maanantai 5. helmikuuta 2018

Haurasta

Viikonloppu oli vähän sellainen, että mielen sopukoihin jäi raskas ja alakuloinen olo. Kävimme katsomassa huonossa kunnossa olevaa vanhaa sukulaista ja väkisinkin ajatuksissa oli pelko, että kenties viimeistä kertaa. Voi toki olla, että kohtaamisia tulee vielä monia, mutta sitä en vielä tiedä.

Paluumatkalla ja kotona itkin. Kaikkea tätä elämän haurautta ja kipukohtia. Tässä tuoreessa itkussa oli mukana kaikkien jo vuosientakaisten menetysten ja kriisikohtien painotaakat. Itkin omia isovanhempiani, haikeutta menneistä vuosista, äitiäni, elämäni isoja ja pieniä menetyksiä. Omaa epävarmuuttani ja pienuuttanikin.



Tuli mieleen kaikenlaista. Kuten että tämä kaikki on niin kovin haurasta. Koskaan ei voi tietää milloin elämänsäie katkeaa tai tapahtuu jotain sellaista, joka heittää kaiken arvaamattomille raiteille. Huolimaton kanssa-autoilija, hetken herpaantuminen tietä ylittäessä, jossain päin kehoa tikittävä aikapommi tai töissä odottava irtisanomispaperi. Niin monella eri tavalla jokin voi mennä ennalta arvaamattomalla tavalla ja elämä ajautuu lopullisesti ja vääjäämättömästi suuntaan, jota emme olisi toivoneet.
 
Vaikka mukana olisikin kanssakulkijoita ja myötäeläjiä, niin silti kannamme murheemme ja taakkamme loppujen lopuksi yksin. Ehkä tietoisina siitä, että muillakin on omat kantamuksensa - kullakin erilaiset. Jonkun ainoa toive voi olla, että pääsisi viimein jo rajan toiselle puolen ja saisi helpotuksen fyysisistä kivuistaan. Toinen toivoo helpotusta maallisiin huoliin ja murheisiin, kolmas lisää elämäniloa ja neljäs jotain muuta.

Niin vähän voimme loppujen lopuksi itse hallita. Vaikka hetkellisesti voisikin tuntua siltä, että arki ja elämä on lujasti omissa hyppysissä, unelmatalo hienosti kuosissa, etelänloma tilauksessa ja sikspäkki rautaisessa kunnossa, niin silti emme loppujen lopuksi hallitse kuin pienen pintaraapaisun. Kaikki muu on ulottumattomissamme, kohtalon, korkeimpien voimien, sattuman tai minkä lie käsissä.

Tästä tuli vähän tällainen, mutta sellaista elämä joskus on. Haikein ja epävarmoin mielin uuteen viikkoon...









24 kommenttia

  1. Näinhän se on, koskaan ei tiedä, onko päiviä paljon vai vähän, toivottavasti ne ovat kuitenkin onnellisia ja sellaisia, että voimme olla tyytyväisiä niihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olisikin tärkeintä, että olipa päiviä vähän tai paljon, niin ne olisivat hyviä päiviä <3

      Poista
  2. Elämä on. ♥ Aivan ihania kuvia!! Tsemppiä viikkoon! ♥

    VastaaPoista
  3. Löysin blogiisi sattuman kautta. Kiitos tästä kirjoituksesta! Istun yliopiston kirjastossa kandin parissa, jo ties monetta tuntia tänäänkin, ja itku meinasi tulla. Vastapäinen tuntematon mies katsoi hieman ihmeissään luultavasti äärettömän suruista ilmettäni. Ihanan realistinen- ja kotikutoinen, mutta positiivisesti sellainen- blogi.
    Upeita kuvia! Samoilla fiiliksillä alkoi minun maanantai, tsemppiä alkaneeseen viikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanista sanoista! <3 Tuo on muuten tuttu tunne, että on jossain julkisissa tiloissa ja kesken kaiken iskee jokin mielenliikutus... On siinä joskus ehkä kanssaihmisillä ihmettelemistä :) Tsemppiä kandintyöhön!!

      Poista
  4. Samaan aikaan sekä kaunis että haikea kirjoitus. Sen kun muistaisi, että elämä on tässä ja nyt, huomenna voimme olla jossain ihan muualla.

    <3 Voimia ja kauneutta viikkoon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, huomisesta ei koskaan tiedä (eikä tästäkään päivästä). Nautitaan silloin kun voidaan ja surraan sitten jos sen hetki tulee. Suukkoja! <3

      Poista
  5. Näin se juurikin on. Haurasta ja hetken vain tässä. Elämä, se oleellisin.

    Halaus sinne ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Halauksia sinnekin ja kiva kun kävit! <3

      Poista
  6. Niin kauniisti kirjoitettu, elämä on todellakin haurasta ja niin arvokasta.

    Voimia viikkoosi ja lämmin halaus <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsikka, samoin sinne halauksia viikkoon! <3

      Poista
  7. Kirjoitat vakavasta ja surullisesta aiheesta, mutta kuitenkin niin kauniisti. Tunnistan ajatuksesi oikein hyvin, välillä samanlaiset valtaavat myös oman mielen. En edes yritä sanoa, että "kyllä se siitä" tai että "älä nyt noin synkkiä ajattele", koska tällaistenkin ajatusten pitää antaa välillä tulla pintaan.

    Lämmin halaus sulle Tuula <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja halauksia sinne myös! <3
      Tänään onneksi jo iloisemmalla mielellä :)

      Poista
  8. Niinhän se on, että ei ikinä tiedä, mitä huominen tuo mukaan ja elämää ei pysty kontrolloimaan vaikka haluaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä... Ei voi kuin yrittää roikkua itse mukana ja koittaa hyväksyä eteen tulevat asiat.
      Kivaa viikkoa! <3

      Poista

Ilahdun kaikista ystävällisistä viesteistä ja pikku moikkauksista :)

© Oman katon alla
Maira Gall