maanantai 10. huhtikuuta 2017

Viikonloppu vuoristoradassa

Huhheijaa. Melkein tekisi mieli sanoa, että onpa ihanaa, kun viikonlopun jälkeen koittaa maanantai ja voi palata töihin lepäämään. Vaikkei se töissä olo oikeasti ihan lepoa olekaan, niin ainakin taukoa lasten uskomattomista energiapurkauksista, uhmasta ja riidoista.
  
Perjantaina olin juhlistamassa ystävän opiskelu-urakan loppumista. Oli pirskahtelevaa, mutta kumma kyllä seuraava päivä meni vähän väsyneissä merkeissä. Ilmeisesti kävi niin, että muutama postaus takaperin mainittuja aivoja aktivoivia juomia tuli nautittua muutama liikaa... Myös valvominen yli oman mukavuusrajan aiheuttaa sen, että uni on lopulta levotonta ja seuraava päivä menee harakoille.
 

Lauantai meni väsymyssumussa ja lasten sanaharkkoja ja uhmailua selvitellessä. Meillä on nykyään isoja haasteita sekä esikoisen marttyyrikohtausten kanssa (minä olen ihan huono ja surkea, eikä kukaan rakasta minua...) että kuopuksen yleisen uhmittelun ja tottelemattomuuden kanssa. Mitä tahansa pyytääkin, niin mitään ei tapahdu. Syömiset, pukemiset, lähtemiset - kaikki yhtä toivotonta taistelua lapsen kanssa, joka ei vaan reagoi. En tiedä onko maailmassa mitään niin hidasta ja raivostuttavaa kuin eskarilainen, jota vaan ei kiinnosta... Käsitteet 'nopeasti' ja 'reippaasti' eivät selkeästi ole tavoittaneet hänen käsityskykyään.
 
Sunnuntaina oli taas isoja taistoja ja uhmakohtauksia yhtä aikaa ja vuoron perään kummankin lapsen kanssa. Riitoja, hermoja riipivää uhmakkuutta ja sääntöjen rikkomista. Aika usein tuntuu, että lapsiarki on yhtä kivireen vetämistä ja työntämistä. Kyydissä istuu lapsia, jotka eivät tunnu haluavan mennä sinne minne pitäisi - kohti arjen rutiineja, jotka nyt vaan ovat välttämättömiä. Ulkoilut, syömiset, arjen tekemiset - ihan kuin yrittäisi pakottaa vastentahtoista hanhilaumaa liikkeelle! Ne kuvittelevat ilmeisesti loppunsa koittavan, jos tottelevat. Vaikka oikeasti päämäärä on vain pitää heidät suunnilleen hengissä.
 
Kyllä taas hermoja koeteltiin ja jopa mies, joka ei ihan pienestä hätkähdä, puhalteli ja mietti, että onpa raskassoutuista. Saati sitten minä, joka reagoin paljon vähemmästäkin, kompastelen lillukanvarsiin ja rasitun jatkuvasta älämölöstä big time... Noiden isojen vääntämisten ja arjen perässä kiskomisen jälkeen tulee aina sellainen olo, että on kuivaksi rutistettu rätti. Ja jostain täytyisi kuitenkin aina löytää se energia arjen pyörittämisen jatkamiseen. Vaikka nyt sitten 50% perheestä tuntuukin olevan aika lailla välinpitämättömiä siitä arjen pyörimisestä...
 
 
Illalla otin oman hetkeni ja lähdin ulos. Vain minä ja kamera. Keväinen luonto ja uskomaton äänimaisema kaikkine lirkutuksineen. Tiesin heti, että tästä tuokiosta minä taas lataan akkuni vähäksi aikaa. Vaikka välillä on hemmetin vaikeaa ja energiat ovat täysin lopussa ja mieli maassa, niin kuitenkin on pystyttävä, jaksettava, mentävä eteenpäin. Otettava voimaa pienistä hetkistä sieltä ja täältä. Uskottava, että vielä joskus arki on helpompaa ja että omat voimat sittenkin kantavat.
 
Tunnustan, että jaksamiseni on ollut niin vähissä, että todennäköisesti olisin saanut lievän masennusdiagnoosin, jos olisin vaivautunut menemään lääkäriin. Mutta tiedän, ettei kukaan ulkopuolinen voi korjata arkeani ja jaksamistani. Ei yksikään lääkäri, ulkopuolinen neuvo, terapeutti tai masennuslääke korjaa väsymyksen syitä. Oireisiin tiedän lääkärien kirjoittavan masennuslääkkeitä (ja joissain tilanteissa ne ovatkin paras apu), mutta kun en halua vain peittää oireita vaan porautua syihin, sinne mistä kaikki oikeasti on lähtöisin. Se ei ole helpoin tie, mutta se on minun tieni ja joskus taas minä ja elämäni olemme vahvemmalla maaperällä. Ihan vaikka vain kiusallani ja näyttääkseni, etten ole nujerrettavissa.
  


Yksi terapeuteistani on luonto. Sen tunnelmat, äänet, yksityiskohdat, tuoksut... Eilen värisin mielihyvästä, kun kuljin rauhassa ja nautin kevään merkeistä ja järvelle palanneista linnuista. Taivaalla lensi kurkiauroja matkalla pohjoiseen. Miten liikuttavaa sekin! Ja joutsenet ♥
 
Vaikka erityisherkkyydessä on omat ikävät haasteensa ja jaksamisen kanssa saa usein taistella, niin kyllä minä iloitsenkin siitä. Kun tulee eilisen illan kaltaisia hetkiä, jolloin saan olla hetken rauhassa, hengittää ja vain olla omilla ehdoillani, palaan omaksi itsekseni. Nautin pienistä asioista, jotka ovat minulle oikeastaan todella isoja.
 
Voimaannuttavaa pääsiäisviikkoa meille kaikille!
 

17 kommenttia:

  1. Ihania kuvia <3 Tänä aamuna pikaisella siirtymisellä ovelta autoon (max. 3 m) ehdin kuulla aivan ihastuttavan lintukuoron sirkutuksen. Piristi kummasti kuuden tunnin yöunien jälkeen.

    Meillä tuo kaikki lasten piirteet on kasaantunut yhteen ja samaan tyyppii: marttyyri, heti-tänne-kaikki-nyt -tyyppi, hidas hämäläinen, kärsimätön samalla, esimurkku jne. Haastavaa on, mutta täytyy lohdutukseksi sanoa, että kyllä se jossain kohtaa helpottaa. Meillä ainakin tuossa täysi-ikäisyyden kynnyksellä on esikoisella helpottanut, pian 20 v poika onkin ollut aina niin kiltti ja helppo.

    Pirteää uutta viikkoa kaikesta huolimatta, rutistus täältä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rutistuksesta :) Minäkin uskon, että ajan kanssa helpottaa (viimeistään sitten kun muuttavat pois kotoa, heheh). Ilmeisesti meillä vaikuttaa sekin, että on kaksi poikaa ja usein oikein lietsovat toisiaan kaikkeen mesoamiseen ja ylimääräiseen pölhöilyyn. Vaikka toisaalta osaavat puuhata keskenään juttuja, niin sitä nahinaa ja idioottitouhuakin on todella paljon. Harmillista, etteivät sieltä synnäriltä antaneet sitä manuaalia mukaan...

      Pirteyttä ja iloa Tuijan viikkoon! ♥

      Poista
  2. Ihania kuvia! Meillä pojat on aina tapelleet ja nahistelleet enemmän kuin tarpeeksi, hyvin usein on sekä äidin että iskän "pinta kärähtänyt", mutta nyt kun ovat jo täysi-ikäisiä molemmat, niin tulevatkin yllättäen hyvin toimeen keskenään, ovat toisensa tekemisistä perillä ja kertovat toisilleen asioita, joita ei vanhemmille kerrota, joten jaksa vaan sitkeästi! Ymmärrän ja tunnen tuskasi, joskus poikien ollessa pieniä, tuntui siltä, että ei kenenkään muun lapset näin paljon tappele, mutta ilmeisesti sitä tapahtuu myös muualla!

    Piristävää lyhyttä viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso rikkaus tuo, että teidän pojat ovat hyvissä väleissä täysi-ikäisinä. Sitä toivon meidänkin poitsuille sitten aikanaan :) Nykyäänkin heillä on onneksi paljon yhteistäkin, kaiken sen kähinän ja sähläämisen keskellä. Itse vaan aikuisena ei ihan jaksa ymmärtää kaikkea sitä sähläyksen määrää... Mutta ehkä se helpotus sieltä joskus aikanaan tulee - pitää uskoa niin.

      Onneksi on tosiaan tavallista lyhyempi viikko ja pääsiäisen pyhät edessä :) Mukavaa viikkoa sinne myös! ♥

      Poista
  3. Ainut mikä tässä voisi auttaa olisi oma huvipuisto, hoploppi, tenniskenttä ja jalkapallokenttä kotiin, sekä siivoaja ja huushollin pyörittäjä. Vähän samankaltaista arjen tuskaa täällä, siksi neuvo tuli kuin apteekin hyllyltä. :D

    Mutta siis siellä on jo sinivuokkoja!! Täällä on.... öööh lunta. Ja sitä lunta satoi vaan lisää. Maisema on kyllä kuin sadusta, kuin sadun läpi kulkisi. Puut kevyttä pumpulilunta.

    Voi valtava miten kauniita lintukuvia olet ottanut. Tuo sinikeltainen söpöys ja nuo kivellä kököttäjälinnut ja joutsenet aah. Ihan mahtavaa, luonto on kyllä ihan paras terapeutti, huomasin itsekin taas sen viikonloppuna.

    Rentouttavia ja virkistäviä hetkiä viikkoon Tuula <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo mainitsemasi apukeinot olisivat kyllä niin mainioita! Ottaisin kaikki ilomielin :D

      Täällä tosiaan bongasin sinivuokkoja, kun tiesin etsiä yhdestä vakipaikasta :) Lunta ei enää/vielä ole, mutta loppuviikosta on kuulemma luvassa kylmää säätä ja räntää. Yhhyh. Niin jo haluaisin lämpimiä päiviä, aurinkoa ja vihreitä juttuja.

      Kärsivällisyyttä sinne lumien keskelle! Kyllä se kevät sinnekin vielä yltää ja tulee nuo linnunpalleroiset sun muut ihanuudet :)

      Mukavaa pääsiäisviikkoa! ♥

      Poista
  4. Halaus täältäkin. Muistan kun elämä oli tuota. Mut hei, se helpottaa. EI kyllä lohduta just tänään, tiedän. Anteeksi et edes sanoin :D

    Vuosia sitten olin kanssa tosi tosi loppu tohon vääntöön ja päätin syödä mielialalääkkeitä, joita mulla oli jäljellä. Söin pari nappia ja yhtäkkiä tajusin, et enhän mä voi syödä mielialalääkkeitä sen takia, et lapset ärsyttää. Olishan se varmaan hetken apu ollut, mutta tossa tapauksessa ehkä syytä pitäis hoitaa eikä oiretta...
    Ja helpottihan se. Elämä nyt vaan on tollasta, lasten kanssa. Joskus.
    Hetki kerrallaan ja noin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, elämä on, todella... huh! Just tota mäkin ajattelen, etten mäkään voi alkaa syödä mielialalääkkeitä, jos oon väsynyt tuohon ikuiseen vääntöön perheen ja rajojen kanssa. Lääkkeitäkään ei kuitenkaan ikuisesti voi syödä, eikä ne syyt sieltä mihinkään häviä. Joten parempi yrittää pureutua syihin, koska uskon, että se on pitkäjänteisempi tie. Ehkä tästä vielä joskus hyvä tulee. Pakko uskoa niin. (Ja siihen asti on iso onni, että on olemassa suklaata, viiniä ja ystäviä.)

      Tsemppiä ja iloa viikkoon! ♥

      Poista
  5. Nyt pystyn kyllä niin samaistumaan sun tekstiin... Muuten helpottava kuulla että teilläkin tokaluokkalainen kokee samanlaisia tunteita kuin meidän E. Kukaan ei rakasta, on niin surkea ja tyhmä. Kuulunee siis ikään. Mutta välillä aivan mahdotonta, muutenkin on tiukka aikataulu ja tunnit vähissä päivissä, ja vielä pitäisi 30 kertaa päivässä vakuuttaa että "kyllä äiti rakastaa ihan aina".

    Ja tuo tappelu. Kyllä meilläkin osataan, vaikka isommat onkin tyttöjä :D Mutta usein riita alkaa siitä että "pikkusisko ärsyttää". Vaikka taitaakin pitää paikkansa, tuo kohta eskarilainen taitaa olla juuri siinä iässä että on kivaa tahallaan vähän ärsyttää muita, ja isosiskoa eniten.

    Tähän vielä mausteeksi "pikkuisen rajojaan kokeileva" 3 vee. :D Ei aina paljon naurata täälläkään... Arki on tiukkaa ja koettelevaa, eikä ne viikonloputkaan kovin rentouttavia ole.

    Luonto on kyllä ihanan rauhoittavaa, ja itsellä toimii myös liikunta. Eilen oli ihan pakko päästä salille, muuten olisi kyllä muu perhe saanut kuulla kunniansa.

    Halaus ja isot tsempit täältä. Helpottaako tietää että muissakin lapsiperheissä on samat taistelut? :D Onneksi sää sentään paranee nyt koko ajan, ja kohta on kesä. Silloin piristyy jo vaikka väkisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä tosiaan ihan samaa tokaluokkalaisen kanssa. Kovin helposti hänellä horjuu itseluottamus ja hermot menee, jos joku asia ei heti onnistu. Sitten ollaan heti siipi maassa ja se kauhea marttyyrimölinä päällä...

      Kuopus tekee meilläkin tuota, että ärsyttää isoveljeä. Käy tökkimässä ja ns. kaivelee verta nenästä ja sitten jos isoveli puolustautuu (tai kostaa), niin sitten onkin iso itku. Mutta pakko oli käydä ärsyttämässä silti...

      Mulla myös on salilla käynti yksi henkirei'istä. Sinne voi purkaa ylimääräiset omat kiukut (vaikka kaipa niistä perhekin osansa saa). Onneksi tulee kesä ja lapset toivon mukaan viihtyvät enemmän ulkona, jolloin saisi enemmän niitä hiljaisia hetkiä ja hetken hermolepoja ;) Siihen asti - koitetaan kestää! Ja kyllä se muuten helpottaa, kun tietää, ettei muillakaan ole välttis yhtään helppoa.

      Tsemppiä sinnekin ja koitetaan nähdä! ♥

      Poista
  6. Joskus tuntuu että kotona kaikilla on hermot kireällä, tiuskitaan, äyskitään ja märistään kilpaa vuorollaan. Joskus siedän turhaa kitinää enemmänkin ja joskus taas tuntuu että muutan vaikka hotelliin että saan vain olla. Tää kevät on ollut tosi raskas, ahditus on kiusannut tuon tuostakin. Stemppihalit sinulle 😍😍😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota on meilläkin. Hermot kireällä ja se purkautuu kiukkuna ja tiuskimisena. Välillä tuntuu, että jää kauhea noidankehä päälle ja kaikki vaan paisutetaan toistemme pahaa mieltä kierros kierrokselta... Kyllä se raskaaksi käy.

      Täältä iso vertaistukihalaus ja isosti tsemppiä! Kohta on kesä ja voidaan elää toivossa, että lapset ovat paljon ulkona leikkimässä. Jaksamista ja valoisaa viikkoa! ♥

      Poista
  7. Meillä lapset tappelevat ajoittain ihan hirveän paljon ja jengin eteenpäin potkiminen on todella takkuista. Se vie voimia. Sitten nuristaan "en tykkää", "toi ärsyttää", "mun vuoro" ja muuta mieltä masentavaa :( Minähän olen sellainen, että kun minulla mitta täyttyy, niin huudan lapsille kuin hyeena. Välillä tuntuu, että ikkunat helisee, kun Kepposka karjuu pojille.

    Tsemppiä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et muuten ole ainoa hyeena. Minä kyllä karjun myös, jos mikään järkipuhe (x 10) ei ole mennyt perille. Harmittaa, että pitää alkaa huutaa, mutta jos ei tyypit vaivaudu kuuntelemaan puhetta, niin sitten se on oma häpeänsä...

      Eilen illalla oli pakko ihan testata, että onko noilla lapsosilla kuulossa vikaa. Mutta ei ole. Hyvin kuulivat, kun kuiskaamalla sanoin "suklaata". Silti eivät kuule niitä normaalilla puheäänellä sanottuja pyyntöjä/käskyjä. Kummallista...

      Arjen tsemppihalit sinne! ♥

      Poista
  8. Olisi voinut olla minun kirjoitukseni, mitä tulee perhe-elämän rasittavuuteen ja raskassoutuisuuteen ja siitä kuormittumiseen - ja myös noihin elpymisen hetkiin.

    Välillä todellakin tuntuu, että tämä perhe riivaa mut jaksamiseni äärirajoille. Kolme eri ikävaiheissa olevaa lasta - tuntuu, etten saa hetkenkään lepoa.

    Mutta on onneksi paljon hyvääkin. Yritän nähdä sen kaiken - ja vahvistaa hyvää myös lapsissa. Mutta kyllä välillä tuntuu siltä, että töitä saa tehdä hartiavoimin aamusta iltaan.

    Yksi blogistikollega kirjoitti kerran jossain ihanasti, että hänen puolisollaan on upea asenne perhe-elämään: että silloin kun on rankkaa, niin ei ajatella että "aina tämä on tällaista" ja "suuri kriisi" ja ranteet auki... Vaan todetaan, että tämä on normaalia lapsiperhe-elämää, ongelmat ratkotaan yksi kerrallaan, kun niitä tulee vastaan, ei tehdä tämän vaiheen rankkuudesta "elämää suurempaa kysymystä", vaan yritetään keskittyä (mielellään vanhemmat tiiminä) selviämään mahdollisimman hyvin.

    Tuollaista asennetta yritän itsekin vaalia. Arjen hankaluudet on helpompi kohdata, jos ei jokaisen kohdalla ajattele, että tää on pelkkää paskaa ja helvettiä ja nyt romahdan... Joskus pelkkä humoristinen suhtautuminen absurdin raskaana päivänä pelastaa kaiken.

    Kumpa vain osaisi aina säilyttää tuollaisen hyvän ja rennon asenteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan viisas blogikollegan mies :) Mulla menee parhaimmillaan juuri noin. Että vaikka on rankkaa ja kaikki arjen nappulat kaatuvat niskaan, niin pystyy silti näkemään kauneuden kaiken sekasorron alta sekä ratkomaan yhden asian kerrallaan. Ongelma mulla onkin varmaan juuri siinä, että kun voimat ovat lopussa, niin hyviä ratkaisuja on huomattavasti vaikeampaa tehdä ja silloin sortuu niihin huonoihin (jolloin äiti menee jonnekin mököttämään ja nyyhkimään elämän kurjuutta...)

      Olen jo pitkään painottanut meillä sitä, että jos äiti voi hyvin, niin kaikilla menee silloin paremmin. Ja se on kyllä niin totta. Tuntuu, että kaikesta tasa-arvosta huolimatta meihin äiteihin kumuloituu niin paljon kaikkea. Vielä kun keksisi sen, että miten sitä omaa hyvinvointia kaiken häslingin keskellä voisi lisätä :) Ahaa-elämystä odotellessa - mutta vahvasti uskon, että tämä keikkuva laiva kyllä vielä ne tyvenetkin kohdat löytää.

      Vertaistukihalauksia sinne ♥

      Poista
  9. Viisas ja koskettava kirjoitus... siinä oli monia fiiliksiä omastakin elämäntilanteestani vielä muutama vuosi sitten.

    Itse olen sairastanut masennuksen kahteen-kolmeen otteeseen, josta johtuen mulla on aina takaraivossa se, että mielummin haen apua liian aikaisin kuin liian myöhäään. Ja faktahan on se, että jos masennuksen on kerran kokenut, se voi uusitua helpommin. Sen vuoksi herkkiksenä kuuntelen (ehkä liiankin) hörökorvin jos ystävä kertoo väsymyksestään tai jaksamattomuudestaan. Se on vain omassa selkärangassa omien kokemusten vuoksi....

    Hienoa, että kuuntelet ja ymmärrät itseäsi, otat omaa aikaa ja teet asioita jotka tuottavat mielihyvää. Meillä on kuitenkin vain yksi elämä ja kaikilla meillä on oikeus elää sitä onnellisena.

    Muiskuja ja rutistus ihanalle, herkalle, vahvalle, kauniille ja viisaalle ystävälleni. Olet rakas.

    VastaaPoista

Ilahdun kaikista ystävällisistä viesteistä ja pikku moikkauksista :)