Hyppy epämukavuuteen

Heipä hei ja hyvää alkanutta viikkoa! (Huomaatteko, yritän kuulostaa pirteältä - jee ja hiphei! Oikeasti väsyttää...) Viikonloppu sujahti perheen parissa, hieman ulkoillessa, kokkaillessa ja arkisia asioita tehdessä. Vapaa-ajan lomassa valmistauduin tämän viikon työjuttuihin ja  j-ä-n-n-i-t-i-n...

Joudun - vai pitäisikö yrittää olla positiivinen ja sanoa "saan" - menemään pois omalta mukavuusalueeltani. Ja se alue, jolle astun, on juuri sitä, mitä pelkään, inhoan ja jännitän yli kaiken: esillä oleminen. Ydinminuuteni viihtyy parhaiten, kun se saa nuhjata nurkissa, olla huomaamaton, tehdä taustahommia ja antaa muiden paistatella huomiossa. Seminaareissa hakeudun seinänvierustoille ja lähelle ovea. Jos läsnä on paljon tuntemattomia ihmisiä, pakenen kahvitaukojen ajaksi muka-kiireisen näköisen kännykän räpläämisen taakse.

Olen kyllä sosiaalinen, mutta työasioissa esiintyminen ja sosialiseeraaminen on eri asia - silloin suorituskynnys nousee potenssiin sata ja poden rimakauhua. Usein tunnen ikään kuin teeskenteleväni aikuista ja asiansa tuntevaa työntekijää. Oikeammin tunnen olevani vain hihittävä teini, joka pelkää, että kulissi voi romahtaa hetkenä minä hyvänsä, ja silloin kaikki huomaavat, että eihän tuo tiedä mistään mitään ja mitä ihmettä se täällä tekee... (Hieman pateettista, eikö?)

No, tällä viikolla joudun tekemään sitä pahinta: puhumaan ihmisten edessä. Onneksi pienehkön joukon edessä, mutta silti. Olen jännittänyt viimeiset kaksi viikkoa ja nyt jännitys alkaa tiivistyä siinä määrin, että oksat pois. Olen kuitenkin päättänyt, että tämä nyt on kohdattava ja sillä siisti. Teoriassa jopa tiedän osaavani käsiteltävät aihepiirit ihan riittävän hyvin - osittain jopa kiitettävästi. Silti tiedän, että kun sen tiedon pitäisi tulla ulos suustani ymmärrettävässä ja helposti omaksuttavassa muodossa, sieltä saattaakin tulla epämääräistä mokellusta, takeltelua, eiku-öö-siis -änkytystä ja todennäköisesti teen sen kaiken sydän täysillä tykyttäen ja pyörtymisen partaalla. Kuulostaako kivalta ja rennolta? :D

Palkkioksi olen luvannut itselleni ison viinilasillisen heti paluujunassa (jos pääsen sinne asti enkä ole pyörtynyt pakokauhusta). Kerron sitten miten meni ;)  

9 kommenttia:

  1. Jännityksestä näkyy vain 20, sanoi eräs kouluttaja mulle. Ja lisäksi, koska kaikkia jännittää, nii ihmiset on tosi myötätuntoisia, eivätkä huomioi jännitystä. Luottamusta vaan itseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsemppauksesta :) Noinhan se on. Itsekin aina olen esiintyjän puolella, varsinkin jos huomaan hänen jännittävän.
      Yritän luottaa itseeni.

      Poista
  2. Kiitos Tuula mahtavasta tonnikalapihvi-reseptistä :) Ja tsemppiä puhe/esiintymiskoitokseen, olen varma että selviät hienosti! Ymmärrän tosi hyvin tuon jännityksen, mutta hyvin se menee :) Ja sanon sinullekin saman kuin yhteiselle ystävällemme ihanalle Elisalle, että vaikka kommentoin näihin postauksiin harvoin, käyn lukemassa postaukset mielenkiinnolla säännöllisesti, täällä siis ollaan :) Kivaa viikkoa sinulle ja jännitys lauetkoon pian! Terveiset Tampereelta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä reseptistä. Aina ei tarvitse kommentoida, mutta ihanaa tietää, että olet siellä <3 Haliterkut ja kiitos tsemppauksesta!

      Poista
  3. Totta, ihmiset on myötätuntoisia, eikä katso jännittäviä puhujia pahalla.Tajuan kyllä että jännittää. En rakasta julkista puhumista minäkään.

    Mut se mikä kolahti on tuo aikuisen esittäminen. Musta tuntuu, että vaellan elämäni läpi esittäen aikuista.

    VastaaPoista
  4. Sä oot niin fiksu ja filmaattinen että hanskaat homman varmasti. Tulet olemaan timanttia! Mut ymmärrän ton jännityksen, oon ite samanlainen....

    VastaaPoista
  5. Tsemppiä! Minäkin olen aina pelännyt esiintymistä, mutta kun sitä harjoittelee niin saa rohkeutta ja nykyisin jopa pidän näistä tehtävistä. Hyvin se sullakin menee!

    VastaaPoista
  6. Tsemppiä esitykseen! Hyvin se menee!!

    Minusta tuo on hyvin yleinen piirre, että välillä iskee sellainen fiilis, että on ihan keskenkasvuinen eikä tajua hommista yhtään mitään. Et taatusti ole ainoa sen tunteen kanssa. Olen itsekin tuntenut välillä niin ja miespuoliset työkaveritkin tuntevat välillä niin. Miehet vaan pukevat sen eri lailla sanoiksi. Tasaisesti kahvipöydässä joku tuskailee, että onko se mahdollista, että hänen tiedoillaan voi olla yksi firman parhaista asiantuntijoista :D
    Olen mietiskellyt että nykyisin on tietoa niin paljon saatavilla, että kukaan ei pysty hanskaamaan siitä kuin pienen osan, joten ne oletukset, että olisi todella suvereeni osaaja ovat monella alalla erittäin epärealistisia. Kaikki asiat muuttuvatkin niin nopeasti. Sitä pitäisi ymmärtää, että kaikki muutkin ovat samassa tilanteessa ja se oma osaaminen on kuitenkin aika pitkän prosessin ja oppimisen tulos ja pystyä arvostamaan sitä tietoa mitä nyt omaa eikä tuskailla sitä, mikä mahdollisesti puuttuu.

    VastaaPoista
  7. Tsemppiä, hyvin se menee :) Sie ot niin viehättävä että kaikki hurmaantuu siusta <3

    VastaaPoista

Ilahdun kaikista ystävällisistä viesteistä ja pikku moikkauksista :)