Kun metsäläinen päivittää itsensä juhlakuntoon

Kukkuu!

Tällä viikolla olen enimmäkseen lymynnyt maalla. Olen nuhjannut villasukissa ja fleece-vaatteissa, tukka pörrössä ja nenä punaisena - niistämisestä ja ulkoilmasta. Olen uppoutunut maalaismaisemiin ja räpsinyt noin 300 kuvaa. Katsellut sumua, aamukuuraista maisemaa, kuunnellut hiljaisuutta ja ollut ilman aikatauluja. Lukenut naistenlehtiä ja latkinut kahvia. Uppoutunut Saara Turusen kirjaan Rakkaudenhirviö ja tykännyt kovasti. Rakentanut risumajaa poikien kanssa ja addiktoitunut touhuun siinä määrin, että jatkoin vielä senkin jälkeen, kun pojat kyllästyivät.


Eilen kuitenkin ajelin takaisin ns. sivistyksen pariin, koska tänään on taas työpäivä ja illalla työporukan pikkujoulut. Sanonpahan vaan, että aikamoinen operaatio muuntautua metsäläisestä edustuskuntoon! Eilen, kun aloin kaivella kaapeista kenkiä, laukkuja, mekkoja, sukkiksia ja tilpehöörejä, meinasi iskeä epätoivo. Teki mieli kapinoida ja palata takaisin villasukkiin ja maalaismaisemiin. Jatkoin kuitenkin kamppailua saadakseni metsäläisestä jälleen ihmisen näköisen.

Tarvittiin suihkua, karvojen sheivausta, kasvojen kuorintaa, kulmakarvojen nyppimistä, hiusten suoristamista, kynsien lakkausta ja pari siideriä. Tekisi mieli sanoa, että joskus on vaivalloista olla nainen. Tai ainakin nainen, joka ei halua olla pikkujouluissa risumajanrakentajan näköinen :)

Suoriuduin urakasta ja tänään näytän taas työssäkäyvältä aikuiselta naiselta, joka kehtaa joten kuten mennä ihmisten ilmoille. Harmi, etten tullut ottaneeksi ennen ja jälkeen -kuvia. Ero olisi ollut melkoinen! Mutta huomenna suuntaan silti takaisin maalle ja asustan itseni villasukilla, kahvimukilla ja kirjalla. Sitä ennen kuitenkin hieman pirskahtelevaa juomaa, hyvää ruokaa, mentalismia ja kepeää meininkiä.

Adios ja aurinkoista syysviikonloppua!



6 kommenttia:

  1. Silloin tällöin täydeksi metsäläiseksi heittäytyminen on varsin vapauttavaa :)

    Hauskaa pikkujoulua ja viikkaria!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsäläisyys on jees, mutta pikkujoulukimalluskin oli vaihteen vuoksi kivaa virkistystä kaikkineen :)
      (Mutta mistä tuli päänsärky? Outoa... :D )

      Poista
  2. Nuhjautuminen kuulostaa ihanalta :) Mutta vallan raikas ja kaunis olet kuvassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään olen taas nuhjautunut ja se kävi huomattavasti nopeammin ja vaivattomammin kuin puunaaminen :D

      Poista
  3. Kuvassa en näe metsäläistä, mutta tiedän tunteen :D. On se hyvä, että on mahdollisuus monenlaisiin tunnelmiin. Kyllä risumajailu virkistää ja sitten taas se pikkujouluilu :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, hyvä, että on monenlaisia tunnelmia ja mahdollisuuksia :)
      Juhliminen on joskus kivaa, mutta tästä jälkiväsymyksestä voinee päätellä, että sitä ei kannata harrastaa liian usein. (Vanhuus ei tule yksin :D )

      Poista

Ilahdun kaikista ystävällisistä viesteistä ja pikku moikkauksista :)