perjantai 30. kesäkuuta 2017

Ihmettelen...

Päivän ihmetykset. Vol. 487 tai jotain sinne päin...

Loma! Sehän on jo ihan ovella. Lasken minuutteja, hiphei! Pari seuraavaa viikkoa kuluu kääpiöiden (=lasten) kanssa. Niistä on ainakin seitsemäksi, joten luultavasti olen pian kuin myrkkyomenaa haukannut lumikki ja ihan kanttuvei... Kuten ystävälle totesin, niin luultavasti tulee kamalaa. Pessimisti ei pety ;)  Kaksiviikkoisen jälkeen koittaa koko perheen yhteinen loma. Mikäli uutisia on uskominen, parisuhteemme ajautuu eroon tai vähintään kriisiin. Pessimisti ei pety jne...

 
Skumppa. Huomasin, että olen tainnut mainita skumpan jokaisessa postauksessa viime aikoina. Mainitsenpa sen nytkin, sillä tänään aion nauttia kuplajuomaa erityisen hyvässä seurassa mm. Tarun ja Tuijan kanssa. Tapaaminen alkoi kehkeytyä ihan puolihuolimattomasti ja ex-tempore. Ja eikös ne pikaisesti pystyyn laitetut tapaamiset olekin just niitä parhaimipia?
Voi kuitenkin olla, että jo seuraavassa postauksessa  yritän olla mainitsematta kuohujuomaa...
 
Uskallus. Olen aina pitänyt itseäni ihan hirveän nynnynä. Ja olenkin, ei se nyhveröys minusta mihinkään lähde. Yllätyn aina, jos uskallan ylipäänsä mitään - huomauttaa kassalla väärästä hinnasta, ajaa vieraaseen kaupunkiin, tavata uusia ihmisiä tai jotain muuta mielestäni extremeä. Nyt yllätyin siitä, että uskalsin ottaa vastaan kauniin pyynnön ja kirjoittaa vierasblogin ajatuksistani valokuvauksen suhteen. Se löytyy täältä: fotojooga.com/blogi   Jännittää ihan kamalasti!
 
Elämä. Koko kevätkauden tuskailin sitä, ettei ole aikaa itselle, ystäville, ex-temporelle. Viime aikoina on ollut enenevässä määrin. Se on tarkoittanut sitä, että olen kylmästi kieltäytynyt kuskaamasta, viemästä, tuomasta, kokkaamasta... Pyykkivuoret kasvavat, mutta niin kasvaa tyytyväisyyskin. Elämä ei ole tiskaamisessa ja pyykkäämisessä, vaan tuolla jossain. Ja tässä - nyt! Kun vaan kohottaa katseensa niistä likaisista sukista.
 
Kaunista viikonloppua!
 




25 kommenttia:

  1. Ihanaa lomaa ja ihanaa iltaa teille, olisipa mukava kun voisi liittyä seuraan! Mulla on vielä muutamia työpäiviä jäljellä ennen lomaa :) Kuohuva ja kupliva juoma kuullostaisi ihanalta, mutta ei ehkä tänään, huomenna kun on kummitytön rippijuhlat.

    Ihania kuvia sinulla, täytyy käydä tuo vieraspostaus lukemassa.

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu! Meidänkin pitäisi ehdottomasti nähdä joku kerta ja skoolailla ja höpötellä:) Oon varma, että riittäisi juttua.

      Hyvää alkanutta viikkoa sinne ja loman alkua, sitten kun on sen aika <3

      Poista
  2. OIh...ex-temporet on parhaita!!! Todistetusti! ja pari kuplaa sinne tai tänne....kuka laskee?????
    Jep lomaan viikko...muu perhe lomaillut jo 2 vkoa(mies) tai pidempään. Ja todellakin lomailevat...talo kuin pommi olisi iskenyt, jääkaappi tyhjä ja ekat sanat kun tulen kotiin töistä...äiti, mulla ei ole puhtaita kalsareita.....Pyysin jo pomoa perumaan lomani ja saanko tehdä 24/7 töitä ;)
    Nautitaan lomasta ja perheestä ja eletään tässä ja nyt!
    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttu tunne tuo, että kun muu perhe lomailee, niin sen kyllä huomaa. Mullakin ollut mielessä, että mieluinen lähtisin näitä lomia karkuun. Yksin ja jonnekin kauas ;)

      Tsemppiä sinne vikaan työviikkoon! Ei enää montaa päivää, niin sitten helpottaa <3

      Poista
  3. Ihana postaus jälleen! Olisipa hauska olla kanssanne nauttimassa kuplivaa...Ostin muuten Tampereelta "koeputkimaljakon" ja sanoin miehelleni, että alan puistokemistiksi, kuulema olen jo..;D
    Oikein rentouttavaa lomaa Tuula!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puistokemistin hommat on jees ja ikinä ei tiedä mikä kemiallinen aine on parasta, joten testattavaa riittää ;)

      Kivaa viikkoa sinne! <3

      Poista
    2. Puistokemistin hommat on jees ja ikinä ei tiedä mikä kemiallinen aine on parasta, joten testattavaa riittää ;)

      Kivaa viikkoa sinne! <3

      Poista
  4. rentouttavaa lomaa;
    veikkaan, että
    1. kääpiöt ovat välillä ihan suloisia, ja sinä olet prinsessa
    2. skumppaa ei ole mainittu vielä riittävän monta kertaa
    ja 3/4 <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika :) Pistän uskoni siihen, että kääpiöistä vielä jonain päivänä kasvaa fiksuja prinssejä - siihen asti on onneksi sitä skumppaa :D

      <3 sinne!

      Poista
  5. Elämää ja kukkia aaaah <3 Niin kaunis tuo eka kukkakuva, pysähdyttävän kaunis...

    Voi että miten ihana valokuvaajapoikanen siellä kasvaa, kävin kurkkimassa R:n kuvia fotojoogalinkistä. :)

    Rentouttavia hetkiä viikonloppuun teille kaikille <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Soili :) Kesä on helppoa ja antoisaa aikaa räpsimisen kannalta. Melkeinpä joka paikassa on jotain nättiä <3

      Ihanaa alkanutta viikkoa, muisk!

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos Satu :) Loma on aina lomaa, vaikka nyt sitten vesisateessa. Kai se lämpökin vielä joskus tulee...

      Kivaa viikkoa sinne! <3

      Poista
  7. Hei ihanaa lomaa!!! Ei kyllä ole kesäloman voittanutta :) Ota rennosti kaikin puolin, älä stressaa turhasta - keskity nauttimiseen, itsesi hemmotteluun, kauniin luonnon katseluun jne.. NautiNautiNauti <3

    Terkuin, Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinä ihana! :) Toistaiseksi olen ottanut siltä kannalta, että ei muulla väliä, kunhan saan lukea ja on herkkuja. First things first, nääs.

      Mukavaa viikkoa! <3

      Poista
  8. Hauskasti sun ajatukset kulki samaa latua kuin munkin.. Elämä tuolla jossain :)
    Ihastuttavaa ja uskaliasta lomaa!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helmis <3 Toivotaan, että on uskaliaan ihastuttava loma! Tänään oli kyllä laiskottavan hidas - sellainen sadekelin lötkötyspäivä ja hyvä sellaisenaan.

      Ihania kesäpäiviä sinnekin <3

      Poista
    2. Kiitos Helmis <3 Toivotaan, että on uskaliaan ihastuttava loma! Tänään oli kyllä laiskottavan hidas - sellainen sadekelin lötkötyspäivä ja hyvä sellaisenaan.

      Ihania kesäpäiviä sinnekin <3

      Poista
  9. Lupsakkaa lomaa ja SKOOLLLLL!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hurjan paljon ja skool sinnekin! :)
      Mukavia kesäpäiviä ♥

      Poista
  10. Kauniita kuvia ja viisaita sanoja. Minäkin lomailen nyt pari viikkoa lasten kanssa ennen miehen viikon lomaa, joka on sitten perheen yhteistä aikaa. Ellen sitten ota itselleni äkkilähtöä jonnekin...
    Mukavaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äkkilähtö itselle kuulostaisi ihanalta :) Minä aina villeissä päiväunissani teen niin, mutta oikeassa elämässä en koskaan. Mutta eihän sitä tiedä, jos vielä jonain kauniina päivänä... ;)

      Ei vais, onhan se perheen yhteinenkin loma kivaa ja tärkeää, joskin ehkä hieman hermoja repivääkin (ainakin meillä). Arjessa yhteinen aika on kortilla. Tai ainakin semmoinen aika, että joku ei säntäile sinne, tänne ja tuonne tuli hännän alla.

      Ihania kesäpäiviä sinne! ♥

      Poista
  11. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  12. Mukavaa lomaa!
    Meillä on onneksi ollut naapurissa lapsia kotona, niin pojilla on kulunut päivät kivasti välillä ulkoleikeissä ja välillä jotain ruutua tuijottaen. Aika relasti on mennyt puolet viikosta, vaikka olen ollut töissä. Kyllä se varmaan teilläkin menee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin on mennyt ihan yllättävän jees. Tosin nyt kun mietin, niin en edes tiedä mitä olen tehnyt (tai jättänyt tekemättä) viikon aikana :D Ilmeisesti jokin koomavaihe menossa ja aivot surraavat tyhjäkäynnillä. Pojista ainakin toisella on onneksi ollut seuraa ja toinenkin on ainakin hetkittäin löytänyt kavereita - tai pelannut pleikalla... Kaverithan ne tuon ikäisille on jo tosi tärkeitä. Hyvä niin :)

      Mukavia kesäpäiviä ja aurinkoa sinne! ♥

      Poista

Ilahdun kaikista ystävällisistä viesteistä ja pikku moikkauksista :)