kysymys kuuluu: saako vain supertimmi ja vimpan päälle treenattu laittaa bikini- tai treenikuvia? Entä lihava tai tavis? Entä miksei somen jumppavideoissa ole ihmisiä, joilla on vatsamakkaroita? Ja muuten, tätä kuvaa oikeasti mietin, että kehtaanko julkaista. Mutta koska tämä juuri mielestäni ilmentää kehopositiivisuuskampanjan ydintä, niin totta kai julkaisen! Olen normaalipainoinen, mutten aina todellakaan sinut itseni kanssa - yritän silti.
 


Jos tässä vaiheessa joku nyt ihmettelee, että mitä tuo tavispallero nyt kouhkaa, niin muistutettakoon, että kaikenlaisilla ihmisillä voi olla epävarmuuksia ja traumoja omasta kehostaan. On venyneitä nahkoja, pattia, vaivaisenluuta, leikkausarpia, kiusaamisesta syntyneitä syviä haavoja ja vaikka mitä. Oman kehon ja minäkuvan hyväksyminen ei ole kiinni painosta tai kehon muodosta, vaan se on paljon moniulotteisempi juttu. Tavallisen painoisella tai hoikallakin voi oikeasti olla huono ja epävarma olo omissa nahoissaan.
 
Itse olen ikäisekseni ihan normaalipainoinen ja yritän kuntoilla pitääkseni henkisen ja fyysisen jaksamiseni riittävällä tasolla. En ole erityisen fanaattinen syömisen tai liikkumisen suhteen. Silti toisinaan annetaan ymmärtää joko suoraan tai kierrellen, että jotain on vialla. Jonkun mielestä olen liian laiha - hahhah, katsokaa kuvat ja tsekatkaa faktat: 165 cm ja 62 kg. Jonkun toisen toisen mielestä pitäisi lopettaa "liika" liikkuminen. Onko liikaa, jos liikkuu 3-4 kertaa viikossa ja nauttii siitä?? Höpöhöpö sanon minä.

Voin vain kuvitella, mitä kaikkea saa osakseen, jos on todella hoikka/laiha ja paljon liikkuva terve ihminen. Ei käy kateeksi... Ja eihän laihoja saakaan kadehtia, ainakaan ääneen. Silloin pamahtaa anoreksian, ortoreksian tai muuten vaan sairaan leima otsaan sekä itselle että sille toiselle.
 
Olen enimmäkseen tyytyväinen kroppaani. Kaikki osat eivät toimi täydellisesti (nivelreuma, ikä ja kehon kuluvat osat...) ja joitain kehoni osia häpeän (jalkaterät, vatsa, reumakädet). Vaihtaisin koska tahansa ne paremmin toimiviin ja kivemman näköisiin. Jos silti erehdyn vahingossakaan mainitsemaan epävarmuuden hetkillä niistä asioista, joita suren tai häpeilen, niin äkkiä tulee tuomio. Normaalipainoinen (saati sitten laiha) ei saa valittaa tai olla tyytymätön kehoonsa - se oikeus on varattu muille.
 
Joten: piis änd laav. Oltaisko ihan aikuisten oikeasti kehopositiivisia ja annettaisiin kaikenlaisten kehojen ja kehotuntemusten kukkia. Tsempataan kaikkia hyväksymään itsensä, olivatpa he sitten minkä kokoisia tai muotoisia tahansa. <3

Tavispötkylä, joka jonkun mielestä on liian laiha, toisen mielestä liian paksu, jonkun mielestä liikaa treenaava ja jonkun mielestä liikaa laiskotteleva :D  Omasta mielestään joskus ihan jees ja toisinaan taas ihan järkkykamala.

PS. Jännitti ihan hirveästi tämän julkaiseminen, koska tiedän, että omat kehotuntemukset voivat olla meillä kaikilla todella voimakkaita. Toivon vain aitoa kehorauhaa kaikille ja sitä, ettei kenenkään tarvitisi kuulla tympeitä kommentteja omaan kehoonsa tai kehotuntemuksiinsa liittyen.  

22 kommenttia

  1. Hyvä teksti ja hyvät todelliset kuvat <3 Olet mahtava tyyppi!
    Täällä yksi toisten mielestä "liian laiha"; ' Hankkisit nyt edes lihaa ja läskiä luittes päälle, niin et palelisi' ja samaan hengenvetoon:'Vautsi mitkä hauikset'. 'Kyllä näkee, että liikut paljon' 'Miten on mahdollista, että leivot niin paljon ja kuitenkin näytät tuolta?' jne...kommentteja joita saan kuulla jatkuvasti ;) Kun talvella kertyi muutama kilo, niin itse en tykännyt ollenkaan, mutta 'kaikki muut' oli innoissaan tyyliin ' jo oli aikakin','Tekee sulle vain hyvää' jne. No ei tehnyt kun verenpaineetkin alkoi nousta...Onneksi tuli kesä ja puutarhahommat :D Periaatteeni on se, että kulutan sen minkä syön ;)
    Aiemin olin kriittinen kehoni ja vaatetukseni suhteen. Pelkäsin jopa näyttäväni laihemmalta mitä olen. Nykyään annan piupaut ihmisten argumeteille. Olen sujut kehoni ja itseni kanssa ja samaa toivon toistenkin olevan. Eikös meidät kaikki ole valettu hieman eri muotteihin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on just hyvä, että antaa piupaut muiden kommenteille ja ajatuksille (ainahan toki ei vaan pysty). Kun itse on tyytyväinen ja sujut kehonsa kanssa, on elämä paljon helpompaa.

      Mutta tuota en ymmärrä, että hoikille ja laihoille on mukamas joku oikeus kommentoida heidän ulkonäköään. Luulen, että hoikkikset saavat kuullakseen vielä enemmän mielipiteitä kropastaan kuin ylipainoiset..?

      Sulla on upea ja vahva kroppa. Minusta on muuten coolia, jos naisella näkyy hauis (sitä kohti... :D )

      Parasta on kuitenkin, että meidät kaikki on tosiaan tehty eri muotteihin. Olisi ihan hemmetin tylsää, jos vastaan kävelisi oman itsensä kopioita... :D

      Poista
  2. Ihana Tuula!<3
    Mä olen tainnut aika tavalla vältellä noita #kehopositiivisuus -juttuja, sillä en koe sellaista itseäni kohtaan, enkä muista, että olisinko oikeasti koskaan ollutkaan, edes silloin, kun olin normipainoinen.:/ Tuo kehonkuva on tosiaan monimutkainen juttu, ja monet asiat juontaan juurensa jonnekin lapsuuteen tai nuoruuteen. Olen tuntenut itseni ylipainoiseksi ihan normipainoisena, ja koska olen rintava, hoikkana inhosin sitä, että rintani ovat aivan eri kokoa muun kehon kanssa... Painoa ja kokoa enemmän haluan kiinnittää huomiota parempaan oloon, ja liikunta on kyllä se, mikä tosiaan saa olon hyväksi! Ajatuksissa on tehdä nyt todellakin ryhtiliike syömisten järkevöittämiseksi ja liikunnan palauttamiseksi osaksi arkea, tavoitteena edes himpan saada painoa pienemmäksi ja oloa energisemmäksi.:)

    Erittäin hyvä postaus!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monimutkaisia tosiaan nämä ajatukset omasta kehosta - ja kun ne kehoa koskevat ajatukset on todella vaikea kääntää positiiviseksi sieltä vääriltä radoilta, niin onhan se tavallaan ihan hirmu surullista. Niin monet potevat vääränlaista oloa kehonsa suhteen, vaikka olisivat miten ihania ja upeita muiden silmissä. Esim. juuri sinusta silloin tavatessamme ajattelin, että onpa ihana ja kaunis nainen :) Voi kunpa olisi taikasauva ja voisi kaikille maailman nykyisille ja entisille pikkutytöille loihtia itsevarman ja oikeanlaisen olon oman vartalonsa suhteen koko elämän ajaksi <3

      Tuo on totta, että painoa tärkeämpää olisi se oma parempi olo. Mulla itselläni menee aika lailla käsi kädessä liikkuminen ja hyvä fiilis. Jos jostain syystä tulee liikkumattomia kausia, tunnen itseni ulkoisesti rumaksi, vaikka sinänsä kehossa ei suuren suuria muutoksia tapahdu. Kun taas liikun, olo on hyvä ja itsevarmempi.

      Poista
    2. Just niin!:) Kaikkien lasten puolesta toivoisi, että aikuiset älyäisivät miettiä kaksi tai kolme kertaa ennen kuin kommentoisivat mitenkään lapsen ulkomuotoa. Lapsen reippaaseen ylipainoon pitäisi antaa ohjausta perheen ruokahuollosta vastaavalle ja ehkä koko perheelle...Pojillakin on nykyään paineita entistä enemmän ulkonäöstään ja painosta.
      Kiitos Tuula!<3

      Poista
  3. Mahtava postaus!! Ja sä näytät oikein hyvältä!

    Musta on todella hienoa ja oikeastaan jopa kadehdittavaa, kun ihmiset on itseensä ja kroppaansa tyytyväisiä. Osaisinpa itsekin olla. Mulle on jo ala-asteella vähän vinoiltu siitä (aikuisen suulla siis), miten pullukka maha mulla oli... muistan sen edelleen erittäin hyvin. Ja siitä on siis joku tuollanen 35v aikaa. Olen varmaan siitä saakka tuntenut itseni lihavaksi.

    Olen sairastanut parikymppisenä bulimiaa ja silloin painoin 45kg alimmillaan, ja silloinkin koin itseni lihavaksi (toisaalta olen vain 149cm pitkä, eli mikään langanlaiha en silloinkaan ollut). Nyt painan varmaankin jotain 55kg, mikä ei ehkä tunnu paljolta, mutta onhan se minun pituuteen nähden liikaa. Toisaalta mikä on liikaa..??

    Minusta on jotenkin hirveän surullista, että inhoan kroppaani niin paljon. Riippurinnat ja mahamakkarat, voi yök... Toisaalta tällä kropalla on kannettu ja imetetty neljä lasta.

    Mä mietin oikeesti hirveän paljon tätä kroppa-asiaa, siis omaani, ja aina on se tunne, että olen ällöttävä. En tiedä pääsenkö tästä koskaan muunlaiseen tuntemukseen, vaikka miten koittaisin järjen ääntä takoa itselleni, että paras olisi vain rakastaa itseään sellaisena kuin on (etenkin, jos ei vaivaudu tekemään asiantilalle muuta...). Mies ei ole koskaan, ikinä kroppaani moittinut, joskaan ei myöskään kehunut. Tai no, minä en niitä "hyvät hinkit"-juttuja ota tosissani, ennemminkin ne on minusta pientä kettuilua, vaikka mies ei varmasti niitä siinä mielessä sano... mutta niin tiukassa on se ajatus, että yök, ei voi olla hyvät. Ja mietin, että oikeesti sitä varmasti kuitenkin jotenkin ällöttää.

    Tänä kesänä olen mennyt eteenpäin ehkä jonkun pikkiriikkisen kanan askeleen tässä asiassa, kun olen helteillä mennyt uimaan. Yleensä uikkareissa esiintyminen vain ahdistaa, mutta nyt olen sentään ajatellut, että "ihan sama".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli :)
      Ihan ensi alkuun.. voi miten mua satuttaa ja surettaa se, että aikuiset omalla ajattelemattomuudellaan haavoittavat toisen kehonkuvaa noin syvästi :( Kunpa voisi ne sanat sieltä vuosikymmenten takaa pyyhkiä pois ja taikasauvalla huiskia positiivista suhtautumista omaan kehoon!

      Tiedätkö, mullakin oli vähän aikaa bulimiaa lukioiässä. Söin valtavia määriä herkkuja, sitten oksensin tai vedin hulluja lenkkejä (tai sitten pelkästään ahmin, koska se oksentaminen ei - luojan kiitos - oikein onnistunut multa). Tunsin itseni ihan läskiksi, vaikken mitenkään ylipainoinen ollutkaan. Samoin tunsin itseni hirveän läskiksi, kun painoin aikuisena alimmillani 52 kg. Nyt mulla ei mahdu sen ajan farkkuihin kuin sääret... Enkä voi kuin ihmetellä miksi niin itseäni inhosin.

      Muakin jotenkin surettaa se, että niin moni inhoaa omaa kehoaan. Se kuitenkin vaikuttaa koko itsetuntoon ja säteilee helposti koko omakuvaan. Tämä nykyinen ulkonäkökeskeinen kulttuuri lienee osaltaan syyllisenä. Ulkonäkökriteerit ovat jotensakin pielessä (kuinka moni muka luonnostaan on 175cm ja 50kg?) ja valtava massa naisia murehtii sitä, ettei ole oikeanlainen. Voi huokaus... Kun oikeasti jokainen on omanlaisenaan oikeanlainen ja ihana!

      Mitä muuten tulee tuohon miesten ajatteluun naisten vartalosta... Luulen (ja vähän tiedänkin miehen juttujen perusteella), että heille on tärkeintä juuri ne naiselliset muodot. Että on vähän pehmeää ja kaarta ja ties mitä. Mies katsoo naista niin eri tavalla kuin nainen katsoo itseään. Naisen omassa katseessa on kritiikkiä ja sitä huomaa vain ne virheet. Mies taas huomaa ne ihanat jutut ;)

      Pienet kanan askeleet eteenpäin on loistojuttu, kuten juuri tuo uimaan meneminen. Hyvä sinä! Olet ihana :)

      Poista
  4. Upea kroppa sulla.

    Itse ajattelen vahvasti, että tärkeintä on se, että ITSE tuntisi olonsa hyväksi omasta kropassa. Uskon, että aika monella on omia epävarmuuksia...

    Juurikin postasin aihetta sivuten ja lainasin Mariela Sarkimaa: "Se miltä oma keho näyttää ja tuntuu on kaksi eri asiaa. Kuka tahansa ulkopuolinen voi sanoa mitä tahansa, mutta jos itse sisällään tuntee toisin, ei kommenteilla ole mitään merkitystä. Jos mielessäsi et ole tyytyväinen kehoosi, kehuilla ei ole mitään merkitystä. Toisaalta jos omasta mielestäsi olet upea juuri sen näköisenä, kokoisena ja muotoisena kuin olet, eivät kenenkään muun vastaväitteet myöskään merkitse mitään. Kun mieli ja keho kulkevat sulassa sovussa, syntyy levollinen tila ja tasapaino jossa ihmisen on hyvä olla. "

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru :)

      Oon samaa mieltä, että tärkeintä olisi itse tuntea olonsa hyväksi omassa kehossaan. Jos näin on, niin se on yksi maailman hienoimpia juttuja ja silloin ei oikeastaan koko #kehopositiivisuus-kampanjalla ole tarvetta. Jos taas syystä tai toisesta tuntee kehonsa vääränlaiseksi ja haluaisi pyristellä siitä tuntemuksesta eroon, niin minusta on kamalaa, jos ihminen lytätään siksi, jos hän on vaikkapa laiha tai näennäisesti "oikeanlainen". Ei saa olla vain ylipainoisten oikeus rimpuilla kohti parempaa minä- ja kehokuvaa :)

      Pyristellään kohti tuota tasapainoa, jossa mieli ja keho ovat sopusoinnussa ja on hyvä olla. Varsinkin pian alkava tosiarki (koulujen alku ja kaikki normirutiinit) vaativat balanssin pitämistä, ettei vene keikahda nurin heti alkumetreillä... :)

      Poista
  5. Minä olen vissiin hyvin harvinainen: olen aina tykännyt ulkomuodostani. Olen huomannut sen siitäkin, että silmääni viehättävät julkkikset, joiden ulkomuodosta tunnistan jonkun oman piirteen. Objektiivisesti tiedän, etten ole koskaan ollut kaunotar - mutta minä nyt vaan tykkään juuri tällaisesta. Nyt kun olen jo vanhus, kylläkin haluaisin muuttua omaksi entiseksi itsekseni. Mutten nytkään voisi kuvitella meneväni kauneusleikkauksiin, koska niissä ei koskaan tule sellaiseksi kuin oli, vaan joksikin ihan muuksi (vaikkakin sileämmäksi ja kiinteämmäksi). Minä taas en halua olla muunlainen.

    Olen miettinyt, mistä tämä tyytyväisyys johtuu (koska siis oikeasti en ole kaunis ollut koskaan). Ehkä saan kiittää lapsuudenperhettä, jossa 1950-luvulla yhdistyi kaksi ajatuslinjaa: toisaalta opetettiin, että ulkonäkö on sivuseikka, jota ei pidä vatvoa. Siitä huolimatta minua ja ulkonäköäni kehuttiin koko ajan ja tunsin kotona olevani maailman ihanin.

    Ehkä meitä itseemme tyytyväisiä on enemmänkin, mutta tästä tyytyväisyydestä ei oikein ole soveliasta puhua, varsinkaan jos ei oikeasti ole kaunotar. Muuten käy niin kuin minulle kerran: Ystäväni oli elämään pettynyt ja totesi, että hän haluaisi nähdä tässä maailmassa edes yhden onnellisen ihmisen. Minä ilmoittauduin onnelliseksi. Ystäväni totesi happamasti jotenkin näin:"Jos tollasella elämällä oikeesti joku ajattelee olevansa onnellinen, niin ei kyllä oo onnellinen, vaan harvinaisen tyhmä."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulin ihan todella iloiseksi ja hyväntuuliseksi tästä kommentistasi :) Siitä huokuu tyytyväisyys omaa elämää ja itseä kohtaan. Se on upeaa ja olen iloinen puolestasi <3 Ihana ja viisas lapsuudenperhe ollut sinulla, kun olet saanut noin hyvät eväät.

      Luulen myös, että on moniakin itseensä tyytyväisiä ja kehonsa kanssa tasapainossa olevia, mutta varsinkaan tässä meidän kulttuurissamme ei jostain syystä ole suotavaa sanoa sitä ääneen. Vaikka pitäisi olla - mikä sen ihanampaa, jos kuulisi, että joku on onnellinen ja tykkää itsestään! (Harmillista, ettei ystäväsi ymmärtänyt. Ehkä hänellä oli omassa tilanteessaan niin pettynyt olo, ettei osannut iloita onnestasi vaan se vain katkeroitti häntä...)

      Poista
  6. onpa hyvä kirjoitus ja jatko sellaiselle kehopositiivisuuskeskustelulle, jota muutama päivä sitten kävimme tuttavaperheen nuoren kanssa!
    Se keskustelu ja tämä kirjoitus pistävät totisesti pohtimaan kehopositiivusuutta monelta kantilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä kehokeskustelua tuntuu nyt olevan ilmassa :) Ja hyvä niin. Jos omassa nuoruudessani olisin kohdannut edes jotain alkeellisia keskusteluja aiheesta, niin olisin ehkä (tai sitten en?) voinut skipata yli muutamatkin kipuilut ja epävarmuuden vuodet... Näistä on hyvä puhua :)

      Poista
  7. Oon vähän hämmentyneenä seurannut viime aikojen keskusteluja aiheen tiimoilta.
    Onkohan tässä osin myös ongelma, että puhutaan vähän ristiin? Osa puolustaa viimeiseen saakka #bodypositive-termiä (jonka juuret ovat 1960-luvussa ja lihavuusaktivismissa) nimenomaan rakenteellisesti ei-hyväksyttyjen tai syrjittyjen vartaloiden (lihavuus, vammaisuus, ihonväri) äänitorvena, ja pahastuu, kun termi omaksutaan tuntematta sen historiaa - osa taas puhuu paremminkin #bodyacceptancesta. Ja sitten kun molemmat kääntyvät suomen kielellä kehopositiivisuudeksi, soppa on valmis. Itse ymmärrän molempia näkemyksiä, mutta tuntuu, että välillä ollaan niin totaalisen oikeassa, että ei paljoa korvia avata "toisen puolen" perusteluille, ja heitetään tosi ikäviäkin kommentteja puolin ja toisin.

    Itsen ja toisten hyväksyntää ja toisten puolella olemista maailmaan mahtuu aina enemmän, toivottavasti päästäisiin tästä termiväännöstä enemmän siihen suuntaan... Sanoit kovin hyvin tuossa ps-kohdassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta varmasti, että eri termit menevät sekaisin ja siitäkin osin aiheutuu kaikenlaista sekaannusta ja närääkin. Ja itse myönnän, ettei mulla edes ole tietämystä termien taustoista. Lähinnä olen jonkin verran seurannut lihavuuskeskustelua ja yleistä kehon hyväksyntää koskevaa keskustelua. Minua hieman kaivelee se, että jos ihmisellä on ulkoisesti ns. normaali vartalo, niin usein ei ymmärretä sitä, että silti voi olla todella pahoja kehotraumoja ja tarve purkaa ja keskustella niistä. Pelkästään omassa tuttavapiirissä on ihmisiä, jotka potevat syviä alemmuudentunteita kehonsa kautta, vaikka muiden silmissä ovatkin upeita ja kauniita ihmisiä. Ja minusta tuntuu, että on väärin, jos heiltä viedään oikeus avata omia kehotuntemuksiaan vain siksi, että ulkonaisesti heissä ei ole mitään "vikaa". Nyt usein tuntuu, että se oikeus kehokeskusteluun on lähinnä ylipainoisilla, jotka sitten pahoittavat mieltään, jos myös ns. normaalipainoiset yrittävät osallistua keskusteluun...

      Kiva kun kommentoit :)

      Poista
  8. Hieno postaus ja wow mikä mimmi. <3

    Tämä on niin kuuma peruna ja vaikea aihe ja suorastaan en ole rohjennut omassa blogissa lähteä tästä keskustelmaan, koska pelkään, että käytän jotain termiä väärin. Mutta olen toiveikas ja toivon, että tulevaisuus olisi sellainen, että ihminen olisi vain ihminen, eikä painoon ym. seikkoihin muilla olisi mitään sanomista, sananvaltaa, jokainen saisi olla yhtä arvokas, oli hoikka, timmi, pyöreämpi jne. Itse olen huomannut, että kaunis on ihminen joka kantaa itsensä ja on tyytyväinen, siinä ei ole laihuudella eikä kiloilla niin mitään tekemistä.

    Luin tuon anonyymin kommentinkin ja tulin surulliseksi ja olenkin aina todennut, kyllä ystäviä vielä riittää, kun on surua, mutta todellinen ystävyys punnitaan, silloin kun on onnellinen ja uskaltaa vielä olla sitä.

    Ihanaa viikonloppua upea Tuula <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia :)

      Onhan tämä kyllä varsinainen kuuma peruna ja aihe, jossa on mahdollisuus mennä pahasti metsään ja saada niskaan ties mitä (siksikin tätä aihetta vähän pelkäsin). Niin monella on kipeitä tuntemuksia oman kehonsa suhteen. Ja toisaalta ne, joilla ei näitä kehotraumoja ole, eivät välttämättä ymmärrä miten tärkeää niistä keskustelu on, ja ettei aiheesta puhuvia ihmisiä tulisi lytätä.

      Tuo on niin totta, että kaunis ihminen kantaa itsensä tyytyväisyydellä, ja silloin ei ole mitään merkitystä millään ulkoisilla mitoilla. Ja sitten se sisäinen kauneus - se vaan paistaa läpi silmistä ja siitä, miten ihminen kohtelee muita. Vaikka häpeilisikin itseään, mutta silmissä loistaa aito uteliaisuus ja kunnioitus toista kohtaan, niin se on aitoa kauneutta.

      Ihanaa uutta viikkoa Tiia! <3

      Poista
  9. Arvioisin, että tässä keskustelussa tosiaan menee vähän sekaisin kaksi eri ajatuslinjaa eli tuo "bodypositive"-ajattelu, jonka taustalla tosiaan on kaikenlaisten "epäkonventionaalisten" kehojen hyväksyminen ja "kehorauha" näille erilaisille kehotyypeille, joiden kantajat eivät ikinä ole sopineen vallitseviin muotteihin.

    Ja sit toisaalta tämä "bodyacceptance" ja ihan kenen tahansa oikeus kulkea omassa kehossaan ilman että kenenkään toisen (tai oman itsenkään) tarvitsisi koskaan sitä arvostella.

    Ehkä nämä ovat, ja saavat ollakin, kaksi eri keskustelua, eikä kummankaan tarvitse uhata tai sulkea pois toiselta olemassaolon oikeutusta.

    #bodypositiven juuret kumpuavat tosiaan aika kaukaa ja siellä on taustalla samanlaisia teemoja kuin priden tai rodullistamisen vastustamisen taustalla. Itse ajattelen, että vähemmistöjen tai muuten yhteiskunnassa syrjään jäävien ja vieroksuttujen ryhmien aseman parantaminen ei koskaan ole "taviksilta" pois. Tavis on joka tapauksessa aina monin tavoin etulyöntiasemassa.

    Se keskustelu, että noin ylipäänsä jokaisella ihmisellä tulisi olla oikeus sekä fyysiseen että henkiseen ja sosiaaliseen rauhaan ja koskemattomuuteen, ja jokainen ihminen kehoineen ja sieluineen on tärkeä, kaunis ja arvokas, on tavallaan laajempi viitekehys tuolle bodypositive-asialle. Molempia tarvitaan, mutta mielestäni on tärkeää ymmärtää bodypositive-aatteen tausta ja se, millaisesta eriarvoisuudesta tarve sellaiselle ajattelutavalle kumpuaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvästä kommentista ja että avasit terminologian taustoja :) Kuten tuossa yllä jo Elinalle vastasin, niin myönnän ettei itselläni ole tietoa terminologien taustoista ja historiasta sen kummemmin. Tämä oli tällainen tavallisen ihmisen pieni pointti siitä, että myös ulkoisesti ns. tavallisilla ihmisillä on omat traumansa kannettavanaan, ja niistäkin on tärkeää saada keskustella ilman, että joku lyttää keskustelun tyyliin "koska et ole lihava, niin ole hiljaa". Enkä ymmärrä sitä, että laihoille saa kommentoida heidän vartaloaan, vaikka kaikki ovat lienee jo ymmärtäneet, että ylipainoisten ulkonäön kommentointi on epäasiallista.

      Keskustelua tarvitaan monella tasolla ja erilaisten ongelmien auki kerimiseen. Vaikka välillä puhutaan ristiinkin, niin hyvä, että ylipäänsä puhutaan :)

      Poista
    2. Näin on. :-) Ja mä en tosiaan ymmärrä kenenkään ihmisen vartalon tai muun ulkoisen habituksen kommentoimista. En itse asiassa itse jaksa oikein puhua minkäänlaisista vartaloista mihinkään sävyyn, kun elämässä ja maailmassa on mun mielestä niin paljon tärkeämpiäkin puheenaiheita.

      Mutta silloin kun puhutaan, niin voitaisiinko puhua lempeästi, se on mun toiveeni.

      Poista
  10. Tämä oli hyvä! Ottamatta nyt sen enempää kantaa noihin käsitteisiin, niin olen samaa mieltä kanssasi. Ja olen sitä mieltä myös, että kenenkään vartaloa ei pitäisi arvostella, jokainen on omanlaisensa ja hyvä juuri sellaisena, oli sitten pulskempi tai laihempi. Jokainen on arvokas juuri sellaisenaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri :) Vaikea ymmärtää, miksi kenenkään ulkonäköä saisi kommentoida suuntaan tai toiseen. Kenellä tahansa (sillä laihallakin) voi olla jo valmiiksi paha olo kehossaan, ja kaikenlainen kommentointi vain tekee hallaa.
      'Live and let live' sopii tähänkin :)

      Poista

Ilahdun kaikista ystävällisistä viesteistä ja pikku moikkauksista :)

© Oman katon alla
Maira Gall