perjantai 11. maaliskuuta 2016

Päättämättömyyksiä

Välillä mietin, että onkohan kaikilla muilla elämässään vakaasti päätetty suunta ja tarkoitus. Sillä tavalla, että ihminen olisi päättänyt, että tuonne menen, ja sinne se sitten osaa selvittää tien. Jos eteen tuleekin esteitä, niin osaa ne selvittää loogisesti, eikä kompastu ja kriisiydy jokaisesta neulasesta polkunsa varrella. Määränpäähän päästyään se ihminen sitten elelee tyytyväisenä sekä suunnittelee uusia suuntia ja sinne selviytymisiä.

Minä en ole koskaan osannut päättää mikä olisin, mitä tekisin, minne menisin. Ei ole ollut päämäärää eikä siten sinne menemisiäkään. Olen ajelehtinut virran mukana ja päätynyt milloin minnekin - hupsis vaan. Sieltä jostakin olen sitten katsellut toisaalle, että oikeastaan tuonnekin olisi ollut kiva päätyä, mutta tässä nyt olen enkä muuta voi.

Jälkiviisaudella tiedän, että kun on varustettu erityisherkkyydellä ja melko suurella määrällä intoverttiyttä, sitä tekee tiettyjä valintoja - tai valitsemattomuuksia - koska muu tuntuisi liian raskaalta ja vastaankarvaan menemiseltä. Jokaista askelta on epäröinyt ja vatvonut, tuskaillut ja ollut varma, ettei osaa/kykene/pysty, ja sitten sitä onkin ehkä jättänyt koko askeleen ottamatta ja päätynyt jonkin satunnaisen virran vietäväksi. Tai jos joskus onkin vakaasti miettinyt, että tuonne minä haluan, niin jostain syystä ovi siihen suuntaan on pysynyt kiinni, eikä minulla ole ollut päättäväisyyttä ja voimaa ruveta murtamaan ovia.

Päättämätön yksilö sekä melko voimakas filtteri.

Ei sillä, että elämässäni olisi mennyt huonosti. Ihan hyvä on nytkin. Mutta välillä harmittaa, ettei ole sellaista suunnan ottamisen ja päämäärätietoisen elämässä navigoinnin taitoa. Eikä nuorempana ollut riittävää itsetuntemustakaan, että olisin tiennyt mikä on minun juttuni ja suuntani.

Elämän virtaukset ja tuulenpuuskat ovat monilta osin olleet lempeitä. En ole sentään lennellyt katuojiin tai hunningolle. Pysynyt ihan tukevalla tiellä tai ainakin jollain polun tapaisella. Aina on ollut katto pään päällä, ruokaa jääkaapissa ja töitä (vaikka aina ihmettelenkin, että miten ne nyt minut menivät työhön ottamaan - kohta varmaan huomaavat, että olen oikeasti ihan osaamaton pöhlö).

Nykyisellä elämänkokemuksella ja tietämyksellä toivoisin pikakelausta takaisin parikymppiseksi. Nyt ehkä osaisin mennä muutamasta kohdasta eri tavalla. Ottaa sen suunnan ja oikeasti pyrkiä sinne, enkä vain haikailla päättämättömyyksissäni. Mutta jos nyt nelikymppisenä alkaisi tarmokkaammin tehdä valintoja ja pitää niistä kiinni, niin ehtisikö sitä vielä päätyä jonnekin haluamaansa? (Jos siis osaisi päättää mitä haluaisi.)

Oletteko te päättäväisiä päämääriin pyrkijöitä, tuulen mukana kulkijoita vai jotain siltä väliltä?

13 kommenttia

  1. Jaa-a, en osaa päättää mitä vastaisin :D Siis millainen pyrkijä olen. ”Outo” olisi varmaan lähinnä oikea määritelmä :) Vaikka olenkin myös HSP sekä introvertti, olen myös tilaisuuden tullen todella spontaani, isoissakin asioissa (esim. viimeisin tempaukseni ;). Jotain kun lähden oikein tosissani toteuttamaan, niin pelko ei kuulu repertuaariin ollenkaan. Sitten taas toisaalta, vaikka kuinka ponnistelen kaikkien harmaiden kivienkin läpi, en läheskään aina pääse sinne minne pyrin. Yllätysmomentit on oikeastaan vakioin. Ja jumatsukka, että ne pettymykset, kun ei pääsekään, vedetäänkin sitten pohjia myöten. Että ota tästä nyt sitten selvää :)

    Kuule, koskaan ei ole liian myöhäistä, jostain uudesta suunnasta kiinni vaan jos siltä tuntuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun/teidän viimeisin tempaus oli kyllä huippu! :) Ihailen tuollaista, että ottaa ja tekee ja uskaltaa, eikä jää arpomaan vuosikausiksi, että uskaltaiskohan. Hienoa!

      Olen päättänyt (ehkä :D), että alan harjoitella rohkeutta ja spontaaniutta sellaisissa asioissa, joissa se tuntuu luontevimmalta. Olen varma, ettei siinä ainakaan kovin pahasti voi käydä :)

      Poista
  2. Täällä toinen virran kuljettaja. Elämä vain on edennyt nöin. Halusinko tätä lapsena vai halusinko mitään tiettyä ylipäätään. Elämä on muoduostunut tällaiseksi. Tasapaksun, luotettavan elämän rakastajana olen tyytyväinen että elämäni menee mukavasti hieman tylsällä moodilla. Näin on juuri hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on pääasia, että on tyytyväinen ja oma elämä tuntuu oikeanlaiselta. Oli se sitten virrankuljettamaa tai vakaasti tavoiteltua. Mäkin tykkään tietyssä määrin tasapaksuudesta ja turvallisuudesta. Ei sais minusta mitään extreme-ihmistä millään :)

      Poista
  3. En minä vieläkään tiedä, että mitä elämältä haluaisin. Osaan vain sanoa, että onnea ja jotain pieniä seikkailuja. Nehän voivat totetua arvaamattomissakin muodoissa. Ei minulla ole nykyisessä tilanteessa mahdollisuuksiakaan kovin suuriin suunnitelmiin, koska ensimmäisenä listalla on lasten elämän "turvaaminen" ja rakenteiden ylläpito. En ole vielä pitkään aikaan vapaa etsimään uutta suuntaa elämääni.

    Ihan älyttömän suunnitelmallisella pohjalla on ollut valinnat elämässäni :D :D Maybe not. Opiskelemaan menin sillä lailla, että kaveri toi mullekin hakupaperit - täytettynä :) Työpaikkahaastattelukutsun sain seminaarissa. Mies oli suhteemme alkuunsaattaja -sitkeydellä. Kotikin ostettiin sillä lailla, että 3kk olimme hieroneet unelmien talosta kauppaa ja sitten turhautuneisuudessani aloin huvikseen katsella muita vaihtoehtoja, kai lähinnä sen takia, että tajuan, että jaksan sen väännön unelmien talon kanssa. Kuinkas ollakkaan, yhdessä näytössä päätimme saman tien jättää tarjouksen nykyisestä kodista. Niin oli tuttua seutua, että en ollut ikinä kuullutkaan alueesta ja paikalle löydettiin vain kartan avulla. Ulkomaille muutettiin siten, että kaveri ehdotti hyvää duunia ja mä sanoin, että kyllä tulen, jos vaan mies suostuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa just hyvältä ja sopivalta :) Ja tuo on kyllä totta mullakin, että mitään isompia suuntia ei ole edes mahdollista hakea vielä moniin vuosiin, kun lapset ovat pieniä. Katsotaan sit joskus 10-15 vuoden päästä jos haluaa tempaista isommin. Onneksi sitä onkin sellainen, että tyyliin eri ruokakauppaan meneminenkin on jo ihan riittävän jännittävää vaihtelua, niin ei tarvitse isommin repäistä :D

      Poista
  4. Mulla on ollut päämääriä, jotka olen saavuttanut työllä ja hiellä mutta suurin osa tapahtumista on mennyt omalla painolla virran viemänä, hups-tyylillä. Ja uskon, että ihan oikein on mennyt, vaikka ei tää elämä mitään karusselliajelua aina ole ollut.

    Jos se onkin niin, että oikeat asiat tapahtuvat, oikeat ihmiset jäävät, ne oikeat hetket eletään. Se on aika vapauttava ajatus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon kyllä noin kuten sanoit, että oikeanlaisia asioita tapahtuu (olipa sitten ajelehtija tai päämäärätietoinen). Pääasia, että se matkanteko on tuntunut itsestä luontevalta. En usko, että ajelehtijatyyppi voisi yhtäkkiä päättää ruveta kovin päämäärätietoiseksi - itselle sellainen ainakin tuntuisi melkoisen stressaavalta ajatukselta... :)

      Poista
  5. Ajopuuteorian kannattajana voin todeta, että joskus virta näyttää vievän sellaisiin paikkoihin, joihin ei itse tietoisesti edes olisi osannut/tajunnut/ymmärtänyt hakeutua. Itse olisi mieluummin jäänyt takomaan jääräpäisesti jotain suljettua ovea, mutta virta pyöräyttääkin juttuun, josta voi vain todeta että tässähän kävi paremmin kuin olisin osannut unelmoidakaan. Olen Elisan kanssa samaa mieltä, että oikeat asiat vain tapahtuvat, kun antaa niiden tapahtua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuokin on totta, että itse sitä tosiaan ei olisi välttämättä osannut tietoisesti hakeutua sinne, minne on kulkeutunut virran mukana. Mulla tuo ainakin pätee esim. ammattiin ja suurimpaan osaan työpaikkoja :)
      Ihan hyvin se virta on onneksi kuljettanutkin. Kiitollinen siitä... ♥

      Poista
  6. Minä olin nuorempana paljon päättäväisempi päämäärissäni kuin nyt. Iän myötä olen tullut rennommaksi.. On oikeastaan aika vapauttavaa ja ihanaa antaa jonkun "muun", olosuhteen/onnen/sattuman päättää tulevasta. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ihailen tuollaista nuoruuden päättäväisyyttä. Silloin se varmaan onkin eniten paikallaan, kun miettii vaikkapa opiskeluja ja sitä mihin haluaa pyrkiä :) Eipä sillä, voihan sitä näin "vanhemmitenkin" ryhtyä päättäväiseksi isommassa tai pienemmässä mittakaavassa - luulen, että mulle riittää se pienempi, hihi :D

      Poista
  7. Mie oon ollut tosi päättäväinen ja määrätietoinen nuorena, ostin auton ja oman asunnon tuosta vaan. Lähdin vieraaseen kaupunkiinkin opiskelemaan ilman mitään pelkoja tai kriisejä.

    Nykyään olen tällainen herkkyyden huipennus, vätys ja vatuloijja :D (onko tuttuja murresanoja? saamaton ja jahkailija) koska kun pitää vielä huomioida ihan koko perhekööri ihan kaikessa, niin vaikeaksi välillä menee päätöksenteot, yritä siinä komperomisseja sitten tehdä. Minä jos saisin päättää kokonaan, niin olisi esim. kaikki rempat tehty jo viisi vuotta sitten, talon uudelleen ulkomaalaukset ynnä muut.

    Aina on ollut mulla kyllä päättämättömyyksiä esim. jossain ravintolapizzan täytteiden valitsemisissa, ottaisiko herkkusieniä ja kinkkua vai kasvispizzaa vai kääk punasipulia vielä siihen. :)

    Kivaa päivää Tuula <3

    VastaaPoista

Ilahdun kaikista ystävällisistä viesteistä ja pikku moikkauksista :)

© Oman katon alla
Maira Gall