maanantai 22. elokuuta 2016

Viikonloppu ja löysempi pipo

En tiedä onko maailmassa sen suloisempaa tunnetta kuin perjantainen hetki mökille saapumisen jälkeen - saa purettua kauppakassit, avaa (vielä lämpimän) siiderin ja istahtaa rappusille hengittämään maalaisilmaa. Siihen tiivistyy jotain niin helpottavan ja kutkuttavan ihanaa, että oksat pois ♥


Vietimme siis viikonlopun maalla ja täytyy sanoa, että pipo on taas pari senttiä löysemmällä. Tuli juotua pitkiä aamupäiväkahveja, oltua ulkosalla ja saunottua. Juhlimme myös erästä viehättävää 20-vuotiasta neitosta (ja hieman melkeinpä järkytyin, kun hän kertoi äitinsä olevan vuotta nuorempi kuin minä, voi hih ja iik että tunsin itseni ihan ikuisen vanhaksi :D )

Pojat yrittivät kovasti metsästää Pokemoneja, mutta eihän niitä siellä maaseudulla liiemmin ole, mikä on sinänsä vähän epistä. Kuopus jaksoi kuitenkin kävellä edestakaisin mökkitietä pitkät matkat, että sai haudutettua yhden Poke-munan. Välillä tyyppi huuteli tieltä, että vieläkö pitää paljonkin kävellä ja minä takaisin, että jatka vaan :D  Sillä välin uppouduin itse lukemaan Elena Ferranten kirjaa Loistava ystäväni, joka on muuten yksi parhaimmista tänä vuonna lukemistani. Suosittelen kaikille hyvän kerronnan ystäville! Kirja on ensimäinen suomennettu osa Ferranten kirjoittamasta neliosaisesta sarjasta. Minä niin toivoisin muita suomennoksia pikaisesti, mutta kun niitä tähän hätään ei ole, niin melkein kutkuttaisi lukea toinen osa englanniksi. Ensimmäinen osa jätti päälle sellainen nälän, että on suorastaan pakkomielle tietää mitä kirjan henkilöille tapahtuu seuraavaksi!

Tsemppasin myös kuntoilun suhteen ja kävin kipaisemassa pienen lenkin maalaistiellä ja huhkin vähän punnerruksia ja kahvakuulaliikkeitä. Yritän kovasti taistella maan vetovoimaa vastaan, enkä tahdo antaa sille periksi liian helpolla. Tosin jos heti kuntoilun jälkeen hipsii karkkipussille ja aukaisee siiderin, niin vaikutus voi olla vähän fifty-sixty. Mutta ajattelen niin, että kuntoilu teki hyvää kropalle, karkit ja sidu taas olivat mielenterveyden hoitamista :D

Nyt on taas edessä uusi viikko ja uudet tekemiset. Ja kenties ensi perjantaina taas istahdus mökin rappusille... Hyvää viikkoa kaikille! ♥


20 kommenttia:

  1. Ihana kun teillä on oma mökki. <3 Maalla ja metsässä sielu lepää. :)

    Myö kun tehdään aina retkiä metsäpöpelikköihin niin joka kerta huokaisen syvään ja sanon että mie haluan muuttaa metsään asumaan (jossa on järvi vieressä).

    Karkit on kyllä hyviä mielenterveyden hoitajia. :) Mie söin viikonloppuna myös superhyvää mielenterveydenhoitajaa: muffinssitaikinaa, nams. Meni enempi raakana kuin kypsänä :D Pitänee tehdä satsi lisää sitä taikinaa. :)

    Ihanaa viikkoa Tuula <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä maalla pääsee eri lailla rentoutumaan kuin kaupungissa liikenteen jylistessä vieressä (ja naapurien lasten trampoliinin ollessa meidän ikkunan alapuolella :D). Hiljaisuus, rauha ja luonnonläheisyys ovat todella tärkeitä mulle - ja varmaan laajemminkin meille herkkiksille.

      Muffinssitaikina on kyllä erityisen hyvää mielenterveyden kannalta, namnam! Mun suosikki on suklaamuffinssitaikina, jossa on suklaapaloja seassa :D

      Ihanaa viikkoa sinullekin Soili! <3

      Poista
    2. Näin on :) Arvaa, se taikina oli just suklaamuffinssitaikinaa, jossa oli paljon suklaapalasia. Ois muuten aika hyvä tarjottava ystäville, taikinaa. ;) hih :D Pusss <3

      Poista
    3. No vitsit miten sattuikin :D Meidän pitäisi järkätä tapaaminen ja mussuttaa yhdessä suklaamuffinssitaikinaa! ♥

      Poista
  2. Jännä, miten se pari päivää mökillä vaikuttaa niinkin positiivisesti 😊 Ja karkki ja sidukka kuuluu ehdottomasti onnistuneeseen mökkviikonloppuun , lenkin kera tai ilman 😂

    Ihquu uutta viikkoa 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maaseudun rauha tekee ihmeitä :)
      Kiitos toivotuksista ja ihqua uutta viikkoa sinnekin! ♥

      Poista
  3. Kuulostaa ihan täydelliseltä nollaukselta. Mökillä sielu lepää, ruoka maistuu paremmalta ja unikin on makeampaa. Ihana postaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä niin totta, että unikin on mökillä parempaa. Siellä on niin hiljaista, ettei heräile mihinkään ääniin (toisin kuin kaupungissa esim. liikenteen ääneen). Ja iltaisin näkee taivaalla tuhansittain tähtiä plus kuutamo näyttää siellä superhienolta :)

      Kivaa viikkoa Tiia! ♥

      Poista
  4. Mahtavankuuloinen viikonloppu! Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja mukavaa viikkoa sinulle myös! Toivotaan vähän aurinkoa ja lämpöä vielä...♥

      Poista
  5. rentoutuminen on paljon paljon helpompaa kun pääsee irti arkiympyröistä.
    Sellaisen rentoutumisen tuoma levollisuus kantaa pitkälle viikkoon (toivottavasti)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just se normaaleista arkiympyröistä irtautuminen tekee hyvää :) Ja sisälläni taitaa asua pieni maalainen...

      Mukavaa viikkoa! ♥

      Poista
  6. MÄ niin allekirjoitan ton saman mökille pääsyn fiiliksen. Se on ihan parhautta.

    Mulla oli lähes samanlainen viikonloppu, teki hyvää. Mökkeily avartaa mieltä :)

    Iloa ja valoa viikkoon, muru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mökkeily avartaa kyllä mieltä, rentouttaa ja saa huolet haihtumaan vähäksi aikaa :)

      Iloa ja auringonpaistetta muru ♥ (tosin missä se aurinko on??)

      Poista
  7. Minä niin muistan tuon tunnelman kun pääsi kaupungista mökille ja istahti rappusille, nyt meillä ei ole pariin kesään ollut mökkiä, mutta ehkäpä tulevaisuudessa taas pääsen tuosta nauttimaan...

    Ihanaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se mökki kyllä ihana ja tarpeellinen (vaikkakin meillä ihan keskeneräinen, mutta kuitenkin). Kaupungissa meidän kodin rappusilla ei tee mieli istua, kun liikenteen mökä kuuluu aina ja pihakin on taloyhtiön epäviihtyisä yhteispläntti...

      Mukavaa viikkoa Anu! ♥

      Poista
  8. Ihana mökkifiilis. Onhan se hieno fiilis, kun saa taputeltua arjen jonnekin taakse, mistä se sitten maanantaina löytyy.
    Me ei olla ehditty mökille syntisen pitkään aikaan, se perjantaifiilis on nyt löytynyt kotia kynttiläiltojen merkeissä. Toivottavasti vielä löytyy jatkossakin :D

    Mukavaa tiistaita, kohta se onkin jo perjantai :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotoisat kynttiläillatkin ovat ihania. Meilläkin on kotiviikonloppuina tapana tehdä jotain arjesta poikkeavaa - katsoa leffaa lasten kanssa, pitää karkkipäivää, polttaa kynttilöitä, syödä herkkuaamiaista, mitä milloinkin. Tärkeintä on tehdä pieni ero arjen ja vapaan välille :)

      Ihanaa viikkoa! Ja totta turiset, ei siihen perjantaihin enää pitkästi ole ♥

      Poista
  9. Tuo on niin totta! Viikon paras hetki on kun saapuu mökille ja saa tavarat purettua ja voi vain olla hetken. Ennen ruoan laittoa, koiran juoksutusta tai muuta tähdellistä. On se kumma, miten siellä hiljaisuudessa sielu lepää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin näin "vanhemmiten" ihan erityisesti olen alkanut tarvita sitä hiljaisuutta ja luonnon rauhaa. Aina olen kyllä nauttinut luonnonläheisyydestä tosi paljon, mutta nyt se on ihan elinehto - muuten pimahtaa pää jossain vaiheessa :)

      Kivaa ja rentoa viikkoa Sari! ♥

      Poista

Ilahdun kaikista ystävällisistä viesteistä ja pikku moikkauksista :)