tiistai 8. marraskuuta 2016

Ujoista lapsista

Valeäidin blogissa oli hieno kirjoitus: Ujo lapsi on fiksu. En osaa edes lisätä siihen mitään. Kiitos ujojen lasten puolustuksesta!

Niin monet kerrat olen joutunut lasteni kanssa vaivaannuttaviin tilanteisiin, joissa joku arvostelee tai nyrpistelee nenäänsä johtuen lapseni ujoudesta tai hitaasta lämpiämisestä. Varsinkin pienempänä pojat olivat toisinaan hyvinkin varautuneita uusissa tilanteissa. Kuopus on vieläkin se, joka lämpenee uusille ihmisille ja asioille todella hitaasti, jos ollenkaan. Siinä missä vilkkaammat lapset säntäävät uudessa kyläpaikassa roikkumaan verhoista, pomppimaan sohvilla ja tonkimaan keittiönkaapit, niin meidän poika pysyttelee lähelläni ja seurailee tilannetta hissukseen. Hän ryhtyy leikkeihin sitten, jos kokee olevansa jonkun kanssa samalla aaltopituudella.

Kuopus sai myös pari vuotta sitten täysin tyrmäävän arvion puheterapeutilta. (Kävimme tuolloin harjoittelemassa ääkkösiä ohjatusti.) Kyseinen ihminen oli minunkin mielestäni viileä, teennäinen ja etäinen. Ilmeisesti lapseni jakoi saman mielipiteen, sillä hän ei juurikaan suostunut kommunikoimaan puheterapiassa. Tästä puheterapeutti veti omat johtopäätöksensä ja lausunto oli niin karua luettavaa, että minua itketti ja raivostutti. Jos silloin olisi ollut enemmän voimavaroja, olisin vienyt jutun eteenpäin ja pyytänyt jotakuta arvioimaan ko. henkilön ammattitaitoa ja vähintäänkin vaatinut lausunnon poistamista heidän järjestelmistään. Hänen mukaansa poikamme olisi tarvinnut psykologin arviota ja lausunnosta oli tulkittavissa jotain sellaista, ettei pojalla olisi ollut riittävää ymmärrystä tai kognitiivisia taitoja.

Kaikki tuo vain siksi, ettei puheterapeutti kerta kaikkiaan osannut löytää tietä lapsen luo, vaan pelkkä terapeutin läsnäolo sai lapsen totaalisesti lukkoon. Ilmeisesti hänelle ei tullut mieleen, että kyseessä on ihan normaali poika (vähän herkkis sellainen), joka vain ei uskaltanut tai osannut kommunikoida terapeutin kanssa. Sitten lausunnosta tuli sellainen kuin tuli ja syy vieritettiin 4½-vuotiaan lapsen harteille sen sijaan, että terapeutti olisi todennut, ettei osannut kohdata tätä lasta tai löytää luontevaa puheyhteyttä. Meidän vanhempien kommentteja ja mielipidettä ei kuultu, vaan päädyttiin vain siihen, että poika on jotekin "viallinen". Aika kohtuutonta minusta.

Yksikään poikaamme päiväkodissa hoitanut henkilö ei ikinä vihjaissutkaan, että pojassa olisi mitään ns. vialla. Päin vastoin - he tiedostivat lapsen herkkyyden ja toimivat sen mukaan. Myöhemmin kävimme toisella puheterapeutilla, jonka kanssa poika puhua pulputteli iloisesti, eikä mistään kommunikointivajeesta näkynyt merkkiäkään. Tästä toisesta henkilöstä huokuikin aito läsnäolo, luontevuus ja lämpö.

Pistää vihaksi, kun edes kasvatus- tai terveysalan ammattilaiset eivät läheskään aina tunnista lasten erilaisia temperamentteja, herkkyyttä ja erilaisia tapoja reagoida tilanteissa. Ellen itse olisi tietoinen lasteni erityisherkkyydestä ja sen aiheuttamista - ihan luonnollisista! - reagointitavoista, niin olisin muiden ihmisten kommenttien perusteella saattanut erehtyä ajattelemaan, että lapsissani on jotain perustavanlaatuista vikaa. Neuvolamaailmassa seurataan ansiokkaasti kasvukäyriä ja äänteiden muodostumista ynnä muita käppyröitä, mutta ei osata kannustaa vanhempia tai lapsia löytämään omaa luontevaa tietään olla oma itsensä.

Mielestäni on aikuisen - ja etenkin lasten kanssa toimivan ammattilaisen - tehtävä luoda polku lapsen luo, eikä päinvastoin. Tai ainakin antaa sen henkisen polun syntyä omalla ajallaan ja tavallaan, eikä väkisin. Pakottamalla syntyy vain epäonnistumisen tunteita ja kierre, joka johtaa sosiaalisten tilanteiden arastelemiseen.

PS. Emme koskaan kyselleet psykologin mielipidettä, vaan heivasin ensimmäisen puheterapeutin lausunnon pitkälle komeron perukoille ja siellä pysyköönkin. Jos vielä tulee vastaan tilanne, jossa joku epäilee lapseni psyykkisiä tai mitä tahansa kykyjä, hän saa vastaansa kiukkuisen leijonaemon.


10 kommenttia:

  1. Kirjoitit hyvin ja tärkeästä asiasta! Meillä asuu sekä että lapsia (tai osa jo aikuisia), on niitä, jotka tutustuvat sekunnissa ja sitten on niitä joiden lämmittelyyn saa käyttää aikaa ja energiaa, nyt kun mietin, niin oikeastaan 3/4 on juurikin näitä ujoja, hitaasti lämpeneviä lapsia. Se on kyllä vaatinut opettelemista myös äidiltä, että miten paljon uudet tilanteet ja ihmiset vaativat aikaa ja kertaamista. Nykyisin nelosluokkalainen rakastaa rutiineja, kun joku muuttuu, sitä pitää käydä läpi moneen kertaan ja vakuuttaa ja vannoa, että kaikki sujuu hyvin, kuten nyt esimerkiksi tuntia aiemmin kouluun meno... Mutta onneksi olen oppinut kuuntelemaan ja ymmärtämään, mistä kiikastaa kun ärripurri tulee näytille tällaisina "poikkeuksellisina" aamuina. Silti ajattelen, että lapseni (tämäkin rutiinien rakastaja) on fiksu ja osaava ja tulee pärjäämään elämässään oikeinkin hyvin, ei hänessä mitään vikaa ole!

    Kylläpä olette tavanneet kummallisia ammattilaisia, tuollaiset saisi kyllä pistää pihalle, ärsyttää, että heti leimataan vian olevan lapsessa, sen sijaan, että esimerkiksi konsultoisi toista ammattilaista ja pyytäisi apua! Kyllä meitä leijonaemoja tarvitaan! Ja leijonaisojaveljiä, meillä nimittäin koulussa tapahtui kiusaamista pari vuotta sitten tähän nuorimpaan kohdistuen, no 190 cm pitkä isoveli kävi kertomassa kiusaajalle (jonka veli oli hänen kaverinsa), että jos se ei lopu niin hän tulee uudelleen juttusille, eipä ole kiusannut sen jälkeen! Itse olisin vielä vähän aikaa kuunnellut ja katsellut, isoveli ei...

    Ei muuta kuin omiemme puolia pitämään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana leijonaisoveli teillä :) Tosi hyvä, että kiusaaminen katkesi heti alkuunsa. Tuollaisia suojelevia tyyppejä pitäisi olla kaikilla.

      Olen ihan varma, että ujoille, hitaastilämpiäville ja rutiinien rakastajille on oma tärkeä paikkansa tässä maailmassa ♥ Ehkä he pitävät hommat paremmin vakaina, eivätkä säntäile oikopäätä uusiin, kenties pöhköihin, juttuihin. Heillä on ehkä enemmän harkintaa ja tarvetta miettiä asioita pintaa syvemmältä. Ihan varmasti nämä ujot ovat kaikin puolin fiksuja ja osaavia (vaikka välillä tuntuu siltä, että maailma arvostaa hölösuisia adhd-tyyppejä).

      Pidetään tosiaan omiemme puolia <3
      Kivaa viikkoa!

      Poista
  2. Meidän perhe koostuu kahdesta ujonpuoleisesta introvertista aikuisesta sekä yhdestä ujosta, hitaastilämpiävästä, rauhallisesta ja valikoivasti puhumattomasta lapsesta. Myös minun verenpainettani on nostattanut kasvatusalan ihmisten markkinoima ajatus siitä, että lapsessamme on jotain pahasti vialla kun se ei puhu, on ujo ja hitaastilämpiävä. En tiedä, että onko nykylapsissa todellakin niin paljon ylivilkkaita ja keskittymishäiriöisiä verhoissakiipeilijöitä, että sitä aletaan pitämään normina ja ujot ovat sitten todellakin "poikkeavia". Varhaiskasvatuksen erityisopettaja taisi ottaa henkilökohtaisena ammatillisena loukkauksena sen, että ei saanut poikaa puhumaan ja suositteli/painosti vaihtamaan perhepäivähoidon (jossa ihana hoitotäti ei antanut pojan puhumattomuuden häiritä mitenkään) päiväkodin erityisryhmän pienryhmään (12 lasta!) jotta lapsi saisi tarvitsemaansa erityistä tukea... Puheterapeutti sai rauhallisella olemuksellaan pojan heti samalle aaltopituudelle tekemään tehtäviä ja puhumaan, ja totesi että puheenkehityksessä ei sinänsä ole mitään ongelmaa. Toimintaterapiaan oli lähete, mutta asia "unohtui" ;), ja kokenut ja kaiken nähnyt neuvolantäti hymähti, että hyvä niin, meni aika jollekin joka sitä oikeasti tarvitsee... Eskariin toivoimme pojan pääsevän varahoitona tutuksi käyneen päiväkodin eskariin, mutta paikka tuli koulun eskarista mikä oli aika pelottava ajatus, ja pelot konkretisoituivat kun vietimme syyskuussa viikon vatsakipuja 24/7 huutavan pojan kanssa - stressimaha oli lastenlääkärin diagnoosi. Tämän jälkeen yllättäen meille ehdotettiin siirtymistä kodinomaisempaan päiväkodin eskariin ( juurikin sinne minne alunperin toivottiin!) kasvamaan rauhassa helpommin hallittavassa ympäristössä. Heti tietenkin masinoitiin perheneuvolan psykologin ja lastenpsykiatrin konsultaatiot, ja varoitellaan, että lapsi tuskin aloittaa koulutietään tavallisessa luokassa vaan tulee tarvitsemaan erityistä tukea... Niin tietysti, kun on ujo eikä puhu niin täytyyhän sillä olla ymmärryksessä ja kognitiossa jotain pahasti vialla!!! Murrrrrrr!!! Miksi ei voida ymmärtää sitä, että ihminen ei voi mitään temperamentilleen eikä kaikkia voi vääntää samaan muottiin. Ihan sama kun todellakin vaatisi ruskeasilmäistä muuttumaan sinisilmäiseksi koska ruskeasilmäinen on jotenkin viallinen. Täytyy sanoa, että välillä on oma arvostelukyky (ja todellisuudentaju) ollut koetuksella näiden ammattilaisten ajatuksia kuunnellessa, muuta olen jääräpäisesti sitä mieltä että lapseni on ujo ja hitaastilämpiävä eikä viallinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, olen ihan sanomattoman pahoillani siitä, mitä olette joutuneet kohtaamaan :( :( Jotenkin tuntuu, että maailmassa pitäisi olla suuna päänä, alati hölöttävä, kontrolloimaton ja adhd-luonteinen ihminen, että olisi "normaali". (Minusta itsestäni sellainen taas on kaikkea muuta kuin normaalia, hyh.)

      Lapsilla pitäisi olla lupa kasvaa omaa tahtiaan, eikä jotain keskimääräisiä tilastokäppyröitä pitkin. Maailmaan on ennenkin mahtunut monenmoista persoonaa, vaan nykyisessä tehokkuustaloudessa liian erilaiset yritetään pakottaa siihen keskivertomuottiin, joka on muille helppo käsitellä...

      Mutta mikä onni, että lapsellanne on ymmärtävät vanhemmat, ja olette hänen puolellaan!! ♥ Olen varma, että on niitäkin vanhempia, jotka eivät ymmärrä eivätkä hyväksy lapsensa ujoutta ja herkkyyttä. Siinä särkyy paljon, jos lapsi ei saa oman vanhempansa tukea.

      Toivon ihan hirveästi tsemppiä ja jaksamista Teille. Ja teidän ihanalle pienelle ujolle pojalle turvallista koulutietä ja sen varrelle ymmärtäviä aikuisia ♥

      Poista
  3. Hieno ja tärkeä teksti! Hyvä Tuula!

    Ja tuo on niin totta: Mielestäni on aikuisen - ja etenkin lasten kanssa toimivan ammattilaisen - tehtävä luoda polku lapsen luo, eikä päinvastoin.

    Valoa ja iloa tällekin viikolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Jotenkin tuntuu, että "ennen vanhaan" oli jotenkin sallitumpaa olla ujo ja hitaastilämpiävä. En tiedä miten itse olisin ujohkona lapsena selvinnyt tästä kovien vaatimusten maailmasta... :(

      Valoa ja iloa sinnekin! ♥

      Poista
  4. Erittäin tärkeä teksti! Laitan sulle jossain vaiheessa s-postia. :)

    Mukavaa päivää Tuulalle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Soili ♥
      Mukavaa päivää sinne myös!!

      Poista
  5. No olipa siinä ammattilainen.

    Tuli mieleen muisto omasta lapsuudesta: olin ehkä 8-vuotias ujo koululainen ja kävin puheopetuksessa. Olin varmasti hyvinkin hiljainen ja hitaastilämpiävä, koska eräänä päivänä puheterapeutti puhkesi itkuun ja valitti, miten pahalta tuntuu kun muut lapset tulevat hänen luokseen iloisina ja innokkaina ja minä murjotan. Tämä oli minulle tietysti ihan tyrmäävä palaute, muistan kuitenkin mielelläni käyneeni hänen luonaan ja salaa ihailleeni tätä naista ja hänen hienolta kuulostanutta sukunimeään - en vain osannut iloani näyttää. Sen ärrän opin sitten paljon myöhemmin toisen terapeutin kanssa.
    Voi olla että puheterapeutilla oli omia huolia ja erityisen huono päivä, mutta näin jälkeenpäin tuntuu kyllä ihan asiattomalta vastuuttaa lasta omasta työhyvinvoinnistaan.
    Kati

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika karun kuuloinen kokemus sinullakin. Vaikka miten harmittaisi, niin missään tilanteessa ei ammattilainen voi vierittää syytä lapsen harteille.

      Itselläni on lapsuudestani muutamia vastaavan oloisia tilanteita. Olin toisinaan todella hiljainen ja ujo - jotenkin peloissani siitä, että jos sanon jotain, niin sanon kuitenkin jotain tyhmää ja sitten minusta ei pidetä. Tuo pelko usein lukitsi sanat sisääni, enkä vain saanut mitään ulos. Mielelläni kuitenkin olin läsnä tilanteissa ja seurailin muiden puheita ja puuhia. Kun sitten joku arvosteli siitä, etten osallistunut, niin kyllä se tuntui kurjalta. Kun en vain osannut tulla ulos kuorestani, vaan olisin tarvinnut siinä aikuisen vastapuolen apua...

      Poista

Ilahdun kaikista ystävällisistä viesteistä ja pikku moikkauksista :)