perjantai 10. huhtikuuta 2015

Somesta ja arkirealismista

Viime aikoina olen jälleen kerran pohtinut paljon some-kuplaa ja sitä miten paljon se eroaa aidosta ja tavallisesta arjesta. Tosin heti alkuun täytyy sanoa, että omat facebook-kaverini ovat varsin maanläheisiä ja realistisia, ja usein näen hyvinkin arkisia päivityksiä uutisvirrassani. Mutta on niitäkin, jotka kulkevat alati kadun aurinkoista puolta, elävät jatkuvassa bling-blingissä ja kyllästävät itsensä shamppanjalla (ainakin jos facebookia uskoo). On uusia taloja, hienoja töitä, matkoja ja merkkikenkiä. Mikäs siinä sinänsä, mutta mitä se antaa kenellekään oikeasti?

Itse peräänkuulutan aitoutta, inhimillisyyttä, arkirealismia. Sitä, että uskalletaan jakaa myös epäonnisia, kipeitä ja negatiivisia asioita. Kenenkään elämä ei voi olla pelkkää yläilmoissa liitämistä, vaan elämään kuuluu sekin, että välillä otetaan perstuntumaa maankamaraan. Miksei voisi kirjoittaa myös siitä, miten kaatuilee, epäonnistuu ja tuntee itsensä pieneksi? Tai siitä miten tylsältä tuntuu, kun avioliitto karahti, lapset eivät ole neuleslipovereissa viulua soittavia lapsineroja (toisin kuin ne tuttavan herrantertut) tai työnteko tökkii ja palkka on huono. Pankkitili tyhjä ja autokin posahti. Noin muun muassa.


En missään nimessä vastusta positiivisuutta, mutta tekopirteyttä ja naminami-filosofiaa kylläkin. Falskiutta, esittämistä, rooleja ja teeskentelyä ehdottomasti. Kulissien ja esittämisen sijaan voisimme olla avoimia, haavoittuvaisia ja aitoja - ja siten antaa itsestämme ulospäin jotain sellaista, johon muut voivat samaistua. Teflonpinta ei ole otollinen kasvualusta, mutta maaperän rosot kylläkin. Tietenkin on eri asia tehdä facebook-päivitys siitä, miten lapsi päräyttelee kirosanoja julkisesti ja oman vanhemmuuden tila lähentelee mutalätäkön pohjaa kuin kertoa viiden ruokalajin illallisesta hienostoravintolassa ja monenko karaatin sormuksen sai aviomieheltään. Mutta kumpiko herättää enemmän myötätuntoa ja samaistumisen mahdollisuuksia? Kumpiko antaa lukijoille tunteen siitä, että ei se ole aina muillakaan niin helppoa? On ihan kiva lukea kerran vuodessa postauksia merkkivaatteista tai etelänmatkan huippukohdista, mutta herranjestas, se kerran vuodessa todellakin riittää.

Itse aloitin facebookissa negatiivisuushaasteen - vastalauseeksi kaikille positiivisuus- ja kiitollisuushaasteille, joissa sinänsä ei ole mitään vikaa. Mutta asioissa on aina monta puolta - myös se negatiivinen, emmekä voi kieltää sen olemassaoloa. Teen negis-päivityksiä hieman kieli poskessa, kertoen joka päivä jotain ei-niin-kivaa. Joskus aiemmin olen tehnyt päivityksiä, jossa ensin kerron asian positiiviseen asuun puettuna, sitten kulisseista riisuttuna versiona. Tyyliin: "Miten ihanaa onkaan ruokailla yhdessä mukavasti lasten kanssa, nauttien ruuasta ja tunnelmasta. Ihana elämä!  -- Realistinen näkemys: Lautasella ranskalaisia ja nakkeja, lapset hilluvat pöydän alla ja mua ottaa päähän."

Get it? Asioilla on aina puolensa. Myös niillä naapurin päivityksillä etelänmatkoista ja shamppanjasta ;)  Ei ole auringonpaistetta ilman varjoja. (Ehkä niillä on oikeasti hirveä lomakriisi, mies juoksee vieraissa ja nainen alkoholisoituu, lapset joutuvat hunningolle ja sitä rataa ;) )

Haastan jokaisen päivittämään facebookiin jotain (inho)realistista, arkista ja aitoa.
Toivotan myös aitoa ja inhimillistä viikonloppua!


12 kommenttia:

  1. PS. Lisäyksenä ja alleviivauksena ennen kuin joku alkaa urputtaa (kuitenkin jonkun tekee mieli): En näe mitään pahaa siinä, että kerrotaan ihanista asioista, positiivisista yllätyksistä yms. Mutta jos vastoinkäymisetkin väkisin vääntää kermalla kuorrutetuksi leivokseksi, josta paistaa läpi paha maku, niin se on falskia. Kukaan ei hajoa siitä, jos kertoo aidosti tuntemuksiaan - myös niitä negatiivisia.

    VastaaPoista
  2. Mä oon kans tätä aihetta ajatellut, mutta loppujen lopuksi mä mietin, että missä on oikeesti ne ihmiset, joilla on toi kaikki ihanuus? Siis edes facessa? Mä ainakin näytän omistavan pelkästään just ihan tavallisia facekavereita, kun ei kellään on elämässä mitään glamouria, ne joilla on surua ja murhetta ei sitä päivitä joten jäljelle jää ihan tavallisia juttuja päivittäviä tyyppejä. Siis sellaisia jotka välillä hehkuttaa kivoja juttuja ja välillä lataa kuvan palaneista pullista :)

    Ehkä blogien puolella sitten on enemmän sellaisia kiiltokuvaelämiä. Mutta niinpä, kuten sanoit, kuka sitä oikeesti ees uskoo. Tai jaksaa lukea :) Onneks voi valita. Ja onneks on aitoja ihmisiä paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, että onneksi voi valita lukemansa :)
      Ja olla itse sellainen kuin parhaaksi näkee ja päivittää niistä asioista, jotka kokee tärkeiksi.
      Aurinkoista sunnuntaita!

      Poista
  3. Luulen että epäaitous liittyy osin tähän suorittamiseen mitä nykyään tehdään. Halutaan antaa kuva että toimii tietyllä tavalla koska muutkin toimivat niin. Suoritetaan vain kaikki, eikä mietitä mitä itse haluaa. Ihana että löytyy kuitenkin vielä niitä aitojakin ihmisiä, jotka antavat itsestään sellaisen kuvan kuin mitä ovat! Ja mikä parasta sä oot aito :) Puss muru!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hyvinkin olla. Monet suorittavat elämää, kotoilua, perhe-elämää, työuraa jne sen sijaan että ELÄISIVÄT sitä. Paineet voivat olla kovat, ellei itselle ole kirkastunut se, mikä todella aidosti on tärkeää.
      Puss muru, sinä aito ihanuus :)

      Poista
  4. Oih kyllä! Mä olen arkirealismin, pieruhuumorin ja itseironian suuri ystävä somessa - voin hehkuttaa rakkauttani, mutta en esitä etteikö meillä lapset syö räkää, mies täytä tiskikonetta väärin ja koira nuole pallejaan öisin niin etten saa nukuttua.
    Mulla on (tai oli, poistin lopulta FB:stä kun en enää kestänyt, minä pienisieluinen ihminen) jonka päivitykset pursusivat auringonpaistetta, rakkautta, ihanuutta ja mahtavuutta. Kun tosielämä ei näyttänyt ihan yhtä eteeriseltä kuin ne päivitykset, ärsyynnyin ihan kohtuuttomasti. Eihän se ole multa pois jos jollain on upeaa, edes somessa, ja toisaalta jos hän nautti siitä että saa liihotella siellä statuksissaan niin mitä sitten. En osaa vieläkään tulkita olinko kateellinen, kyllästynyt vai vaan epäuskoinen, mutta allekirjoitan nyt kaiken kirjoittamasi kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuo on ärsyttävää ja falskia, jos tietää että jollakulla ei mene ihan parhaiten juuri nyt, ja silti saa lukea hehkutuspäivityksiä. Tulee sellainen olo, ettei edes tiedä kenen kanssa on tekemisissä, jos sanomiset ja tekemiset ovat suuressa ristiriidassa.
      Avoimuus, aitous, inhimillisyys, arkirealismi - siinäpä asioita, joista pidän :)

      Poista
  5. Hienoampohdintaa, herätti ajattelemaan. Ite mietin tarkkaan mitä ja miten somessa sanon, ei ole erikseen työ- ja yksityisprofiilia. Joskus toki tulee kirjoitettua hölmöyksiä huppelissa, kirottua krapulaa tai pohdittua miten TAAS voinmolla eksyksissä, mutta jos profiilia katsoo tuntemattomana, näkee ehkä enemmän juuri tuota kenkä-matka-sormus-blingblingiä. Ikävä kyllä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin mietin kyllä mitä kirjoitan (joskus enemmän, joskus vähemmän) ja toisinaan tulee kirjoitettua sellaistakin, millä ei niin olisi väliä. Facebookiin kirjoitan kavereille ja välillä rajaan julkaisut pienemmälle porukalle. Julkisia päivityksiä teen ani harvoin. Blogi toki on kaikille avoin, ja vaikka kirjoitankin melko avoimesti, jätän kaikkein henkilökohtaisimmat jutut ulkopuolelle. Sellaista tasapainoilua... :)

      Poista
  6. Itse en ole lainkaan facessa, kun en oikeasti pidä siitä tyylistä, millä siellä useimmat esiintyvät ja toisekseen en halua niin valtavaa oman elämän seurantaa kuin mitä facen omistajat tekevät. Kyllähän meitä nytkin seurataan, mutta haluan säilyttää "lapsenuskoni" siihen, ettei ihan niin paljon.
    Ja kun blogia kirjoittaa, joutuu aina vähän miettimään, että mitä tänne laittaa. Nuo päivitykset voisi olla helpompi tehdä nopeasti ja kirjoittaa vähän sillä bling-bling -meiningillä, vaikka ei sitä yleensä omassa elämässä edes ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on totta, että voisi olla helpompi kirjoittaa bling-blingistä ja säihkeestä, mutta ei vaan osaa (eikä sitä hirveästi olekaan). Ja eipä sillä, on hyvä että on sitä pintaakin. Joskus sitä voi hetken aikaa hömpötellä lukemalla pintaliitoblogeja ja hetkellisesti unohtaa omat tylsyytensä :) Kaikkea tarvitaan.

      Olen joskus miettinyt myös tuota Isoveli valvoo -asiaa. Olisi fiksua olla jättämättä itsestään jälkiä, mutta toisaalta haluan olla vähän sinisilmäinen. Haluan ajatella, ettei mun tarvitse korviani lotkauttaa, jos joku näkee tärkeäksi vahdata nettikäyttäytymistäni. (Että heippa vaan sinne Googlelle, varmaan tämänkin kommentin jollain lailla noteeraatte tilastoihinne!)

      Poista
  7. Sutkauksien Elisa olin linkannut kirjoitukseesi ja löysin tieni tänne.

    Hyvä kirjoitus. Minuakin joskus hämmästyttää ja vaivaa myös somessa tapahtuva hurja hehkuttaminen, etenkin kun sitä vertaa siihen, miten sama ihminen kommunikoi somen ulkopuolella. Jos aina haukkuu pomoaan ja työkavereitaan ja valittaa siitä, että mies ei osallistu mihinkään, on jokseensakin hämmentävää, että somessa työ on ihanaa ja haasteellista ja ukko-kullan kanssa on taas tehty sitä ja tätä.

    En sinänsä kaipaa perisuomalaista pikkujutuista valitusta lisää, mutta kaipaisin sitä, että ihmiset voisivat kertoa myös siitä tavallisesta arjesta. Kenenkään elämä ei voi olla pelkkää ulkona syömistä, matkailua ja jatkuvaa shoppailua. Olisi ihan kiva lukea, että jollain on makaroonilaatikko uunissa eikä lehtikaalisipsejä, raakapuuroa ja smoothieta tulossa.

    Mitä tulee oikeisiin elämän vaikeuksiin, en ole aivan varma, että onko some hyvä kanava niiden purkamiseen. En mitenkään koe, että vaikeuksia pitäisi peitellä. Tiedän pari, jotka kirjoittavat avoimesti lapsen sairauksista tai vaikeuksista avioliitossaan somessa. Minulla ei rohkeus riittäisi siihen, että paljastaisin isolle joukolle ihmisiä asioita, joihin liittyy muita henkilöitä. Enkä tiedä olisiko se järkevääkään. Etsisin jotain suljetumpia vertaistukiryhmiä.

    Se mikä kuitenkin eniten harmittaa somessa on sen valjastus kaupallisiin tarkoitusperiin joko suoraan tai epäsuorasti. Kuluttamisesta on tullut liian iso osa somea. Suunnittellaan kuluttamista, kulutetaan, kerrotaan kuluttamisesta ja vertaillaan kuluttamista.

    VastaaPoista

Ilahdun kaikista ystävällisistä viesteistä ja pikku moikkauksista :)