perjantai 24. huhtikuuta 2015

Elämän meret

Tänään kosketti toisaalta bongattu kaunis runonpätkä/aforismi:

       Laskin lapseni matkaan kuin laivan merille.
       Ompelin purjeet ja neuvoin väylät parhaani mukaan.
       Tuulille vain en mahda mitään.

        (Kirjoittajaa en tiedä.)


Välillä kyllä tuntuu, että pitää tsempata purjeiden ompelemisessa ja paremminkin voisi selviytyä omasta osuudestaan. Ei voi kuin toivoa, että purjeet tulevat silti olemaan riittävän hyvät.

Vielä onneksi ei tarvitse päästää pieniä laivojaan maailman merille, vaan saa pitää heitä lähellään. Itsekin ehtii miettiä niitä parhaita reittejä...

Suojaisten reittien viikonloppua kaikille!


2 kommenttia:

  1. Mä olen aina miettinyt, että vanhemmat tekevät oman osuutensa mutta KAIKKEA ei voi olla/tehdä ja kaikelta ei voi lasta suojella. Sattuman osuus on aina...

    Sulla on loistavat purjeet. :)

    LÄmmin halaus.



    Puss

    VastaaPoista
  2. Tuo on kaunis loru ja niin totta. Sattumusten lisäksi on sitten ne asiat, jotka nuori aikuinen Päättää itse tehdä ja vaikka sinä aikuisena ja viisaampana Tiedät, että kiville karahtaa, niin sun on vain pakko katsoa vierestä....ja toinen oppii kantapään kautta. Tottapuhuen, se on aika kamalaa.

    VastaaPoista

Ilahdun kaikista ystävällisistä viesteistä ja pikku moikkauksista :)