sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Pitkät illat

Pitkät on illat, pitkät on illat, tiheät hämärän villat... (Kirsi Kunnas) Yksi lempparirunoistani, etenkin tähän vuodenaikaan. Pimeys kietoutuu lähelle ja tuppaa ihan iholle ja sieluun saakka. Iltaisin tuntuu siltä kuin koko maailmasta olisi valo lopussa.

Vaikka en pimeydestä varsinaisesti pidä, niin olen löytänyt siitä jotain inspiroivaa. Varjon ja valon suhde, syvyys ja tummuus - se kiehtoo minua juuri nyt. Olen ehkä höppänä ylisentimentaalinen esteetikko, mutta saatan tuijottaa erilaisia yksityiskohtia minuuttitolkulla ja katsella niiden valon, varjon ja syvyyden vaikutelmaa. Olen haaveillut siitäkin, että kunpa osaisin valokuvata ihan aikuisten oikeasti ja tehdä valokuviksi niitä visioita, joita näen sielujeni silmillä jatkuvasti ympärilläni. Osatapa kertoa kuvana se, mitä tuntee ja näkee!   






Eilen saimme miehen kanssa pitkästä aikaa kahdenkeskistä aikaa. Alunperin oli tarkoitus viettää pariskuntailtaa ystävien kanssa, mutta kuten lapsiperheissä tuppaa käymään, niin suunnitelmat eivät aina toteudu. Mutta oikeastaan olikin ihanaa olla vain kahden kotona. Syödä rauhassa, kävellä illan pimeydessä rannalla, saunoa, lipitellä pari lasillista ja katsoa telkkaria myöhään. Aamulla saimme nukkua pitkään ja tein miehelle isänpäivän "hotelliaamiaisen". Mummolassa puolestaan taata sai nauttia huomiosta kaiken keskipisteenä ;) 

Kohta on taas koko poppoo kasassa ja meininki sen mukaista. Nautin vielä viimeisistä hiljaisista minuuteista...

4 kommenttia:

  1. Voi että, kyllä vaan näitäkin kuvia kelpaa katsella todella mielikseen♥ Ihanalta kuulostaa tuo kahdenkeskinen aika ihan vaan kotona. Useimmiten se on sitten menoa ja meininkiä johonkin suuntaan, jos pojille on hoitopaikka mummulla varattuna.

    Kivaa iltaa sinne! t. Toinen ylisentimentaalinen höppänä esteetikko ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ihanaa, etten ole ainoa höppänä :D
      Mietittiin ensin miehen kanssa, että lähdettäiskö jonnekin kaupungille, mutta njääh - koti ja kiireettömyys voitti!
      Kivaa uutta viikkoa sinne!

      Poista
  2. Ihania kuvia!
    Kyllä se pariskunnan oma aika on pikkulapsiperheissä tosi tarpeellista. Sitä ei aina edes huomaa, miten paljon se piristää, kun saa yhdenkin vapaan illan. Valoa viikkoon vaikkei siltä kyllä näytä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari :)
      Kahdenkeskinen aika on yleensä kortilla tai käytännössä sitä ei ole. Teki hyvää olla kaksin ja ihan ilman mitään menemisiä. Ollaan kumpikin kotona viihtyvää sorttia eikä tarvita mitään ihmeempiä elämyksiä. Parasta on kiireettömyys ja väljyys.
      Tosiaan - pimeältä ja harmaalta näyttää, mutta sisäistä valoa sitäkin enemmän tähän viikkoon!! ♥

      Poista

Ilahdun kaikista ystävällisistä viesteistä ja pikku moikkauksista :)