keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Melkein juhannus

Eipä uskoisi, että parin päivän päästä on juhannusaatto. Sää on kuin Grönlannissa. Vaikka mistäs tiedän, kun en ole siellä koskaan ollut. Jääkarhut sentään puuttuvat.

Meillä on suunnitelmat vieläkin hieman auki, mutta oltiinpa missä vain ja tehtiinpä sitten mitä hyvänsä, niin muistilistaan kuuluu monta paria villasukkia, pipo ja hyvää lukemista. (Ja sopivasti valkkaria, mutta sitähän ei voi semi-kunniallinen äiti-ihminen ääneen sanoa, mutta supistaan se tälleen sulkeissa.)



Viime vuoden juhannuksen vietin tiiviisti kotona. Silloin oli alle +10 astetta lämmintä ja jossain päin Suomea satoi räntää. Minä saunoin pitkän kaavan mukaan, nökötin sohvalla viltin alla, katsoin leffoja ja herkuttelin. Tänä vuonna suunnitelma - ja sää - voi olla pitkälti samanmoinen höystettynä perheen kera, mutta paikka selvinnee sitten sen mukaan mihin nenä näyttää. Lapsille vielä pitäisi haalia jotain tekemistä ajan ratoksi. Hankintalistalla on ainakin Alias junior ja pihakroketti.

Tällä viikolla olen todennut senkin, että jatkossa en kyllä yhtään valita niinä päivinä, kun maksan jumalattoman suuruiset autovakuutukset, ajoneuvoverot sun muut autoiluun liittyvät laskut. Maanantaista lähtien olen ollut hetkellisesti autoton ja kyllä kuulkaa on vaivalloista. Normaalisti työmatka kestää 10-20 minuuttia autolla. Maanantainen bussimatka kotiin kesti tunnin. Tunnin!!? Ellen olisi karannut töistä yli puoli tuntia etuajassa, olisi koko kesäkerho ehtinyt mennä kiinni. Muina päivinä olen todennut pääseväni näppärämmin fillarilla, olkoonkin, että vaihtovaatteet pitää roudata mukana ja suihkutella kummassakin päässä hiet veks ja fillarikin alkaa olla rikki poks -kunnossa. Lisämaustetta on tuonut hurrikaanin kaltainen vastatuuli, jonka voittaminen vaatii täyslaidallisen naisellista kiukkuenergiaa.


Tänään mies ja kuopus palaavat maalta ja voi että olen iloinen jälleennäkemisestä - auton kanssa ;)

6 kommenttia:

  1. On tämä ilmasto nykyisin niin ihmeellistä. Lämmintä ei todellakaan ole, mutta niin vihreää ja kaunista. On ihana lähteä mökille juhannusta viettämään, vaikka sitten sisätiloihin sadetta pakoon. Vanhoja videoita tuutin täydeltä, niin menee se niinkin.
    Oikein hyvää juhannusta teillekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä vihreys on kyllä upeaa. Ja eiköhän niitä lämpimämpiäkin päiviä vielä tule, toivotaan niin :) Mökkireissua varten varattu pelejä ja lukemista. Telkkaria ja nettiä siellä ei ole, joten samalla reissu toimii pakkovieroituksena ruutuajasta - ihan hyvä.
      Hyvää juhannusta!

      Poista
  2. Autot on kyllä NIIN ihania :D Gotta love them!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä aamuna oli NIIN ihanaa ajaa autolla töihin ja hoilottaa Kaija Koon kanssa (jotain, mitä ei ehkä voisi tehdä TKL:n bussissa tai fillarilla ajaessa :D ).

      Poista
  3. Hyvää juhannusta, menee se viltin allakin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viltti, kirja ja lasi poreilevaa on varsin hyvä skenaario juhannukseksi :)
      (Voisi se aurinko silti vähän pilkistää...)

      Poista

Ilahdun kaikista ystävällisistä viesteistä ja pikku moikkauksista :)