torstai 21. kesäkuuta 2018

Kohti juhannusfiilistä

Kukapa olisi uskonut, että sateinen ja viileähkö juhannus ei tänä vuonna haittaa yhtään. Luonto on niin veden tarpeessa, että olen oikeastaan ihan iloinen sateesta! Lämpöä ja kesäistä aurinkoa on jo ehtinyt olla ja sitä on edessä päinkin - antaa siis luonnon nyt juhlia kosteasta juhannuksesta.


Minä aion vetää villasukat jalkaan, juon jokusen ämpärillisen kahvia ja luen. Lapsille yritän tuputtaa Aku Ankkoja ainaisen puhelimella pelaamisen sijaan. Jos sade taukoaa, haen lisää kukkia lasipurkkeihin terassille. Ja luultavasti hipsin äkkiä takaisin sisään, kun parvi hyttysiä hyökkää kimppuun. Saunassa voi hyvillä mielin viipyillä pitkän kaavan mukaan - välillä vaan terassille vilvoittelemaan ja taas jaksaa löylytellä.

Ajattelin myös leipoa maailman helpoimman suklaapiirakan, poksauttaa pullon kuohuvaa ja herkutella uusilla perunoilla. En keräile tyynyn alle kukkia, mutta sitäkin ahkerammin poimin niitä kimpuiksi maljakkoon. Maalla meillä ei ole mitään pihaistutuksia tai ruukkukukkia - viikolla poissaollessamme ne vain kuivuisivat pystyyn. Joten luonnonkukat piristävät terassia aina, kun olemme täällä kesäaikaan.

Olen muuten huomannut, että blogipohja tai itse Blogger tekee varsinkin pystysuunnassa olevista kuvista ihan suttua. Klikkaamalla kuvat auki ne näyttävät suunnilleen sellaisilta kuin pitääkin, mutta tässä tekstin seassa näkymä on ihan muuta kuin pitäisi. Harmillista.




Ihanaa ja rentoa hyvänmielen juhannusta kaikille! 




 Ps. Jakakaa ihmeessä edelleen kotimaan matkavinkkejänne edelliseen postaukseen :)

6 kommenttia

  1. Hyvältä kuulostaa suunnitelmasi. Rentoa juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä villasukat jalassa ja kahvimuki kädessä :) Mukavaa ja rentouttavaa juhannusta sinne! ♡

      Poista
  2. Rentoilu on parasta! Säillehän emme mitään voi, joten nautitaan silti joka hetkestä ❤
    Terkuin, Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli sää mikä tahansa, niin kesä on aina silti kesä :) Nautitaan - ja pian se lämpökin varmaan palaa. ♡

      Poista
  3. Minusta tuntuu, että kukaan ei ole valittanut juhannuksen säistä, vaikka ne olikin tyypilliset juhannussäät.:) Koko alkukesä on ollut niin mielettömän hieno, että se lyö viime vuotisen mukakesän mennen tullen.;)

    Ihanat juhannuksenalustunelmat siellä ja suunnitelmat just sopivan rentoja!<3 Toivottavasti kaikki meni iloisen lepposissa merkeissä! Täällä on iloittu kotijuhannuksesta enemmän kuin moneen vuoteen.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On nämä tämän kesän säät olleet tosiaan hyviä, kun vertaa moneen edelliseen :) Ihan eri fiilis jo tässä vaiheessa kesää!
      Täällä sujui juhannus ihmeen kivasti. Mitä nyt tietenkin vähän älämölöä ja lasten sekoiluita, mutta muuten ihana pitkä viikonloppu.

      Mukavaa alkanutta viikkoa sinne! ♥

      Poista

Ilahdun kaikista ystävällisistä viesteistä ja pikku moikkauksista :)

© Oman katon alla
Maira Gall