torstai 17. syyskuuta 2015

Kiitollisuus

Miten sen nyt sanoisi, etten kuulostaisi ärsyttävän hehkuttavalta. Tai ettei kukaan ajattelisi, että mitä se nyt siellä intoilee - vettäkin sataa, maan talous on kuralla ja talvikin jo kolkuttelee ovella. Että pitääkö sitä nyt tuolla lailla...! Sanoisinko sen sillä tavalla pehmeästi, suomalaisella vaatimattomalla tavalla: eipä tässä nyt ihmeempiä kuulu.
 
Suoraan sanottuna olen elämääni tällä hetkellä ihan mielettömän tyytyväinen, kiitollinen ja onnellinen kaikesta! (Tähän kohtaan vähän ilotulitusta, ruusukimppuja, vaaleanpunaisia sydämiä ja sitä rataa. Tai kohtaus Pinkin, Marikan ja Elisan tulevasta hottiakin hotimmasta tv-ohjelmasta, jossa he nuoleskelevat sormiaan pöydän alla. Minäkin itse asiassa nuoleskelen heidän sormiaan. Vai miten se nyt meni..? Ja liittyykö se edes tähän? No, anyway...)
 
Viimeisinä vuosina elämä on ollut matalalentoa, kriisejä, isoja muutoksia, uupumusta. Kaikenlaisia elämää mullistavia käänteitä, jotka ovat pistäneet käymään monta kertaa polvillaan ja pohjamudissa. Vielä viime kesäkin meni lievästi alavireisesti ja kadonnutta iloa ihmetellessä, vaikka olinkin jo vahvasti voiton puolella ja kiitollinen perheen yhteenpaluusta ja kaikesta hyvästä. Ehkä sielu ja mieli olivat vielä väsyksissä kaikista elämän käänteistä - sulattelivat pohjamutien elämänoppeja ja kaiken tarkoitusta.



Nyt sen sijaan tunnen vahvasti, että elämä hymyilee. Suorastaan hellittelee avokätisesti ja ojentaa parastaan. Tunnen olevani keskellä korkeapainetta ja elämän helleaaltoa. Olen saanut osakseni tasapainoa, hyvää tuulta, tyyneyttä ja onnellisuutta. Elämä on silti ihan tavallista arkea: töitä, lasten koulua ja tarhaa, kotitöitä, kaikenlaisia vastuksia, rahaongelmia, perheen toisen osapuolen työttömyyttä. Ihan normaalia elämää ylä- ja alamäkineen. Silti kumman täyteläistä ja hyvää.
  
Voisi sanoa, että olen onnellinen, koska olen kiitollinen. Ihan yhtä hyvin voisin märistä säästä, kumppanin työttömyydestä, rahan puuttumisesta ja vaikka mistä. Voisin mankua siitä, että maailma on ihan hullu, taloustilanne syvältä, ankeuttajatyypit ahdistavat minua ja moni asia mättää. Tai että työ on joskus varsin tylsää, eikä yhtään hehkeää. Mutta en märise, koska en tunne siihen tarvetta. Olen niin kiitollinen siitä, että minulla on työ, jääkaapissa ruokaa ja pään päällä katto. Olen sydän onnesta sykkyrällä, koska minulla on ihana perhe, maailman lutuisimmat lapset, hyvä mies ja rakkaita ystäviä. Töissäkin on joskus jopa varsin kivaa. Tuntuu, että juuri nyt olen oikealla paikalla universumissa. Elämä on tässä.
 
Ei, minulla ei ole aina helppoa ja joskus väsyttää, rasittaa ja ahdistaa. Saan ylimääräisiä sydämentykytyksiä arjessa ja joudun venyttämään penniä. Silti olen ihan varma, että kun kaikista viime vuosistakin avioeroineen ja lukuisine kriiseineen on selvitty, niin rahahuolet ja arjen organisointiongelmat ovat kevyemmän sarjan ongelmia. Sitä paitsi globaalissa mittakaavassa asiani ovat ihan todella hyvin. Pääpaino on siinä, että puutteiden sijaan näen sen mitä minulla on. Ja sanottakoon, että olen aina ollut lahjakas huomaamaan puutteet ja miinuspuolet, kadehtimaan ja tuntemaan, että asiat ovat hyvin aidan toisella puolen. Ks. vaikka aiempi postaus kateudesta.
 
Iso osa elämänlaadusta riippuu siitä kokeeko elämän olevan reilua vai epäreilua, oikeaa vai väärää. Kun arjessa opettelee kiittämään kaikista hyvistä asioista, kokemus oikeanlaisesta elämästä kasvaa. Ensin vähäsen, sitten pala palalta enemmän, kunnes huomaa, että sitä pursuaa ovista ja ikkunoista! Tänään olen ollut kiitollinen lasten aamusuukoista, miehen kokkaamasta ruuasta, vapaasta parkkiruudusta, töissä selvitetyistä keisseistä, tuulen havinasta puiden lehdissä, suklaasta, lähestyvästä viikonlopusta... Ja tadaa - elämä on superia! Minunlaistani, täyteläistä, hyvää.

Olen kiitollinen siitä kaikesta, mitä elämä on tuonut eteeni. Pohjamudista ja vastuksistakin, sillä ne ovat näyttäneet jotain oleellista, kuten sen, että tärkeimmät ihmiset pitivät kädestä koko ajan. Toiset hellittivät otteensa tai jatkoivat matkaansa, mutta ystävät näkivät pohjalle saakka. Ja huomenna aion mennä hyvillä mielin töihin, koska minulla on töitä. Ja koska edessä on viikonloppu ;)
 
PS. Varaan silti oikeuden märistä ja rypeä itsesäälissä, jos maitolasi kaatuu, tukka on huonosti, pms riipii sielua ja vaakasuora räntäsade viuhuu vasten kasvoja. Koska elämässä kaikki tunteet ovat sallittuja, ja varjot korostavat valojen kirkkautta.

10 kommenttia:

  1. <3!

    on mahtava ja myös hämmentävä tunne, kun elämä kuplii hyvää ja ihanaa pohjalta, vaikka pinnalla olisikin monenmoista arjen häslinkiä.
    Pohjavire on kuitenkin tärkeämpi.

    Mutta missä ihmeen välissä me vajottiin pöydän alle nuoleskelemaan sormia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohjavire, se juuri :) Pinnalla voi vähän aaltoilla, kunhan pohjavedet ovat vakaat.

      Ja en tosiaan miksi ja miten ja koska päädyimme pöydän alle? Oma olettamus on, että sillä oli jotain tekemistä Rva Kepposen mokkapalojen kanssa? Vai oliko se Pinkin artisokat? Ja liittyikö Elisan katseet siihen jotenkin? Sekosin jo... (mutta nuoleskelen ihan varmuuden vuoksi kenen tahansa sormia)

      Poista
  2. Ihana kirjoitus ja olen niin aidosti onnellinen puolestasi; ihan jo siksikin että olen kulkenut tuon matkan rinnallasi :)

    Olen miettinyt, että ehkä elämä on jatkokertomus. Aina välillä menee hyvin, sitten vähän huonommin, sitten tapahtuu jotain yllättävää, ja sitten tulee teksti: to be continued. Ja jatkoa seuraaa...millaista sitä ei tiedä :)

    Olet ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olet ihana! Ja siksikin, kun nimenomaan jaksoit kulkea rinnalla ja näit minut niiden pohjamutien läpikin ♥ Kiitos.

      Jatkokertomus tosiaan on elämä. Yhtä draaman kaarta. Onneksi ne mutkat välillä kulkevat aurinkoisellakin puolella, ja silloin sitä voi nautiskella ja paistatella valossa sielun kyllyydestä.
      Puss!!

      Poista
  3. Sellainen oli teksti, että jos nyt kadulla vastaan tulisit, halaisin!! Ihan vaan ilosta sun puolesta!!
    Uskon kuitenkin, että nuo huonot ajat on kasvattaneet susta sen, että osaat olla nyt onnellinen ja kiitollinen. Ja sen, että osaat hakea itseesi sitä mielenrauhaa ja hyvää oloa, sulle sopivin konstein.
    Jess, jess, niin iloiseksi tulin tästä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! ♥ Rakastan ihmisiä, jotka osaavat iloita toisen iloista (ja tuntea empatiaa toisen suruista). Niin halaisin minäkin sinua, oikein lujasti :)
      Iloa ja valoa viikonloppuun!!

      Poista
  4. Oi miten hienoa! Onnea tosi paljon <3

    Oma matka on useamman vuoden ollut lähinnä vain alaspäin, mutta pyristellään pyristellään :) Onneksi ollaan aina ja molemmat oltu ihan joka pvä kiitollisia siitä, että meillä on miehen kanssa vielä toisemme, juuri tänään. Muuten olisinkin varmastikin jo hypännyt pää edellä katolta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Ja kovasti tsemppiä sinne! Joskus elämä - jostain kumman syystä - on sitä mieltä, että alamäki on nyt oikea pinnanmuoto. Mutta aina jossain vaiheessa kyyti tasaantuu ja nousee kohti parempi näköaloja, ihan varmasti! ♥ Onneksi teillä on toisenne, se on iso vahvuus.

      Poista
  5. Hyvä kirjoitus. Onnellisen elämän perupilari on varmasti se, että osaa arvostaa niitä elämän hyviä asioita ja olla kiitollinen niistä.

    VastaaPoista
  6. Ihanaa, kiitos tästä tekstistä!

    VastaaPoista

Ilahdun kaikista ystävällisistä viesteistä ja pikku moikkauksista :)