torstai 19. tammikuuta 2017

Vapaudu siivouksen taakasta - mullistava idea!

Puoli maailmaa on villiintynyt konmari-kultista. Nyt saatte kuitenkin olla ensimmäisten joukossa kuulemassa ihka uudesta ideologiasta. Hiiteen konmari, tervetuloa Jätä se siihen -idea! Sitä paitsi en ole ainoa, joka ei ihan ymmärrä Marie Kondoa, lukekaa vaikka:

  Marie Kondo on väärässä – elämä ei ala sitten, kun koti on järjestyksessä (HS)
  KonMari ei tuo tasa-arvoa (Talouselämä)

Jätä siis Kondo ja perehdy uuteen ajattelutapaan, jonka ansiosta vapaudut siivouksen ja järjestelyn ikeestä. Kuka nyt haluaisi viettää elämänsä imurin varressa, tai kuskaten tavaroita paikasta toiseen? Tai kuten konmarissa: käärien vaatteita rullalle?? Eikö ole niin paljon mukavampaa juoda kaikessa rauhassa kahvia (tai siideriä, kuten minä teen parhaillaan - koska minulla on siihen ruhtinaallisesti aikaa mullistavan ajattelutavan ansiosta) ja rentoutua? Mutta miten tämä on mahdollista?

Jätä se siihen -ideologia on yksinkertaisuudessaan ajatukset räjäyttävä. Miksi suotta laittaa tavaroita talteen hassuihin paikkoihin, josta ne tarvitsee aina kuitenkin etsiä uudelleen esille. Melko vaivalloista, sanoisin. Kun yksinkertaisesti pudotat tavarat niille sijoilleen, ne myös löytyvät helposti sieltä, missä niitä oikeasti tarvitseekin.

Otetaanpa esimerkki: aiemmin olet ehkä viikannut päivän aikana käyttämäsi vaatteet siististi kaappiin. Aamulla joudut kuitenkin penkomaan ne taas esille ja huolellisesti taitellut vaatepinot ovat taas mullin mallin, jolloin joudut jälleen järjestelmään ne. Mitä ajanhukkaa! Jätä vaatteet kätevästi sängynpäätyyn tai tuolin päälle roikkumaan, niin eniten käyttämäsi vaatteet ovat suoraan ulottuvillasi ilman ylimääräistä järjestelyä.

Oheisissa kuvissa lisää nerokkaita käytännön esimerkkejä. Nauttikaa ;)


Miehen työpöytä. Kaikki työhön liittyvät paperit ja asiat kätevästi ja nopeasti saatavilla, eikä ikävästi piilossa kansioissa. Fiksua.



Sänkyä on ihan turha pedata, koska pianhan sinne taas köllähtää kuitenkin. Samoin muut siivoilut ovat silkkaa ajanhukkaa. Tavaroilla on varmasti järkevä syy olla siellä missä ovat. 


Reput, laukut, kaulurit ynnä muut kannattaa säilöä lähellä ulko-ovea ja mielellään keskellä lattiaa, koska siitä ne on nopeinta napata mukaan. Sama pätee posteihin. Järkevät postit (kuten vaatekatalogit) kyllä osaavat etsiytyä sinne minne pitääkin (kahvikupilliseni äärelle). Turhat sälät (laskut ynnä muut tylsyydet) on helppo napata ulos mennessään ja viedä paperinkeräykseen.


Saunaa on turha pyhittää pelkästään kerran viikossa tapahtuvalle saunomiselle. Silloin puhuisimme turhan kalliista neliöistä, eikö? Paljon järkevämpää on säilöä siellä ne tavarat, jotka eivät mahdu lojumaan sängynpäädyn tai tuolinselkien päällä (ellei halua hankkia lisää tuoleja).


Joskus on myös kiva laittaa valot pois ja kivat värivalot palamaan. Hups vaan, ja romukasoja ei edes huomaa. Vaikka miksipä niitä piilottelisi, sillä eikö ole kivaa, että kaikki on kätevästi saatavilla!

Mitä pidit uudesta ideasta ja joko ryhdyit heti Jätä se siihettelemään? (Unohda nyt ainakin se hiivatin Kondo, elämäsi ei kuitenkaan säkenöi, vaikka ne sukat olisivatkin kääröllä.)

Kiitokset P:lle inspiraatiosta ;) 

31 kommenttia:

  1. Kun mä selitin Kondoa miehelle sanoin (vahingossa): "Jokaiselle paikalle pitää olla tavara." Ja tuota ajatusta meillä on kyllä toteutttu..

    VastaaPoista
  2. Kun mä selitin Kondoa miehelle sanoin (vahingossa): "Jokaiselle paikalle pitää olla tavara." Ja tuota ajatusta meillä on kyllä toteutttu..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, meillä ainakin toteutuu tuo, että jokaisella paikalla on tavara :D Tosin syytän siitä tilanpuutetta - kun ei mahdu niin ei mahdu, ja sitten ne ovat niissä paikoissa missä ovat. Oikeasti Kondossa on varmaaan paljon hyvääkin, vaikken sitä itse ihan ymmärräkään :) (Ja monet olisivat varmasti sitä mieltä, että olisin kipeästi konmarituksen tarpeessa, heh :D )

      Poista
  3. Haha, kyllähän toi Konmari-höpötys on mennyt monilla aika överiksi, esimerkiksi siellä aiheeseen liittyvässä fb-ryhmässä on välillä aika hulvatonta keskustelua (jota toki uteliaana seuraan näköjään...) :D Tosin on siinä puolensakin, oon just lukemassa sitä Kondon uudempaa kirjaa, ja vaikka paikoitellen se on aika naurettavakin, niin hyviäkin pointteja kyllä löytyy esim. tavaroiden arvostamisesta ja niistä huolehtimisesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä juuri facebookissa marmatin, että miten tavallisesta siivouksesta ja kierrätyksestä on tullut niin vaikeaa, että siihen tarvitaan joku hiivatin kultti. Mihin hävisi maalaisjärki. Mutta tämä on tietenkin hyvä markkinarako niille, jotka osaavat keksiä pyörän uudelleen.

      Varmasti konmarissa on paljon hyvääkin ja fiksuja ideoita (ellei nyt sitten jostain kumman syystä halua noudattaa Jätä se siihen -menetelmää). Ylipäänsä tavaran karsiminen on hyvä juttu ja helpottaa elämää.

      Poista
  4. Ihana postaus! Mä olen titämättäni ajanut tätä Konmarittomuutta jo tovin, eli samoilla jäljillä ollaan.

    Ja samoja elementtejä löytyy myös meiltä, esim tuo saunan peittäminen vaatevuorella :)

    Eläköön konmarittomuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eläköön todellakin. Olkaamme oman elämämme maalaisjärjellä varustettuja sankarittaria.

      Oikeasti, se vähä mitä Konmarista tiedän, vaikuttaa aika pöhköltä. En ihan usko, että elämä säkenöi senkään jälkeen, kun on hihhuloinut tavaransa läpi ja miettinyt, että onko joku tavara nyt iloa ja innostusta säteilevä vai ei... Elämän voi laittaa säteilemään ihan just nyt, ei se ole kodin siisteydestä kiinni :)

      Poista
  5. :D
    aamun ilostus, varsinkin kun olen valinnut Kondon uusimman bussimatkalukemiseksi.
    Pois se minusta, että sitä toteuttaisin, mutta kiva tietää mistä muu maailma meuhkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerro sitten, jos löydät sieltä Kondosta jotain järkevää. Pakkohan siellä on olla JOTAIN fiksua, kun puolet maailman naisista on siihen hurahtanut. (Itse kyllä yhdyn tuon linkkaamani artikkelin pohdintaan siitä, että mitähän mieltä vaikkapa Minna Canth olisi siitä, että nykynaisten suurin ylpeyden aihe on hyvin järjestelty sukkalaatikko...)

      Poista
    2. nääfst - veikkaan että niillä naisilla ei ole läheskään niin mukavaa kuin tällaisilla luovemmilla naisilla.

      Poista
  6. "Jätä se siihettelemään" :D :D
    Ihanaa, kun ihmiset alkavat paljastamaan salattuja, entisiä paheksuttuja puoliaan.
    Seuraavaksi aloitan (kun näemmä inspis olin) ehkä "näytä säärikarvasi ja juurikasvusi"-suuntauksen.

    jk. Mä löydän tavarat paremmin sotkuiselta pöydältä, kuin siistiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin vapauttavaa? :D Vaikka jossain takuulla kihisee nyt kiukkuisia naisia, jotka käyttävät elämänsä sohvatyynyjen asetteluun millintarkasti. Ja me vaan rötväillään.

      Joskus vuosia sitten tein jonkun sotkupostauksen tapaisen ja sain isot haukut joltain järkyttyneeltä naiselta. Silloin ärsytti, mutta nyt hihittelen moisille :)

      Poista
  7. Tää oli kyllä terapeuttinen tieto 😊 Kun tästä metodista julkaistaan kirja, ostan sulta heti ekan omistuskirjoituksella, sillä itse kuulun niihin kiukkuisiin eukkoihin, joilla tavarat pitää olla paikoillaan (paitsi ei meillä aina ole). Muuten mä saan päänsärkyä, ihottumaa ja tiesmitä pre-pms ja pre-pre-pmsnoireita. Ja silloin ei oo kellään kivaa 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta varaan ensimmäisen kirjan sinulle heti, kun se tulee painosta Menee vain jokunen tovi, koska käsikirjoitukseni on parhaillaan hukassa. Ehkä joku vei sen eteisen lattialta paperinkeräykseen??

      Oikeasti minäkin tykkäisin, jos olisi siisti koti ja kaikki tiptop. Mutta kuten tunnettua, seuraavasta listasta voi valita vain kaksi: siisti koti, oma mielenterveys, perhesopu. Tai näin ainakin meillä :D Välillä kyllä minäkin saan raivareita, kun alkaa ärsyttää sotkuiset paikat. Viikonloppuna olisi tarkoitus yrittää siivota (taidan tarvita pari lasia viiniä sitä varten).

      Poista
  8. JES! Mä olen ehdottomasti tämän ajatusliikkeen kannalla ja voin kyllä tulla kanssasi luennoimaan tämän helppoudesta ja käytännöllisyydestä etenkin lapsiperheessä! (tokihan tähän liittyy ihan vähän sellaisia piirteitä, että aina kaikki ei löydy, mutta toisaalta...)

    Meillä järjestyksen pito jostain syystä kuuluu vain ja ainoastaan mulle, joten olen jo aikoja sitten luovuttanut, en todellakaan meinaa käyttää elämääni 4-5 (riippuen siitä, luetaanko mies tähän mukaan) tavaroiden järjestämiseen ja paikalleen kantamiseen...

    Hyvää ja rentouttavaa "jätä se siihen"-viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän startata luentokiertue tämän merkeissä :D Ja toki voidaan perustaa tv-ohjelmakin (käydään Jätä se siihettelemässä ihmisten kodeissa, jonka jälkeen ovat tosi kiitollisia, vai sitten eivät :D )

      Meilläkin varsinkin nuo poikalapset ovat ihan mahdottomia jättämään tavarat hujan hajan. Ja itse taidan myös olla siihen taipuvainen. Ei aina vaan ehdi/jaksa tai näe tarpeelliseksi. Kai sitä sitten eläkkeellä ehtii puunata :)

      Hyvää alkanutta viikkoa! :)

      Poista
  9. Tää on ihan paras postaus ikinä, siis kaikista blogeista.
    Eilen puhuimme töissä tuosta KOnmarista ja minähän sanoin taas oman mielipiteeni liiankin suureen ääneen. Totesin vain, että kuka ihmeessä tarvitsee kirjaa avukseen että osaa siivota kotiaan. Minulla ei ole tuota paljon hehkutettua kirjaa enkä tarvitse sitä, osaan siivota kaappini ilman kirjaakin. Eilenkin kävin vaatekaappini läpi ilman mitään opuksia ja vitsi miten se onkin nyt siisti ja sieltä lähti ihan kaikki mihin en ole koskenut valovuosiinkaan.
    Mutta tuo on niin totta, että miksi pitää kaiken aina olla tiptop kun sitä kuitenkin pian tarvitaan uudestaan. Itse olen ehkä hieman liiankin tiptop tyyppi.
    Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, oi kiitos :) Niinpä juuri, just tuo ei minullekaan uppoa, että miksi tarvitsee olla kirja, jotta osaa karsia/siivota. Mutta kai jotkut sieltä löytävät jotain ideaa, ja ainakin Marie Kondolle ropisee rahaa tilille. Hitsi kun tajuaisi itse alkaa rahastaa näillä jutuilla tyyliin "keksinpä polkupyörän uudelleen" :D

      Kivaa alkanutta viikkoa! ♥

      Poista
  10. Juuri näin hiiteen koko Kondoo-mimmi!! Jo ystävättäreni kirjaan tustuessaan totesi, että miksi keksiä pyörä uudestaan ja viskasi kirjan roskiin. Teki siis kuten kirja ohjasi; kaikki turha pois ;)
    Käyttövaatteet minulla on tuolin selustalla, sänky on viikon auki ( tuulettuu samalla;)) viikonlopuksi saatan pedata...
    Reput on oven pielessä...
    Olen siis taas tahtomattanikin tehnyt kuten uudestaan keksityt trendit kehoittaa ;)
    Meilläkin sauna on väliaikais varastona...aivan mahtava siihen ja oven saa helposti kiinni. harva vieras menee ekana saunaa katsomaan. ;)

    Riemukasta viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai jestas, mua nauratti tuo ystäväsi roskiin heittämä konmari :D :D Just noin! Tarpeettomat pois, heh.

      Minäkin perustelen petaamattomuutta sillä, että ainakin tuulettuu hyvin. Ja sama pätee vaatteisiin. Siellä kaapissa vain ummehtuisivat... Rento ote on paras, eikä turhaan viitsi nipottaa. Mulla tosin kesti pitkään, että opin sietämään epäjärjestystä. Mutta se sietokyky on kyllä helpottanut elämää kummasti :)

      Kivaa ja rentoa alkanutta viikkoa!

      Poista
  11. Olen ollut koko elämäni "jätä se siihen"-tyttö :) Niin ihanaa, että keksit tuollaisen hyvän nimen.

    Tykkäisin siististä kodista, mutta sen ylläpitäminen veisi niin paljon aikaa, että kaikki vapaa-aikani menisi siihen. Koska en tykkää siivoamisesta, haluan todellakin käyttää aikaani myös kivoihin juttuihin ja siksi tingin siivous/järjestelyhommista.

    Meillä on sauna tällä hetkellä myös varastona. Me ei olla kovin innokkaita saunojia, mökilläkään ei välttämättä saunota kuin pari kertaa kesässä, vaikka on rantasauna. Olen ihan oikeasti miettinyt, että voisiko saunan muuttaa varastoksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ihan sama juttu, etten ole halukas pistämään kaikkea vapaa-aikaani siivoamiseen ja järjestämiseen. Kun on työt, lasten harrastukset ja ruokarumban pyörittäminen ynnä omat satunnaiset menot, niin en jaksa ottaa pulttia siitäkin, että kodin pitäisi olla tiptop. Aina parin viikon välein sitten tulee sellainen impulssi, että täytyy siivota ja silloinkaan ei todellakaan mitään suursiivoa, vaan ihan perusimurointi ja roinakasat suurinpiirtein paikoilleen.

      Kivaa uutta viikkoa! :)

      Poista
  12. Ihan mahtava kirjoitus ja näkökulma. Oli oikein piristävää lukea. :)

    Täällä kyllä nyt ilmoittautuu yksi Marie Kondo fanittaja. - Huih älkää ampuko :D - Minulle uppoaa Marien Kondon tekstit ja ajatukset kuin lusikka hilloon, ainakin hyvin pitkälti, toki tottakai jostain olen erimieltä (kuten aina jostain :D), mutta sovellan sujuvasti. Elämäni oivalluksen tein esim. juuri viikolla kun luin Marie Kondon 2. kirjaa. Miehellekin silmät suurina esittelin sitä oivalluskohtaa. (Varmaan ihan jo kertaalleen keksitty, mutta nyt vasta meni jakeluun, sentään idolini Marie kirjoitti sen ja toi esille :D). Mutta en ihan kaikkeen ole lähtenyt mukaan, mm. erilaiset taitteilut ja käsilaukun jokailtainen tyhjennusrumba jää väliin.

    Tällä hetkellä on mulla hirmuinen into-ahdistus-vimmatila laittaa tosi paljon pois tavaraa, tuntuu että kaikkea on liikaa ja että pärjäisi äärettömän vähällä. Ja sellainen joku vimma myös, että jokainen esilläoleva tavara olisi erittäin tarkoin harkittu sille paikalle missä on (kuten juuri ne keskellä eteisen lattiaa olevat koulureput, meilläkin siis sellaista...)

    Käytäntö on vielä meilläkin just tuota jätetään vaan kaikki keskelle lattioita -ideologiaa, yllätyskyläilijät varmaan kysyisivät että ollaanko me koskaan kuultu Marie Kondosta ja suosittelisivat kirjoja luettavaksi, kun meille tulisivat. :D

    Kiva kun toit esille erilaisen näkökulman tähän Marie Kondo juttuun. :) Konmari tuntuu jakavan aika paljon porukkaa.

    Mukavaa viikonloppua Tuula <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei me ammuta, no fear :D Oikeasti mä kyllä ihailen kaikkia niitä, jotka onnistuvat pitämään kodin kunnossa ja järjestyksessä. Itse en vaan siihen jaksa venyä. Ja tässä vuosien varrella olen oppinut löysäämään pipoa - aiemmin kun sain hirveitä kilareita siitä, että kaikki on aina mullinmallin.

      Pari viikkoa sitten aloin perata omia vaatteita läpi, mutta projekti on pahasti vaiheessa. Ja kuinka ollakaan, siinä vaatteita läpikäydessä en sitten kuitenkaan raaskinut luopua kovin monista, koska "saatanhan mä tätäkin vielä joskus kuitenkin pitää". Aika paljon kuitenkin lähti mökkivaatteiksi ja jonkun verran UFFin laatikkoon. Jatkan projektia, kunhan kerkiän :) Kyllähän se väljä tila helpottaa sumplimista arjessa kuitenkin.

      Mukavaa uutta viikkoa Soilille ♥

      Poista
  13. Ihana postaus elävästä elämästä. Teidän sauna on meidän sauna! Tässä talossa miesväki on "jätä se siihen ideologian" edelläkävijöitä. Minä hölmö en meinaa millään oppia! 😊

    VastaaPoista
  14. Ihana postaus elävästä elämästä. Teidän sauna on meidän sauna! Tässä talossa miesväki on "jätä se siihen ideologian" edelläkävijöitä. Minä hölmö en meinaa millään oppia! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä taas on niinpäin, että isäntä on melkeinpä siistein yksilö. Keräilee aina meidän muiden ympäriinsä huiskimia vaatteita kasaan :D Itsekin kyllä yritän kovasti, mutta kun jotenkin aina unohdan ne siihen, mihin olen käsistäni laskenut. Ja sitten mennäänkin jo kohti toista ja kolmatta asiaa, ja se eka unohtui jonnekin matkan varrelle...

      Pojat on kyllä ihan mahdottomia hunsvontteja, mitä tulee siisteyteen. Ei puhettakaan, että omatoimisesti tulisi heille mieleen laittaa tavaroita paikoilleen. Siivous tapahtuu vasta äärimmäisen pakottamisen alla :D

      Poista
  15. Niin paras, vapauttava ja ihana ja juuri tuolta näyttää oma vaatekaappi, otan ulos ja tungen sisään. Ihanaa päivää ja tänään annan kaiken olla, itsensä voi suorittaa hengiltä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli hyvin sanottu - itsensä todella voi suorittaa hengiltä. Tietty armollisuus ja hälläväli-asenne löysäävät pipoa ja takuulla tuovat lisää elinvuosia ja elämänlaatua. Minä aikani nipotin siisteydestä, mutta enää en jaksa. Kaaos on pysyvä olotila ja antaa sen sitten olla niin. Aina välillä voi sitten ottaa siivousspurtin ja sitten taas mennään pikkuhiljaa kohti kaaosta... :)

      Ihanaa viikkoa! <3

      Poista
  16. Luin tämän postauksesi alun yhdelle pojistani ja häntä huolestutti, että miten olet osannut ottaa käyttöön tämän heidän ideologiansa ja harmitti, etteivät he ole huomanneet veljen kanssa jo aiemmin tätä rekisteröidä ja tienata tällä! Sillä tämähän oli suoraan meiltä. Tällaista meillä on ollut viimeiset 20 vuotta. Miehet tulevat töistä, keittiön pöydälle puretaan taskuista kukkarot ja avaimet, niin että ruokailu voi fiksusti tapahtua olohuoneessa tv:n äärellä. Sänkyjä ei pedata, liian aikaa vievää. Kaikki tavarat jäävät siihen mihin kädestä putoavat. Äiti kokoaa siitä sitten vaatteet pyykkiin. Tarvittaessa! Ja annas olla, kun joskus yrittää siivota, niin kaksi viikkoa saa kuunnella manailua siitä, ettei kukaan löydä mitään. Sauna meillä on tosin niin usein käytössä, että sinne emme voi varastoida mitään, joten kaikki muut huoneet ovat enemmän tai vähemmän täynnä. Lisäksi kaikki tuntuvat olevan hamsterin luonteisia. Kaikki talteen eikä mitään pois.
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, teillä on siis asiantuntijoita talossa tämän suhteen :D En tiedä olisivatko pojat keskimäärin vähän huolettomampia tavaroiden suhteen..? Itse muistan lapsena ja teininä olleeni hyvinkin järjestelmällinen. Huoneessani vallitsi melkoisen tarkka järjestys ja tykkäsin järkkäillä tavaroida tiptop-asentoon :D (Valitettavasti en enää tykkää ja sen huomaa, heh.)

      Kodin laittamisessa rentous on jees, ja aina silloin tällöin voi siivoilla, kun siltä tuntuu. Nykyään vaan tuntuu olevan sellainen trendi, että pitäisi olla edustuskunnossa oleva koti, vaikka ihmiset käyvät kuitenkin töissä, hoitavat lasten harrastuksia, pyörittävät ruokarumbaa ja ekä itsekin harrastavat. Miten siinä enää ehtisi vielä kodinkin pitää tiptop? Luulen, että sisustuslehdet ja -ohjelmat ovat vaikuttaneet tähän osaltaan...

      Mukavaa alkanutta viikkoa! :)

      Poista

Ilahdun kaikista ystävällisistä viesteistä ja pikku moikkauksista :)