maanantai 13. kesäkuuta 2016

Saimi ja minä - lähes samikset

Viikonloppuna maalla käsiini osui viime keväinen Anna-lehti. Kädessä kahvikupponen, taivaalla aurinko (ja pohjoistuuli, jonka ansiosta minulla oli pitkät kalsarit koko viikonlopun) ja pieni hetki itselle. Lehdessä oli Saimi Hoyerin pieni haastattelu ja voi että! Mehän olemme ihan samiksia!! Vai mitä sanotte näistä:


Meillä on NIIN sama juttu! Me tosin ruokailemme hieman aikaisemmin (koska jos odottaisimme klo 19 saakka, niin siihen mennessä olisi tullut jo lopullinen ero, hajotettuja ikkunalaseja ja ovelle olisi ilmestynyt poliisi. Tiedättehän - lasten ja naisten verensokeri on syytä pitää tasaisena, jos haluaa välttyä isommilta katastrofeilta).

Minä niin näen sieluni silmin, Saimi, miten teilläkin syödään makaronia ja jauhelihakastiketta (josta unohtui suola). Makaronit lentelevät kotoisasti lattialle ja maitolasit kaatuvat, koska pojat nyt ovat poikia. Teilläkin varmaan syödään pitkään, koska joka haarukallisen välissä on noustava ylös. Tiedättehän - jollekin tulee kakkahätä, joku purskautti maidon nenästään, tarvitaan talouspaperia, keittiöpyyhettä, kokovartalopyyhettä, mitä milloinkin... Kun pojat vihdoin ovat syöneet ja poistuneet pöydästä sotkemasta, voivat aikuiset syödä jäähtyneet makaroninsa kiukun vallassa. Hampaiden välistä ehkä keskustellaan jotain maksamattomista laskuista ja sitä rataa.

Niin kotoisaa ja lämminhenkistä. Ja sitten siirrytään sinne sohvalle ja teilläkin on varmaan ihan samat keskustelut:

- Minä haluan katsoa Lego Ninjagoa.
- Eikä! Sä katsoit sen jo kymmenen kertaa.
- Sä oot ihan tyhmä!
- Kuulkaas pojat, nyt laitetaan uutiset.
- Ei taas! Sä aina katsot uutiset. Iskä on ihan tyhmä ja mä vihaan teitä kaikkia!!!
- No niin, ja äitihän ei tietenkään taaskaan halua sitten katsoa yhtään mitään. Viimeks katsoin telkkaria joskus kuukausi sitten. Pitäkää tunkkinne. Muutan muualle!


Ja sitten tämä siivousjuttu! Minä niin tunnen samanlaisuutta. Tosin minulla ei ole kodinhoitajaa, kuten ehkä sinulla. Mutta minä saatan esim. tyhjentää roskiksen miehen kotiin tullessa ja jätän sen oven ulkopuolelle odottamaan miestä. Eikö se, jos mikä, ole ihanaa huomioimista? Ja ostan hänelle pari kertaa viikossa hänen lempioluttaan (koska se on sitä paitsi sattumoisin käyttämäni kaupan halvimpia oluita).

Meillä päin muuten earl gray -teetä myydään joka marketissa, mutta ehkä siellä Savossa asiat ovat toisin ja tee pitää käydä ostamassa Helsingistä. Voisin lähettää sinulle paketillisen, niin ei tarvitse sen takia ajella satoja kilometrejä?

Ah tätä sielujen sympatiaa ♥

PS. Saimi Hoyer on ihana ja minulla ei ole mitään häntä vastaan :)  En vain ymmärrä mistä voi kidnapata lapsia, joiden kanssa voi keskustella pitkään, yhtään missään... Tai miten naista pitäisi lahjoa, että hän jaksaa siivota miestään varten...? Nimim. ei kokemusta moisesta.


16 kommenttia:

  1. Niinhän se on, että lehtijutut kirjoitetaan aina kauniiseen muotoon. Toimittajat uskovat, ettei meitä kiinnostaisi millaista se oikea arki on. No, sitten kun luetaan erouutisia niin ihmetellään, että miten niin paljon toisiaan huomioivat ja yhdessä oleva perhe voi erota? Samaa se on kaikilla, kuten meilläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noinhan se on. Ja ehkä sitten joillain on niitä (huumattuja? :D ) lapsia, joiden kanssa voi sivistyneesti keskustella tuntikaupalla, vaikkapa maailmankirjallisuuden klassikoista tai ydinfysiikan saloista.

      Sarkasmit sikseen - minä niin paljon mieluummin luen siitä, miten äidillä menee taas kerran hermot, kun se pihkuran makaronilaatikko paloi pohjaan, lapset saivat ruokapöydässä aikaiseksi tappelun ja isännän työpäivä venyi taas iltakahdeksaan. Sellaiseen pystyy samaistumaan. Toisin kuin noihin kiiltokuvaihmisiin - tai siihen millaisiksi media heidät vääntää.

      Poista
  2. :)

    Kauniit ja rohkeatkin on ihan tosielämää, eiks ne oo --- ;) :D
    Ehkä joissain perheissä on tosi sivistynyttä meininkiä, mutta itse en kyllä osaisi tämänkummallisemmin elää. Olisi varmasti molemminpuolinen shokki jos joku hieno ihminen viettäisi klo 19 ruuvvan meillä ja vuorostaan myö jonkun hienon ihmisen luona... saattaisi kyllä olla aika avartavaa puolin ja toisin. :D

    Tuosta earl graystä tulikin mieleeni että minun pitää hei lähteä ostamaan lempiearlgraytä 17 kilometrin päähän Puuilosta. :) Paketti on superkaunis, siinä on ihana purjelaiva ja tee on ihan parasta, ihan kuin jossain kaukomerillä olisi itsekin kun juo sitä teetä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan kuuloista earl greyta! Pitäisiköhän minunkin ostaa miehelle sellaista? Ilahtuisi varmaan tosi paljon, heh :D Ja Saimille voisi vinkata, että teetä löytyy sieltä teiltäkin päin. Olisikohan lyhyempi matka?

      Olisi tosiaan shokkihoitoa puolin ja toisin, jos meille pamahtaisi joku fiinisti keskusteleva hienostorouva. Voisi aika äkkiä keksiä, että pitääkin lähteä, kun lasten itse kokkaama viinimarinoitu ankanmaksapalleropatee odottaa kotona :D

      Poista
  3. Mä pidän käsiä suun edessä, ettet sä huomaa, että mua naurattaa hirveästi. Ihanasti kirjoitettu vaikka mä muistankin tuon arkihärdellin väsyttävyyden..

    Ps. Saimi käy myös metsässä keräämässä sieniä ja halailemassa puita, koska sillä on aikaa.. Telkkari opetti tän mulle muutama viikko sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nauru on iloinen asia - pyritään siihen aina kun mahdollista ;)
      Aah, ehkä se sienien popsiminen onkin kaiken a ja o! Pienet (kärpässieni)hallusinaatiot ehkä saisivat minutkin kuvittelemaan, että keskustelen lasteni kanssa sivistyneesti, vaikka oikeasti karjun kuin hyeena :D Vai miten se nyt meni..?

      Poista
  4. Noinhan meilläkin juuri keskustellaan ruokapöydän äärellä, rauhassa ja kaikkia kuunnellen, tai sit ei! Jokainen huutaa omaa asiaansa, jota kukaan muu ei kuuntele, äiti yrittää ehtiä kommentoimaan jokaiselle jotain ja iskä istuu pöydässä välillä ihan zombina, se raukka kun ei 20 vuodessakaan ole vielä oppinut, että tätä tämä meidän perhe-elämä nyt vain on 😄.

    Ja jos ruoka tarjottais klo 19 niin hajonnutta tavaraa löytyis kyllä meiltäkin, ei kestä äiti eikä lapset alentuneita verensokereita.

    Siivoamista isäntää varten harrastan kyllä, pakkaan mm. muovit valmiiksi kierrätykseen vietäviksi, samoin lehdet ja pullot yms. isäntä vaan ei yhtään osaa arvostaa tämänkaltaista siivoamista, kumma juttu, vaikka ne on nätisti pakattuna oven lähelle, valittaa vaan kun ei mukan sisään pääse....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohan on just parasta huomioimista miestä ajatellen, että pakkaa jätteet valmiiksi miestä varten. Muutenhan mies joutuisi itse ne keräilemään ympäri kotia :D

      Ja niin tuttua tuo, että kaikki huutaa omaa asiaansa ja mies (tai minä) istuu zombina. Huuh... Koitetaan kestää. Ja hommataan korvatulpat ;)

      Poista
  5. Hah, ehkä se on eri juttu jos elää maalla ja päiväohjelma on tyyliin sienten poimiminen.

    EHkä. Tai sit mä vaan oon ihan epäonnistunut ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En suostu uskomaan, että me oltais epäonnistuttu. Ehkä meillä on vaan normaaleja poikalapsia, joilla on energiaa, joka nyt vaan pursuilee vähän joka suuntaan.

      (Tai sitten pitäisi vaan itse mennä hortoilemaan sinne metsään, alkaa syödä sieniä (ihan mitä vaan) ja hallusinoida itsensä niihin rauhallisiin hetkiin...)

      Poista
  6. Mä haluan päivällisen jolla jutellaan kivasti yhdessä. Antaka mulle sellainen. Tunnen epäonnistumista siinä, että sitä ei näy.
    Eikä kyllä näkynyt sitäkään että siirryttiin sohvalle keskustelemaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama vastaus kuin Elisalle, että ehkä meillä on vaan normaalit pursuilevaa energiaa omaavat pojat. Vaikka kyllä mullekin kelpais vaikka yksikin rauhallinen päivällishetki, niin että kaikki istuisivat nätisti paikoillaan ja keskustelisivat suht rauhallisesti.

      Tänään ratkaisen asian siten, että menen syömään aikuisseurassa ;)

      Poista
  7. Hei, ihan ykköspostaus tämä :D Mulla on suunnilleen samanikäiset pojat kuin sinulla Tuula ja ihan samanlaisia haasteita ruokapöydässä. Hervotonta verrata omaa arkea tuohon mielikuvaan Saimin illallispöydästä keskusteluineen :D

    Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Katja ja kiitos kivasta kommentista :) Jatketaan ruokapöytätaisteluita ja ajatellaan, että ehkä vielä joskus (ehkä jo vuonna 2040?) syöminen sujuu rauhallisesti ;)
      Mukavia kesäpäiviä sinulle ja pojille!

      Poista
  8. Heip Tuula,

    eksyin juuri ensi kertaa blogiisi, ja tämä postaus nauratti :)!Minäkin olen Saimi-samis. Meillä tosin käydään kakalla ja tapellaan sen illalliskeskustelun ohessa. Ukolle ostan joskus Lidlistä halvan kaljan ja uudet kalsarit, hemmottelumielessä.
    Aion lueskella blogiasi jatkossakin, tervetuloa visiitille minun (vielä aika aloittelevaan) blogiini :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Anna ja kiva kun löysit tänne :) Kävin kurkkimassa tietysti blogiisi ja vaikutuin doula-tekstista. Miten hienoa työtä!
      Ja tosiaan, ihan tutulta kuulostaa tuo kaikki :D Minäkin ostan muuten joskus Lidlistä halpaa olutta ja kalsarit/sukat miehelle. Eikö olekin ihan melkein yhtä luksusta kuin Saimin meininki ;)

      Poista

Ilahdun kaikista ystävällisistä viesteistä ja pikku moikkauksista :)