maanantai 21. marraskuuta 2016

Melankolia *

*) synkistelyvaroitus

Joskus tuntuu, että ne tulevat käsi kädessä - maanantai ja se olo, että tarvitsisi lomaa omasta elämästään.

Ei jaksaisi olla äiti, ei kumppani, ei työntekijä, ei mikään. Tuijottelen kaukaisuuteen ja mietin mihin katosi punainen lanka. Laskupinojen, kauppakassien, arjen sälän ja lasten sähläyksen alleko? Miehen alati pitenevien työiltojen, pimeiden päivien ja kylmän vesisateen tieltäkö se karkasi.

Olen huokausten silta, roikkuvat silmäpussit ja kaukokaipuuta tykyttävä ruumis. Mielessä kytee sitten kun, jos ja voi kunpa. Ja perään huokaus. Koska mieli on jo alkanut uskoa, että ei kumminkaan mitään koskaan. Toiveikkuuden tilalla on pelko siitä, milloin taas tulee jokin iso vastoinkäyminen kampittamaan muutenkin kompastelevaa mieltäni. Näen elämäni synkeiden lasien läpi, enkä osaa ottaa niitä laseja poiskaan.
 
Olen aina ollut huono kestämään tätä ympärille kuristuvaa kaamosta. Kaipaan yksinoloakin niin kovin, että se tuntuu fyysisenä kipuna ja ahdistuksena. Kyselen itseltäni miksi en kestä perhe-elämää ja sitten syyllistyn, kun tiedän, että pitäisi olla vain kiitollinen kaikesta. Ja olenkin kiitollinen. Silti kaipaan jotain sellaista, jota en löydä arjesta - väljyyttä, huolettomuutta, vapautta.

Olen aina tiennyt, että melankolia asuu minussa syvällä. Ahdistus ja syvä pimeyskin. En aja niitä pois, vaan annan niiden olla minussa. Tiedän kyllä, etteivät kaikki niitä piirteitä kestä.

Toisinaan melankoliassa on jotain itsekästä ylellisyyttä: jos en muuten saa olla yksin, vedän ylleni synkkyyden viitan, jonka alle ei pääse kukaan. Vaikkei se olekaan sitä yksinäisyyttä mitä tarvitsen, se on parempi kuin olla paljaana kaikelle repivälle ja ilman sitä viittaa.

Juuri nyt taidan vain antaa periksi. Synkistelen, olen vereslihalla ja odotan, että negatiiviset tunteet huuhtovat minusta pois jotain, tai tuovat muassaan jotain sellaista, mitä niiden on tarkoituskin. Olkoon pimeys minussa, ehkä sillä on paikkansa juuri nyt.



15 kommenttia:

  1. Tsemppiä muru tähän pimeyteen! Koska olen hetkittäin optimisti, haluan tuoda esille faktan, että enää 1 kk ja valoisa aika alkaa lisääntyä = kevät lähestyä.

    Puss ja puhtia viikkoon!

    VastaaPoista
  2. Kirjoituksesi kuulostaa kovin tutulta. Voin allekirjoittaa kaiken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, siinä tapauksessa sinne kovasti tsemppiä! Pimeys, melankolia sun muu on joskus vähän turhan rankkaa... mutta otetaan hetki iisisti ja parempia aikoja tulee sitten joskus ♥

      Poista
  3. Kuulostaa hyvin tutulta. Voisin kuvailla tilannetta näin, jokin niljakas ajatus ottaa kiinni, huomaan tuntevani syyllisyyttä ja ahdistusta. Kerron miehelleni, että on syyllinen olo, mies kysyy miksi, sanon etten tiedä, pimeys vaan tekee sen, että ahdistaa ja tuntuu, että on velkaa joka suuntaan. Erakoidun enemmän ja enemmän ja jos tapaan ihmisiä, täytyy toipua. Keväällä ja kesällä onkin sitten valtavasti energiaa, vuodenaikamasennus on ikävä asia. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tutun kuuloista - juuri tuo niljakkaiden ajatusten tunkeutuminen korvien väliin, syyllisyys, erakoituminen... Mistään ei meinaa saada kiinni ja hymy on karannut jonnekin.

      Odotan kevättä, valoa ja toivon pilkahduksia. Koitetaan sinnitellä tämän pimeyden kanssa. Halauksia Tiialle ♡

      Poista
  4. Voi Tuula... <3

    Täälläkin kuvataan ohjelmaa nimeltään Synkät ja Valoisat. Elämä... <3
    Ehkä meidän vain pitää raivata jotain tietä, jostakin - jonnekin. Vähän syvemmältä, sieltä jostakin - sinne jonnekin.

    Haleja ja voimia sinulle viikkoon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos halauksista ja tsempeistä. Täällä tosiaan nyt sellaista syvissä vesissä menoa. Oon hyvä menemään tosi tosi mustiin fiiliksiin - harmi ettei siitä saa palkkaa, oisin varmaan tosi rikas :D Ehkä jos osaisi sanoittaa tämän kaiken lauluiksi, niin siinä ois jollekin hc-heavymetal bändille rajua matskua!

      Halauksia ja valoa sinne! ♡

      Poista
  5. Huh! Niin komppaan sinun tuntemuksiasi. Väsyttää, mikään ei huvita... Jostain on pakko repiä voimia ihan niihin pakollisiin hommiin. Ei jaksaisi, haluaisi vain olla peiton alla ja nukkua. Ulkonakin on niin synkeää, masentavaa. Mistäköhän sitä iloa löytäisi tähän väsyneeseen mieleen.. Painaa mieltä kaikki tekemättömät työt. Niin tyypillistä tuntea niistäkin syyllisyyttä. Ja kuitenkin kaikki on elämässäni hyvin. Silti väsyttää tavattoman paljon. Mutta hei, täältä noustaan. Eiks niin?
    Tsemppiä sinun viikkoosi ja mehän noustaan täältä melankolian suosta :-)
    //Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, niin tutun kuuloista. Vaikka tätä takki tyhjänä oloa ei toivoisi muille, niin toisaalta lohduttaa, ettei ole ainoa... Syyllisyys, tahdottomuus ja ilottomuus - siinä tämän hetken fiilikset. Tämä pimeys on jotain kamalaa. Kuin ikuinen yö olisi menossa.

      Mut noustaan me tästä! Ihan takuulla. Siihen asti koitetaan selvitä parhaamme mukaan... Halauksia ja tsemppiä!! ♡

      Poista
  6. Voi Tuula❤️ Halaus sinne! Vielä kun tähän pimeyteen ja synkkyyteen lisää kamalan flunssan niin arvaat varmaan millainen olo täällä on😔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ei, flunssa tämän pimeyden lisäksi on kyllä karsea yhdistelmä :( Toivon sulle mahdollisimman pikaista paranemista ja jaksamista!! ♡ Hali!

      Poista
    2. Oi ei, flunssa tämän pimeyden lisäksi on kyllä karsea yhdistelmä :( Toivon sulle mahdollisimman pikaista paranemista ja jaksamista!! ♡ Hali!

      Poista
  7. Minä en kärsi kaamoksesta, mutta ajoittaisen melankolian tunnistan. Ja tuon kaipuun väljyyteen, huolettomuuteen ja vapauteen.

    Minusta niitä PITÄISI löytyä arjesta. Olen jo pitkään yrittänyt tehdä elämässä sellaisia valintoja, että niitä löytyisi arjesta. Olen nimittäin pohjimmiltani arkifani ja haluan, että arki on onnellista ja nautittavaa. Ei sinnittelyä. Ei pakkopullaa. Ei loman, vapaan ja "jonkun spesiaalin" odottelua. Vaan spesiaalia itsessään.

    Tänä syksynä ei ole kyllä mennyt ihan putkeen tuon asenteen kanssa, sen verran isoja murikoita elämä on viskonut tielle. Mutta en aio antaa periksi pimeydelle.

    Halit ja valoisaa arkea, Tuula.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdoton kannatus sille, että arki olisi kivaa ja jopa nautittavaa :) Minäkin tähtään sitä kohti, vaikkakin joskus/usein kompastellen (se arki vaan on toisinaan liian täyttä ja omat voimavarat hieman, hmm, herkästi ehtyväiset...) Ja se on kyllä totta, että jos elämä heittää tielle jotain esteitä, niin kyllä se vaan vaikuttaa arkeen ja koko elämään. Silloin ei luista niin kuin toivoisi. Mutta aikansa kutakin, ja sitten taas helpottaa...

      Halit sinnekin Sanni! ♥

      Poista

Ilahdun kaikista ystävällisistä viesteistä ja pikku moikkauksista :)