tiistai 21. kesäkuuta 2016

Kesäyön unelmia II, ja vinkki loistopalvelusta

Juhannusviikko. Siihen jollain lailla tiivistyy kesän upeus, vaikka samalla se vasta antaa lupauksia tulevan ydinkesän tunnelmasta. En kuitenkaan voi välttyä tuntemasta pientä haikeutta ja pelkoa siitä, että kesä lipsahtaa käsistä liiankin pian. Tuntuu siltä, että pitää pysyä koko ajan silmät ja korvat auki, ettei mikään ihanuus ja auringonpaisteinen hetki pääse livahtamaan ohi.

Kuopuksella on meneillään viimeinen tarhaviikko ja sen jälkeen hänelläkin alkaa kesäloma. Minä odotan omaani vielä ensi viikon. Ja sitten se juhannus siinä välissä. Minä niin rakastan sen tunnelmaa. Odotan ulkona oloa, leppoisan kesäjuhlan rentoa juhlallisuutta, hyvää ruokaa ja saunomista. Haluan tuijottaa pilvenhattaroita, nuuhkuttaa luonnonkukkia, kulkea pellonreunaa ja tallentaa sieluni sopukoihin kesäillan huumaa.

Omassa lapsuudessani juhannus vietetiin aina mökillä Päijänteen rannalla. Oli juhannussauna vihtoineen ja järvipulahduksineen, Suomen lippu liehumassa ja juhannuskokko, jonka äärellä istui satunnainen otos naapureita, tuttavia ja sukulaisia. Aikuiset lauloivat ja joku soitti haitaria tai kitaraa. Taisivat nautiskella lasin tai pari sahtia (ja miehet kävivät kumma kyllä usein halkoliiterillä). Minä nautin siitä tunnelmasta, että aina oli joku aikuinen, joka tuli kanssani heittelemään kiviä järveen ja kuuntelemaan höpötyksiäni. Ja illan mittaan rakastin sitä tunnelmaa, kun sain ikään kuin kärpäsenä katossa katsella aikuisten höpöttelyä, naurua ja iloista yhdessäoloa.

Vieläkin ammennan siitä tunnelmasta, vaikka nuo elementit osittain puuttuvatkin. Se sama iloisen kepeä keskikesän juhlan tuntu on mukana edelleen.


Otsikossa lupasin myös vinkin hienosta palvelusta. Tampereen kaupunginkirjasto tarjoaa Mitä lukisin -palvelua, jonka kautta voi saada kirjasuosituksia omaan sähköpostiinsa. Täyttämällä lomakkeelle muutamia perustietoja - minkä tyyppisestä kirjallisuudesta pitää, mistä kirjoista on aiemmin tykännyt jne. - saa muutaman viikon sisällä lukusuosituksia.

Omat suositukseni tuntuivat osuvan aivan nappiin. Lista sisälsi pari sellaista kirjaa, jotka olin jo laittanut aiemmin muistiin. Sitten oli monta sellaista, joita ei olisi tullut mieleeni haeskella kirjastosta, mutta jotka kuulostavat juuri sopivilta minulle. Aivan upeaa palvelua! Ehkä laitan lukuvinkit johonkin tulevaan postaukseen.

Tietoa palvelusta: klik.






12 kommenttia:

  1. Kauniisti ja koskettavastikin kerrottu niin perisuomalainen juhannus ja lapsuusmuisto, varmasti monelle! Kohta se on täällä, nauti siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan pian se on jo, aivan kulman takana :) Alan kohta kirjoitella muistilistaa siitä, mitä pitää ottaa maalle mukaan. Jee!
      Ihania kesäpäiviä sinne Helmille <3

      Poista
  2. Ihanat juhannusmuistot 💕 Toivottavasti sitä pystyis omilleen antamaan yhtä kivoja muistoja. Meidän juhannus menee tänä(kin) vuonna omalla porukalla rauhallisesti, kun ukkokulta joutuu tekemään pari työreissua.

    Kiitos tuosta kirjaston palveluvinkistä, täytyykin kokeilla asap.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minäkin toivon, että pystyisi omille lapsille antamaan myös niitä kivoja kesämuistoja. Ja toisaalta ikinä ei tiedä mikä heille jää mieleen, kun tuntuvat hyvinkin muistavan jotain ihan pikkuriikkisiä asioita, jotka itsestäni saattavat tuntua melko vähäpätöisiltäkin. Ehkä vähemmän on enemmän lapsille :)
      Hyvää juhannuksen odotusta! <3

      Poista
  3. Ihania juhannusmuistoja. Minunkin lapsuusmuistot liittyvät kesämökkiin, mutta niissä kyllä aina satoi ja oli hyttysiä, mutta oli niissä silti tunnelmaa. Tämän vuoden suunnitelmat ovat vielä ihan avoimena. Pieni perhejuhannus mummolassa näyttäisi vaihtuvan yli 20 hengen juhliin ja sinne kaivataan kovasti keittiövuoron hoitajaa. Nyt en vaan millään jaksaisi, olen niin tästä omasta arjesta ihan puhki, joten saatan viettää yksinäisen juhannuksen.

    Minun lähikirjastossani henkilökunta laittaa kirjoja kansipuoli ylöspäin ja ne ovat heidän suosikkejaan. Monta kertaa olen nappaissut sellaisen lainaan ja yleensä ole tykännyt. Hieno tuollainen palvelu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keittiövuoro ei kyllä kuulosta ihannejuhannukselta... Minä tykkään sellaisista pienimuotoisista ja helpoista juhannuksista. TAi että jos kylästellään, niin viedään mukana valmista evästä nyyttäriperiaatteella. Tyhmää, jos joku joutuisi olemaan keittiövuorolaisena.

      Meilläkin on kirjastossa jonkin verran tuota, että kirjahyllyjen päissä on esillä henkilökunnan esiin nostamia kirjoja. Hyvä palvelu :)

      Poista
  4. Ihanat muistot ja lumoavan kauniit kuvat.
    Mä olen viettänyt lähes kaikki juhannuksen mökillä, uiminen grillaus ja juhannustaiat. Avot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mökkeilyssä ja maalla olossa on kyllä se juhannuksen ihanuus :) Minä en pääse uimaan, mutta saunon, grillaan ja lipitän kuivaa valkkaria. Katselen peltoja ja villikukkia ja hengittelen syvään <3

      Poista
  5. Ihanaa tulevaa juhannusta!

    Minä kyllä vähän kritisoin tuommoista palvelua. Meillä ainakin verkkokirjasto heti suoraan suosittelee sellaisia "sinua saattaisi kiinnostaa myös" -juttuja. Enkä meinaa ehtiä niitäkään kaikkia lukea.
    Niin että jos sähköpostiin vielä rupeaa tuuppaamaan hyvää ja suositeltavaa kirjallisuutta, niin minun täytyy varmaan muuttaa kirjastoon asumaan :)
    (oikeasti aivan mahtava palveluidea! kaikki eivät tee uutuushakuja verkkokirjastossa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tuossa palvelussa kyllä riskinsä. Ja kirjastoissa ylipäänsä. Pistävät hyllyt täyteen mielenkiintoisia kirjoja, joita ei pieni ihminen mitenkään ehdi kaikkia lukea. Mikä ristiriita ja eksistentiaalinen tuska!
      Meilläkin on verkkokirjastossa tuo "sinua saattaisi kiinnostaa myös"-jutska, mutta niihin en jostain syystä osaa tarttua. Ehkä alan kiinnittää enemmän huomiota niihin, jos vaikka saisi taas lisää lukuvinkkejä (jo liian pitkään) lukemattomien kirjojen listaan :)

      Poista
  6. Ihanat juhannusmuistot. Omiin muistoihin kuuluu paljon samaa, mökkiä ja saunaa, uimista, valvomista, puheen sorinaa, naurua, ystävät :)

    Tuota kirjaston palvelua täytyykin käydä testaamassa!

    VastaaPoista
  7. Kauniita kuvia! Jotain tuollaista oli minunkin lapsuuteni juhannukset Hämeessä pienen järven rannalla. Omat lapseni eivät ole mökkijuhannuksia viettäneet kuin vanhimmat ehkä pari kertaa (eivät edes muista). Useampi juhannus on vietetty Pärnussa, niin nytkin. Espanjassakin on oltu. Toisaalta haikeaa, mutta tämä tuntuu parhaalta ratkaisulta meille. Hauskaa juhannusta! Kuulostaapa muuten hyvältä tuo vinkkipalvelu.

    VastaaPoista

Ilahdun kaikista ystävällisistä viesteistä ja pikku moikkauksista :)