maanantai 28. marraskuuta 2016

Ensimmäinen adventti

Huomaan, että minulla on nykyään viha-rakkaussuhde viikonloppuihin. Odotan aina ihan mielettömästi vapaapäiviä ja hekumoin ajatuksilla laiskottelusta, hiljaisuudesta ja rauhasta. Sitten kun todellisuus onkin poikien nahinaa, uhmailua ja perhe-elämän rauhattomuutta ja meteliä, niin tuskailen ja uhkaan lähteväni työpaikalle olemaan yksin ja hiljaa. Tänä viikonloppuna oli vielä ylimääräinen pohjavire - sellainen syvien vetten virtaus, joka saa kyseenalaistamaan koko elämänsä ja minuutensa mielekkyyden. Ei niin kiva lisämauste...


Kivaa viikonlopussa:

Ulkoilutin poikia keskustassa. Käytiin katsomassa keskustorin joulukuusta ja tsekkaamassa Stockan jouluikkuna. Etukäteen ajattelin, että tokkopa enää innostuvat moisesta, mutta jouluikkuna olikin menestys. Sitä ihasteltiin pitkään ja hartaasti. Jouluikkunan äärellä kohtaa myös lähes poikkeuksetta mukavaa yhteisöllisyyttä ja hymyileviä mummoja. Nytkin oli ihana vanhempi täti-ihminen, joka nyökki ja hymyili kovasti ja halusi vaihtaa pari sanaa - siitä tuli hyvä mieli. Ja poikien iloa oli kiva seurata.

Jouluinen minikierros viimeisteltiin Fazerin kahvilassa. Lupasin poikkeuksellisesti pojille mitä ikinä halusivat ja totta mooses halusivat kalleimmat kakkupalat. Minä ajattelin, etten jää huonommaksi ja otin äklön tuhdin chili-suklaakakkupalan. Lopulta jouduin tunnustamaan häviöni sille ja jättämään viimeisen neljäsosan syömättä. Että tuli sekin päivä nähtyä, kun en jaksa syödä kakkuani loppuun!

Viikonlopun ruuat olivat ihania, vaikka itse sanonkin. Lauantaina tein fajitaksia ja sunnuntaina repäisin ja ostin kunnon pihvit. Niiden seuraksi ranskalaisia ja hyvää salaattia. Jälkiruuaksi paistoin vielä ensimmäiset joulutortut. Kotiin tuli ripaus jouluisaa tunnelmaa, kun ikkunaan ripustettiin joulutähti. Ulko-oven viereen olin jo aiemmin viikolla laittanut pikkusypressin ja siihen valot. (Siihen asti ko. paikalla olikin kesäkukka, joka ei enää pariin kuukauteen ollut kovin kesäinen tahi piristävä näky :D )






Tyhmää viikonlopussa:

Olin koko ajan kuin herhiläispesä - kiukkuinen ja pisteliäs. Ja kun en ollut kiukkuinen, olin umpiväsynyt. Uupumuksesta huolimatta imuroin ja luuttusin kämpän (lattioiden tahmaisuudesta päätellen se olisi pitänyt tehdä jo jokunen kuukausi sitten). Kaupasta roudasin taas kolme kassillista ruokatarpeita ja huhkin hellan äärellä. Kaipasin jälleen kerran sitä, että kun huolehdin aika paljon muiden perustarpeista, olisi mukava saada vastapainoksi itsekin hoivaa. Voisiko joku kiva täti-ihminen adoptoida minut, ottaa välillä yökylään (ilman lapsia) ja syöttää ja juottaa..?

Sunnuntaina olin ajatellut mennä hoilaamaan hoosiannaa, mutta olinkin lopulta niin väsynyt, etten jaksanut kuin virua sängyssä yli kymmeneen... Olisiko huono idea, jos se kirkko joskus alkaisi vasta puoliltapäivin, jotta ruuhkavuosien lannistama äiti ehtisi sinne siitä huolimatta, että olisi nukkunut pari tuntia pois univeloistaan? (Ei sillä, että olisin välttämättä kirkollisuuden tarpeessa noin muuten, mutta kyllä siellä käyminen joskus juhlapyhinä tuo lämpöistä tunnelmaa.)

Esikoisella on koko syksyn ajan ollut uhmaa ja riidanhaluisuutta. Tulee helposti sanaharkkaa asiasta kuin asiasta, eikä mikään järkevä meinaa mennä perille. Osaksi viikonloppua otin myös pojan kännykän takavarikkoon, kun sitä heiteltiin ympäriinsä ja muksittiin miten sattuu. Sitten kun hellyin sen kuitenkin antamaan Pokemon-metsästyksen ajaksi, niin eikö se tippunut asfaltille ja näyttö meni rikki... Super-argh!!

Onko jossain kyllästyneiden ja arjen uuvuttamien perheenäitien lepokoti, jossa saisi vain hengittää hiljaisessa pimeässä huoneessa? Joku toisi ruokaa pari kertaa päivässä ja lykkäisi lehtiä ja kirjoja luettavaksi... Jos on, niin lähden sinne viivana!


13 kommenttia:

  1. Hyväntuulen juttuja esim herkkupiffit (hyvä sinä) ja Stockan jouluikkuna- se ei koskaaan petä. Elämän parhautta.

    Martyyrisiiivousta EN kannata, ja annan jatkossa lääkärin määräyksen: EI/kieltämys marttyyrisiivoukselle- ainakaan 2 vuoteen (mietiään asiaa v. 2018 uudestaan). Mielummin skumppaa sohvalla ja mies hommiin!

    Pusuja, oot ihku! Muista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taidan useimmiten olla vähän marttyyri siivotessani :D Jonkun se aina on ennen pitkää tehtävä, ja ko. puuha kuuluu inhokkilistalleni... Ehkä ensi kerralla otan sen skumpan JA siivoan (katsotaan onko ruokatahrojen sijaan lattialla kuivuneita kuohuviinitahroja :D ).

      Pistän silti määräyksesi visuun talteen ja yritän muistaa sen ensi kerralla ♥

      Valoa viikkoon, muru!

      Poista
  2. Se on muuten kummallista, tuo viikonlopusta haaveilu, se alkaa jo heti maanantaiaamuna ja sitten viikonloput on kuitenkin jotenkin tylsiä...

    Mä tuun kanssa tonne perheenäitien lepokotiin heti miten, kerro kun pongaat sellaisen! Mulla oli vähän samaa ilmassa viikonloppuna, tai no lauantai vielä meni ihan kohtuullisen kivasti, mutta sunnuntaiaamu alkoi kenkusti, eikä se siitä sitten koko päivänä muuttunut, pienet sanat satuttaa välillä kovasti...

    Eipä meilläkään kukaan oikein siivoile, isäntä joskus vitsaili kun imuroin, että "olet taas lempipuuhassasi", ilmeisesti inhoaa imurin ääntä, johon kyllä äkkiä kuittasin, etten TODELLAKAAN, tämän saa tehdä ihan kuka vain, en jää kaipaamaan... Nyt viikonloppuna vähän innostuin sellaisesta höyrypuhdistimesta, saas nähdä tuleeko hankittua... Gigantista saisi sellaisen 30 päivän ajaksi kokeiluun ja vasta sitten tarttis päättää, onko se hyvä vaiko ei...

    Me ei käyty edes jouluikkunoita katsomassa, Tallipihalle lähtöä suunnittelin, mutta sekin jäi...

    Tsemppiä viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin muuten joskus himoitsin sellaista höyrypuhdistinta! Mutta sitten into laantui, kun se ei kuulemma sovikaan laminaateille :( Höh. Jos olisi varaa, niin haluaisin siivojaan meille kerran viikossa :D Toistaiseksi vain haaveilen - ja kiukkusiivoan itse.

      Tsemppiä sinnekin arjen sankarittarelle! ♥ Tästäkin viikosta selvitään ja kohta on itsenäisyyspäivät sun muut - vähän ylimääräistä hengittämistä :)

      Poista
  3. Tämä pimeys vie kyllä kaikki mehut. Itsekin odotan innolla viikonloppua ja sitten huomaan, että onkin jo sunnuntai enkä ole saanut mitään järkevää aikaiseksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pimeys on kyllä sitä luokkaa, että mehut on veks. En muista onko mulla koskaan aiemmin ottanut tämä kaamos näin koville... Olen kuin kuivaksi rutistettu vessarätti. Tänä aamuna oli pakko pistää kovat piippuun ja ostaa suklaata jo työmatkalla :D Kertoo jotain väsymyksen asteesta tuokin.

      Tsemppiä ja sisäistä valoa viikkoon! ♥

      Poista
  4. vielä muutama hetki, niin käännytään taas kohti valoa!

    Viikonloppuihin kasautuu ehkä liikaa odotuksia ja liikaa rentoutumishaaveita - pitäisi yrittää vain kellua virran mukana ja sietää sitä ei-niin-täydellistä lepoa. Vaikka se ei olekaan kovin helppoa...

    Meillä laulettiin hoosiannaa vasta klo 11, on ollut sellainen vuoden mittainen kokeilu, josko tuo myöhäisempi messuaika houkuttelisi väkeä. Toivottavasti jatkavat samaan malliin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo klo 11 olisi kyllä huomattavasti inhimillisempi aika kirkolle. Varsinkin kun meillä on lauantaisin pojan säbätreenit klo 9 - edes toisena aamuna haluaisi nukkua ja löllötellä rauhassa vähän pidempään...

      Täytyisi ottaa viikonloppuihin sellainen inhorealistinen asenne: kuitenkin tulee ihan tyhmää. Sitten voisikin positiivisesti yllättyä, jos ei olisikaan pelkästään täysin tyhmää :D

      Valoa ja kivaa viikkoa! ♥

      Poista
  5. Tsemppiä viikkoon! Mikä siinä onkin, että viikonloput ei aina mene suunnitelmien mukaan. Itseltäni jäi blogipikkujoulut väliin flunssan takia. En jaksanut edes siivota, joten ei oikein mieli levännyt osa-aikaisella sairastuvalle. Sillä ei kai äidit täysipäiväisesti voi sairastaa... Varaa minullekin paikka lepokotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä pistän sullekin paikan varaukseen - heti kun vaan löydän sen lepokodin! ♥
      Tuo on kyllä harmi, että flunssan takia jää hauskuus välistä. Ja eihän sit tosiaan äidit saa sairastaa. (Joskus kyllä haaveilen, että saisi jonkun sellaisen harmittoman taudin, joka kuitenkin vaatisi n. viikon lepoa eristyksessä jossain privaattihuoneessa. Tulisi ruoka eteen valmiina ja saisi pötkötellä ja katsoa boksilta ohjelmia ja lukea kirjaa :D )

      Tsemppiä sinnekin! ♥

      Poista
  6. Sinne lepokotiin minäkin välillä kaipaisin. Tosin nyt kun töissä on ollut erityisen rankkaa, tuntuvat lapset ja perhe jotenkin poikkeuksellisen rakkailta. (Vaikka ei se kyllä pimahtelua ja rageemista täysin estä, harmi vaan.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla sama, ettei pimahtelu ja rageaminen ole yhtään poissuljettua, vaikka perheellä olisi miten vankka paikka sydämessä... Juuri eilen seurasin Inhimillinen tekijä -keskustelua tv:stä. Puhuttiin introverteistä ja mm. siitä, että introvertti tarvitsee enemmän omaa aikaa ja tilaa - ja jos niitä ei saa, alkaa pimahdella. Allekirjoitan tuon ihan täysin.

      Kiva kun kävit ja tsemppiä arkeen! ♥ :)

      Poista
    2. Samoin sinne! Ja hyvä kun muistutit tuosta IT:n jaksosta. Piti katsoa se eilen, mutta en muistanut. Onneksi löytyy areenasta. Terv. sosiaalinen introvertti - kuormittava yhdistelmä välillä :-)

      Poista

Ilahdun kaikista ystävällisistä viesteistä ja pikku moikkauksista :)