perjantai 13. tammikuuta 2017

Onko naisen meikittömyys uutinen?

Tänään törmäsin taas kerran "uutiseen" suomalaisesta naisjulkkiksesta, joka oli julkaissut itsestään meikittömän* kuvan Instagramissa. Iltapäivälehti oli tietenkin repinyt aiheesta jutun.

*) meikittömyys tarkoittaa tässä tapauksessa, että ripsipidennysten, kestokulmavärin, hiusten käsittelyn, rusketuksen ja sumean kuvanladuun lisäksi ei ole meikkiä tai filttereitä... 

Aiemminkin olen näitä ihmetellyt ja purnannut itsekseni. Miksi se on uutinen, että naisella ei ole meikkikerrosta kasvoillaan? Miksi se on mukamas "rohkeuden" osoitus, että nainen uskaltaa olla luonnollisen näköinen?

Minusta siinä ei pitäisi olla mitään uutisoitavaa saati erityisen rohkeaa, että joku julkaisee itsestään kuvan ilman laittautumista tai filttereitä. Eikö se ole oikeastaan ihan yhdentekevää. Tekisi myös mieli kysyä, että miksi ylipäänsä naisen ulkonäkö on puheenaihe.

Toki myönnän, että on kuumottavaa ja joskus nolostuttavaa olla esillä paljaana, kalpeana ja ilman meikin suomaa ulkoista mukavuuden tunnetta. Itselleni kevyt arkimeikki on lähes normi. Ilman sitä tunnen itseni vähän nukkavieruksi ja valjuksi. Silti voin toisinaan julkaista itsestäni meikittömän kuvan, enkä sen johdosta tunne itseäni erityisen rohkeaksi tai vallankumoukselliseksi.

Myönnän senkin, että paljon mieluummin toki näytän itsestäni niitä hehkeämpiä puolia - kun olen laittautunut, hyväntuulinen ja päälläni on kivat vaatteet. Mutta kysymys kuuluu: olenko nynny ja raukkis, jos julkaisen itsestäni edullisen vaikutelman antavan kuvan? Ja olenko rohkea ja urhea feministi, jos julkaisen meikittömän kuvan? Onko naisen ulkonäöllä ylipäänsä mitään tekemistä yhtään minkään kanssa?



Terveisin, sohvalla rötköttävä, perjantailasillista nauttiva meikitön tai meikillinen (päättäkää itse), rohkea tai pelkurimainen (päättäkää itse) keski-ikäinen nainen ;)

Rentoa viikonloppua! 


17 kommenttia:

  1. Jaa-a. Homma on vähän kahtiajakoinen. Tokihan sitä haluaa monessakin tilanteessa olla parhaimmillaan ja jos kokee, että meikki, kampaus, vaatetus sitä sopivasti tukevat ja korostavat, niin eikös silloin ole fiksua niitä käyttää.

    Toisaalta kosmetiikkabisneksen perustoimintamalleja on luoda etenkin naisille epärealistisia odotuksia siitä, että miltä pitäisi näyttää ja tarjota sitten ziljoonaa erilaista tuotetta, joiden avulla voisi päästä lähemmäksi ihannetta ja teollisuus kääriä muhkeat voitot. Oikeastaan siis paheksun bisnestä, joka rahastaa ihmisen epävarmuudella, mutta silti teen pienehköjä rahasiirtoja omasta kukkarostani kosmetiikkateollisuudelle, jotta tuntisin itseni hitusen varmemmaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen kyllä iloinen siitä, että on mahdollisuus käyttää meikkiä, laittaa hiukset ja laittaa kivat vaatteet, ja olla niiden kautta enemmän edukseen. Arjessa näin teenkin :) Yhä useammin olen alkanut kuitenkin jättää meikit pois, koska on oikeastaan ihan hemmetin paljon helmpompaa lähteä kauppaan au naturel ilman meikkioperaatiota.

      Ulkonäköbisnes kaikkine haaroineen on minustakin vähintäänkin ärsyttävä. Naiset näytetään siloisina, vailla selluliitin häivää, tai mitään muutakaan "epätäydellistä". Helposti tulee sellainen olo varsinkin nuoremmille naisille, että siloisuus on normi, ja luonnollinen naisellisuus jotain rumaa... Se ei ole hyvä miltään kannalta ajateltuna (paitsi kauneusbisneksen tulovirtojen osalta).

      Juuri se minua ärsyttää eniten, että naisten ulkonäkö on niin usein "uutisten" aihe. Uutisoisivat mieluummin urallaan menestyneistä naisista eikä siitä, että jollain naisella on nyt tänään jäänyt huulipuna laittamatta.

      Poista
  2. Kuten Rva kepponen jo kommentoi, on asialla todellekin kumpikin puoli. Yhtiskunnan odotukset ovat nykyään niin kauneispainotteisia ja mainosten perusteella vain tietynlainen ulkoasu on kaunista eli meikkinaamoiat käyttöön.
    Toisaalta taas osa naisista, joilla on jokin taka-ajatus ( julkisuushakuisuus, kapinointi..) haluaa meikittömyydellään osoittaa olevansa erillainen ja rohkea ja välittää piupaut yhteiskunnan odotuksista. Tosin nykyään on sekin trendi, siis tuo meikittömien kuien laitto someen.
    Tässä aamukahvia ryystäen tukka sekaisin ja ilman meikkiä suunnittelen kaupungille lähtöä, tosin kylppärin ja meikkipussin kautta ;)
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, että asioilla on monta puolta. Itse en ole läheskään aina sinut ulkonäköni kanssa ja turvaudun meikkipussiin lähes päivittäin. Joskus taasen laiskottaa ja olen meikittä.

      Mutta jotenkin olen vähän allerginen sille, että naisen ulkonäkö on niin iso juttu mediassa. Samoin se, että meikittömyys olisi mukamas jotenkin radikaalia tai rohkeaa, josta pitää tehdä haloo, kun joku naisjulkkis on päivän elämästään ilman meikkiä :)

      Poista
  3. Mahtava postaus, pitäisiköhän itsekin toteuttaa tällainen <3
    Naurattaa joskus todellakin noi "meikittömät" julkkiskuvat kun kuitenkin on ne ripsipidennykset ja värjätyt kulmat, ehkä hieman botoxiakin huulissa eli meikittömyyttä niissä on se, ettei ole kamalaa meikkivoidekerrosta.
    Itse tykkään meikata mutta uskallan kyllä piipahtaa lähikauppaan ilman meikkiä. MEikkaan ehkäpä enemmän itseni kuin kenenkään muun vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, aika usein nuo julkkisten "meikittömät" kuvat tuppaavat olemaan kaikkea muuta kuin täysin luonnollisia :) Onneksi on joitain virkistäviä poikkeuksiakin tosin. Minäkin saatan olla esim. viikonloppuisin meikkaamatta kokonaan ja kauppareissut yms. onnistuvat meikkaamatta. Mutta myönnän, että vaikkapa kaupungille lähdön kynnys olisi varsin korkea ilman meikkiä, hui :D

      Poista
  4. Niinpä. Mitä naisen kuorella on tekemistä minkään kanssa? No ei mitään. Uutiset on kyllä niin jonninjoutavia, että ääreisharvoin viittin lukea ees otsikoita :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin noin! Ärsyttää se, että mediassa "uutisoidaan" harva se päivä naisten ulkonäöstä. Sellainen ikäänkuin pistää naiset siihen asemaan, että olemme koristeita, kuorta, pintaa... Ja se ei oikein enää ole tätä päivää. Onneksi on paljon naisia, jotka menestyvät ihan muilla kuin ulkoisilla avuillaan :)

      Poista
  5. Ikuisuuskysymyksiä, noh jos laitan hirveistä hirveimmän aamukuvan itsestäni, niin kyllä se räikeää huumoria on ja joskus olen taas sellaisella tuulella, että otan 10 meikillistä kuvaa itsestäni, jotta saisin sen edukkaamman kuvan eli kaikki riippuu meikäläisellä kyllä tähtien asennosta. Onko uutisoinnin arvoista, no ehkä siinä mielessä, että rohkaisee nuorten ja miksei aikuistenkin minäkuvaa, kun meikittömyyteen rohkaistaan, että nainen on kaunis meikittäkin. Joten siinä mielessä peukut uutisoinnille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on hyvä pointti ja sitä en tullut edes ajatelleeksi, että monille se voi olla hyvää rohkaisua, kun nähdään niitä julkkiksia ilman meikkikerrostakin :) Kyllä vaan! Siinä mielessä positiivista.

      Sinä olet hyvä esimerkki siinä, että itsestään voi laittaa niitä ei-laitettujakn kuvia, eikä itseään tarvitse ottaa liian tosissaan. Kiitos siitä! ♥

      Poista
  6. Mä meikkaan ihan liian harvoin, nyt kun tällaisena kotiäitinä olen. Ja verkkarilinjalla kuljen kauppaankin. Enkä häpeä yhtään. Toki joskus on kiva vähän laittautua ihan oman itsensä takia. Mutta juurikin nuo "turhat" julkkikset ilman meikkiä on aivan turhaa uutisointia kaikkien pidennestyn, pigmentointien ja muiden täytteiden jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on tuo, että saatan joskus lähteä verkkarit jalassa kauppaan. Joskus sitten taas ns. paremmissa vaatteissa. Riippuu ihan omasta mielialastakin, että jaksaako laittautua vai ei. Onneksi täällä päin on ihan normia, että kaupassa voi käydä tuulipuvussa tai hienoissa vaatteissa tai kaikkea siltä väliltä :)

      Poista
  7. Osut kyllä tässä postauksessa niin naulan kantaan :) ei sen pitäisi mikään uutinen olla, mutta itsehän me kaikki osaltamme ollaan tilanne tällaiseksi luotu. Ei meikkaamisnormit ole tyhjiössä syntyneet tai pelkästään mediankaan luomana.

    Juuri tuota ajatusta (että meikittömyys on shokki tai uutinen) vastaanhan mm. Alicia Keys alkoi protestoimaan ja luopui meikistä kokonaan viime vuonna (muistaakseni kesällä). Sen jälkeen hän on näyttäytynyt joka paikassa, punaisilta matoilta levyn kanteen, totaalisen meikittömänä. Ja ainakin minun mielestäni aivan uskomattoman kauniina :) tällä tavoinhan ne normit muuttuu, kun me omalla käytöksellä niitä muutamme :)

    VastaaPoista
  8. Ai niin ja minulla on juuri tänään kasapäin meikittömiä kuvia blogissa, kun postailin asua, joka oli päälläni salille mentäessä. Salille en nimittäin meikit naamassa mene, eikä minulla ole ongelmaa olla sitten kuvissakin ilman :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuokin on kyllä niin totta, että eihän ne normit ole pelkästään median ansiosta syntyneet, vaan itsekin olemme niihin vaikuttaneet. Siitä kyllä ilahdun isosti, että monilla tuntuu nykyään olevan pyrkimys meikittömyyteen. Alicia Keysille isot peukut päätöksestään :)

      Kiva blogi sinulla ja paljon hienoja kuvia, tykkään! ♥

      Poista
  9. Me ollaan siinä iässä, ettei moista pidetä uutisena. Meikittömyyttä.
    Uutisen voisi kyllä kirjoittaa siitä, missä iässä löytyy se huoleton fiilis, että VOI meikittäkin olla julkisesti.

    Voi kun muistan ne ajat et pelkäsin et mut nähdään ilman meikkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla se meikitön huolettomuus taisi löytyä ekan lapsen syntymän jälkeen. Silloin(kin) piti välillä käydä ruokakaupassa, muttei enää ollut aikaa/energiaa/mielenkiintoa itsensä laittamiseen. Ekan kerran synnytyksen jälkeen poistuinkin kotoa paidannapit auki ja rintsikat näkyvillä. Ah, miten ihanan huoletonta... :D

      Poista

Ilahdun kaikista ystävällisistä viesteistä ja pikku moikkauksista :)