perjantai 25. elokuuta 2017

Taakse jäänyttä, II

Viimeksi kirjoitin asioista, joita en niinkään kaipaa vauva- ja taaperovuosista. Kainalokakat, jatkuva kädet täynnä oleminen ja vuosikausien unettomuus kuuluivat muiden muassa noihin seikkoihin.

En ilmeisesti omaa kovin vahvaa hoivaviettiä tai mitään sellaista geeniä, joka saisi haalimaan syliä täyteen vauveleita. Äitiys on tuntunut helpommalta, kun lapset ovat kasvaneet ja saaneet hieman ilmaa siipiensä alle. Pidän siitäkin, että koulutaivaltaan aloittavien tyyppien kanssa pystyy jo hetkittäin keskustelmaan vaikka mitä fiksuja. (Jätetään nyt tässä huomiotta ne vänkytykset, haistattelut, näsäviisastelut sun muut ärsyttävyydet.)

Monituisia juttuja silti muistelen haikeudella ja haluaisin hetkittäin palata nauttimaan niistä.


Vauvantuoksu. Siis onko mitään suloisempaa ja koukuttavampaa tuoksua kuin pikkuisen sylissä önisevän vauvan tuoksu? Poikien päät nuuskuttelin niin antaumuksella ja läpikotaisin, että ihme kun niistä ei tullut pysyvästi kaljuja...
 
Kuolasuukot. Se tunne, kun pikkupötkäleet oppivat antamaan suukkoja <3  Esikoisen tyyli oli lähestyä suukoteltavaa kuolasuu apposen ammollaan ja lätsäyttää huomionosoitus suukoteltavan nenään, johon jäi imarteleva kuolavana :D  Siinä oli jotain maailman hellyttävintä. Kuopus otti tiukan otteen suukotettavan päästä ja kuolasi posket märiksi. Awwws. (tähän sata sydäntä.)

Lapsen riemu. Vauvan ja taaperon sai riemastumaan mitä pienimmillä ja hassuimmilla asioilla. Nykyään vaaditaan jo enemmän vaivannäköä (ja rahaa - viimeksi käynti Särkänniemessä). Silloin riitti "kukkuu" tai "pöö". Hirveän huvittavaa oli, jos antoi lapsen pudottaa saman esineen sata kertaa ja sitten aina noukkia se ylös. Uudelleen ja uudelleen... Halvat oli huvit.



Päiväunet. Tämä oli vähän kaksijakoinen juttu. Päivän paras hetki oli se, kun lapsi/lapset nukahtivat yhtä aikaa unille. Sen sijaan hermoja raastavaa oli se, että harvoin ne kumpikaan nukkuivat  yhtä aikaa, saati kovin pitkään.

Seikkailut. Pienen lapsen kanssa ihan pikkuisetkin asiat olivat Suuria Elämyksiä. Vesilätäköissä ja lehtikasoissa tuli itsekin hypittyä, kun lapset olivat pieniä.

Söpöys. Pienten mukeloiden söpöys ja hellyyttävyys on kaiken läpäisevää ja ulottuu ihanista pulleromasuista ja söpövarpaista aina ihanan pikkuruisiin vaatekappaleisiin. Nyt kun katson muutamia muistoksi jätettyjä vaatteita, en voi kuin ihmetellä. Onko nuo roikaleet oikeasti olleet noin pikkuruisia?!

Oppiminen. Uusien juttujen oppiminen oli iso riemu sekä aikuiselle että lapselle. Muistan tosin senkin, millaisia kiukkuraivareita ilmaantui, kun toinen yritti vängertää pystyyn, mutta jalat eivät totelleet :D





Olisihan noita asioita varmaan vielä pitkät listat. Jätän jotain tuleviinkin muisteloihin ;)  Mainittakoon kuitenkin ekstrana se, että saatoin vedellä karkkia avoimesti suoraan pussista ja väittää lapsille, että nää on vaan tällaisia pahanmakuisia aikuisten vitamiineja :D  Ei ole onnistunut enää lukuisan moneen vuoteen. Nykyään pitää omat jemmakarkit piilottaa tuhannen mutkan taakse ja silti ne saattavat hävitä sieltä jemmasta.
 
Onneksi tallessa on sadoittain kuvia noilta ensimmäisiltä vuosilta. Vaikka olinkin kävelevä zombi, olin sentään kamera kädessä kävelevä zombi.



16 kommenttia

  1. Pikkulapsi- ja vauvavuosissa on kyllä paljon ihania asioita, joita voi vain muistella haikeudella, mutta kuitenkin ilon kautta. Vauvan tuoksu on ihana <3
    Mun mielestä 2-3 vuotiaat taaperot on aivan parhaassa iässä. Se tahaton komiikka kaiken opettelussa ja yrittämisessä. Ja onhan ne siinä iässä vielä niin ihania palleroita.

    Suloista viikonloppua Tuula <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi tosiaan, se ihana suloinen komiikka noissa pikkutaaperoissa on jotain vastustamatonta <3 Ja se pulleropalleroinen söpöys on kertakaikkisen sydämensulattavaa!

      Onneksi noissa pikkukoululaisissakin on vielä vähän sellaista varsamaista honteloa söpöyttä. Haluavat vielä kovasti pusuja ja halejakin :)

      Suloista sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa Tuijalle <3

      Poista
  2. Nuo kaikki asiat ovat kyllä niitä, joita minäkin vauva-ajasta vieläkin kaipaan. Olisin niin halunnut lisää lapsia silloin kun nämä olivat pieniä, mutta järki pisti vastaan. 3 sopi autoon ja asuntoon, seuraavan kanssa olisi tarvittu jo ihmettä. Ja jos heitä olisi taas tullut kaksin kappalein tilanne olisi ollut aina vain vaikeampi. Lisäksi kaksi työtöntä vanhempaa ja iso lauma lapsia ei vain ollut järkevä yhtälö ja tähän se sitten jäi. No, nyt voi jo odotella lapsenlapsia, mutta tuskin niitäkään ihan vielä. Vaikka olenhan minä jo 5 vuotta vanhempi kuin äitini mummiksi tullessaan.
    Ja kyllä minun täytyy sanoa, että koulun alku ja murrosikä oli meillä sen verran hankalaa aikaa, että olisi ollut todella raskasta, jos näitä olisi ollut enemmän.
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monella taitaa olla tuo sama järkperuste, vaikka mieli tekisikin enemmän kuin 3 lasta. Tulee tilat ja rajat vastaan monessa asiassa... Ja onhan kolmekin jo aika hyvä lukumäärä :)

      Meillä tuo kaksi oli alunperinkin sellainen ihanneluku, ja onneksi se täyttyi kivuttomasti. Meillä ne hankalimmat vuodet taisivat tähän mennessä olla ne 0-4 vuotta kummallakin lapsella. Sen jälkeen on helpottanut moni asia, vaikka onhan noita haasteita varmaan vielä paaaljon edessä. Kauhulla odotan teinivuosia, ääks... :D Ei ehkä helpota, että omat vaihdevuodet sattuvat sitten päällekkäin lasten teinihuurujen kanssa.

      Kiva kun poikkesit ja mukavaa uutta pian alkavaa viikkoa! <3

      Poista
  3. Ihania muisteluita, näiden muistojen ja asioiden takia meillä on varmaan 4 lasta :). Onneksi kuitenkin nykyään ovat jo omillaan enemmän toimeen tulevia, juuri tällä viikolla asiaa mietin, kun isäntä on pari viikkoa peräkkäin reissussa niin on ihana, että lapset pärjää illalla tunnin keskenään, äiti pääsee salille huhkimaan ja lapsia voi jopa velvoittaa esim. koiralenkille (näitä isoja roikaleita ennen kaikkea). Aina sitä kuvista ihmettelee, miten pieniä ne on olleet ja miten niistä on tullut tuollaisia järkäleitä noista isoimmista, pisin on useita senttejä yli 190...

    Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin on hieno juttu, että nykyään voi jo lapsia vähäksi aikaa jättää yksin. Pääsee just vaikka lenkille, salille - tai ruokakauppaan :D 

      Oi, teillä jo 190-senttinen <3 Meillä vanhempi poika alkaa olla mua leukaan saakka ja varmaan parissa vuodessa hujahtaa minua pidemmäksi! Mies on 189-senttinen ja kumpikin poika näyttää pituuden puolesta tulleen isäänsä. Jään siis vuosien varrella meidän perheen "kääpiöksi", apua :D 

      Mukavia alkavan viikon fiiliksiä sinne! <3

      Poista
  4. Vauvat ovat ihania ja niissä on jotain alkukantaisen ihanaa. Mä kyllä kaipaan jollain tasolla vauvavuosia, mutten ehkä sitten loppupeleissä kuitenkaan. ;P

    Ja onhan se mahtavaa nähdä kun nuo mussukat kasvaa, kehittyy ja niillä on jo mielipiteitä ja niitten kanssa voi keskustella.

    Muiskuja ja upeaa viikkistä muru <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä ilahduttavaa, että muksut kasvaa ja niillä on hetkittäin (ainakin joskus) jopa hiven järkeäkin :)

      Vauvavuosia en enää ottaisi takaisin, mutta aikakoneella voisin hetkittäin palata fiilistelemään noita pieniä paloja menneistä ajoista <3

      Kivaa uutta viikkoa murunen!

      Poista
  5. Kiitos näistä muisteloista, juurikin noi kukkuut ja kuolaiset vauvapusut olivat ihanaa tuossa ajassa.
    Eilen miehelleni sanoin että taidan sittenkin haluta vauvan, hän katsoi melkoisen nopeaa eikä todellakaan tullut nukkumaan yhtä aikaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaa, miksiköhän ei mies halunnut tulla nukkumaan yhtä aikaa, ihme juttu? :D Jostain kumman syystä luulen, että meilläkin voisi käydä noin, jos ilmoittelisin vastaavaa. (Tosin mulla ei edes ole mahista enää saada vauveleita, heheh... sen verran lopullinen ehkäisy :D )

      Poista
  6. Ihania muisteluita! On ne pikkuiset pullero-pallerot jotenkin vaan niin suloisia, mutta on se kuitenkin myös helpotus, että ne vuodet ovat takana päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli niissä ihanuutensa niissä pulleroisissa <3 Vauvantuoksut ja kuolasormet ja palleroiset reidet, oih...
      Mutta niin paljon helpompaa ja vaivattomampaa tämä nykytilanne :)

      Poista
  7. Ihana postaus, kuten tuo edellinenkin! Sait mut jälleen nauramaan ääneen, useampaan kertaan.:)))
    Oi niitä aikoja!<3 En kaipaa, mutta silti toisinaan huokailen, vuodet menee niin nopeaan. Meillä tulossa molemmilla synttärit, 14 ja 18! Missä välissä niistä tuli teinejä?! Nuorinkin meni musta ohi pituudessa, mutta illalla kyllä vielä halataan ja saan pussata poskelle.<3 Vanhempaa yritän vielä joskus silitää poskesta tms., mutta hieman vaikeaa se on, kun toinen ei halua.:P

    No, yritän jo valmistaa itseäni vähitellen armeijan kutsuun ja siihen, että muutaman vuoden päästä ollaan tässä miehen kanssa kaksistaan..ja että olisi vielä kivaa kahdestaankin! On jo aloitettu harjoitukset kaksinoloon, ettei sitten tule puskista.;D

    Ihanaa viikonloppua Tuula!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit postauksesta :)
      Meillä saa vielä suukottaa ja halata, paitsi silloin, jos jopa äidin pitäisi ymmärtää, että EI kavereiden nähden eikä silloin, kun toinen keskittyy pleikkapeliin :D Ja joskus esikoinen osoittaa sellaisia myrtyneisyyden merkkejä (varhaisesiteini?), että äidin lääppimiset vaan ottaa päähän...

      Teillä on IHAN varmasti kivaa sitten kaksistaankin. Ja onhan teillä monta vuotta aikaa harjoitella ja varautua <3

      Mukavaa uutta viikkoa Tainalle!

      Poista
  8. Tuntuu, että haikailen ja kipuilen tätä vaihetta juuri nyt, että pääsisinpä päiväksi vauva-arkeen ja aikakoneella omien palleroiden kanssa viettämään aikaa. Toisaalta miehen kanssa juuri todettiin, että elämme elämämme helpointa aikaa juuri nyt, kun kaikki lapset on sen ikäisiä, että ovat jo itsenäisempiä, mutta silti kotona on mukavalla tavalla elämän täyteistä, kun kaksi neljästä lapsesta asuu vielä kotona.

    Ihania kuvia <3 Kaunista viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just tuo on ihanaa, että lapset ovat jo itsenäisempiä, mutta silti vielä omalla tavallaan kovin pieniä. Ovat vielä kotona äidin ja isän siipien suojassa. Hyvä niin <3

      Mukavia hetkiä Tiialle tähän viikkoon! <3

      Poista

Ilahdun kaikista ystävällisistä viesteistä ja pikku moikkauksista :)

© Oman katon alla
Maira Gall