maanantai 18. kesäkuuta 2018

Kesälista

Kesäfiilikseen kuuluu se, että tekee tavallisesta arjesta poikkeavia juttuja ja antaa ylimääräisten lankojen päästä irti käsistä. Pitkän pimeän talven aikana ehtii velloa arkirutiineissa enemmän kuin tarpeeksi, mutta kesällä haluaa heivata liiat rutiinit veks ja tehdä kivoja asioita. Huomaa kyllä nurkista, että meillä ei viime viikkoina olla keskitytty siivoamiseen, vaan johonkin ihan muuhun.

Tässä kesälistani ja asiat, joita haluaisin tämän kesän aikana vielä tehdä.


♥ Herääminen jonain aamuna kukonlaulun aikaan, aamukasteessa kävely ja heräävästä luonnosta nauttiminen. Ei ihan helppoa illanvirkulle ja aamuntorkulle, mutta takuulla sen arvoista.

♥ Herneiden ja mansikoiden popsiminen niin, että napa paukkuu.

♥ Saunominen ja uiminen järven äärellä. 

♥ Muutama vaalea raita hiuksiin ja uusien kampausten opettelu. Ponnari ja roikkoletti eivät varmaan ole ainoat vaihtoehdot ;) 


♥ Pitkä pyörälenkki eväiden kera.

♥ Huvipuistoreissu lasten kanssa -> DONE (ja selvisin hengissä)

♥ Pieni kotimaanreissu poikien kanssa. 

♥ Mansikoisen pakastaminen. Viime kesäiset pääsivät loppumaan ihan liian aikaisin. 

♥ Muutama ex-tempore päiväreissu jonnekin kivaan paikkaan, tai ihan vaan huvikseen ajelu ympäri maaseutua.


♥ Uudet perunat ja savukala munakastikkeen kera.

♥ Zumbassa käyminen, pyörälenkit sekä terassijumpat mökillä. Kuntosali saa ehkä odottaa koulujen alkuun. 

♥ Ystävien kanssa terassilla käynti.

♥ Esikoisen 10 v. synttäreiden juhlistaminen. Huikeaa ja ihmeellistä, että pikkutyyppi pääsee jo kaksinumeroisille luvuille! 

♥ Mansikkakakun leipominen. Jos ei muuten, niin ainakin esikoisen synttäreille.


♥ Jonkin itkettävän hyvän kirjan lukeminen.

♥ Chillailu ja turistin leikkiminen omassa kotikaupungissa. Tampere on hieno kesäkaupunki, tulkaa vaikka käymään! (Paitsi että kiitos ratikka- ja sadan muun työmaan johdosta täällä on "hieman" vaikeakulkuista...)

♥ Picnic-reissu uimarannalle lasten kanssa.

♥ Nukkua päiväunia, jos siltä tuntuu.


♥ Pukeutuminen kesämekkoihin ja hamosiin. Jos en jotain mekkoa tänä kesänä käytä, joutaa se lähteä kierrätykseen.

♥ Rusketusrajojen hankkiminen, koska pidän päivetyksestä ja auringosta.

♥ Pieni reissu hyvän ystävän kanssa -> Tilauksessa ;)

♥ Vastaaminen myöntävästi johonkin ex-tempore ehdotukseen.



Mitäs teillä on kesälistalla vai menettekö ihan fiiliksen ja hetken mukana? :)

perjantai 15. kesäkuuta 2018

Melkein lomafiiliksissä

Oikeaan kesälomaan on vielä jokunen viikko aikaa. Silti nämä kesäiset, joskin hieman vaihtelevat säät ovat tuudittaneet jo ihanan rentoon fiilikseen. Loma ei saa olla ainoa ajankohta, jolloin voi tuntea olevansa kesätunnelmissa, vaan niitä itselleen mieluisia juttuja on kiva yrittää mahdollisuuksien mukaan toteuttaa iltaisin ja viikonloppuisin.
 

Tällä viikolla on tuntunut oikeastaan jo ihan lomalta, sillä pojat ovat poikkeuksellisesti olleet mummolassa. Työpäivien jälkeen ei ole ollut yhtään älämölöä, mankumista tai harrastuskuskausta. Omiin kivoihin juttuihin ja ihan vain rentoon olemiseen on kerrankin ollut aikaa. Olen ollut pitkästä aikaa hyväntuulinen ja leppoisa kotona. Luultavasti mies ei edes tunnista minua siksi samaksi ihmiseksi, joka harva se päivää hermoromahtelee ja uhoaa muuttavansa yksin autiolle saarelle seuraavaksi 10 vuodeksi. 
 
Maanantaina kävin pitkästä aikaa zumbassa. Mikä riemastuttava fiilis tanssia (tai "tanssia") Despacitoa, keikuttaa peffaa latinotyyliin tai sinnepäin, ja katsella jumppapaikan Pyhäjärvi-maisemaa!

Tiistaina olimme miehen kanssa villejä ja kävimme iltasella terassilla. Joimme parit drinksut, kävelimme keskustassa ja katselimme ihmisiä. Oli hyväntuulista ja kepeää, ja puhuimme jopa jostain muusta kuin lapsista.



Keskiviikkona sain taputeltua maaliin risteilyvarauksen kaikkine säätöineen. Heinäkuussa koittaa kahden äidin karkumatka Itämerelle. Riemumieli jo etukäteen!
 
Mitäs muuta? Useampana päivänä olen hurauttanut töihin pyörällä. Siitä tulee kivan kesäinen fiilis ja samalla hoituu kuntoilupuoli. Sitä paitsi kun polkee täysillä, pääsee lähes samassa ajassa kuin autolla, jolla joudun tulemaan n.sadan liikennevalon kautta.

Syömingit ovat olleet nekin kesäisiä. Kanasalaattia olen pistellyt varmaan 3-4 isoa annosta. Alkuviikosta ostin valmiiksi grillatun broiskun ja siitä riitti tosi moneen ruokaiseen salaattiannokseen. Yhtenä päivänä kokeilin savukalan lisukkeeksi kesäkurpitsa-halloumipihvejä, ja voi että olivat hyviä ja helppoja. (Jos kokeilet, niin ennen paistamista "taikina" kannattaa valuttaa siivilässä, sillä kesäkurpitsasta irtoaa yllättävän paljon nestettä raastettuna.)


Iltaisin olen syventänyt minun ja sohvan välistä suhdetta. Siihen kolmanneksi pyöräksi otin HBO:n ja olen menossa Handsmaid's Tale -sarjan kakkoskaudella. Eka kausi oli hyvä, tästä toisesta en oikein tiedä. Ensimmäinen noudatteli melko kuuliaisesti Margaret Atwoodin alkuperäistarinaa, mutta kakkonen elää jo itsenäisesti omaa elämäänsä, enkä oikein tiedä mitä ajattelisin. Kun kirja on loistava, suhtautuu tv-sarjaan aina vähän vastahankaisesti ja vertaa sitä siihen alkuperäiseen.
  
Pienestä vastarinnastani huolimatta sarja on toki loistava ja keskustelua herättävä. Naisten oikeudet eivät ole koskaan olleet itsestäänselvyys, eivät edes nykypäivänä, joten on luonnollista, että romaanin ja tv-sarjan aihepiiri herättää vastakaikua.

Mitä sinne kuuluu? Mitä vinkkejä teillä on kesäfiiliksen nostattamiseen työviikolla? Vai joko olette kesälaitumilla?

tiistai 12. kesäkuuta 2018

Kohti henkistä kesäkuntoa: Epämukavuusalueesta ja hyvinvoinnista

Onko pakko mennä epämukavuusaluelle kehittyäkseen ja ollakseen kunnollinen työntekijä ja ihminen? Vai onko parempi pysytellä oman mukavuusrajan sisäpuolella ja ottaa uusia asioita haltuun pienin ja omannäköisin askelin? 

Törmäsin mielenkiintoiseen kirjoitukseen Väestöliiton blogissa: Ei ole pakko mennä epämukavuusalueelle (Anna Salmi). Jo otsikon nähtyäni nyökyttelin, sillä olen aina inhonnut sitä ajatusta, että olisi nykyihmisen perusvelvollisuus mennä jatkuvasti päin pelkojaan tai epämukavuuksiaan ja suorittaa extreme-juttuja.

Herkkä mieli ei kaipaa extremeä

 
Olen aina ollut vähän arkajalka introvertti. Ominta mukavuusaluettani ovat koti, tutut ympyrät ja omat lempipuuhat. En saa erityistä mielihyvää jännittävistä, uusista ja erikoisista jutuista - päin vastoin ne saavat kropan ja mielen ylikierroksille, minkä jälkeen palautuminen on vaikeaa. Tämä liittyy itselläni vahvasti erityisherkkyyteen: Kun muutenkin nappaan ympäristöstä liian paljon kuormittavia ärsykkeitä, en kaipaa niitä enää yhtään enempää väkisin suoritettuina haasteina.



Töissä saan eniten tyydytystä niistä tehtävistä, jotka hallitsen melko sujuvasti. Pienimuotoinen älynystyröiden kaivelu on toki mukavaa, mutta jos työtehtävien suorittaminen vaatii alituista omien rajojen ylittämistä tai jatkuvaa itselle tuntemattomien aihepiirien haltuunottoa, lähinnä ahdistun ja menen lukkoon. Onnistumisen tunteet tulevat siitä, että tietää tehneensä oikein ja saa siitä joskus palautettakin. Oman asiantuntemuksen ja mukavuusalueen ulkopuolella huseeraaminen sen sijaan herättää minussa paremminkin tietoisuuden siitä, että en todellakaan osaa mitään ja olen riittämätön.

Vain epämukavuuden kautta voi kehittyä?

 
Nyky-yhteiskunnassa kuitenkin tunnutaan painottavan sitä, miten pitäisi mennä rohkeasti kohti pelkoja, haasteita ja tietenkin sinne omien mukavuusrajojen ulkopuolelle. Väitetään, että kehitystä voi tapahtua vain epämukavuusalueella ja että on suurin piirtein jokaisen velvollisuus on venyä koko ajan ja yli omien rajojen ihan tuosta vaan.

Media ja yleinen keskustelu nostaa esiin sitä, miten jokaisen ihmisen on hyvä työskennellä omien puutteiden kanssa ja mennä epämukavuusalueelle. Jopa itsen huoltaminen tuntuu olevan velvollisuus, jolla voidaan taata jaksaminen yhä kiihtyvässä työelämän tahdissa. Välillä tuntuu siltä, että omien rajoitteiden yli kasvaminen on lähes jokaisen ihmisen kansalaisvelvollisuus. (Anna Salmi)

Itse en koskaan ole kovin hanakasti lähtenyt omien mukavuusrajojeni ulkopuolelle. Joskus sinne toki on mentävä, sillä väkisinkin sekä yksityiselämässä että töissä tulee eteen tilanteita, jotka eivät tunnu lainkaan omilta ja joita jännittää tai suorastaan pelkää kuollakseen.

Itselleni tällaisia pelkoa herättäviä tapahtumia ovat esim. kaikenlaiset esiintymiset. Jos töiden puolesta pitää kohdata luokallinen ihmisiä, tunnen olevani kuin miinakentällä. Ajan kanssa tällaisiin tilanteisiin ehkä tottuu - joku paremmin, toinen huonommin, ja minä en ehkä täysin totu koskaan.

Epämukavuusalueella oleminen on ihmiselle kuitenkin hyvin stressaava kokemus. Jos siellä joutuu olemaan liian usein, ihminen väsyy ja uupuu. Vaarana on, että pian meillä on ympärillä ihmisiä, jotka yrittävät puskea itseään lähes mahdottomiin odotuksiin ja uupuvat. (Anna Salmi)

Mitä rajojen ylittäminen tekee keholle ja mielelle?


Ajoittainen hallittu poistuminen omalta mukavuusalueelta voi olla sysäys uuden opettelulle tai uusille oivalluksille omasta kapasiteetistaan. Vaikkapa sen etukäteen pelätyn esiintymisen jälkeen voi todeta, että oho, ei se ehkä täydellisesti mennyt, mutta selvisin kuitenkin.

Onnistuneista omien rajojen ylittämisistä voi saada itseluottamusta, mutta väitän, että se ei tapahdu ilmaiseksi. Jokainen venyminen yli omien kykyjen ja rajojen vaatii ponnistelua ja silloin keho käy ylikierroksilla. Jos venymisiä on paljon tai jostain syystä kokee epäonnistuneensa, jää kehon stressitila päälle, eikä tapahtuneesta rajojen ylityksestä synnykään mitään avartavaa ahaa-elämystä, vaan lähinnä sydäntä puristava stressi ja ahdistus.

Liiallinen suorittaminen johtaa stressiin


Asetelma on paljon lempeämpi, jos saa suorittaa arkea/työtä, joka ei jatkuvasti vie yli omien mukavuusrajojen, jonka kokee hallitsevansa riittävän hyvin ja josta pystyy palautumaan vapaa-ajalla ja lomalla. Ainakin meille introverteille erityisherkille on hyötyä siitä, että saamme edetä asioissa omaan tahtiimme ja ottaa asioita haltuun ilman alituista extreme-suorittamisen pakkoa. Omaan tahtiin ja omia rajoja kunnioittaen kehitystä voi tapahtua, toisin kuin elimistön ollessa jatkuvassa hälytystilassa. 

Ihminen voi myös päättää tutustua siihen, millainen on ihmisenä ja toteuttaa asioita, jotka tuntuvat itsestä luontevilta. Jokainen voi kuunnella, mikä on oman kehon kulkemisen tahti ja mistä asioista syntyy nautintoa. Kun ihminen alkaa tunnistaa omaa ominaislaatuaan, hän usein herää eloon. (Anna Salmi)

Ennen lomille lähtöä toivon jokaiselle, myös itselleni, pientä pohdiskelua sen suhteen, missä kohtaa stressijanaa ja (epä)mukavuusaluetta on parhaillaan menossa. Olisiko aika kokeilla sopivan kokoisin askelin jotain uutta ja hieman epämukavalta tuntuvaa? Vai onko jo mittari punaisella ja pitäisi ehdottomasti päästä takaisin mukavuusalueelle turvaan, jotta pysyisi palautumaan kunnolla? Onnistuuko se?


Paikallaan on hyvä olla


Aina ei ole pakko kehittyä, olla elämän aktiivimatkailija ja tarttua joka ikiseen hetkeen (mitä näitä kaikkia viisauksia nyt onkaan). Joskus on hyvä olla paikallaan ja antaa itsensä vain olla.

Varsinkin näin kesällä on ihan ok, jos päivän isoin haaste on herätä, syödä aamupala ja keittää kupillinen kahvia. Ja hei - sen kahvinjuomisen ei ole pakko olla suoritus, jonka aikana tulee aistia joka ikinen kahvin molekyyli ja ilmassa väreilevien sekuntien ainutlaatuinen taianomaisuus. Kahvi on kahvia ja sen voi hörpätä ilman stressiäkin, antaen kropan ja mielen levätä liialliselta aistimiselta ;)  

Lainaukset ovat Anna Salmen tekstistä Väestöliiton blogista.
 

sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Blogihaaste - minun kesäni

Nappasin tämän kesäisen kepeän haasteen Tiialta Minäkö keski-ikäinen -blogista. Tämä sopii kesäiseen päivään (vai iltako nyt jo on?) kuin mansikka suuhun. 

1. Lippis vai lierihattu?

Harvemmin käytän hattua, mutta jos käytän, niin valinta on lierihattu. Tällä kertaa lainasin esikoisen viime kesänä ostamaa lierihattua. Mökkivaatteet on vähän mitä sattu, mutta niin sen pitää ollakin. Maalla ei olla turhantarkkoja.


2. Pehmis vai jäätelöpallo?

Jäätelöpallo tai ISO siivu jotain hyvää pakettijäätelöä. 

3. Herneet vai mansikat?

Kummatkin, kiitos! Voisin syödä kumpiakin litrakaupalla.


4. Palju vai järvivesi?

Kumpikin kelpaisi. Paljussa olen ollut kerran elämässäni ja mukavaahan se oli lillua lämpimässä vedessä kylmä juoma kädessä. Järvivesi ja laituri on kuitenkin se, mistä nautin eniten, mutta sellaiseen on nykyään mahdollisuus suht harvoin. Mökkisaunassa ja järveen pulahtelussa on jotenkin se kesän ydin ♥

5. Grilliherkut vai kesäkeitto?

Mieluummin grilliherkut. Parasta on mureaksi paistettu liha ja grillikasvikset hyvän salaatin kera. Ja mielellään lasillinen tai pari kuivaa valkoviiniä.

6. Mökki vai teltta?

Mökki. Telttaan minut saisi ihan äärimmäisessä hengenhädässä, jos lähin mökki olisi jossain kymmenen kilometrin päässä ja taivaalta roikaisi kaatamalla vettä :D  Viimeksi olen yöpynyt teltassa joskus parikymppisenä ja silloinkin oli koko ajan käpy selän alla, hyttysiä korvan juuressa ja heräsin joka ikiseen ruohonkorren rapinaan...




7. Varjo vai auringonpaiste?

Missä aurinko, siellä minä. Vaikka aurinko kuulemma rypistää, niin mieluummin olen vähän ryppyinen kuin jättäisin auringosta nauttimisen väliin. Suomessa ne aurinkoiset päivät ovat kuitenkin niin harvassa, etten halua missata auringonsäteitä.

8. Kesäsade vai kesätuuli?

Lempeän lämmin kesätuuli. Hiljainen sade on ihan ok myös.

9. Lavatanssit vai festarit?

Kumpikin tai ei kumpikaan :D  Ehkä mieluiten parit skumpat ystävän kanssa terassilla tai sitten vaan lintujen laulu mökin terassilla. 


10. Roadtrip vai riippumatto?

Tarvitsen enemmän riippumattoa, mutta satunnaiset roadtripitkin ovat kivoja. Juuri nyt olisi ihana lähteä ajelemaan ympäri maaseutua ja ihan vaan ihailla kesäisiä maisemia.
 
11. Hiirenkorvat vai syreenintuoksu?

Rakastan kumpiakin. Hajunenäni on kuitenkin sen verran herkkä, että syreenien tuoksu saa pökerryksiin. Kauniita ne kyllä ovat.

12. Mato-onki vai golfmaila?

Ei oikeastaan kumpikaan. Sanoisin, että laituri ja laineiden liplatus ilman onkea. Tai sitten kesäisen vihreä luonto, mutta ilman mailoja. Jos jokin aktiviteetti pitäisi valita, niin vaikka sitten futishönstäily muksujen kanssa tai päämäärätön samoilu luonnossa :)


Nappaatko kesähaasteen vastaan? Mikä on ihaninta kesässä?

perjantai 8. kesäkuuta 2018

Olisinpa tiennyt

Somessa on kiertänyt hurjan paljon Olisinpa tiennyt -tekstejä. Haaste lähti liikkeelle, kun Maaret Kallio haastatteli viittä suomalaista ja pyysi kertomaan, mitä he sanoisivat nuorelle itselleen. 

Mitä minä itse sanoisin menneiden vuosien itselleni. Sille epävarmalle tytölle, joka ei koskaan oikein uskonut itseensä? Sille nuorelle naiselle, joka koki aina olevansa vähän ulkopuolinen ja omituinen, jopa vääränlainen? Tai sille lukutoukalle, jolla oli valtavan rikas sisäinen maailma, josta kukaan ulkopuolinen ei tainnut edes tietää. 



Kunpa olisin tiennyt... 

... että en ole viallinen tai vääränlainen. Olen vain vähän herkkis ja koen monet asiat vahvasti ja joskus arki ja elämä vain käy päälle kuin hyökyaalto. 

... että kaltaisiani on paljon muitakin ja meille on tyypillistä kokea olevansa vähän ulkopuolisia. En solahda luontaisesti porukoihin, vaan olen enemmänkin yksinäinen susi. Sitä ei olisi tarvinnut hävetä niin kovin, koska sekin on ihan ok.  

... että ei ole yhtä ainoaa tapaa elää ja olla olemassa. Ja että se oma juttu löytyy vain rohkeasti etsimällä ja kokeilemalla. Epäonnistuminenkin on ok. Ei kannata jumittua lukkoon omien esteidensä taakse vain siinä pelossa, ettei osaakaan heti oikein.  

... että kukaan muukaan ei osaa asioita ensi yrittämällä, eikä kukaan ole syntynyt ammattilaiseksi. Ja että muutkin voivat olla kovin epävarmoja itsestään ja osaamisestaan. Silti voi tulla hyväksi, jos vain uskaltaa alkaa yrittää.
 
... että minäkin voin olla hyvä jossain. Vaikka sainkin laudaturin paperit, en silti ikinä kokenut olevani hyvä tai osaavani mitään. Se esti tekemästä monia asioita ja hakeutumasta kiinnostavien asioiden pariin.  

... että kaikkia ei tarvitse miellyttää. Jokainen kantaa vastuun vain omista tuntemuksistaan, eikä ole minun vastuullani mitä muut ajattelevat minusta. Ne oikeat ihmiset joka tapauksessa tykkäävät minusta.    

... että elämä ei koskaan ole valmis.

... ja että loppujen lopuksi tämä on vain elämää, ei sen enempää! 

Keski-ikäisen minäni terveiset nuorelle itselleni ♥



Jäin myös miettimään, että mitä sanoisin nykyiselle itselleni, jos nyt voisin hypätä 20 tai 30 vuotta ajassa eteenpäin ja kertoa sieltä käsin jotain itselleni. Kertoisinko nuo samat asiat, vai jotain ihan muuta? Ehkä ainakin sen, että se millä ei oikeasti ole isoa merkitystä, jätä omaan arvoonsa ja heitä yli laidan.

#olisinpatiennyt


keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Koulun loppumisesta, kesäilloista ja hyvästä palvelusta

Niin vain lasten kouluvuosi hujahti ohi ja niin hujahti tämän postauksen alkuperäinen päivämääräkin... Lauantaisen todistustenjaon myötä poikaset kirmasivat hyvin ansaitulle kesälomalleen. Sen juhlistamiseksi kirmasin poikien kanssa kaupungille.



Kävimme ensimmäistä kertaa Tampereelle avatussa Ratina-kauppakeskuksessa. Hienon näköinen paikka, vaikken nyt varsinaisesti shoppailu- tai kauppakeskusfani olekaan. Alun perin piti mennä syömään tiettyyn paikkaan, mutta vähän huonolla onnella. Kukaan ei edes katsonut meihin päinkään niiden 15 minuutin aikana, jotka odotimme. Vasta kautta rantain kuulin, että annosten toimittamiseen menee lähemmäs tunti. Äänestimme jaloillamme ja hyvä niin. Jos ravintola ei kiinnostu asiakkaasta, niin tunne on molemminpuolinen.

Äidille rentouttavaa shamppanjaa ja kaikille maukasta pizzaa ♥

Päädyimme aivan ihanaan Classic Pizza Restaurantiin kauppakeskuksen katutasoon. Meidät toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi ja pojatkin otettiin ihanasti vastaan. Nenään leijaili vastustamaton pizzan tuoksu ja kun tarjoilija kysyi maistuisiko minulle alkuun erityisen ihana shamppanjalasillinen, en voinut kuin nyökytellä :D 

Kuopus, joka yleensä on todella pieniruokainen nirsoilija, jaksoi syödä kinkkutäytteisen lastenkokoisen pizzansa kokonaan. Minä ja esikoinen jaoimme Pollo Barbeque -pizzan, ja puolikas koko oli juuri passeli. Ruoka oli aivan taivaallisen hyvää! Siihen päälle vielä todella ihana palvelu ja viihtyisä ympäristö, niin olin todella tyytyväinen. Erityisesti nostettakoon tällä kertaa esiin hyvä palvelu, sillä se tekee kokemuksesta ainutlaatuisen ja ravintolaan tekee mieli palata. Mainittakoon vielä, että se shamppanja oli todellakin erinomaista ;) 


Muuten kesäkuun alku on mennyt töissä sekä valoisia iltoja ja luonnon kukoistusta ihmetellessä. Harva se ilta olen tuijotellut kohti taivaanrantaa ja parina iltana käynyt sitä kamerankin kanssa zoomailemassa. Rakastan etenkin näitä kesäkuisia päiviä ja iltoja. Kesä on vasta alussa - vaikka tänä vuonna tähän aikaan jo pitkällä vuodenaikaan nähden. Niin paljon tätä ihanuutta on vielä edessä ja mielessä alkaa vasta pikku hiljaa pyöriä mahdollisuuksia kaikesta mukavasta tekemisestä. 



 
Kehuttakoon tähän loppuun vielä ihana reumalääkärinikin, jolle pääsin nopealla varoitusajalla. Kipeä ranne sai hoitoa ja lääkitystä. Jälleen kerran arvostan ammatti-ihmisen vankkaa asiantuntemusta ja tietotaitoa. Parin viikon päästä ranteen pitäisi olla jo paljon parempi ja tuskin maltan odottaa kuntosalille pääsyä! Siihen asti kuitenkin varovasti ja vältellen kaikkea kuormittavaa kuten ruuanlaittoa ja kauppakassien raahaamista, hehe.
 
Mistä itse olet viimeksi ilahtunut tai mikä on nyt erityisesti mielen päällä? :) 

perjantai 1. kesäkuuta 2018

Ihana kamala toukokuu

Tämä teksti antoi odottaa itseään, koska kamala toukokuu. Toisaalta on ollut kaikkea kivaakin, koska ihana toukokuu.


Kamalaa:

Päällekkäisiä menoja, liian monia pideltäviä lankoja yksissä käsissä. Minuuttiaikataululla suhaamista, organisoimista, läjäpäin muistilappuja. Koulun teemapäiviä, joihin tarvitaan mukaan milloin vilttiä, pyörää, kasseja, nyssyköitä, evästä. Yhtenä päivänä ei missään nimessä herkkuja ja toisena nimenomaankin herkkuja. Niin että mitä nyt oli kenellekin ja koska?

Torsatain ja perjantain muistilaput


Sairastelun ja puolikuntoisuuden takia reumalääke piti tauottaa lähes kuukaudeksi, minkä johdosta toinen ranne tulehtui ja pamahti jäykäksi kuin rautakanki. Kaikki arkiset hommat vaativat  buranan hölväämistä yli turvarajojen sekä erikoisille kiemuroille taipumista - miten voikin olla vaikkapa leivän voiteleminen niin vaikeaa rautakangella?
 
Liikkumaan en ole päässyt kunnolla kuukauteen, joten olen korvannut kuntoilusta tulevat endorfiinit syömällä karkkipussillisia. Jostain syystä sitä uskottelee itselleen, että kun on väsynyt ja paha mieli, niin ansaitsee ja suorastaan tarvitsee karkkia. Tuloksena on vielä kamalampi olo. Mutta sanonpa vaan, että Omarin uusi mokkamaku on taivaallinen! 

Esikoinen tiputti kuukausi sitten ostetun puhelimen ja se meni täysin säröille. Itku...

Mieltä kaihersi monta asiaa ja epävarmuustekijää. 

Ihanaa:

Luonto on ollut tosi kaunis ja lämpö aivan ihanaa. Ekaa kertaa naismuisiin heitin talviturkin jo toukokuussa.

Lasten kevätjuhlat olivat eilen. Juhlassa nro 1 itkin alusta loppuun. Olin iloinen, että olin jättänyt hiukset auki ja saatoin piilotella niiden takana. Tiedä sitten miltä se näytti, kun istuin tukka naamalla ja hiusten seasta tippui kyyneleitä... Juhlassa nro 2 olin jo vähän karaistunut, enkä itkenyt kuin vähäsen suvivirren aikana. Kotona itkin lisää, ja keksin itkuaiheita sitä mukaa kuin edellinen asia oli itketty pois listalta. (Tämä nyt ei varsinaisesti ollut ihanaa, mutta kevätjuhlat kylläkin.)
  
Löysin kirjastosta lukulistallani pitkään roikkuneita kirjoja ja sain lukuinspiksen. Kun ei kerran voi kuntoilla (koska rautakanki), niin luetaan sitten.




Extra: Kevätjuhlassa nro 2 sain kunnian istua itsensä Michael Korsin vieressä. Sali oli täpötäynnä ihmisiä ja osa joutui seisomaan, mutta onneksi Michael oli saanut oman paikan, eikä tarvinnut istua kenenkään sylissä kuten nimettömien nyssäköiden. Teki mieli kysyä Michaelin seuralaiselta, että a) näkeehän Michael nyt hyvin näyttämölle, itse kun olen osittain pylvään katveessa ja b) hölväsitkö sitten kerralla kokonaisen vaiko vain puolikkaan hajuvesipullollisen. Ja että onpa onni, että tuli astmalääke mukaan, koska muuten saisin kohtauksen ja yskisin keuhkoni Michaelin päälle. Vähän yskinkin. Ensi kerralla kyllä sanon, että vaikka miten olisit Michael, niin menepäs siitä äidin syliin, niin joku seinänvierustalla seisova pääsisi istumaan. Oi aikoja, oi tapoja.

Toukokuu oli ristiriitaa ja yli omien jaksamisrajojen menemistä. Kesäkuu on takuulla parempi ja rennompi.
 
Huomenna jaetaan todistukset ja taas itken ;)

Onnea kaikille valmistuneille ja heidän huoltojoukoilleen! ♥ Erityisesti viimeksi mainitulle hatunnosto - hienosti tehty! 
 
© Oman katon alla
Maira Gall