maanantai 9. toukokuuta 2016

Äitiydestä: Rakkautta ja piikkilankaa

Sitä se äitiys kai on - täyteläistä ehdotonta rakkautta, ja sitten toisaalta repiviä ristiriitoja, riittämättömyyttä ja rumia tunteita.


Eilen oli niitä kaikkia laidasta laitaan. Aamulla lasten onnentoivotukset ja ihanat lahjat ja kortit. Yhtä lahjaa olin muuten hoivannut salaa jo pari päivää, koska muuten pojan kasvattama krassi olisi heittänyt henkensä ennen h-hetkeä. Ja toinen poika kuiskutteli jo paria päivää ennen, että hänen yllätyksensä on ilmapallo - se paljastui ilmapallon muotoiseksi itse näperrellyksi onnittelukortiksi. Jotenkin niin liikuttavaa kaikkineen ♥

Aamupalan sain sänkyyn - kiitos miehen - ja kahvit sain nautiskella rauhassa, kun poikaset jo viilettivät pitkin pihoja.

Mutta iltapäivällä iski esikoiseen megalomaaninen mörrimöykky! Kaikki oli huonosti ja väärin. Perheen kanssa jalkapalloillessa jaot olivat väärät, kaikki pelasivat huonosti (paitsi hän, joka vain juputti keskellä kenttää tekemättä mitään). Syytöksiä lensi joka suuntaan: äiti oli ihan ääliö, isä ei osannut jalkapalloa ollenkaan ja pikkuveli pilasi koko pelin. Varoitusten jälkeen poika tuiskahti lopullisesi ja lähti pelikentältä laitaovet paukkuen ja kirosanat sinkoillen.
 
Kotona lohdutteluyritykset päättyivät taas pojan kirosanoihin ja kiukutteluun, joista hermostuin jo siinä määrin, että hänelle tuli pelikielto muutamaksi päiväksi. Meillä saa näyttää tunteita ja purkaa pahaa mieltä, mutta kiroilu ja muiden epäreilu syyttely ei nyt vaan ole asiallista. Sitten olikin vuorossa hysteerinen itkukohtaus, kun olin älähtänyt pojalle jo aika tiukkaan sävyyn. Itse olin kaiken draaman jälkeen ihan puhkipoikki ja valmis irtisanomaan koko äitiyden.

Nämä ovat vielä pieniä yhteenottoja ja vasta esimakua teinivuosien draamasta ja ristiriidoista. Mutta herkkänä ihmisenä näihin reagoi isosti ja kaikki ristiriidat vievät hurjasti voimia - olivatpa ne sitten perheen tai ystävien, työn tai minkä tahansa taholta tulevia. Ihmisenä oleminen ei ole aina helppoa. Ja sen sanoin pojallekin - ei ole helppoa olla lapsi ja että äiti kyllä ymmärtää.

Perhe on mielenkiintoinen yhdistelmä erilaisia persoonia, reagointitapoja ja tarpeita. Jokaisella on omat kipupisteensä ja historiansa (meillä aikuisilla toki pidempi ja mutkikkaampi), jotka vaikuttavat siihen miten räjähtelemme tai vetäydymme poteroihimme. Ja sitten kaikkien erilaiset tarpeet, jotka huutavat tulla nähdyksi ja tyydytetyksi. Nälkä, jano, tarinat ja höpötykset, tekemisen tarpeet, vessahädät, kaveri-ikävät, tekemisen puutteet, kauppalistat, lenkille pääsemisen tarpeet, oman ajan haluamiset ja tsiljoona muuta päällekkäistä asiaa. Jostain sivustalta tulevat koulumaailman tarpeet ja haluamiset wilma-viestin muodossa. Futis-joukkueen tarpeet, sukulaisten asiat ja mitä kaikkea vielä...  Ai niin, se palkkatyökin pitäisi hoitaa kunniakkaasti. Omat tarpeet ovat usein pudonneet listan viimeiseksi, vaikka niitä niin ponnekkaasti yrittäisikin nostella näkyville ja tehtäväksi.

Äitiys on paitsi rakkautta myös repivää ja rujoa tunnetta. On päiviä ja hetkiä, jotka voisi mieluusti pyyhkiä yli historiasta ja unohtaa. Ja sitten niitä, joita hellii sydämessään ja tahtoo muistaa aina. Kuten se, että pienimmäinen kehui äitiä viikonloppuna näin: "Äiti, sinulla on ihana paita. Ja kaunis pää." ♥

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Ilahdun kaikista ystävällisistä viesteistä ja pikku moikkauksista :)

© Oman katon alla
Maira Gall