maanantai 9. maaliskuuta 2015

Erityisen herkät rajat

Erityisherkkyyttä kuvataan joskus niin, että on kuin ihmiseltä puuttuisi suojaava kuori. Itse törmään tähän suojakuoren puuttumiseen harva se päivä, mutta yleensä ominaisuuden kanssa pärjää. Toisinaan sen sijaan käy niin, että maailma hyökyy päälle ihan liian raskaasti ja litistää alleen ihan täysin. Viikonloppuna olin henkisesti niin väsynyt ja vereslihalla, että melkein kipeää teki. Jos sitä jotenkin voisi kuvata, niin se on kuin vahvistimien kautta toistettua meteliä suoraan korvakäytävään tai ilotulitusta suoraan verkkokalvoille. Aivot eivät suodata mitään, vaan vyöryttävät kaiken ympärillä tapahtuvan ja oman sisäisen maailman täydellä voimalla tietoisuuteen. Se on vähän kuin omien hermosolujen ja aivojen tuottama kidutuskammio.



Lasten äänet, kinastelut ja sadat kysymykset, television äänet, puhelimen pirinä, tiskikasa, laskupino pöydällä, ajatus seuraavasta työpäivästä, ulkona bussien meteli - kaikki tuo tuntuu kuin yliäänikoneen pauhulta, maanjäristykseltä, ddr:läiseltä kuulusteluvalolta. Toisin sanoen kaikki on vaan liikaa. 

Tuollaiseen ylivirittyneisyyden ja stressin jälkeiseen totaaliromahtamiseen voi johtaa vaikkapa se, ettei syystä tai toisesta ole ehtinyt/pystynyt/jaksanut huolehtia omista rajoistaan riittävän hyvin. Kun on niin hemmetin herkkä, pitäisi muistaa pitää elämä mahdollisimman simppelinä ja väljänä. Riittävästi omaa aikaa, nukkumista, ruokaa, liikkumista ja virikkeitä sen verran, ettei kangistu kaavoihinsa liikaa. Tapaamisia, menemisiä ja tekemisiä vain sen verran kuin on pakko. Täyden kalenterin sijaan itsensä armahtamista ja minä-aikaa.

Ajoittainen romahtaminen omien voimiensa rajallisuuteen auttaa muistamaan hetkeksi sen, että on tärkeää huolehtia itsestään. Vasta kun itse on tasapainossa, voi huolehtia muista ihmisistä ja asioista. On pidettävä kiinni rajoistaan, eikä pompittava niiden yli. Kuten tyhjästä kaivostakaan ei voi ammentaa vettä, niin voimien ehdyttyäkään ei voi enää rehkiä. Silloin on vain odotettava, että kaivo jälleen täyttyy.

Jokaisella on velvollisuus huolehtia omasta hyvinvoinnistaan. Muistetaan se, rakkaat ihmiset ♥


6 kommenttia:

  1. Mä niin ymmärrän ton totaaliväsyn olon, niitä on mulla yllin kyllin menneisyydessä!

    Mä olen niin monta kertaa kanta pään kautta oppinut, että tarvitsen omaa aikaa ja tilaa, muuten EN voi hyvin. Jos mä en voi hyvin, ei lapsetkaan voi hyvin.

    Jos arvostaa itseään, sitä pitää itsestään huolta. Jos pysähtyy ja rauhoittuu, sisäinen kompassi kertoo mikä on oikea suunta.
    Ollaan kilttejä itsellemme! Puss, rutistus ja pieniä omia hetkiä arkeesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muru :) Juuri noita pysähtymisiä ja omia hetkiä pitää olla. jos ne jostain syystä jäävät pois, tietää sen kantapään kautta...

      Poista
  2. Juu näin! Jokainen meistä tarvitsee omaa aikaa. Olen muuten sitä mieltä, että yh-äiti tarvitsee sitä erityisesti, koska silloin kun lapset on itsellä ne ovat sitä todella 24/7. Et voi jakaa tilannetta kenenkään kanssa. Ja silloin kyllä herkästi väsyy. Olen varma, että pohja minunkin masennukselleni luotiin jo silloin kun mies lähti ensimmäisen kerran Hesaan töihin ja mä olin lasten kanssa kotona viikot. Työttömänä ja rahattomana ja lapset siinä iässä, ettei voinut edes lenkillä käydä ilman lapsia. Hyvä kun vessaan pääsi. Totaaliromahduksen jälkeen omaa kuntoa oppi sitten eri tavalla seuraamaan ja nyt jo tietää mitä kaikkea voi tehdä ja mitä ei.
    Toivottavasti viikosta tulee aurinkoinen ja voimia antava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten kanssa yksin oleminen on kyllä rankkaa. Minäkin olen oppinut oman totaaliromahdukseni jälkeen, että jaksamisestaan on PAKKO pitää huolta.
      Tämä viikko on ollut onneksi - kirjaimellisestikin - aurinkoinen ja palauttava. Taas jaksaa :)

      Poista
  3. Kuvasitpa osuvasti, miltä erityisherkkyys tuntuu. Mulla oli tympeä viikonloppu, ei mistään niin erityisestä syystä, mutta kun "kaikki" kaatuu päälle, niin ne kaatuu. Kevyehkö kirjoitus samasta aiheesta (http://sydanpolkuni.blogspot.fi/2015/03/erityisherkan-huono-paiva-ja-kuinka.html), mulla tosin se johtui siitä, että tällä kertaa omaa aikaa oli liikaa (en olisi ikinä uskonut, että noin voi olla, mutta kun mieli tekee tepposet, niin ei siinä itkukaan auta, kokeiltu on).

    Pitkälle on kuitenkin jo menty silloin, kun ymmärtää antaa itselleen aikaa tai muuta lohtua, jolla ehtyneet voimat saa taas kasvamaan :)

    Tsemppiä ja omaa aikaa/lohtua viikkoosi, Tuula :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omaa aikaa liikaa tai liian vähän - niin hsp:mäistä romahdella kummastakin syystä :D Onneksi näistä voi ajan mittaan oppiakin ja yrittää tasoitella omaa fiilistä tarpeen mukaan. Jos muistaa...
      Valoisaa mieltä sinne!

      Poista

Ilahdun kaikista ystävällisistä viesteistä ja pikku moikkauksista :)